Risto Isomäki: Krakenin saari

 

Suomen dekkariseura jakoi 3.2.2026 Vuoden johtolanka - ja Vuoden esikoisdekkari -palkinnot. Joulukuun alussa 2025 julkistettiin kummankin sarjan ehdokkaiden lyhytlistat eli kuusi kappaletta Johtolanka-ehdokkaita ja ensimmäistä kertaa myös kolme kappaletta esikoisdekkariehdokkaita. Ehdokkaat raadin perusteluineen löytyvät paitsi Dekkariseuran verkkosivuilta myös tämän juttuni lopusta.

Viimevuotiseen tapaan päätin lukea kaikki ehdokkaat. Tällä kertaa tosin teen sen vasta voittajien julkistamisen jälkeen, sillä vuodenvaihde meni muissa lukupuuhissa. Varsinaisista Johtolanka-ehdokkaista olin lukenut jo puolet ennen ehdokkaiden julkistamista eli Helena Immosen Horroksen, Matti Laineen Isänsä tyttären sekä Antti Tuomaisen Hyvällä tai sahalla.

Ilokseni olin näistä jokaisesta lukemastani kirjoittanut arvion Salon Seudun Sanomiin, eli sekä lehden kulttuuritoimituksesta vastaavalla toimittajalla että minulla dekkarinenä toimii kohtalaisen hyvin! Mutta koska olen juttuni näistä kirjoista myynyt lehteen, en voi niistä kirjoittaa blogijuttua (tai voisin, mutta sen pitäisi olla selkeästi eri teksti, enkä taida ihan siihen venyä). Esikoisdekkariehdokkaista olin lukenut kaksi kolmesta eli Piia Helanderin Helioksen ja Joel Kankaan Kaamoksen. Helioksen luin jo kesällä, ja siitä jäi harmillisesti juttu silloin kirjoittamatta. Katsotaan nyt, mitä sen kanssa teen.

Jäljelle jäi siis neljä luettavaa dekkaria. Niistä Pekka Hyytin Huhtikuun kymmenen päivää odotteli jo valmiina arvostelukappalepinossani. Muista kolmesta päädyin tekemään kirjastovaraukset, ja niiden saapumisjärjestys saisi ratkaista lukemisjärjestyksen. Ensimmäisenä lukuvuoroon tuli tällä perusteella Risto Isomäen ekotrilleri Krakenin saari.

Suomen dekkariseuran Vuoden johtolanka 2026 -raadin perustelut Krakenin saaren ehdokkuudelle:

”Meribiologi Martti Ritola ryhtyy tutkimaan pienoissukellusveneen tuhoutumista Teneriffan rannikolla. Toimintaympäristö eliöineen ja meren syvänteineen on kiehtovasti ja asiantuntevan täsmällisesti kuvattu. Arvostamme tutkijamaista otetta eli tiivistä, jäsenneltyä, faktapohjaista ja perusteltua kerrontaa. Tämä ekotrilleri ansaitsee paikkansa kärkijoukossa tuoden raikkaan merellisen tuulahduksen jännitysgenreen. Selitysosio kirjan lopussa auttaa lukijaa erottamaan faktan fantasiasta.”

Kansalaisaktivisti, tieto- ja tieteiskirjailija Risto Isomäki ei ole minulle uusi tuttavuus, mutta viimeisin häneltä lukemani kirja on sattumalta vuoden 2017 Johtolanka-palkinnon pitkällä listalla ollut Haudattu uhka (Tammi, 2016). Sittemmin Isomäki on vaihtanut kustantajaa (nykyään siis Into) ja on tällä välin julkaissut koko joukon teoksia.

Hieman yllätyksekseni tajusin vasta tätä juttua varten Isomäen bibliografiaa tutkaillessani, että Haudattu uhka ja Krakenin saari liittyvät yhteen. Haudattu uhka on kolmas osa viisiosaista Lauri Nurmi -sarjaa. Lauri Nurmi on salaperäinen kansainvälinen agentti, jolla on rautaisen ammatillisen kokemuksen ja luotettavan intuition lisäksi ylivoimaisia fyysisiä ominaisuuksia. Haudatussa uhassa Nurmi on asettunut Raaseporiin eläkkeelle, mutta Aishawarya Sadiq, Suomen ensimmäisiin somalitaustaisiin naispuolisiin muslimipoliiseihin kuuluva KRP:n tutkija, saa houkuteltua Nurmen takaisin työn pariin.

Tunnustan, että en tunnistanut Nurmea ja Sadiqia, kun he pölähtävät paikalle Krakenin saaren loppuhuipennuksen alla. Nurmi ja Krakenin saaren päähenkilö meribiologi Martti Ritola ovat tehneet yhdessä töitä maailman pelastamisen eteen Lauri Nurmi -sarjan viidennessä osassa Viimeinen erämaa. Sen kannessa on kuva futuristisesta sukelluspuvusta, joka on keskeinen Krakenin saaren juonessa.

