Näytetään tekstit, joissa on tunniste sauna. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sauna. Näytä kaikki tekstit

maanantaina, lokakuuta 31, 2016

Kollaasihaaste {Lokakuu}

A month in photos-challenge



Mukavaa lokakuun vimppaa päivää!! Kokoa sinäkin kuluneen kuukauden muistot kollaasin muotoon ja linkitä tähän postaukseen. Ohjeet löydät lopusta

Lokakuussa saapui ensimmäiset PAKKASAAMUT. Makrotexissä kuvattiin mm. KEITTIÖSSÄ, kuukauden suosituin postaus tilastojen mukaan oli selvästikin SAUNAPOSTAUS. Lokakuussa myös paistettiin MAKKARAA RETKELLÄ

Ilmojen viiletessä on ihana juoda TEETÄ. Merenkurkun upeat syksyiset maisemat ilahduttivat RAIPPALUODON SILLALLA. Matkustimme LAIVALLA RUOTSIIN, josta hommattiin tuliaisia mm. LAGERHAUSISTA

Olen myös ehtinyt käymään puutarhahommien kimppuun vihdoin. Täällä uudessa kodissa on nimittäin sisällä ollut paljon hommia ja järjesteltävää. Istuttelinkin korillisen KUKKASIPULEITA ja pihaamme koristaa kaunis vaan niin sotkeva LEHTIKUUSI. Syksy oli kaunis myös UUMAJASSA, alkukuusta meitä ilahdutti somat KÄRPÄSSIENET

Uudessa kodissa on ihana SISUSTELLA, POLTTAA KYNTTILÖITÄ ja olemme ehtineet onneksi myös ULKOILEMAAN paljon syksyisestä Vaasasta nauttien



So it is the end of October 2016. Welcome to share your memories from this past month!! Here's our October memories




Linkitys on siis vain näitä kuukausikollaaseja varten ja laitan jatkossakin aina näin kuukauden loppuvaiheilla tämän linkyn teitä varten! Poistan sellaiset linkit, joista ei kollaasia löydy. Vieraillaanhan muissakin blogeissa, jotka ovat linkittäneet. Aikaa on pari viikkoa, ei paniikkia!!
This meme is only for these month collage posts!!! I'll delete links that don't include a collage. Please link back to my blog if you want to. And let's visit other blogs too!







perjantaina, lokakuuta 21, 2016

Sauna lämpimäksi

Sauna evening



Saunotaanko teillä paljon? Meillä kesäisin jää kyllä saunomiset usein aika minimiin kotosalla. Mökillä kyllä kun ollaan niin saunassa käydään kyllä joka ilta, sehän kuuluu asiaan. Nyt kun ilmat ovat viilenneet, tulee saunaa lämmitettyä useasti viikossa. Tänään ainakin meillä sauna lämpiää illalla - mites teillä?


Friday evening will be sauna evening! We totally love sauna and bathroom in our new home


Uuden kodin sauna ja kylppäri ovat suht uudet. Lattialaattojen saumoille pitäisi kyllä tehdä jotain, osassa saumoihin on tullut murtumia. Muuten remppaa täällä ei varmaan tulla tekemään kunnes tarve vaatii

Leveät ikkunalaudat suorastaan huusivat tuikkuja tuomaan tunnelmaa. Turvallisuuden nimissä ostin tuollaisia led-tuikkuja. Niiden lepatus näyttää melko aidolta



Saunatuotteet on SAATU ORTHEXILTA




Pihassa lehtikuusi on muuttunut ruosteensävyiseksi ja varisuttelee neulasiaan tuulessa. Pihatöitä tehdessäni löysin vielä voikukan - sinnikäs lokakuussa!



Näissä merkeissä toivottelen hyvää viikonloppua!

I'm wishing you a lovely weekend!!!








sunnuntaina, kesäkuuta 26, 2016

Luonnonkosmetiikkaa luonnonhelmassa

Sisältää mainoslinkin




Lämpimät suosittelut BENECOSIN kasvojenpuhdistusaineelle, samoin olen tykännyt valtavasti tuosta UNIQUE HAIRCARE hiuksiin jätettävästä hoitoaineesta. Usemman putelin olen jo ostanut itselle

BIODELLYLTÄ saa kaikkea ihanaa luonnonkosmetiikkaa. Nämä vein kesäksi mökille saunalle


Nature and organic cosmetics - I'm ready for the sauna evening at summer cottage











 



Oikein ihanaa viikonvaihdetta ja sunnuntaita!

