Anu Patrakka: Rui Santos -dekkarisarja

 

Sarjamuoto kuuluu olennaisesti dekkarigenreen. Itse suhtaudun nykyään ilmiöön kaksijakoisesti. Totta kai on minustakin hienoa, että hyvän dekkarin löydettyään voi luottaa siihen, että saa myöhemminkin tasaisin väliajoin uutta samanlaista luettavaa.

Toisaalta haluaisin lukea mahdollisimman monipuolisesti ja seurata dekkarikenttää laajasti. Silloin tasaiseen tahtiin kerran vuodessa (ja joskus jopa kahdesti!) tupsahtava tutun sarjan uusi osa voi alkaa tuntua uuvuttavalta. Lukujonot ja kirjapinot venyvät, ja pian huomaa pudonneensa jo vuosia sitten suosikkisarjansa kärryiltä.

Anu Patrakan dekkareiden kanssa kävi niin, että kyllä tiesin hänen kirjoittavan Portugalin Portoon sijoittuvaa dekkarisarjaa, mutta en jostain syystä ollut tullut tarttuneeksi aloitusosaan Huomenna sinä kuolet, vaikka olin siitä saanut kustantaja Myllylahdelta arvostelukappaleen.

Näin jälkikäteen katsottuna yksi selitys tähän ohittamiseen on epäonninen ajoitus. Huomenna sinä kuolet on ilmestynyt vuonna 2017. Olin juuri saanut päätökseen kaksivuotisen urakkani Suomen dekkariseuran Johtolanka-raadissa, jonka tehtäviin kuului lukea kunkin vuoden miltei kaikki kotimaiset uutuusdekkarit (luimme yhteensä n. 150 uutuusdekkaria kahdessa vuodessa). Vuoden 2017 aikana podin jonkinlaista dekkarikrapulaa, ja hyllyyn jäi moniakin kiinnostavia avauksia.

Lisäksi huomaan edelleen suhtautuvani dekkarisarjoihinkin niin, että ne pitäisi mieluusti lukea järjestyksessä, eli kesken kaiken kyytiin hyppääminen ei ole muka mahdollista. Niinpä sitten tulin jättäneeksi Patrakan Rui Santos -sarjan sivuun, odottelemaan jotain parempaa hetkeä.

Kun Patrakka aloitti uuden Portugaliin sijoittuvan Nelson Monteiro -sarjan, ilahduin. Nyt olisi tilaisuus päästä kyytiin alusta asti. Sain ilokseni vuonna 2023 ilmestyneestä Arvoton-dekkarista kustantamolta ennakkokappaleen, ja tykästyin kovasti Patrakan dekkarityyliin. Olen sittemmin lukenut kaikki kolme tähän mennessä ilmestynyttä Nelson Monteirosta kertovaa dekkaria, ja seuraavaa osaa odottelen hyvillä mielin.

Olen toisessa yhteydessä avautunut kuunteluaikapalveluihin turhautumisestani. Sen seurauksena ryhdyin aiempaa systemaattisemmin selvittämään, mitä voisin ottaa kuunteluun maksuttomasta E-kirjasto-palvelusta. Ilahduin, kun huomasin äänikirjatarjonnan laajentuneen ja monipuolistuneen.

Tarjontaa selatessani huomasin, että Anu Patrakan Rui Santos -sarja on kokonaisuutena E-kirjaston valikoimissa äänikirjoina. Voisin siis aloittaa huoleti sarjan ensimmäisestä osasta ja luottaa siihen, että saisin aikanaan kuunneltavakseni kaikki osat järjestyksessä, mikäli vain haluaisin.

Ja halusinhan minä. Ihastuin miltei oikopäätä niin sympaattiseen Ruihin kuin karheanidylliseen Portoonkin. Dourojoen partaalle rakennetun kaupungin kukkulat portaineen ja joen yli kurkottavat komeat sillat olisi mahtavaa päästä joskus itse kokemaan. Lasi hyvää portviiniä ilta-auringossa kylpevällä terassilla…

Rikosetsivä Rui Santos vetää väkivaltarikosten tutkintaryhmää Porton poliisilaitoksella. Santos on pidetty ja arvostettu pomo. Hänen ryhmänsä ytimen muodostavat luotettava vanhempi konstaapeli Pedro Silva, joka on myös Ruin hyvä ystävä, sekä kaunis ja älykäs, työssään erinomainen nuorempi konstaapeli Rita Pereira. Myös piparminttupurukumia ahkerasti jauhavalla oikeuslääkäri Sandra Sardinhalla on oma tärkeä osuutensa rikosten selvittelyssä.

Rui Santos on sarjan alussa poikamies, jolla kyllä on yhden yön seikkailuja, mutta joka ei varsinaisesti kaipaa vakituista parisuhdetta. Osansa tässä lienee Ruin karuilla, traumaattisilla lapsuudenkokemuksilla. Hän on menettänyt äitinsä nuorena, eikä kuva avioliitosta ole vanhempien esikuvan perusteella mitenkään kannustava. Rui kasvoi aikuiseksi setänsä viinitilalla ja on nyt myös kyseisen tilan perijä. Ajatus viininviljelijäksi vetäytymisestä tuntuu kuitenkin olevan etäinen, miltei mahdoton. Verenperintö vilahtelee kuitenkin sen verran, että Rui keräilee antaumuksella portviinejä ja on niiden melkoinen asiantuntija.

