Minun maani

Itsnäisyyspäivän vahvoihin perinteisiini kuuluu tämä sinivalkoinen kattaus;

valkeat kukat ja sininen maljakko sekä kaksi sinivalkoista kynttilää. 

Ne tuovat joulunodotuksen ja jouluvärien keskelle erisävyisen juhlaisen hetken,

joka tänä vuonna tuntuu pysähdyttävän erityisellä tavalla. 

Elämme aikaa, 

joka tuntuu olevan täynnä joka puolelta kuuluvia huonoja uutisia ja monenlaisia uhkia. 

Tänään on oiva päivä pysähtyä miettimään sitä ja kiinnittää huomio siihen, 

mitkä meillä suomalaisilla on hyvin juuri nyt,

mikä on vaalimisen arvoista 

ja mitä kannattaa arvostaen sanoittaa. 

 

Minun kotini on täällä 

tuhansien järvien maassa. 

Näissä maisemissa sieluni lepää. 

metsissä synkissäkin sieluni sulaa.

Näihin Suomen maisemiin 

minä piirrän ääriviivani.

-rakkauen murusia-

💫

Tämä on minun maani.

Tämä on minun harmaa taivaani.

Nämä ovat minun metsäni 

ja tässä on minun mereni. 

Ja minun onneni lepää siinä, 

että näiden kehyksien läpi 

olen saanut katsella maailmaa 

ja oppia tuntemaan

mitä kaikkea tarkoittaakaan 

vapaus. 

-Elina Salminen-

Eilisen illan hämärässä otettujen kuvien tunnelma

 vaihtuu tänään sinivalkoisten kynttilöiden valoon.   

Tänään päällimmäisenä tunteena on kiitollisuus 

 rakkaasta kotimaasta, itsenäisyydestä ja siitä rauhasta, 

jota saamme elää ja vaalia täällä metsien ja järvien maassa. 

Äänetön huokaus on,  

että minä, perheeni, jälkikasvuni,

me kaikki,

saisimme nämä puitteet säilyttää tässä epävakaassa ajassa. 

💫

Onnellista itsenäisyyspäivää Sinulle!

Toukokuisen juhlapäivä

Eilen oli toukokuisen lapsenlapsemme juhlapäivä.

Kesän kauneus ja vihdoinkin saapunut lämpö,

suoranainen heinäkuun helle siivittivät päivää. 

 

Vanhemmat olivat laittaneet rakkaalle pienokaiselleen ihanan juhlan. 

Kaikki oli kaunista;

koti, kattaukset ja kukat 

sekä juhlapukuihin sonnustautunut pikkuperhe. 

Kukkakimppujen runsaus ja 

kukkien moninaisuus sopi niin mukavasti kesäiseen päivään,

kun kaikkialla luonnossakin näkyy kukkien loisto.

Kukkakimppu toi mieleeni tuossa hetkessä perheen,

perhepiirin ja sukukunnan,

jossa eri-ikäiset, eriluontoiset persoonat

vauvasta vaariin, 

sulautuvat ja sopeutuvat, 

tukeutuvat ja turvautuvat,

lutviutuvat toistensa lomiin. 

Olemme yhdessä yhdenlainen kimppu;

itseksemme omana aikana sekä omalla tavallamme kukkiva luojan luomus.

Osa värikkäämpiä ja rönsyilevämpiä, 

osa hillittyjä ja harkittuja. 

Osa nupullaan, 

toiset täydessä kukassa, 

vanhimmat jo kukkasiaan karistamassa. 

Juhla-asut ja perinteet kuuluvat aina vahvasti juhlaan.  

Tykkään niin sanoista ’sukupolvien sydänten ketju’ 

ja se ajatus näkyi näissäkin ristiäisissä. 

Pienokainen oli puettu isän isomummun ompelemaan,

suvun kerrokselliseen ristiäispukuun, 

joka oli äidin puvun tavoin ihanan pitsinen. 

 

Kattauksessa oli tarjolla sekä silmien ruokaa että suunmyötäistä tarjottavaa. 

Monenlaista maistuvaista, 

suolaista ja makeaa,

suussa sulavaista, 

kesäistä ja kaunista. 

Niissä kaikissa rakkauden sivumaku!

