Virpi Hämeen-Anttila, Ansu Kivekäs, Tiina Raevaara ja Pauliina Susi: Se on täytetty #dekkariviikko

 

Pentti Haanpään Yhdeksän miehen saappaat -teoksessa yksi tietty saapaspari kulkee sodan aikana mieheltä toiselle. CrimeTimen vuonna 2011 julkaisemassa novelliantologiassa Tykki taas Lahti-pistooli yhdistää kahdentoista eri rikoskirjailijan novelleja.

Saman idean pohjalta on syntynyt neljän suomalaisen kirjailijan teos Se on täytetty, jota kustantaja luonnehtii neljästä tarinasta koostuvaksi jännitysromaaniksi. Itse luin tarinat lähinnä löyhästi yhteen nivoutuvina novelleina, ja Ruumiin kulttuurin päätoimittaja Päivi Remes luonnehtii niitä pienoisromaaneiksi, mutta ei määritelmällä tälläkään kertaa ole kummoistakaan merkitystä. Idea on hulvaton: tarinoissa kulkee yhdistävänä tekijänä täytetty mäyrä.

Kirjoittajanelikon muodostavat kirjailijat Virpi Hämeen-Anttila, Ansu Kivekäs, Tiina Raevaara ja Pauliina Susi, jotka kaikki ovat nimekkäitä ja ansioituneita tekijöitä myös jännityskirjallisuuden saralla. Tuoreessa Suomen dekkariseuran jäsenlehdessä Ruumiin kulttuuri 2/2024 nelikko esitellään laajasti. Naiset kertovat asuvansa suhteellisen lähellä toisiaan ja olevansa ystäviä jo vuosien takaa.

Vuonna 2016 eräällä tapaamisella syntyi idea yhteisistä lukuilloista, joissa kirjailijat lukevat teoksiaan ääneen ja haastattelevat toisiaan. Nimellä Vaaralliset naiset he ovat kiertäneet siitä pitäen esiintymässä eri puolilla. Se on täytetty on naisten ensimmäinen yhdessä kirjoittama teos. Hauskan idean täytetystä mäyrästä kuulemma keksi Tiina Raevaara.

Mäyrään tutustutaan kättelyssä eli Virpi Hämeen-Anttilan tarinassa Sukulaissielut. Sen ihmispäähenkilönä on erään lakkautetun koulun entinen vahtimestari Paananen, joka työvuosien kuluessa kiintyi biologian varastossa säilytettyyn täytettyyn mäyrään niin, että pyysi sen itselleen läksiäislahjaksi.

”Mäyrä oli noin kahdeksankymmenen sentin pituinen ja pään kohdalta neljänkymmenen sentin korkuinen. Se oli kohottanut yläruumistaan kuin olisi juuri noussut onkalostaan päivänvaloon, ja sen katse oli suunnattu yläviistoon, niin että kun Paananen käveli vitriinin luo, eläin tuijotti suoraan häneen.
Vahtimestaria miellytti mäyrän tuuhean turkin selkeä väritys, vartalon syvä harmaa sävy ja pitkulaisen pään säännölliset mustat juovat hohtavan valkoisella taustalla. Mustat, valkoreunaiset korvat oli sijoitettu tarkasti mustien juovien keskikohtaan päälaelle, ja mustista käpälistä työntyivät esille kaivajan kynnet. Paananen saattoi ihailla monen minuutin ajan mäyrän kookasta kuonoa ja tummia silmiä, jotka muistuttivat hänestä ihmisen silmiä.”

Paanasen ja mäyrän suhde alkoi jo koulussa saada hieman maagisia piirteitä. Paananen alkoi käydä mäyrän kanssa keskusteluja. Tuntui kuin kaikista mahdollisista olennoista juuri mäyrä ymmärtäisi miestä parhaiten. Kun Paananen sitten vie mäyrän kotiinsa ja sijoittaa sen parhaalle paikalle olohuoneeseen, alkavat vaikeudet. Paanasen vaimo ei pidä mäyrästä. Tunnelma alkaa nopeasti kiristyä.

