Heikki Valkama: Tulikukka

”Uskon kaiken, mitä Valkama kirjoittaa japanilaisesta kulttuurista ja elämänmenosta”, kirjoittaa Kirsi Mäenpää arviossaan Heikki Valkaman dekkarista Tulikukka uudessa Ruumiin kulttuurissa (4/2019). Allekirjoitan tämän täysin. Valkama tietää, mistä kirjoittaa, ja se tekee Tulikukasta nautittavan romaanin. Dekkarifania tosin jää kismittämään, että dekkariksi Tulikukka on valitettavan köykäinen. Valkamalla olisi kyllä paukkuja vähän jännitteisemmänkin tarinan punomiseen.

Aiemmista gastrodekkareista Pallokala ja Laserjuuri tuttu suomalainen tähtikokki Riku Mäki ja hänen japanilainen poliisiystävänsä Daisuke Matsuzaka ovat mukana Tulikukassakin, mutta hyvin viitteellisesti he osallistuvat rikosten ratkaisemiseen. He nyt lähinnä sattuvat olemaan huudeilla, kun rikoksia tapahtuu.

Ruualla on oma osuutensa teoksessa edelleen. Riku saa mielenkiintoisen tarjouksen, joka liittyy buddhalaisluostareiden ikivanhojen ruokaperinteiden ja nykymuodin mukaisten vegaaniruokien parhaiden puolien yhdistelemiseen ja markkinointiin. Luvassa on paljon näkyvyyttä ja myös ihan selvää rahaa. Riku siis päätyy Kioton alueen laidalla sijaitsevan ikivanhan buddhalaisluostarin vieraaksi. Hänen kokkauksiaan kuvaamaan saapuu toimittaja Eva Lund ruotsalaisen kuvausryhmänsä kanssa. Tarkoitus on kuvata Lundin vetämään pohjoismaista ruokakulttuuria esittelevään Netflix-sarjaan ylimääräinen Japanista kertova osuus.

Riku on onnellisen tietämätön siitä, että Kiotoa piinaa tuhopolttaja, jolla on tähtäimessään harhateille lipsuneiden buddhalaisten rakennukset. Lukija pääsee kurkistamaan rikollisen pään sisään minämuotoisissa osuuksissa. Niinpä lukija tietää, että pyromaani uskoo vakaasti saaneensa Buddhalta tehtävän puhdistaa usko tulella ja että Riku Mäki ja länsimainen tv-ryhmä pyhässä luostarissa ovat hänen silmissään veret seisauttava rikos. Riku joutuu siis tietämättään tuhopolttajan maalitauluksi.

Alkupuoli Tulikukasta käsitellään lähinnä munkkiluostarin perinteiden nivoutumista nykyajan vaatimuksiin, ruokafilosofioita ja Rikun henkilökohtaisia asioita. Luostarin muurien sisälle on rakennettu modernit mukavuudet tarjoavia majoitustiloja turisteille, mutta luostaripalvelusta suorittavat munkit noudattavat ikivanhoja perinteitä esimerkiksi ruokailussaan ja pukeutumisessaan. Japanin kiehtovimpia piirteitä onkin juuri tämä ikiaikaisen ja huippumodernin yhdistyminen arjessa, ja sitä Valkama kuvaa, kuten sanottu, todella kiinnostavasti. Myös japanilaisten perinteiset ja samalla hyvin modernit ajatukset ja sovellukset lähi- ja vegaaniruoasta ovat mielenkiintoisia ja hyvin ajankohtaisia.

Vaikka lukija siis pääsee kurkistamaan rikollisen ajatuksiin, hänen henkilöytensä pysyy salassa lähes loppuun asti. Lukijalle on tarjolla muutamakin vaihtoehto, joiden väliltä voi yrittää arpoa syyllistä. Loppuratkaisun helppous jäi vähän harmittamaan, vaikka juonessa sentään yksi yllätyskiemurakin onneksi oli.