Mutta Krakenin saari ei siis varsinaisesti kuulu Lauri Nurmi -sarjaan, vaikka tavallaan onkin sille jatkoa. Sen sijaan Krakenin saari kuuluu yhteen Isomäen alun perin jo vuonna 2011 julkaiseman Con rit -ekotrillerin kanssa. Tarinoiden yhteen nivoutuminen on hieman hämmentävää, mutta vaikka useimmat edeltävät teokset olivatkin lukematta, Krakenin saari toimi vallan mainiosti.

Olen kymmenisen vuotta sitten moitiskellut Isomäkeä liiallisesta infodumppauksesta, joka on uuvuttanut lukijaa sekä katkaissut useaan kertaan romaanin juonenkuljetuksen ja johtanut perustelemattomille harhapoluille. On todettava, että Isomäki on kehittynyt trilleristinä tässä suhteessa, vaikka edelleen paikoin luistellaankin ihan sillä rajalla. Johtolankaraatikin mainitsee perusteluissaan kirjan loppuun sijoitetut laajan selitysosion. Se on päälle kaksikymmentäsivuinen! Kiitos kustantajalle tästä ratkaisusta, sillä ilman sitä itse tarina saattaisi olla vielä paljon enemmän tiedolla raskautettu kuin mitä se nyt on.

Con rit -trillerissä kansainvälisesti tunnettu meribiologi Martti Ritola ja häikäisevän kaunis, älykäs ja upporikas Camilla Norrstrand kohtaavat ja rakastuvat. He myös perustavat ”Cryptid Hunt -nimisen säätiön, jonka missio on etsiä merikryptidejä eli tarunomaisia merieläimiä, jotka joidenkin alueiden paikallisen väestön mukaan olivat olemassa mutta joita tiedeyhteisö ei vielä ollut hyväksynyt todellisiksi lajeiksi”.

Krakenin saaren alussa Martti jatkaa jättiläismerikäärmeiden etsintää Azoreilla, kun Camilla työskentelee uraauurtavan energiaprojektin parissa Teneriffalla. Yllättäen Camilla kutsuu Martin kiireesti luokseen. Säätiön erikoisvalmisteiselle sukellusveneelle on tapahtunut jotain hyvin outoa ja sen miehistö on kadonnut jäljettömiin kesken sukelluksen.

Nähdessään mitä sukellusveneelle on syvyyksissä tehty, alkaa Martin mielessä kehkeytyä hyytävä aavistus. Saaren lähialueella on meren pohjan päälle kasautunut valtavia kivilohkareita, jotka ovat aikanaan irronneet Teide-tulivuoresta. Jättiläislohkareiden sokkeloissa saattaa elää jotain, jota tähän asti on kuvattu vain taruissa: todellinen jättiläiskalmari.

”Mutta jos myös jättiläiskalmarilla eli skandinaavisten muinaistarujen Krakenilla ja antiikin kreikkalaisten Hydralla oli oma saarensa, sen täytyy olla Teneriffa. Tämä on todellinen Krakenin saari, jos mikä, ajatteli Martti.”

Luonnollisesti pian järjestetään uusi sukellusvenetutkimus, jonka tarkoituksena on selvittää, mitä ensimmäisellä kerralla tapahtui. Tähän tehtävään osallistuu myös Martin aiempi suuri rakkaus meksikolainen Isabella Valencia (häikäisevä tumma kaunotar, josta on kypsynyt oikea seksipommi, viiltävän terävä ja älykäs tiedenainen ja upporikkaan (rikollis)suvun jäsen). Camillan ja Isabellan kesken käydään kaiken ohessa verinen kamppailu Martista, kun Isabella vähän kaikkien yllätykseksi pölähtää Teneriffalle.

Tilanne eskaloituu siihen pisteeseen, että Martti päätyy sukeltamaan yli kilometrin syvyyteen pelastamaan pulaan joutuneita tutkijakollegoitaan. On myönnettävä, että tämä osa trilleriä on kauhistuttavaa luettavaa, ja vaikka kirjailija selitysosiossa vakuuttaakin, että Teneriffalla sen paremmin kuin muuallakaan ei tarvitse uintiretkellä pelätä joutuvansa jättiläiskalmarin välipalaksi, saattaa olla, että jää ainakin minulta Teneriffalla meriuinnit uimatta.

Oli hieno veto Johtolanka-raadilta ottaa Krakenin saari lyhytlistalle. Vaikka tässä ei ketään murhata eivätkä edes inhat terroristit uhkaa ihmiskuntaa, ei jännityksestä ole ainakaan puutetta. Merenalaiset osuudet hipovat niin scifi-, fantasia- kuin kauhugenreäkin. Hyytävän jännityksen lisäksi Krakenin saari antaa runsaasti mielenkiintoista tietoa meristä ja niiden lähes tutkimattomista alueista ja eliöistä, valaista ja kalmareista, energiantuotannon ja sukellustekniikan tulevaisuudesta. Niin ja ihmissuhdedraamaa!