Hämeen-Anttilan Sukulaissielut sijoittuu jonnekin 1960- ja 70-lukujen taitteeseen. Ansu Kivekkään Säpinää alkaa marraskuulta vuonna 1983. Henkka herää kauheassa krapulassa kaverinsa Ilen asunnolta kainalossaan toisen kaverinsa Kuosmasen täytetty mäyrä. Aamu ei juuri parane, kun Henkka löytää viereisestä huoneesta Ilen, jolla on fileerausveitsi syvällä lapaluidensa välissä. Mitä yöllä oikein on tapahtunut?

Kivekkään vauhdikkaassa ja yllättäviä käänteitä saavassa tarinassa mäyrä on saanut omistajansa äidin käsittelyssä vatsapussin, jonka sisältö tuntuu kiinnostavan hyvin vaarallisia tahoja. Ilen ruumiin hävittäminen saa sekin melkoisia kierteitä!

Teoksen kolmannen jakson on kirjoittanut Pauliina Susi. Talvipesä-niminen tarina sijoittuu ajallisesti nykyaikaan, ja siinä mäyrä on päätynyt iäkkään Rauno Rahikaisen haltuun. Raunolta on alkanut ote elämänhallintaan lipsua, ja hänen tyttärensä palkkaa Jannan siivoamaan Raunon taloa. Rauno ei ajatuksesta pidä lainkaan. Vähintäänkin omituisesti käyttäytyvä vanhus on koonnut kaiken talonsa ryönän talvipesää varten, eikä sitä suinkaan pidä siivota roskikseen.

Mistä oikein on kysymys? Vähitellen asiat alkavat valjeta Jannalle ja hän alkaa miettiä, onko siivouskeikka sittenkään siitä saatavan kieltämättä hyvän korvauksen väärtti. Mutta Jannalla olisi todellakin tulevaisuudessa rahalle käyttöä. Sitten tapahtumat alkavat toden teolla vyöryä kohti hurjaksi yltyvää loppuhuipennusta.

Mäyräsalaliitto on Tiina Raevaaran käsialaa ja on teoksen viimeinen tarina, koska se sijoittuu tulevaisuuteen eli vuoteen 2043. Raevaaran tulevaisuuskuva on dystooppinen. Kaikki eläimet on tarkoin hävitetty kuivalta maalta tautiepidemioiden hillitsemiseksi. Meressä kyllä kuhisee elämää, mutta se pelottaa kaikkia ihmisiä, eikä kukaan järjissään oleva menisi lähellekään vettä. Kaikki eivät kuitenkaan vallitsevaan maailmanjärjestykseen tyydy, vaan vastarintaliike kokoaa suljetuilla erämaa-alueilla voimiaan.

Bioetsivä Adalmiina Hakkarainen törmää työkeikallaan yllättävään kiellettyyn esineeseen eli täytettyyn mäyrään, joka sitten päätyy hänen asunnolleen. Jostain itselleen käsittämättömästä syystä Adalmiinan on pakko saada mäyrä itselleen. Sitten Adalmiina saa pomoltaan huippusalaisen työtehtävän, joka vie hänet ensin erämaihin ja sieltä yhä hurjemmaksi kiihtyvään seikkailuun. Kuten tarinan nimestä voi päätellä, tulee täytetyllä mäyrällä olemaan siinä ja maailmanpelastamissuunnitelmassa ratkaiseva osansa.

Kaikki neljä tarinaa ovat omanlaisiaan ja -tyylisiään, mutta niitä siis yhdistää enemmän tai vähemmän tuo yhä uudelleen esiin putkahtava omahyväinen täytetty mäyrä. Hieman vaihtelee tarinasta toiseen, kuinka paljon mäyrä tuntuu tietoisesti vaikuttavan tapahtumien kulkuun. Ehkä kyse on tarinoiden ihmishenkilöiden herkkyysasteesta?

Tarinoita yhdistää myös miltei käsin koskettavissa oleva kirjoittamisen ja kertomisen ilo. Se tarttuu nopeasti lukijaankin. Lämmin suositus tälle erikoisteokselle!