Pieni hetki yhdessä

-onnen hetki.

Juhla katkaisi hetkeksi kesäisen menemisen ja tulemisen.  

Saimme pysähtyä hetkeksi nuoren perheen kotoiseen juhlaan,

joka oli samalla vauvan kastejuhla ja kodin siunaus. 

Kastepappi puhui kauniisti ja lämpimästi vauvasta,

joka tuo iloa perheeseen

ja uuteen kotiin, johon perhe oli juuri ennen vauvan syntymää muuttanut. 

Vauva sai nimekseen 

Ingrid Isa Alessia. 

Ystävä sä lapsien,

katso, miten ihana hän on.

Posket pehmet kuin ensimmäiset päivät,

huulen kaaressa 

enkelin sormenjälki. 

-H.Kivisalo-

Toivottelemme papan kanssa Halipupun myötä 

Onnea ja enkeleitä pienen Ingridin elämään

sekä paljon haleja ja syliä.

❤

 

Kodin juhlapäivä

Meillä oli viime viikolla mummulassa arjen juhlaa, 

kun vauva oli äitinsä kanssa 

 ristiäisiä edeltävän viikon ilonamme.

Talo tuntui olevan pitkästä aikaa täynnä 

suloisia vauva-ajatuksia;

vauvan tuoksua, 

pieniä vaatteita, vaippoja ja vauvatarvikkeita,

vauvan tyytyväistä ääntelyä ja kipristysitkua,

sylittelyä ja helliä sanoja.

Yhteinen viikko huipentui ristiäisvalmisteluihin.

Juhlan läheisyys tuo minulle aina positiivista energiaa;

 intoa ja iloa somistaa kotia.

Innostuin vähän järjestelmään paikkoja.

Vanhat tapetista taittelemani koristeet saivat paikan eteisen seinällä

ja tein sinne myös oman, pienen koristeen pikkuiselle. 

Ristiäisteemaan sopivat Willow treen patsaat saivat paikkansa eteisen piirongin päältä. 

Tytär oli valinnut ristiäisten väriksi sinisen ja kukaksi hortensian.

Paikallisen kukkakaupan floristi loihti 

 upean kranssin kastepöydälle ja kukkakimpun kahvipöytään.

Kukka-asetelmissa ja serveteissä 

oli pala kaunista taivaan sineä

ja aavistus keväisestä vihreästä.

Vauvan isomummu oli niin mielissään,

kun hän oli täällä yökunnissa

ja sai hoitaa pienokaista vanhempien touhutessa juhlia.

Näppärästi hän kapaloi pienen villapeiton mutkaan,

hyssytteli ja nukutti vauvan syliinsä.

Se tuokiokuva jäi rakkaana muistona mieleeni 

-ja varmasti meidän kaikkien mieliin.

Isomummun kunniatehtävä oli tehdä rusetti ja kiinnittää se kastemekkoon,

jonka hän ompeli 40 vuotta sitten esikoispojallemme.

Minä pääsin näissä juhlissa vähillä keittiöhommilla,

sillä vauvan vanhemmat olivat tehneet hyvät juhlasuunnitelmat. 

He laittoivat ja leipoivat.

Tarjolla oli monenlaista herkkua,

suolaista ja makeaa,

perinteistä ja vähän uudempaa tarjottavaa.

 

Ristiäiset on kaunis, koskettava ja herkkä kodin juhla.

Pitkän juhlattoman ajan jälkeen

oli niin mukava saada kotiin vieraita

ja tuntea läheisyyttä, lämpöä.

iloa ja kiitollisuutta yhdessä nuoren perheemme kanssa.

Vanhemmille on annettu vauvan myötä vastuullinen hoivatehtävä,

jossa me läheiset ja kummit saamme olla osaltamme mukana.

Kastesanojen äärellä ja pientä katsoessa nousi mieleeni 

Niilo Rauhalan kirjoittama laulu "Lapsen tie".

Sen sanat ja ajatukset tuovat turvallista toivon ja luottamuksen näköalaa.

Elämä kantaa pientä poikaa tänään ja tulevina päivinä

niin kuin on kantanut meitä jokaista tähän päivään asti.