Risto Isomäki: Krakenin saari 
Into 2025. 338 s.

Lainattu kirjastosta.

 

Suomen dekkariseuran Vuoden johtolanka 2026 -raadin kokoonpano:
Päivi Kuntze, Anssi Linkoaho ja Marja Litja-Salminen.

Vuoden 2026 johtolanka -ehdokkaat:

Pekka Hyyti: Huhtikuun kymmenen päivää (Myllylahti 2025)
Komisario Voitto Karhu lähipiireineen vie vuoden 1942 kevääseen Tampereelle. Elävän ajankuvan konkari Hyyti on omaääninen historian tulkitsija ja sota-ajan vahva tuntija. Hän on luonut mielenkiintoiset hahmot kertomukseen. Kotirintaman tärkeät vastuuhenkilöt tunteineen ja tuntemuksineen sytyttävät jännittävän tarinan. Kaupunkia terrorisoivat aktivistit on kuvattu vahvasti. Kirja välittää mieleenpainuvaa tietoa niin lastensuojelun menneisyydestä kuin metsäkaartilaisten sabotaaseistakin.

Helena Immonen: Horros (Docendo 2025)
Havu-sarjan avaus esittelee kadettikoulun traagiseen onnettomuuteen keskeyttäneen Antto Havun. Päähenkilön taustoitus on poikkeuksellisen vahvaa. Immonen luo lukijalle todentuntuisia kauhukuvia uudenlaisista teknisistä ja lääketieteellisistä sovelluksista, jotka toteutuessaan sekoittaisivat maailmanpolitiikan. Kognitiivinen sodankäynti ja psykologinen informaatiovaikuttaminen pelottavat ja kiehtovat lukijaa. Vankka inhimillisyys pehmentää hienosti ajankohtaista ja globaalia jännitysnäytelmää.

Risto Isomäki: Krakenin saari (Into 2025)
Meribiologi Martti Ritola ryhtyy tutkimaan pienoissukellusveneen tuhoutumista Teneriffan rannikolla. Toimintaympäristö eliöineen ja meren syvänteineen on kiehtovasti ja asiantuntevan täsmällisesti kuvattu. Arvostamme tutkijamaista otetta eli tiivistä, jäsenneltyä, faktapohjaista ja perusteltua kerrontaa. Tämä ekotrilleri ansaitsee paikkansa kärkijoukossa tuoden raikkaan merellisen tuulahduksen jännitysgenreen. Selitysosio kirjan lopussa auttaa lukijaa erottamaan faktan fantasiasta.

Matti Laine: Isänsä tytär (Bazar 2025)
Kata Kovanen toimii Armadillo-järjestössä, joka suojelee maalitettuja henkilöitä. Isä Rene on jättänyt poliisityön taakseen ja hautautunut Lappiin. Laine rakentaa koukuttavia draamoja: tarina ja juoni pitävät otteessaan alusta loppuun. Kirja tarjoaa huikeaa kielenkäyttöä sekä elävää ja tiivistä kerrontaa. Sympaattiset ja uskottavat, vaikeuksiin ajautuneet antisankarit nousevat lopuksi pinnalle. Pahan kurimuksessa löytyy myös huumoria, lämpöä ja humaani taustavire.

Christian Rönnbacka: Armoton (Bazar 2025)
Komisario Antti Hautalehdon johdolla poliisi saa selvittääkseen kirkkoherraan ja tämän puolisoon kohdistuvan kiusaamistapauksen. Poliisiasema työpaikkana moninaisine ihmissuhteineen on kuvattu persoonallisesti ja lämmöllä. Juonikuviot ovat mutkikkaita ja tutkinnan kiemurat kohdillaan. Rönnbacka kirjoittaa sujuvaa, moitteetonta tekstiä, joka vangitsee lukijan. Porvoon tuntija nauttii autenttisesti kuvatuista tapahtumapaikoista.

Antti Tuomainen: Hyvällä tai sahalla (Otava 2025)
Tarina on mukaansatempaava ja koukuttava kertomus rahavaikeuksiin joutuneesta sahanomistaja Heikistä sekä rahan voimasta. Pikkukylän tapahtumaympäristö on kuvattu kiinnostavasti. Ihmiskuvaus suviyössä on lämmintä, ja kielenkäyttö suvereenia. Kirjan juonenkäänteet itkettävät ja naurattavat yhtä aikaa. Silti hauskuuttaminen ei ole päälle liimattua vaan muhii kerronnassa koko ajan. Kielikuvien valikoima on rikas, ja kerronta soljuu kuin itsestään.

