Tänään oli vähän lyhyempi työpäivä, ja nyt istun bussissa matkalla kohti lentokenttää. Alustavien tietojen perusteella lento on vähintään puoli tuntia myöhässä, huoh. Lentämisen huonot puolet - pitkä odotusaika ja myöhästymiset. Viime Suomen reissulla lento oli kotimatkalla myöhässä kuusi tuntia, toivottavasti ei ihan niin pitkästä myöhästymisestä ole kyse... Onneksi Arlandan lentokentällä riittää tekemistä, löytyy mm. pieni mutta hyvä Satsin kuntosali jonka yhteydessä on pieni spa-osasto. Siellä saa ihan hyvin ajan kulumaan. ;)
Matkakohteena tällä kertaa niinkin eksoottinen paikka kuin Suomi... ;) Viikonloppureissu tiedossa ja tärkeimpänä aktiviteettina sunnuntain Blogiexpot. Nyt meinaa alkaa pikkuhiljaa jännitys iskemään päälle! Olen siellä juontajana yhdessä
Petran kanssa. En ole ennen juontanut koko päivän kestävää tapahtumaa vaikka suht kokenut esiintyjä ja puhuja työni ja opiskelujen ansiosta olenkin. No eiköhän se hyvin mene, ja Petra rempseänä tyyppinä pelastaa mut sitten jos iskee jäätyminen. ;)
Mitä Blogiexpoilla on sitten luvassa?
Koko ohjelma löytyy
täältä. Luvassa on mm. bloggaajien hevostaitokilpailu, valjassepän neuvoja, kouluratsastaja-lennonohjaaja-lentokapteeni Antti Lehtilän luento, ammattikuvaajan vinkkejä ja Kisamatkalla-Sennin banneripaja, ratsastusvaatteiden muotinäytös, pari blogipaneelia (joista toisessa minä olen mukana), juttua hevosen ruokinnasta ja päivän päätteeksi blogien palkitseminen ja palkintojen arvontaa.
Tulkaa ihmeessä paikalle! Tapahtuma järjestetään siis Lahden Jokimaalla ja ovet avautuvat klo 11. Tapahtuma on täysin maksuton ja paikalle järjestetään kuljetus Lahden matkakeskuksesta. Toivottavasti nähdään siellä! :)
Tahvon vointia kyseli joku teistä muutama postaus sitten, ja päätin omistaa sille nyt ihan oman kuvapostauksen. Tahvohan on siis ihan sisäkissa, mitä se nyt kesällä on pitkässä narussa ulkona syreenipuskan alla pyydystäen satunnaisia varomattomia myyriä. Mutta kun syksy ja kylmyys saapuu niin sitä ei saa ulos pakottamallakaan. Mieluiten se nukkuisi 23,5 tuntia vuorokaudesta omassa pesässään heräten vain ruoka-aikoina. ;)
Tahvohan on käynyt läpi aikamoisen seikkailun elämänsä aikana. Se tuli mulle alkusyksystä 2008 ihan liian pienenä, olisikohan se ollut 6-7 viikkoa vanha. Kissanpennut elivät kuitenkin ihan kamalissa olosuhteissa, joten tuntui parhaalta ratkaisulta hakea se kotiin aikaisemmin. Mulla oli samoihin aikoihin otettu toinen kissanpentu Mömmö (jonka yksi ystäväni adoptoi muuttaessani Ruotsiin). Mömmö sitten opetti Tahvolle kissan käytöstavat ja maneerit. :) Alku ei ollut helppoa, Tahvo pissaili joka paikkaan ja oli arka. Mutta pian siitä kuoriutui maailman ihanin kissa ja en ole yhtään puolueellinen kun sanon sen olevan ihan paras. En aina tiedä luuleeko se olevansa ihminen, vai meidän ihmisten olevan kissoja. Kaikki joilla on kissoja vastaan ennakkoluuloja ovat rakastuneet Tahvoon ihan täysin. Se on maailman kiltein - Tahvo ei