Jaakko Melentjeff: Venäläinen peli

 

Jaakko Melentjeff aloittaa uuden Laura Kask -trillerisarjan vetävästi romaanilla Venäläinen peli. Kyse on ajan tavan mukaan genrehybridistä, jossa on vahvasti aineksia niin poliisidekkarista kuin vakoilutrilleristäkin. Kansainväliset kuviot realisoituvat ruumiina Helvetinjärven kansallispuiston leiripaikalla.

Sarjan nimihenkilö Laura Kask on virolaistaustainen mutta lapsesta asti Suomessa asunut KRP:n rikostutkija. Hänen ex-puolisonsa on korkeassa asemassa Viron sisäministeriössä, ja pariskunnan lapsista nuorempi, lukioikäinen Maria, asuu vielä äitinsä kanssa. Lauran virkaura on melkoisessa vastatuulessa, sillä Helsingissä aiemmin sattuneiden (ja aikanaan lukijallekin paljastuvien) työtoveriin liittyvien tapahtumien jälkeen hänet lähetetään Tampereelle KRP:n rikoskomisario Timo Lehdon tiimiin. Esihenkilöiden jauhot eivät ole ihan puhtaat, kuten Laura saa epätoivokseen pian huomata.

Lähtöasetelma uudessa tiimissä ei siis ole mitenkään lupaava. Kaiken lisäksi Helvetinjärven kansallispuiston tapahtumat kiskaisevat Lauran töihin jo ennen virallista aloituspäivää, mikä hieman kummastuttaa uusia työkavereita.

Venäläinen peli alkaa räväkästi. Eläkeläispariskunta kuulee pienen lammen rannalla sijaitsevalla yöpymispaikallaan vastarannalta kaksi laukausta. Juuri kun he ovat soittaneet hätäkeskukseen, heidän ylitseen lentää drooni kohti paikkaa, josta laukaukset kuuluivat.

Kun poliisit tulevat tapahtumapaikalle, heitä kohtaa karmea näky. Tampereen poliisin ylikomisario Antti Metsäpaloa on ammuttu päähän. Paikalla on myös toinen uhri, tunnistamaton mies, jota on ammuttu rintaan. Hän on vielä hengissä, joten hänet kiidätetään sairaalaan. Aseesta paikalla ei näy jälkeäkään, eikä myöhemmin löydy Metsäpalon puhelinta eikä lompakkoa.

Tilanne näyttää ja kuulostaa tutkijoiden näkökulmasta todella erikoiselta. Mitä ihmettä oikein on tapahtunut ja ollut tekeillä ennen ampumista? Lukija tietää lisäksi, että paikalta on poistunut nainen maastopyörällä. Hän ampui peräänsä lähteneen droonin alas. Kuka nainen oli? Entä mikä taho seurasi tapahtumia ilmasta käsin? Kuka on paikalta löytynyt toinen uhri?

Lauran uuden tiimin vetäjä komisario Timo Lehto ei vaikuta ilahtuneelta Lauran tulosta Tampereelle ja hänen alaisekseen. Mies vaikuttaa kivikasvoiselta, kylmäkiskoiselta ja huumorintajuttomalta tyypiltä. Muut tiimiläiset eli Outi Kuhlman ja Leo Mattila alias Matlock sen sijaan ottavat Lauran alkuhämmennyksen jälkeen luontevasti osaksi porukkaa. Outi ja Laura tutustuvat pian ja huomaavat viihtyvänsä toistensa seurassa. Se helpottaa huomattavasti työskentelyä.

Lukijalle esitellään vielä kaksi muutakin tiimiä, eli Suomessa operoivat FSB:n agentit Kaia Raud ja Vasily Smushko sekä Kölnissä työskentelevät Saksan sotilastiedustelun MAD:n työntekijät eli analyytikko Dennis Schummer ja lingvisti Suara Okuyaz sekä heidän esihenkilönsä Rautarouva alias Martina Gram. Näillä kahdella tiimillä on erityinen kytkös, sillä Kaia Raud on kaksoisagentti.

Ylikomisario Antti Metsäpalon kuolema liittyy korkeantason kansainväliseen vakoiluun, mutta siitä Suomen ja Tampereen KRP:llä ei ihan alkuun ole mitään käsitystä. Menossa on monimutkainen peli, jonka nappuloiksi myös tamperelaispoliisit joutuvat, tahtoivatpa tai eivät.

Väkeä on siis melkoisen paljon, aluksi vähän huolestuin, miten kaikki henkilöt ja monimutkaiset juonikuviot oikein pysyisivät koossa. Huoli oli kuitenkin turha. Näkökulmavaihdokset pitävät lukijan mukavasti mukana nopeissakin juonenkäänteissä ja monesti hieman poliisia edellä. Tämä toimii oivallisesti, ja jännite säilyy hyvin läpi koko teoksen. Kun henkilöiden taustoista alkaa selvitä yhä hämmentävämpiä seikkoja ja ulkomaisten toimijoiden tekemiset äityvät yhä röyhkeämmiksi, on lukija tukevasti koukussa. Miten tämä kaikki oikein lopulta saadaan maaliin? Kannattaa ehdottomasti ottaa selvää!

