Näytetään tekstit, joissa on tunniste arpajaiset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste arpajaiset. Näytä kaikki tekstit

28. heinäkuuta 2025

Lomaterveisiä ja synttäriarpajaisten voittaja

Kesä, loma ja rakkaat ihmiset ovat täällä läsnä niin vahvasti,
 etten meinaa ehtiä kertomaan synttäriarpajaisten voittajaa,
jonka arvoin illalla. 




Olemme siirtyneet meren rannalta tänne lapsuuden mökkimaisemiin, järven rantaan. 
Täällä saa kokea kantoveden ja ulkovessan,
mutta ne kuuluvat juuri tänne 
ja kesästä kesään ne ovat lopulta voimauttavia ja avartavia kokeuksia.

Yksi ja toinen on poikennut tänne tuttuun, rakkaaseen muistojen paikkaan aikataulujensa puitteissa. 
Erilaisilla kokoonpanoilla olemme viettäneet helteisiä kesäpäiviä 
uiden, saunoen ja "ulkoruokinnasta" nauttien.  

Tämä ranta tuntuu olevan perhekunnalleni merkityksellinen paikka,
jonka kesäisen tunnelman ja ilon lapsemme haluavat jakaa myös omille lapsilleen. 
Neljännen polven varpaat tallaavat rantapolkua
"alakylältä yläkylälle" ja takaisin. 

Yöpaikkoja on säädetty 
ja niitä on löytynyt uudesta ja vanhasta mökistä, 
tiiviistä sisaruspedistä ja vuodevaatelaatikostakin. 
Tutut kaislikot ovat houkutelleet ilta illan jälkeen kokeilemaan kalaonnea 
ja se iso ’jömppä’ on edelleen,
kesä kesän jälkeen on saamatta.
Veneretkilläkin tuntuu olevan saalista tärkeämpää menneiden kesien kalastusmuistot ja -kommellukset
sekä hetki yhdessä vesillä.

Pienten jalkojen jäljet rantahiekassa, 
ja hetken koossa pysyvät hiekkakakut ja  -linnat 
sekä tuon tuostakin uimaan kirmaavat lapset 
kuvastavat vahvasti kesän iloa ja riemua. 

Olen onnellinen tästä yhdessäolosta, 
yhteisistä porinahetkistä ja jakamisista, 
nyyttikesteistä ja yhdessä touhuamisesta. 

Välillä on ollut kuitenkin hyvä ottaa omaa aikaakin. 
Olemme käyneet pyöräilemässä
lapsuuden maisemissa ja tutuilla teillä. 







Ja sitten ne arpajaiset!

Kiitos kaikille arpajaisiin osallistuneille. 🌸
Kiitos onnitteluista sekä mukavista sanoista ja mieltäni lämmittävistä ajatuksista. 🌸

Tällä kertaa Pentikin tuotesetin voitti kommentti 

Kiitos ajatusten ja kuvien jakamisesta! Arvostan suuresti tapaasi nostaa esiin pieniä arjen asioita ja iloita niistä aidosti. Se on lahja ja kantava voima elossa. :) Niistä saan myös minä blogin lukijana. Terv: Eeva-Maija


Eeva-Maija, 
onnea ja iloa Sinulle! 🌸

Laitatko yhteystietosi sähköpostiini 
niin laitan sinulle paketin kotiin palattuani!




Vielä hetki lomaa 
ja sitten on taas aika avata työn ovea. 
Ehkäpä elokuussa löytyy taas postausrytmikin 
ja on aikaa kesäkuulumisille. 

Kaikkea ihanaa heinäkuun lopun päiviisi! 
Elämä on hyvää juuri nyt!  
















 

6. heinäkuuta 2025

Perinteisten synttäriarpajaisten aika


Yksitoista vuotta on kulunut blogiharrastuksen parissa. 
Kun aloittelin blogin pitämistä, 
moni asia oli toisin. 

Kotipesässä oli silloin vielä useampi ’poikanen’
ja arki kovasti erilaista kuin tällä hetkellä. 
Väki on vuosien mittaan vähentynyt 
kodin kurkihirren alta. 
Yksi toisensa jälkeen on keikkunut aikansa kotipesän reunalla,
koetellut siipiensä kantavuutta ja lähtenyt lentoon. 