Have a great Sunday and new week!!!


keskiviikkona, toukokuuta 11, 2016

Kuparinsävyiset saunatuotteet

Yhteistyössä



Lämmitettäisiinkö tänään sauna? Ainakin nyt on uudet tyylikkäät saunatuotteet. Tänä vuonna 60 vuotta täyttävä kotimainen firma ORTHEX lähetti nämä upeat tuotteet meille

Enpä tiennytkään kyseisen merkin olevan noin vanha. Orthex syntyi Lohjalla vuonna 1956, kun nuori Aulis Kallonen halusi perustaa yrityksen, joka keskittyisi tulevaisuuden alaan eli muovituotteisiin. Juhlavuonna Orthexin saunamallistosta lanseerataan nämä kuparinsävyiset tuotteet. Kierrätettävästä materiaalista valmistettuun sarjaan kuuluvat kiulu, vati, sanko ja kauha

Tuon sangon kahvan muotoilu on oikein miellyttävä. Painavakaan vesisanko ei tunnu epämukavalta kantaa


Shall we warm up the sauna this evening!? Beautiful sauna products are from Finnish ORTHEX. I love this stylish tone of copper
















perjantaina, kesäkuuta 12, 2015

Luonnon helmassa

Sisältää mainoslinkin




Kesäinen saunailta. Sateen jälkeen villasukat tuntuu ihanilta jaloissa kun lämmittää rantasaunaa, koivunlehdet hulmuavat kauniisti tuulessa. Voi kesää!

Vein kesämökille JURLIQUEN kasvosuihkeen ja Madaran voiteen. Ihanaa luonnonkosmetiikkaa. Iho kiittää! Tilasin itselleni myös käytössä hyväksi todetun hoitoaineen BIODELLYLTÄ, kotona on hyvä olla omansa ja mökillä oma. Niin paljon helpompi on harjata hiukset pesun jälkeen kun tätä on käyttänyt



Warming up the sauna at our summer place. Happy summer!! I love sauna and nature cosmetics!


















Mukavaa viikonloppua!!

Happy weekend!!



keskiviikkona, joulukuuta 19, 2012

Sauna evening



Saunailta ja puhtaat lakanat, voiko ihanampaa tunnetta olla!

The feeling of clean sheets after sauna!








keskiviikkona, helmikuuta 16, 2011

lauantaina, joulukuuta 18, 2010

Sauna ♥

Petivaatteet pakkasessa.
Puhtaat lakanat sänkyyn.
Sauna illalla päälle.

Oma sauna on ihana.
Meidän vuokra-asunnon
saunakin on ihan hyvän kokoinen.
Löylyt ovat hyvät sähkösaunaksi.

Mikään ei tietenkään voita
kesämökin rantasaunaa!


Outside -20c
Sauna +80c

I Sauna


---    ---    ---








perjantaina, syyskuuta 10, 2010

Kylppärijuttuja


Yläkerran kylppärin/vessan saippuapumppu oli jo kulahtanut ja pilaantunut, kävin nopsaan Jyskissä ruokaostosten yhteydessä ja 5€:lla löytyi tälläinen kiva musta ja hyvän tuntuinen saippuapumppu, normaalihinta oli yli 12€. Alakerran pikkuvessaankin ostin uuden, vanhan otin käyttöön keittiössä.

Musta ja harmaa on kylppärin teemavärit, hieman on puunsävyä korien muodossa ja palasaippuassa, joka pitää olla aina myös lähinnä koristeena - nestesaippuaa pääasiassa käytämme, lapset saattavat käyttää palasaippuaa kun siitä on niiden helpompi ottaa.

Tämä kylppäri on tähänastisista kodeistamme kaikkista kivoin ja tilavin. Tilaa on puolet enemmän vähintään kuin muissa kodeissa on ollut. Lavuaari on upotettu tasoon. Saunakin on niin tilava, että me kaikki neljä mahdutaan yhtäaikaa lauteelle istumaan, edellisessä kodissa oli sellainen klassinen kerrostalon sauna postimerkkikokoa. Tämä koti on myös se, missä ollaan pisimpään oltu vuokralla, viihdytään!







Kukkuu!

Iso ja lavuaaritasoon asti ulottuva peili on kiva ja tuo lisää tilantuntua, mutta voi tauti kun se on jatkuvasti tuhrussa kun käsiä pestessä siihen piskoja lentää.

..huoh! Olen näköjään perinyt äiteeltä tuon "pidän pikkusormea viehkosti pystyssä aina kun teen jotain muka tärkeää"-eleen. No mukava huomata, että on äidiltäkin perittyjä ominaisuuksia, pääasiassa kai luonteeltani muistutan isääni kaikessa hätäisyydessäni.