Tatiana Elf: Huijari - Rebekka Nummi

 

Tatiana Elfin esikoisdekkari Huijari – Rebekka Nummi päätyi lukulistalleni, koska se oli yksi kolmesta teoksesta, jotka Suomen dekkariseuran Johtolanka-raati valitsi vuoden 2026 esikoisdekkarien lyhytlistalle.

Johtolanka-raadin perustelut Huijarin esikoisdekkarikunniakirjaehdokkuudelle:

”Kirja on henkeäsalpaava psykologinen trilleri Rebekka Nummesta, joka yrittää paeta pimeää puoltaan. Sosiopaatti päähenkilönä on rohkea ja uudenlainen tuttavuus. Kirjassa on elokuvallisia, nopeita leikkauksia sekä monipuolista ja painavaa dialogia. Ihmiskuvaus on tarkkaa ja syvällistä. Taitavasti kuvatut, epämiellyttävätkin henkilöhahmot ja luonteenpiirteet herättävät lukijassa mielenkiintoisia kysymyksiä.”

Kyse ei siis ole perinteisestä tai varsinaisesti modernimmastakaan dekkarista, vaan pikemminkin, kuten raatikin toteaa, psykologisesta trilleristä vähän samaan tyyliin kuin vaikkapa Gillian Flynnin Kiltti tyttö. Tarinassa ei varsinaisesti selvitetä rikosta, vaan seurataan kiihkeätahtista henkistä ja osin fyysistäkin voimainmittelöä kahden tasavertaisen osapuolen välillä, eikä lukija voi olla varma oikein mistään, koska lähtökohtaisesti kumpikin, niin minäkertoja kuin näkökulmahenkilökin, on epäluotettava.

Rebekka Nummi on Huijarin minäkertojapäähenkilö, kuten teoksen alaotsikkokin paljastaa. Rebekka on noin kolmikymppinen sosiopaatti, jonka vanhemmat ovat pakottaneet terapeutin asiakkaaksi monenlaisten ongelmien, kuten kertyneiden pelivelkojen, takia. Rebekka on huippuälykäs, mutta esimerkiksi lääkäriopinnot ovat tuntuneet hänestä niin pitkästyttäviltä ja hitailta, että hän tekee mieluummin erilaisia hanttihommia, jotka eivät vaadi mitään koulutusta.

Pitkästyminen on Rebekan keskeinen ongelma, joka ajaa häntä vaaratilanteesta toiseen. Toinen häntä kiusaava seikka on hankaluus olla minkäänlaisissa ihmissuhteissa, koska hän ei oikein osaa tuntea mitään kiintymykseen saati rakkauteen viittaavaa ja toisen ihmisen kosketus tuntuu lähtökohtaisesti aina epämiellyttävältä. Lisäksi hänen pitää normaaleissa ihmiskontakteissa keskittyä ankarasti, jotta toiset eivät huomaisi hänen omituisuuttaan. Oikeastaan ainoa tunne, jota Rebekka aidosti tuntee, on valkohehkuinen raivo. Kuinka pitkälle hän voisi mennä raivonpuuskassaan? Ajatus pelottaa vähän häntä itseäänkin, mutta myös kummasti kiehtoo.

Sitten Rebekka törmää Alexiin, komeaan nuorukaiseen, joka ei kavahda Rebekan omituisuuksia ja rajuja leikkejä, vaan vaikuttaa lähinnä huvittuneelta ja ihastuneelta. Rebekka huomaa tuntevansa jotain kummallista Alexia kohtaan. Olisiko mahdollista, että hän voisi olla rakastunut?

Kovin paljoa ei Huijarin juonesta voi kertoa ilman, että pilaa sen idean. Itse asiassa muutama seikka jo kirjan nimestä alkaen tekeekin niin. Tämäntyyppisen psykologisen trillerin keskeisin tavoiteltava ominaisuus on täydellinen ennalta-arvaamattomuus. Siitä huolimatta jo teoksen nimi paljastaa, että tulossa on todennäköisesti sarja, jonka päähenkilönä on Rebekka Nummi. On siis selvää, kuka tulee selviytymään koitoksista voittajana.

Lisäksi romaani alkaa lyhyellä prologilla, joka on katkelma itse teoksesta kohdasta, joka sijoittuu vähän puolenvälin jälkeiseen kohtaan. Se paljastaa siis keskeisen juonenkäänteen lukijalle jo ennen kuin hän on ehtinyt edes aloittaa lukemista.

Tästä huolimatta tarina toimii toivotulla tavalla eli lukijan mielenkiinnon vangitsevasti sinne noin puoliväliin saakka. Sen jälkeen huomasin oman kiinnostukseni herpaantuvan, eivätkä lopun juonenkäänteet enää onnistuneet yllättämään. Pidin myös heikkona ratkaisuna kolmannen näkökulman eli Rebekan terapeutin tuomista mukaan tarinaan aivan teoksen lopussa. Kun sinne asti oli päästy vuorottelemalla Rebekan ääntä ja Alexin näkökulmaa, olisi suonut sen kantavan loppuun asti.

Tunnustettakoon, että tämänkaltainen psykologinen trilleri, jossa kaikki henkilöt ovat kerrassaan epämiellyttäviä ja epäsamastuttavia, ei ole mieluisinta luettavaani. Rebekka Nummessa on tunnistettavissa kaikki sosiopaatin määritelmään kuuluvat ominaisuudet, kuten empatian ja syyllisyyden puute, impulsiivisuus ja vastuuttomuus, kyky manipuloida ja valehdella, halu rikkoa sääntöjä sekä äkkipikaisuus.

Lisäksi Rebekka on jonkinlainen yhdistelmä Lisbet Salanderista ja Saga Norénista ylivertaisen kylmän loogisen älynsä ja monipuolisen fyysisen kyvykkyytensä puolesta. Näiltä osin siis mielihyvin allekirjoitan Johtolanka-raadin näkemyksen kiinnostavasta päähenkilöstä ja laadukkaasta henkilökuvauksesta.

En kuitenkaan onnistunut yhtään pitämään sen paremmin Rebekasta kuin Alexistakaan (enkä oikein Carlastakaan, jolla on omat epäterveet motiivinsa). Kun on vaikea toivoa kenellekään käyvän hyvin, jää jännite valitettavasti osittain puuttumaan.

Tatiana Elf: Huijari – Rebekka Nummi
Into 2025. 285 s.

Lainattu kirjastosta.

Vuoden esikoisdekkari -ehdokkaat

Tatiana Elf: Huijari (Into 2025)
Tatiana Elf on Etelä-Afrikassa syntynyt helsinkiläinen käsikirjoittaja ja kirjailija. Kirja on henkeäsalpaava psykologinen trilleri Rebekka Nummesta, joka yrittää paeta pimeää puoltaan. Sosiopaatti päähenkilönä on rohkea ja uudenlainen tuttavuus. Kirjassa on elokuvallisia, nopeita leikkauksia sekä monipuolista ja painavaa dialogia. Ihmiskuvaus on tarkkaa ja syvällistä. Taitavasti kuvatut, epämiellyttävätkin henkilöhahmot ja luonteenpiirteet herättävät lukijassa mielenkiintoisia kysymyksiä.

Piia Helander: Helios (Karisto 2025)
Piia Helander on hyvinkääläinen laskentasihteeri ja "ikuinen heppatyttö". Freelance-toimittaja Sandra Dahlqvistin juttumatka hevostallille päätyy murhatutkinnaksi yhdessä konstaapeli Ossi Hietalan kanssa. Päähenkilöiden taustat kuvataan uskottavasti. Helander nostaa esiin vakavan kysymyksen eri urheilulajeissa toimivien auktoriteettien, valmentajien ja muiden aikuisten vastuusta. Nuorten haaveet ja ristiriidat on oivaltavasti kuvattu. Kirja puhuttelee todennäköisesti myös nuoria lukijoita.

Joel Kangas: Kaamos (Karisto 2025)
Joel Kangas on inarilaislähtöinen muusikko, joka työskentelee pankkialalla. Mikkal Moilanen, lappilaistaustainen helsinkiläispoliisi, yrittää ratkaista uniongelmiaan terapeutin kanssa. Rikoksen selvittely kuljettaa lukijaa vaivattomasti nykypäivän Helsingistä, Hämeenlinnasta ja Norjan Vesisaaresta 1990-luvun Muotkatunturiin. Poliisien ajattelua vääristäviin ennakkoluuloihin pureudutaan herättävästi. Henkilögalleria on monipuolinen ja ihmiskuvaus syvällistä. Kerronta on jännittävää.

Anu Patrakka: Rui Santos -dekkarisarja

 

Sarjamuoto kuuluu olennaisesti dekkarigenreen. Itse suhtaudun nykyään ilmiöön kaksijakoisesti. Totta kai on minustakin hienoa, että hyvän dekkarin löydettyään voi luottaa siihen, että saa myöhemminkin tasaisin väliajoin uutta samanlaista luettavaa.

