Kohtaamisia

Kohtaamisia -sana kuvaa talvilomani alkupäiviä. 

Paljon kohtaamisia. 

Perjantaista sunnuntai-iltapäivään olimme perhekuntani kanssa 

yhteisellä leirillä, 

sukutapaamisessa, sukukurssilla, 

jonne tällä kertaa pääsi mukaan kolmekymmentä henkeä. 

Kokoonnuimme yhteiselle,  pienelle lomaselle, 

arjen askareista huolettomina valmiiden ruokien äärelle. 

Saimme kokea huikeita ilon ja riemun hetkiä erityisesti liikunnan parissa.  

 Liikuntasali oli paria tuntia lukuunottamata meidän käytössä 

ja se, jos mikä oli mieluista kaikille.

Liikunnan lisäksi ohjelmassa oli keskustelua kodista ja kohtaamisesta. 

Kuulimme mielenkiintoisen infon paloturvallisuudesta ja varautumisesta  

sekä lakipuolelta siitä, minkälaisia asiakirjoja pariskunnilla olisi hyvä olla keskenään. 

Mieheni kertoi oman sukunsa historiasta, 

joka ulottuu tuonne ison naapurin puolelle 

ja äitini kävi kertomassa lapsenlapsille omasta lapsuudestaan. 

Näiden "ohjattujen tuntien" lisäksi oli monia, monia arvokkaita kohtaamisia, 

keskusteluja ja ajatusten vaihtoja,

vertaiskokemusta sekä 

iloa ja rentoa yhdessäoloa.

Ihana oli katsoa sisarusten ja serkusten talostelua siellä viikonloppukodissa. 

Sitä, että kenenkään ei tarvinnut olla yksin!

Aika vaan tuntuu kuluvan näissä hyvissä hetkissä kuin siivillä. 

Viikonlopusta tuntui jääneen poppoolaisille hyviä muistoja. 

Leiri oli kuulema 5/5. 

Leirin jälkeen ajelin itsekseni lapsuuden kotiini, 

jossa oli aivan erilainen tunnelma;  

hiljaisuutta, omaa aikaa ja kiireettömyyttä. 

Siirryin elämänkaaren keskipäivästä verkkaisiin vanhuudenpäiviin

-erilaiseen kohtaamiseen ja toisenlaisiin keskustelunaiheisiin.

Lapsuukodissa minua odotti muistot ja äiti muisteli minulle omaa elämäänsä . 

Nuo muistelot tuntuivat olevan minulle erityisen merkityksellisiä juuri nyt. 

Ikä on tuonut uteliaisuutta omiin juuriin, 

menneeseen aikaan sekä tapahtumiin siellä.  

Sain kuunnella äitiäni, 

elävää historiankirjaa hetken kiireettä ja 

hän jaksoi vielä muistella,

hän vielä muisti. 

"Savusaunassa syntyneiden suku sammumassa, 

kiertokoululaisten jo sammunut.  

Heidän mukanaan kiireetön aika, 

jolloin leikattiin sirpillä viljaa,

sidottiin käsin lyhteitä, 

käveltiin kirkkoon peninkulmien takaa, 

ehdittiin nojata veräjään, 

kuunnella naapurin verkkaista puhetta, 

käydä sairasta oppimassa, 

pitää kädestä kuolevaa.

Nyt synnytään siististi, 

eletään kiireesti, 

kuollaan yksin ja tehokkaasti. 

Mutta miten kipeä mieli,

miten kipeä.

-M.Leinonen-

Taas sain syvempää ymmärrystä monille asioille

ja asioiden syntyperille. 

Niille, miksi joku asia on niin tai näin,

mitä on ollut ennen ja mitä on nyt. 

Perintötekijät, perinteet, tavat ja tottumukset kulkevat suvussa. 

Elämä on kuitenkin hioutumista, 

oppimista edellisen sukupolven oivalluksista ja 

mutta toisaalta myös huonoista "perinnöistä"  poisoppimista. 

Nämä ovat niin mielenkiintoisia asioita, 

että sanat meinaavat mennä solmuun tässä kirjoittaessa.

