Kale Puonti: Aribo

 

Kale Puontin on rikosylikonstaapelin virasta nykyään jo eläköitynyt mutta kolmekymmentä vuotta Helsingissä huume- ja järjestäytyneen rikollisuuden tutkinnassa eli tuttavallisesti Pasilan Myrkyssä työskennellyt suosittu dekkaristi.  Kirjailija siis todellakin tietää, mistä kirjoittaa, mikä näkyy mukavasti hänen kiinnostavissa, napakoissa ja sujuvajuonisissa teoksissaan.

Kuten kaikissa sarjan tähänastisissa osissa on myös tässä neljännessä kirjassa Aribo vahvasti mukana rikollisen eli nimihenkilö Samuel Aribon näkökulma. Nuori nigerialainen Samuel Aribo on lähtenyt monien muiden tavoin etsimään vihreämpää oksaa Euroopasta. Vastoin tahtoaan hän on päätynyt räntäsateiseen Helsinkiin Musta kirves -nimisen rikollisorganisaation yleismieheksi. Järjestö on vahvasti levittäytynyt Tukholmaan, ja on ottamassa jalansijaa myös Helsingistä. Sen repertuaariin kuuluu kaikkea mahdollista ihmiskaupasta huumeiden välittämiseen.

Pasilan huumeyksikön työntekijät ovat jälleen toinen näkökulma. Poliiseista jonkinlaiseksi päähenkilöksi on parin kirjan mittaan seuloutunut rikosylikonstaapeli Kalle Pesonen, jo pidemmän uran tehnyt vanhanaikainen kunnon poliisimies. Aribossa kolmanneksi näkökulmaksi nousee tarinan mainio jokeri eli ohjelmointiyrittäjä Pekko Aalto, jonka vanha äiti on joutunut häikäilemättömän romanssihuijauksen uhriksi.  

Rikollisjärjestön toiminta on hiottu kylmäävän tehokkaaksi ja sujuvaksi. Prostituutioon pakotetut naiset vaihtuvat kuin liukuhihnalta, ja huumeet kulkevat heidän mukanaan sujuvasti maasta toiseen. Sivussa ehditään keräämään rahat romanssihuijausten uhreiltakin. Poliisilla ei näytä olevan paljoakaan mahdollisuuksia kuvion särkemiseen. Mutta sattuma puuttuu peliin, ja rikollisten systeemiin tule särö. Sen jälkeen tilanne lähtee eskaloitumaan melkoisella vauhdilla.

Puonti kirjoittaa jälleen suoraviivaisen kikkailematta. Mielestäni Aribo on tähänastisista Puonnin teoksista letkein ja siinä on reippaammin ironista huumoria kuin aiemmissa, vaikka mikään veijaridekkari se ei sentään ole. Sarjan teokset ovat hyvinkin itsenäisiä tarinoita, joten ne voi mielestäni lukea aivan missä järjestyksessä haluaa. Poliisien, edes Kalle Pesosen, yksityiselämää ei juurikaan syvennetä, ja rikostapaukset saadaan pääpiirteissään pakettiin joka kirjassa.

Kale Puonti: Aribo
Bazar 2022. 287 s.
Äänikirjan lukija Ville Tiihonen, kesto 5 h 56 min.

Arvostelukappale. Äänikirja BookBeat.

Manni (Bazar, 2020)
Milo (Bazar, 2021)
Saarni (Bazar, 2021)
Aribo (Bazar, 2022)

Kale Puonti: Saarni

 

Saarni on kolmas osa nyt jo rikosylikonstaapelin virasta eläköityneen mutta kolmekymmentä vuotta Helsingissä huume- ja järjestäytyneen rikollisuuden tutkinnassa eli tuttavallisesti Pasilan Myrkyssä työskennelleen Kale Puontin poliisidekkarisarjaa. Puonti siis tietää, mistä kirjoittaa, mikä näkyy positiivisesti teoksissa. Ne ovat kiinnostavia, napakoita, realistisia ja sujuvajuonisia.