Heikki Valkama: Tulikukka
Tammi 2019. 282 s.
Äänikirjan lukija Toni Kamula, kesto 7 h 26 min.

Painettu kirja ostettu, äänikirja Storytel.

Heikki Valkama: Laserjuuri

Merellä ajelehtiva tai rannalle huuhtoutunut tuntematon ruumis ei ole uutinen Kreikan ja Turkin saaristossa. Ruumiin hävittämisestä on tullut rikollisen helppoa. Kreikan ortodoksikirkon kiivaasti vastustama polttohautaus oli pakko ottaa käyttöön Kosin saarella pari vuotta sitten, kun hukkuneiden pakolaisten ruumiiden hautaaminen ei enää muilla keinoin ollut mahdollista. Kosin lomasaaren rannoilla on röykkiöittäin hylättyjä pelastusliivejä muistuttamassa pakolaistulvasta.

Kuunnellessaan syyrialaisen Haman kaupungin kirjastonhoitaja Yu Darvishin kertomaa omaa ja poikansa tarinaa videotallenteelta suomalaista huippukokki Riku Mäkeä oksettaa. Hänen on tarkoitus tavata videolla puhuva mies ja saada tältä tieto, mistä löytyy monien himoitsema tarunhohtoinen kasvi, laserjuuri. Koko tehtävä tuntuu yhtäkkiä banaalilta ja vastenmieliseltä. Mutta panokset pelissä ovat kovat kaikin puolin.

Heikki Valkaman toisessa gastrodekkarissa Laserjuuri tavataan suomalainen entinen jääkiekkoilija ja nykyinen huippukokki Riku Mäki Japanissa, minne hän on jäänyt opettelemaan omaa ammattiaan uudelleen alusta. Vanhat meriitit eivät nimittäin hetkauta paikallisia huippukokkeja tippaakaan, vaan suomalaistulokkaan on osoitettava aito halunsa ja kykynsä oppia samalla tavalla kuin paikallistenkin eli aloittamalla aivan alkeista ja hierarkian pohjalta. Rikun silmissä kangastelee kuitenkin oma suomalais-japanilainen ravintola, jonka hän vielä perustaisi Tokioon.

Rankka arkinen puurtaminen japanin kielen opiskelun ja kokkaamisen opettelun parissa kuitenkin katkeaa, kun hän saa ystävänsä välityksellä kutsun lähteä tapaamaan kuuluisaa led-miljönääri Kawakamia. Mies on päättänyt hankkia itselleen tarunhohtoisen laserjuureksi kutsutun maustekasvin, joka on kadonnut tietymättömiin Välimeren ympäristöstä jo Rooman valtakunnan aikaan. Mauste on ollut aikanaan arvostettu ja haluttu. Mitä sillä saisikaan aikaan nykymaailmassa?

Kawakami on saanut vihjeen, että Syyriasta paenneella Yu Darvish -nimisellä miehellä on hallussaan ikivanha kirja, jossa kerrotaan laserjuuresta ja mahdollisesti myös paikasta, josta sen saattaisi löytää. Rikun tehtävä on mennä tapaamaan Darvishia ja saada häneltä tarvittavat tiedot kasvista. Tehtävä vaikuttaa helpolta ja tervetullut loma Välimerellä houkuttelee. Riku päättää tarttua tarjoukseen. Perillä loma luonnollisesti osoittautuu aivan joksikin muuksi…

Laserjuuren jäljillä on nimittäin myös Japanin pahamaineinen rikollisjärjestö Yakuza. Rikun väistellessä luoteja Turkissa ja Kreikan saaristossa Japanissa seurataan Namie Amuron kohtaloa. Namie työskentelee kylpylässä, joka tarjoaa asiakkailleen myös nyotaimori-ateroita, joissa sushi tarjoillaan alastoman naisen vartalolta. Namie on joutunut nykyiseen ammattiinsa, kun isän velat Yakuzalle ovat jääneet hänen maksettavakseen. Yliopiston englanninopinnot on ollut pakko jättää kesken. Painajainen alkaa, kun Namie tarjoiluastiana toimiessaan vahingossa kuulee englanninkielisen keskustelun, jossa puhutaan salaperäisestä ja arvokkaasta juuresta.

