Syksyn värejä ja tunnelmia

Syyslomien aika on koittanut.

Ensimmäiset lomalaiset ovat tulleet ja menneet.

Muutaman päivän ajan oli mummulassa 

suloisessa sopusoinnussa 

pienten askelten tepsutusta, 

lelujen levittämistä ja keräämistä, 

yksin ja yhdessä leikkimistä,

mukavan seesteisiä hetkiä ja tahtoiän mukana tuomia tupsahduksia,

sisätouhuja ja ulkoretkiä, 

ruokahetkiä, joissa oli lemppariruokaa 

tai ruokailuja, jolloin eväs ei ollut suunmyötäistä. 

Sitä elämänmakuista talostelua,

mitä elämä parhaimmillaan ja arkisimmillaan lasten kanssa voi olla. 

He laskeutuivat hetkeksi lepuuttamaan siipiään tänne 

ja lähtivät äsken omaan tuttuun arkeensa lomapäivien muistojen kanssa. 

Viikonloppuun kuului myös isoserkusten tapaaminen 

ja yhteisten serkkuloissa vietettyjen aikojen muisteleminen. 

Pikkuserkut tutustelivat toisiinsa ja nuoret äidit puuhastelivat jälkikasvunsa kanssa. 

Minä katselin täältä vanhemman sukupolven vinkkelistä. 

Iloitsin heidän muisteluistaan 

sekä  heidän halusta nähdä toisiaan ja jakaa lapsiperhearkea yhdessä. 

Tuuli on riisunut jo koivujen lehdet 

ja niitä juoksee pihalla tuulenpuuskien siivittämänä. 

Kuistilta ihailin taivaan sinisyyttä, kuusien ikivihreää ja 

 syksyn viimeisimpänä väriloistoaan kantavan vaahteran väriloistoa

sekä kauniita ruskapensaita. 

Nuo ruukuttamani kuunliljat ovat tuoneet paljon iloa. 

Ennen olen kaivanut juuripaakut multaan talvehtimaan, 

mutta nyt kumosin ne ruukuista maahan pihan perälle. 

Päälle voi laittaa lehtiä, jos tulee haravoitua. 

 

Perennapenkistä on jo katkottu paljon kukanvarsia

ja osa jää talventörröttäjiksi.

 Mies pesaisi painepesurilla kukkaruukut varastoon

Ehkäpä ruoho pitää leikata vielä kerran, 

mutta sittenpä se kesä 2025 olikin siinä

ja ns. purkissa. 

💫

Eilen oli niin kaunis aurinkoinen syyspäivä,

 että päätin käydä hyötyliikkumassa ulkona rattaissa nukkuvan vauvan kanssa.  

Kävimme laittamassa haudan syysasuun. 

Näissä päivissä, kun lapsia ja jälkikasvua on paikalla, 

nousee välillä sydämessä äidin ikävä. 

Haudalla elämän lyhyys, 

kaiken kauniin ohikiitävyys 

ja elämän yllätyksellisyys puhuttelevat. 

Elämä on kuin kukkanen,

ohikiitävä kukoistus keväästä syksyyn 

-välillä ei sitäkään. 

Näihin tyttärien lomapäiviin sattui sopivasti myös tyttöjen päivä.

Niitä eri-ikäisiä äiti- tyttö -suhteita olikin sitten useampi saman kurkihirren alla: 

iloa toisistamme, perheistä ja elämästä,

joka jatkuu sukupolvien sydänten ketjussa.

Luin eilen Instassa Maaren Kallion koskettavan kirjoituksen "On yhä hyvyyttä". 

"On epätoivoa, mutta koko ajan on myös toivoa.

On ihmisyyttä, on yhä hyvyyttä."

💫

Jokaisessa päivässä on paljon hyvää ja kaunista. 

Saamme elää päivämme 

volyymilla "kuin viimeistä päivää" tästä päivästä nauttien. 

Huoliuutisten ja huolten siivittämän elämän keskellä on tärkeä muistaa 

pysähtyä välillä ynnäämään,

 mikä tänään on hyvää ja minua ilahduttavaa,

elämääni kannattelevaa. 

Syksyn värikkyyttä ja herkk nähdä hyvyys!