Huomenna saattelemme nuorimmaisen junaan,
matkalle asepalvelukseen. 
Meillä vanhemmilla on uusi elämänvaihe edessä. 
Olemme jälleen kahdelleen niin kuin 42 vuotta sitten. 
<3




 Vaikka puitteet muuttuvat, 
jatkan edelleen kirjoittamista tänne. 
Tämä on minulle mieluinen harrastus
ja omien ajatusten paikka. 
Tau(v)onpaikka. 
 
Kirjoittamalla teen näkyväksi itselleni tärkeitä asioita, 
tapahtumia, tunteita ja tekemisiä
ja tallennan muistoiksi noita ohikiitäviä hetkiä. 
Ennen kaikkea haluan nostaa esille 
arkista juhlaa,
 hyvää oloa sekä iloista mieltä, 
pientä, sievää ja merkityksellistä, 
 joka jää usein arkisessa tiimellyksessä noteeraamatta. 




Löysin ihanan Elina Keskisen runon,
joka tuntui niin omalta. 

Älä tule elämää kohtaan niin ahneeksi
ettei mikään sen tarjoama riitä
ettei onni joka kolistelee ovellasi
kättesi jälki, sydämesi maisema
saa koskaan sille kuuluvaa kiitosta.

Ettei enää muista huokaista 
keskellä täyttä päivää
kuinka juuri nyt on hyvä

Kuinka juuri tällä kohtaa
et kaipaa mitään tämän kummenpaa. 




Tykkään kirjoittaa.
Tämä on naisen, vaimon, äidin ja mummun avoin päiväkirja. 
Muistiinpanoja siitä monenkirjavasta ja elämänmakuisesta elämästä, 
mitä näissä rooleissani saan elää ja kokea. 
Elämässä on aina paljon hyvää ja kaunista. 
Olen yrittänyt muistaa, 
että se, mistä puhuu ja kirjoittaa, vahvistuu.
 
Yksi kaunis asia on se, 
että meidät on annettu toistemme rinnalle kulkemaan,
tukemaan ja jakamaan.
Keinot kohtaamiseen ja toisen ilahduttamiseen 
ovat moninaiset. 

Blogi on vuorovaikutusta 
samanhenkisten ihmisten kanssa 
ja omien oivallusten jakamista 
sekä ajatusten avaamista toisille.  
Olen itsekin saanut paljon monenlaisia vinkkejä blogipostauksista;
minusta on kiva laittaa myös omat hoksaamiset kiertoon. 




Tykkään perinteistä ja haluan juhlia kanssasi 
blogin synttäreitä. 
Kutsun Sinut mukaan arpajaisiin,
joissa on arvon kaunista ja kotoista;
Pentikin Manteli -keittiöliinan ja pannulapun

Voit osallistua kirjoittamalla ’arpasi’  tämän postauksen kommettikentään 
tai Facebookin Tauvonpaikka-sivustolle. 
Jätä tunnistetieto sen varalle, että arpaonni suosii sinua. 
Arvon voittajan 27.7.2025 klo 20. 




Kiva, kun piipahdat Tau(v)onpaikassa! 
Onnea arpajaisiin! 

t. Kaisu 








14. helmikuuta 2025

Sanoja ystävyydestä ja sydänlapasten voittaja

Ystävän ja ystävyyden päivä. 
Tänään erityisesti muistamme toisiamme 
ajatuksin ja teoin. 
Tänään on luontevaa ja helppoa sanoittaa ystävyyttä 
ja muistaa ystävää,
vaikka se olisi toki tärkeä muistaa kertoa 
muinakin päivinä. 

Ystävyydestä on kirjoitettu niin 
paljon kauniita sanoituksia 
ja vertauskuvallisia ilmaisuja, 
jotka ovat jääneet elämään mieliimme. 




Pyysin kirjaamaan ystävänpäiväarvan mukaan sanan pari ystävästä/ystävyydestä. 
Tästä postauksesta tuleekin nyt niiden kommenttien kooste;
meidän yhteinen, teitä osallistava päivitys. 