Kaikissa tähänastisissa kirjoissa on mukana vahvasti myös rikollisen eli kulloisenkin nimihenkilön näkökulma, josta tapahtumia kerrotaan. Pasilan huumeyksikön työntekijät ovat toinen näkökulma. Poliiseista jonkinlaiseksi päähenkilöksi on parin kirjan mittaan seuloutunut rikosylikonstaapeli Kalle Pesonen, jo pidemmän uran tehnyt vanhanaikainen kunnon poliisimies.

Pesonen pärjää lähiesimiehensä rikosylikonstaapeli Kaartamon kanssa erinomaisesti, mutta on ylemmän johtoportaan näkökulmasta hieman kiusallinen, sillä niskuroivaa ja purnaavaa, mieltään osoittavaa poliisia on hankala saada kuriin. Tämä kun on samaan aikaan työssään omalla tavallaan erinomainen. Saarnissakin on jälleen käyttöä Pesosen suoraviivaiselle tavalle tehdä poliisityötään.

Kirjojen nimihenkilöt ovat siis ainakin tähän asti olleet myös tarinan pääkonnia. Saarnin työnimenä oli alun perin Virkki. Kaartamon ryhmä onkin pitkään seuraillut monialarikollisena tunnettua yrittäjä Veijo Virkkiä. Miehellä tuntuu kuitenkin olevan käytössään sisäpiirin tietoa poliisin toimista. Ainakin yksi pidätysyritys menee mönkään tosi nolosti, ja saa Pesosen ja kumppanit mietteliääksi. Kuka voisi olla myyrä, joka vuotaa tietoa Virkille ja miksi? Eikö lainvalvojien ammattikunta ole jo saanut riittävästi rapaa niskaansa?

Lukija siis tietää, että tarinan oikea pääkonna on poliisihallituksen ylitarkastajana nykyään työskentelevä entinen huumepoliisin virkamies Paavo Saarni. Veijo Virkki ja Paavo Saarni ovat tunteneet toisensa pikkupojista alkaen. Elämä on sittemmin kuljettanut heidät eri poluille, jotka ovat jälleen ristenneet.

Saarnin johtava teema onkin kysymys, miten poliisiorganisaatiossa verrattain korkeallekin edenneestä virkamiehestä tulee rikollinen. Paavo Saarnin tarina lienee jonkinlainen tyyppiesimerkki tilanteesta. Älykäs, työssään taitava tekijä ei enää näe työtään mielekkäänä. Se ei tarjoa haasteita, ylenemismahdollisuuksia eikä taloudellista kompensaatiota. Miksi ponnistella, kun vastineeksi käteen ei jää oikein mitään, ei mainetta, kunniaa tai mammonaakaan? Kun tilaisuus saada vähän jännitystä elämään ja kenties vähän ylimääräistä tienestiä ojennetaan sopivalla hetkellä, jää mies koukkuun, josta onkin mahdotonta myöhemmin pyristellä irti.

Lukija saa jännittää, miten poliisit pääsevät Saarnin jäljille ja miten ylemmän johdon edustajan nappaaminen onnistuu. Samalla seurataan Saarnin yhä tukalammaksi käyvää tilannetta. Miten mies aikoo itselleen hankkimistaan yhä pahemmiksi käyvistä vaikeuksista selviytyä? Apuna ovat pitkä kokemus poliisintyöstä, hyvät verkostot sekä kylmät hermot. Mies ei totisesti häikäile!

Puonti kirjoittaa tuttuun tapaansa suoraviivaisen kikkailematta. Sarjan teokset ovat varsin itsenäisiä tarinoita, joten ne voi mielestäni lukea aivan missä järjestyksessä haluaa. Poliisien, edes Kalle Pesosen, yksityiselämää ei juurikaan syvennetä, ja rikostapaukset saadaan pääpiirteissään pakettiin joka kirjassa.

Pasilan Myrkky -sarja on edennyt reippaaseen tahtiin, ja seuraava osa Aribo näyttää ilmestyvän jo tammikuussa 2022.

Kale Puonti: Saarni
Bazar 2021. 286 s.
Äänikirjan lukija Ville Tiihonen, kesto 6 h 1 min.

Arvostelukappale. Äänikirja BookBeat.