Summa summarum:

oli hieno hetki olla äidin kanssa kahden,

kohdata hänet rauhassa  ja jutella hänen elämänkaarestaan,

jonka osa minäkin olen. 

~~~~~~

Tunteet ovat olleet pinnalla 

ja kohtaamiset 

-niin ihania kuin ne ovatkin -

tuntuvat lopulta koko kropassa. 

Oli ihana palata kotiarkeen normirytmiin; 

 pyykin pyöritykseen ja ruoan laittoon. 

Viikonlopun tunteet ja tuntemiset asettuvat vähitellen osaksi minua. 

Juuri nyt on onnellinen, kiitollinen ja väsynyt olo. 

Jutunjuurta

Tämän itsenäisyyspäivän teemana korostui monissa juhlapuheissa ja -kirjoituksissa 

perinteen siirtämisen merkitys ja kansan historian siirtäminen tuleville sukupolville. 

 Siihen aihepiiriin ja kotoisaan keskusteluhetken avaajiksi sopivat vallan hyvin 

poikamme tulijaisina tuomat Keskustelupakka Muistojani -kortit.

Tuon pakan kortit soveltuvat monenlaisiin kokoonpainoihin ja keskusteluhetkiin. 

Lauantaina testasimme niitä keskustelun ja ajatusten vaihdon avaajina

 meidän isovanhempien, lastemme ja lastenlastemme välillä. 

Niin vähän lopulta avaamme itseämme toisillemme asioita

ja tunnemme toisiamme sekä "syntyjä syviä". 

Oli mielenkiintoista ja välillä yllättävää, häkellyttävääkin sekä 

 tunteikasta kuunnella toistemme vastauksia kysymyksiin.

Meillä jokaisella on omat ilomme, pelkomme,

arvomme ja kokemuksemme 

sekä muistot ja merkitykselliset asiat,

 vaikka olemme ns. samasta puusta.  

Äitinä oli erityisen merkityksellistä kuulla asioita, 

jotka lapsilla oli jäänyt mieleen lapsuudesta 

tai miten he muistelivat niitä. 

Silmät kostuivat tuon tuostakin!

"Muistoni-pakka on täynnä kysymyksiä, 

jotka herättävät ne jo melkein unohtuneet jutut eloon 

ja tuovat mieliinne naurattavat ja välillä myös itkettävätkin muistot."

~~~~~~

 Onko nämä korttipakat sinulle tuttuja?

Tämä ei ollut millään tapaa maksettu mainos,

 vaan ihan innostuksesta kirjoitettu ja kiitoksena näistä korteista, 

keskustelua avaavista työkaluista.

Sillä, enemmänhän meidän pitäisi keskustella,

jutella syvemmistäkin aihepiiristä ja tunteista.

Silloin ymmärtäisimme vielä paremmin itseämme ja toisiamme;

sitä, miten minusta on tullut minä ja sinusta sinä. 

Että elämänkokemuksemme ovat vahva osa meitä. 

~~~~~~

Kaksi kynttilää luo valoaan pimenevään iltapäivään.

Keskustelut ovat laantuneet ja 

 haikeat hyvästit jätetty vieraillemme. 

Hiljaisuus on taas käsin kosketeltavaa.  

Se on minulle tässä elämänvaiheessa 

tarpeellista vastapainoa yhdessäololle ja syvällisille keskusteluille. 

❤

 

Ihanat yllätysjuhlat

 Arkea, juhlaa, arjen juhlaa.

Nuo blogini tunnussanat kävivät eilen kyllä toteen.

Nimittäin arki muuttui mökillä puolen päivän aikaan juhlaksi

ja arkiset mökkivaatteet juhlavaatteiksi.

Kirjoitan eilisestä vielä muistiin ja muistoksi tännekin,

vaikka jo onnessani kerkesin aamulla

jakaa tuntojani tuolla toisissa foorumeissa.

~~~~~~

Olimme viettämässä perusviikonloppua mökillä.

Aamulla oli tienhoitokunnan tienreunustalkoot.