Valkama on onnistunut rytmittämään Laserjuuren edeltäjäänsä Pallokalaa paremmin. Toimintakohtaukset seuraavat toistaan tasaiseen tahtiin. Suvantoja on edelleen paljon, sillä Valkama kuvailee japanilaiseen ja välimerelliseen ruokakulttuuriin kuuluvia yksityiskohtia perusteellisesti. Rakenteellisesti Laserjuuren juoni ei ole kovin koherentti, sillä henkilöitä on runsaasti ja tapahtumat leviävät kirjaimellisesti ympäri maailmaa. Mutta nämä seikat eivät lopulta haittaa, sillä Laserjuuri on kuitenkin kiinnostava, viihdyttävä, opettava ja vaikuttavakin romaani.

Minuun iskivät voimakkaimmin alussa mainitsemani Välimeren alueen pakolaistilanteen karut kuvaukset. Miten voi matkustaa turistilomalle Kosille tai idylliselle Patmokselle, kun samalle saarelle pyrkii epätoivoisia ihmisiä kirjaimellisesti henkensä kaupalla? Asiaa olen toki pohtinut aiemminkin, mutta jostain syystä tämä dekkari sai aiheeseen uutta syvyyttä. Aika pysäyttävää. Kirjallisuudella on vaikutusta.

Kuuntelin Laserjuuren äänikirjana, joten jouduin vähän etsiskelemään henkilöiden nimien kirjoitusasua. Selvisi, että Yu Darvish on japanilainen baseballtähti. Pallokalan ilmestyttyä luin tai kuulin jossain yhteydessä, että tämä on kirjailijan tapa pikkuisen virnistellä niiden lukijoiden kanssa, jotka tuntevat japanilaista kulttuuria vähän keskivertosuomalaista paremmin. Laserjuuressa kuulemma kaikki japanilaiset nimet on lainattu baseballin puolelta ja turkkilaiset taas on nimetty koripalloilijoiden mukaan. Itseltäni nämä vitsit menevät kyllä iloisesti yli hilseen, mutta eivätpä ne haittaakaan.

Heikki Valkama: Laserjuuri
Tammi 2018.
Äänikirjan lukija Toni Kamula, kesto 8 h 4 min.

Storytel.

Sijoitan Laserjuuren Helmet-lukuhaasteen kohtaan 21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja.

Kolmas Riku Mäki -gastrodekkari Tulikukka ilmestyy syyskuussa 2019. 

Vuoden johtolanka 2018 -palkinto ja kunniakirjat #dekkaritiistai

Vuoden johtolanka 2018 -voittaja Timo Saarto.
Voitto tuli teoksesta Kuoleman kuukausi.

Suomalaisten dekkariharrastajien yksi vuoden jännittävimmistä päivistä oli tänään. Suomen dekkariseura ry nimittäin jakoi Vuoden johtolanka 2018 -palkinnon sekä myönsi Vuoden esikoisdekkari 2018 ja Ulkomaisen jännityskirjallisuuden kunniakirjan 2018. Tarkemmat tiedot palkinnon ja kunniakirjojen jakoperusteista löytyvät Suomen dekkariseuran verkkosivuilta.

Koska olin kaksi edellistä vuotta mukana Johtolanka-palkintoraadissa, pääsin mukaan myös tämänvuotiseen palkitsemistilaisuuteen. Siitä kiitokset Suomen dekkariseuran hallitukselle! Oli mukavaa olla mukana kerrankin vain ihan yleisönä ilman mitään esiintymisvelvoitteita!

Kolmijäseninen raati valitsi Vuoden johtolanka 2018 -voittajaksi Timo Saarron historiallisen dekkarin Kuoleman kuukausi (Karisto, 2017).