Pasilan Myrkky:

Manni (Bazar, 2020)
Milo (Bazar, 2021)
Saarni (Bazar, syyskuu 2021)
Aribo (Bazar, tammikuu 2022)

Kale Puonti: Milo

Rikosylikonstaapeli Kalle Pesonen palaa pitkältä kesälomaltaan takaisin työpaikalleen eli Helsingin poliisin huumeyksikköön Pasilan Myrkkyyn. Tunnelmat eivät ole kovin kaksiset, sillä Pesonen tietää päätyvänsä pikapuoliin keskustelemaan sisäisen tutkinnan kuulustelijan kanssa. Keskustelu oli sovittu käytäväksi jo ennen lomaa, mutta Pesonen ei ollut mennyt. Miksi pilata hyvä loman aloitus mokomalla? 

Pesosella on takanaan jo kolmenkymmenen vuoden ura poliisissa. Huumepoliisiksi pääseminen on ollut aikoinaan hänen unelmansa täyttymys. Nyt työ on kuitenkin muuttunut täysin käsittämättömäksi. Lähiesimiestä rikosylikonstaapeli Kaartamoa lukuun ottamatta kaikki päälliköt ja johtajat tuntuvat kuluttavan päivänsä miettimällä, miten voisivat saada omat alaisensa syytteeseen jostakin ja mieluiten telkien taakse. Samaan aikaan rivipoliisien olisi kuitenkin tehtävä yhä parempaa tulosta yhä kovenevan rikollisuuden torjunnassa.

Kalle Pesosen työtavat ovat piintyneen vanhakantaisia, eikä hän aio niistä hevillä luopua. Pesonen on johtoportaan näkökulmasta hieman kiusallinen, sillä niskuroivaa ja purnaavaa, mieltään osoittavaa poliisia on hankala saada kuriin, koska tämä samaan aikaan on työssään omalla tavallaan erinomainen.

Rikosylikonstaapeli Pesoseen ja Kaartamon huumerikoksia tutkivan ryhmän muihinkin poliiseihin on tutustuttu jo Kale Puontin Pasilan Myrkky -dekkarisarjan ykkösosassa Manni. Sarjan osat ovat kuitenkin niin selvästi itsenäisiä, ettei juurikaan haittaa, vaikka lukisi ensin tämän kakkososan Milo. Siinä kyllä parilla sanalla viitataan Mannin tapahtumiin, mutta juonenkäänteistä ei paljasteta mitään olennaista. Poliisien yksityiselämää Puonti kuvailee hyvin niukasti ylipäätään, ja seuratut rikolliset vaihtuvat kirjasta toiseen.

Milon kovapintainen ja kylmäsydäminen rosvopäähenkilö on noin kolmikymppinen albaani Fatjon Milo, jonka rikollisjärjestöä johtava setä on muutama vuosi sitten lähettänyt Helsinkiin hoitamaan järjestön huumebisnestä. Kaikki sujui alkuun mainiosti, mutta sitten Milo tyri. Kaksi vuotta vankilassa sujuivat nopeasti ja helpohkosti. Niiden jälkeen Milo karkotettiin Suomesta, mutta se ei miestä huolettanut. Kotoa saisi helposti uuden henkilöyden, kun setä lähettäisi hänet pikavauhtia takaisin Helsinkiin korjaamaan pilalle menneitä bisneskuvioita.

Milon paluu Helsinkiin näkyy pian poliisin suunnassakin. Useita ihmisiä menehtyy lyhyen ajan sisällä heroiinin yliannostukseen, mikä herättää Pasilan huumeyksikön päällikönkin kiinnostuksen. Sitten eräässä helsinkiläishotellissa menehtyy kaksi tyttöä. Paikalta on ennen ensihoitajien tuloa livahtanut kaksi selvästi ulkomaalaistaustaista miestä. Keitä miehet ovat, ja mistä tyttöjen kuoleman aiheuttanut heroiini on peräisin?

Lukija tietää koko ajan enemmän kuin poliisit ja rikolliset tahoillaan. Milo on pulassa. Alaiset ovat sössineet bisnekset todella pahasti. Jostain olisi saatava nopeasti irtonaista rahaa. Mutta mikä avuksi? Sitten eräs onneton velkaantunut pikkurikollinen tulee syöttäneeksi Milolle idean, joka saa tapahtumat vyörymään yhä kiihtyvämmällä vauhdilla.