Rui Santos -sarja on päähenkilöidensä eli Ruin ja hänen pienen tiiminsä yksityiselämien käänteiden osalta jatkuvajuoninen, joten jos haluaa seurata vaihe vaiheelta Ruin ja Rita Pereiran keskinäisten välien kehittymistä, kannattaa sarja lukea järjestyksessä. Rikosjuonet ovat kuitenkin täysin itsenäisiä ja ratkeavat aina kunkin osan lopussa.

Sarjan jokaisessa osassa on mukana suomalaiskytkös. Vahvimmillaan se on ensimmäisessä osassa Huomenna sinä kuolet, jonka ensimmäinen uhri on kaunis suomalainen Johanna. Nainen on naimisissa portugalilaisen maatilan omistajan kanssa. Maatila sijaitsee pienessä maalaiskylässä Porton liepeillä. Tapahtumat käynnistyvät, kun Johanna löytyy surmattuna maatilaan kuuluvan maissipellon laidalla olevasta vesialtaasta.

Kuolet vain kahdesti -dekkarissa yksi keskeisistä epäillyistä on suomalainen kiinteistönvälittäjä. Suomalaisten osuus hiipuu vähitellen sivuun sarjan edetessä, mutta on kuitenkin mukana aina edes pienen silmäniskun verran.

Anu Patrakka on miettinyt Rui Santos -sarjan konseptin siis huolellisesti. Ensinnäkin päähenkilö on sympaattinen, hänessä on tiettyä rosoa, mutta häneen ei liity liiallista ongelmissa rypemistä tai rasittavia pakkomielteitä (Rui harrastaa pyöräilyä, mutta se asia lähinnä vain mainitaan eikä muistaakseni edes kaikissa kirjoissa). Itse asiassa Patrakka toteaakin Dekkaribrunssi-podcastissa itsekin kyllästyneensä Ruin kunnollisuuteen ja aloittaneensa siksi uuden sarjan uuden päähenkilön kera.

Tapahtumapaikkana Portugalin Porto lähiympäristöineen on nappivalinta. Kartalta katsoen Portugali on niin kaukana Suomesta kuin Euroopassa on mahdollista, joten miljöö on lukijan kannalta eksoottinen ja kiehtova. Portugalissa asuva kirjailija tuntee kohteensa loistavasti ja avaa dekkareissa maan ihmisten elämäntapaa, kulttuuria ja maisemia mielenkiintoisesti. Kuten sanottu, matkakuume sarjan parissa kyllä pahenee!

Rui Santos -sarja ei ole varsinaista cozy crimea, vaikka väkivallalla ei mässäillä eikä iljettävyyksiä juuri kuvailla. Patrakka on antanut lupauksen, että hänen kirjoissaan eivät lapset tai eläimet joudu rikosten uhreiksi. Ilmankin saadaan mielenkiintoisia ja hankalia rikoksia ratkottavaksi.

Juonenpunonnassa Patrakka on myös taitava. Usein rikos näyttää ratkeavan alkuun hyvinkin suoraviivaisesti tai sitten poliisilla ei ole mitään, mihin tarttua. Vähitellen alkaa kuitenkin käydä selväksi, että taustalla on hyvinkin monimutkaisia kuvioita. Esimerkiksi sarjan kakkososan Kuolet vain kahdesti uhri on mitä ilmeisimmin murhattu kahteen kertaan, eli on selvitettävä kaksi rikosta, joilla on sama uhri. Verratonta!

Pidän myös siitä, että vaikka Rui Santos tiimeineen jahtaa usein häijyjäkin tappajia, jotka ovat syyllistyneet kauheisiin rikoksiin, hän tai hänen alaisensa eivät ole sotkeutuneina juonikuvioihin tai joudu vaaratilanteisiin epäammattimaisen sähellyksen seurauksena.

Olin siis lukenut Nelson Monteiro -sarjaa ennen Rui Santosiin tutustumista. Melko hitaiksi osoittautuivat omat hoksottimeni, sillä tajusin miesten työskentelevän saman poliisilaitoksen saman tiimin vetäjinä vasta Rui Santos -sarjan puolivälissä, kun paikalle hurautti Ruin tiimin uusi jäsen Ana Torres upealla urheiluautollaan. Sen jälkeen olikin mielenkiintoista seurata, miten kirjailija oli suunnitellut päähenkilövaihdoksen toteuttaa. Selvisi sekin sitten aikanaan.

Kun sarjaan tutustuminen oli minulla vasta alkupuoliskollaan, avauduin niistä jo kirjasomessa. Ihmettelin vähän ääneen, miten vaikeaa oikein voi olla niin sanottu läpi lyöminen kotimaisessa dekkarikentässä. Supertähti Satu Rämö singahti dekkaritaivaalle sellaisella ryskeellä, että alta pois. Sitä menoa on ollut upeaa seurata. Temppu on siis tehtävissä ja vieläpä kaikilla mahdollisilla areenoilla ja kaikki ennätykset murskaten. Aivan mahtavaa!

Rämön Hildur-sarja ei kuitenkaan kylmän arvioinnin perusteella eroa juurikaan lukuisista muista vastaavista dekkarisarjoista (kurkkaa arvioni avausosa Hildurista täältä), ja esimerkiksi Anu Patrakan Rui Santos - ja Nelson Monteiro -sarjat pitävät sisällään lähestulkoon kaikki samat keskeiset osatekijät kuin Hildur-sarjakin. Niinpä totesin ja totean edelleenkin, että jos Hildurit on jo aikaa sitten luettu eikä samantyylistä tahdo löytyä, ota Huomenna sinä kuolet luettavaksi tai kuunneltavaksi. Tuskin ainakaan petyt.