Laura Kaskin ja Timo Lehdon tiimin tapaan mieluusti uudelleenkin. Mielenkiintoista nähdä, miten tästä jatketaan.

Jaakko Melentjeff: Venäläinen peli
Enostone kustannus 2024. 341 s.
Äänikirjan kustantaja Lind & Co ja lukija Jari Nissinen.

Arvostelukappale. Äänikirja itse maksettu kuunteluaikapalvelu.

Jaakko Melentjeff: Hukkuneet #dekkaritiistai

Vuoden verran olen iloinnut vapaudestani valita, mitä dekkareita luen. Kaksivuotisen Johtolanka-urakoinnin jälkeen vapaus on tuntunut mukavalta. Tuon opettavaisen pestin jälkeenkin olen silti valppaahkosti seuraillut, mitä kotimaisessa dekkarikentässä on tekeillä. Onko kenties tulossa jotain uutta ja mielenkiintoista, johon kannattaisi tutustua lähemmin? Kustantamojen avokätisesti lähettämistä ennakkokappaleista ja näytteistä olen lukenut hyvin valikoiden vain ne, jotka ihan oikeasti ovat kiehtoneet. Sen verran dekkariähkystä on vielä jälkimaininkeja, että muutama aivan varmasti luettavaksi vielä jossain vaiheessa tuleva on vuoden 2017 dekkarisadosta hyllyä lämmittämässä.

Pitkin vuotta seurailin lähinnä Facebookin eri kirjallisuusryhmissä nostoja ja keskustelujakin Jaakko Melentjeffin esikoistrilleristä Hukkuneet. Loppusyksystä sitten päätin ottaa riskin ja pyysin kustantajalta kirjasta arvostelukappaletta. Mitenkään vaatimattomasti ei ylöjärveläinen Melentjeff trilleristin uraansa aloita, sillä Hukkuneissa on sivuja päälle neljäsataa. Melkoisen muhkea esikoinen siis.

Sisältönsä runsauden ja kunnianhimoisuuden puolesta Hukkuneet vetää keveästi vertoja kansainvälisille esikuvilleen, jotka on luettu huolella. Tarina levittyy koko Euroopan leveydelle jo alkuasetelmastaan lähtien. Suomesta Porin edustalta löytyy miehen ruumis, jonka taskussa on tamperelaisen liikemiehen henkilöpaperit ja ranteessa tämän arvokello. Pian kuitenkin selviää, ettei ruumis ole se mies, jonka nimi ajokortissa lukee. Kuka hukkunut mies on? Entä missä on tamperalaismies? Kun Islannin rannikolta löytyy hukkunut, jolla on väärennetyt henkilöpaperit, saa yksi kysymyksistä vastauksen mutta esiin nousee kokonainen rypäs uusia.

Juonirunko on siis punottu oivallisesti: ympäri Eurooppaa löytyy ruumiita, joiden välillä kulkee yhdistävä joskin hyvin hämmentävä lanka. Mikä voi olla murhien motiivi? Onko tekijöitä yksi vai useampia? Miksi murhaaja leikittelee poliisin kanssa? Vai ovatko oudot vihjeet viestejä joillekin toisille tahoille, kuten seuraaville uhreille? Poliisi on ymmällään, ja niin on kyllä lukijakin, sillä syyllisestä tai motiiveista ei tipu vihjeitä ennen kuin vasta aivan viimeisillä sivuilla vyyhdin viimein alkaessa selvitä. Motiivia tosin aloin aavistella jo jossain puolenvälin tietämillä, mutta syyllistä en.

Rikoksia tutkitaan Tampereella, Tukholmassa ja Reykjavikissa. Jokaisen rikospoliisiyksikön tutkijat ja yksiköiden sisäiset jännitteet käsitellään perusteellisesti. Tampereella keskiössä on keskusrikospoliisin toimipisteen rikosylikonstaapeli Paula Korhonen, joka siis on Suomen osuuden päähenkilö. Paulan yksityiselämästä paljastuu nettideittiriippuvuus, joka on pilata koko hänen uransa. Iäkkäät vanhemmat ovat Paulan murheista päällimmäisinä heti työ- ja treffimurheiden jälkeen ja välillä edelläkin. Suorapuheinen nainen ei voi sietää uutta pomoaan, joka on häntä parikymmentä vuotta nuorempi. Muutenkaan sosiaaliset kuviot eivät ole Paulan vahvuuksia.

Tukholmassa Paula Korhosen vastine on vielä kipakkakielisempi ja omapäisempi mutta huomattavasti nuorempi Annmari Akselsson, joka on rikosylikomisario Håkan Holmströmin vaivihkaisessa suojelussa. Se onkin tarpeen, sillä Annmari on lahjakas suututtamaan kaikki lähipiirissään työskentelevät ja hänen menneisyyteensä liittyy tuskallisia salaisuuksia. Päällimmäinen murhe Annmarilla on ex-poikaystävä Anton, joka ei suostu häipymään naisen asunnosta.

