Toukokuisen juhlapäivä

Eilen oli toukokuisen lapsenlapsemme juhlapäivä.

Kesän kauneus ja vihdoinkin saapunut lämpö,

suoranainen heinäkuun helle siivittivät päivää. 

 

Vanhemmat olivat laittaneet rakkaalle pienokaiselleen ihanan juhlan. 

Kaikki oli kaunista;

koti, kattaukset ja kukat 

sekä juhlapukuihin sonnustautunut pikkuperhe. 

Kukkakimppujen runsaus ja 

kukkien moninaisuus sopi niin mukavasti kesäiseen päivään,

kun kaikkialla luonnossakin näkyy kukkien loisto.

Kukkakimppu toi mieleeni tuossa hetkessä perheen,

perhepiirin ja sukukunnan,

jossa eri-ikäiset, eriluontoiset persoonat

vauvasta vaariin, 

sulautuvat ja sopeutuvat, 

tukeutuvat ja turvautuvat,

lutviutuvat toistensa lomiin. 

Olemme yhdessä yhdenlainen kimppu;

itseksemme omana aikana sekä omalla tavallamme kukkiva luojan luomus.

Osa värikkäämpiä ja rönsyilevämpiä, 

osa hillittyjä ja harkittuja. 

Osa nupullaan, 

toiset täydessä kukassa, 

vanhimmat jo kukkasiaan karistamassa. 

Juhla-asut ja perinteet kuuluvat aina vahvasti juhlaan.  

Tykkään niin sanoista ’sukupolvien sydänten ketju’ 

ja se ajatus näkyi näissäkin ristiäisissä. 

Pienokainen oli puettu isän isomummun ompelemaan,

suvun kerrokselliseen ristiäispukuun, 

joka oli äidin puvun tavoin ihanan pitsinen. 

 

Kattauksessa oli tarjolla sekä silmien ruokaa että suunmyötäistä tarjottavaa. 

Monenlaista maistuvaista, 

suolaista ja makeaa,

suussa sulavaista, 

kesäistä ja kaunista. 

Niissä kaikissa rakkauden sivumaku!

Pieni hetki yhdessä

-onnen hetki.

Juhla katkaisi hetkeksi kesäisen menemisen ja tulemisen.  

Saimme pysähtyä hetkeksi nuoren perheen kotoiseen juhlaan,

joka oli samalla vauvan kastejuhla ja kodin siunaus. 

Kastepappi puhui kauniisti ja lämpimästi vauvasta,

joka tuo iloa perheeseen

ja uuteen kotiin, johon perhe oli juuri ennen vauvan syntymää muuttanut. 

Vauva sai nimekseen 

Ingrid Isa Alessia. 

Ystävä sä lapsien,

katso, miten ihana hän on.

Posket pehmet kuin ensimmäiset päivät,

huulen kaaressa 

enkelin sormenjälki. 

-H.Kivisalo-

Toivottelemme papan kanssa Halipupun myötä 

Onnea ja enkeleitä pienen Ingridin elämään

sekä paljon haleja ja syliä.

❤

 

Huhtikuisen juhlapäivä

Niin on palattu juhlaviikonlopun jälkeiseen 

arkeen ja juhlien muistelemiseen. 

Lauantain ulkonaisista olosuhteista, 

sateesta ja koleudesta,  huolimatta 

 vauvan kotona pidetyt ristiäiset olivat arvatenkin 

lämminhenkinen juhlahetki. 

Mieleeni jäi erityisesti papin sanat 

vanhempien ja sisarusten merkityksestä 

pienen elämässä sekä kodin turvasta. 

Painotus oli puhuttelevasti sanoilla "etenkin tänä aikana". 

Oli liikuttavan ihanaa ja onnellista katsella 

nuorta perhettä kastepöydän äärellä. 

Heillä on paljon työtä ja touhua lastensa kanssa, 

mutta myös paljon iloa ja elämää ympärillään. 