Tätä juttua valmistellessani kuuntelin Suomen dekkariseuran Dekkaribrunssi-podcastin, jossa Ruumiin kulttuuri -lehden päätoimittaja Päivi Remes haastattelee kirjailija Anu Patrakkaa.

Rui Santos -sarja:

Huomenna sinä kuolet
Myllylahti 2017.

Kuolet vain kahdesti
Myllylahti 2018.

Syyllisyyden ranta
Into 2019.

Totuuden portaat
Into 2020.

Häpeän auki
Into 2021.

Katumuksen kallio
Into 2022.

 

Keigo Higashino: Pahan asialla

 

Äärimmäisen tarkasti yksityisyyttään varjeleva kirjailija Keigo Higashino on kotimaassaan Japanissa ja muuallakin maailmassa todella suosittu. Monipuolisen ja tuotteliaan Higashinon tuotantoa on suomeksi julkaissut pienkustantamo Punainen silakka.

Higashino on toistaiseksi ainoa kirjailija, jonka teoksia Punainen silakka on julkaissut. Aiemmin suomeksi on ilmestynyt kaksi dekkaria, Uskollinen naapuri ja Myrkyllinen liitto, joista ensiksi mainittu sai Suomen dekkariseuran ulkomaisen jännityskirjallisuuden kunniakirjan vuonna 2021.

Kolmas suomeksi julkaistu teos Namiyan puodin ihmeet ei ole dekkari, vaikka arvoituksia siinäkin on ja muutama pikkurikollinenkin. Kyse on jonkinlaisesta maagisrealistisesta hyvänmielenromaanista.

Nyt ilmestynyt neljäs suomennos Pahan asialla on paluu rikosromaanien pariin. Kyseessä on itsenäinen teos, tai se ei ainakaan kuulu etsivä Kusanagista kertovaan sarjaan. Kahden aiemman Higashinon dekkarin perusteella tiesinkin jo odottaa jotain vähän tavanomaisesta poikkeavaa, vaikka rikosta tässäkin poliisin johdolla ratkotaan. Rikollinen paljastuu jo ennen ensimmäisen kolmanneksen loppua. Sen sijaan tappajan motiivi jää vaivaamaan etsivä Kagaa. Alkaa älyjen tahtojen taistelu tappajan ja rikosta selvittävän poliisin välillä. Kumpi on lopulta ovelampi?

JUONIPALJASTUSVAROITUS!
Higashino siis paljastaa rikollisen lukijalle ja etsivä Kagalle jo romaanin alkupuolella. Jos et kuitenkaan halua tietää, kuka on syyllinen, älä lue tätä juttua eteenpäin ennen kuin olet lukenut Pahan asialla.

 

Romaani muodostuu yhdeksästä luvusta, joista kolme on Osamu Nonoguchin tapahtumista kirjaamia muistiinpanoja. Nonoguchi on entinen yläkoulun äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja, joka on hiljattain eronnut virastaan ja ryhtynyt kokoaikaiseksi kirjailijaksi. Tässä häntä on auttanut menestyskirjailija Kunihiko Hidaka. Miehet olivat aikoinaan koulutovereita, ja heidän ystävyytensä alkoi uudelleen seitsemän vuotta sitten.

Muu osa teoksesta on pääosin etsivä Kagan mietteitä ja päätelmiä. Yhdessä luvussa on kirjattuna ylös todistajanlausuntoja.

Nonoguchi ja Hidaka ovat siis olleet ystäviä. Nyt Hidaka on uuden vaimonsa Rien kanssa muuttamassa ainakin joksikin aikaa Kanadaan. Nonoguchi saapuu viimeisenä iltapäivänä hyvästelemään pariskunnan. Hidakalla on vielä viimeinen deadline hoidettavana, joten hän jää illalla yksin työhuoneeseensa muuten jo tyhjennettyyn asuntoon. Yllättäen Hidaka soittaa Nonoguchille ja pyytää tätä vielä käymään luonaan myöhemmin illalla. Kun Nonoguchi saapuu talolle, se on pimeänä. Hän soittaa Rielle, joka rientää paikalle. Yhdessä he löytävät Hidakan tapettuna työhuoneestaan.

Pian käy ilmeiseksi, että Nonoguchi on murhannut Hidakan. Miten ja ennen kaikkea miksi hän on sen tehnyt? Nonoguchi tunnustaa pian teon, mutta kieltäytyy järkähtämättömästi kertomasta motiivia teolleen. Kaga työryhmineen on mutkikkaan ja työlään tutkinnan edessä. Millaiset välit Hidakalla ja tämän tappaneella Nonoguchilla oikein ovat olleet? Liittyykö murha jotenkin Hidakan ensimmäisen vaimon kohtaloon? Vai onko kyse jostakin ammatillisesta? Kuka oikein lopulta on kirjoittanut Hidakan menestysromaanit? Miten kuvioon liittyy paljastusromaani, jonka taustalla on Hidakan ja Nonoguchin kouluaikainen tragedia? Kaga raaputtaa yhä syvemmältä, kunnes lopulta ollaan karun totuuden äärellä.

Totuus ei ole kovin kaunis. Kirjallisuuskentän raadollisuus paljastuu jo pintakerroksia raaputellessa, mutta lopulta varsinainen motiivi löytyy kaukaa menneisyydestä. Lisävaloa siihen tuo vähän sattumalta sekin, että Kaga ja Nonoguchi ovat olleet aikoinaan kollegoja. Kaga on luopunut opettajan urasta ja siirtynyt poliisiksi. Miksi hän aikoinaan lähti koulumaailmasta? Sekin lukijalle paljastuu aikanaan.