Kovin hyvin ei pyyhi islantilaisella rikoskomisario Magnus Thorillakaan. Mies on jäänyt joitakin vuosia sitten leskeksi ja neljän tyttären yksinhuoltajaksi. Magnus on huomaamattaan rakastunut oikeuspatologi Gudlaugiin, mutta naisen läsnä ollessa Magnuksen suusta tulee vain vaivaannuttavaa vitsailua. Lisäksi uudehko alainen saa Magnuksen pinnan katkeamaan, ja sotku on valmis. Tämän kaiken keskellä pitäisi ratkaista murha sekä yhden Islannin varakkaimman liikemiehen katoamistapaus.

Kyllä, Melentjeff ei ole tyytynyt klassiseen yhteen tutkintaryhmään ja sen ongelmiin murhatutkinnan tuoksinassa vaan on kertonut sen kolmella. Eikä tässä vielä kaikki! Seassa eräänlaisena jokerina hääräilee NORDSA-nimisessä yhteispohjoismaisessa poliisiorganisaatiossa työskentelevä Kalle Nordin, joka on työskennellyt Säpossa ja asuu Turun Varissuolla (ja perhesotkuja on hänelläkin). Kalle Nordin siis sukkuloi Tampereen, Tukholman ja Reykjavikin välillä ja koordinoit tiedonkulkua eri tutkintaryhmien välillä.

Jotta lukija ei pääsisi liian helpolla, tapahtuu koko ajan myös Prahassa. 

Afganistanilaistaustainen suomalainen kaksospari Farah ja Haris ovat kaupungissa etsimässä Kolmisormista miestä. Tehtävä tuntuu olevan äärimmäisen vaarallinen ja uhkarohkea, mutta neuvokkaat ja päättäväiset nuoret etenevät kohti päämääräänsä. Miten tämän kaksikon hiuksia nostattavan uhkarohkeat tempaukset liittyvät mihinkään mitenkään, on pitkään auki. Lopussa vaaditaankin sitten hieman selittelyä.

Hukkuneet on siis määritelty lajityypiltään trilleriksi. Miksei. Se on kuitenkin hyvin vahvasti perinteinen poliisidekkari (ja siis vieläpä kolminkertainen sellainen jokerilla vahvistettuna). Ruumiita löytyy, ihmisiä katoaa, ja poliisi tutkii. Ja on ymmällään. Ilman Farahin ja Harisin seikkailuja vaarana olisi lukijan uuvahtaminen, vaikka leikkauksia kaupungista toiseen tehdään melkoista vauhtia ja rikosvyyhti on erikoinen. Uhrien ja rikollisen tai rikollisten näkökulma loistaa poissaolollaan, joten jännitettä ja jännitystä ei kunnolla pääse syntymään. Kun toiminnan aika viimein kunnolla tulee, se jää jotenkin vajavaisesti kuvatuksi. Positiiviinen seikka sen sijaan on, ettei myöskään verta roiskita vain roiskimisen ilosta, vaan Hukkuneet on kaikesta pinnan alla piilevästä väkivallasta huolimatta päällisin puolin siistiä luettavaa.

Hukkuneita lukiessani ajattelin moneen kertaan, että vähemmän olisi ollut enemmän. Eikö olisi voinut ainakin yhden kolmesta maasta ja tutkintayksiköstä pudottaa pois? Oliko Kalle Nordin pakko ottaa sekaan hääräämään? Oliko aivan välttämätöntä esitellä kaikkien henkilöiden elämää niin perusteellisesti jo tässä kirjassa, jos jatkoa on luvassa? Kolmesataasivuinen dekkari olisi kenties sittenkin riittänyt? Kaikkien tapahtumapaikkojen paikallisväriä tuodaan mukaan ihan ansiokkaasti, mutta onko se sittenkään lopulta tarpeen?

Menee taas kovin kliseiseksi, mutta kaikesta urputuksestani huolimatta on todettava, että Hukkuneet on hyvinkin lupaava esikoinen. Se on liian täyteen ahdettu, mutta kun nyt pahimmat höyryt on purettu, seuraavassa kirjassa Melentjeff toivottavasti on hieman maltillisempi henkilögalleriansa suhteen. Kaikkea ei tarvitse käyttää ja näyttää kerralla! Samalla ehkä on malttia vielä hioa kieltä, jossa nyt aina silloin tällöin vilahtaa virkakielimäinen kankeus ja omituisia ilmauksia. "Oikeuslääkäri tutki vainajaa ilman päätä" -tyyppiset lauseet saavat lukijan helposti hämmennyksiin. 

Jaakko Melentjeff: Hukkuneet
Atena 2017. 420 s.

Arvostelukappale.