Ote raadin perusteluista (jotka löytyvät kokonaan myös tuolta Dekkariseuran verkkosivuilta):

”Kuoleman kuukausi on taitavasti rakennettu historiallinen dekkari. Se luo elävän ajankuvan vuoden 1917 Helsingistä, vähän ennen Suomen sisällissotaa. Saarto kuvaa tarkkanäköisesti järjestysvallan sekasortoa ja osapuolten välillä kytevää epäluuloa.

Saarron kuvaama historiallinen Helsinki tuntuu aidolta ja pohjautuu selvästi perusteelliseen taustatyöhön. --- Kuvaus ei jää kuitenkaan pelkäksi miljöön maalailuksi, vaan arkielämän pienet yksityiskohdat antavat siihen oikeasti eletyn elämän makua.

---Teoksen päähenkilöt ovat sympaattisia mutta tuntuvat kuitenkin aidoilta oman aikansa ihmisiltä. --- Romaanin juoni on punottu osaavasti, eikä se päästä lukijaa liian helpolla. ---Juoni vetää mukaansa ja pitää otteessaan loppuun asti. Teoksellaan Saarto osoittaa kuuluvansa suomalaisen historiallisen dekkarin kärkikaartiin.”

Kerrankin voin paukutella henkseleitäni ja kehaista, että olen lukenut palkintokirjan jo tuoreeltaan. Juttuni Kuoleman kuukaudesta löytyy siis täältä, ja muun muassa näin minä siitä olen kirjoittanut:

Saarto puhaltaa hienosti henkiin tuon sekasortoisen ja vaarallisen ajan kaikkine vivahteineen. Taustatyö on tehty huolella, eikä dekkarijuonessakaan ole valittamista.

Saarrolta on ihan lähiaikoina ilmestymässä seuraava historiallinen dekkari Kevään varjo, joka sijoittuu huhtikuuhun 1918, punaisen Helsingin viimeisiin päiviin. Odotettavissa on siis jälleen miljööltään poikkeuksellinen jännitysromaani. 

Henkselien paukutteluni vain jatkui, kun vuoroon tuli Vuoden esikoisdekkari -kunniakirjan jakaminen. Se myönnettiin nimittäin Heikki Valkamalle gastrodekkarista Pallokala (Tammi, 2017. Jälleen ensin raadin perusteista otteita:

”Pallokala vie lukijan kiinnostavalle kulttuurilliselle makumatkalle. Valkama kuvaa luontevasti japanilaista kulttuuria mutta välttää liiallisen tiedon vyörytyksen. --- Keitos on maustettu herkullisesti kulttuurillisilla kommelluksilla.

Valkama on valinnut romaaniinsa erityisen kiinnostavan päähenkilön: huippukokki ei ole tyypillinen dekkarin rikosta ratkova hahmo. --- Valkama kuljettaa tarinaa luontevasti ja varmasti. Teksti on sujuvaa ja kangertelematonta ja imaisee helposti lukijan mukaansa.
Pallokala on esikoisdekkariksi harvinaisen kypsä näyte viihdyttävän kirjoittamisen taidosta.”

Pallokalankin luin ihan tuoreeltaan se ilmestyttyä. Kurkkaa koko juttuni täältä, jos kiinnostaa. Muun muassa näin olen lukemastani ajatellut:

”Pidin eksoottisesta ympäristöstä ja näyttävästä murhatavasta, mutta kumpikin tuntui toisaalta vaativan paljon selittämistä ja avaamista, mikä valitettavasti syö jännitystä vaikka muuten kiintoisaa onkin. Japani-faneille ja ruokafriikeille tämä on oivallinen herkkupala.”

Myös Valkama kirjoittaa jo seuraavaa Japaniin sijoittuvaa dekkariaan!

Heikki Valkama ja Vuoden esikoisdekkari -kunniakirja,
joka myönnettiin dekkarista Pallokala.