 

Vuoden 2026 esikoisdekkari -ehdokkaat:

Tatiana Elf: Huijari (Into 2025)
Tatiana Elf on Etelä-Afrikassa syntynyt helsinkiläinen käsikirjoittaja ja kirjailija. Kirja on henkeäsalpaava psykologinen trilleri Rebekka Nummesta, joka yrittää paeta pimeää puoltaan. Sosiopaatti päähenkilönä on rohkea ja uudenlainen tuttavuus. Kirjassa on elokuvallisia, nopeita leikkauksia sekä monipuolista ja painavaa dialogia. Ihmiskuvaus on tarkkaa ja syvällistä. Taitavasti kuvatut, epämiellyttävätkin henkilöhahmot ja luonteenpiirteet herättävät lukijassa mielenkiintoisia kysymyksiä.

Piia Helander: Helios (Karisto 2025)
Piia Helander on hyvinkääläinen laskentasihteeri ja "ikuinen heppatyttö". Freelance-toimittaja Sandra Dahlqvistin juttumatka hevostallille päätyy murhatutkinnaksi yhdessä konstaapeli Ossi Hietalan kanssa. Päähenkilöiden taustat kuvataan uskottavasti. Helander nostaa esiin vakavan kysymyksen eri urheilulajeissa toimivien auktoriteettien, valmentajien ja muiden aikuisten vastuusta. Nuorten haaveet ja ristiriidat on oivaltavasti kuvattu. Kirja puhuttelee todennäköisesti myös nuoria lukijoita.

Joel Kangas: Kaamos (Karisto 2025)
Joel Kangas on inarilaislähtöinen muusikko, joka työskentelee pankkialalla. Mikkal Moilanen, lappilaistaustainen helsinkiläispoliisi, yrittää ratkaista uniongelmiaan terapeutin kanssa. Rikoksen selvittely kuljettaa lukijaa vaivattomasti nykypäivän Helsingistä, Hämeenlinnasta ja Norjan Vesisaaresta 1990-luvun Muotkatunturiin. Poliisien ajattelua vääristäviin ennakkoluuloihin pureudutaan herättävästi. Henkilögalleria on monipuolinen ja ihmiskuvaus syvällistä. Kerronta on jännittävää.

E. L. Silvola-Carter: Sinilintujen kutsu

 

Ekotrilleri Sinilintujen kutsu aloittaa Murroksen äärellä -nimisen romaanitrilogian. Aloitusosan tapahtumat sijoittuvat aikavälille 2027–2030 eli aivan lähitulevaisuuteemme. Ilmastokriisi on viimeistään ylittämässä rajan, jonka jälkeen sen hillitsemiseksi ei enää ole tehtävissä mitään. Ehkä raja on jo ylitettykin. Kyse ei kuitenkaan, valitettavasti, ole dystopiasta, vaan romaanissa kuvattavat katastrofit ovat jo täällä.

Vuonna 2027 tulimyrsky pyyhkäisee yli Yhdysvaltojen Washingtonin osavaltion vuoristoseudulla sijaitsevan South Cle Elumin kylän. Viranomaiset epäonnistuvat evakuointiohjeistuksessa ja metsäpalon hallinnassa, ja Nadian viisihenkinen perhe päätyy tulimeren syövereihin.

Kaksi vuotta myöhemmin Suomessa järjestetyissä eduskuntavaaleissa Kokoomus saa vaalivoiton, joka nostaa puolueen tuoreen puheenjohtaja Noora Holmbergin pääministeriksi. Noora on kokematon poliitikko mutta raudanluja talousammattilainen, jolla on kirkas käsitys siitä, ettei ilmastokriisin hoitamista voi ohittaa Suomen etuja ajettaessa. Mutta miten sovittaa yhteen oman valtion edut ja yhä nopeammin lähestyvän globaalin katastrofin torjunta?

Vuonna 2030 järjestetään kansainvälinen ilmastokokous Filippiinien pääkaupungissa Manilassa. Presidentille tulleen esteen takia Noora edustaa kokouksessa Suomea. Samaan kokoukseen saapuu myös metsäpalosta hengissä selvinnyt ja päällisin puolin toipunut Nadia poikansa Danielin kanssa. Nadia käyttää kokouksessa edustamansa ympäristöjärjestön puheenvuoron.

Tuttuun tapaan kokous on jäämässä tuloksiltaan laihaksi. Kesken Nadian puheen tilanne saa kuitenkin odottamattoman käänteen. Kaikkien ennusteiden vastaisesti taifuuni on pyyhkäisemässä Manilan yli. Kokous keskeytetään ja koko kaupunki yritetään evakuoida. Kuten arvata saattaa, seurauksena on kaaos. Kaikki kokoukseen osallistuneet valtioiden päättäjät päätyvät autioon hotelliin myrskyn keskelle. On aika puristaa kokoon sopimus, joka pelastaa sen, mitä vielä pelastettavissa on.