Kommenttikentistä löytyi tällaisia 
ystävällisiä sanoja ja ihania ilmauksia:

❤❤❤

 Ystävyys on kuin lämmin halaus.

Ystävän halaus. 

Ystävä=sinä. 

 Rinnallakulkemista. 

  Mymmelin sanoin; 
minulla on varpaan nipukoita myöten hyvä olo. 

Onnea on hyvä ystävä! 

Ystävät elävät mukana arjessa ja juhlassa.

Ystävä on onni. 

 Ystävyys on kuin avain ja lukko. 

Ystävyyttä on yhteinen huumorintaju 
ja samansuuntaiset ajatukset. 

 Kolme sanaa sinulle, ole ystävä minulle. 

Ystävien kanssa ei ole väliä mitä tehdään, 
kunhan tehdään yhdessä!

 Ystävyys on kantava voima. 

Ystävä on turvallinen kanssamatkaaja. 

Ystävä on kuin villasukka, joka talvella lämmittää. 

 Ystävänpäivä on joka päivä. 

 Ystävyys on kallein aarre. 

Ystävyys lämmittää joka päivä. 

Todellinen ystävyys, on yhdessä kokemista, 
jakamista, olemista. 
Välillä voi olla pitkiäkin taukoja. 
Seuraavalla näkemällä kaikki jatkuu siitä mihin edellisellä kerralla jäi. 

Ystävyys on iloa ja vierellä kulkemista. 

❤ ❤❤

Ystävyys on sitä,
että ei tarvitse koskaan tuntea olevansa yksin.
Se on tietoisuutta, että joku on ajatuksen kantaman päässä
ja hänen seurassaan saan olla 
 se mikä olen;
vahvuuksieni ja heikkouksieni kanssa. 
Samanlaisia tuntemisia toivon voivani antaa vastavuoroisesti
Ystävälleni. 




Arvoin ystävänpäivälapaset 
ja ne saa tämän kommentin kirjoittaja Sini: 

Kauniit lapaset, meilläpäin sanotaan vanttuut! :-) 
Kolme sanaa sinulle, ole ystävä minulle."