Mitä muuten se Kallion kirjoittama hyvyys on sinulle? 

 

Pyöräretki

Pätkä Rantatietä; 

Raahe-Siikajoki-Lumijoki-Liminka-Tupos. 

Tuolla akselilla toteutui tänään pyöräilyreissu 

ja pieni lähimatkailu, 

jonka olin ajatellut tänä kesänä tekeväni. 

Oli ’aakeeta, laakeeta’, 

tasaista maastoa. 

Kävin päiväkahvilla tyttäreni luona 

ja tervehtimässä pikkuruisia kavereita. 

Oli kiva yllättää heidät 

ja yllätyin toki itsekin, 

että sain retkeni toteutettua jo tässä vaiheessa kesää. 

Matkaa kertyi 134 kilometriä.

 Rantatie kulkee tässä kohden perinteisen suomalaisen maalaismaiseman halki

ja historiallisia tielinjoja mukaileva tie onkin suosittu pyöräilyreitti.

Moninainen luonto ja monenikäinen rakennettu ympäristö avautuu 

silmien eteen molemmin puolin tietä. 

Tien pientareet kukkivat tähän aikaan sateenkaaren kaikissa väreissä. 

Auringon keltaista ja lumen valkoa,

niittyleinikkiä ja koiranputkea,

 näkyi silminkantamattomiin.  

Niiden seasta bongasin ainakin hiirenvirnaa,

suolaheinää, siankärsämöä, puna-apilaa, 

päivänkakkaroita ja kissankelloja

sekä monennäköisiä heiniä. 

Niin kauniita värejä ja huumaavaa tuoksua pitkin matkaa! 

Nautin niistä aisteillani.

Matkan etenemisen takaamiseksi kuvaaminen jäi tänään vähemmälle. 

Kumpareelle rakennettu Lumijoen kirkko on upea.

Se näkyy kauas tasaisille lakeuksille. 

Siikajoki.

Mennen tullen pysähdyin sillalle ihastelemaan maisemaa. 

Veden väsymätön liike,

niin kuin tulikin,

on aina niin rauhoittava elementti. 

~~~~~~

Hyvä reissu kaikkinensa ja päivän ilo! 

Pieni hetki yhdessä siellä päätepisteessä 

ja kesäistä kauneutta matkalla. 

Maaren Kallion haastamaan "tämän vuoden välikirjanpitoon" merkintä, 

että olen saanut tänään toteutettua liikuntatavoitteeni. 

Tykkäätkö sinä pyöräillä? 

Onko tuo pätkä Rantatietä sinulle tuttu? 

Sitä pitkin kulkee muuten myös Flatland-route. 

~~~~~~

Mukavaa loppuviikkoa.

Sunnuntaina onkin sitten blogini synttäripäivä

ja ehkäpä arpajaisetkin taas tuloillaan! 

Jääpä kuulolle! 

 

Elokuiset kolme e-kuvaa

 Elokuu ehti etappiinsa. 

Vielä ehtinee näin syyskuun ensimmäisenä päivänä julkaista elokuiset e-kuvat, 

joka ei minusta ollut tällä kertaa kovin helppo rasti. 

Toki niitä e- sanoja oli paljonkin, 

mutta sellainen puhutteleva näkökulma vain meinasi puuttua 

viimeistä kuukautta havainnoidessa. 

Enkeli on eittämättä elokuuni sana. 

Elokuun 9. päivässä tuntuu vuodesta toiseen  

elokuun viipyilevä tunnelma, 

aamukaste, pitenevät varjot ja  

pensashanhikin kukinta.

 

Kari Rydmanin laulua mukaillen muistelin taas kerran: 

Niin kaunis oli silloinkin maa,

aurinko nousi ja oli kastetta maassa, 

herättiin, noustiin päivän touhuihin ja kohtaamisiin. 

Oli lintujen laulun ja pienen pojan leikin aika. 

Illan hetki muutti kaiken:

veet olivat syvemmät, 

illan varjot pitemmät, 

oli eron ja jäähyväisten aika.

 

Poissa  oli pienokaisemme. 