Toisaalta haluaisin lukea mahdollisimman monipuolisesti ja seurata dekkarikenttää laajasti. Silloin tasaiseen tahtiin kerran vuodessa (ja joskus jopa kahdesti!) tupsahtava tutun sarjan uusi osa voi alkaa tuntua uuvuttavalta. Lukujonot ja kirjapinot venyvät, ja pian huomaa pudonneensa jo vuosia sitten suosikkisarjansa kärryiltä.

Anu Patrakan dekkareiden kanssa kävi niin, että kyllä tiesin hänen kirjoittavan Portugalin Portoon sijoittuvaa dekkarisarjaa, mutta en jostain syystä ollut tullut tarttuneeksi aloitusosaan Huomenna sinä kuolet, vaikka olin siitä saanut kustantaja Myllylahdelta arvostelukappaleen.

Näin jälkikäteen katsottuna yksi selitys tähän ohittamiseen on epäonninen ajoitus. Huomenna sinä kuolet on ilmestynyt vuonna 2017. Olin juuri saanut päätökseen kaksivuotisen urakkani Suomen dekkariseuran Johtolanka-raadissa, jonka tehtäviin kuului lukea kunkin vuoden miltei kaikki kotimaiset uutuusdekkarit (luimme yhteensä n. 150 uutuusdekkaria kahdessa vuodessa). Vuoden 2017 aikana podin jonkinlaista dekkarikrapulaa, ja hyllyyn jäi moniakin kiinnostavia avauksia.

Lisäksi huomaan edelleen suhtautuvani dekkarisarjoihinkin niin, että ne pitäisi mieluusti lukea järjestyksessä, eli kesken kaiken kyytiin hyppääminen ei ole muka mahdollista. Niinpä sitten tulin jättäneeksi Patrakan Rui Santos -sarjan sivuun, odottelemaan jotain parempaa hetkeä.

Kun Patrakka aloitti uuden Portugaliin sijoittuvan Nelson Monteiro -sarjan, ilahduin. Nyt olisi tilaisuus päästä kyytiin alusta asti. Sain ilokseni vuonna 2023 ilmestyneestä Arvoton-dekkarista kustantamolta ennakkokappaleen, ja tykästyin kovasti Patrakan dekkarityyliin. Olen sittemmin lukenut kaikki kolme tähän mennessä ilmestynyttä Nelson Monteirosta kertovaa dekkaria, ja seuraavaa osaa odottelen hyvillä mielin.

Olen toisessa yhteydessä avautunut kuunteluaikapalveluihin turhautumisestani. Sen seurauksena ryhdyin aiempaa systemaattisemmin selvittämään, mitä voisin ottaa kuunteluun maksuttomasta E-kirjasto-palvelusta. Ilahduin, kun huomasin äänikirjatarjonnan laajentuneen ja monipuolistuneen.

Tarjontaa selatessani huomasin, että Anu Patrakan Rui Santos -sarja on kokonaisuutena E-kirjaston valikoimissa äänikirjoina. Voisin siis aloittaa huoleti sarjan ensimmäisestä osasta ja luottaa siihen, että saisin aikanaan kuunneltavakseni kaikki osat järjestyksessä, mikäli vain haluaisin.

Ja halusinhan minä. Ihastuin miltei oikopäätä niin sympaattiseen Ruihin kuin karheanidylliseen Portoonkin. Dourojoen partaalle rakennetun kaupungin kukkulat portaineen ja joen yli kurkottavat komeat sillat olisi mahtavaa päästä joskus itse kokemaan. Lasi hyvää portviiniä ilta-auringossa kylpevällä terassilla…

Rikosetsivä Rui Santos vetää väkivaltarikosten tutkintaryhmää Porton poliisilaitoksella. Santos on pidetty ja arvostettu pomo. Hänen ryhmänsä ytimen muodostavat luotettava vanhempi konstaapeli Pedro Silva, joka on myös Ruin hyvä ystävä, sekä kaunis ja älykäs, työssään erinomainen nuorempi konstaapeli Rita Pereira. Myös piparminttupurukumia ahkerasti jauhavalla oikeuslääkäri Sandra Sardinhalla on oma tärkeä osuutensa rikosten selvittelyssä.

Rui Santos on sarjan alussa poikamies, jolla kyllä on yhden yön seikkailuja, mutta joka ei varsinaisesti kaipaa vakituista parisuhdetta. Osansa tässä lienee Ruin karuilla, traumaattisilla lapsuudenkokemuksilla. Hän on menettänyt äitinsä nuorena, eikä kuva avioliitosta ole vanhempien esikuvan perusteella mitenkään kannustava. Rui kasvoi aikuiseksi setänsä viinitilalla ja on nyt myös kyseisen tilan perijä. Ajatus viininviljelijäksi vetäytymisestä tuntuu kuitenkin olevan etäinen, miltei mahdoton. Verenperintö vilahtelee kuitenkin sen verran, että Rui keräilee antaumuksella portviinejä ja on niiden melkoinen asiantuntija.

Rui Santos -sarja on päähenkilöidensä eli Ruin ja hänen pienen tiiminsä yksityiselämien käänteiden osalta jatkuvajuoninen, joten jos haluaa seurata vaihe vaiheelta Ruin ja Rita Pereiran keskinäisten välien kehittymistä, kannattaa sarja lukea järjestyksessä. Rikosjuonet ovat kuitenkin täysin itsenäisiä ja ratkeavat aina kunkin osan lopussa.

Sarjan jokaisessa osassa on mukana suomalaiskytkös. Vahvimmillaan se on ensimmäisessä osassa Huomenna sinä kuolet, jonka ensimmäinen uhri on kaunis suomalainen Johanna. Nainen on naimisissa portugalilaisen maatilan omistajan kanssa. Maatila sijaitsee pienessä maalaiskylässä Porton liepeillä. Tapahtumat käynnistyvät, kun Johanna löytyy surmattuna maatilaan kuuluvan maissipellon laidalla olevasta vesialtaasta.

Kuolet vain kahdesti -dekkarissa yksi keskeisistä epäillyistä on suomalainen kiinteistönvälittäjä. Suomalaisten osuus hiipuu vähitellen sivuun sarjan edetessä, mutta on kuitenkin mukana aina edes pienen silmäniskun verran.

Anu Patrakka on miettinyt Rui Santos -sarjan konseptin siis huolellisesti. Ensinnäkin päähenkilö on sympaattinen, hänessä on tiettyä rosoa, mutta häneen ei liity liiallista ongelmissa rypemistä tai rasittavia pakkomielteitä (Rui harrastaa pyöräilyä, mutta se asia lähinnä vain mainitaan eikä muistaakseni edes kaikissa kirjoissa). Itse asiassa Patrakka toteaakin Dekkaribrunssi-podcastissa itsekin kyllästyneensä Ruin kunnollisuuteen ja aloittaneensa siksi uuden sarjan uuden päähenkilön kera.

Tapahtumapaikkana Portugalin Porto lähiympäristöineen on nappivalinta. Kartalta katsoen Portugali on niin kaukana Suomesta kuin Euroopassa on mahdollista, joten miljöö on lukijan kannalta eksoottinen ja kiehtova. Portugalissa asuva kirjailija tuntee kohteensa loistavasti ja avaa dekkareissa maan ihmisten elämäntapaa, kulttuuria ja maisemia mielenkiintoisesti. Kuten sanottu, matkakuume sarjan parissa kyllä pahenee!

Rui Santos -sarja ei ole varsinaista cozy crimea, vaikka väkivallalla ei mässäillä eikä iljettävyyksiä juuri kuvailla. Patrakka on antanut lupauksen, että hänen kirjoissaan eivät lapset tai eläimet joudu rikosten uhreiksi. Ilmankin saadaan mielenkiintoisia ja hankalia rikoksia ratkottavaksi.

Juonenpunonnassa Patrakka on myös taitava. Usein rikos näyttää ratkeavan alkuun hyvinkin suoraviivaisesti tai sitten poliisilla ei ole mitään, mihin tarttua. Vähitellen alkaa kuitenkin käydä selväksi, että taustalla on hyvinkin monimutkaisia kuvioita. Esimerkiksi sarjan kakkososan Kuolet vain kahdesti uhri on mitä ilmeisimmin murhattu kahteen kertaan, eli on selvitettävä kaksi rikosta, joilla on sama uhri. Verratonta!

Pidän myös siitä, että vaikka Rui Santos tiimeineen jahtaa usein häijyjäkin tappajia, jotka ovat syyllistyneet kauheisiin rikoksiin, hän tai hänen alaisensa eivät ole sotkeutuneina juonikuvioihin tai joudu vaaratilanteisiin epäammattimaisen sähellyksen seurauksena.

Olin siis lukenut Nelson Monteiro -sarjaa ennen Rui Santosiin tutustumista. Melko hitaiksi osoittautuivat omat hoksottimeni, sillä tajusin miesten työskentelevän saman poliisilaitoksen saman tiimin vetäjinä vasta Rui Santos -sarjan puolivälissä, kun paikalle hurautti Ruin tiimin uusi jäsen Ana Torres upealla urheiluautollaan. Sen jälkeen olikin mielenkiintoista seurata, miten kirjailija oli suunnitellut päähenkilövaihdoksen toteuttaa. Selvisi sekin sitten aikanaan.