Vanhin poikamme oli tullut illalla parin lapsensa kanssa mökille ja 

siistimme porukalla pajut mökille johtavalta koivukujalta pois.

Ruokailun jälkeen esikoisemme

halusi lähteä käymään takametsässä katsomassa,

miltä hänen vanha majansa näyttää 

ja miten metsä on hakkuun jälkeen lähtenyt kasvamaan.

Kun palailimme mökin pihapiiriä kohden,

sieltä kuului voimakasta laulua.

Suureksi ilokseni ja yllätyksekseni

 yksi rakkaistani toisensa jälkeen 

tuli eteeni rakennuksen takaa.

Olin hämilläni ja liikuttunut.

Minä en ollut osannu aavistaa mitään tällaista.

Siinä oli lapseni

puolisoineen ja tyttöystävineen

sekä lastenlapset.

Olivat ajelleet matkojen takaa,

yöpyneet kotonamme

ja nyt olivat siinä minun edessäni

laulamassa ja onnittelemassa.

"Onnenkyyhky lentää,

kaukomailta entää,

onnenkirjettä kuljettaa 

kelle kirjeen antaa.

Kuka tänä päivänä onnen saa?

Äiti tänä päivänä onnen saa!"

Tuota laulua olemme lasten kanssa aikoinaan harjoitelleet

 lukuisia kertoja erilaisiin juhliin.

Nyt oli minun vuoroni kuulla laulu omalle kohdalleni

ja miten komeasti se laulu kajahtikaan sinitaivaan alla.

Pihaan saapuessani ymmärsin

metsäkierroksen kuuluneen päivän käsikirjoitukseen.

Pihalle oli katettu poissaollessamme juhlakahvit.

Kaksi kesäistä kuppikakkua koristi pöytää.

Juhlijoilla oli mukanaan makeat ja suolaiset.

Pyttipannua valmistui kilokaupalla iltaruoan aikaan isossa muurikassa.

Ja illalla oli vielä suomalaiseen mökkikulttuuriin kuuluvat 

makkarat ja salaatteja.

Kaupan kassalla joku ulkopuolinen oli kuulema sanonut,

että meinaatteko koko kylän syöttää.

"Ei kun vaan meidän perheen!" olivat vastanneet.

Tantereen tömistessä ja iloisten äänien kiiriessä ilmoille 

nousi taas vahvasti mieleen lastemme lapsuuden kesät ja kesätunnelmat.

Lastenlapset löysivät heti tekemisensä ja 

elivät menneiden kesien serkkuleiritunnelmissa.

Tuntui, että heidän leikkinsä jatkuivat siitä, mihin viimeksi olivat jääneet.

"Jo isoiksi varttuneet" poikamme ja vävyt innostuivat 

pallopaikkasille ja osa löi pesäpalloa pellolla.

Aika menetti merkityksen

ja leikkimielisyys sai vallan.

Kiitollisena katsoin tuota kaikkea,

vilpitöntä iloa ja huumorin pilkettä silmäkulmissa.

Se on kyllä  lahjaa,

että lähes viisikymmentä ihmistä on koolla 

ja kaikki tuntuvat löytävän paikkansa siinä.

Illan päälle lämpeni sauna ja palju.

Se kruunasi pientenkin mökkipäivän.

Onneksi mummun kaappien kätköistä löytyi varauimapukuja 

ja pikkupojan kaipaamia "vesihousuja".

Päivä oli myös leikkisällä tavalla historiallinen.

Tauvonniemellä ikänsä asunut henkilö

pyöräili illan päätteeksi pihapiiriimme ilmoittamaan,

että minulle, miehelleni ja lapsillemme on myönnetty

arvonimi "tauvolainen" eli olemme nyt oikeita "tauvolaisia".

Se titteli ei kuulema helpolla irtoa

ja sen eteen pitää täyttää tietyt kriteerit.

Ehkäpä 27 vuotta mökkiläisenä näillä rannoilla on riittävä aika

 ja ehkäpä perinteiden vaaliminen myöskin on yksi meriitti.