Siitä ilosta me isovanhemmatkin saamme olla osallisia. 

~~~~

Vauva liittyi monella tapaa sukupolvien sydänten ketjuun. 

Pienokainen oli puettu äitinsä suvun kauniiseen, vanhaan kastemekkoon.  

Kastepöydällä oli äitini, vauvan isomummun tekemä liina.  

Juhlassa oli läsnä neljän sukupolvea 

ja vauvalle löytyi useampia kaimoja suvun naisista.

Äsken hän aloitti matkan,

tuli kotiin.

Kaikki hänessä on orasta:

tuoksu

varren pehmeys

ihon helmiäinen

katseen kirkkaus,

silmät mullan tasalta 

tähtiin kurottavat.

-Maila Jyrinki-

Kaunis ja juhlava kattaus! 

Monenmoista herkkua, 

suolaista ja makeaa. 

Juhlan huipentuma. 

~~~~

"Pikkulinnut" olivat kertoneet minulle vauvan nimen

ja varmistettuani vielä sen äidiltä, 

 tein vauvalle lahjaksi nimikkopyyhkeen. 

Siinä tutustelin pienen nimeen 

ja viivähdin ajatuksissani hänen luonaan. 

Saatuna, annettuna, kaunista kaikki rakkaus. 

Onnekkaita ne, 

jotka sitä herättävät, 

mutta suurin onnellisuus niillä, 

ketkä sitä eniten tuntevat. 

-P. Shelley- 

💞

Onnea ja enkeleitä pienen Hildan elämään! 

💫

 

Savulohipiiras ristiäiskattaukseen

 Leivoin lapsenlapsemme ristiäisiin suolaista tarjottavaa.

Toiveena oli kalatäytteinen piirakka ja 

hyödynsin sen leivonnassa hyvää ja helppoa, 

takuuvarmaa  Kermaruusu-blogin ohjetta.

Leivoin piiraan gluteenittomana.

Ohjeessa näkyy suluissa vaihtoehto, 

jota käytin leivonnassa.

Pohja:

1½ dl vehnäjauhoja (Viljatuotteen gluteeniton vaalea jauhoseos)

1 dl kaurahiutaleita (tattarihiutaleita)

1 dl perunamuusijauhetta

½ tl suolaa

1 tl leivinjauhetta

1 dl voisulaa (75g)

1 dl kylmää vettä

Täyte:

250g savustettua lohta

1/3 kesäkurpitsaa

1/4 punaista paprikaa

10 kirsikkatomaattia

1 pallo mozzarellaa

juustoraastetta

2 dl ruokakermaa

2 kananmunaa

mustapippuria 

tilliä

Pohjan kuivat ainekset sekoitetaan keskenään

ja niihin lisätään kylmä vesi sekä sulatettu voi.

Taikina taputellaan piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. 

Kesäkurpitsa ja paprika pienitään kuutioiksi,

kirsikkatomaatit puolitetaan ja 

mozzarellajuusto pienitään paloiksi.

Täytteen ainekset laitetaan pohjan päälle ja pinnalle ripottellaan 

tilliä ja ripaus jauhettua mustapippuria 

 sekä muita mausteita makumieltymysten mukaan.

Täytteen päälle levitellään kerros juustoraastetta 

sekä kaadetaan pinnalle kerma-kananmunaseos. 