Higashinon teokset ovat mainioita sukelluksia Japaniin ja japanilaiseen elämäntapaan. Alkukielinen teos on ilmestynyt vuonna 2001, mutta tapahtumat sijoittuvat jonnekin 1990-luvun alkuun, aikaan, jolloin matkapuhelimet ja tietokoneet olivat vasta tuloillaan ihmisten arkeen. Yksi ratkaiseva todiste murhatutkinnassa liittyy tietokoneeseen, jonka avulla pystyi lähettämään faksin. Sähköpostia käyttävät vasta harvat. Sen sijaan esimerkiksi kirjailija käyttää tarinassa waapuro-nimistä laitetta tekstinkäsittelyyn. Tämä tuo mukaan tietyn nostalgisen sävyn. Se myös mahdollistaa paremmin arvoitusdekkarin juonen rakentamisen, kun ei esimerkiksi pystytä henkilöiden liikkeitä jälkikäteen varmistamaan puhelimen avulla.

Keigo Higashino: Pahan asialla
Suom. Raisa Porrasmaa.
Punainen silakka 2024. 235 s.
Äänikirjan lukija Juhani Rajalin.

Arvostelukappale. Äänikirja itse maksettu kuunteluaikapalvelu.

Lynn Messina: Murha paremmissa piireissä

 

Neiti Beatrice Hyde-Clare on 26-vuotias ja naimaton. Tilanne ei ole kehuttava, sillä Bealla ei ole mitään, mitä herrasmies vaimoltaan toivoisi: ei ulkonäköä, asemaa eikä omaisuutta tai myötäjäisiä. Beatrice on jäänyt viisivuotiaana orvoksi ja päässyt armosta kasvattilapseksi tätinsä perheeseen. Häntä on kohdeltu hyvin mutta ei sydämellisesti, saati rakastavasti. Edessään hän näkee harmaan tulevaisuuden Vera-tätinsä siivosti käyttäytyvänä ja kiitollisena palvelijana.

Koko Hyde-Claren perhe on kutsuttu vierailulle lordi Skeffingtonin maalaiskartanoon Lakeview Halliin Englannin järviseudulle. Paikalla on myös valtamerentakaisilla liiketoimilla rikastunut Otleyn perhe, jonka kerrassaan häikäisevän kaunis ja kaikin puolin upea Emily-tytär olisi ainakin perheen omasta mielestä juuri sopiva puoliso Skeffingtonien Andrew-pojalle. Tosin Vera-tädillä on omat samansuuntaiset suunnitelmansa Flora-tyttärensä suhteen. Vierailulla on mukana myös verraton miesselittäjä Kesgraven herttua Damien Matlock, joka on onnistuneesti kartellut avioliiton satamaa.

Luvassa on siis rauhallinen ja Bean näkökulmasta sekä pitkäveteinen että kiusallinen viikko upeassa ympäristössä: lounaita ja illallisia, kävelyretkiä puistossa, juoruilua ja ompelutuokioita päivähuoneessa. Kaikki kuitenkin muuttuu yhdellä iskulla, kun Bea törmää keskellä yötä ruumiiseen. Hän etsii epätoivoisesti viihdyttävää luettavaa ja löytää herra Otleyn kuolleena kartanon kirjastosta. Miestä on ilmeisesti lyöty päähän kynttilänjalalla, jonka Bea on poiminut jonkin matkan päästä lattialta.

Kuinka ollakaan, ruumiin äärelle tupsahtaa myös ärsyttävä Kesgraven herttua. Miten kiusallisessa tilanteessa tulisi menetellä? Jos paljastuu, että Bea ja herttua ovat olleet yöllä samassa huoneessa vain ruumis esiliinanaan, heidän on vallassa olevien sovinnaisuussääntöjen mukaan avioiduttava keskenään pikaisesti. Sitä ei tietenkään toivo heistä kumpikaan! Mutta kuka on halunnut tappaa herra Otleyn? Ja miksi juuri Lakeview Hallissa?

Yhdysvaltalaisen Lynn Messinan cozy mystery -tyyppisessä Beatrice Hyde-Claire ratkaisee -dekkarisarjassa on jo kymmenen osaa. Aloitusosa A Brazen Curiosity on ilmestynyt vuonna 2018 ja on nyt ilmestynyt suomeksi nimellä Murha paremmissa piireissä. Kirjailijan nettisivujen perusteella Messina on julkaissut useita menestyneitä viihdesarjoja niin aikuisille kuin nuorillekin.

Beatrice Hyde-Clare ratkaisee -sarja on ainakin aloitusosan perusteella murhalla höystettyä epookkikomediaa, jossa yhdistyvät Jane Austenin purevat huomiot 1800-luvun Britannian säätyläisten sovinnaisista ja hyvin kaksinaismoralistisista käytöskoodeista ja Agatha Christien näppärät murha-arvoitukset ja niitä ratkovat älykköamatöörietsivät. Messina tosin korostaa purevia huomioitaan paria piirua Austenia vahvemmin ja myös hänen huumorinsa on esikuvaansa suorasukaisempaa. Murhajuoni taas on muutamaa astetta Christien kuvioita suoraviivaisempi.