Kun sarjaan tutustuminen oli minulla vasta alkupuoliskollaan, avauduin niistä jo kirjasomessa. Ihmettelin vähän ääneen, miten vaikeaa oikein voi olla niin sanottu läpi lyöminen kotimaisessa dekkarikentässä. Supertähti Satu Rämö singahti dekkaritaivaalle sellaisella ryskeellä, että alta pois. Sitä menoa on ollut upeaa seurata. Temppu on siis tehtävissä ja vieläpä kaikilla mahdollisilla areenoilla ja kaikki ennätykset murskaten. Aivan mahtavaa!

Rämön Hildur-sarja ei kuitenkaan kylmän arvioinnin perusteella eroa juurikaan lukuisista muista vastaavista dekkarisarjoista (kurkkaa arvioni avausosa Hildurista täältä), ja esimerkiksi Anu Patrakan Rui Santos - ja Nelson Monteiro -sarjat pitävät sisällään lähestulkoon kaikki samat keskeiset osatekijät kuin Hildur-sarjakin. Niinpä totesin ja totean edelleenkin, että jos Hildurit on jo aikaa sitten luettu eikä samantyylistä tahdo löytyä, ota Huomenna sinä kuolet luettavaksi tai kuunneltavaksi. Tuskin ainakaan petyt.

Tätä juttua valmistellessani kuuntelin Suomen dekkariseuran Dekkaribrunssi-podcastin, jossa Ruumiin kulttuuri -lehden päätoimittaja Päivi Remes haastattelee kirjailija Anu Patrakkaa.

Rui Santos -sarja:

Huomenna sinä kuolet
Myllylahti 2017.

Kuolet vain kahdesti
Myllylahti 2018.

Syyllisyyden ranta
Into 2019.

Totuuden portaat
Into 2020.

Häpeän auki
Into 2021.

Katumuksen kallio
Into 2022.

 

Andrei Kurkov: Kiovan korva (Kiovan mysteerit 1)

 

Kirjailija Andrei Jurjevitš Kurkov (s. 1961) on syntyperältään ukrainalainen ja asunut Ukrainassa kaksivuotiaasta lähtien. Kieltenopettajan ja japanin kielen kääntäjän koulutuksen saanut Kurkov on tehnyt kirjailijantyön lisäksi elokuvakäsikirjoituksia, työskentelee toimittajana ja luennoitsijana ja on esimerkiksi kansainvälisen elokuvapalkinnon tuomariston pysyvä jäsen. Kirjat Kurkov kirjoittaa venäjäksi, mutta toimittajan työn hän tekee ukrainan kielellä.

Kurkov on ollut suosittu kirjailija paitsi Ukrainassa myös Venäjällä. Siellä hänen kirjojensa jakelu kuitenkin lakkasi vuonna 2005, koska Kurkov oli ottanut kantaa Venäjän sekaantumiseen Ukrainan sisäpolitiikkaan.

Hän on julkaissut ainakin kaksikymmentä teosta, ja kirjoja on käännetty 35 kielelle. Suomeksi hänen teoksiaan on toistaiseksi julkaistu vain neljä: Kuolema ja pingviini (suom. 2006 Eero Balk), Harmaat me­hi­läi­set (2023, suom. Arja Pikkupeura), Kuolleen miehen kaveri (2024, suom. Riku Toivola) ja Kiovan korva tänä vuonna Arja Pikkupeuran suomentamana. Kurkovin suomalainen kustantaja on Otava.

Kiovan korva aloittaa historiallisen Kiovan mysteerit -nimisen rikosromaanisarjan, joka sijoittuu ensimmäisen maailmansodan ja Venäjän vallankumouksen jälkeisiin vuosiin. Kiovan korvassa ollaan vuoden 1919 sekasortoisessa keväässä. Nuorukainen Samson Koletško jää yllättäen yksin, kun kasakat surmaavat hänen kirjanpitäjäisänsä keskelle katua. Miehet olivat menossa räätälille noutamaan isälle teetettyä pukua. Samson pelastuu kuin ihmeen kaupalla, sillä hänen päähänsä tähdätty sapelinisku menee ohi riipaisten mukaansa vain hänen oikean korvalehtensä.

Ajat Kiovassa ovat siis sekavat ja vaaralliset. Vallankumouksen jälkeen bolševikit ovat puna-armeijan tuella ottaneet kaupungin haltuunsa ja yrittävät vakiinnuttaa uutta hallintoa, mutta valkoiset joukot ovat tekemässä vastavallankumousta ja uhkaavat vyöryä minä hetkenä hyvänsä kaupunkiin. Sähkön- ja vedenjakelu on epäsäännöllistä, ja kaikesta on pulaa. Uudet vallanpitäjät tekevät takavarikointeja tiheään tahtiin, ja pian puna-armeijan sotilaat kolkuttavat Samsoninkin oveen.

Samson asuu tilavassa kerrostaloasunnossa yksin isän kuoltua. Talonmiehen leskirouva näkee nuorukaisen ahdingon ja alkaa järjestellä tälle avioliittoa. Sopiva morsianehdokas olisi hänen mielestään kuvernementin tilastoviraston tilastotietoja keräävä tomera Nadežda. Pian Samson huomaakin tunteidensa lämpenevän uutta järjestelmää uskollisesti kannattavaa Nadeždaa kohtaan. Hän on huolissaan nuoren naisen pitkästä ja vaarallisesta työmatkasta ja tarjoaa tälle majapaikkaa omasta tilavasta huoneistostaan.

Ennen Nadeždan muuttoa huoneistoon kuitenkin majoittuvat puna-armeijan sotilaat Anton ja Fjodor, joilla ei tunnu olevan aivan puhtaat jauhot pussissaan. Miehet haluavat majoittua Samsonin isän työhuoneeseen, jonka kirjoituspöydän laatikkoon Samson on tallettanut irronneen korvalehtensä. Ensimmäisenä yönä Samson tekee mullistavan havainnon: hänen irti leikattu korvalehtensä kuulee yhä ja välittää kuulemansa edelleen hänen korvakäytäväänsä!

Uusi hallinto tarvitsee kalusteet virastoihinsa, joten kaupunkilaisia kohtaa uusi takavarikointiaalto. Vastoin omia ohjeitaan viranomaiset takavarikoivat Samsonin isän työpöydän läheisen miliisiaseman tarpeisiin. Samson päätyy tekemään reklamaatiota laittomasta takavarikosta. Kun laitoksen esimies huomaa hänen taitavan sanankäyttöönsä, hänet pestataan miliisin rikostutkijaksi.

Käänne ei ole huono, sillä Samson on etsiskellyt töitä ja saa myös oman isänsä työpöydän laitoksella käyttöönsä. Ensi töikseen hän tekee rikosilmoituksen luokseen majoittuneista puna-armeijan sotilaista, sillä hän on todennut näiden keränneen huoneistoon varastettua tavaraa.

Yllättäen tästä lähtee kehkeytymään Samsonin ensimmäinen laaja ja monipolvinen rikostutkinta, johon liittyy pian sarja varkauksia ja murhia. Tapauksen tutkinta on hengenvaarallista kaupungissa, jossa erilaiset epävakaat voimat kamppailevat vallasta, eikä Samson suinkaan välty hengenvaaralta. Kaukokorvasta, Nadeždan tilastotiedoista ja omasta pikakoulutuksella hankitusta ampumataidosta on hänelle vielä korvaamatonta apua.

Kurkovin tekstiä luonnehditaan sosialistiselle ja sitä seuranneelle järjestelmälle naureskelevan mustan huumorin täyteiseksi. Tämä on Kiovan korvan perusteella helppo allekirjoittaa. Rikosjuoni on hyvin ilmeisesti Kurkoville keino näyttää, miten ihmiset toimivat kaoottisissa tilanteissa ja mikä on poliittisten aatteiden merkitys, kun yksilöt kamppailevat olemassaolostaan keinolla millä hyvänsä. Mutta silti rikosjuonikin on kiinnostava ja taitavasti punottu kaikkine yllätyksineen.

Uuden järjestelmän mielettömyys ja rakkaus byrokratiaan valottuu huumorin keinoin erilaisten tapahtumasarjojen kautta osoittelematta mutta selvästi. Esimerkiksi lääkäreitä uusi järjestelmä pitää verenimijöinä, jotka ovat tsaarin aikana ansainneet omaisuuksia muun muassa ottamalla vastaan lahjoja potilailtaan. Nyt heidän pitää työskennellä ilmaiseksi, koska heidän tehtävänsä on palvella kansaa. Onko tulos sitten kansan kannalta lopulta näin parempi, on yhdentekevää.