Ainakin Sinilintujen kutsu sai aikaan aivotoimintaa. Aloitin kirjan kuuntelun lauantaiaamun kotiaskareiden kyytipoikana. Aloitus onkin väkevä, sillä liikkeelle lähdetään Nadian perheen kotoa, jossa kiivaasti pakataan seuraavan päivän lähtöä varten. Perhe on päättänyt lähteä Nadian lapsuudenkotiin Seattleen, varmuuden vuoksi. Aamulla tilanne on kuitenkin paljon pahempi kuin he ovat arvioineet, ja kun lähtö viivästyy, seuraukset ovat katastrofaaliset. Jos on uutisia seuratessaan miettinyt, millaista olisi joutua keskelle hurjana riehuvaa metsäpaloa, voi tämän kirjan avulla siihen eläytyä vähän liiankin hyvin!

Toimintakohtaukset eli sekä metsäpalon että taifuunin kynsiin joutuneiden ihmisten kamppailu äärimmäisiä luonnonilmiöitä vastaan on trillerissä kuvattu suorastaan mestarillisesti. Niille osuuksille olen valmis antamaan täyden kympin.

Romaanissa on kuitenkin myös pitkiä puuduttavia jaksoja. Ensinnäkin Noora Holmbergin päätyminen Suomen pääministeriksi ja vaaleja seuranneet hallituksenmuodostuskuviot eivät jaksaneet sytyttää. Noorassa ainoa kiinnostava seikka on hänen perheensä, mutta ei siinäkään ainakaan vielä tässä sarjan ensimmäisessä osassa ole tarpeeksi kipinää ollakseen osa trilleriä.

Toinen valitettavan pitkäveteinen jakso on taifuunin kurittamassa kaupungissa suojautuvien valtionpäämiesten ja -naisten kokousselostus, joka jatkuu ja jatkuu. Ei juurikaan lohduta, että käsitellyt kysymykset ovat huolella tutkimuksella vahvistettua faktaa ja että keskustelu noudattelee hyvinkin realistista kulkua. Öljyntuottajamaiden edustajat kapinoivat ja köyhien kehittyvien maiden edustajat vaativat oikeudenmukaisuutta ja niin edelleen.

Olen saanut ennenkin silmilleni syytöksiä piittaamattomuudesta, kun olen antanut palautetta opettavuuden ja saarnaavuuden vaikutuksista kaunokirjallisuudessa. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, ettenkö jakaisi huolta maailman tilasta ja tuntisi suurta ahdistusta seuratessani tänäkin päivänä ilmastokriisiin liittyvää uutisointia tai vaikka vain katsoessani ikkunastani ulos lumettomaan talvimaisemaan.

Sisällöllisesti asia on luonnollisesti elintärkeää, mutta sen tuominen osaksi fiktiivistä trilleriä on vähintäänkin pulmallista. Faktat ja visiot pitäisi pystyä nivomaan sujuvaksi osaksi tarinaa, sillä luennot ja tilastotiedot eivät jännitysromaanin osina yksinkertaisesti ole toimivia. Niiden vaikutus on helposti päinvastainen kuin on kirjoittajan tarkoitus. Sinilintujen kutsussa esitetään huolella perusteltu ja toimivalta vaikuttava ratkaisumalli ilmastokriisiin, mutta lukijan kärsivällisyyttä koetellaan luvattoman paljon.

Trillerin nimi ”Sinilintujen kutsu” jäi minulle arvoitukseksi. Jossakin sivulauseessa Nadia toteaa kutsuneensa tyttäriään sinilinnuiksi, mutta miksi se on nostettu romaanin nimeksi, ei auennut (minulle). Nimi ei mielestäni tee romaanin hurjalle ja asiapitoiselle sisällölle oikeutta vaan vie odotukset jonnekin fantasiagenren suuntaan. Kati Halosen suunnittelemaa kanttakin pitää katsoa tarkasti, koska ensivaikutelma on petollisen pastellinen.

Arvoitus on myös kirjailija E. L. Silvola-Carter. Kyse on ymmärtääkseni kirjailijanimestä, jonka taakse kätkeytyy ainakin yksi, ellei kaksikin tekijää. Kustantamon sivuilta ei lisätietoa heru. S&H Kustannus Oy on vuonna 2024 perustettu ”pieni ja ketterä kustannusyhtiö, joka on erikoistunut julkaisemaan tietofiktiota”. Toistaiseksi Sinilintujen kutsu on kustantamon ainoa julkaistu teos. Kustantamon yhteystiedoista ei löydy henkilönimiä, mutta yrityksen tietoja hakemalla selviää, että kustantamossa päätöksiä tekevät psykologit Sanna Hyyhö ja Helena Service, jotka taas yhdistyvät Ilmastorintama-yhteisöön. Sinilintujen kutsun on kustannustoimittanut Saara Henriksson.