Hän jäi ikiajoiksi sydämeemme ja enkeliksi matkoillemme. 

~~~~~~

Elopelto.

Pyörälenkillä seisahduin ihastelemaan peltoaukeaman kauneutta 

ja elokuisten värien sävyjä. 

Pellolla käyskenteli kaksi kurkea, 

jotka kävivät kahdenkeskistä äänekästä keskusteluaan. 

Odottelin tovin, josko ne siitä lähtisivät lentoon ja saisin ihanan kuvan lähtijöistä. 

Kun hetkeksi käänsin katseeni toisaalle, 

kurjet olivatkin jo menossa kovassa nousukiidossa huutaen syksyisiä hyvästejään minulle. 

Elonkorjuu. 

Toinen kuva menee tunnelmaltaan edellisen kuvan kategoriaan,

haikeuteen, ikävään, ohikiitävyyteen.

Tunnelma ja värit ovat syvät.

 

 Elo on puitu, sitä puidaan tai suunnitellaan lähipäivinä puitavan; 

 elonkorjuu on käsillä. 

Kaikella on aikansa,

kasvulla ja korjuulla,

läsnäololla ja lähdöllä, 

ilolla ja surulla. 

~~~~

Ehtoo meren rannalla on aina elävä taidenäyttely 

taivaan kannen muuttaessa sävyjään ja pilvien muotojaan. 

Niin tänä elokuisena iltanakin. 

Meren aallokko oli houkutteleva, 

mutta samalla myös pelottava. 

Aalto otti syleilyynsä, 

kieputti ja kuljetti.  

Se oli arvaamattoman voimakas 

ja välillä sieppasi allensa. 

Aaltojen voimaa ja kokoa en toki kännykällä kuviin saanut,

mutta tuona iltana ei ollut ihan pienten lasten uintikeli tällä rannalla. 

~~~~

Elokuussa oli muun muassa tällaisia tauonpaikkoja 

ja vaikuttavia hetkiä. 

Monia kauniita päiviä ja lempeitä iltoja. 

Kaikkea kaunista, koskettavaa 

ja voimauttavaa ei vain saa,

 eikä toki tarvitsekaan saada tallennettua kuviksi.

~~~~

Tänään olemme astuneet syyskuun kynnyksen yli.

Kaikkea hyvää Sinulle huomiseen, tulevaan viikkoon sekä kuukauteen. 

Ollaanpa kuulolla, mitä syyskuu tuo meille tullessaan. 

Heinäkuiset h-kuvat

Heinäkuu alkaa olla sillä puolella,

että on aika vastata heinäkuisten kuvien -haasteeseen. 

Hienostunut horsma

Tämän kauniin, tienvieren yksinäisen 

näin kerrallisella lenkilläni.  

Ehdin pyöräillä sen ohi ja päätin palata samaa reittiä 

takaisin saadakseni kaunokaisesta kuvan. 

Tämä on harvinaisempi väriltään. 

Sarjassa valkeat kissankellot, valkeat horsmat.

 

Halkopino harmaan hirsiladon huomassa

Nämä leivinpuut ja tämä pino ovat miesten tekosia. 

Minä en ole tällä kertaa ollut pinoamassakaan näitä, 

mutta osallistun näihin halkotalkoisiin 

ihastelemalla puupinoa 

ja tuoksuttelemalla juuri kaadetun sekä pilkotun puun tuoksua. 

Ja toki sitten joku talvi kannan näitä tupaan ja 

lämmäytän leivinuunia. 

Handmade

Vietimme lauantaina pienen Lassi Leonardin ristiäisiä kotonamme. 

Sain sitoa kastepöytään kranssin luonnonkukista. 

Käytin kanervaa, koivua, liekoa, mustikanvarpuja mustikoineen 

sekä oja- ja siankärsämöä.

 

Tein kranssin edellisenä iltana.  

Laitoin suihkupullolla kevyesti vettä kranssiin 

ja sujautin sen pussissa kylmäkaappiin.  

