Heli Laaksonen: Sylvia, Tuija ja laulava patja

Kuvittele mielessäsi keskikokoisen kaupungin laitosteatterin intiimi pieni näyttämö tai, vielä parempi, pikkukunnan vetoinen nuorisoseurantalo. Katsomo on viimeistä penkkiä myöten täynnä tavallista teatterikarjaa, eli meitä vähintään keski-ikäisiä naisihmisiä. Joku on saanut pakotettua vastahankaisen puolisonsakin mukaan. Valot sammuvat. Esitys alkaa.

Näyttämöllä on kaksi hurjaa mummoikäistä naista rakentamassa ilmapatjasta ja muista hyödykkeistä itselleen siskonpetiä. Laiha ja pitkä Sylvia, pieni ja pyöreä Tuija. Ikuiset ystävykset ovat linnoittautuneet lukkojen taakse pakoon Tuijan merkkipäiviä juhlivaa perhettä. Tarkoitus on siinä sivussa koostaa runoesitys Heli Laaksosen tuotannosta nuorisoseuran satavuotisjuhlaan.

Illan ja iltayön kuluessa puhutaan vahvalla lounaismurteella halki niin miesasiat ja kuolemiset kuin lapset ja lapsettomuudetkin. Ystävyys kestää kaiken ja on tärkeintä maailmassa. Siinä sivussa koetetaan muun muassa alkoholisoitua ja koota se runoesitys. Sopivaa materiaalia on vaikka kuinka.

Aik men.
Mää jäin.

Sylvia ja Tuija Turun kirjamessuilla 1.10.2016

.

Ainakin minä takuuvarmasti tykkäisin nähdä Sylvia, Tuija ja laulava patja -näytelmän estettynä. Kirjailija Heli Laaksonen kertoo kaunokirjaksi otsikoidun teoksensa esipuheessa, että sai idean tekstiinsä Vihdissä. Runokeikalla karismaattinen naishenkilö oli pyytänyt kirjailijaa kirjoittamaan hänelle ja hänen ystävälleen kamarinäytelmän kahdelle seitsemänkymppiselle naiselle. Muuta ei tarvittu. Idea lähti kehkeytymään taiteilijan aivoissa vastustamattomasti. Onneksi! (En edes halua yrittää uskoa, että kirjailija olisi ollut aikeissa lyödä pillit ja kynät pussiin! Ehei.)

Uskon, että näytelmän tilannut kaksikkokin on enemmän kuin tyytyväinen. Teksti on hauska ja lämminhenkinen, eikä näytelmän toteuttaminen vaadi kummoistakaan näyttämötekniikkaa ja lavastusta, jos ei haluta tai ole mahdollisuuksia. Tämä teksti sopii mainiosti kiertueille ja pienille harrastajaryhmille. Aivan mahtavaa on, että siinä on kaksi hienoa ja räväkkää roolia iäkkäämmille naisille. Nämä rouvat ovat todellisia mielensäpahoittajan vastakohtia!

Kansipiirros Heli Laaksonen. Taitava taitto Kaisa Niinistö / Paletti.

Sylvia ja Tuija ovat siis mainio kaksikko kuin suoraan Inge Löökin piirroksista! Ja mikä se laulava patja sitten on? Kannattaa itse lukea kirjaversio tai mennä katsomaan näytelmää. Tai molemmat! Sylviaksi sopisi Leena Uotila, Tuijaksi tietysti Tuija Piepponen. Esimerkiksi.

Jokasest ihmisest meihi joku merkki jää,
niinko entisvanhasest sai jokasest maast leiman passi.

Heli Laaksonen: Sylvia, Tuija ja laulava patja
Kynälä 2016. 95 s.

Ihailijakuva Helistä, Sylviasta (takana) ja Tuijasta
Turun kirjamessujen toisen päivän aamuna (varhain).

Arviokappale oikovedosversio.