Sinilintujen kutsu päätyi omaan luettavien kirjojen pinooni saatuani yhteydenoton Ava Nummiselta, joka tarjosi teosta luettavaksi. Numminen on kirjoittanut teoksesta esittelyn Psykologi-lehden sivuille. Tekstin yhteydessä Numminen esitellään näin: ”Kirjaesittelyn kirjoittaja Ava Numminen-Päiväläinen on ilmastoahdistusta poteva työterveyspsykologi, kognitiivinen psykoterapeutti, laulunopettaja, Myrskyvaroitus ry:n perustajajäsen ja Climate Leadership Coalition -organisaation henkilöjäsen”. 

Kirjailijanimen käyttöön on varmasti yhtä monta syytä kuin on kirjailijanimiäkin, enkä millään muodoin kyseenalaista käytäntöä. Uteliaisuutta ne toki herättävät, mutta tärkein on tietysti aina itse teos. Tässä tapauksessa salaperäisyyden verho tuntuu olevan kovin tiheä ja laaja, koska kustantamokin verhoutuu sen poimuihin. Eniten minua tässä kokonaisuudessa kiinnostaa, kenen näppäimistöltä oikein ovat peräisin nuo erinomaiset katastrofikohtaukset, jotka voisi suoraan filmata. Ovatpa kenen hyvänsä, kyse on kovan luokan toimintakirjoittajasta, se on selvää.

Sinilintujen kutsu siis sai aikaan erilaista pohdintaa ja netin kaivelua, mitkä aina ovat minusta positiivisia juttuja. Koska kyse on trilogian aloitusosasta, kirjassa viritellään jonkin verran jo seuraavan tai seuraavien osien jännitteitä. Miten ilmastokokouksen yllätyspäätös otetaan maailmassa vastaan, jää nähtäväksi. Hankaluuksia lienee luvassa.

E. L. Silvola-Carter: Sinilintujen kutsu (Murroksen äärellä 1)
S&H Kustannus 2024. 288 s.
Äänikirjan lukija Laura Malmivaara.

Arvostelukappale. Äänikirja itse maksettu kuunteluaikapalvelu.

Risto Isomäki: Haudattu uhka

Itsenäisyyspäivää vietetään vuonna 2027 perinteisin menoin, eli presidenttipari kättelee Linnassa parituhatta suomalaisen politiikan ja talouselämän eliitin edustajaa ja ulkona juhlitaan kuokkimalla, vaikka sää onkin karsea. Ilmastonmuutos on pilannut Suomen sään, ainakin talven. Sitten tapahtuu jotain. Vieraat alkavat rajusti oksennella ja heidän iholleen nousee pahan näköisiä rakkuloita. Nopeasti on ilmeistä, että tosi on kyseessä. Osa vieraista menettää henkensä jo suorassa tv-lähetyksessä.

Tapauksen karmeus valkenee eloon jääville hieman hitaammin. Terroristit, tarkemmin sanoen Isis, on onnistunut ujuttamaan äärimmäisen tappavaa radioaktiivista ainetta juhlaväen ruokaan ja siten lamauttamaan Suomen päätöksentekoelimistön kerralla. Presidentti, pääministeri, hallitus ja lähes koko eduskunta ovat joko kuolleet tai ainakin kamppailevat hengestään teho-osastolla. Lisäksi kaikki hoitohenkilöstö, poliisi ja muut apuun tulleet ovat myös välittömässä hengenvaarassa.

Pahempaa on kuitenkin tulossa. Terroristit kiristävät samanlaisilla ja pahemmilla iskuilla koko maailmaa, jos sen vaatimuksiin ei nopeasti suostuta. Miten terroristit ovat saaneet käsiinsä käytettyä ydinpolttoainetta? Miten he onnistuvat toimimaan käytännössä näkymättöminä? Mitä he ihan oikeasti haluavat? Onko Suomella, Euroopalla ja maailmalla mitään mahdollisuuksia näitä häikäilemättömiä raakalaisia vastaan?

On toki, eihän muuten olisi kyse trilleristä. Suomen keskusrikospoliisikin on menettänyt iskussa ylimmät portaansa, mutta rehdit suomalaispoliisit eivät vähästä lamaannu. Ylikomisario Juho Pennonen alkaa kansainväliseen apuun nojaten tutkia toivottoman laajalta vaikuttavaa juttua. Lähimpänä työtoverinaan ja alaisenaan hänellä on Aishawarya Sadiq, somalialaisen isän ja suomalaisäidin Suomessa syntynyt tytär, joka on ensimmäisiä naispuolisia somalitaustaisia muslimipoliiseja Suomessa. Taustansa takia Aishawarya on tottunut tekemään monin verroin kovemmin ja parempaa työtä kuin kollegansa.