Kranssi säilyi hyvin juhlaan asti.

~~~~~

Näillä kolmella kuvalla tervehdin teitä tällä kertaa.

E -sanojen metsästys alkaakin sitten jo parin yön päästä! 

Luonnonkukkien päivä 2024

 Tänään on luonnonkukkien päivä.  

Monissa paikoissa on järjestetty ohjattuja luontoretkiä, 

joiden tavoitteena on luontotuntemuksen lisääminen ja 

luonnon elämyksien kokeminen.

Meneillään on myös sadan kasvin tai ötökän tunnistamishaaste.

Ihanaa, että tällaisia mukavia teemapäiviä järjestetään 

ja hoksautetaan ihmisiä lähtemään luontoon!

~~~~~~~~

Tein mökillä pienen omatoimiretken 

ja palauttelin mieleeni näkemieni luonnonkukkien nimiä. 

En lähde sadalla lajilla tähän mukaan;

kunhan muutamia kymmeniä tunnistaisin ja tietäisin,

näitä tutuimpia oman alueen kukkijoita. 

Maisemassa näkyi arvatenkin juhannuksen seudun tuttuja kukkia;   

niittyleinikki, metsätähti, suopursu, ailakki, mesimarja ja  puolukka.

Harvinaisempi lienee tämä vienosti tuoksuva tähtitalvikki, 

joka löytyi taas tutulta kasvupaikaltaan. 

Koiranputki ja suopursu valaisevat kasvupaikkansa  pienistä kukkasista muotoutuvilla, 

valkoisilla kukinnoillaan. 

Olen ruukannut poimia juhannuksena suopursuista kimpun tuvan uunin päälle.

Nyt niiden kukinta on menossa jo ohi ja juhannus vasta tuloillaan. 

Niin on kesät erilaisia luonnonkukkien kukinta-aikataulujenkin osalta. 

Metsäkurjenpolvi on levittäytynyt mökin pihapiirissä olevan pihlajan alle.

Se on kaunis, mutta kukinta on kovin lyhytaikainen. 

Luulin kuvanneeni ’älä unohda minua’-kukan, lemmikin, 

mutta tarkkasilmäinen lukijani tunnistikin 

tämän alla olevan kukan nurmitädykkeeksi. 

Muistuttavat toisiaan ja kauniita, herkkiä molemmat.

Oppia ikä kaikki!

Kiitos oikaisusta! 👋

Liitän tähän postaukseen myös viime viikonloppuna kuvaamani kielon,

kansalliskukkamme,

jota kasvaa tyttäreni pihapiirissä valtoimenaan

ja täällä minun elinpiirissä en ole nähnyt sitä ensinkään.

Tasan ei mene luonnonkukkienkaan tarjonta! 

Kukkasia katsellessani  hämmennyn yhä uudelleen 

pienien yksityiskohtien määrästä ja kauneudesta. 

Tänään mietin myös luonnonkukkien kasvupaikkoja. 

Mieleeni nousi muistojen sopukoista ensimmäisen luokan kevätjuhlaesitys 

ja laulu, jota en ole vuosiin ja vuosikymmeniin laulanut.

Esitimme tuossa juhlassa varmaan kukkaistyttöjä ja lauloimme laulua: 

"Me kainoja olla ja pieniä vaan, 

mutt’ Luoja ei unhoita kukkasiakaan...."

Laulun sanat sopivat hyvin tämän päivän kukkaihmettelyyni. 

Luonnon kukilla on juuri  niille sopiva ja oikea kasvupaikka.  

Ne kasvavat siinä sijoillaan ja  kukkivat ajallaan ilman sen kummempaa huolenpitoa. 

~~~~~~~~

Se mitä kaipasin kukkaretkelläni oli perhoset ja pörriäiset.

Jostakin syystä niitä ei nyt näkynyt eli ötökkätunnistus jäi lähinnä itikoihin. 

 

Lähdetkö tunnistamaan luonnonkukkia kanssani 

vaikka kolmenkymmenen kukan verran?

Ihan rennosti vaan.

Ei tarvitse tilastoida eikä kuvata mihinkään.

Kunhan katselet ja muistelet kukkien nimiä 

sekä tarvittaessa kurkkaat tiedon jostakin.

Kuljetaan teiden varsilla ja pelloilla. 

Nautitaan väreistä, tuoksuista ja luonnon moninaisesta kauneudesta! 

Kukkaisterveisin,

Kaisu

Toukokuun ihania asioita

 

Olen innostunut taas pyöräilystä.

    Pyöräillessä matka taittuu mukavasti ja luonto tulee lähelle väreineen ja tuoksuineen. 

Viikonloppuna tuli ajettua taas pitkin poikin 

ja siinä samalla bongailin tienvierien kukkijoita.

Olen taas ihmetellyt itsekseni Luojan töitä;

sitä, miksi useimmat keväiset kukkaset ovat keltaisia.

Leskenlehti, voikukka, rentukka, leinikki ja 

kotipihan esikko, narsissi, vuohenjuuri sekä kullero. 

Ja sitten tuo keväinen hento vihreys! 🍃🍃

Olemme päässeet täällä Perämeren pohjukassa nauttimaan siitä 

ja se on myös aina yhtä sykähdyttävä ja kaunis sävy. 

