En enää ikinä ratsasta ilman satulaa!

Kyllä mun on myönnettävä, että musta on tullut vanha. Lapsena ja teininä satulatta ratsastaminen oli ihan parasta, nyt sitä tekee kerran kahdessa vuodessa pakotettuna. Olisihan se kiva olla se "bitless, tackless, brainless"-tyyppi jolla on rautaiset vatsalihakset, teräksinen perse, ihailtava tasapaino ja täydellinen istunta. Ja hei, ehkäpä mustakin voisi tulla sellainen! Mutta myönnettävä on, että olen mukavuudenhaluinen, pehmeän satulan ja isot polvituet tahtova tätiratsastaja.

Varsinkin kun ratsuna on lankkuaitaa muistuttava Mutter. Ai, ai ai. Vielä kolmen päivän jälkeen hiertymät kirvelevät. :D Mutta onpahan sekin kokemus nyt nähty ja koettu, eipä tarvitse tehdä uudestaan. Satulattomana voin kyllä edelleen turvautua lampaankarvasatulaan, sehän on melkein kuin menisi ihan baraback, oma takapuoli säästyy kuitenkin hiertymiltä ja on siinä pienet polvituetkin, niin pysyy Mutterin säpsyilyissä kyydissä.

Myönnän, että oli tämä vähän sellainen somen painostuksen alla toteutettu haaste. Olen uhonnut meneväni Mutterilla jonain päivänä satulatta, ja nyt kun meidän vuokrasatula oli muilla mailla, päätin kokeilla siitäkin huolimatta, että Mutteri oli ollut edellisenä päivänä erittäin säikky ja reaktiivinen. Korkattiin vielä ulkokausi samalla, mutta ilokseni Mutteri käyttäytyi paria sivuloikkaa lukuunottamatta erinomaisen hyvin. Ehkä se ymmärsi/tunsi, ettei se täti siellä kyydissä nyt ole ihan kovin hyvin kiinni.

Tästä harvinaisesta tapahtumasta löytyy videotodistekin, mikäli se jäi Instagramissa näkemättä löydät koko sensuroimattoman videonpätkän Youtubesta ja tämän postauksen lopusta. :)

Ella ja Aleksi soittivat, että kaipaavat MC Koppakuoriaista

Meillä on ollut todella leuto helmikuu ja uskon viimeisien lumien/jäiden sulavan tällä viikolla. Ihanaa! Takatalvihan sieltä varmasti tulee, voiko sitä edes helmikuun lopussa/maaliskuun alussa vielä kutsua sellaiseksi. Mutta viime vuonna rämmittiin syvässä lumihangessa vielä maaliskuussa, joten oli kyllä tervetullutta päästä ulkokentälle helmikuun 23. päivä. Ja ilman takkia tai pitkiksiä, wow.

Päivän asu:

Kypärä - OneK Defender

Pörröfleece - Kingsland

Paita - GhoDho*

Hanskat - Roeckl

Raippa - Fleck

Housut - Equiline Boston

Sukat - Kingsland

Saappaat - halpikset ruokamarketista

(*Sponsorituote)

Mutteri yritti ottaa hatkat, mutta ei onnistunut >:)

SEIS

Oli se ihan hauskaakin, yllätyin että sujui niinkin hyvin. ;) Mutta ensi kerralla palataan takaisin satulaan, kirjaimellisesti!

Mihin sitä satulaa enää edes tarvitsee?

Kaikki kuvat © Petra Lönnqvist, Hestafoto, kiitos!

Maaikella on nyt menty kuukausi ilman satulaa, ja ainakin oma tasapainoni on parantunut hurjasti! Ei se vieläkään priima ole ja teen ihan suosiolla suurimman osan laukkasiirtymisistä käynnin kautta, mutta kelvatkoon. :) En muista olenko täällä kertonut, mutta Maaike sai siis hiertymän satulavyöstä ja sitä parannellessa sillä on menty ihan täysin satulatta niin koulutreenejä kuin maastoreissujakin. Omistajakin mulle ihan innoissaan kertoi miten hänen tasapainonsa on parantunut ja kuinka hyvältä Maaike tuntuu tällä hetkellä. Olen ihan samaa mieltä, Maaike on selvästi ollut tästä vaihtelusta mielissään ja sen hankalampi vasen laukka on saanut hurjasti lisää voimaa ja pyöreyttä. Toisaalta myös satulattomuus tuo mukanaan vähän takapakkia, sillä ainakin itse huomaan etten jaksa ratsastaa Maaikea samanlaisella energialla kuin satulan kanssa ja se näkyy ajoittaisena hipsutteluna ja luovuttamisena. "Aijai kun on nyt rankkaa, otetaanpas käyntipaussi." :D

