Näytetään tekstit, joissa on tunniste romanttinen viihde. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste romanttinen viihde. Näytä kaikki tekstit

lauantai 7. syyskuuta 2024

Lorna Cook: Ystävät, rakastavaiset, viholliset

 


Kanaalisaariin kuuluva Guernseyn saari taitaa olla meillä tunnettu lähinnä Mary Ann Shafferin ja Annie Barrowsin vuonna 2008 ilmestyneestä menestysromaanista Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville (Otava, 2010) ja sen pohjalta tehdystä romanttisesta samannimisestä elokuvasta (ensi-ilta v. 2018). Olen elokuvan katsonut, mutta kirjaa en ole tainnut lukea.

Guernsey kuuluu siis maantieteellisesti Kanaalisaariin, jotka sijaitsevat vain noin 50 kilometrin päässä Ranskan Normandian rannikosta, mutta on hallinnollisesti osa brittiläistä imperiumia. Kanaalisaaret oli ainoa brittiläinen alue, jonka Saksa miehitti toisen maailmansodan aikana, ja miehitys kesti pitkään eli vuodesta 1940 aina vuoden 1945 toukokuuhun asti.

Guernsey on siis sekä maantieteellisesti ja maisemallisesti että historiansa puolesta erittäin kiinnostava pieni maailmankolkka tai Euroopan nurkkaus. Siksi kiinnostuin myös Lorna Cookin romaanista Ystävät, rakastavaiset, viholliset, vaikka sen rakenne onkin jo miltei kliseisen tavanomainen. Tapahtumia kuvataan kahdessa aikatasossa eli nykyajassa ja jossakin historian ajassa, ja jollakin tavalla tarinat sitten liittyvät yhteen, usein niin, että nykyajan tarinassa joku etsii totuutta menneisyyden tapahtumista.

En ole kovin tyytyväinen romaanin suomenkieliseen nimeenkään. Alkuperäisteoksen nimi on The Girl from the Island, mikä ei kovin sytyttävä ole sekään. Mutta kannatti tämä romaani kuitenkin ottaa luureihin mustikkametsäseuraksi. Viihdyin kirjan kahden tarinan parissa lopulta oikein hyvin, ja opin uuttakin toisen maailmansodan karmeista vaiheista.

Romaanin nykyajan taso sijoittuu vuoteen 2016. Päähenkilö Lucy palaa pitkän tauon jälkeen käymään kotisaarellaan siskonsa Claran ja tämän perheen luona, koska nykyään ulkomailla asuvan isän iäkäs serkku Dido on kuollut ja testamentannut komean mutta vähän ränsistymään päässeen sukutalonsa Deux Tourellesin Lucylle ja Claralle.

Sisarusten välit ovat jotenkin tulehtuneet. Yksinäisenä kuolleesta Didosta he eivät tiedä juuri mitään, vaikka ovat lapsena tämän talossa vierailleetkin. Talosta löytyvien pienten vihjeiden takia naisen elämäntarina alkaa kuitenkin kiehtoa Lucya, ja hän alkaa kysellä ja selvittää tämän vaiheita. Yllätys on, että Didolla on ollut myös sisko Persephone eli Persey. Mitä tälle on tapahtunut? Lucy huomaa, ettei tiedä juuri mitään sukunsa ja kotisaarensa vaiheista toisen maailmansodan melskeissä.

Toinen aikataso sijoittuu Deux Tourellesin toisen maailmansodan alkuvuosiin. Tapahtumat käynnistyvät päivästä, jona miehittäjät saapuvat saarelle ja Persephonen ja Didon äiti kuolee keuhkokuumeeseen. Wikipedian mukaan Guernseyn saaren asukkaat evakuoitiin Englantiin miehityksen alta, mutta se on siis mitä ilmeisimmin karkea yleistys. Deux Tourellesiin jäävät sisarukset sekä talon uskollinen taloudenhoitaja rouva Grant ja, kuten pian käy ilmi, myös tämän poika Jack, jonka britit ovat lähettäneet takaisin saarelle suorittamaan salaista tehtävää.

Päivä on siis kaoottinen perheen kannalta. Tyttäret jäävät orvoiksi, vähän päälle 20-vuotiaasta Perseysta tulee perheen pää ja saksalaiset tulevat saarelle. Kohtalolla on heidän varalleen vielä yksi yllätys sille päivälle. Taloon tuleva saksalaisupseeri on tytöille lapsuudesta tuttu Stefan. Jotain tapahtui nuorten kesken 1930-luvun alkupuolella, mutta yhteys Stefaniin on katkennut. Yhtäkkiä mies seisoo heidän keittiössään valloittaja-armeijan univormussa. Asetelma on absurdi.