~~~~~

Mökkitiellä koin hienon hetken;

vihreän moninaiset värisävyt ja puiden oksien läpi siivilöityvä auringon valo 

oli täyteläinen vihreyttä väräjävä hetki.

En hoksannut ottaa kuvaa siitä huikeasta tunnelmasta eikä sitä olisi saanut kyllä tallennettuakaan.

Se oli ohikiitävä hetki, joka jäi vahvasti verkkokalvolleni tunnemuistoihini. 

~~~~~~

Olen ollut jonkinlaisessa aloitekyvyn puutteessa kevätpuuhien suhteen.

Eilen iski yllättäin energiapiikki,

jonka valjastin kukkapenkkiin.

Nostin perennat ylös ja jaoin kukkapaakkuja.

Särkynyt sydänkin oli jo niin vanha, 

että juuret olivat paksuja, lahoja puupökkelöitä.

Onneksi aloin perusteellisempaan hommaan ja ehkä sain pelastettua siitä uusia alkuja.

Myös verikurjenpolvet olivat kärsineet talvesta ja moni juuripaakku oli aivan eloton.

Pikkusydäntä siirsin tähän penkkiin toisesta penkistä.

Ja vähensin liljojen määrää.

Muita perennoja tässä penkissä on 

järvikukka, koreakärsämö,

leimukukka, pioni ja harjaneilikka.

Vaaleanpunaista ja valkeaa,

paitsi nuo kevään keltaiset kukkijat kullero, narsissit ja vuohenjuuri. 

Saapa loppukesästä nähdä,

miltä penkki sitten näyttää.

Eilinen meni kuin siivillä kukkapenkin äärellä 

ja sitten ajelin mutkan kautta mökille.

Pihasaunan leppeät löylyt, 

tuuletetut petivaatteet ja puhtaat lakanat sekä  

hirsimökin viileys ja 

 antoivat hyvät pohjat pitkille, syville unille.

Se oli sitten ensimmäinen yö mökillä tälle keväälle ja 

suloinen sunnuntaiaamu avautui aurinkoisena.

Tältäkö se alkukesän tunnelma voi tuntua?

Hiljaisuudelta ja kiireettömyydeltö.

Lämmöltä ja tuoksuilta,

linnunlaululta.

Kauniilta.

Aina yhtä uudelta ja ihmeelliseltä. 

💛

Mikä sinusta on parasta juuri nyt?

 

Minunkin sisällä soi

Kuulin tänään Kesäyö- laulun 

ja sen kauniit, keväiset sanat 

jäivät soimaan sisälleni.

Sanojen siivittämänä tein äsken pienen kävelylenkin lähimetsään

ja yllätyin kuinka monta kukkijaa löysin sieltä.

Ja valkoisia kukkaismattoja piilossa metsän siimeksessä.

Luonnon kaunokaiset kurkottavat kukin vuorollaan valoa kohden

ja nyt illan tullen,

monet olivat laulun sanoin "kumartuneet" maahan päin.

Kentillä kasteisilla

hämärä käy yli maan.

Valkea niittyvilla

vielä on valveillaan

katsoen kummissansa

kuinka rukoukseen

kaikkien kukkien kansa

kumartui hiljaiseen.

Kuusen latvasta ääni

pienoisen huilun soi.

Minäkin kumarran pääni.

Minunkin sisällä soi.

-Aaro Hellaakoski

Metsätähden äärellä muistin 

Eeva Heilalan säikeet

Siitä on jo kauan

kun minuun meni metsätähti

ja yhä se kukkii

Luonto on ollut iät ajat arkeni ilo ja voimavara.

Se on ollut halpa huvi ja muuttuva taidenäyttely.

Metsän siimeksessä ja ojan pientareilla 

kulkiessa askel on kevyt ja katse tähyää

pieniä väripilkkuja ja avautuvia terälehtiä,