Virpi Hämeen-Anttila, Ansu Kivekäs, Tiina Raevaara ja Pauliina Susi: Se on täytetty
CrimeTime 2024. 298 s.
Kansi Jyri Alanne
Äänikirjan lukija Krista Putkonen-Örn.

Arvostelukappale. Äänikirja itse maksettu kuunteluaikapalvelu.

Kesäkuun toinen viikko eli tällä kertaa 10.6.-16.6.2024 on perinteisesti kirjablogeissa dekkariviikko. Tänään alkava sometempaus on jo kymmenes perättäinen #dekkariviikko. Kirsin kirjanurkka toimii tänä vuonna tempausviikon koordinoijana ja Seppo Jokisen Satuttamisten summa -dekkarin esittelybloggaus oman dekkariviikkoni avausjuttuna. Julkaisen ensi viikon tiistaina eli 18.6.2024 koostejutun viikon mittaan mukana olevissa blogeissa julkaistuista dekkarijutuista. Mukana olevat kirjablogit löydät kutsu- ja ilmoittautumisjutun lopusta. Tervetuloa seuraamaan!

Kuuluthan jo Suomen dekkariseuraan? Dekkariseura on vuonna 1984 perustettu rekisteröity yhdistys, joka toimii rikoskirjallisuuden ja dekkarikulttuurin harrastajien yhdyssiteenä. Seura julkaisee neljästi vuodessa ilmestyvää Ruumiin kulttuuri -lehteä, myöntää vuosittain Vuoden johtolanka -palkinnon edellisvuoden parhaasta dekkarista sekä järjestää erilaisia aiheeseen liittyviä tapahtumia. Seuran toimintaan voi tutustua ja jäseneksi (ja samalla mainion Ruumiin kulttuuri -lehden tilaajaksi) voi liittyä täältä.

 

 

 

 

 

Pauliina Susi: Takaikkuna

Oletko tarkistanut, palaako tietokoneesi kameravalo? Seuraako joku tällä hetkellä Sinua tietokoneesi tai älypuhelimesi kautta? Mihin kaikkiin tietoihisi voi päästä sähköisiä reittejä pitkin? Pankkitietoihisi? Terveystietoihisi? Sähköpostiisi? Facebook-tilillesi? Jollet ole tällaisia aiemmin juuri miettinyt, varmasti mietit Pauliina Suden Takaikkunan luettuasi.

Takaikkuna on toimittaja-kirjailija Suden viides romaani. Olen itse lukenut vain Suden esikoisromaanin Ruuhkavuosi (Tammi, 2005), jota markkinoitiin humoristisena ja kepeänä teoksena mutta jota pidin hyvinkin realistisena ja armottomana kuvauksena nykynaisen elämän suorituskeskeisyydestä. Takaikkuna on Suden toistaiseksi laajin teos ja aiheiltaan hyvin ajankohtainen.

Sosiologi Leia Laine on aloittelemassa valtion mahdollisesti rahoittamaa projektia, jossa on tarkoitus auttaa seksinostoon addiktoituneita miehiä. Projektilla on luonnollisesti esikuvansa Ruotsissa, mutta kuten arvata saattaa, Suomessa työ kohtaa ankaraa arvostelua ja vastustusta jo alkumetreillä. Sensaatiokeskusteluohjelmaa vetävä tv-tähti on haistanut kunnon skuupin ja kutsunut Leian haastateltavakseen perjantai-illan ohjelmaansa.

Saman tien helvetti on irti. Leia alkaa välittömästi saada nimettömiä uhkaus- ja solvausviestejä puhelimeensa. Facebook-profiiliin tulee kaveripyyntöjä ja ystävien kannustusviestejä, mutta kuka oikeasti on kuka sielläkään? Viestinnän reaaliaikaisuus näyttäytyy karuna. Jo taksikuski tuntuu tietävän, kenet on tv-studion ovelta kyytiin ottanut. Myös uhkausviestien lähettäjä kertoo tietävänsä, missä Leia asuu.