Nämä kuvat ovat viime keskiviikon pikaratsastukselta, siltä kerralta kun mulla oli Suomesta vieraanani Daniela ja Petra. Kuvaustouhuissa meni aika kauan ja tytöillä oli kiire lennolleen, joten ratsastin vain parisenkymmentä minuuttia kevyen läpiratsastuksen. Daniela sai myös kokeilla ratsastaa ja taisi tykätä Maaikesta kovasti! Se on niin kiltti hevonen, että selkään voi laittaa kenet tahansa ja Maaike mukautuu ratsastajan tarpeisiin sopivaksi. En yhtään ihmettele, miksi omistajaperhe Maaiken osti - se on täydellinen perhehevonen!

Hevosen ostosta puheen ollen, olen pähkäillyt todella paljon millaisen hevosen sitten joskus ostan. Selväähän on, että ponitytön haave toteutuu kyllä joskus. Milloin, se on sitten toinen asia. Ehkä viiden, ehkä kymmenen vuoden päästä. Olen nyt siinä vaiheessa elämää, että lasten saanti alkaa pikku hiljaa olla toiveissa. (Älkää kuitenkaan please yrittäkö bongailla raskausvatsaa vielä hetkeen, ilmoitan kyllä sitten kun se on blogin ja heppailun kannalta ajankohtaista. :D) En halua omistaa hevosta ja elää pikkulapsiarkea samaan aikaan, joten sen takia en ole vienyt vielä hevosaikeita sen pidemmälle.

Mutta niin, millainen hevonen?

Nyt kun olen reilu pari vuotta friisillä ratsastanut ja tällä hetkellä käytössäni on kaksi upeaa yksilöä, alan kallistua friisiläisen puoleen. Älä koskaan sano ei koskaan jne, voi tietysti olla että puoliverisen ostaminen onkin järkevämpää, mutta nyt kun silmä ja kroppa on tottunut friisiläisen liikkeisiin niin harva puoliverinen aiheuttaa samaa wow-elämystä. Sitä ei toki ole kieltäminen, etteikö friisiläisissä ja puoliverisissä olisi eroja niin hyvässä kuin pahassa ja ratsastuksellisesti voisikin olla järkevämpää ostaa peruspuokki. Friisiläisissä on niin paljon eroja rakenteen, liikkeen ja kaiken muun suhteen, että sopivan friisin löytämiseen tulee varmasti kulumaan ikuisuus. Nyt Rinkin myötä mua on alkanut houkuttamaan ostaa itsekin nuori, 3-4 vuotias friisi suoraan Hollannista. Hintaa on näillä laadukkailla nuorilla jo aika paljon, saatika sitten jos lähtee ostamaan valmiiksi koulutettua, laadukasta friisiä. Oria en "riesakseni" jaksa hommata, ja kokovaatimuskin on (yli 165 cm, mieluiten 167-170 cm), joten näillä kriteereillä sopivin vaihtoehto voisi olla ster-tittelin saanut ruuna.

Puoliverinen sitten... Aiemmin mulla oli tälle tietty ajatus, mutta nykyään en rehellisesti sanottuna osaa nähdä itseäni puoliverisen omistajana. Jos kuitenkin puokkiin päädyn, niin yli 165 cm korkea kaunis allroud-ruuna olisi mulle hyvä match. Sellainen, joka menee koulua MsvB-tasolle (VaB Suomessa, vai?) ja hyppää 110 cm. Ei sillä, että mulla hinkua estekisaamiseen olisi (ainakaan nyt), mutta olisi kiva että hevonen on sitten sellainen jolla voi tehdä kaikkea.

"Se tunne kun ohjat jää jumiin polven alle"

No, nää on näitä, haaveita. Joku on joskus sanonun ettei niistä kannata puhua ääneen sillä silloin ne eivät voi toteutua (tai joku lyttää haaveet parhaansa mukaan). Haaveilu on kuitenkin ihanaa, ja mistä sitä tietää mitä tulevaisuudessa tapahtuu? :)

Maaikella ilman satulaa ja yksi este

Viime kerran satulaton ratsastus oli oma valintani. Nyt Maaikella ollaan muutenkin menty ilman satulaa, sillä se oli saanut satulavyöstä hiertymän jota parannellaan ja paras konsti siihen on olla käyttämättä satulaa. Hyvää treeniä sen ratsastajille... ;) Maaikella on mukava selkä istua ja tottuneille sillä on myös oikein kivat (joskin isot) liikkeet, joten mikäs siinä.