Samson on hieman naiivi nuorukainen mutta oppii kyllä nopeasti luovimaan erilaisissa aatteellisissa ristiaallokoissa. Hän ei asetu oikeastaan muun kuin oikeuden puolelle, mutta toki oma ja hänelle tärkeiden ihmisten henki ja hyvinvointi ovat myös olennaisia arvoja. Samson rakentaa kuin huomaamattaan omaa tärkeää verkostoaan kaupungissa. Ystävällisyys palkitaan ankarinakin aikoina sydämellisinä vastapalveluksina, joista on apua niin virkatehtävissä kuin yksityishenkilönäkin.

Tässä sarjan aloitusosassa käytetään runsaasti aikaa tilannekuvan pohjustamiseen. Olen sitä kuvannut yllä. Romaanin loppupuolella Samson virkatovereineen tosiaan ratkoo myös hyvin visaista rikosvyyhteä, joka lähtee purkautumaan hänen itsensä tekemästä rikosilmoituksesta ja sitä seuranneesta pidätyksestä. Puna-armeijan sotilailta takavarikoidut varastetut esineet johdattavat miliisin lopulta perin kummalliseksi osoittautuvan rikollisen jäljille.

Mustan huumorin lisäksi Kiovan korva -romaania sävyttää myös maaginen realismi Samsonin irti leikatun korvan osalta. Se solahtaa vaivattomasti muutenkin absurdilta vaikuttavaan tilanteeseen kevään 1919 Kiovassa. Sarjassa on jo ilmestynyt ainakin englanniksi kakkososa The Stolen Hearth, joka toivottavasti saadaan pian suomeksi sekin.

Kirjan nimestä sen verran, että alkukielinen nimi on siis Samson ja Nadežda, englanniksi taas The Silver Bone ja suomeksi Kiovan korva. Omalla tavallaan osuvia kaikki, mutta alkukielinen on ehkä pliisuin. Hopeinen luu ja Samsonin korva ovat kuitenkin juonen kannalta olennaisia esineitä, ja suomenkieliseen nimeen sisältyy kivasti sivumerkityksiäkin.

Andrei Kurkov: Kiovan korva (Самсон и надежда) Kiovan mysteerit 1
Suom. Arja Pikkupeura.
Otava (Otavan kirjasto -sarja). 296 s. Äänikirjan lukija Panu Vauhkonen.

Itse maksettu kuunteluaikapalvelu.

Dekkariviikko kirjablogeissa 2025 -teemaviikon yhteenveto

 

Kesä etenee vauhdilla, sillä perinteinen kesäkuun alun #dekkariviikko kirjablogeissa on tältä vuodelta nyt paketissa. Tänä vuonna dekkariviikkoa vietettiin 9.-15.6.2025. Kirjakauppaliitto, joka on alkuperäisen teemaviikkoidean takana, ei tänäkään vuonna ollut mukana, mutta kirjablogeissa ja -somessa sitä vietettiin hyvinkin murhapitoisissa tunnelmissa!

Lämpimät kiitokset kaikille mukana olleille blogeille, bloggaajille, kirjagrammaajille sekä muuten teemaviikkoon somessa osallistuneille. Teitä oli hurjan paljon!

Mukaan ilmoittautui kaikkiaan 28 blogia ja 6 kirjagramtiliä (nämä tosin menevät osin limittäin ja lomittain, joten erottelu on mahdotonta – ja turhaa).  Osa julkaisi yhden jutun mutta moni ahkeroi useita juttuja. Muutama mukaan ilmoittautunut ei sitten ehtinytkään juuri teemaviikon aikana juttua julkaista, mutta se ei haittaa.

Postauskuningattariksi kruunataan Tuijata-blogin Tuija ja Kirjarouvan elämää -blogin Piritta, jotka kumpikin kirjoittivat dekkariviikon jutuissaan kymmenestä eri dekkarista. Tuija vielä lopuksi veti viikkonsa yhteen ja kirjoitti bonusjutun tv-sarjasta. Seitsemästä eri kirjasta kirjoitettiin Kirjaimia-blogissa, Kirsin Book Clubissa (jossa ilmestyi myös ennakkojuttu ja podcastjakso dekkariviikon tiimoilta) sekä Tuulevin lukublogissa. Mahtavaa työtä!

Oma tieni helvettiin on edelleen katettu hyvillä aikomuksilla, sillä jälleen kerran jalo tarkoitukseni oli kirjoittaa blogiin seitsemän dekkariesittelyä, mutta tuloksena oli vain viisi juttua. Selittely on turhaa, mutta selityksiä kyllä löytyisi, jos joutuisi tästä ristikuulusteluun.

Juttuja kirjoitettiin ja postauksia julkaistiin laskujeni mukaan 80 yksittäisestä teoksesta ja kahdesta dekkarisarjasta. Lisäksi ilmestyi kaksi muuta dekkariaiheeseen liittyvää juttua. Eniten teoksia esiteltiin jälleen todelliselta dekkarikuningattarelta Agatha Christieltä, jonka tuotannosta esiin nousi tällä kertaa neljä eri teosta.

Naiset jyräävät myös toisella tavalla mitattuna. Eniten esittelyjä keräsivät aivan hiljattain ilmestynyt esikoiskirjailija Hanni Maulan uutuusdekkari Vintagea ja veritekoja ja Kaisu Tuokon kolmas Eevi Manner -dekkari Valhe, joka sekin on ilmestynyt äskettäin. Kumpikin teos keräsi peräti viisi esittelyä. Kolmanneksi neljällä esittelyllä kiri Anu Patrakan keväällä ilmestynyt kolmas Nelson Monteiro -dekkari Ihailija.

Ylipäätään dekkariviikon yleisilme kertoo kuitenkin dekkarikentän valtavasta laajuudesta ja monipuolisuudesta. Mukana on hyvin erilaisia ja eri-ikäisiä teoksia, mikä on ilahduttavaa. Dekkareita moititaan kaavamaisuudesta, mutta kyllä alla oleva listaus puhuu ihan jostakin muusta. Jokainen lukija löytää halutessaan itselleen sopivia dekkareita.

Kuumaa ja jännittävää dekkarikesää kaikille!

 

Jos jokin blogi, tili tai julkaisu on mennyt ohi silmieni, vinkatkaa. Korjaan ja lisään mielelläni tiedot ajan tasalle.

Vuoden 2025 #dekkariviikko-jutut:

Dekkarit:

Maria Adolfsson: Vaikene kuin muuri (Tammi, 2025) Kirsin Book Club
Robert Arthur: Kolme etsivää ja Tulinen silmä (Gummerus, 1975) Jotain syötäväksi kelvotonta
Elina Backman: Kuka pimeässä kulkee (Otava, 2025) Kirsin Book Club
Franck Bouysse: Vagabond (Kulkuri) (Le Livre de Poche, 2017) Jotain syötäväksi kelvotonta
Maria Burrow: Rosholmin murhat (Lind & Co, 2024) Kirjaimia
Agatha Christie: Kuolema ilmoittaa lehdessä (WSOY, 2025) Kirjasähkökäyrä
Agatha Christie: Neiti Marple koston jumalattarena (WSOY, 2023) Kirjasähkökäyrä
Agatha Christie: Syyttävä sormi (WSOY, 2025) Kirjasähkökäyrä
Ann Cleeves: Kuin tuhka tuuleen (Karisto, 2019)  Kirjan pauloissa
Anna Ekberg: Vaarallinen nainen (Minerva Kustannus, 2021) Tarukirja

Katrine Engberg: Valkeat yöt (Otava, 2025) Kuunnellut äänikirjat
Alice Feeney: Kivi, paperi, sakset (Gummerus, 2025) Tuijata
Helen Fields: Vaiennettujen tyttöjen saari (Bouq Publishing, 2025) Kuunnellut äänikirjatLucy Foley: Jahti (Otava, 2020) triin_tekee_juttuja
Karin Fossum: Helvetintuli (Johnny Kniga, 2023) Tarukirja
Tomas Gads: Hymytyttö (Bazar, 2021) lukutoukka1982
Elly Griffiths: Savuverho (Tammi, 2025) Tuulevin lukublogi
Kaarina Griffiths: Tuulisolmut (Otava, 2025) Kirjojen kuisketta, Kirsin Book Club, Kirsin kirjanurkka
Óskar Guðmundsson: Mira (Storyside, 2025) Kuunnellut äänikirjat
Anna Harju: Jäljet (Tammi, 2025) Kirjakaapin kummitus

Paula Hawkins: Sininen hetki (Oyava, 2025) Tuulevin lukublogi
Keigo Higashino: Pahan asialla (Punainen silakka, 2024) Kulttuuri kukoistaa, Tuulevin lukublogi
Carin Hjulström: Pikku murha vain (Tammi, 2024) Kirjakaapin kummitus
Carin Hjulström: Vain pisara verta (Tammi, 2024) Kirjakaapin kummitus
Virpi Hämeen-Anttila: Yön sydän on jäätä (Otava, 2014) Kirjaimia
P. D. James: Pahuuden palkka (Otava, 1994) Jokken kirjanurkka
Seppo Jokinen: Viimeinen vääntö (Kultosaari, 2025) Kirjarouvan elämää, Kirsin kirjanurkka
Martta Kaukonen: Poissa  (WSOY, 2025) Tuijata
Joona Keskitalo: Tunturi, joka ulvoi  (Bazar, 2025) Kirjoja hyllystäni
Mikko Koivusalo: Nuku nuku nurmilintu (Momentum Kirjat, 2024) Tuulevin lukublogi