Lukijan kannalta tilanteen painostavuutta lisää näkökulma, jossa Leian elämää seurataan netin ja älylaitteiden kautta. Land-o on seurannut Leiaa jo pitkään, mutta Leian tv-esiintyminen saa pakkomielteelle aivan uudet kierrosluvut. Kun tv-ohjelman nettisivujen keskustelupalsta räjähtää vihapuheesta, alkaa Land-o ruokkia tilannetta kaikin osaaminsa keinoin. Ja niitä totisesti riittää.

Leian projektin rahoitus on oikeusministeri Tarmo Häkkilän käsissä. Häkkilä on uunituore tehtävässään, sillä puolueen aiempi ministeri on juuri joutunut eroamaan skandaalin takia. Kuopiolaisministeri edustaa nimeämättä jäävää puoluetta, joka vastustaa kiivaasti maahanmuuttoa ja seksuaalisten vähemmistöjen oikeuksia. Leia Laine on Häkkilälle kuin punainen vaate. Tilannetta ei helpota, että Häkkilä on öisessä kansanedustajayksiössään antautunut nettikeskusteluun nuoren naisen kanssa. Tilanne pääsi pahasti riistäytymään humalaisen ministerin lapasesta, ja jälkikäteen virheen korjaaminen tuntuu käyvän mittaamattoman kalliiksi. Monella tavalla. Onneksi tehokas avustaja tuntuu tietävän oikeat ihmiset.

Kuvioon liittyy vielä Leian lukioikäinen tytär Viivi, joka on luokkatovereittensa kanssa Ruotsin-risteilyllä. Ylisuojeleva yksinhuoltaja Leia näkee painajaisia vaaroista, joihin Viivi voi laivalla joutua, mutta pahimmat painajaiset eivät pääse lähellekään totuutta. Loppumetreillä panokset ovat todella kovat, eikä kukaan tunnu lopulta pitelevän ohjaksia käsissään. Kun tappajan on usuttanut saaliinsa perään, on käskyä vaikea perua.

Yli viisisataasivuinen tiiliskivi piti loistavasti otteessaan. Kevään 2015 hallitusneuvottelujen alkumetreillä luettuna teokseen tuli vielä aimo annos ajankohtaisuuslisää. Suden henkilöt ovat pelottavan todentuntuisia, ja trillerimäisesti kiihtyvä tapahtumien tempo on piinaava. Lopussa tosin on hieman turhan pitkäksi venähtävä häivytysjakso, jossa vielä huolella kurotaan kaikki juonensäikeet yhteen. Sieltä olisi voinut hieman tiivistää.

Vaikka lukija tietää oikeastaan koko ajan hieman enemmän kuin Leia tai ministeri Häkkilä (joka kuvataan muuten varsin vastenmieliseksi mieheksi), säilyy jännitys silti yllättävien käänteiden ja sopivasti lukijalta salattujen yksityiskohtien ansiosta. Internet on tosiaan nykyajan Takaikkuna!

Pauliina Susi: Takaikkuna

Tammi 2015. 555 s.

Arvostelukappale.

Upean kannen on tehnyt Sanna-Reeta Meilahti.

***
Näin siis kirjoitin Pauliina Suden Takaikkunasta toukokuussa 2015, juuri kirjan luettuani. Kuulin kirjasta ensimmäisen kerran toukokuisella Bloggariklubilla, jonka järjestivät Kansallisteatteri ja Bonnier yhdessä. Tilaisuudessa haastateltiin koko joukko kirjailijoita, Pauliina Susi yhtenä heistä. En aivan valtavasti vielä esittelyn perusteella kirjasta innostunut, mutta tällä hetkellä on jo yleistä tietoa, että Takaikkunasta tuli Vuoden johtolanka 2016 -voittaja. Valitettavasti kirja on vajaan vuoden kuluessa muuttunut vain entistäkin ajankohtaisemmaksi ja siinä maalattu pelottava kuva maailmasta entistäkin todennäköisemmäksi ja mahdollisemmaksi.