Toukokuisen syntymäpäiväni aikaan

ajattelin jättää juhlimisen väliin

ja kutsua poppooni heinäkuulla mökille.

He ehtivät ensin.

Kesäkuisen lauantain yllätyksellinen tunnelma

piirtyi kyllä syvälle sydämeeni ja muistoihini.

Onnellinen päivä kaikkinensa.

Yhdessäoloa, lämpöä ja rakkautta.

Niillä jaksaa pitkälle.

 "Kun yllätettiin äiti/mummu" -päivästä riittää muistelemista vielä moneksi kertaa!

Suvun yhteinen viikonloppu

Viikonloppuna toteutui yksi haave;

saimme vihdoinkin toteutettua kaivatun ja syksystä asti odotetun

perheemme tapaamisen, perheleirin.

Ilo ja ilon kyyneleet olivat herkässä! 

Samalla juhlittiin yhdessä pandemia ajan juhlimattomia juhlia 

sekä lauantaille sattuneita 18-vuotis synttäreitä

ja joulukuista kihlaparia.

Ja tietenkin se oli juhlaa, että olimme yhdellä koolla

perjantai illasta sunnuntaihin asti yötä päivää.

Oli kakun tilaamisen paikka!

Lapsenlapset tuumasivat saaneensa talviserkkuleirinkin

ja nauttivat "satasella" yhdessäolosta

sekä yhdessä nukkumisesta samoissa "kämpissä".

Kuulin lapsenlapsen tuumaavan sunnuntaiaamuna aamupalalla,

että tullaanko me tänne toisenkin kerran.

Siellä kansanopiston tiloissa oli nimittäin niin hyvät puitteet;

siistit oleskelu- ja majoitustilat ja ystävällinen henkilökunta. 

Parasta oli, että saimme mennä valmiille ruoalle, 

joka oli sekä maittavaa että monipuolista. 

Opisto tarjosi kaksi hartaushetkeä sekä jumalanpalveluksen.

Me järjestimme itse muut oppitunnit,

joiden määrä oli kaksitoista x 45 min.

Toki niitä tuli meillä enemmänkin,

kun samaan kellonaikaan oli eri-ikäisille erilaista toimintaa.

Tärkeintä meille kaikille oli yhdessäolo:

 kohtaaminen sekä kuulumisien vaihtaminen.

Ohjelmassa oli sählyä ja koripalloa,

venyttelyä ja polttopalloa suvun voimin.

Lauantaina yksi porukka piti juoksutreenit

ja osa kävi kävelyllä teemalla "mitä sinulle kuuluu".

Lapset pelasivat ulkoilun aikaan jäkistä ja

illalla isot pojat ottivat mittaa toisistaan Stigan jääkiekkopelissä.

Välillä lauloimme,

oli mahdollisuus pelata lautapelejä, pingistä ja biljardia sekä askarrella.

Lapset leikkivät keskenään koulusta

sekä piilosta.

Oli monenlaista tekemistä.

Ja oli niin ihana nähdä,

miten kaikki näyttivät nauttivan.

Ja saada vielä jälkikäteenkin kivoja viestejä!

Olemme silmukoita sukujemme ketjuissa

ja jätämme jälkemme sanontoina, tapoina ja monenlaisina muistoina.

Me "vanhukset" kerroimme omien perheittemme historiaa kuvamuistojen kautta

sekä meidän yhteisen elämämme elämänkaarta.

Pienten kanssa ja oppitunnin rajallisuuden puitteissa 

ei kerennyt kovin laajaa katsausta menneeseen pitää,

mutta jonkinlainen pintaraapaisu kuitenkin.

Matkalla tapaamiseen soittelin vielä äidilleni

ja tarkennin muutamia kohtia hänen lapsuudestaan

ja sota-aikaan kuolleeni papan tarinasta.

Se oli pysäyttävä hetki hoksata,

että ne kysymykset pitää muistaa kysyä silloin,

 kun eläviä historiankirjoja on vielä olemassa.