Tälläkin kertaa pidin lopulta enemmän romaanin historiallisesta puoliskosta, joka on monin tavoin jännitteinen ja lopulta odotetun traaginenkin. Nykyajan tarinan käänteet ovat romanttisen viihteen vakiokamaa, vaikkakaan eivät onneksi ihan siirappisimmasta päästä sentään. Ymmärrän toki, että vastapainoksi sota-ajan kuvaukselle talovanhuksen ehostusprojekti ja Lucyn elämän tarkoituksen ja rakkauden etsintä tuovat sopivaa kontrastia. Kirjailija on vielä onnistunut luomaan lopusta toiveikkaankin sortumatta turhan sentimentaaliseksi.

Sota-ajan kuvaus perustuu pitkälti kirjailijan tekemään taustatyöhön, vaikka henkilöt ja heidän kohtalonsa ovatkin fiktiota. Guernseyn saaren asukkaiden vaiheet toisen maailmansodan aikana ovat olleet karuja.

Lorna Cook: Ystävät, rakastavaiset, viholliset (The Girl from the Island)
Suom. Nina Mäki-Kihniä.
Bazar 2024. 464 s.
Äänikirjan lukija Krista Putkonen-Örn.


Ennakkokappale. Äänikirja itse maksettu kuunteluaikapalvelu.

maanantai 8. huhtikuuta 2024

Ulla Linturinne: Punatukkaisetkin pääsevät taivaaseen

 


Kuuntelin helmikuussa työni takia Kevan eläkeinfowebinaarin. Alussa selitettiin seikkaperäisesti erilaisia eläkevaihtoehtoja, niiden vaikutusta tuloihin ja niin edelleen. Webinaarin viimeinen kolmannes oli sitten lääkärin puheenvuoroa. Siinä käytiin perinpohjaisesti läpi, miten uuteen elämänvaiheeseen kannattaa valmistautua muutenkin kuin vain taloudellisesta näkökulmasta. Olisi syytä pohtia hyvissä ajoin, mitä työ ja työyhteisö itselle merkitsevät, mitkä asiat ihan oikeasti ovat tärkeitä ja miten ajattelee käyttävänsä aikansa sen jälkeen, kun ei enää ole mukana työelämässä. Muutos on iso, joten se kannattaa ottaa vastaan valmistautuneena.

Tämä eläkeinfon jälkiosa tuli minulle useaan otteeseen mieleen kuunnellessani Ulla Linturinteen romaania Punatukkaisetkin pääsevät taivaaseen. Kirjassa Raisa jää eläkkeelle sanomalehden kulttuuritoimittajan paikalta. Nopeasti käy ilmi, että Raisa ei ole Kevan infowebinaarista kuullutkaan, sillä hänelle eläköityminen tulee jonkinlaisena yllätyksenä ja kuin törmäyksenä päin seinää. Hän on painanut töitä sata lasissa ihan loppuun saakka, joten pudotus tyhjän päälle on melkoinen.

Raisalle ja Ristolle on aikanaan tullut avioero, ja ex-mies on muuttanut Thaimaahan. Erosurunsa Raisa on hukuttanut tekemällä töitä, kuinkas muuten. Pariskunnalla on yhteinen aikuinen poika, jonka vaimon kanssa Raisa tuntuu tulevan vähän kehnosti toimeen. Ystäviä kyllä on, mutta he ovat Raisaa nuorempia ja siis vielä tiukasti kiinni työelämässä. Mitä tekisi lopulla, tyhjällä elämällään? Raisa huomaa kaipaavansa myös rakkautta ja elämänkumppania, mutta mistä sellaisen taikoisi?

Pientä uhmakkuutta osoittaen Raisa kirjautuu deittisovellukseen ja ilmoittautuu ruumisarkuntekokurssille. Deittisovelluksesta hän löytää yhden potentiaalisen treffikumppanin eli baskeripäisen Ramin. Valitettavasti treffit eivät mene ihan putkeen. Arkuntekokurssi sen sijaan käynnistyy lupaavasti, ja Raisa päättää tehdä oman ruumisarkkunsa mökkitontin vanhan ladon seinälaudoista. Niin arkkuun tulee persoonallista luonnetta.

Punatukkaisetkin pääsevät taivaaseen on mukavan kirpeää chick litiä meille vähän kypsemmän iän lukijoille, vaikka tietysti siihen saavat nuoremmatkin tarttua. Kaikkien kannattaa ottaa opikseen siitä Raisan ilmiselvästä virheestä, että eläköityminen pääsee niin pahasti yllättämään. Ihmissuhdekiemuroita ja lempeitä kommelluksia on tarinassa mukavasti, mikä Raisan mukaan johtuu hänen leiskuvanpunaisesta tukastaan. Mutta kuten romaanin nimi lupaa, taivaaseen pääsy ei ole hiustenväristä kiinni.

Ulla Linturinne: Punatukkaisetkin pääsevät taivaaseen
Myllylahti 2024. 240 s.
Äänikirjan lukija Sinikka Salminen.


Arvostelukappale. Äänikirja itse maksettu kuunteluaikapalvelu.