Onnea ja iloa sekä lämpöä Sinulle. 
Laitatko yhteystietosi niin toimitan "vanttuut" sinulle piakkoin! 

~~~~~~~

Ystävänpäivän iloa meille kaikille! 💌





 

1. helmikuuta 2025

Ystävänpäiväarpajaiset

Helmikuun ensimmäisen päivän tervehdys Sinulle 
hauskalta kuulostavan helmikuu -loruttelun myötä. 

Helmikuu on horrostila,  
höyhentyyny ja haukotus, 
haarukkapala, henkilövaaka,  
hulavanne ja herätys. 
Helmikuu on hangenkanto, 
hengenpalo ja halaus. 
Hiljainen hetki, hämärän halki 
hellästi kantava ajatus. 

-Minna Rissanen-





Niinpä. 
🤎
Halaus ja hellästi kantava ajatus. 

Niitähän helmikuuhun mahtuu,  
sillä parin viikon päästä on taas perinteinen ystävänpäivä
täynnänsä lämpimien ajatusten lentoa
ja pieniä, kauniita lahjoja. 




Viipyilin tässä hetken ystävyys -aatoksissa.
Onnekkaissa ajatuksissa, 
että ystäviä on niin monenmoisia; 
pieniä ja suuria, 
nuoria ja vanhoja,
 naisia ja miehiä. 
läheisempiä ja kaukaisempia, 
livenä ja somessa.

Tässä postauksessa ajattelen erityisesti 
Sinua blogiystäväni,
joka tuot minulle iloa piipahtamalla 
täällä Tau(v)onpaikka-blogissani 
joko satunnaisesti tai säännöllisesti, 
luet päivityksiäni ja ehkä kommentoitkin. 
Kiitos tämänmoisesta ystävyydestä! 
🤎




Neuloin ja huovutin ’välityönä’ Lettloppin jämälangoista 
lämpöiset, sydämelliset lapaset. 
Ystävyydelle!

Päätin arpoa ne blogiystävieni kesken.  




Voit osallistua 
Ystävänpäiväarpajaisiini 
kirjoittamalla blogin ja/tai Facebookin kommenttikenttään 
jonkun ystävyyteen liittyvän sanan ja 
tunnistetiedon esim. etunimi tai sähköpostiosoite 
mahdollisen voiton varalta. 

Arvon lapaset 
ystävänpäivän iltana. 




Arpaonnea Ystävät! 

🤎







 



5. heinäkuuta 2024

Blogin 10 -vuotissynttäriarpajaiset

Huomenna onkin sitten Tau(v)onpaikka -blogin vuosipäivä. 
Kymmenen vuotta sitten julkaisin ensimmäisen postauksen 
tyttäreni kannustamana ja avustamana. 

Lähdin matkaan blogien maailmaan,
jossa siihen aikaan oli vilkasta ajatusten vaihtoa blogistien kesken. 
Silloin oli erilaisia haasteita ja kommentointitempauksia 
sekä tutustumisvinkkauksia toistemme blogeihin
ja monenmoisia tsemppauksia. 
Harmi, kun niin moni minun aloitusaikojen bloggaajista 
on lopettanut tai siirtynyt mm. Instagramiin. 



Silloin heinäkuussa 2014 alkoi tämä harrastus, 
jonka parissa olen viettänyt nyt yhden kuudesosan elämästäni. 
Vuodet ovat mennä huristaneet vauhdilla!

 Enpä olisi silloin uskonut, 
että tästä tulee näin pitkä matka ja  pitkäaikainen harrastus.
Toisaalta se, mihin alan, alan siihen satasella! ;) 

Muistan, että ensimmäisen postauksen julkaiseminen oli jännä juttu, 
joskin vieläkin joskus tulee omanlainen inhimillinen jännitys laittaa päivitys näkyviin.
Kiinnostaako aihe lukijoita,  
onko nämä jo niitä tuttuja Kaisu-juttuja, 
tuleeko kommentteja, 
miltä kuvat näyttävät lukijan silmissä,  
onko kirjoitusvirheitä tai huonoja lauserakenteita. 

Joka tapauksessa 
-nyt on juhlanpaikka!






Ommella surautin tämän vuoden synttäriarpajaisiin kaksi kestokassia,
jotka ovat perinteisen muovikauppakassin kokoiset. 
Sellaiset pieneen tilaan menevät kassit, 
jotka voi sujauttaa käsilaukkuun varakassiksi
tai ottaa aktiiviseen arkikäyttöön vaikkapa kauppareissulle, kirjastoon tai jumppaan. 
Toinen on mahdollisesti sinulle ja toinen jää minulle.

Tarjoan teille jokaiselle yhden arvan.  
Lisäksi tarjoan aiemmin lukijoiksi liittyneille sekä nyt liittyville yhden lukijabonusarvan.

Arpajaiset ovat minun järjestämät ja niihin voi osallistua 
täällä blogissa ja Facebookin Tau(v)onpaikka -sivustolla. 

Kumpi kasseista olisi sinun valintasi, 
jos onnetar suosii arpajaisissani sinua;

puuvillainen vai pellavainen, 
vaalea vai tumma,
pienikukkainen vai isokukkainen,
puketti vai unikko?

~~~❤~~~

Merkkaa kommenttikenttään kassivalintasi, arpojen määrä 
sekä joku tunnistetieto,
että saan ilmoitettua sinulle  tiedon mahdollisesta arpavoitostasi. 