Pauliina Susi juuri ennen virallista
Johtolanka-pakintojenjakoa
8.2.2016.

Johtolanka-raadin palkintoperustelut on hyvä lainata sellaisinaan tähän, olehan niitä itse ollut mukana sorvailemassa:

Digitaalisen maailman uhat ovat yhtä fantastisia kuin mahdollisuudetkin. Ne koskevat jokaista, jos tuolla jossain on joku, jolla on riittävästi pahaa tahtoa ja taitoa käyttää sitä. Tästä kertoo Pauliina Suden trilleri Takaikkuna, jossa prostituoituja käyttäville miehille tukipalveluja suunnitteleva päähenkilö joutuu nettivelhon uhriksi.

Pauliina Suden romaani erottuu monella tavalla edukseen vuonna 2015 ilmestyneistä suomalaisista dekkareista. Aihe – verkkourkinta – on uusi ja ajankohtainen, ja laajan lähdeaineistonsa avulla Susi pääsee siinä poikkeuksellisen syvälle: hän kuvaa suorastaan pelottavalla tavalla miltei jokaisen arkipäivään kuuluvien verkkosovelluksien tietojen käyttämistä seurantaan ja jopa häirintään.

Susi on myös taitava kirjoittaja. Kirjan tyyli heijastelee tapahtumien etenemistä. Alun kepeähköstä kerronnasta edetään kauhun tunnelmiin sitä mukaa, kun päähenkilön elämä murenee. Hitchcockmaisen tunnelman lisäksi Susi ammentaa aineksia niin politiikan kuin Star Warsinkin elementeistä.

Takaikkuna uudistaa onnistuneesti suomalaista dekkarigenreä. Susi kuvaa arjen muuttumista kauhuksi ilman tavanomaisia ja yleisiä kliseitä. Kyseessä on sekä kaunokirjallisesti taidokas että kansainväliset mitat täyttävä yhteiskunnallinen trilleri. 

Palkintotilaisuuden jälkeen meillä raatilaisillakin oli mahdollisuus keskustella kirjailijan kanssa ja kysellä kirjan syntyprosessista. Susi kertoi idean lähteneen liikkeelle netin vihapuheesta ja sen kovenemisesta ja yleistymisestä. Kirjailija väittää olevansa tietoturva-asioissa täysi maallikko, vaikka kirjasta sellaista käsitystä ei saa. Onneksi kirjoittaja voi hyödyntää toisten asiantuntemusta, ja Takaikkunan takaa löytyykin myös esimerkiksi tietotekniikkakirjailija Petteri Järvisen vankkaa osaamista. Susi kertoi myös, että ajatuksena ei ollut kirjoittaa varsinaisesti dekkaria, mutta tarkoitus oli kirjoittaa kirjasta mahdollisimman jännittävä. Siinä Susi on totisesti onnistunut! Aina pitää kysyä myös mahdollisesta jatkosta, ja ilokseni voin kertoa, että sitä on Takaikkunallekin tulossa. Lukijat ovat kuulemma ainakin kovasti kyselleet, mitä kuuluu ministeri Häkkilän vaimolle!

Jos kiinnostuit Takaikkunasta, Sinulla on mahdollisuus voittaa itsellesi kirjailijan signeeraama kappale teosta eiliseen Johtolanka-juttuuni kommentoimalla. Muista jättää kommentti sunnuntai-iltaan (14.2. klo 19) mennessä!

Onnittelut vielä kerran Vuoden johtolanka 2016 -voitosta, Pauliina Susi! 

Vuosi kakkua takana eli Johtolanka-raatilaisen tunnustuksia

Koska hyvin usein olen ajatellut erilaisten kirjapalkintoraatien valintoja seuraillessani, että ne valitsevat yleensä väärin, ei minua ollut kovinkaan vaikea houkutella Suomen dekkariseuran Vuoden johtolanka -palkintoraadin jäseneksi. Ajattelin, että tällä kertaa saisin syyttää ainakin osittain itseäni, mikäli valinnoissa olisi jotain purnattavaa!