Lapsen tie on aamun tie,

aurinko loistaa sen yllä.

Minne se kulkee, minne se vie?

Outo se vielä on kyllä.

Kukkien valkoiset tähdet,

hauraat siniset kellot,

laihoa tuoksuvat pellot

kysyvät: minne lähdet?

Lähden matkalle vaikka en

tiestäni mitään tiedä.

Kuljen rinnalla enkelten,

joilta ei valoa viedä.

Vaikka en tunnekaan matkaa,

keväästä riennän kesään

niin kuin lintunen pesään

lentää ja lentoaan jatkaa.

Paimen tielleni annetaan,

hän minut tuntee ja johtaa.

Aamu tuo iloa tullessaan,

kauas sen valkeus hohtaa.

Elämä, sana niin suuri

vielä on käsittämättä.

Monta rakasta kättä

lähellä nyt on juuri.

"Monta rakasta kättä nyt on lähellä juuri!"

Kummipoika oli kirjoittanut onnittelukorttiin sanat:

onnea ja enkeleitä elämäsi matkalle pieni poika!

Siihen toivotukseen mummunkin on hyvä yhtyä.

Varjelusta elämääsi pieni Leonid Osvald Antero! 🤍

Matka joulun salaisuuteen

Joulua kohti kulkiessa palautuvat mieleen menneiden vuosien jouluiset muistikuvat, 

omat lapsuuden joulut

ja joulunodotukset omien lasteni kanssa.

Tuollaisia päällimmäisiä, ihania joulumuistojani ovat

jouluisen musiikin kuuntelemisen aloittaminen loka-marraskuun vaihteessa 

tai ensimmäisten lumihiutaleiden myötä,

joululeipomiset,

siivoamiset ja touhuamiset,

lasten herkistävät joulujuhlat ja hellyttävät jouluaskartelut,

 portaille illan hämärissä jätetyt toivomuskirjeet, 

malttamattomuudessa liian aikaisin avatut kalenterin luukut,

 joulukorttipostituksen aattona kiireessä kirjoitetut joulukortit, 

kaappeihin piilotetut, kääreitä odottavat joululahjat,

listat, joihin on ynnätty hankitut ja hankkimatta olevat lahjat,

lasten joulusalaisuudet ja odottamisen ilo,

jännityksen tihentymät sekä odottamiseen väsähtäminenkin.

Joulun aluspäiviin liittyy helposti niin paljon odotuksia, 

perinteiden vaalimista,

 muistamista ja maistamista,

 monenlaisia joulukiireitä, 

paineitakin.

Asioita ja tekemisiä, '

joiden takana on arvatenkin jouluun liittyväksi mielletty "hyvä, lämmin hellä" - mieli

 ja täyteläisen joulutunnelman luominen.

 Joulun alle kertyy varmaan myös tekemisiä,

joita voisi hyvällä mielellä jättää vähemmälle

ja keskittyä yhdessäoloon, joulun odottamisen tunnelmaan

ja joulun sanoman äärelle.

Kaskisen ihanan joulurunon säkeiden mukaan

"Matka joulun salaisuuteen alkaa hiljalleen.

On kuin joku koskettaisi syvään kaipaukseen,

on kuin joku sytyttäisi yöhön kynttilän, liekin,

 joka valollansa voittaa pimeän."'

Matka jouluun on lyhyt,

neljän adventtikynttilän mittainen, 

mutta se voi olla lyhyydessään myös kaunis.

Vuosi vuodelta olen oivaltanut syvemmin,

että parhaimmat pikkujoululahjat löytyvät joulun odotuksen kiireettömistä hetkistä,

kynttilänvalosta ja yhdessäolosta.

Kauniin näkemisestä ja sen äärelle pysähtymisestä,

kauneimmista joululauluista,

joulutapahtumista ja kohtaamisista sekä

joidenkin perinteiden vaalimisesta ja avoimuudesta uusille tavoille. 

Jouluvalmistelujen puuhasteleminen kohtuudessa ilman aikatauluja ja “to do”-listoja, 

innostumisen ja jaksamisen rajoissa ovat tuoneet lopulta parhaan joulumielen.

