Kirjoitin pari viikkoa sitten instaan, että arki tuntuu välillä olevan kuin iso musta aukko, joka imaisee syöveireihinsä ilman toivoakaan ulospääsystä. Ihailen suuresti niitä oman elämänsä sankareita, jotka ruuhkavuosien kiihkeimmässäkin vaiheessa jaksavat hehkuttaa tavallisen arjen autuutta ja ihanuutta. Katselen kateellisena instastoryja, joissa nämä superihmiset tavallisena tiistaina tarjoilevat lapsilleen itse kasvatetuista bataateista tehtyä keittoa (ja lapsensa sen vinkumatta syövät!) samalla kun vetäisevät mindfullneshenkisen joogaharjoitteen, ohimennessään remontoivat kylpyhuoneen, kuvaavat hassunhauskan tanssivideon reelseihin, hoitavat parisuhteensa kukoistamaan ja vielä tekevät täyden päivän palkkatöitä siihen päälle. Tuijotan näitä someihmeitä itse paistaen teollisia kalapuikkoja, kiljuen lapsille tuhannetta kertaa siitä, että likaiset vaatteet on ihan luvallista viedä suoraan pyykkikoriin ja kiskoen valmiiksi jo kenkiä jalkaan, kun taas on joku kyytiä vailla.
Kyllä minä ainakin vaihtaisin tasapaksun ja kiireen sävyttämän arjen koska vaan loman aurinkoisen hitaisiin aamuihin ja loputtoman pitkiin iltoihin; vapaa-aikaan, jonka mittavat tunnit täyttäisin riemua ja nautintoa tuottavilla, itse valitsemillani asioilla; pitkiin päiviin yhdessä perheen ja ystävien kanssa; luksushemmotteluun kurkkusiivut silmillä sekä glitterin kiillottamaan juhlahumuun, joka nostaa hymyn ja skumppalasin huulille, viirinauhat kattoon ja ilmapallot kohti korkeuksia. Etkö sinä tekisi niin?
Huomaan lisääntyvän pimeyden tekevän harmaasta vieläkin harmaampaa ja päässäni soi aamuisin repeatilla Antti Tuiskun "Rahan takii". Todellakin, pakko on twerkkaa, jotta saa lapsille goretexii... Sitten lapsi uusissa goretexeissaan pelaa välkällä vähän jalkapalloa ja kappas, johan niissä on reikä. Loppusyksyn aika käynnistää elämässäni aina jonkinlaisen "päiväni murmelina"-vaiheen, jolloin kelana toistuu vuorokausi toisensa perään ja ainoan eron tuo arvuuttelu siitä, kenen nenä tänään vuotaa ja minkä verran. Lohtua tuovat whatsapp-viesteissä toistuvat hikeä pukkaavat - , kasvonsa kätkevät - ja itkunauruemojit, jotka kertovat, etten ole tässäkään elämänvaiheessa yksin, vaan tuntemukseni ovat melko universaaleja.
Huh, jopas oli vuodatus! Ja ihan ohi oikean aiheen, joka oli se, että hei olen ommellut. Paljonkin, mutta tässä nyt muutama mekkotyyppinen vaate. Nämä ilahduttavat omalta osaltaan pimeänä arkiaamuna, kun vaatehuoneen himmeässä valossa kiskon kolttua päälleni. Perustunikamekko on Nappinjan trikoota pienellä geometrisellä kuviolla ja taskut antavat mekolla käytännöllistä lisäarvoa. Kukkakangas on Mieli designin ihanuus ja mekko tehty Ommellisen solmutunikan kaavalla. Kolmas, oma suosikkini, on Aarrelabelin (vai Aarteen? Aarren?) Dot-kankaasta tehty mekko, jonka pohjana käytin Kaavastudio Ainoan Hertta-kaavaa. Tätä kangasta vaalin aarteenani pari vuotta, mutta nyt viimein uskalsin siitä mekon tehdä.
Ihanaa, jos löysit tänne blogiin asti ja luit vuodatuksenikin ♥ Olisi kiva kuulla, tunnistatko itsessäsi samoja fiiliksiä tai mikä on Sinun suurin oivallus arjen kesyttämiseen? Vai oletko Sinä juuri se, ketä tunnustin kadehtivani :D
Lämmintä ja lempeää viikonloppua just Siulle ♥