Suomen dekkariseuran sivuilla todetaan Johtolanka-palkinnosta näin:

Suomen dekkariseura ry:n Vuoden johtolanka -palkinto myönnetään vuosittain edellisen vuoden merkittävästä kotimaisesta dekkariteosta. Aluetta ei ole rajattu tarkasti; palkituksi voi tulla esimerkiksi romaani, novellikokoelma, elokuva, kuunnelma, tv-sarja, tutkielma tai muu alaan liittyvä merkkiteko. Palkinnon tarkoituksena on kiinnittää huomiota kotimaiseen jännityskirjallisuuteen ja muuhun alan piirissä tehtävään työhön. Ensimmäinen palkinto jaettiin vuonna 1985.

Palkinnon myöntää Dekkariseuran vuosikokouksen nimittämä kolmihenkinen asiantuntijaraati, joka työskentelee kaksi kautta peräkkäin. Tämänhetkiseen raatiin kuuluvat Kirsi Hietanen, Kai Hirvasnoro ja Jonna Lehtinen.

Raatilaisuus on ollut mielenkiintoinen, jonkin verran työllistävä ja samalla miellyttävä velvoite. Miellyttävyyden kannalta ei suinkaan ole ollut vähäpätöinen seikka, että muut raatilaiset ovat todellisia asiantuntijoita ja että heidän kanssaan työskentely on sujunut saumattomasti. Jonnan sattuman oikusta tunsin jo entuudestaan, koska olemme olleet pienen hetken kollegoja. Jonna on seuran hallituksen jäsen, joten hän toimi raatimme puheenjohtajana eli käytännössä sihteerinä lähetellen sähköposteja kustantajille ja milloin mihinkin. Kai taas on Kansan Uutisten päätoimittaja ja innokas Päätalo-fani. Hän on esimerkiksi pitänyt Päätalon matkassa -nimistä blogia lehden verkkosivuilla. 

Johtolanka-palkinnon lisäksi raadin harteilla on myös vuoden esikoisdekkaristin valitseminen:

Suomen dekkariseuran 30-vuotisjuhlavuoden kunniaksi 2014 jaettiin ensimmäisen kerran uusi tunnustus, Vuoden esikoisdekkari -kunniakirja. Palkinto myönnetään edellisen vuoden parhaasta esikoisdekkarista, ja valinnan tekee edellä mainittu raati.

Vaikka palkintoa ei ole pakko myöntää kirjalle, kuuluu raadin velvoitteisiin kuitenkin lukea kaikki kisaan ilmoitetut teokset. Ilmoittaminen tapahtuu siten, että kustantaja lähettää raadin jäsenille ne kirjat, jotka se katsoo dekkarigenreen laskettaviksi ja jotka se haluaa lähettää. Jotkut kustantajat valitsevat mielestään vahvimmat ehdokkaansa eivätkä lähetä kaikkia genreen luokiteltavissa olevia uutuusteoksiaan, ja kaikki kustantajat eivät lähetä kirjoja lainkaan. Lopputuloksena oli, että luimme viime vuoden aikana 71 uutuusdekkaria! Jokainen raatilainen luki kaikki kirjat.

Muistakin vaihtoehdoista kuin kirjan valitsemisesta palkinnon saajaksi keskustelimme, mutta päädyimme kuitenkin varsin nopeasti jo tavaksi muuttuneeseen kirjan palkitsemiseen. Vuoden mittaan tapasimme pariin otteeseen ihan kasvokkain, muun muassa kevättalvesta aloitellessamme urakkaamme ja sopiessamme työskentelytavoista. Pääasiassa olemme kuitenkin olleet yhteydessä verkon välityksellä. Se onkin mainio apu, koska työkiireet ja välimatkat hankaloittavat kummasti ihmisen harrastusrientoja. Keskeinen peruste muuten valinnalleni raatiin oli, että asun selvästi Helsingin ulkopuolella…

Kun sovin raadin jäsenyyden vastaan ottamisesta seuran puheenjohtajan Leena Korsumäen kanssa, sovimme myös, että en julkaise kilpailuun osallistuvista kirjoista kirjoituksia blogissani ennen kuin palkinnon ja kunniakirjan saajat on julkistettu. Tämä hieman kirvelsi mieltäni, vaikka hyvin ymmärsin ja ymmärrän edelleen, että se on viisas ratkaisu. Päätös tarkoitti kuitenkin väistämättä, että blogini kärsi ajoittain kuivista kausista viime vuonna, vaikka luettujen kirjojen lista olikin muhkea. Siitä huolimatta lukijat eivät onneksi ole kokonaan hylänneet blogiani, kiitos siitä kaikille kävijöille ja kommentoijille!