Koko talon puunaus saunaa myöten ei ole ollut enää vuosiin 

jouluvalmistelujen tärkein tavoite ja joululeivonnaisiakin tehdään kohtuuden rajoissa.

Seitsemän sortin kattauksia ei enää tule tehtyä kahvipöytään 

eikä kukaan niitä odotakaan.

Jouluiset kuivakakut ja joulutortut ovat vaihtuneet ruokavalioiden ja

nuorten toiveiden myötä uusiin resepteihin.

Paitsi, että arabialainen maustekakku maistuu gluteenittomanakin

ja toskakakku,

meidän perinteiset joulun kahvileivät.

Joululahja voi olla tänä päivänä niin moninainen.

Aineellinen tai aineeton,

uusi tai kierrätetty.

Minä tykkään kääräistä leipomuksista lämpimäistervehdyksen naapuriin

ja lasten perheisiin.

Vaikka moni asia onkin muuttunut,

pyhäinpäivän alla ripustan neljä kynttiläisen jouluikkunan keittiöön

 ja vaihdan joulukapan keittiön ikkunaan Kaisun-päivän aikaan. 

Joulukuusen kuuluu olla olohuoneen nurkassa tutulla paikallaan

ja kymmeniä vuosia vanhat enkelit löytävät paikkansa portaikosta, jossa ne leijuvat ilmavirran mukana.

Ne ovat muistoja lastemme jouluista;

perinteitä, jotka tuovat heille kodin joulun tunnun.

Perheen yhteiseksi toiveeksi ja

joululahjoja tärkeämmäksi asiaksi on noussut

 yhdessä oleminen ja hyvä ruoka.

Aattoaamuna kodissa leijaileva joulukinkún tuoksu tuntuu olevan tuoksumuisto, 

joka viimeistelee joulutunnelman. 

Puolen päivän aikaan kokoonnumme joulupuurolle ja kuuntelemaan joulurauhan julistusta.

Ennen jouluateriaa joku lukee jouluevankeliumin

ja laulamme tutun Enkeli taivaan –virren.

Tänä joulunakin enkelten sanat “älkää peljätkö” tuntuvat ajankohtaisilta ja turvallisilta.

Jouluateria on odotettu juhlahetki,

jossa on tarjolla perinteiset joulun herkut.

Joulun makumuistot kantavat joulusta jouluun

ja näyttävät siirtyvän sukupolvien ketjussa vahvasti eteenpäin.

Joulu on perheiden juhla ja ilon sekä yhdessäolon aikaa.

Jouluun liittyy myös ikävää ja haikeutta.

Jouluaattona viemme kynttilän pienen poikamme haudalle,

jossa muistamme kaikkia heitä, jotka kulkevat mukanamme muistoissa. 

Kun kuulen koskettavan ja kauniin joululaulun 

“Tuikkikaa oi joulun tähtöset”, silmäni kostuvat väkisin.

“Kerran loppuun satu loppuun saa,

suru säveliä sumentaapi”.

Ikävä ja kaipuu tuovat jouluihin oman sävynsä ja myös kiitollisuuden olevasta. 

Jouluna huomaan toteavani

parhaan joululahjani olevan sen,

että saamme käydä yhdessä viettämään joulua.

Matka joulun salaisuuteen on omalla tavallaan vanha tuttu, mutta joka vuosi kuitenkin uusi.

Laulun sanoin “joulun salaisuus ei sammu milloinkaan”.

~~~~~~

Lisääntyvää joulunvaloa Sinulle 

ja kolmannen adventin iloa! 

Nuorimmaisen rippijuhlat

Viikonloppuna vietimme nuorimmaisemme rippijuhlia.

Kirkkopuistossa seisoessamme mieheni kuiskasi, 

että tämä on yhdenlainen historiallinen hetki;

yksi elämänvaihe vanhemmuudessa on nyt ohitse.

Sitä samaa olin aamulla itsekseni miettinyt;

hetkessä oli sekä haikeutta että kiitollisuutta ja  iloa.

~~~~

Koronan taki kodeissa jännättiin kesän alkuun saakka, 

toteutuvatko rippikoululeirit ja millä tavoin.

Rippikoululaiset pääsivät sittenkin leirille,

 "kupla" -järjestelyin,

 elämän tärkeiden asioiden äärelle

sekä tutustumaan ikäkavereihin.