Arvon kassin 28.7.2024  klo 20. 


~~~~~❤~~~~~


Kestokassillinen arpaonnea sinulle ja teille kaikille!
Ihana, että olette siellä ruudun takana.


❤ -lämpöisin terveisin

Tauvonpaikan Kaisu










10. helmikuuta 2024

Pienet ystävänpäiväarpajaiset



Otin kangaitten jämät sekä aikojen takaiset jemmat käyttöön 
ja pidin ompeluterapiaa itselleni. 
Tein niinkin tärkeitä ompeluksia kuin patalappuja. 
Ne ovat kulutustavaraa ja niille on varmaan jokaisessa kodissa käyttöä.
Toki jotkut käyttävät myös patakintaita,
mutta minä en ehdi puuhissani niitä käteen laittamaan. ;)




Kävin viikko sitten Eurokankaassa. 
Ostin sieltä tätä projektia varten 
patalappuihin ja patakintaisiin tarkoitettua 
lämmönkestävää vanulevyä.

Minulla oli mielessä tuleva ystävänpäivä. 
Ommellessani piipahdin ajatuksissani monen läheisen ja ystävän luona. 
Muutamalle patalapulle tiedänkin jo osoitteen,
mihin ne lähetän.




Kangaskassista löytyi tyttären lähes neljännesvuosisata sitten koulussa 
kuvioimat kangaspalaset. 
Olen jemmaillut niitä, josko joskus keksisin niille käyttöä.

Aika tavarat kaupihtee, sanotaan ja 
nyt nuo tilkut on tuotteistettu.
Patalaput lähtevät arvatenkin tyttären kotiin 
ja muistoksi kerrallisesta kurssista sekä äidin jemmailusta.




Siinä touhuillessani tulit mieleeni myös sinä, blogiystäväni.

Päätinkin laittaa  nuo valkeat ikealaisesta kankaasta ompelemani ja
tummat, Marimekkokankaiden jämistä tilkuttamani patalaput 
voittovaihtoehdoiksi 
♥ Pieniin ystävänpäiväarpajaisiini 


Elikä 
-minkä sinä haluaisit noista kolmesta ,
jos onnenkantamoinen suosii sinua
arpoessani voittajan 18.2. klo 19.

Laita kommenttikenttään voittotoiveesi lisäksi myös joku tunniste.
Voit osallistua myös Facebookin Tau(v)onpaikka-tilillä. 

Päivitän voittajan tämän päivityksen loppuun! 


Voitto osui kommentille 

Marimekko patalaput ilahduttaisivat minua ❤ 
Olet kyllä todella taitava käsistäsi.
T:Tiina

Onnea ja Iloa Sinulle, Tiina.
Laitatko yhteystietosi sähköpostiini! 



 

30. heinäkuuta 2023

Synttäriarpajaisten voittajat ja lämpimiä ajatuksia osallistujille

 Niin kuluivat heinäkuun viikot 
ja tänään arvoin blogini synttäriarpajaisten voitot.
Kiitos kaikille mukana olleille.




Kiitos kauniista sanoista ja ajatuksista, 
joita olitte kirjoitelleet kommenttikenttiin.
Sydämessä läikähti niitä äsken lueskellessani.

On ihana tehdä sellaista, mistä tulee vastakaikua
ja jolla saa aikaan hyvää mieltä;
sellaista, josta on parhaimmillaan jaettua iloa sekä hyötyä toisellekin.

On ollut hyvä vähitellen oppia tuntemaan omaavansa jotain sellaista, 
mistä voi jakaa toisille ja saada sitten vastavuoroisesti itsellekin
sekä oppia myös ottamaan positiivista palautetta vastaan ilolla,
vähättelemättä. 

Se on minun ja varmaan monen muunkin läksy,
jota joutuu välillä kertaamaan.




Oli kiva lukea,
 että minun lempireseptini ovat päässeet jonkun keittiössä käyttöön,
että runot ovat tuoneet iloa ja
kuvakulmat ovat ilahduttaneet.

On jälleen kerran kannustavaa tuntea, 
että ihan tavallinen elämä ja 
 arkiset tekemiset tekemiset sopivat hyvin ajatusten peilailemiseen
blogini lukijoitteni kanssa.

Näiden kirjoittamienne ajatusten siivittämänä on mukava jatkaa
ja pitää Tau(v)onpaikan ovia avoinna tulla ja mennä.
Ja kommentit ovat tervetulleita ympäri vuoden! 




Arpajaisiin saattoi osallistua täällä blogissa sekä Facebookissa.
Arvoin voittajat Random.org -arvontakoneella
ja onni suosi tällä kertaa seuraavia kommentteja:

Talvikki:
Kaikki ovat kivoja, ehkä tuo punainen on hitusen parempi.
Sulla on aivan ihana blogi. 
Kirjoitat niin kauniisti tavallisesta arjesta, että sekin tuntuu juhlalta!

Heli K:
Nuo on niin ihania! Joku osaa. 
Beige, vaikka kaikki kauniita, valinnan vaikeus! 
Ihastelen aina nuita sinun ideoita!

Essi S:
Onnea 9 -vuotiaalle blogille. 
Oletpa kauan jaksanut pitää mukavaa blogia.
Sinulla on ihana tyyli kirjoittaa.
Söpöjä avaimenperiä. Jos joku pitäisi valita, niin beige.




Onnea Tuulikki, Essi ja Heli!

Laitatteko osoitetietonne sähköpostiini niin pääsen postittamaan voittonne. 