Bea on ihan mainio tuttavuus ja sujahtaa kepeästi kotoisan ja leppeän, aavistuksen humoristisen brittidekkarin lokeroon, vaikka tekijä ei siis britti olekaan, hämmentävää kyllä. Bea on ulkonäöltään vaatimaton, mutta äly on veitsenterävä eikä yleissivistyksessäkään ole moitittavaa. Hänestä löytyy myös tarvittaessa sisua, eikä kielikään ihan tylsä työkalu ole, vaikka Vera-täti tekee kaikkensa suitsiakseen kasvattityttönsä käytöstä. Mutta mitä harmaasta hiirulaisnaisesta ajattelee Kesgraven komea miesselittäjäherttua?

Lynn Messina: Murha paremmissa piireissä (A Brazen Curiosity)
Suom. Nelli Hietala.
Aula & co 2023. 272 s.
Äänikirjan lukija Rosanna Kemppi.

Arvostelukappale. Äänikirja itse maksettu kuunteluaikapalvelu.

 

 

 

Nita Prose: Huonesiivooja

 

Molly Gray on 25-vuotias huonesiivooja Regency Grand Hotelissa. Siivoaminen, järjestäminen ja kaiken tiptopkuntoon laittaminen on hänen elämäntehtävänsä ja intohimonsa. Jos talous- ja kotihuolia ei olisi, Molly olisi tyytyväinen elämäänsä.

Valitettavasti yksityiselämässä Mollylla on huolia riittämiin. Rakas tuki ja turva eli mummi on menehtynyt joitakin kuukausia aikaisemmin, ja nyt Molly asuu heidän putipuhtaassa mutta muuten vaatimattomassa vuokra-asunnossaan ypöyksin. Vuokraisäntä uhkailee häntä häädöllä ja vaatii maksamaan vuokran pikaisesti. Mutta Mollylla ei ole rahaa. Mummin perinnöksi suunnittelema pesämuna on tipotiessään. Siksi täydet tuntilistat ja hotelliasukkailta saatavat tipit ovat hänelle elintärkeitä.

Molly on poikkeuksellinen nuori nainen. Paitsi että hän suhtautuu intohimoisesti siisteyteen ja puhtauteen, hän käyttäytyy aina äärimmäisen muodollisen kohteliaasti, kuten mummi on häntä opettanut. Hän myös puhuu vanhanaikaisia ja koukeroisia sanakäänteitä noudattaen. Ihmiset ovat hänelle suuri mysteeri. Molly tulkitsee kaiken sanotun kirjaimellisesti eikä ymmärrä läheskään kaikkea sanatonta viestintää. Mummi on toiminut tyttärentyttären tulkkina, mutta nyt kukaan ei ole Mollya opastamassa elämän karikoissa.

Regency Grand Hotelin hienostunut rauha järkkyy, kun Molly löytää epämiellyttävän miljonääri Charles Blackin ruumiin tämän vakiosviitin vuoteesta. Molly on ehtinyt ystävystyä Blackin toisen vaimon Gisellen kanssa. Hän on vakuuttunut, että öykkärimäinen Black pahoinpitelee vaimoaan, ja on yrittänyt neuvoa tätä jättämään miehen.

Pian Molly päätyy täysin epätodelliseen tilanteeseen. Häntä epäillään miljonääri Charles Blackin murhasta! Miten erikoinen, epätavallisesti käyttäytyvä köyhä huonesiivooja voi vakuuttaa poliisin ja tuomarin syyttömyydestään, kun kaikki mahdollinen kääntyy häntä vastaan?

Huonesiivooja on kanadalaisen Nita Prosen esikoisromaani, joka herätti kiivasta kuhinaa kirjallisuusmaailmassa jo ennen ilmestymistään, eli sen oikeudet myytiin jo etukäteen pariin kymmeneen maahan. Ilmestyttyään se on keikkunut myydyimpien listoilla eri puolilla maailmaa. Syynä huimaan menestyskiitoon saattaa osin olla, että Nita Prose -kirjailijanimen taakse kätkeytyy Simon & Shuster -nimisen kustantamon varatoimitusjohtaja ja kustannuspäällikkö Nita Pronovost.

Niin tai näin, Huonesiivooja on vallan mainio romaani kiltihköjen arvoitusdekkarien ja kimuranttien suljetun huoneen arvoitusten ystäville. Romaanin rakenne toimii mainiosti, ja Molly kertojana on herkullinen. On mahdotonta arvioida, kuinka luotettava kertoja hän on. Ensivaikutelma Mollysta on viaton ja helposti narutettava, vähän yksinkertainen hölmö, joka haluaa ajatella kaikista vain hyvää. Mutta mitä paremmin häneen tarinan mittaan tutustuu, sitä enemmän tässä vanhana syntyneessä nuoressa naisessa on särmiä.

Tarinassa on jonkinlaista menneen maailman tuulahdusta, kenties juuri mummin ja Mollyn persoonallisen ja ihanan koristeellisen vanhanaikaisuuden takia, mutta silti tapahtumat sijoittuvat hyvinkin nykyaikaan. Kanadalaisuutta ei mitenkään tuoda esiin, ja arvelinkin ensin tarinan sijoittuvan Lontooseen, niin brittiläinen tunnelma kirjassa on.

Mollyn kautta valaistuu nolosti se tosiseikka, miten huonosti valitettavan monet ihmiset suhtautuvat hotellien huonesiivoojien kaltaisiin ammattilaisiin, jotka saavat arkemme sujumaan.

Nita Prose: Huonesiivooja (The Maid)
Suom. Katariina Kallio.
Bazar 2022. 335 s.
Äänikirjan lukija Fanni Noroila.

Ennakkokappale. Äänikirja itse maksettu kuunteluaikapalvelu.