Noihin penkkeihin rippikoululaiset saapuivat,

 istuivat vielä hetken kirkon penkissä vierekkäin

kuin linnunpoikaset yhdellä koolla

ja hetken päästä pyrähtivät jo kukin omille tahoilleen,

nuoruuden päiviin.

Jokaiselle heille toivoisin turvallista matkaa

ja lempeitä polkuja!

Juhlimme rippilastamme  kotosalla

isovanhempien ja kummien kanssa.

Juhlapäivän sää oli mitä kaunein

ja saimme istuskella ulkosalla väljästi kesäillasta nauttien.

Nämä olivat rippijuhlien osa 1

ja kahden viikon päästä on osa 2, 

johon saapuvat kaikki sisarukset ja heidän perheensä.

Jasmike kukkii juuri.

Taitoin pensaasta oksia kahvipöydän maljakkoon,

jossa sen kukat kestävät  yllättävän pitkään hyvinä,

Leivoin perinteisen mansikkakakun,

jonka täytin mansikkasurvoksella ja tuorejuusto-kermavaahtoseoksella.

Ajattelin tätä kakkua leipoessani etenkin lapsia ja miehiä,

jotka arvostavat näitä tuttuja turvallisia juttuja ja peruskakkuja.

Minua tosin harmitti juhlan aamuna,

kun mansikkasurvos teki yllärit ja sen johdosta tämä kakku ei ollut pelkästään kostea,

 vaan suorastaan märkä.

Mutta yllätyksekseni kakku sai kehuja, 

kun "kuivaa kakkua on kuulema tympiä syödä", totesi suvun miehet.

Mustikkaherkun voisin sanoa olevan jo juhlakattauksiemme perustaa;

aina varma valinta ja maistuvainen

Samettinen Vadelmajuustokakku oli ensimmäistä kertaa maistelussa

ja olipas se hyvää.

Kakku oli näppärä valmistaa eikä siihen tarvinnut liotella liivatteita! 

Annan vahvan suosituksen tämän samettisen herkun leipomiseen,

kun vattupensaatkin alkavat kohta punertaa. 

Jätin suosiolla tällä helteellä suolaiset piirakat  leipomatta

ja annoin vastuun miehelleni suolaisesta tarjottavasta.

Saimme nauttia hänen sähkösavustimella savustamaansa lohta,

jossa oli suolat ja savut kohdillaan.  

Joskus kauan sitten teimme Koti-ja maatalousnaisten juhlakurssilla kateleipiä

ja nyt juhlan alla ne juolahtivat mieleen.

Leipaisinkin sitten halkasijaltaan 3-4 cm olevia pieniä sämpylöitä eli kateleipiä,

 joka sanana kyllä hämmensi lapsia.

Korvasin sanan sanomalla niitä coctailsämpylöiksi.

Juomana oli sitruunalimsa-Juissi-mansikkamehu- sekoitus,

joka arvatenkin teki kauppansa näillä helteillä.

Twister-mehujäätelöt olin varannut mehun sekaan laitettavaksi,

mutta löysin ne illalla pakkasesta.

Näinkin voi käydä.

Maidottomalle vieraalle leivoin pienen mansikkakakun,

johon laitoin Alpro soya-kermavaahtoa ja Oatlyn-tuorejuustoa.

Lisäksi tuunasin valmiista leivoksista em. vaahdolla ja tuoremarjoilla sekä

 sokerikiilteellä pienet kuppikakut.

koska muillekin oli mustikkaista ja vadelmaista herkkua.

~~~~~~

Siinä ne päällimmäiset ajatukset ja mietteet pikkupojan rippijuhlista.

Pikkupojan. 💙

Taitaa olla aina nuorimmainen se perheen pienimmäinen,

vaikka juuri kesän alussa ohitti kasvussa äidin.

Pikku äidin.

~~~~~~

Juhla on vaihtunut arjeksi.

Riparilainen on lähtenyt isänsä kanssa aamulla reissuun ja 

minä ajelin lapsuuden mökkimaisemiin.

Olen täällä yksin.

Ensimmäistä kertaa ihan itsekseni.

Nautin tästä.