Oli myös mielenkiintoista ja hämmästyttävää huomata,

miten vanhojen valokuvien henkilöissä ja paikalla olleista löytyi

 tuttuja suvun piirteitä.

Nehän voivat "pompata" sukupolvienkin takaa. 

Varasin tämän leirin meille syyskuussa

 ja haaveenani oli saada neulottua 

 islantilaiset ainakin omalle väelleni ja saada perhekuva otettua.

Sekin toive toteutui ja perhekuva on nyt päivitetty.

 

Otimme toki myös kuvan, 

jossa oli vävyt, miniät ja lastenlapset meidän kanssa.

 Näistä molemmista mummu teettää  kuvat "piirongin" päälle.

Mielessäni on soinut viime aikoina virren säikeet;

Kun pahan valta kasvaa ympärillä,

vahvista ääni toisen maailman.

Sanat kilpistyivät viikonloppuna sanoihin:

usko, toivo ja rakkaus

-ja suurin niistä on rakkaus.

💓

Instagramin tililtä Mietteitä maalta löysin kauniin runon, 

jonka luin leirin lopussa.

Hiivin villasukissani kuuntelemaan teitä.

Teidän tasaista hengitystä.

Missä mahdattekaan seikkailla,

unimaailmoissa.

Ja minä toivon,

rukoilen.

Että tämä maailma

kuljettaisi teitä lempeästi.

Että ette jättäisi elämättä.

Menisitte kohti sitä,

joka saa silmänne loistamaan.

Värittäisitte vaikka viivojen yli,

piirtäisitte itse omat ääriviivanne.

Laitan peittoja paremmin.

Huokaisen, lausun mielessäni

kiitoksen.

Olemme saaneet 

elämää suuremman rakkauden.

Rakastan teitä.

Kuuhun ja takaisin.

Niin paljon, ettei voi mitata.

💓

 

Ruusuja ja kirjeitä kuusikymppiselle

 

Toivoimme Hänelle onnittelukortin tekstin mukaisesti

iloisen onnellista,

lupsakkaan leppoisaa,

hymyävän herttaisaa,

rauhallisen rentouttavaa,

nauravan hyväntuulista synttäripäivää. 

Vaikka emme tällä kertaa voineetkaan järjestää isoja juhlia perheen ja ystävien kesken,

saimme kuitenkin yhdessä järkättyä juhlapäivään 

 pieniä yllätyksiä ja lämpimiä kohtaamisia,

 mieleenpainuvia asioita ja hetkiä. 

Omassa lahjassani jatkoin Luotolais -teemaa. 

Neuloin ennakkoon antamaani Hailuotolais -paitaan liittyen luotolaispipon.

Mieheni sanoo kaljunsa johtuvan siitä, että minä olen silitellyt tukan pois.

Nyt oli hyvä ottaa koppi ja tehdä lämmikettä tukattomalle. 😍

Neuloin pipon kuvan perusteella Nalle-langasta.

Loin aloitukseen sata silmää ja siitä se lähti.

 Piposta tuli paidalle hyvä pari ja se pääsi käyttöön heti.

Haastoin lapsemme kirjoittamaan isällensä kirjeen.

Kirjeitä "tippuikin" viikon aikana postilaatikkoon sekä uunin päälle juhla-aamua odottamaan.

Mieheni koki kirjeet erityisen mieluisana ja mieleenpainuvana lahjana.

Kirjeisiin oli kirjoitettu kuulema "punnittuja ajatuksia" 

ja se kuulosti minusta tosi ihanalta.

Niitä mietittyjä ajatuksia juuri toivoinkin

-kohtaamisia kirjoitettujen ajatusten tasolla ! 

💓

Kirjeisiinhän ruukataan vastata,

joten siinäpä Hänelle on puuhaa tuleviin päiviin.

Vastauspostia odotellessa tässä.  

Synttäripäivät ovat iloisia etappeja ja keitaita,

joissa yhdessä muistellaan menneitä ja katsellaan tulevaan.

Odottelemme toiveikkaina toukokuuta,

jonne olen varannut tilan yhteistä juhlahetkeä varten.