Miia Laine: Kuolema ei lomaile

 

Tavoitteenani on tänä vuonna lukea ja esitellä erityisesti esikoisdekkareita ja uusien dekkarisarjojen aloitusosia. Esikoidekkarisarjaan sujahtaa pienehkön Enostone kustannuksen esikoiskirjailija Miia Laineen dekkari Kuolema ei lomaile. Sen esittely juhannusviikolla on erinomaisen sopivaa, sillä tarinan alussa helteisen juhannuspäivän aamuna mökkilaiturin vierestä löytyy ruumis.

Ruumis kuuluu 51-vuotiaalle Henri Ahmasuolle, ja mökki Kielo Wash -nimisen yrityksen varakkaalle omistajaperheelle ja sitä emännöi kuusikymppinen leski Helena Karvia, Ahmasuon tuore morsian. Henri Ahmasuota on lyöty astalolla päähän, ja sitten ruumis on pudotettu rantaveteen.

Epäiltyjä ovat tietysti morsian Helena Karvia, jonka selkä on omituisesti kipeytynyt yön aikana, Helenan poika Patrik, joka on riidellyt iltayöstä tulevan isäpuolensa kanssa raha-asioista, ja Patrikin vaimo Hanna, jonka rakennekynnen palanen löytyy laiturinraosta ja jonka myös on aattona nähty kiistelevän Henri Ahmasuon kanssa.

Lisäksi mahdollisia tekijöitä ovat kuvataiteilija Anneli, Helenan paras ystävä, joka on ollut mukana juhannusta viettämässä mökillä, sekä Helenan esoteerisuuteen taipuva tytär Lisa, joka on yllättäen palannut Intiasta Suomeen jo aattona.

Tätä kimuranttia rikosta ryhtyvät ratkaisemaan dekkarin päähenkilö entinen poliisi, nykyinen yksityisetsivä Emilia sekä tämän entinen työtoveri Sami. Emilia palkataan avustamaan poliisia, koska keskikesällä resurssipula painaa ja Emilia nyt on muutenkin sopiva entiseen työyksikköönsä. Kokonaisuuden kannalta on kyllä lopulta aivan sama, onko Emilia mukana yrittäjänä vai poliisina, sillä alkuvalmistelujen jälkeen asiaan ei enää sen kummemmin kiinnitetä huomiota.

Emilia on siis päähenkilö, ja hänen näkökulmastaan tapahtumia kuvataan eniten. Välistä kuvakulma siirtyy muun muassa Samiin, Helenaan, Hannaan ja Anneliin, mutta murhaajan päänsisäistä monologia ei tällä kertaa tarjoilla.

Murhajuoni ei lopulta ole kovin monimutkainen, ja käteen jää vähän sellainen vaikutelma, että tarinaa on sen vuoksi lihotettu monenlaisella aineksella. Osa niistä on henkilökuvauksen kannalta kiinnostavaa ja tärkeääkin, kuten Emilian irtisanoutumisen taustat, mutta paikoin tuntuu, että on vain lähdetty selittämään jotain ilmiötä sen osuessa kohdalle. Unientulkinnat ja Kielo Washin tuotantoperiaatteet nyt vaikka esimerkkeinä.

Hieman moitin myös teoksen viimeistelemättömyyttä. Valmiissa tekstissä on turhan monta oikeakielisyys- tai painovirhettä, jotka olisi kannattanut vielä siivota pois, samoin henkilöiden nimet sekaantuvat muutamaan otteeseen, esimerkiksi Anneli onkin yhtäkkiä Helena ja seuraavassa virkkeessä taas Anneli.

Myös taitto on paikoin raskas. Dekkarissa kannattaisi suosia lyhempiä kappaleita, sillä ainakin minusta kovin pitkät, miltei sivun mittaiset yhtenäiset tekstijaksot ovat jotenkin raskaslukuisia. Dialogi kulkee mukavasti ja osaltaan keventää vaikutelmaa. Kieli on kuvailevaa, paikoin tarkoitushakuisen tuntuisen erikoista: ”-- päivä laski luomiaan salamoiden välkkeessä” -tyyppiset kielikuvat lähinnä kohauttavat kulmia.

Kuolema ei lomaile on kepeähkö ihmissuhdepainotteinen arvoitusdekkari, jonka teemoista esimerkiksi romanssihuijausta olisi voinut hyödyntää tehokkaamminkin. Mukava leppoisa välipaladekkari, jossa eivät suolenpätkät lentele. Suosittelen laiturinnokkaan (mutta kannattaa varmistaa selustansa!).

Miia Laine: Kuolema ei lomaile
Enostone Kustannus 2022. 221 s.

Arvostelukappale.

Laura Andersson: Kuolema Kulosaaressa

 

Vuonna 1946 Lyyli Huttunen on 37-vuotias työtön kotiapulainen, joka on viettänyt sotavuodet ja muutamia sotaa edeltänyttäkin vuotta Amerikassa piikomassa. Koska uranäkymät ovat laihat, Lyyli päättää tarttua isäntänsä tarjoamaan mahdollisuuteen ja matkustaa takaisin Suomeen ja Helsinkiin. Kenties kotimaassa voisi aloittaa uuden elämän?

Matkustaja-alus Île de Francella Lyyli tapaa sirkustaiteilija Riku Loimolan, jonka ura on myös kääntymässä ehtoopuolelle. Pariskunta onnistuu matkan aikana ratkaisemaan pankkiiri Robertsoniin kohdistuneen kiristysvyyhden. Menestys siivittää Lyyliä ja Rikua tekemään isoja ratkaisuja. Riku ehdottaa ensin Lyylille avioliittojärjestelyä, joka ratkaisisi monta heidän pulmistaan, eikä vähiten Rikun homoseksuaalisuudesta aiheutuvia. Lyyli voisi samassa yhteydessä alkaa käyttää uutta etunimeä. Lili Loimola kuulostaa paljon hohdokkaammalta kuin Lyyli Huttunen. Lili tarttuu Rikun tarjoukseen, ja niin hänestä tulee tuota pikaa rouva Loimola.