ole koskaan edes murissut ihmiselle. Voin tehdä sille ihan mitä tahansa (tutkia suun, leikata kynnet, kantaa sitä ylös alaisin, pestä sen... you name it!), jopa eläinlääkärit ovat olleet ihan ihmeissään miten kiltti voikaan kissa olla. Rokotukset, verikokeet, kuumeen mittaaminen - kaikki sujuu ongelmitta ja ilman vastalauseita. Tahvo on ihan hirveän ihmisrakas ja tulee usein itse syliin, komentaa mua nukkumaan iltaisin ja hyppää kehräten ylös sänkyyn sen vakiopaikalle, mun tyynyn viereen. Se odottaa olkkarin ikkunanlaudalla meidän saapuessa kotiin, noutaa palloa kuin koira ja no, mitä siitä vielä kirjoittaisin. :D Se on maailman paras kissa! <3
Reilu vuosi sitten Tahvo sairastui vakavasti. Se alkoi juomaan ja pissaamaan tosi paljon ja alkoi oksentelemaan ja meni ihan voimattomaksi. Vein sen eläinlääkäriin missä se vietti tarkkailussa ja nesteytyksessä kolme päivää. Syy oli vaikea löytää ja sille tehtiin vaikka mitä kokeita... Pääepäilyn kohteena olivat munuaisvika tai diabetes, mutta maksa oli vaurioitunut oksentelun ja paaston takia joten koetulokset eivät olleet luotettavia. Ja siis syömättömyyttä ja oksentelua kesti vain yhden yön - kissa menee nopeasti huonoon kuntoon jos se ei syö! Kolmantena päivänä sain soiton kesken työpäivän että nyt Tahvo voi tosi huonosti, eläinlääkäri oli tehnyt sille hätäultraäänitutkimuksen (ei ehtinyt konsultoimaan mua) ja sieltä se "pahin" syy löytyi - haimatulehdus. Oliko diabetes laukaissut haimatulehduksen vai päin vastoin, tämä on ikuinen kysymysmerkki. Tahvolle aloitettiin antibiootit ja pelkäsimme ettei se selviä viikonlopun yli... Pakkoruokinnalla ja -juotolla mentiin ja muistan sen ilon hetken kun Tahvo suostui syömään itse antibiootin (sellaisia namipalan makuisia lääkkeitä). Seuraavalla viikolla elämä voitti, ja myös insuliinilääkitys alkoi tehoamaan.
Koko syksy meni Tahvon sokeriarvoja seuratessa ja insuliiniannoksia fiksaillessa, mutta pikkuhiljaa löytyi tasapaino lääkityksen ja ruoan välillä. Kyllä siinä jossain vaiheessa vähän hirvitti kun rahaa oli mennyt yhden ihmisen kuukausipalkan verran muutamassa päivässä eikä ollut tietoa selviääkö Tahvo edes. Vakuutusta meillä ei tietenkään myöskään ollut... Mutta, en olisi voinut antaa itselleni anteeksi jos emme olisi yrittäneet. Tahvo on ollut perheenjäsen lähes yhdeksän vuoden ajan ja se on meille niin äärettömän rakas. Onneksi kaikki kääntyi parhain päin!
Nyt tästä on tosiaan se reilu vuosi aikaa ja Tahvo voi todella hyvin. Se saa insuliinipiikin kaksi kertaa vuorokaudessa ja tämä asettaa tieysti omat haasteensa, sillä omat menot täytyy sumplia sen mukaan että on joku kotona suunnilleen oikeaan aikaan. Matkat ja reissut ovat sitten oma lukunsa, onneksi meillä on muutama ihana ystävä jotka auttavat tarvittaessa.
Muutama ihminen on tätä kauhistellut, että miten joku voi laittaa niin paljon aikaa, vaivaa ja rahaa johonkin kissaan. Kun sehän on vain kissa.
Väärin.
Se on perheenjäsen, rakas, ihana kissa.