Toivottavasti sitten voimme iloita yhdessä ilman rajoitteita 

yhdessäolosta ja vanhenemisesta.

Nyt on maaliskuiset synttärijuhlat juhlittu täällä.

Matka pääsiäistä kohti on alkanut. 

Rauhallista pääsisäisviikkoa Sinulle! 

💛

Iloisissa tunnelmissa uuteen vuoteen

Tule, tule, Uusi Vuosi,

aurinko ja tähdet tuo.

Valo vuoden poluillemme,

sydämiin ja mieliin tuo. 

Vietimme menneen vuoden viimeisiä hetkiä

nuoren perheen kauniissa, tilavassa kodissa,

jonne järjestimme pojallemme yllätyssynttärijuhlat.

Poikani oli luullut viettävänsä uudenvuoden aattoa "rauhallisesti" oman ja veljensä perheen kanssa,

mutta iloiseksi yllätyksekseen hän sai mukaan myös 

vanhempansa ja lähes kaikki sisaruksensa.

Hän oli toki hämmentynyt menosta ja meiningistä.

jonka toimme mukanamme,

 mutta myös silminnähden vilpittömän onnellinen. 

Hän oli juhlansa ansainnut! 

❤️

Tarjoilut hoituivat näppärästi nyyttikestiperiaatteella

ja pöydästä löytyi monenlaista suolaista ja makeaa naposteltavaa.

Minä leipaisin kahdella uunipeltillä gluteenittomat kakkupohjat.

Laitoin täytekakkuun tuttuun tyyliini pakastemansikoita ja -vadelmia,

jotka sekoitin Drottninholmin "punaisen pikkusangon" vadelmahilloon.

Hillosta  tulee hyvä sidos ja riittävä sokeri täytteeseen.

~~~~~~

Kakun koristeidea jäi päivän hässäkässä miettimättä.

Kävin pimeässä metsässä taskulampun kanssa poimimassa muutaman puolukanvarvun

tuohon pieneen seppeleeseen.

Laitoin siihen kolme kukkalankataitosjalkaa ja

päällystin ne foliolla.

Koristetta pystyi siirtämään helposti kakun pienennyttyä illan mittaan.

Päivällä olin niinikään kiepsauttanut puolukanvarvuista pienen köynnöksen 

uudenvuodenkynttilöille väriksi.

Vuoteni päättyi tutusti, turvallisesti ja innostavasti kranssihommiin! 

Juttelimme illalla, 

että tohtiiko sitä enää parempaa uutta vuotta toivoa.

Kun saisi vaikka menneen vuoden oloisen.

Se oli meistä kaikkinensa niin onnellinen, mieleenpainuva ja täynnä kiitollisuuden aiheita.

Aamulla on aika herätä uuden vuoden työaamuun

ja opeteltava kirjaamaan uusi vuosiluku sekä

tartuttava uuden vuoden sekä vuosikymmenen haasteisiin.

Ihana, että on ollut pitkä katkein tässä vuoden vaihteessa.

Ihana, että on työ mihin voi palata.

Uuden vuoden iloa sekä valoa toivon Sinulle ja itselleni! 

❤️

Värikäs viikonloppu perheen kanssa

Tämä viikonlopun vietin perheeni kanssa Iso-Syötteen maisemissa

 värikkäissä ja  mukavissa tunnelmissa. 

Ulkonaiset puitteet olivat luxusta niin luonnossa kuin vuokramökissämme.

Sää suosi lauantain maastopyöräilyretkeämme ja 

mökin täytti iloinen ja välitön sisarusten välinen talostelu.

Minusta oli ihana tuoda tapaamiseemme kotoisia tuoksuja ja makuja.

Herkutin omiani perjantaina leipomillani sämpylöillä ja puolukkaisella vispipuurolla 

sekä punaisella viinimarjamehulla.

Ja isolla täytekakulla nuorimman tyttäremme  18 -vuotis synttärin johdosta.

Mukana olivat kaikki kaksitoista lastamme.

Me vanhemmat olimme todella iloisia siitä,

että kaikki pääsivät tulemaan

ja jaksoivat ajella perjantaina töiden jälkeen pitkien matkojen takaakin.

Meillä on ollut monenlaisia tapaamisia lasten  ja heidän perheidensä kanssa,

mutta tämän viikonlopun kokoonpano oli erilainen, kotoinen, perhekeskeinen.

Minusta tämä oli mielenkiintoinen ja tärkeäkin juttu,

sillä vanhimmaiset sisarukset eivät ole asuneet enää kotona

meidän nuorimmaisemme syntyessä.

Kerrankin olimme yhdellä koolla ,

saman katon alla meidän perheellä. <3

Esikoinen oli kuunnellut vastikään "Idiootit ympärilläni" -kirjan.

Nyt oli "rakkaita ihmisiä ympärillämme".

Kirjan sisältö passasi hyvin hetkeen.

Koolla oli saman perheen jäseniä,

jotka eivät enää ole jatkuvasti tekemisissä keskenään

eikä välttämättä ikäeroista johtuen tunne toisiaan ns. napin alta.

Teimme testin, klik, 

minkälaisia persoonallisuustyyppejä meidän perheen jäsenet ovat 

ja tulos oli mielenkiintoinen;

punaisia, vihreitä ja keltaisia.