Paistetaan 200 asteessa n. 30-35 min.

~~~~~~

Kuvien ottaminen piirakasta jäi juhlahumussa vähälle,

mutta se näkyy alakuvassa karjalanpiirakoiden vierellä. 

Nautin piirakan jämiä eväänä alkuviikosta

ja se maistui lämmitettynäkin makoisalle sekä ruokaisalle.

Vauvan ristiäiset olivat pappilassa,

kauniissa, vastikään remontoidussa seurakunnan tilassa.

Miniä oli loihtinut äitinsä kanssa kauniin kattauksen juhlaan.

Kaikki oli niin kaunista ja herkkää.

Syksyinen maisema,

juhlatila ja -tunnelma, kukat ja kynttilät.

vieraat juhla-asuissaan.

Vauvalla oli yllään isomummun neljäkymmentä vuotta sitten 

esikoisellemme ompelema kastepuku.

Oli Mikkelinpäivän,  

enkeleiden ja lasten juhlapäivän aatto. 

 Perinteinen, kaikille juhlavieraille tuttu laulu,

 Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, 

 kajahti koskettavasti.

 

Juhlahetkessä oli neljä sukupolvea läsnä.

Monta rakasta syliä hoivaamassa pientä

sekä pyytämässä enkelien siipien havinaa

pienen Eedit Margaretan elämän matkalle.

♥♥♥

Kodin juhlapäivä

Meillä oli viime viikolla mummulassa arjen juhlaa, 

kun vauva oli äitinsä kanssa 

 ristiäisiä edeltävän viikon ilonamme.

Talo tuntui olevan pitkästä aikaa täynnä 

suloisia vauva-ajatuksia;

vauvan tuoksua, 

pieniä vaatteita, vaippoja ja vauvatarvikkeita,

vauvan tyytyväistä ääntelyä ja kipristysitkua,

sylittelyä ja helliä sanoja.

Yhteinen viikko huipentui ristiäisvalmisteluihin.

Juhlan läheisyys tuo minulle aina positiivista energiaa;

 intoa ja iloa somistaa kotia.

Innostuin vähän järjestelmään paikkoja.

Vanhat tapetista taittelemani koristeet saivat paikan eteisen seinällä

ja tein sinne myös oman, pienen koristeen pikkuiselle. 

Ristiäisteemaan sopivat Willow treen patsaat saivat paikkansa eteisen piirongin päältä. 

Tytär oli valinnut ristiäisten väriksi sinisen ja kukaksi hortensian.

Paikallisen kukkakaupan floristi loihti 

 upean kranssin kastepöydälle ja kukkakimpun kahvipöytään.

Kukka-asetelmissa ja serveteissä 

oli pala kaunista taivaan sineä

ja aavistus keväisestä vihreästä.

Vauvan isomummu oli niin mielissään,

kun hän oli täällä yökunnissa

ja sai hoitaa pienokaista vanhempien touhutessa juhlia.

Näppärästi hän kapaloi pienen villapeiton mutkaan,

hyssytteli ja nukutti vauvan syliinsä.

Se tuokiokuva jäi rakkaana muistona mieleeni 

-ja varmasti meidän kaikkien mieliin.

Isomummun kunniatehtävä oli tehdä rusetti ja kiinnittää se kastemekkoon,

jonka hän ompeli 40 vuotta sitten esikoispojallemme.

Minä pääsin näissä juhlissa vähillä keittiöhommilla,

sillä vauvan vanhemmat olivat tehneet hyvät juhlasuunnitelmat. 

He laittoivat ja leipoivat.

Tarjolla oli monenlaista herkkua,

suolaista ja makeaa,

perinteistä ja vähän uudempaa tarjottavaa.

 

Ristiäiset on kaunis, koskettava ja herkkä kodin juhla.

Pitkän juhlattoman ajan jälkeen

oli niin mukava saada kotiin vieraita

ja tuntea läheisyyttä, lämpöä.

iloa ja kiitollisuutta yhdessä nuoren perheemme kanssa.

Vanhemmille on annettu vauvan myötä vastuullinen hoivatehtävä,

jossa me läheiset ja kummit saamme olla osaltamme mukana.

Kastesanojen äärellä ja pientä katsoessa nousi mieleeni 

Niilo Rauhalan kirjoittama laulu "Lapsen tie".

Sen sanat ja ajatukset tuovat turvallista toivon ja luottamuksen näköalaa.

Elämä kantaa pientä poikaa tänään ja tulevina päivinä

niin kuin on kantanut meitä jokaista tähän päivään asti.

Lapsen tie on aamun tie,

aurinko loistaa sen yllä.

Minne se kulkee, minne se vie?

Outo se vielä on kyllä.

Kukkien valkoiset tähdet,

hauraat siniset kellot,

laihoa tuoksuvat pellot

kysyvät: minne lähdet?

Lähden matkalle vaikka en

tiestäni mitään tiedä.

Kuljen rinnalla enkelten,

joilta ei valoa viedä.

Vaikka en tunnekaan matkaa,

keväästä riennän kesään

niin kuin lintunen pesään

lentää ja lentoaan jatkaa.

Paimen tielleni annetaan,

hän minut tuntee ja johtaa.

Aamu tuo iloa tullessaan,

kauas sen valkeus hohtaa.

Elämä, sana niin suuri

vielä on käsittämättä.

Monta rakasta kättä

lähellä nyt on juuri.

"Monta rakasta kättä nyt on lähellä juuri!"