yksittäisiä kukkijoita ja kukkaismättäitä.

Kevät.

Minäkin kumarran pääni.

Poimin muutaman kukkasen.

Minunkin sisällä soi.

Rokuan syksyisissä maisemissa

Tämän viikonlopun vietimme Rokuan maisemissa.

Olimme suunnitelleet pyöräilevämme siellä,

mutta aktiviteetti vaihtui käteni takia patikointiin ja ulkoiluun.

Onneksi pää ja jalat toimivat kuitenkin hyvin

ja käsikin kulki matkassa mukavasti.

Se oli parasta!

 

Säätiedotukset eivät povanneet kovin raposia kelejä näille päiville,

mutta eivät ne tällä kertaa kyllä pitäneet ihan paikkaansakaan ajallisesti.

Kaatosateiden välillä ehdimme kuitenkin käymään retkillä ja 

saimmepa lauantaina auringonpaistettakin,

joka kruunasi lämpimästi patikkareissun.

Majoittumisen jälkeen teimme lyhyen kävelyretken lähimaastoon.

Parisuhdelenkin,

niin kuin mieheni tapaa sanoa tuollaisista pienistä lenkeistä.

Ihastelimme tyynenä lepäävää järveä ja siihen peilautuvia ruskaheijastuksia.

Kävelimme Supalle, jonne vei esteetön kulkureitti Rokuan hotellialueelta. 

Lauantaina suuntasimme ystäväpariskunnan kanssa Keisarinkierrokselle,

jota kiersimme n. 15 kilometrin verran. 

Kävimme Syvyydenkaivolla, Pitkäjärvellä, Pookivaaralla ja Rokuanjärvellä.

Matkalla saimme kokea tihkusateen ja syksyisen auringonpaisteen lämmön.

Ne molemmat toivat omat elementtinsä luonnon tuoksuihin,

väreihin ja valoihin.

Rokuan maisemat tarjosivat oivan paikan ja mahdollisuuden 

syksyiseen luonnossa liikkumiseen.

Poluilla oli yllättävän vähän väkeä liikkeellä.

Rauhallisuus sekä tilan tuntu oli merkittävä tekijä verrattuna

vuoden takaiseen Pienen karhunkierroksen väen paljouteen Rukan maisemissa. 

Rokuan kansallispuiston luonto on monimuotoista ja vaihtelevaa.

Pieniä, kirkasvetisiä järviä tuntui kimmeltelevän siellä täällä

ja suoalueiden ruska oli minusta niin niin kaunista.

Hiekkaiset polut,

kipakat nousut ja laskut,

tasaiset tantereet.

Taukopaikkoja,

opastetauluja.

valkeita, sinisiä, keltaisia opastepallukoita.

Männikköinen metsä,

valtaisat vaaleat jäkäläpatjat,

 mäntyjen paljaana näkyvät juuristot, joita tuuli ja vesi on kuluttanut,

soiden värikkyys,

juurista muotoutuneet luonnonmukaiset portaikot,

kaikki ihmeellinen ja historiallinenkin,

joka on muotoutunut ja säilynyt tuossa koskemattomassa maastossa.

Sitä se Keisarin kierros oli

ja kaikkea koettua ei saa tallennettua kuviin.

Tunnelmaa, tuoksuja, tuntumaa jalan alla.

Ne pitää itse nähdä ja kokea.

Sunnuntaina piipahdimme kahdestaan vielä 

Kirvesjärven kodalla.

Pyöräily näissä maisemissa jää vielä mielen pohjalle haaveeksi.

Ehkä jo tänä syksynä vielä palaamme tänne?

Oletko sinä käynyt täällä?

Näiden reissukuvien myötä mukavaa alkavaa viikkoa!

Huomenna minäkin yritän palata työn ääreen.