Tilanteen erikoisuudesta.

Hiljaisuudesta.

Kesästä.

Lämmöstä.

Lomasta.

 

l

Ristiäiset mummulassa

Eilen kokoonnuimme viettämään kotiimme
poikavauvan ensimmäistä juhlaa.

Aurinko valaisi päivää ja

ikkunan takana näkyi syksyisen luonnon kauneus.

Katsellessani äitiä, isää, isoveljeä ja vauvaa sekä
kastepöydän ympärillä olevia rakkaita ihmisiä,
läheisiä ja kummeja,
minulle tuli erityisen onnellinen olo tästä turvaverkostosta,
joka nuorella perheellä on ympärillä.

Mielessäni on soinut juhlia valmistellessa 

ja etenkin eilen juhlissa kolmea isoisomummua katsellessa
 Niilo Rauhalan laulun  "Lapsen tie on aamun tie" loppukohta,
jossa lauletaan monista lähellä olevista käsistä.

Lapsen tie on aamun tie,
aurinko loistaa sen yllä.
Minne se kulkee, minne se vie?
Outo se vielä on kyllä.
Kukkien valkoiset tähdet,
hauraat siniset kellot,
laihoa tuoksuvat pellot
kysyvät: minne lähdet?

Lähden matkalle vaikka en
tiestäni mitään tiedä.
Kuljen rinnalla enkelten,
joilta ei valoa viedä.
Vaikka en tunnekaan matkaa,
keväästä riennän kesään
niin kuin lintunen pesään
lentää ja lentoaan jatkaa.

Paimen tielleni annetaan,
hän minut tuntee ja johtaa.
Aamu tuo iloa tullessaan,
kauas sen valkeus hohtaa.
Elämä, sana niin suuri
vielä on käsittämättä.
Monta rakasta kättä
lähellä nyt on juuri.

Mikä rikkaus onkaan,
vanhemman ihmisen kokemuksessa,
yhteisissä kohtaamisissa
ja siinä, että nämä vanhukset muistavat voimien vähetessäkin jälkipolveaan
 rukouksin  ja rakastavin ajatuksin.

Pieni poika lepäsi juhlassaan tyytyväisenä isänsä käsivarsilla.
Pappi puhui kauniisti vanhemmuudesta
ja lapsesta, joka tuo päiviin iloa.

Siitä, miten elämä on aina ihme
ja sen vaaliminen on vastuullinen, elämänikäinen tehtävä.

2,5 vuotias velipoika katseli pöydän ympärillä seisovaa juhlaväkeä omasta perspektiivistään

ja totesi kesken juhlan,

että lauletaanko "piiri pieni pyörii".

Hänen mielestään hetki olisi ollut sopiva juuri siihen,

että  olisi otettu käsistä kiinni ja taputettu, kopistettu ja 

lopuksi seisottu "vakavina kuin vanhemmat".

Miniä oli ajatellut ihanasti,

että kun Einon veli kastettiin hänen kotonaan heidän kastepuvussaan,

nyt kastetaan meillä meidän puvussa. 

Minulla oli mieluinen tehtävä valkaista ja silittää äitini ompelema kastepuku tähän juhlaan

ja olihan se isoisomummustakin ihana juttu. <3

Siinä on ollut omien lastemme ristijäisissämme 

kolme kertaa vaaleanpunainen rusettinauha

ja kymmenen kertaa vaaleansininen.

Minusta oli ihana, kun tällä kertaa  siihen kiinnitettiin perinteisten värien sijaan 

beigen sävyinen nauha.

Tarjoilut tulivat kätevästi yhdessä touhuten sekä vauvan kotoa, 

mummilasta että meiltä mummulasta. <3

Kastejuhla oli tälläkin kertaa 

ihana, onnellinen hetki yhdessä eri-ikäisten ihmisten kesken.

Päällimmäisenä  tunteena on kiitollisuus elämästä ja 

neljän sukupolven sydänten ketjusta,

johon pieni Eino Viljam sai liittyä.

Toistamme tarvitsemme,

syliä avointa,

vanhemman kokemusta

ja lapsen katsetta.

Kohtaamme pettymykset,

ilot ja yllätykset

toistemme rinnalla.