Kummipoika oli kirjoittanut onnittelukorttiin sanat:

onnea ja enkeleitä elämäsi matkalle pieni poika!

Siihen toivotukseen mummunkin on hyvä yhtyä.

Varjelusta elämääsi pieni Leonid Osvald Antero! 🤍

Ristiäiset mummulassa

Eilen kokoonnuimme viettämään kotiimme
poikavauvan ensimmäistä juhlaa.

Aurinko valaisi päivää ja

ikkunan takana näkyi syksyisen luonnon kauneus.

Katsellessani äitiä, isää, isoveljeä ja vauvaa sekä
kastepöydän ympärillä olevia rakkaita ihmisiä,
läheisiä ja kummeja,
minulle tuli erityisen onnellinen olo tästä turvaverkostosta,
joka nuorella perheellä on ympärillä.

Mielessäni on soinut juhlia valmistellessa 

ja etenkin eilen juhlissa kolmea isoisomummua katsellessa
 Niilo Rauhalan laulun  "Lapsen tie on aamun tie" loppukohta,
jossa lauletaan monista lähellä olevista käsistä.

Lapsen tie on aamun tie,
aurinko loistaa sen yllä.
Minne se kulkee, minne se vie?
Outo se vielä on kyllä.
Kukkien valkoiset tähdet,
hauraat siniset kellot,
laihoa tuoksuvat pellot
kysyvät: minne lähdet?

Lähden matkalle vaikka en
tiestäni mitään tiedä.
Kuljen rinnalla enkelten,
joilta ei valoa viedä.
Vaikka en tunnekaan matkaa,
keväästä riennän kesään
niin kuin lintunen pesään
lentää ja lentoaan jatkaa.

Paimen tielleni annetaan,
hän minut tuntee ja johtaa.
Aamu tuo iloa tullessaan,
kauas sen valkeus hohtaa.
Elämä, sana niin suuri
vielä on käsittämättä.
Monta rakasta kättä
lähellä nyt on juuri.

Mikä rikkaus onkaan,
vanhemman ihmisen kokemuksessa,
yhteisissä kohtaamisissa
ja siinä, että nämä vanhukset muistavat voimien vähetessäkin jälkipolveaan
 rukouksin  ja rakastavin ajatuksin.

Pieni poika lepäsi juhlassaan tyytyväisenä isänsä käsivarsilla.
Pappi puhui kauniisti vanhemmuudesta
ja lapsesta, joka tuo päiviin iloa.

Siitä, miten elämä on aina ihme
ja sen vaaliminen on vastuullinen, elämänikäinen tehtävä.

2,5 vuotias velipoika katseli pöydän ympärillä seisovaa juhlaväkeä omasta perspektiivistään

ja totesi kesken juhlan,

että lauletaanko "piiri pieni pyörii".

Hänen mielestään hetki olisi ollut sopiva juuri siihen,

että  olisi otettu käsistä kiinni ja taputettu, kopistettu ja 

lopuksi seisottu "vakavina kuin vanhemmat".

Miniä oli ajatellut ihanasti,

että kun Einon veli kastettiin hänen kotonaan heidän kastepuvussaan,

nyt kastetaan meillä meidän puvussa. 

Minulla oli mieluinen tehtävä valkaista ja silittää äitini ompelema kastepuku tähän juhlaan

ja olihan se isoisomummustakin ihana juttu. <3

Siinä on ollut omien lastemme ristijäisissämme 

kolme kertaa vaaleanpunainen rusettinauha

ja kymmenen kertaa vaaleansininen.

Minusta oli ihana, kun tällä kertaa  siihen kiinnitettiin perinteisten värien sijaan 

beigen sävyinen nauha.

Tarjoilut tulivat kätevästi yhdessä touhuten sekä vauvan kotoa, 

mummilasta että meiltä mummulasta. <3

Kastejuhla oli tälläkin kertaa 

ihana, onnellinen hetki yhdessä eri-ikäisten ihmisten kesken.

Päällimmäisenä  tunteena on kiitollisuus elämästä ja 

neljän sukupolven sydänten ketjusta,

johon pieni Eino Viljam sai liittyä.

Toistamme tarvitsemme,

syliä avointa,

vanhemman kokemusta

ja lapsen katsetta.

Kohtaamme pettymykset,

ilot ja yllätykset

toistemme rinnalla.

Kastevesi heijasteli valkealle liinalle kauniita kuvioita

ja auringon valo valaisi kastepöydällä olleen raamatun ristin.

Siinä oli lohdullinen näky,

miten aurinko paistaa ja valaisee.

Luottavaisina katsomme tuleviin päiviin sekä

tämän lapsenkin elämän polkuihin 

ja johdatukseen elämässä.

Vauvan ja uuden kodin juhla

Vietimme sunnuntaina lämminhenkistä ja herkkää juhlaa nuoren perheemme kodissa,

kun heillä oli maaliskuussa syntyneen vauvan ristiäiset ja uuden kodin siunaaminen.

Pari viikkoa ennen vauvan syntymää

pojan perhe pääsi muuttamaan omaan kotiinsa, 

jossa he ovat saaneet talostella nyt tämän erilaisen kevään.

Harmillista on ollut, etteivät vieraat oikein ole epidemian takia voineet käydä 

tupaantuliaisissa eikä vauvaa katsomassa.

Toisaalta heillä on ollut aikaa tutustella vauvan kanssa ja

huokaista sekä nauttia yhdessäolosta tiiviin raksa-ajan jälkeen.

