Kirjallinen illallinen ravintola Kappelissa

Markkinointiyhteistyö

Kauniin aurinkoisessa mutta hyytävän jäisen tuulen viilentämässä kevätillassa sujahdimme hieman jännittyneinä sisään maineikkaan ravintola Kappelin ovesta. Pitkäperjantai-ilta vaikutti sujuvan valoisassa ravintolassa leppoisasti. Iloinen hälinä, astioiden kilinä ja kevyt puheensorina toivottivat meidät tervetulleiksi lähes täyteen ravintolaan.

Vakavailmeinen hovimestari johdatti meidät kahden hengen ikkunapöytään aivan pyöreän ovellisen nurkkaerkkerin tuntumaan rakennuksen länsisiipeen. Takkeja varten nökötti toisen erkkerin liepeillä pystynaulakko. Jo tästä asetelmasta välittyy nykyisen Kappelin perustunnelma: samaan aikaan mutkattoman rento ja arvokkaan hienostunut, moderni ja perinteitä kunnioittava.

Lämpölasi-ikkunan läpi katseltuna kevätilta vaikutti jo lämpimämmältä, ja oli helppo suostua, kun paikalle rientänyt ystävällinen tarjoilija ehdotti alkuun lasillisia kuohuviiniä. Niitä siemaillessamme ja ruokalistoja tutkaillessamme seuralainen huomasi kyynärpäänsä tuntumassa kilven, joka kertoi pöytämme olleen Eino Leinon legendaarinen kantapöytä! Kirjallisuusihmisen sydän kyllä sykähti! Mikäpä olisi siinä nauttia illallista kaikessa rauhassa ja miettiä, mitä kaikkea pöydän ääressä onkaan puhuttu ja mietiskelty.

Saman kristallikruunun alla valkoisten pöytäliinojen hohteessa ovat Esplanadin vilinää seuranneet muutkin tunnetut kulttuurihenkilöt, kuten Akseli Gallen-Kallela, Jean Sibelius, L. Onerva ja Juhani Aho. Viimeksi mainittu on kirjoittanutkin Kappelista:

 ”Oi, jos olisi Kappeli tuolla metsän reunassa aholla, jonne saisi mennä joka ilta istumaan juoda tuutinkinsa ja syödä portsiooninsa ja sen päälle kahvia – liköörin kera.”

(Juhani Aho, Helsinkiin, Lastuja I-IV, 1909.)

Portsioonien valintaan siis ryhdyimme mekin alkujuomamme kannustamina. Kappeli on ilahduttavasti hyödyntänyt legendaarista menneisyyttään nykyhetkessä, eli ravintolalla on tarina, kuten on muodikasta sanoa. Ruokalistalla on esimerkiksi kolme menuvaihtoehtoa viinipaketteineen: Eino Leino (liha), L. Onerva (kasvis) ja Jean Sibelius (kala). Kaikki kolme vaikuttivat mielenkiintoisilta, ja arvoin pitkään, minkä valitsen. Päädyin lopulta Eino Leinoon, olimmehan hänen kantapöydässäänkin.

Alkupalana Kappelin kalalajitelma:
lohitartar, kylmäsavustettua lohta,
marinoitua silakkaa, hiillostettua siikaa,
rosmariinikurkkua ja puikulaperunalettuja.

Jälkiruoaksi
créme brûlée ja tyrnisorbetti
sekä marinoitua tyrniä.
Oli viedä kielen mennessään!

Olimme paikalla kutsuttuina, ja meitä passattiin esimerkillisesti. Tosin panimme merkille, ettemme olleet mitenkään poikkeus, vaan kaikista ympärillämme olleista asiakkaista pidettiin hyvää huolta. Iltaa oli viettämässä niin pariskuntia, pieniä seurueita kuin perheitäkin. Myös turisteja Kappeli tuntuu viehättävän. Koska tiukkaa pukukoodia ei ole, voi syömään tulla huoleti vaikka reissukamppeissaan.

Kolmen ruokalajin illallisen parissa viihdyimme mukavasti pari tuntia, joiden aikana aurinko ehti laskea korkeiden rakennusten taakse ja Esplanadin puiston valot syttyivät. Oli jälleen aika astua hyiseen kevätiltaan, mutta hyvä ruoka ja juomat lämmittivät kulkijoita mukavasti, samoin leppoisan ja samalla juhlavan illan muisto. Kiitos! 💕

Poistuttuamme ravintolasta
moikkasimme vielä Eikkaa 😃.