Gabriel Korpi: Matkalla ei minnekään (BoD, 2025) Kirjojen kuisketta
JP Koskinen: Hiljainen sydän (Haamu, 2025) Korahduksia kirjoista
Rebecca F. Kuang: Yellowface (Teos, 2024) Satunnainen ohilukija
David Lagercrantz: Mies pimeästä (WSOY, 2021) triin_tekee_juttuja
Leena Lehtolainen: Pimeän risteys (Tammi, 2023) lukutoukka1982
Donna Leon: Hyvän nimissä (Otava, 2024) Kulttuuri kukoistaa
Donna Leon: Mitä kylvät (Otava, 2025) Tuijata
John Ajvide Lindqvist: Maahan kätketty (Gummerus, 2025) Kirjamies
Tiina Martikainen: Verijäljet (Otava, 2025) Kirsin kirjanurkka, Tuijata
Tittamari Marttinen: Myrkkyä mesenaatille (Avain, 2025) Hemulin kirjahylly

 Hanni Maula: Vintagea ja veritekoja (Karisto, 2025) Kirjarouvan elämää, Kirjojen kuisketta, Kirsin Book Club, Kirsinkirjanurkka, Tuijata
Val McDermid: 1989 (Otava, 2025) Tuulevin lukublogi
Anders de la Motte: Lasiprinssi (Into, 2025) Kirjarouvan elämää
Guillaume Musso: Tyttö ja yö (Siltala, 2024) Tarukirja
Tuomas Niskakangas: Kotka (Otava, 2024) Kulttuuri kukoistaa
Milla Ollikainen: Pirunkuru (Like, 2015) Kirjaimia
Milla Ollikainen: Vesiraukka (Like, 2014) Kirjaimia
Richard Osman: Torstain murhakerho (Otava, 2021) triin_tekee_juttuja
Outi Pakkanen: Kylmä talo (Otava, 2024) Tuijata
Taina Parikka: Tulta turnyyrissa (Havina, 2024) Tuulevin lukublogi

Anu Patrakka: Huomenna sinä kuolet (Into, 2020) My Book Carousel
Anu Patrakka: Ihailija (Oatva, 2025) Amman lukuhetki, Kirjarouvan elämää, Kirsin Book Club, Kirsin kirjanurkka
Sarah Pearse: Villi luonto (Otava, 2025) Hemulin kirjahylly, Kuunnellut äänikirjat
Douglas Preston & Lincoln Child: Kuoleman säkeet (Gummerus, 2025) Hemulin kirjahylly
Nita Prose: Hotellivieras (Bazar, 2025) lukutoukka1982
Tiina Raevaara: Peilityyni (Like, 2025) Kirsin Book Club
Janne ja Johnny Ramstedt: Mies joka huusi sutta (S&S, 2025) kirjanii
Ian Rankin: Riippuva puutarha (Docendo, 2020) Tarukirja
Ian Rankin: Sinistä ja mustaa (Docendo, 2020) Tarukirja
Niko Rantsi: Vaikenemisen laki (Tammi, 2025) Kirjarouvan elämää

Ane Riel: Pihka (Aula & co, 2017) Satunnainen ohilukija 
Markku Ropponen: Kuhala ja kuoleman kurkkupurkit (Tammi, 2025) Kirjoja hyllystäni
Christian Rönnbacka: Hydra (Bazar, 2025) Kirjarouvanelämää
Aurora Sainio: Älä anna syntejäni anteeksi (Kadotuksen Hymni, 2024) Kirjaimia
Johanna Savolainen: Kylmempi kuin kuolema (Mäkelä, 2024) Hemulin kirjahylly
Robert Thorogood: Myrkkyjen kuningatar (Siltala, 2025) Tuijata
Annina Tarasova: Venäläiset tilikirjani (Gummerus, 2018) Kirjaimia
Eeva Tenhunen: Hyvän tytön hautajaiset (WSOY, 1978) Kirjaimia
Kaisu Tuokko: Valhe (Otava, 2025) Kirjarouvan elämää, Kirsin Book Club, Sivutkertovat, triin_tekee_juttuja, Tuijata
Arttu Tuominen: Vaiettu (WSOY, 2021) sivuillaseikkailija
Fred Vargas: Varjojen tallaajat (Gummerus, 2025) Tuijata, Tuulevin lukublogi

Antti Vihinen: Valkoinen susi (Into, 2025) Kirjarouvan elämää
Mikko With: Banaani (Myllylahti, 2025) Amman lukuhetki, Kirjasähkökäyrä, Tuijata
Leslie Wolfe: Kirurgi (Jentas, 2025) Amman lukuhetki

 

Sarjat:

Indrek Hargla: Apteekkari Melchior -sarja (Into) triin_tekee_juttuja
Arttu Tuominen: Delta-sarja (WSOY)  triin_tekee_juttuja

Antologiat:

Marja Aarnipuro, Tapani Bagge, Taina Haahti, Kari Häkämies, JP Koskinen, Tuomas Lius, Max Manner, Eppu Nuotio, Markku Ropponen, Ari Wahlsten: Kill your darlings - 10 tapaa murhata ystävä (Docendo, 2025) Kirjarouvan elämää

Sarjakuvat:

Agatha Christie: Mụrder on the Orient Express (kuvitus Bon Al-Greene) (William Morrow, 2023) Yöpöydän kirjat/Neriumblack

Tietokirjat:

Kristian Corfixen: Sairaanhoitaja - Rikos joka ravisteli Skandinaviaa (Saga Egmont, 2022) Kirsin konttuuri
Klara Togo Donkild: Eliitti - pienen piirin juhlat (Storytel Original, 2024) Kirsin konttuuri
JP Koskinen Ted Bundy - Sarjamurhaaja vailla omaatuntoa (Docendo, 2025) Kirjarouvan elämää
Sebastian Richelsen: Veljeni 75 osassa (Storytel Original, 2025) Kirsin konttuuri

Muuta:

10 dekkaritrendiä -podcastjakso Kirsin Book Club
Dept. Q -tv-sarja Tuijata

 

Seppo Jokinen: Viimeinen vääntö

 

Seppo Jokinen on kirjoittanut kolmekymmentä kirjaa tamperelaisesta komisario Sakari Koskisesta (yksi teoksista on novellikokoelma). Tämä taas on viidestoista Koskis-dekkarista kirjoittamani blogijuttu. Kirjat olen lukenut kaikki, monet useampaan kertaan. Suhteemme on siis ollut pitkä ja tiivis.

Onko siis ihme, että tunnelma on Viimeisen väännön kansien sulkemisen jälkeen haikea? Komisario Koskinen ratkaisee viimeisen juttunsa aivan virkauransa kalkkiviivoilla ja jää eläkkeelle. Se oli siis ainakin siltä osin siinä. Sattuman oikusta eläköitymisteema vielä koskettaa omaa lähipiiriänikin ihan lähiaikoina, joten tunnelataus oli melkoinen.

Viime syksynä Suomen dekkariseura vietti 40-vuotisjuhlia. Juhlan yhteydessä Seppo Jokinen palkittiin seuran hallituksen arvostetulla Hornanlinna-kunniakirjalla, joka myönnetään henkilölle tai taholle, joka on toiminnallaan pitkäaikaisesti ja määrätietoisesti vaikuttanut suomalaisen dekkarikulttuurin kehittymiseen. Kunniakirja on myönnetty ensimmäisen kerran v. 2005, jolloin sen sai Pirkko Arhippa. Jokinen on järjestyksessä seitsemäs Hornanlinna-palkittu.

Dekkariseuran hallituksen perustelut löytyvät täältä. Niihin on helppo yhtyä, ja kerrattuani nuo kaikki neljätoista itse kirjoittamaani juttua Jokisesta ja Koskisesta voin todeta, että olen kaikki perusteluissa mainitut asiat jossain muodossa sanonut itsekin, muutamat pariinkin kertaan. Seppo Jokinen on totisesti Hornanlinnan ansainnut. Onnittelut vielä kerran!

Viimeinen vääntö sijoittuu siis Koskisen viimeisiin työviikkoihin. Mies pitää kuitenkin ennen eläkkeelle siirtymistään kunnon rupeaman kesälomaa, eikä suostu kertomaan töissä kenellekään, mitä aikoo lomallaan tehdä. Hyvin poikkeuksellisesti Koskinen matkustaa ulkomaille, tosin tuttuihin maisemiin. Lomareissulla ei kuitenkaan rikoksia tapahdu, vaan ne keskittyvät tutusti Tampereelle.

Ensin katoaa nelikymppinen Moona Helahuovi kirjaimellisesti jäljettömiin. Nainen työskentelee miehensä kanssa media-alalla ja sen lisäksi hän on terapeutti. Aviomies on ilmoittanut vaimon katoamisesta. Johtolankoja on surkean vähän.