~~~~

Pieni poika on ollut tyytyväinen tuhisija

ja oikea hymysuu.

Perhe on iloinnut hänestä ja hänen suloisesta olemuksestaan

 ja katsellut koronakevään yli tähän odotettuun juhlapäivään,

jotta pääsisimme isommalla porukalla viettämään hänen ensimmäistä juhlaansa.

Ja niin se päivä valkeni kauniina ja aurinkoisena.

Vauvasta tuli isänsä papan kaima.

Toivo Alvar liittyi nimensäkin kautta sukupolvien sydänten ketjuun.💙

Niin rentona vauva lepäsi isänsä sylissä 

sisarusten välillä  sivellessä ja leyhytellessä hänen äitinsä suvun vanhaa perintökastemekkoa.

Pappi puhui niin kauniisti vauvasta, joka on lahja äidille ja isälle sekä sisaruksille.

Hän on lahja meille kaikille läheisille,

sillä niin paljon iloa lapset tuovat elämään. 

Heidän kanssaan saamme elää uudelleen lapsuuden huolettomia päiviä

ja rakentaa yhteistä huomista.

Oman kodin kurkihirren alla on turvallista ja onnellista elää yhdessä

niin arkista tohinaa ja tahinaa kuin juhlan hetkeä.

Kasvaa toinen toistaan tukien, hioen

ja toinen toiseltaan oppien.

Kodinsiunaamispuheessa tuli myös niin kauniisti esille se,

miten vanhemmat ovat rakennusvaiheen aikana tehneet oman osansa,

sen mikä parhaiten on sillä hetkellä kummallekin sopinut.

Tavoite on ollut yhteinen ja siitä yhteisestä ponnistuksesta he saavat nyt kiitollisina iloita. 

Pitkiksikin venyneiden päivien ja väsymyksenkin yli on kantanut rakkaus.

Kodinjuhla oli meidän kaikkien kovasti odottama juhlahetki ja kevätkesän taitekohta.

Saimme kokea iloa ja onnea neljän sukupolven yhteisessä hetkessä.