****

Ravintola Kappeli viettää tänä vuonna 150-vuotisjuhlavuottaan. Maineikkaan ravintolan vaiheisiin voi tutustua ravintolan nettisivuilta, johon on koottu tietoa ja mielenkiintoisia linkkejä. Hotelli- ja ravintolamuseon ja Kappelin kustantamasta Nautinnon nälkä -novelliantologia kannattaa lukea vierailun alla tai sen jälkeen ainakin Virpi Hämeen-Anttilan novelli Auki vain kesäisin, jossa kertautuu ravintolan historia mielenkiintoisessa muodossa. Sain tuon novelliantologian lahjaksi ravintolailtamme päätteeksi ja ilahduin kovasti. Sen kansien välissä on kahdeksan ruoka-aiheista novellia Suomen eturivin nykykirjailijoilta ja aion sen vielä lukea kokonaan, kunhan ehdin. Samoin on tavoitteeksi asetettu aurinkoinen kesäpäivä ja Kappelin terassi… Ehkä jonain vuonna?

****

Tämä juttu on kirjoitettu markkinointiyhteistyönä, eli HOK-Elantoon kuuluva ravintola Kappeli on tarjonnut illan seuralaiselleni ja minulle tätä kirjoitusta ja Instagramissa julkaistua kuvaa vastaan. Lämmin kiitos! 

#Kappeli150 #ravintolakappeli

Petri Hiltunen (toim.): Eino Leinon Helkavirsiä (sarjakuva)

Kylläpä olen iloinen, että joku ystävällinen sielu Helsingin kirjamessuilla vinkkasi minulle, että Eino Leinon Helkavirsistä on tehty sarjakuvaversio ja että sitä on messuilla myynnissä. Kaikeksi onneksi tulin vielä viime hetkessä ryysineeksi Arktisen Banaanin messuosastolle ja hankkineeksi aarteen itselleni. Kiitos sinulle vielä vinkistä, kuka olitkin!

Aarre hautautui sitten messujen jälkeen luettavien pinoihin, mutta eilen hieman työpöytääni joulusiivousajatuksella pöyhiessäni se osui käteeni. Ajatella, minulla on tällainen kirja! Vaikuttaapa mielenkiintoiselta! (Tästä huomaa, mitä etua on kuormittuneesta muistista…)

Eino Leino kirjoitti runoteokset Helkavirsiä vuonna 1903 ja Helkavirsiä II 1916. Runot ovat kirjailijan itsensä keksimiä myyttejä ja balladeja, jotka on sovitettu kalevalaiseen runomittaan. Sitäkin Leino paranteli tarkoituksiinsa ja aikaan sopivaksi.

”Nämä kuumeiset riimit kumpuavat syvältä suomalaisesta sielunmaisemasta, ja ammentavat vahvasti kalevalaisista myyteistämme. Niissä sekoittuu pakanuus ja kristinusko, hyvyys ja pahuus, rumuus ja kauneus, itä ja länsi. Leinon tarinat eivät ole nationalistista paatosta, vaan päinvastoin ne luotsaavat sielun synkkiä, tummia vesiä. Nuoremman sukupolvenkin on aika löytää Leino.”  Näin esitellään kustantamon nettikaupassa  Petri Hiltusen toimittaman sarjakuva-albumin Eino Leinon Helkavirsiä  alkuperäistekstejä.

Hiltunen on koonnut yhteen monipuolisen ja kiinnostavan tekijäjoukon, johon kuuluvat hänen itsensä lisäksi Kristian Huitula, Katariina Katla, Katja Louhio, Tuomas Myllylä, Eetu Pellonpää, Lauri Pitkänen, Sari Sariola, Antti Tiainen ja Vesa Vitikainen. Itselleen Hiltunen kertoo etukäteen varanneensa vain lempirunonsa Tumman, muuten muilla oli vapaat kädet. Kukin tekijöistä on tehnyt albumiin yhdestä kolmeen sarjakuvaa, ja Sari Sariola on tehnyt ainoastaan albumin kannen.