~~~~~~

Siitäpä sitä sitten riittikin jutun juurta.

Kaikki tyypit ovat hyviä!

Testi  avasi näköaloja siihen, miten itsekunkin kanssa kannattaa toimia!

Mielenkiintoista!

Erityisesti se,

 miten paljon meissä oli samaa,

mutta toisaalta miten erilaisia persoonia samassakin isossa perheessä on

ja miten erilaisuus täydentyy toistemme seurassa.

~~~~~~

Ääntä ei  tästä viikonlopusta puuttunut.

Ajatuksia oli paljon.

Päivän polttavia teemoja ilmastosta ja politiikasta.

muistoja ja kommelluksia lapsuuden ja nuoruuden vuosilta,

mutta myös kunkin tämän hetken elämän tilanteen jakamista.

Avoimmuus ja puhumisen rohkeus ilahdutti minua suuresti!

Ja se, miten paljon heillä oli hyviä ajatuksia elämästä ja elämään.

Siinä puheen sorinan keskellä mieleeni nousi runo:

Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi.

He ovat itseensä kaipaavan elämän tyttäriä ja poikia.

He tulevat sinun kauttasi, mutta eivät sinusta,

ja vaikka he ovat sinun luonasi,

he eivät kuulu sinulle.

Voit antaa heille rakkautesi, mutta et ajatuksiasi,

sillä heillä on heidän omat ajatuksensa.

Voit pitää luonasi heidän ruumiinsa,

mutta et heidän sielujaan,

sillä heidän sielunsa asuvat huomisessa,

jonne sinulla ei ole pääsyä, ei edes uniesi kautta.

Voit pyrkiä olemaan heidän kaltaisensa,

mutta älä yritä tehdä heistä itsesi kaltaista,

sillä elämä ei kulje taaksepäin eikä takerru eiliseen.

Sinä olet jousi, josta sinun lapsesi lähtevät kuin elävät nuolet.

Kun taivut jousimiehen käden voimasta,

taivu riemulla.

-Kahlil Gibran, Profeetta, 1923-

Lauantaina kävimme maastopyöräilemässä porukalla.

Siellä luonnossa koin valtaisia kauneuden elämyksiä ja värien loistoa.

Näin syksyisessä karuissa ja kauniissa maisemissa

 punaisen, vihreän ja keltaisen,

meidän perheen värit.

Syysmekkoon pukeutuneessa koivussa,

värikkäässä maaruskassa,

hötteisen suomaiseman heinissä,

olosuhteiden muovaamassa kapeassa kuusessa,

harmaantuneessa kelossa,

naavapartaisissa puussa.

Ja ihmisten välinen vuorovaikutus ja yhteinen elämä näkyi

monenkokoisten ja -ikäisten kasvien ja puiden rintarinnan kasvamisessa,

toistensa lomissa,

toisistaan tukea hakien,

toisiaan tukien,

suojaa antaen.

Väriloistossa tai värinsä menettäneenä,

uljaana ja vaatimattomana.

"Se mitä näet ja miten näet 

ei johdu pelkästään näkökyvystäsi, 

vaan hyvin paljon myös sydämestäsi, 

sillä silmien juuret ovat sydämessä. "

-Marleena Ansio-

Se on kauniisti sanottu!

Tämä viikonlopun hetket tallentuivat jokaisen sydämen sopukoihin,

tähän minunkin kuvaan,

mutta myös tänään otettuun perhekuvaan.

Vihdoinkin minun pitkäaikainen haave toteutuu

ja saan kotiimme kuvan, 

jossa olemme kaikki

-aika rentoina ja virkistyneinä. <3