Suomen dekkariseura ry:n Ulkomaisen jännityskirjallisuuden kunniakirja meni tänä vuonna unkarilaiselle Vilmos Kondorille viisiosaisesta Budapest Noir -sarjasta, joka sijoittuu Unkarin lähihistorian vuosiin 1936–1956. Sarjan osat ovat:

Budapestin varjot (Tammi, 2012)
Budapestin synnit (Tammi,2013)
Budapestin vakooja (Tammi, 2014)
Budapestin raunioissa (Tammi,2017).

Viides osa on myös tulossa suomeksi. Kirjat on suomentanut Tähti Schmidt (aik. Pullinen).

Päähenkilö rikostoimittaja Zsigmond Gordon kohtaa työssään rikollisuutta, jonka syvimmät syyt useimmiten ovat poliittisen järjestelmän halussa peitellä ja muuntaa totuutta tai muuten hyötyä rikollisuudesta. Kondor kuvaa päähenkilönsä tinkimättömäksi, kaikenlaista vääryyttä kohdanneiden puolustajaksi, jonka tavoitteena on tuoda esiin myös maansa hallinnollista tilaa.

Raati perustelee valintaansa muun muassa näin:

”Kirjojen tyyli on perinteistä kovaksikeitettyä jännityskirjallisuutta, mutta Kondor yhdistää siihen taidokkaasti ajankohdan kuvausta todellisine tapahtumineen. ---Teosten tärkeä elementti on Gordonin kotikaupunki Budapest, jonka rosoisuus Itävalta-Unkarin aikaisine loistokkaine rakennuksineen ja pimeine köyhine syrjäkujineen piirtyy elävänä silmiemme eteen.”

Kirjailijan kiitokset voi lukea seuran nettisivuilta.

Vilmos Kondori  kiitokset välitti
Tammen johtaja Outi Mäkinen.

Suomen dekkariseuran Johtolanka-palkinto ei ole rahapalkinto, vaan voittaja saa vuodeksi haltuunsa kiertopalkinnon, joka on Tuke Laurilan suunnittelema komisario Palmu -aiheinen puureliefi. Tänä vuonna voittajalle jäävä palkinto on uudistettu, ja se on kuvanveistäjä Inka Niemisen suunnittelema upea kaulaan tai vaikka seinälle ripustettava teos. Palkinto muodostuu teräksisestä Johtolanka-tekstistä, joka on kiinnitetty moottorisahan teräketjuun. Suunnittelijan sanoin: "Dekkariseuran palkintoon sopivaa kirskuvaa jännitettä ja viiltävän yllätyksellisiä palkintomateriaaleja." Kyllä!

Kuva Leena Korsumäki.

Palkittujen sormenjäljet myös painetaan asiaankuuluvin menoin kunniakirjoihin. Tällä kertaa seremonian toimitti ammattitaitoisen varmoin ottein Helsingin poliisilaitoksen nettipoliisi, ylikonstaapeli Teemu Hokkanen. Tätä vaihetta juhlamenoissa monet palkitut ovat tuntuneet kovasti jännittävän, mutta Hokkanen otti tilanteen haltuunsa ohjeistamalla ja harjoituttamalla toimenpiteen ainakin kertaalleen kummankin palkittavan kanssa. Hienosti meni! Lisäksi ylikonstaapeli Hokkanen viihdytti yleisöä kertomalla, miten sormenjälkiä vertailtiin maanlaajuisesti ennen ATK-aikaa.

Ylikonstaapeli Teemu Hokkanen harjoituttaa Heikki Valkamaa
sormenjäljen ottamista varten. Taustalla raadin pj. Matti Järvinen.

Hurjan paljon onnea palkituille! Tsemppiä Johtis-raadille urakan toiseen puoliskoon! 