Puonti ei turhia kikkaile sen enempää kielellä kuin rakenteellakaan, vaan tarina etenee suoraviivaisesti eri näkökulmia vaihdellen. Mannia aloitellessani tuskailin henkilömäärän runsautta, mutta Milossa tätä ongelmaa ei enää ole. Tietysti helpottaa, että poliiseista suurin osa on jo tuttuja, mutta Puonti myös keskittyy eniten Pesoseen ja Miloon. Luvut ovat lyhyitä ja napakoita, ja mukavasti rullaavaa dialogia on kohtalaisen paljon. Tarina etenee livakasti, mutta kääntöpuolena on henkilöiden jääminen etäisiksi. Mörrikkämäisestä Pesosestakaan ei paljoa lisäsävyjä tässä osassa vielä irtoa. Hieman enemmän lihaa tarinan luiden ympärillä en panisi pahakseni.

Melko niukoilla aineksilla Puonti onnistuu kertomaan kylmäävän tarinan ja näyttämään, miten helppoa kansainvälisen rikollisjärjestön on huseerata Suomessa niin halutessaan. Virkavallan käsistä ainakin toinen on sidottu tukevasti selän taakse, joten toiminta on lähinnä pahimpien rovioiden hätäistä ja umpimähkäistäkin sammuttelua.

Tälläkin kertaa rikosvyyhti lähtee purkautumaan lähinnä onnekkaiden sattumusten takia. Ammattimaisetkaan rikolliset eivät pysty hallitsemaan kuitenkaan kaikkia toimijoita, ja terävävainuinen poliisi saattaa haistaa palaneen käryä oikealla (tai näkökulmasta riippuen väärällä) hetkellä.

Kale Puonti: Milo
Bazar 2021. 269 s.

Arvostelukappale.

Pasilan Myrkky:

Manni (Bazar, 2020)
Milo (Bazar, 2021)
Saarni (Bazar, syyskuu 2021)
Aribo (Bazar, tammikuu 2022)

Kale Puonti: Manni

 

Kun poliisi kirjoittaa dekkarin, voinee lukija luottaa siihen, että rikostutkinnan faktat ovat niin kohdillaan kuin ne nyt ylipäätään voivat olla. Onko tämä sitten uhka vai mahdollisuus, onkin jo toinen juttu. Itse arvostan kyllä realistisuutta, mutta lukijaa ei kannata realistisuuden kustannuksella vaivuttaa uneen arkisten rutiinien yksityiskohtaisella toistelulla. En myöskään jaksa loputonta valitusta poliisin resurssien vähyydestä ja kapenevista toimintaedellytyksistä, niin totta kuin ne ovatkin. Toisaalta masennun, kun oivallan, miten surkean vähän on tehtävissä kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden edessä, varsinkin, kun tämä näkemys saa alituiseen vahvistusta mediaa vähänkin seuraamalla.

Siksi tartuin hieman epäluuloisesti jälleen uuden poliisi-kirjailijan esikoisteokseen eli rikosylikonstaapeli Kale (Kalevi) Puontin Manniin. Kustantajan sivujen esittelyssä kerrotaan, että Puonti on työskennellyt yli 30 vuotta Helsingissä huume- ja järjestäytyneen rikollisuuden tutkinnassa ja on nähnyt aitiopaikalta kansainvälisen huumerikollisuuden rantautumisen Suomeen sekä ollut mukana monissa suurta julkisuutta saaneissa jutuissa. Mitäköhän olisi luvassa?

Saamassani ennakkokappaleessa kirjailija kertoo dekkarinsa ja sen aloittaman sarjan taustaa. Puonti työskenteli Helsingin huumepoliisissa vuonna 2013, kun vieläkin meneillään olevat rikosoikeudenkäynnit sen entistä johtajaa Jari Aarniota vastaan alkoivat (tai ainakin prosessi alkoi, en niin tarkkaan ole kuviota seurannut). Tilanne oli henkilöstön kannalta karmea, ja Puonti alkoi omalta osaltaan helpottaa oloaan perustamalla Kaupungin varjoja -nimisen blogin. Vähitellen syntyi ajatus myös kirjasta, ehkä useammastakin.