Kastevesi heijasteli valkealle liinalle kauniita kuvioita

ja auringon valo valaisi kastepöydällä olleen raamatun ristin.

Siinä oli lohdullinen näky,

miten aurinko paistaa ja valaisee.

Luottavaisina katsomme tuleviin päiviin sekä

tämän lapsenkin elämän polkuihin 

ja johdatukseen elämässä.

Kihlajaiset

Se alkaa aivan hiljaa

kuin tuuli keväinen

Ja äkkiä vain huomaat:

on siinä ihminen.

Hän unelmasi jakaa.

Hän heti ymmärtää.

Hän viipyy vierelläsi

ja elämääsi jää.

-A-M Kaskinen-

Kun He tulivat toukokuisena perjantaina kotiin,

uutuuttaan kiiltävät sormukset sormissaan.

onnellisina,

tuli mieleeni tuo Kaskisen ihana runo.

Se käsittämättömän ihana asia,

että kaksi ihmistä löytävät toistensa luokse,

viihtyvät yhdessä

ja haluavat jakaa sekä  elämänsä että unelmansa yhdessä.

Ei onni tule köyhyydestä

tai rikkaudesa,

ei maailman antamista aineksista.

Se tulee meistä sisältä,

hiljaa hymyillen,

suukottaa poskelle ja kuiskaa korvaan

-sinä olet minun valittuni.

-S-M.V-

Mieleeni nousi myös opiskelukaverini aikanaan meille antamasta onnittelukortista  

sisimpääni painunut säe:

"Kihlaus on lupaus rakastaa toista,

uskollinen olla ja rakastaa toista."

Siinä painottui erityisen vahvasti tuo sana rakastaa 

ja toiston ansiosta se varmaan on mieleenikin juurtunut.

Toinen muistooni jäänyt onnitteluruno on tämä:

"Ei sormus kultainen yksinään

voi onnea tuoda elämään,

vaan rakastain, anteeks`antain 

käy polkunne kautta elämänrantain."

Niin yksinkertaisia asioita,

mutta niin kauniita ja jakamisen arvoisia muistolauseita nuorelle parille. 

 

Luonto antoi kauniit puitteet ja ihana ilma siivitti viikonlopun 

kihlajaisjuhlia.

Omenapuun kukinta sattui sopivasti juuri tähän viikonloppuun

ja auringon lämmössä meidän oli hyvä viettää ulkoilmajuhlia

läheisimpien ihmisten kanssa. 

Kihlaparin toiveesta kahvipöydässä oli tarjolla 

täytekakku

mustikkaherkku

mutakakku -kakku

kahvikehrät

<3 vaahtokarkit

Täytekakkuun tein työkaverini suosituksesta mansikkamoussetäytteen 

  Annin uunissa -blogista löytyneen ohjeen mukaan.

Mousse oli täyteläistä ja kakku sai paljon kehuja. 

Mustikkaherkku on meidän juhlien perusherkku ja se löytyy täältä, klik

Mutakakku oli morsiamen valmiskakuista kokoama herkku, 

jonka väliin tuli kermavaahto ja päälle mansikoita.

Pienetkin tykkäsivät tästä.

Tein ensimmäistä kertaa kahvikehriä

ja löysin hyvän ohjeen Kermaruusu-blogista.

Arvelin, että ne eivät olisi olleet pienille mieluisia,

mutta ilokseni maistuivat heillekin. 

Voilla, kun leipoo, niin kyllähän ne on hyviä! ;)

Ja gluteenittomina onnistuivat myös huipusti! 

Suolaisina tarjosimme pannukakkurullaa

 ja parsa-, kukkakaali-pekoni -salaattia sekä vihersalaattia. 

Laitoin nämä tähän vinkiksi, 

jos satut juhannusherkkuja miettimään! <3

Kuistin terttuneilikkakori jäi muistoksi viikonlopusta.

Ja onnellisuus heidän onnestaan. 

💗

Tästä on hyvä laskeutua keskikesän juhlaa kohden.

Mökillä tänään jo herkistelin ja keräsin suopursuja maljakkoon.

Niistä toisen kerran! 

Ihania kesäpäiviä Sinulle.

Nyt on syytä iloon!