~~~~~

Sydänlämpöiset sunnuntai-illan terveiset!

-Tauvonpaikan Kaisu-



6. heinäkuuta 2023

Vuosipäivän arpajaiset

 Tänään on blogini 9 -vuotispäivä.
Ajan kulu ja vuosien vieriminen tuntuu hurjalle tämänkin asian äärellä.
Tuntuu, että vastikäänhän tyttäreni minua kannustivat tähän harrastukseen 
ja auttoivat alkuun blogin avaamisessa.

Monenlaista arkea, juhlaa ja arjen juhlaa olen tänne jakanut. 
Viime aikoina olen ollut kriittisellä mielellä blogin pitämisen suhteen; 
toistaako aihepiirini jo itseään.

Uskollinen joukko kuitenkin näyttää piipahtavan täällä Tau(v)onpaikassa 
ja se toki kannustaa jatkamaan 
elämääni voimaannuttavien asioiden ja arkisten ilojeni sekä
kädentöiden ja kotoisten, tuttujen reseptien jakamista täällä.




Tänä vuonna arvon blogini lukijoiden kesken 
nämä kolme ompelemaani avaimenperää. 
Tämä on sellainen näppärä ranteen ympärille sujahtava malli.




Voit osallistua arpajaisiin blogissani ja 
 Facebookissa Tau(v)onpaikan -sivustolla,
jättämällä viestin kommenttikenttään.

Voit kirjoittaa halutessasi, 
mikä noista kolmesta kuosista olisi sinulle mieluisin,
beige Puketti vai punainen tai musta Räsymatto.
Ja toki myös muitakin ajatuksia ja terveisiä blogin tiimoilta
on mukava lueskella.

Arvon avaimenperät su 30.7.2023 klo 21
ja ilmoitan voittajille suoraan, jos minulla on yhteystiedot
sekä kirjaan voittajien nimet tämän postauksen loppuun.


.


Ihanaa heinäkuun jatkoa sekä arpaonnea Sinulle.
Kiitos, että piipahdat Tau(v)onpaikassa! 

🌸


Arvoin voittajat 30.7.2023  Random.org -arvontakoneella
ja onni suosi tällä kertaa seuraavia blogissa ja Facebookissa olleita kommentteja:

Talvikki:
Kaikki ovat kivoja, ehkä tuo punainen on hitusen parempi.
Sulla on aivan ihana blogi. 
Kirjoitat niin kauniisti tavallisesta arjesta, että sekin tuntuu juhlalta!

Heli K:
Nuo on niin ihania! Joku osaa. 
Beige, vaikka kaikki kauniita, valinnan vaikeus! 
Ihastelen aina nuita sinun ideoita!

Essi S:
Onnea 9 -vuotiaalle blogille. 
Oletpa kauan jaksanut pitää mukavaa blogia.
Sinulla on ihana tyyli kirjoittaa.
Söpöjä avaimenperiä. Jos joku pitäisi valita, niin beige.

Onnea Tuulikki, Essi ja Heli!

Laitatteko osoitetietonne sähköpostiini niin pääsen postittamaan voittonne. 