Ihan hienoa, että syntyi. Manni on nimittäin käyntiin päästyään oivallinen poliisidekkari. Teos on saanut nimensä yhdeltä päähenkilöltä eli nuorelta opiskelijapoika Mannilta. Elämä on näyttänyt nuorelle miehelle epämukavampia puoliaan, mutta opintojen kautta on tarkoitus päästä eteenpäin ja kohti parempaa. Rahasta on kuitenkin aina tiukkaa, ja Manni tienaa opiskelurahoja yövartijana. Sitten sattuma heittää hänen eteensä uskomattoman tilaisuuden, ja hän päättää tarttua siihen. Mannista tulee huumekauppias, joka ei aio jäädä kiinni vaan tehdä nopean ja varman tilin.

Manni on kuitenkin vain yksi näkökulmahenkilö lopulta hyvin runsasväkisessä tarinassa. Näkökulmien lukuisuus ja henkilöiden määrä ovatkin Mannin sekä vahvuus että heikkous. Helsingin huumerikoksia tutkivan yksikön väkeä jo on tuhoton määrä. Tapahtumia onneksi seurataan kuitenkin lopulta vain muutaman poliisin kautta. Yksi heistä on rikosylikonstaapeli Pesonen, jo pidemmän uran tehnyt vanhanaikainen kunnon poliisimies, jota kyrsivät huumepoliisiin kohdistuvat epäilyt ja tutkinnat niin, ettei hän voi osallistua edes arkiseen työpalaveriin KRP:n edustajien kanssa.

Mukana on helsinkiläinen liivijengi Yhdistynyt Veljeskunta ja sen johtaja Niemeläinen, joka vastoin odotuksia on arkisin töissä isänsä rakennusfirmassa timpurina. Veljeskunta kuitenkin välittää huumeita, joita se ostaa Virosta venäläisliigalta. Niemelän alainen sotkee asiansa perin pohjin yrittäessään paikata kariutuneita bisneksiään, ja niin huume-erä päätyy kohtalokkaiden sattumien jälkeen täysin vääriin käsiin eli Mannille. Venäläisten kanssa ei kuitenkaan voi pelleillä.

Manni on siis odottamaton liikkuva osa muuten varsin perinteisessä poliisin ja järjestäytyneiden rikollisten välisessä tasapainokamppailussa. Sattuma tekee hänestä rikollisen, ja leikkiin ryhdyttyään hänen on vaikea luopua helpon rahan tekemisestä. Lukija kuitenkin aavistaa, että ahneus ei ole niissä kuvioissa kovin terveellistä. Manni on mielenkiintoinen henkilö, sillä on vaikea olla pitämättä hänen puoliaan ja toivomatta kaikesta huolimatta hänelle hyvää.

Puonti kirjoittaa sujuvasti ja elävästi samalla napakan lyhyitä lukuja ja nopeita leikkauksia suosien. Alun hienoisen tahmeuden (liikaa väkeä!) jälkeen tarina pääsee vauhtiin, ja lopulta minulle kävi klassisesti. Oli jo myöhä, mutta kirja oli edelleen kesken. Lopettaa en kuitenkaan voinut, ennen kuin saisin tietää, miten kaikki päättyy! Loppuhuipennus sai kääntämään sivuja melkoiseen tahtiin. Puontin tyyliin ei kuulu nokkela sanailu, vaan tarinaan kätkeytyvä huumori on ennemminkin ironiaa, mutta onneksi ei kovin katkeraa sitten kuitenkaan.

Lopputulema oli siis hyvinkin positiivinen. Jään tyytyväisenä odottelemaan jatko-osia, joita onkin luvassa pikapuoliin, eli kakkososa Milo ilmestyy ilmeisesti jo keväällä ja kolmas osa Virkki julkaistaan syksyllä 2021.

Kale Puonti: Manni
Bazar 2020. 270 s.

Ennakkokappale.

Pasilan Myrkky:

Manni (Bazar, 2020)
Milo (Bazar, 2021)
Saarni (Bazar, syyskuu 2021)
Aribo (Bazar, tammikuu 2022)