P.S: Sylvia, Tuija ja laulava patja lähteekin kiertueelle ja tulee muun muassa Saloon Teatteri Provinssiin marraskuussa.

P.S. 2: Sylvialla ja Tuijalla on oma Facebook-sivu!

***

Eija Nurmio (Tuija) ja Marjatta Rinne (Sylvia).

Nyt on ihan pakko käpälöidä jo valmista juttua, sillä onnistuin tänään näkemään makupalan eli tiiserin pian kiertueelle lähtevästä Sylvia, Tuija ja laulava patja -näytelmästä Turun kirjamessuilla. Näytelmästä esitettiin kolme ensimmäistä lukua. 

Eija Nurmio (Tuija) ja Marjatta Rinne (Sylvia).

Pakko sanoa, että meno oli juuri niin ihanaa kuin olin odottanutkin! Marjatta Rinne Sylviana ja Eija Nurmio Tuijana ovat aivan mainio pari. Laaksosen teksti lähtee näiden ikävuosia keränneiden naisten hyppysissä sellaiseen lentoon, että katsomo oli kertaheitolla myyty!


Arvostan erityisesti tässä kokonaisuudessa sitä, että se on kirjoitettu kokeneille naisnäyttelijöille. Heissä on ruutia, mutta valitettavan harvoin he pääsevät taitojaan näyttämään ja käyttämään. Nyt pääsevät! Menkkä kattoma!

Heli Laaksonen: Lähtisiks föli?

Sanamaija Heli Laaksosen uuden kirjan ilmestyminen on aina juhlahetki. Tällä kertaa sattui niin sopivasti, että olin käymäsiltäni Turussa juuri sinä nimenomaisena päivänä, kun kolumnikirjan Lähtisiks föli? piti tulla kauppoihin. Turku-reissujen vakio-ohjelmaani on jo juurtunut poikkeaminen viehättävässä Pienessä kirjapuodissa, ja nyt oli sitten jo ostettavaakin valmiiksi tiedossa.

Tunnen vahvaa sielunkumppanuutta Heli Laaksosen kanssa. Meillä on paljon yhteistä ja perustavanlaatuista samaa: äirinkiäl. Ainakin melkein. Laaksosen äidinäiti oli syntyjään Perniöstä ja asui aikanaan Halikon Kaninkolassa. Minun isänäitini oli perniöläinen. Yhteinen opinahjokin meillä on ollut, vaikkakin eri aikaan (Turun yliopiston suomen kielen laitos). Laaksosen kielessä on omaan kiskolaismurteeseeni kuulumattomia aineksia, mutta riittävästi on samaa. Kyse ei ole vain kielestä vaan jostakin syvemmästä, kulttuurista, varsinaissuomalaisesta luonteenlaadusta tai historiastakin.

Föli-kirjan tekstien otsikot alkavat ’Mitä mää tiärän …’ Aamun kirja -ohjelmassa Seppo Puttonen kysyy Laaksoselta, mitä tämä aloitusfraasi tarkoittaa ja Laaksonen kertoo. Jotenkin tuntuu, ettei asia ihan toimittajille avaudu. Meillä päin on tosiaan ollut tapana kysellä tavattaessa: ”Mitäs tiärät?” Se tarkoittaa jotakuinkin: ”Mitä kuuluu?”, mutta lapsi ymmärsi kysymyksen kirjaimellisesti. Ehkä. Ota näistä kirjailijoista nyt selvää!

Mutta kirjan lukujen otsakkeiksi vanha fraasi istuu hyvin. Valitusta kohteesta kirjoittaja sitten kertoo, mitä on mieleen milloinkin tullut, ja aika paljon on tullut. Jos on sattunut joskus Laaksosen runokeikalle, suuri osa kirjan sisällöstä vaikuttaa tutulta. Syy tuttuuden tuntuun selittyy silläkin, että monet kirjan teksteistä on aiemmin julkaistu eri viestimissä. Se ei kuitenkaan yhtään ainakaan minua haitannut.