Kävin ensin kävelemässä parin kilometrin lenkin. Sitten mentiin kentällä reilu puoli tuntia - enempää ei oma perseeni kestä satulatonta menoa! :D

Edellisestä satulattomasta ratsastuksesta oli mennyt aikaa se pari viikkoa, mutta silti tunsin oloni paljon kotoisammaksi ja tasapainoiseksi! Hauska huomata ero. Muistan miten vaikea mun oli löytää tasapaino kun talvella kokeilin yhden estetreenin päätteeksi mennä hetken ilman satulaa. Jotain kehitystä on siis tapahtunut. :)

On ollut kiva huomata miten herkkä ja kuuliainen Maaike on ilman satulaa. Jätin taas turpiksen pois kun se meni edelliselläkin kerralla niin hyvin ilman! Viime vuonna Maaikella oli ongelmana hyytyminen jos ratsastajalla ei ollut kannuksia jalassa, nyt tuntui jopa raippa turhalta ja heitinkin sen pois alkuverkan jälkeen. Omistajakin kertoi huomanneensa eron sen reippaudessa. Voikohan Maaiken satulassa olla jotain vikaa? Se on kuitenkin sille sovitettu ja tarkastettu, mutta eihän sitä koskaan voi tietää. Hmm...?

Kuvat puhukoot puolestaan. Oli kyllä ihan mielettömän hyvä fiilis ja yhteistyö tuntui toimivan! On ilo tuntea ratsastajana miten pehmeä ja tasainen Maaike on edestä, sekä miten hyvin se kuuntelee apuja. 

Muhun iski jonkinlainen mielenhäiriö ja tuo yksi kavaletti näytti todella houkuttelevalta. Tunsin oloni turvalliseksi ja tasapainoiseksi selässä, joten päätin kokeilla onnea ja hypätä tämän hurjan esteen. ;) Pääsimme hienosti yli pari kertaa. Korkeutta oli ehkä 30 cm. Sitten taisin iskeä pääni johonkin näkymättömään, sillä pyysin kuvaajaa kääntämään kavaletin korkeammalle puolelle. Siinä vaiheessa iskikin sitten pupu pöksyyn minkä Maaike tunsi ja lähestyi estettä kysellen "ootko nyt tyttö ihan varma että pysyt kyydissä?". Siihenhän se tökkäsi kun itse olin kauhusta kankeana. :D Uudella yrityksellä pääsimme yli, mutta en voi väittää suorituksen olleen mitenkään mallikelpoinen. Tasapainoni koki kovan kolauksen ja ei ollut tippuminen kaukana. Onneksi Maaike on niin kiltti, että se pysähtyi heti kun tunsi mun keikkuvan epämääräisesti kyydissä. <3 

Jätin hurjastelut siihen ja palasin kouluratsastajaksi, se sopii mulle selkeästi paremmin! :D 

Jos ihmettelette tuota sinistä juttua mun olkapäässä, niin se on kinesioteippi. Mulla on ollut muutaman kuukauden ajan ongelmia olkapään/rinnan kanssa ja olen juossut kerran viikossa naprapaatin luona etsimässä syytä lukkoon. Viime viikolla syy löytyi - mun solisluun nivelessä (se mikä liittyy rintalastaan) on jotain häikkää ja se vaikuttaa koko alueen lihaksistoon jumeina... Saa nähdä mitä tälle tehdään. Itse epäilen "vamman" tulleen väärästä työergonomiasta, joten tämä neljän viikon kesäloma on aika paikallaan. Katsotaan sitten loman jälkeen voinko paremmin vai pitääkö käydä röntgenissä. :/

Olen muutenkin ihan vammainen koko vasemmasta puolesta! Mun vasen lonkka on leikattu reilu viisi vuotta sitten, joten se on mulla aina heikompi. Sen lisäksi kaaduin pari viikkoa sitten, jolloin löin vasemman polveni aika ikävästi ja se on nyt välillä vihlonut kävellessä. Sellaista tänne, kiva omistaa 65-vuotiaan kroppa vajaa kolmekymppisenä...

Loppuun pieni loppukevennys - ei meistä kovin helpolla saa edustavaa kuvaa.