Päätin kuitenkin jo urakan alkumetreillä, että hyödynnän tulokset myös täällä blogissa. Niinpä minulla on nyt valmiiksi kirjoitettuna 71 kappaletta blogitekstejä vuonna 2015 ilmestyneistä kotimaisista dekkareista. Julkaisen ne tämän vuoden kuluessa yksi tai kaksi viikossa -tahdilla tekijän sukunimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä. Poikkeuksen tekevät voittajat. Johtolanka-palkitusta Pauliina Suden Takaikkunasta julkaisen juttuni huomenna ja esikoiskunniakirjan saaneesta Lauri Mäkisen Älykkäät kuin käärmeet, viattomat kuin kyyhkyset perjantaina. Toinen raadin jäsen Kai Hirvasnoro on julkaissut oman katsauksensa dekkarivuodesta.

Jutut on siis kirjoitettu heti sen jälkeen, kun olen kulloisenkin kirjan lukenut. Lukemisjärjestys taas vaihteli aika paljon mielialan mukaan. Kustantamot pitivät kiitettävästi huolen, ettei kirjapino päässyt missään vaiheessa vajenemaan, ja loppuvuodesta alkoi tulla hieman kiirekin.

Koska raatilaisena minulla oli velvollisuus lukea kaikki kilpailuun lähetetyt kirjat, ovat niistä kirjoittamani jututkin jonkin verran erilaisia kuin mitä lukijat ovat ehkä tottuneet täällä lukemaan. En enää lukenutkaan kirjoja pelkästään omaksi huvikseni, vaan tarkoitus oli oikeasti punnita niiden laatua ja tehdä myös vertailuja. Siksi joidenkin kirjojen kohdalla sanat voivat olla tämän vuoden kuluessa kovempia kuin ennen. Tarkoituksena ei kuitenkaan ole edelleenkään loukata ketään, vaan koettaa tarkastella teosten vahvuuksia ja heikkouksia rakentavasti. Joissakin teksteissä saattaa tietty turhautuminen kuitenkin paistaa aika selvästikin läpi. Mutta lukekaa itse kaikki vuoden dekkarit!

Koska meitä oli kolme lukijaa erilaisine taustoinemme ja mieltymyksinemme, ei yhden lukijan mielipide päässyt dominoimaan valintojamme. Palkituista kirjoista pääsimme yllättävän helposti yksimielisyyteen. Valintojemme takana on helppo seistä iloisena ja ylpeänä. Upeat romaanit nousivat kärkeen! Onnea, Pauliina Susi ja Lauri Mäkinen!

Palkintojuhlassa tarjoilut kunnossa!

Täytyy tunnustaa, että vaikeimpia asioita raatilaisuudessa on ollut suun kiinni pitäminen! Kumpikin parhaiksi nousseista kirjoistahan julkaistiin jo keväällä, joten on ollut todella tylsää vain nyökkäillä hyväksyvästi, kun niistä on kuullut puhuttavan jossakin. Mieli olisi tehnyt tavalliseen tapaan julistaa isoon ääneen: lukekaa nämä loistavat kirjat! Tietenkään emme heti kirjat luettuamme tienneet, että ne olisivat lopulta voittajat, mutta vahva tunne niiden kuulumisesta kärkijoukkoihin oli kyllä olemassa. Tunne sai vahvistusta muun muassa, kun Mäkisen kirja oli ehdolla Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnolle.