Aishawarya saa työparikseen salaperäisen kansainvälisen agentin Lauri Nurmen, joka on asettunut viettämään eläkepäiviään Raaseporiin. Laurilla on rautaisen kokemuksen ja luotettavan intuition lisäksi etunaan ylivoimaisia fyysisiä ominaisuuksia, joille totisesti on tarinan mittaan vielä käyttöä, kunhan vastahankainen sankari saadaan ensin taivuteltua hoitamaan osuutensa maailman pelastamisesta.

Koska mikään ei luonnollisesti ole sitä miltä ensin näyttää, joutuvat poliisit tekemään mielettömästi töitä seuloessaan esiin totuutta tapahtumista ja niiden taustoista. Samaan aikaan Lauri Nurmi päätyy vastoin Pennosen ohjeistusta tutkimaan Pohjanlahden eteläpäässä sijaitsevaa Rönnskäriä, jolla näyttäisi satelliittikuvien perusteella olevan tekeillä kenties jotain kummallista. Kumppanikseen hän saa tietysti Aishawaryan. Tällä retkellä kaksikolle paljastuu karmea totuus kaiken takana, mutta he myös joutuvat vertaansa vailla oleviin vaikeuksiin.

Kirjailija Risto Isomäellä on paljon sanottavaa monesta asiasta, ja se on jälleen kerran hänen painolastinaan trillerissä Haudattu uhka. Tiedemies, tietokirjailija ja pamfletisti eivät suostu Isomäessä kunnolla astumaan syrjään, kun hän ryhtyy kirjoittamaan fiktiivistä trilleriä, ja tekstiin ujuttautuu aivan liian suuria annoksia luentoja ja saarnoja sekä aiheesta että sen vierestä. Toki lukijalle on jotenkin avattava ydintuhojen kammottavat seuraukset, ne kun ovat niin mittavia, että tavallinen ihminen mieluiten sulkee niiltä korvansa. Mutta kuinka perusteellisesti ja tieteellisesti se pitää tehdä? Siinä pitäisi pystyä oikaisemaan rutkasti enemmän kuin mitä Isomäki suostuu tekemään. Vanha hyvä perusohje ’näytä, älä selitä’ toimisi jälleen parhaiten.

Yli neljän sadan sivun romaanissa olisi ollut muutenkin tiivistämisen varaa, sillä Isomäellä on piinallisesti tapana laittaa henkilönsä ennen johonkin toimintaan ryhtymistä perin pohjin ruotimaan kaikki siihen liittyvät mahdollisuudet sekä uhat ja sitten vasta kertoa, miten homma hoituu. Kun lopulta päästään toimintaan, sen kuvaus kyllä toimii.

Henkilökuvauksessa Isomäki on onnistunut keskimääräistä trilleristiä paremmin, ja ainakin Aishawarya on kiinnostava hahmo inhimillisyydessään. Isomäki ei päästä kaksikkoaan mitenkään helpolla! Terroristit eivät sääliä tunne, eikä Isomäki kiertele.

Takakansiteksti paljastaa, että Haudattu uhka on itsenäistä jatkoa Litium 6 ja Jumalan pikkursormi -trillereille. Näihin teoksiin viitataan lyhyesti kumpaankin, mutta niiden tunteminen ei ole mikään edellytys Haudatun uhan lukemiselle. Lisäksi Isomäki viittaa kirjassaan ainakin Ilkka Remeksen trillereihin 6/12 ja Jäätyvä helvetti. Kovin moni asia tuntuu Suomessa voivan mennä todella katastrofaalisesti vinoon. Toivottavasti sekä Linnan juhlien että ydinvoimaloiden ja erityisesti sen Olkiluotoon tekeillä olevan loppusijoitusluolan turvallisuusvastaavat lukevat tämän huolella! Suosittelen muillekin.

Risto Isomäki: Haudattu uhka
Tammi 2016. 436 s.

Vuoden johtolanka 2017 -ehdokas.

Risto Isomäki: Kurganin varjot

Olen Kurganin varjot mukaan lukien lukenut tai oikeammin kuunnellut nyt kaksi Risto Isomäen ekotrilleriä. Jokunen vuosi sitten kuuntelin Sarasvatin hiekkaa, joka oli Finlandia-ehdokkaana 2005. Isomäellä on laaja tuotanto, mutta kaunokirjallisuudella on siinä vain pieni osuus. Toisaalta taas voi sanoa näiden kahden trillerin perusteella, että nekin sisältävät paljon tietoa ja poleemista ainesta. Kummassakin kirjassa jättimäinen ihmisen aiheuttama ekokatastrofi tekee valtaisaa tuhoa.