Sodasta toipuva Helsinki ei ole kaksinen paikka kotiin palaaville, mutta pian Lili ja Riku saavat uuden toimeksiannon ja päättävät ryhtyä tarjoamaan yksityisetsiväpalveluja. Joakim Holm -niminen sotainvalidi on päätynyt omituiseen tilanteeseen. Hän on kiristänyt varakkaalta Henry Aaltokoskelta rahaa uhkaamalla paljastaa tämän homoseksuaaliset taipumukset ja öiset seikkailut Esplanadinpuistossa. Nyt hän kertoo saaneensa poliisin peräänsä ja pestaa Lilin ja Rikun hankkimaan takaisin kiristyskirjeet.

Erikoinen toimeksianto johdattaa kaksikon matkustamaan lukuisia kertoja raitiovaunulla sillan yli Kulosaareen, missä liikemies Henry Aaltokoski asuu mahtavassa sukutalossaan kahden naimattoman sisarensa ja pyörätuolissa istuvan isoäitinsä Helenan kanssa. Palveluskuntaa tuntuu olevan myös runsaasti, mutta ainakin silmämääräisesti näyttää siltä, ettei puutarhuri ole tehtäviensä tasalla. Hienon talon puutarha on retuperällä.

Lili tutustuu Aaltokoskien palvelustyttönä työskentelevään Eeviin ja Riku neiti Aaltokoskiin, jotka kutsuvat Loimolat tuota pikaa seurapiirijuhliinsa. Oivallinen tilaisuus selvittää, missä Henry Aaltokoski säilyttää kirjeenvaihtoaan! Hiiviskellessään juhlien varjolla talon asukkaiden yksityistiloissa Lilille selviää, että Eevi on kadonnut pari yötä takaperin yllään vain yöasunsa. Kaksikko päättää kertoa huolensa Eevin kohtalosta Aaltokoskien juhlissakin mukana olleelle komealle komisario Huhdalle.

Loimolat ja Huhta päätyvät lopulta tekemään yhteistyötä, kun Aaltokoskien sotkuisen puutarhan perältä löytyy ikävä yllätys. Lili on ollut enemmän kuin oikeassa ajatellessaan, että kaikilla on salaisuuksia. Kulosaaren huviloiden asukkailla niitä tuntuu olevan kosolti, ja jokin niistä on niin tulenarka, etteivät ihmishenget ole sen suojelemiseksi liian arvokkaita.

Laura Anderssonin esikoisteos Kuolema Kulosaaressa aloittaa uuden Lili Loimola ratkaisee -dekkarisarjan, kuten nykyään ilmeisesti miltei kaikki esikoisdekkarit. Andersson esitellään kustantajan sivuilla kirja-alan ammattilaiseksi ja Agatha Christien arvoitusdekkarien ystäväksi.

Kuolema Kulosaaressa on tuhti yli 400-sivuinen esikoisdekkari, ja tyyliltään se on nostalginen leppoisaa cozy mystery -linjaa edustava teos. Mukavaa lisäkierrettä tarinaan tulee vahvasta queer-otteesta. Lili suhtautuu myötämielisen ymmärtävästi puolisonsa suuntautumiseen ja kauhistelee olosuhteita, joissa homojen on etsittävä kaltaistaan seuraa poliisia ja väkivaltaa jatkuvasti peläten. Lili taas edustaa vahvasti emansipoitunutta ja omasta urasta haaveilevaa naistyyppiä, jonka eteen viskotaan jatkuvasti erilaisia esteitä ja ennakkoluuloja.

Pisteet siis ehdottomasti oivallisesti rakennetusta kiinnostavasta päähenkilökaksikosta, joista Lilin osuus minäkertojana on selvästi dominoivampi. Myös Riku pääsee välillä ääneen kertomaan tapahtumista omasta näkökulmastaan, mutta harvemmin kuin Lili.

Ajankuva on samaten onnistunutta, vaikka esimerkiksi ajan poliittisesti kireät tunnelmat jäävät lähinnä parin satunnaisen maininnan varaan. Välillä tuntuu, että sodasta on kirjan henkilöiden mielestä kulunut runsaastikin aikaa ainakin sen perusteella, miten sotavuosiin viitataan menneenä aikana. Tapahtuma-ajankohta on joka tapauksessa valittu myös hyvin.

Juonessa on muutamia pahastikin onnahtavia kohtia, kuten jo alkuasetelman kiristäjän avunpyyntö antaa aavistaa, mutta jos ei takerru liikaa epäloogisiin ja epäuskottaviin yksityiskohtiin, kokonaisuus on mukavan viihdyttävä.

Andersson kirjoittaa sujuvasti ja dialogipainotteisesti liikoja maalailematta. Ruumiita tulee sopivaan tahtiin, jotta lukijan mielenkiinto pysyy pitkän tarinan mittaan vireillä.

Mielelläni palaan Lilin ja Rikun seurassa 1940-luvun jälkivuosien Helsinkiin ratkomaan kiperiä arvoituksia.

Laura Andersson: Kuolema Kulosaaressa
Otava 2022. 415 s.

Ennakkokappale.