Toinen tapaus on myös vähän omituinen. Tuntematon mies tunkeutui asuntoon ja pahoinpiteli vaimon sairaalakuntoon sillä aikaa, kun aviomies oli suihkussa. Poliisien mielestä aviomies etsiskeli kummallisen kauan pyyhettään, mutta vaimon kuulemista hidastaa tämän terveydentila.

Kolmas rikossarja on kaikkein omituisin. Joku käy Tampereen ydinkeskustassa ihmisten kimppuun ja pudottaa tai ainakin yrittää pudottaa nämä koskeen. Ensimmäiset uhrit ovat kolme teinityttöä, jotka onneksi ehditään ajoissa pelastaa veden varasta. Päällekarkaajasta saadaan kuitenkin vain viitteelliset tuntomerkit, joten uusia tapauksia ehtii vielä sattua, ennen kuin poliisi pääse yhtään hajulle mahdollisesta tekijästä.

Käytännössä kaikki tapaukset polkevat enemmän tai vähemmän paikallaan Koskisen loman ajan ja saavat kunnolla vauhtia vasta hänen paluunsa jälkeen. Vyyhden viimeisen langanpään solminta menee tosiaan miltei viime minuuteille, mutta kaikki on lopulta valmista, kun vuorokausi vaihtuu ja Koskinen ihan virallisesti on eläkkeellä.

Viimeinen vääntö on vähän kaihoisan surumielinen ja nostalginen päätös Koskisen pitkälle ja vaiheikkaalle virkauralle ja Jokisen dekkarisarjalle. Komisarion yksityiselämän koukerotkin saadaan siinä siististi nippuun. Jos aikoo vasta nyt tutustua Koskiseen, ei ainakaan tästä osasta kannata aloittaa. Viimeinen vääntö on hellä hyvästijättö meille vanhoille uskollisille ystäville.

”Koskinen sulki silmänsä ja kuulosteli hetken itseään. Kyllä! Kyllä se niin oli. Hän tunsi olonsa vapautuneeksi.”

Aika velikulta.

Seppo Jokinen: Viimeinen vääntö
Kultosaari 2025. 343 s.
Äänikirja Storyside, lukija Jukka Pitkänen.

Painettu kirja arvostelukappale.
Äänikirja itse maksettu kuunteluaikapalvelu.

 

Komisario Koskisesta kertovan sarjan kaikki kirjat:

Koskinen ja siimamies. Karisto, 1996. 
Koskinen ja raadonsyöjä. Karisto, 1997. 
Koskinen ja pudotuspeli. Karisto, 1998. 
Koskinen ja taikashow. Karisto, 1999. 
Koskinen ja kreikkalainen kolmio. Karisto, 2000.
Hukan enkelit. Karisto, 2001. Vuoden johtolanka -palkinto 2002.
Piripolkka. Karisto, 2002. 
Vilpittömässä mielessä. Karisto, 2003.
Suurta pahaa. Karisto, 2004. 
Sana sanaa vastaan. Karisto, 2005. 
Hiirileikki. Karisto, 2006. 
Viha on paha vieras. Karisto, 2007. 
Kuka sellaista tekisi. Karisto, 2008. 
Lyöty mies. Karisto, 2009. (Novellikokoelma.)
Räätälöity ratkaisu. Karisto, 2010. 
Ajomies. Crime Time, 2011. 
Hervantalainen. Crime Time, 2012.
Vihan sukua. Crime Time, 2013. 
Mustat sydämet. Crime Time, 2014. 
Kuolevaksi julistettu. Crime Time, 2015. 
Rahtari. Crime Time, 2016. 
Vakaasti harkiten. Crime Time, 2017. 
Lyödyn laki. Crime Time, 2018. 
Rottasankari. Crime Time, 2019. 
Pisara veressä. Crime Time, 2020. 
Siipirikkoiset. Crime Time, 2021.
Pahasti tehty. Crime Time, 2022.
Sen maksaa minkä tilaa. Crime Time, 2023.
Satuttamisten summa. Kultosaari, 2024.
Viimeinen vääntö. Kultosaari, 2025.

Kaarina Griffiths: Tuulisolmut

 

Kirjailija, toimittaja ja terapeutti Kaarina Griffiths on asunut useita vuosia Englannissa karunkauniilla Cornwallin rannikolla, jonne hän on sijoittanut kokonaisen dekkarisarjan nimeltä Cornwall-mysteerit. Griffiths yhdistelee teoksissaan mukavasti brittityylisen cozy crimen, arvoitusdekkarin ja poliisiromaanin aineksia.

Sarjassa rikoksia ratkovat rikostarkastaja Paul Diggins ja profiloija Antti Honkanen, jotka ovat ystävystyneet alkututtavuutensa pienten hankausten jälkeen. Honkanen on suomalainen psykologi, joka on sattumusten kautta päätynyt isännöimään vaimonsa perintökartanoa Cornwalliin. Paul Diggins ystävystyi sarjan aloitusosassa myös suomalaisen taidemaalari Kaisla Aallon kanssa, joka ilahduttavasti on mukana uusimmassakin dekkarissa.

Miljöönä toimivat siis Cornwallin rannikko ja sen pittoreskit pikkukylät. Aloitusosan eli Meren syliin -dekkarin tapahtumat sijoittuvat pieneen St Serenin kylään ja kakkososa Lintumiehen lossimatkan takana saaressa sijaitsevaan vähän eristyneeseen Mawnan Smithin kylään. Tuulisolmut-nimisessä tuoreessa kolmososassa ollaan pikkuisessa Boscastlen rannikkokylässä.

Tuulisolmut käynnistyy kiitettävän rivakasti. Dekkarin minäkertoja Ann Hudkinson, joka on Boscastleen muutettuaan lähestulkoon luopunut sairaanhoitajan työstään ja ryhtynyt parantajaksi, löytää laskuveden aikaan joenpenkan mutaan uponneen ruumiin. Käy ilmi, että paikkakunnalta ränsistyneen kartanon hiljattain perinyt Alex Cadoc on hukkunut remakan pubi-illan päätteeksi.

Boscastle on tunnettu elävästä noitaperinteestään. Kylässä asuu joukko ihmisiä, jotka sanovat olevansa noitia ja velhoja ja harjoittavat kirjavia ammatteja, jotka sopivat profiiliin. Ann Hudkinson ei ihan usko noitiin ja noituuteen, mutta huomaa silti viihtyvänsä hyvin Boscastlen noitayhteisön jäsenten kanssa. Kaikki eivät kuitenkaan noidista pidä, kuten esimerkiksi True Men -niminen porukka, johon öykkkäröivä Alex Cadoc työntekijöineen kuuluu.

Eletään joulunalusaikaa, ja Kaisla on tulossa Suomesta Cornwalliin viettämään joulua Digginsin kanssa. Lomasuunnitelmat tietysti mutkistuvat ruumislöydön takia, ja jossain vaiheessa alkaa näyttää siltä, että poliisit tutkivat tapausta kiivaasti vielä joulupäivänäkin.

Kartanonisäntä Alex Cadocin murhaan tuntuu hämmentävän monella kyläläisellä olevan motiivi. Poliisilla on kylässä sisäpiiriläinen, sillä etsivä Sarah Hayden on kotoisin Boscastlesta. Hänen vanhempansa pitävät kylässä hotellia, ja Sarah on auttelemassa hotellilla silloinkin, kun tieto hukkuneesta tulee. Siitäkään ei oikein ole apua, vaan tutkinta polkee pitkään paikallaan.

Tuulisolmut liittyvät Boscastlen kansanperinteeseen. Vanha tarina kertoo, että noidat osasivat sitoa tuulen naruun tehtäviin solmuihin. Kun solmut sitten avattiin merellä, nousi tuuli. Jos narusta avasi kaikki kolme solmua, nousi myrsky. Kuolleen Alex Cadocin taskusta löytyy narunpätkä, johon on solmittu kolme tuulisolmua. Onko joku halunnut kirota Cadocin, vai onko tämän kantanut solmunarua jonkinlaisena onnenamulettina? Vai onko kyse murhaajan signeerauksesta?

Griffiths pyörittelee juonta sopivan monimutkaisesti ja sirottelee siihen erilaisia aineksia folkloresta someilmiöihin. Ann Hudkinsonin minämuotoiset osuudet avaavat tapahtumia mielenkiintoisesti kylän keskipisteestä (Ann asustelee pubin homeisessa yläkerrassa). Kuinka paljon lopulta voi luottaa Annin kertomaan, mietityttää moneen otteeseen.

Ennen kuin murhaaja on käpälälaudassa ja kaikki kysymykset saaneet vastauksensa, koetaan hyisessä joulukuisessa Boscastlessa kiperiä ja dramaattisiakin hetkiä. Mukaan mahtuu vähän yllättävä ripaus maagisuuttakin.

Lintumies oli ansaitusti vuoden 2025 Vuoden johtolanka -palkinnon lyhytlistalla. Sillä kertaa ei vielä palkinto napsahtanut. Saapa nähdä, miten Tuulisolmujen käy tulevana vuonna. Brittidekkareiden ystäville tämä ainakin on mainio makupala.