~~~~~~~~~

Sunnuntai-illan tervehdys näistä onnellisista tunnelmista.

Kaikkea sitä mitä koin,

en osannut auki kirjoittaa.

Se tuntuu tuolla äidin sydämessä 

ja lämmittää mieltäni!

-Kaisu-

Rippijuhlat

Heinäkuun lopun kauniina lauantaina

vietimme poikamme  rippijuhlia.

Rippikirkossa katselin

valkeaan paitaan ja mustiin housuihin pukeutunutta nuortani,
pään tuttua muotoa.
Vasta äsken mahtui syliini koko lapsi.

Urut soivat,

mieli herkistyi.
Kertasin mielessäni muistoja.

Aika viidentoista vuoden takaisesta ensiparkaisusta konfirmaatiojuhlaan,

lapsuuden saduista nuoruuden päiviin,

ensiaskelkengistä nelivitosiim 

on tuntunut  kuluneen tämänkin lapsen kohdalla niin pian.

Urut soivat.
Aurinko paistoi ja ulkona oli kauniin vihreää.

Konfirmaation aikana katseeni kiinnittyi kirkon kauniiseen ikkunaan,

jonka takana kymmenet pääskyset lensivät kesän kauneudesta iloiten,

huolettomina ja

toistensa seurasta nauttien.
Kuin nämä nuoret,
jotka olivat leiriviikon yhdessä viettäneet.

Se oli minusta niin lohdullinen näky,

luonnon kaunis opetus ja muistutus itselleni sekä lapselleni jaettavaksi.

’Oi, katsohan lintua oksalla puun,

se laulaa niin kauniisti aina.

Se korkeimman kiitokseen aukaisee suun,

sen mieltä ei huolet ne paina.’

Sain saatella lapseni tästä eteenpäinkin luottavaisena matkaan

nuoruuden päiviin. 

💙

Siinä kirkonpenkissä keskellä lämmintä kesäpäivää 

 pääskysten lentoa katsellessani mieleeni nousi 

jouluinen Varpus -laulukin.

Siksi, että  juhlahetkissä kodissamme on aina yksi paikka tyhjänä;

’olen pieni veljesi, tulin taivahasta’.

Josko hänkin toi pääskysen muodossa taivaan terveisiä!

Niin äidistä ainakin tuntui.

Heinäkuisten juhlien kakku oli arvatenkin mansikkakakku, 

joka oli nuorimmaisen tyttären käsialaa ja siinä  ei mansikoita säästelty! ❤️

Juhlimme rippilastamme kotosalla kotiväen ja sisarusten sekä heidän perheiden, 

kummien ja mummun kanssa.

Juhlapäivänä oli aurinkoinen ja lapsenlapset saivat kirmata keskenään mummulan pihalla

ja patiollakin tarkeni vihdoinkin istuskella ja nauttia juhlaherkuista.

Ensimmäisen kuvan ruusut,

Mummun tuomat rippikukat  ovat nyt parin viikon jälkeen juhlasta 

 maljakossa haalistuneina, kauniisti kuivahtaneina muistoina juhlapäivästä. 

Muistojen ruusujen terälehtiin tulee  ajan saatossa kultaiset reunat! ❤️