Lueskelin tekstejä tarkoituksella säästellen, muutaman kerrallaan. Koska Laaksonen kirjoittaa myös proosaa murteella, on lukeminen teknisesti vähän vaativampaa kuin yleensä, mutta ainakin lähimurteen puhujan on suhteellisen helppo sujahtaa tekstiin sisään. Koska olen käynyt useita kertoja Laaksosta kuulemassa runoilloissa (viimeksi syksyllä 2014 teatteri Provinssissa Pienen perunannostokiertueen Salon keikalla) ja omistan pari hänen äänikirjaansakin, tuntui lukiessa kuin Laaksonen itse olisi puhunut korvieni välissä. Tuttu iloinen rytmi välittyi suoraan jonnekin keskushermostooni.

Lähtisiks föli? on todellinen hyvän mielen kirja! Koska nimessäkin puhutaan mukaan lähtemisestä, päästään kolumnien matkassa moneen suomalaiseen pitäjään ja vähän ulkomaillekin. Poikkeillaan erityisesti esiintymispaikkojen takahuoneissa, mutta muutakin nähdään ja kuullaan. Erikoisimpiin keikkapaikkoihin lukeutunee Hämeenlinnan vankila, jonne vangit olivat toivoneet runoilijaa esiintymään. Nähtävästi Laaksonen on helposti houkuteltavissa? Miesten puolella taisi sanamaijaa ensin hieman kylmätä, mutta nopeasti tilanne muuttui: ”Siin he hyrähtelivä ja murahteliva ko muuki yleisö. Kellä ei ollu mittän kiiret. Voi ko mun teki miäli unhottu sin heijän tarinoi kuuntelema, kyselemä, mitä sul on tapahtunu, kui sää tääl olet, mimmonen tarkotus sul alunperi ol täl elämäl.”

Kuvassa salolainen lukee Salossa Salost.

Laaksonen tuntuu hyvin avoimesti ja rehellisesti pistävän itsensä likoon kertoillessaan kommelluksista ja sattumuksista, joihin on työnsä merkeissä joutunut. Monenlaisiin paikkoihin ja tilanteisiin esiintyvä runoilija vaan joutuukin, muun muassa Linnan juhliin ja valtiovierailun virallisille illallisille! Mukavaa on päästä kurkistamaan noihinkin tilaisuuksiin hyvän kertojan matkassa. Hymyä on aika vaikea estää nousemasta huulille tätä kirjaa lueskellessaan!

Heli Laaksonen poseeraa fanille
Helsingin kirjamessuilla 2013.

Heli Laaksosta voi tänä kesänä kuulla ja nähdä myös televisiossa. Yle1:llä pyörii perjantai-iltaisin sarja Helil kyläs. Siinä ei välttämättä puhuta kirjoista, vaan mistä milloinkin. Vieraat ovat mielenkiintoisia, ja eniten odotan jaksoa, jossa vierailee kirjailija Anni Kytömäki (3.7.). Siinä jaksossa toivottavasti puhutaan myös kirjoista! Ainakin siinä puhutaan metsästä ja linnuista.

Laaksosen edellisvuonna ilmestynyt Aapine riehaannutti minut kirjoittamaan toistaiseksi ainoan murrepostaukseni. Aapise on kuvittanut Elina Warsta, mutta Lähtisiks föli? on Laaksosen itsensä kuvittama. Kirjan keskellä on karttaliite, jossa on hieman uuteen uskoon tuunattu Suomen kartta. Eipä ihme, että suunnistustaidot ovat kirjailijan heikko kohta.

Heli Laaksonen: Lähtisiks föli?

Otava 2015. 219 s.

Lähtisiks föli? on innoittanut tekijää myös postikorttisarjaan, jota sitäkin piti taannoin Turusta kotiuttaa muutama kappale.


Kirjailijan Kotosivut. Kirjailijan virallinen FB-sivu.