Heikki Valkama: Pallokala

Japanilainen kulttuuri, huippukokkaus ja häikäilemätön rikos. Näistä aineksista on koottu gastrodekkariksi kutsuttu Pallokala, joka on käsittääkseni toimittaja-kirjailija Heikki Valkaman esikoisdekkari. Houkutteleva yhdistelmä ainakin minun mielestäni. Olen pitänyt kovasti Valkaman työnjäljestä Imagen päätoimittajana, ja kukapa suomalainen ei pitäisi Japanista. Ruoasta nyt puhumattakaan. Dekkarifaniuttani minun lienee turha avata enempää. Pallokala polskahti oitis lukulistani kärkeen!

Riku Mäki on suomalainen kansainvälisestikin menestynyt huippukokki, joka on kotimaassa saavuttanut oikeastaan kaiken haluamansa ammatillisessa mielessä. Yksityiselämän puolella tilanne ei ole aivan yhtä aurinkoinen, sillä Riku on hiljattain tullut kipeällä tavalla petetyksi. Siksi yllättävä kutsu Japanin keisarilliseen huippukokkikisaan on lopulta enemmän kuin tervetullut. Yhtään ei haittaa, että kutsun on selvästikin junaillut Rikun opiskelukaveri Kenta, joka on Tokiossa jatkanut perheensä menestystä ravintolabisneksessä.

Riku siis pakkaa veitsensä ja suomalaiset huippulaadukkaat raaka-aineensa televisioitavaa kokkikisaa varten ja matkustaa Tokioon. Samaan aikaan lukija saa seurata Atsuya Furutan yrityksiä taklata pahin kilpakumppaninsa kisassa paikallisen mafiapomon eli yakuza-päällikön ykkösmiehen paikasta. Kolmas, kursiivilla painettu näkökulma jää arvoituksellisesti nimettömäksi. Joku on kuitenkin pahassa pulassa, eikä muuta ulospääsyä ole kuin valmistaa murhaava ateria pallokalasta. Tuskailua ja valmisteluja seurataan lähes koko dekkarin mitalta. Puolivälin jälkeen kuvaan astuu myös ylikomisario Matsuzaka.

Valkaman dekkarin ainekset ovat mielenkiintoiset ja hänen Japani- ja gastronomia-asiantuntemuksensa ovat kiistämättömät, eikä kielessäkään ole moitittavaa. Harmillisesti Pallokalan heikkoudeksi jää dekkarijuonen vaisuus. Liikkeelle lähdetään kovin kaukaa ja monia asioita, kuten japanilaisen järjestäytyneen rikollisuuden olemusta, kokkikisoja, kokkausta, pallokalan myrkyllisyyttä ja japanilaista tapakulttuuria ylipäätään selitetään sivukaupalla.

Toimintaan päästään siis vasta pitkällisten luentojen jälkeen, ja hetken aikaa näyttääkin jo hyvältä. Murhatapa on verrattoman näyttävä, ja oivallisesti Valkama saa Rikun melkoiseen pulaan. Sitten seuraa taas jaarittelua, kunnes lopulta päästään kiivaaseen toimintavaiheeseen. Hetken aikaa meno on oikeasti jännittävää, kunnes loppu taas löysäillään.

Suomalaiskokki Riku Mäki ei selvitä rikosta tai hääri muutenkaan yksityisetsivänä. Rikoksen selvittämisen osalta Pallokala on lähinnä poliisiromaani. Matsuzaka vaikuttaa lyhyen tuttavuuden perusteella sympaattiselta poliisimieheltä, jolla on riesanaan tutunoloisia ongelmia liiallisesta perhe-elämän tuhoavasta työstä alkaen.

Pidin eksoottisesta ympäristöstä ja näyttävästä murhatavasta, mutta kumpikin tuntui toisaalta vaativan paljon selittämistä ja avaamista, mikä valitettavasti syö jännitystä vaikka muuten kiintoisaa onkin. Japani-faneille ja ruokafriikeille tämä on oivallinen herkkupala.

Heikki Valkama: Pallokala
Tammi 2017. 270 s.

Arvostelukappale.