31. heinäkuuta 2022

Blogini synttäriarpajaisten voittaja



Arvoin arpalaskurilla synttäriarpajaisteni voittajan 
ja voitto osui kommentille

Kiitos Kaisu erilaisen upeista kuvista.
On mukava kun olen voinut olla näin elämässäsi mukana nyt…
 Leppoisaa kesää teille kaikille ☀️❤️.

~~~~

Onnea ja iloa voittajalle!
Arja Rauhala, laitatko osoitetietosi tulemaan niin postitan
 Pentikin Tuomenkukka keittiöliinan ja servetit 
pikimmiten Sinulle! 




Kiitos kaikille osallistuneille onnitteluista ja  kivoista kommenteista sekä mukanaolosta.
Tervetuloa uusille lukijoille tänne Tauvonpaikkaan! 

🌸

Heinäkuun viimeinen ilta.
Elokuu, viimeinen kesälomaviikkoni 
sekä tuleva juhlaviikonloppu kolkuttelevat jo ovella.

Kesä ja kesäiset tunnelmat jatkuvat.

🌸


5. heinäkuuta 2022

Perinteiset synttäriarpajaiset

Niin ne päivät kuluvat ja vuodet vierivät.
Blogini täyttää nyt jo kahdeksan vuotta.
Tuntuu, että aivan äsken oli se heinäkuinen päivä, 
kun tyttäreni auttoivat minua blogin perustamisessa
ja innostivat tähän puuhaan.




Tykkään rutiineista ja perinteistä sekä juhlapäivistä.
Niinpä järjestän jälleen arpajaiset blogini lukijoille
vuosipäivän johdosta.

Polkaisin aamulla kaupungille
ja ostin jo perinteeksi muodostuneen arpajaisvoiton,
keittiöliinan.

Kotiapäästyäni tuli muutama vesipisara.
Sen kummempia miettimättä
taitoin kukkapenkistä ainoan auenneen pionin
ja kuvasin tuon upean kukan kanssa arpajaisvoitot.
.



Kohta nousi aivan hurja ukkosmylläkkä
ja rankkasade.

Ihana, että Pionin kukka oli maljakossa rajuilmalta suojassa.
Siitä ei olisi varmaan ollut mitään jäljellä sateen pieksännän jälkeen.

Nämä on niitä arjen pieniä onnenhetkiä,
ennalta-arvaamattomia,
joista haluan tänne myös tallentaa.




Jaan postaukseni myös Facebookissa Tau(v)onpaikka-sivustolla
 ja minulla on Instagramissa tili nimellä 
Tauvonpaikan Kaisu.

Välillä tuntuu, että blogi ei välttämättä ole enää niin trendikäs,
mutta olen huomannut, että  täällä on kuitenkin oma lukijakuntansa. 

On ollut ihana huomata,
että vaikka nämä päivitykset eivät sisällä useinkaan mitään maatamullistavia oivalluksia
ja huikeita ideoita,
useimmat teistä on edelleen mukana ja aina uusiakin ihmisia löytää tänne Tauvonpaikkaan.
Kommentteja on aina kiva lukea.
Teidän terveiset tuovat vuorovaikutuksellista sävyä blogin pitämiseen
ja innostavat jakamaan omia ajatuksia täällä.

Tämä on minulle edelleen harrastus
teemalla "arkea, juhlaa, arjen juhlaa".




Nämä arpajaiset ovat minun itseni järjestämät

Jokaiselle lukijalle on tarjolla yksi arpa, 
mutta jos olet liittynyt aikaisemmin blogini lukijaksi 
tai liityt nyt, saat kaksi arpaa.
Lukijaksi liittyminen tapahtuu internetversiossa näkyvässä
"Blogiystäviäni" -kohdan alapuolella olevaa "lue"-nappia klikkaamalla. 

Kirjoita kommenttikenttään monellako arvalla olet mukana ja 
mahdollisen voiton varalle myös nimimerkki tai sähköpostiosoite.
Tähän voi osallistua myös 
Facebookin Tau(v)onpaikka-sivustollani.

Toki edelleen olisi kiva kuulla,
minkälaisista päivityksistä sinä tykkäät ja
mistä aihepiireistä haluaisit lukea? 
Mistä innostut, mistä saat itsellesi eniten iloa?

Arvonta on su-iltana 31.7.2022 klo 21,
että mahdollisimman moni ehtisi mukaan.




Heinäkuisten päivien iloa,
ohikiitävän kauniisiin hetkiin tarttumista
-ja tietenkin arpaonnea Sinulle.

Ihana, että olet täällä mukanani!