Sarasvatin hiekkaa ei ollut mitään leppoisaa kuunneltavaa, vaan aiheutti lähinnä ahdistusta ja toivottomuutta. Tosin tuho tulee siinä(kin) niin valtaisalla voimalla ja nopeudella, että loppuaan ei voi eikä ehdi tavallinen ihminen edes kunnolla pelätä. Jännittävä ja kiinnostava kirja silti on, vaikka aika paljon tilaa muistaakseni annettiin erilaisten teorioiden ja tekniikoiden selostamiseen. Valtavia kuvioita inhimillistettiin sankaripariskunnan ihmissuhteiilla ja joutumisella tapahtumien keskipisteeseen.

Hyvin samalla kaavalla mennään Kurganin varjoissa. Aineksia on niin paljon, että lopputulos on melko epäyhtenäinen. En oikein saanut tolkkua, miksi Isomäki haluaa yhdistää Mustanmeren jättimäisen ekokatastrofin Ukrainan arojen arkeologisiin kaivauksiin ja kielitieteellisiin spekulointeihin. Mausteina on vielä ripaus yliluonnollista Irinan enneunien muodossa, robinsonadia, seksiä ja melodraamaa sekä tietysti huimia toimintakohtauksia. Räjähtävän toiminnan sekaan ladellaan tasaisin väliajoin opettavaa luennointia milloin mistäkin aiheesta, ja näistä mielikuvamallit ja kieliteoriat tuntuvat olevan kaikkein irrallisimpia. Lisäksi Isomäki vielä vesittää niiden uskottavuutta loppusanoissaan vetäisemällä hihastaan vanhentuneen näkemyksen suomalaisten alkuperästä eli sen Volgan mutka -teorian, jonka itsekin omaksuin lukioaikanani mutta joka kumottiin tai asetettiin ainakin vahvasti kyseenalaiseksi jo 1980-luvulla opiskelujeni aikaan.

Äänikirjamuodossa nämä luennointijaksot vielä menettelivät, vaikka aiheuttivatkin kieltämättä pieniä keskittymisongelmia, mutta hieman epäilen, olisinko jaksanut lukea kirjaa perinteisessä muodossa loppuun. Hieman empien katselen myös hyllyyn aikoinaan hankittuja romaaneja Herääminen ja Litium 6. Tulenkohan niihin vielä joskus tarttuneeksi?

Kurganin varjot sijoittuu lähitulevaisuuteen, 2030-luvulle. Pääparina ovat tällä kertaa ukrainalaiset arkeologi Alex ja meribiologi Irina. Alex on juuriltaan äidin puolelta suomalainen ja Irina taas on universumin kaunein nainen. Juuri sen enempää ei heidän persoonallisuuksiaan romaanin mittaan syvennetäkään. Joku sanoi Isomäen henkilöitä paperinmakuisiksi, ja tähän on harmillisen helppo yhtyä. Vaikka tapahtumat ovat paikoin hiuksianostattavan jännittäviä, ei silti oikein missään vaiheessa tunne minkäänlaista hätää päähenkilöiden puolesta. Tunneside jää puuttumaan lukijan ja henkilöiden väliltä.

Alex on ryhmineen tekemässä kaivauksia Ukrainan arolla suuren kurganin ympärillä. Muinaisten hautakukkuloiden arvoitus on ratkaisematta, sillä niistä ei ole löytynyt teorioista huolimatta soturipäälliköiden hautoja. Alexilla on kuitenkin ajatus, joka pitää testata. Irina saapuu lomallaan Alexin kaivauksille, mutta joutuu pikaisesti jättämään taas aviomiehensä, kun hänen sijaisensa merentutkimuslaitoksella on tehnyt huolestuttavan havainnon Mustallamerellä. Mitä oikein on tapahtumassa?

Irina lähtee kollegansa Jurin ja Alexin ystävän purjeveneellä merelle ottamaan selvää, miksi tuhansittain delfiinejä kelluu kuolleina pinnalla ja kalastusveneiden pohjat ovat värjäytyneet mustiksi. Onko merenpohjassa meneillään reaktio, jonka on arveltu tapahtuvan aikaisintaan sadan vuoden kuluttua? Miljoonat ihmiset ovat siinä tapauksessa välittömässä hengenvaarassa.

Luonnollisesti pahin tapahtuu, mutta selviytyykö kukaan tai edes Irina ja Alex katastrofista? Entä miten toteutuvat tiedemiesten huolellisesti laatimat ennusteet?

Risto Isomäki: Kurganin varjot

Tammi 2014. BTJ:n äänikirjan lukija Pinja Flink. Laajuus 11 cd:tä, kesto 12 h 9 min.

Lainattu kirjastosta.

Kulttuuri kukoistaa -blogin Arja suosittelee kirjaa  "ympäristökiinnostuneille, ekoseikkailujen ystäville, katastrofien harrastajille, faktan ja fiktion sekoituksesta nauttiville". Arjalta löytyy myös linkkejä muihin blogiarvioihin.