Kaarina Griffiths: Tuulisolmut (Cornwall-mysteerit 3)
Otava 2025. 399 sivua.

Arvostelukappale.

Cornwall-mysteerit:

Meren syliin
Lintumies
Tuulisolmut

Anu Patrakka: Ihailija

 

Portugaliin asettuneen Anu Patrakan Nelson Monteiro -dekkarisarja on tyyliltään mainio sekoitus arvoitus- ja poliisidekkaria, jossa on aimo annos yhteiskunnallisuutta, mukavassa määrin sopivan persoonallisen päähenkilön yksityiselämää sekä kiinnostavaa Portugalin kuvausta. Tasaisen varmaa laatutyötä, jonka lukemisesta nauttii.

Sarjan päähenkilö on Porton poliisin henkirikosyksikköön tiiminvetäjäksi hiljattain palkattu Nelson Monteiro. Viisikymppisellä Monteirolla on takanaan työura Lissabonin huumepoliisina, avioero ja kaksi aikuista lasta. Portoon hän on hakenut voidakseen olla lähellä poikaansa, joka asuu äitinsä luona, sekä voidakseen auttaa ikääntyvää ja alkavasta muistisairaudesta kärsivää isäänsä.

Nelikymppinen Emilia on muuttanut Portoon tekemään etätöitä, koska on kaivannut tasapaksuun elämäänsä jotain muutosta. Monteiron ja Emilian polut risteävät jo sarjan aloitusosassa Arvoton, jossa yksi rikoksen uhriksi joutuvista on Emilian tuttava. Epäröiden pari alkaa seurustella, ja sarjan uusimmassa osassa Ihailijassa suhde saa astetta syvemmän ulottuvuuden.

Nelson Montero -sarja on siis edennyt jo kolmanteen osaansa, kun Ihailija ilmestyi tänä keväänä. Alla on mukavasti tuulta, sillä sarjan kakkososa Kiusaaja oli ansaitusti vuoden vaihteessa Vuoden johtolanka -palkintoehdokkaiden lyhytlistalla.

Ihailijassa Nelson Monteiro päätyy ratkomaan rikosta entisten työkavereidensa kanssa Lissabonissa, jonne hän on saapunut lomanvieton merkeissä Emilian kanssa. Emilia imee kiihkeästi itseensä portugalilaista ilmanalaa ja kulttuuria ja raahaa hieman vastentahtoisen Nelsoninkin fadokonserttiin. Siellä Nelson tapaa tuttavan lapsuudestaan eli jo ikääntyneen fadista Maria Glórian. Tapaaminen herättää miehen kipeät muistot äidistä, jonka kanssa välit nykyään ovat jäiset.

Konsertin jälkeen tapahtuu yliajo, jossa saa surmansa Valentim Alves -niminen mies. Tapauksella on silminnäkijä, joka on Nelsonin tuttu Lissabonin ajoilta. Kun sitten tämäkin pian kuolee epäilyttävissä olosuhteissa, huomaa Nelson olevansa mukana nopeatempoisessa rikostutkinnassa. Lomailulle ei tunnu jäävän aikaa, mutta ovathan yöt kuumia ja pitkiä…

Nelson saa myös yllätyksekseen huomata, että tällä kertaa rikoksen lonkerot liittyvät myös hänen oman lähipiirinsä menneisyyteen.

Patrakka on tällä kertaa punonut rikosjuoneen mielenkiintoista tietoa kiehtovasta ja raadollisesta fadon maailmasta, Portugalin poliittisesta lähihistoriasta ja Lissabonin monimutkaisista asunto- ja kiinteistökuvioista. Itse rikokset ovat kuitenkin hyvin henkilökohtaisia ja tarina tulee lähelle lukijaa.

Emilia suomalaisena eli ulkopuolisena antaa mahdollisuuden selittää asioita lukijallekin, kun Emila tekee tilanteeseen sopivia pohdituttavia kysymyksiään Nelsonille.

Suosittelen Nelson Monteiro -sarjan lukemista järjestyksessä, jos haluaa seurata Nelsonin ja Emilian yksityiselämien käänteitä. Rikosjuonet ovat kuitenkin itsenäisiä, joten halutessaan voi sarjaan tutustumisen aloittaa vaikka Ihailijasta. Ihastut varmasti.

Anu Patrakka: Ihailija
Otava 2025. 271 s.
Äänikirjan lukija Ilkka Villi.

Arvostelukappale. Äänikirja itse maksettu kuunteluaikapalvelu.

Arvoton (Otava, 2023)
Kiusaaja (Otava, 2024)
Ihailija (Otava, 2025)

Tiina Martikainen: Verijäljet

 

On aina todella mukavaa todeta, että jo pitkän sarjan dekkareita kirjoittaneen ja julkaisseen kirjailijan uusin teos on hänen uransa toistaiseksi paras. Näin on Tiina Martikaisen kohdalla jälleen käynyt. Martikaisen kuudes dekkari Verijäljet on ehdottomasti hänen tähänastisen uransa paras teos, vaikka eivät aiemmatkaan mitenkään heikkoja ole olleet.

Martikainen asuu Sammatissa, ja hänen dekkarinsa sijoittuvat Sammattiin ja Lohjalle. Minulle tämä on pienoinen bonus, koska kyseiset seudut ovat viimeisten vuosien aikana käyneet hyvinkin tutuiksi. On aina mukavaa bongailla tuttuja paikkoja dekkarin sivuilta ja lisäksi kuvitella, missä ja millaisia ovat ne paikat, jotka perustuvat kirjailijan mielikuvitukseen. Sammatti on reaalimaailmassa pääsääntöisesti hyvinkin rauhallista seutua, mutta ei (valitettavasti) mikään lintukoto sekään, joten kyllä sinne murhan tai pari saa hyvinkin sovitettua.

Martikainen tosiaan näkee selvästi idyllisessä Sammatissa paljonkin potentiaalia dekkarimiljöönä. Verijäljissä siellä riehuu oikea sarjamurhaaja.

Verijäljet on toinen osa sarjaa, joka kertoo poliisikoira Ruutista ja ennen kaikkea sen kanssa Lohjan poliisissa työskentelevästä rikosylikonstaapeli Mira Tulenheimosta. Aloitusosan Ruuti tapahtumista on kulunut jonkin verran aikaa, sillä Mira on asettunut kiinteäksi osaksi Lohjan poliisia ja aloittanut jonkinlaisen suhteen työkaverinsa Marcuksen kanssa. Mira myös johtaa tutkintaa, jossa selvitetään Sammatissa tapahtuneita poikkeuksellisia henkirikoksia.

Dekkari käynnistyy kiitettävän ripeästi, kun läheltä Sammatin Myllykylää, jossa Mira asuu, löytyy kuoliaaksi kuristetun naisen ruumis syksyisen leirikeskuksen laiturilta. Keski-ikää lähestyvä nainen on paitsi tapettu myös riisuttu alastomaksi ja hänen hiuksiaan on nyrhitty omituisesti. Onko murhaaja halunnut viestiä jotain erityistä tekotavalla? Miten aikuinen nainen on saatu vapaaehtoisesti menemään murhattavaksi tyhjillään olevaan leirikeskukseen?  

Ennen kuin tutkinta pääsee edes kunnolla alkamaan, löytyy toisen leirikeskuksen pihapiiristä toinen samaan tyyliin murhattu nainen. Sitten kolmas nainen katoaa kotipihaltaan. Mitä ihmettä oikein on tekeillä? Mikä yhdistää uhreja? Ketkä kaikki ovat vaarassa joutua murhaajan kynsiin?

Myös Ruutilla on osuutensa monimutkaisen ja paineistetun tutkinnan etenemisessä. Koiran tarkka nenä löytää jäljen, joka johtaa vanhalle ruumiskätkölle pienellä Lohjanjärven saarella. Onko murhasarjan takana siis jokin menneisyydessä tapahtunut rikos?

Martikainen on rytmittänyt dekkarin mainiosti. Turhia suvantovaiheita ei pääse muodostumaan, kun jatkuvasti tapahtuu jotain juonen kannalta olennaista. Silti välillä rauhoitutaan Miran yksityiselämän ruodintaan, missä siinäkin riittää käänteitä. Mira on itselleenkin yllätykseksi suostunut aloittamaan suhteen Marcuksen kanssa. Marcus kuitenkin selvästi haluaisi vakavamman suhteen kuin Mira ja osuvasti toteaakin, että Mira osoittaa Ruutille ne tunteet, jotka muut ihmiset yleensä suuntavat omiin lajitovereihinsa. Muitakin ongelmia parin väleissä on selvitettävänä.

Tahti kiihtyy, kun kolmas mahdollinen uhri katoaa. Tapahtumia kuvataan välillä myös päällekarkauksen ja vapaudenriiston uhriksi päätyneen Kaisan näkökulmasta. Murhaaja ei surmaa häntä heti, vaan leikittelee uhrillaan. Ehtivätkö Mira ja Ruuti ajoissa apuun, vai saako murhaaja vielä yhden koston?