Taiteilijat ovat saaneet vapaat kädet myös toteutuksen suhteen, ja tuloksena onkin monipuolinen kokoelma kiehtovia tulkintoja. Jotkut ovat tekijöidensä itsensäkin mukaan lähinnä kuvituksia Leinon tekstiin, joka on otettu mukaan sellaisenaan, sanasta sanaan. Tällaisesta ovat hyviä esimerkkejä jo mainittukin Hiltusen Tumma, joka aloittaa albumin, sekä nuoren Lauri Pitkäsen Ylermi.

Petri Hiltunen: Tumma.

Aivan toisenlaiseen, hyvin rohkeaan ja henkilökohtaiseen tulkintaan on päätynyt Katariina Katla runon Kevät sarjakuvallistuksessa. Leinon tekstin rinnalla kulkee Katlan oma teksti, tulkinta Leinon runosta. Seepiansävyiset, maalausmaiset kuvat ovat tehokkaita. Harmillista kyllä Katlan tulkintaosuuksissa on käytetty masentavan pientä käsialaa, josta oli lähes mahdotonta saada selvää. Sama ongelma on Äijön virressä, jonka on tehnyt Eetu Pellonpää.

Katariina Katla: Kevät.

Muutamissa tulkinnoissa on rohkeasti modernisoitu tarina. Leinon teksti on joko ainoa sanallinen muoto tai sitä on rikastettu muutamalla repliikillä ja kontrastina kuvitus kulkee aivan omaa polkuaan. Petri Hiltusen Räikkö räähkä on rohkeasti tuotu nykypäivän konflikteihin ja siirretty suomalais-ugrilaisista ympyröistäkin toisaalle. 

Vesa Vitikka ja Karja Louhio taas ovat muuttaneet Ukrin motoristijengin räyhäkkääksi pomoksi. Hienosti toimivat!

Petri Hiltunen: Räikkö räähkä.

Katja Louhio ja Vesa Vitikka: Ukri.

On vaikea valita suosikkia hienojen töiden joukosta. Leinon teksti toimii yllättävän hyvin nykypäivänäkin, ja tarinat ovat hurjia ja huikeita. On aivan mahtava idea tehdä niistä sarjakuvaversiot. Runot avautuvat sellaisellekin lukijalle, joka ei tavallisesti niin runoista välitä tai ole niihin tullut tutustuneeksi. Alkuperäiskokoelmista olen pitänyt aina hurjasta Ylermistä, mutta Kimmon kostokin on hieno. Samoin Leinon versio Pyhästä Yrjänästä on suorastaan anarkistinen!

Petri Hiltunen: Pyhä Yrjänä.

Tuomas Myllylä: Kimmon kosto.

Kaikkia alkuperäistekstejä ei siis ole albumiin mahdutettu, vaan mukana ovat runot:

Tumma

Ukri

Pimeän peikko

Pyhä Yrjänä

Äijön virsi

Kevät

Merenkylpijäneidot

Kimmon kosto

Räikkö räähkä

Ukon lintu ja virvaliekki

Ylermi

Tuuri

Lauri Pitkänen: Pimeän peikko.

Kiitosta on annettava myös hyvästä esipuheesta sekä lopusta löytyvästä tekstistä, joka avaa albumin syntyvaiheita lukijalle. Erittäin hienoa on, että mukana on kunkin tekijän esittely. Jokainen tekijä myös lyhyesti esittelee kunkin mukana olevan työnsä itse. Tämä avaa sarjakuvat vielä uudella tavalla. Kurkistelin tavan takaa, mitä tekijät teoksistaan kertoivat. Oli kaivettava alkuperäistekstitkin hyllystä. Siellä majailee yhteisnide, joka on painettu vuonna 1994 (Otava). Herkullisesti kuvat tuovat uutta ulottuvuutta klassikkoon.

Petri Hiltunen (toim.): Eino Leinon Helkavirsiä

Arktinen Banaani 2015. 96 s.

Eino Leinon Helkavirsiä on 20 vuotta täyttävän Arktinen Banaani -kustantamon juhlateos, josta näyttää olevan hieno tarjouskin parhaillaan (13.12.2015) kustantamon verkkokaupassa.

Ostettu.