Oli erittäin jännittävää päästä ensimmäistä kertaa mukaan legendaariseen palkitsemistilaisuuteen, jossa voittajien sormenjälki painetaan kunniakirjaan. Perinteisesti tämän tehtävän hoitaa aito ja oikea virkavallan edustaja eli tällä kertaa vanhempi konstaapeli Jukka Hätönen, joka kuvassa ottaa sormenjäljen esikoiskirjastaan kunniakirjan napanneelta Lauri Mäkiseltä. Tehtävä oli mieluinen kummankin osapuolen näkökulmasta, mikä lienee poikkeuksellista!

Kuva Sari Rainio, Siltala. 
Kustantamon lupa kuvan käyttöön.

Voittajan kustantamo kuulemma yleensä järjestää palkitsemistilaisuuden, joten tällä kertaa se oli Tammen (Bonnierin) tiloissa. Kustantaja oli kutsunut paikalle median edustajia, meidät raatilaiset ja puheenjohtajan ja muitakin dekkariseuralaisia. Siltala-kustantamosta oli tietysti myös edustusta paikalla. Tunnelma oli lämmin, aluksi hieman jännitystäkin oli ilmassa, mutta virallisen osuuden jälkeen ilmapiiri oli rento kaikkien iloisten kirjaihmisten rupatellessa kilpaa kirjoista ja kiitellessä raatia hyvistä valinnoista.

Tammen johtaja Outi Mäkinen on innokas dekkari-ihminen itsekin ja oli kutsunut paikalle lausuntataiteilija Minna-Maria Mattilan, joka luki pari otetta Takaikkunasta. Lukunäytteet muuten sopivat kirjatilaisuuksiin loistavasti, ja niitä soisi käytettävän paljon enemmänkin. Ensi kerralla palkintotilaisuudessa olisi kiva kuulla näyte myös esikoiskirjasta ja ulkomaisen kirjailijan tuotannosta.

Todella mukavalta tuntui ja tuntuu edelleenkin, että kustantamojen väki on aivan aidosti innoissaan omien kirjailijoidensa menestyksestä Vuoden johtolanka -kilpailussa. Kirjailijat eivät myöskään pidä tunnustusta vähäpätöisenä,vaikka kyseessä ei ole rahapalkinto.

Tässä vaiheessa on hyvä kiittää Suomen dekkariseuraa luottamuksesta ja kaikkia eiliseen palkintojuhlaan osallisia. Hieno vuosi sai arvoisensa huipennuksen! 

Pauliina Susi palkintojen kera.

Kiitokseksi siitä, että olet jaksanut lukea tänne asti pitkää vuodatustani, pääset osallistumaan ainutlaatuiseen kirja-arvontaan. Kustantaja Tammi lahjoitti blogiini arvottavaksi yhden kappaleen Pauliina Suden tuoretta Vuoden johtolanka 2016 -palkittua romaania Takaikkuna. Kirjailija signeerasi sen paikan päällä nimenomaan tätä tarkoitusta varten. Kyseessä on siis hieno uniikkipalkinto ja taattu lukunautinto. 

Jokainen alle kommentin jättänyt on mukana tämän kirjan arvonnassa, jollei erikseen muuta mainitse. Arvon kirjan ystävänpäivänä ja lukurauhan päivänä eli sunnuntaina 14.2. klo 19 mennessä osallistuneiden kesken. Jos en saa voittajaan yhteyttä viimeistään tiistaina 16.2. osoitetietojen saamiseksi, arvon kirjan uudelleen. Onnea arvontaan!

Ystävänpäivän ja lukurauhan päivän päätteeksi oli mukavaa suorittaa kirja-arvonta. Todella moni innokas ilmaisi kiinnostuksensa hienoa kirjapalkintoa kohtaan, kiitos siitä!

Lahjomaton Onnetar (random.org) valikoi suosikikseen tällä kertaa Kristiinan Täysin arkista -blogista. Sydämelliset onnittelut Kristiinalle ja oikein jännittäviä hetkiä laatukirjan parissa! Olen laittanut Kristiinalle sähköpostia blogista löytämääni osoitteeseen.