Juoni on rakennettu taitavasti. Taustalta paljastuu menneisyyteen liittyviä epäselviä kuvioita, jotka vaatisivat tarkempaa selvittelyä. Nykyhetkessä tapahtuu paljon nopeassa tahdissa, joten aikaa vanhojen penkomiseen ei juuri ole. Mukana on myös vääriin suuntiin johtavia juonilankoja ja vihjeitä, jotka harhauttavat lukijaa siinä missä poliisiakin. Ollaanko jo peruuttamattomasti myöhässä, kun lopulta päästään oikeille jäljille?

Tiina Martikainen: Verijäljet
Otava, 2025. 348 s.
Äänikirjan lukija Armi Toivanen.

Arvostelukappale. Äänikirja itse maksettu kuunteluaikapalvelu.

Mirasta ja Ruutista kertovat dekkarit:

Ruuti
Verijäljet

Hannasta ja Riinasta kertovat dekkarit:

Kasvot pinnan alla
Jäätyneet kasvot
Surmanpolku
Pahan kintereillä

Hanni Maula: Vintagea ja veritekoja

 

Englannin kielen sana ’busybody’ tarkoittaa tuohuajaa, tungettelevaa ja toisten asioihin sekaantujaa ja pahimmillaan kyylää. Termi tuli etsimättä mieleeni uudesta suomalaisesta dekkarisankarittaresta Helvi Helvestä, joka on Hauhon Alvettulassa asuva hiljattain eläköitynyt kirjastonhoitaja. Toki Helvin busybody-ominaisuudet painottuvat määritelmän herttaisempaan suuntaan, mutta kieltämättä hänessä on myös hienoisia kyläkyylän piirteitä.

Helvi on Hanni Maulan esikoisdekkarin Vintagea ja veritekoja päähenkilö. Dekkari asemoituu suosittuun cozy crime - eli pehmodekkarikategoriaan, vaikka ruumiita tuleekin lopulta melkoinen määrä.

Helvi alkaa ihmetellä, miksi tarkkana miehenä tunnettu ei-niin-mukava naapuri Ari Paatero on jo viikon verran pitänyt talossaan miltei täysvalaistusta, mutta pihatielle ei tule lumeen uusia jälkiä. Onko naapurilla kaikki kunnossa? Pian käy ilmi, että Paatero on ollut kuolleena olohuoneensa sohvalla jo useamman päivän. Kotihoitokaan ei ole käynyt entiseen malliin miehen luona. Helvin hienoiseksi pettymykseksi kuolinsyy vaikuttaa kuitenkin luonnolliselta.

Tapaus tietenkin puhuttaa kylillä ja tuo Helvin ja tämän uuden naapurin, sisustustoimittajan tehtävistä eläkkeelle siirretyn Riitta Rantasen lopulta paremmin yhteen. Helvi on suhtautunut uusiin naapureihinsa hillityn epäluuloisesti. Pitääkö pääkaupunkilaisten tunkea joka paikkaan vanhoja taloja pelastamaan, eikö Hanko enää riitä?

Kylän keskuksena toimivan kyläkaupan vastaava työntekijä Hannu Kallio näkee ja kuulee myös yhtä ja toista työpisteellään.

Kun Paateron tontilla sitten tapahtuu rikos ja samalla paljastuu toinen, myös poliisi alkaa väkisinkin kiinnostua tapauksesta. Erityisesti se kiinnostaa Hämeenlinnan poliisilaitoksen vanhempaa konstaapelia Anna Järvistä, joka pian huomaa ystävystyvänsä hauholaisten harrastajaetsivien kanssa. Se tuntuu mukavalta, koska välit entiseen aviomieheen ja Hämeenlinnan poliisilaitoksen kollegoihin eivät ole ihan parhaalla tolalla.

Ari Paatero on ollut tunnettu vintageharrastaja. Erityisesti Paavo Tynellin suunnittelemat messinkivalaisimet ovat olleet hänen kiinnostuksensa kohteena. Mutta mitä on tapahtunut hänen vintillään olleelle merkittävälle valaisinkokoelmalle? Pian Helvi uusine ystävineen suuntaa kohti Fiskarsia, missä pidetään kevättalvella suositut vintagepäivät. Yleisössä vilahtelee tuttuja kasvoja, ja pian löytyykin jo seuraava ruumis. Mistä oikein on kysymys?!

Maula pyörittelee rikosjuonta kiitettävästi harhautuksineen ja sivupolkuineen. Poliisin tutkintamenetelmiä ei orjallisesti seurata, vaan jonkin verran oiotaan mutkia tarinan sujuvoittamiseksi. Leppoisan pehmodekkarin tyylille uskollisesti aika paljon juodaan kahvia ja syödään Hannun paistamia ihania munkkeja arvoitusten ratkonnan kyytipoikana.

Anna vaikuttaa mukavalta persoonalta, eivätkä Riitta ja Hannukaan ole ollenkaan hullumpia tyyppejä. Jos siis pystyy sulattamaan busybody-Helvin ja ennen kaikkea hänen verrattoman ärsyttävän suhtautumisensa omaan mussukkaansa eli täysin kouluttamattomaan valkoiseen puudeliinsa, Vintagea ja veritekoja on ihan mukiinmenevä esikoisdekkari. Itse annan pisteitä erityisesti pitkähköstä Fiskars-osuudesta.  On aina mukavaa, kun dekkarissa liikutaan omilla kulmilla.

Kannen Helvi Helve tutkii -merkinnästä ymmärsin, että kyseessä on myös uuden dekkarisarjan aloitus, joten Helvistä ja kumppaneista kuultaisiin vielä jatkossakin. En kuitenkaan löytänyt mistään varmistusta tähän, mutta en lainkaan pahastu, jos niin on.

Hanni Maula: Vintagea ja veritekoja
Karisto 2025. 365 s.
Äänikirjan lukija Annu Valonen.

Ennakkokappale. Äänikirja itse maksettu kuunteluaikapalvelu.

Dekkariviikko kirjablogeissa 9.–15.6.2025 - Tule mukaan!

Kesä ja dekkarit kuuluvat yhteen tänäkin vuonna, sillä kesäkuussa kirjablogeissa luetaan ja kirjoitetaan taas dekkareista kokonaisen dekkariteemaviikon ajan eli 9.–15.6.2025. Kirjablogeissa vietetään kesäkuista dekkariviikkoa jo yhdettätoista kertaa!

Dekkariviikkoon ovat tervetulleita kaikki (kirja)blogit ja tietenkin koko (kirja)some kaikenlaisilla dekkariaiheisilla jutuillaan ja postauksillaan.

Osallistuminen tapahtuu näin:

Ilmoittaudu mukaan tämän blogijutun kommenteissa viimeistään 8.6.2025. Jätä ilmoittautumiskommenttiisi blogin nimi tai linkki, jonka avulla blogiin löytää. Minä lisään blogisi linkin sitten tämän jutun osallistujalistaan.

Julkaise dekkariviikon kuluessa ainakin yksi teemaan sopiva blogijuttu. Ylärajaa ei ole, joten voit vapaasti lukea ja kirjoittaa dekkareista niin paljon kuin haluat. ’Virallinen’ sometunniste on #dekkariviikko. Käytä sitä mahdollisimman runsaasti. Myös tämän jutun otsikkokuvana toimivaa logoa ja alla olevaa versiota saa vapaasti ja mielellään käyttää blogijutuissa ja somenostoissa.

Käy uudestaan blogissani teemaviikon jälkeen ja jätä 17.6.2025 julkaistavaan koostejuttuni kommentteihin linkit omiin dekkariviikon juttuihisi, mikäli en ole niitä siihen huomannut nostaa.

Miten #dekkariviikko sujui? Kurkkaa hieno noin 80 jutun listaus täältä.

Dekkariviikolla mukana v. 2025:

Amman lukuhetki
Dekkarigram (Instagram)
Hemulin kirjahylly
Henna Pöntinen (Lukutoukka1982) (Instagram)
Ja kaikkea muuta

Jokken kirjanurkka
Jotakin syötäväksi kelvotonta
Julia (sivuillaseikkailija) (Instagram)
Kirjaimia
Kirjakaapin kummitus

Kirjamies
Kirjan pauloissa
Kirjarouvan elämää
Kirjasähkökäyrä
Kirjoja hyllystäni

Kirjoja napit korvissa
Kirjojen kuisketta
Kirsin Book Club
Kirsin konttuuri
Korahduksia kirjoista

Kulttuuri kukoistaa
Kupliva maailmani
Kuunnellut äänikirjat
My Book Carousel
Niina (kirjanii) (Instagram)

Satu (osatu382) (Instagram)
Satunnainen ohilukija
Tarukirja
Triin (triin_tekee_juttuja (Instagram)
Tuijata

Tuulevin lukublogi
Yöpöydän kirjat

Kirsin kirjanurkka

Murhaavan hyvää kesää kaikille ja tervetuloa mukaan viettämään #dekkariviikko'a kirjablogeissa!