Lasse Honkanen: Tilaisuus tekee murhaajan

 

Mainostoimistossa työskentelevä Arttu Lampare on muuttanut väliaikaisesti Helsingistä Tampereelle. Maisemanvaihdos on ollut toivottu monestakin syystä, eikä vähiten niin sanotun Kuusisaaren tapauksen vuoksi. Kuusisaaren tapauksella viitataan rikokseen, jonka ratkaisemisessa Artulla katsottiin olleen ratkaiseva osuus. Media on nostanut hänen nimensä ja kasvonsa esiin jutusta uutisoidessaan, ja samassa yhteydessä on poliisi saanut osakseen ankaraa arvostelua ja pilkkaa.

Julkisuus ei Arttua kiinnosta, oikeastaan päinvastoin. Tampereelle hänet on tuonut mieluinen työtehtävä. Häneltä on tilattu teollisuusneuvos Voitto Vatjalaisen muistelmat. Asunto on järjestynyt vallan oivalliselta paikalta ja edullisin ehdoin. Syltti-kollista huolehtiminen on leppoisaa puuhaa, kun samalla voi ihailla asunnostaan käsin Näsinpuistoa ja Tallipihaa. Artun kämppä siis sijaitsee aivan kansallismaiseman kupeessa, vain pikaisen kävelymatkan päässä Vapriikki-museokeskuksesta.

Kaikki näyttää siis olevan hyvin kesäisen kauniin Tampereen keskustassa, mutta idylli särkyy, kun teollisuusneuvos Vatjalainen eli Artun työnantaja löytyy murhattuna Vapriikista viikinkinäyttelyn kosteiden avajaisten jälkeisenä aamuna.

Poliisi ja erityisesti rikoskomisario Yrjö Hiirelä suhtautuu Arttuun odotetun epäluuloisesti. Häntä varoitellaan toistuvasti sotkeutumasta tutkimuksiin. Arttu ei itsekään ole mitenkään innokas tunkemaan nenäänsä tapaukseen, mutta kun hänen asuntoonsa murtaudutaan ja muistelmateoksen aineistoa pengotaan, tapaus alkaa tuntua henkilökohtaiselta. Lisäksi Arttu tutustuu mukavannäköiseen freelance-toimittaja Paulaan, joka on luonnollisesti kiinnostunut uutisaiheesta.

Tilaisuus tekee murhaajan on tamperelaisen Lasse Honkasen esikoisdekkari ja aloittaa samalla Arttu Lampareen tutkimuksista kertovan sarjan. Teollisuusneuvoksen murhatutkimuksista kehkeytyy lopulta oikein mukavantuntuinen leppoisahko arvoitusdekkari, jossa hienolla miljööllä on keskeinen osuus.

Tamperetta Honkanen kuvaa ehdottoman rakastavasti. Keskeiset tapahtumapaikat ovat tuttuja Tampereella vain vierailuilla käyneellekin, joten muistojaan voi verestää ja uusia tutustumiskohteita listata seuraavia käyntejä varten.

Pidin myös päähenkilöistä eli Artusta, Paulasta ja rikoskomisario Hiirelästä. Mitään kovin syvälle luotaavaa ei henkilökuvaus ole, mutta ei sen tarvitsekaan. Artulla tai Paulalla ei tunnu olevan mitään kovin pirullisia luurankoja kaapeissaan tai synkkiä traumaattisia kokemuksia menneisyydessään, mikä tuntuu välillä oikein virkistävältä.

Poliisitutkimusten yksityiskohdillakaan lukijaa ei kuormiteta, koska päähenkilö on vähän vastentahtoinen amatöörietsivä. Mielelläni kuulen kolmikosta lisää!

Ainoa minua varsinaisesti ärsyttämään jäänyt yksityiskohta oli Artun keksimä uudissana ’ällykkä’, jota hän ryhtyy käyttämään älypuhelimestaan. Sitä sanaa en toivo enää näkeväni tai kuulevani!

Entä mitä siellä Kuusisaaressa oikein tapahtui? Sekin onneksi selvisi.

Lasse Honkanen: Tilaisuus tekee murhaajan
Karisto 2021. 304 s.
Äänikirjan lukija Jalmari Savolainen, kesto 9 h 52 min.

Arvostelukappale kustantajalta, äänikirja itse maksettu BookBeat.

Vuoden 2021 aikana lukemani uudet kotimaiset esikoisdekkarit:

Tuomas Niskakangas: Roihu (Otava)
Kauko Röyhkä ja Anneli Aunola: Liian lempeä mies (CrimeTime) 
Antti Vihinen: Punainen prinsessa (Into)
Tommi Laiho: Uhanalaiset (Myllylahti)
Heidi Airaksinen: Vierge moderne (Arktinen Banaani)

Risto Miettinen: Petturi (Aula & Co)
A. M. Ollikainen: Kontti (Otava)
Martta Kaukonen: Terapiassa (WSOY))
Milka Hakkarainen: Ei verta rantaa rakkaampaa (Myllylahti)
Johanna Savolainen: Se, joka pääsi pakoon (Mäkelä)

Mikko Kalajoki: Velkakirja (Otava)
Johanna Hasu: Roihu (Reuna)
Saija Kuusela: Katse (Tammi)
Sari Rainio ja Juha Rautaheimo (R&R): Vainajat eivät vaikene (Siltala)
Janne Toivoniemi: Sateenkaarimurhat (CrimeTime)

Anu Ojala: Jääsilkkitie (Like)
Joona Keskitalo: Tottelemattomat (Bazar)
Lasse Honkanen: Tilaisuus tekee murhaajan (Karisto)