Tuija Lehtinen: Väärä vainaja

Ylikonstaapeli Erja Repo on jäänyt eläkkeelle rikostutkijan virastaan niin aikaisin kuin suinkin mahdollista. Kunhan äidin jäämistöstä on päästy kunnialla eroon ja Harrikan huolto saatu hoidettua, kutsuvat tätä palmikkopäätä Euroopan kuumat maantiet. Espoolaisen tornitalon asunnon palapelit ja grappapullot kyllä jaksavat odottaa.

Suoraviivainen ja muiden ihmisten ajatuksista saati tunteista piittaamaton Erja kuitenkin jää tahtomattaan koukkuun, kun entisen naapurin tytär kääntyy hänen puoleensa kutkuttavan arvoituksen kera. Ulkomailla asuneen Jennin läheinen kummitäti on lakannut pitämästä yhteyttä pari vuotta ennen kuolemaansa, ja nyt Jennillä on täysi syy olettaa, että tuhkauurnassa on jonkun täysin vieraan naisen tuhkat. Mutta kuka kummassa olisi esiintynyt Jennin kummitätinä parin vuoden ajan? Entä mihin kummitäti ja tämän asuntorahat ovat kadonneet ja miksi?

Nopeasti Erja huomaa, että ilman poliisin virkamerkkiä ja koneistoa tutkinta ei ole ihan yksioikoista puuhaa. Onneksi osa vanhoista verkostoista on vielä olemassa, vaikkakin enimmäkseen eläköityneenä. Kadonneen Outi Liinojan elämän palapeliä kootessaan ärtsy Erja törmää myös entisiin asiakkaisiinsa ja vihollisiinsa, kuten toimittaja Vattulaiseen, joka tuntuu kiertelevän samoja kulmia kuin Erjakin.

Tuija Lehtisen esikoisdekkarin Väärä vainaja alkuasetelma on siis kiinnostava ja raikkaan oloinen. Päähenkilö Erja on ainakin erilainen kuin useimpien poliisidekkareiden miespuoliset sankarit, eivätkä Erjaa paina lastenhoitohuolet tai muukaan työ- ja perhe-elämän yhteensovittaminen. Loppuun ehdittäessä Erjalla alkaa olla ympärillään jo sopiva tiimi, jonka kanssa on hyvä vastaisuudessakin ratkoa murhia ja muita rötöksiä.

Yli sadan kirjan tekijältä on lupa odottaa sujuvaa kerrontaa, eikä Lehtisen raudanluja ammattitaito petä. Kieli soljuu ja lukeminen on vaivatonta. Mutta dekkarijuonen kehittelyssä on konkarillakin vielä opettelua. Vetävä alku on tärkeä, mutta lukijan mielenkiinto on jaksettava pitää yllä keskikohdan suvannoissakin, ja lopun on oltava yllättävä ja vetävä. Valittavasti juuri loppu on Väärässä vainajassa heikoin osuus. Lehtinen sortuu jaaritteluun ja erilaisten ratkaisuvaihtoehtojen pitkään vatvontaan, eikä malta jättää rautalankaakaan rauhaan.

Loppuhuipennus on lisäksi moneen kertaan nähty ruumiin kätköpaikasta alkaen, eikä ihan kuivin jaloin selvitä kiperimmästäkään pinteestä pelastumisessa, ratsuväki kun pölähtää rikospaikalle kuin jumala koneesta täsmälleen oikealla sekunnilla.

Oivallista viihdettä dekkaritvistillä siis, mutta dekkarien suurkuluttajalle hieman liian tutunoloista. Erja Repo on mainio päähenkilö, joten toivottavasti Lehtinen panostaa seuraavassa osassa enemmän juonenkehittelyyn ja toimintakohtausten hiontaan.

Tuija Lehtinen: Väärä vainaja
CrimeTime 2016. 218 s.

Vuoden johtolanka 2017 -ehdokas.

Tuija Lehtinen:Pesää!

Nuortenkirjateemaviikko blogissani jatkuu siis todellisen kotimaisen suursuosikin uusimmalla teoksella. Tuija Lehtinen on vaikuttavan uransa aikana ehtinyt julkaista jo sata teosta, joista enemmistö on nuortenkirjoja. Kirjat ovat kuluneet vuosikymmeniä lukijoiden käsissä, vaikka kriitikot eivät ole kahmaloittain suitsutusta jakaneetkaan. Työssäni koetan alati houkutella nuoria kirjallisuuden pariin. Lehtisen kirjoihin tarttuvat monenlaiset lukijat, joten olen ollut todella kiitollinen tästä ehtymättömältä vaikuttavasta lähteestä.

Lehtisen tuorein nuortenkirja on monimielisesti nimeltään Pesää! Sanasta pesä kirjoittaja on ottanut kirjaimellisesti kaiken irti. Kansien välistä löytyvät varmaankin kaikki mahdolliset sanonnat ja sivumerkitykset, jotka kuvitella saattaa. On linnunpesiä ja saunanpesä, pesänrakennusta ja pesänjakajia. Ja hingutaankin sitä pesää, tietysti. Mutta mikään vonkaamiskirja tai teinipehmopornoteos ei todellakaan ole kyseessä.

Rakenteeltaan Pesää! on mukavan erilainen. Jokaisessa luvussa päähenkilö vaihtuu. Osassa luvuista joku kirjan nuorista on minäkertojana, osassa on käytetty ulkopuolista kertojaa, mutta silloinkin näkökulma on jonkun nuoren. Tapahtumat liittyvät hyvin löyhästi yhteen, ja oikeastaan luvut voi lukea novelleina. Yhdistävinä tekijöinä ovat aika ja paikka. Kaikki tapahtuu nimeämättömässä suomalaisessa pikkukaupungissa kevään ja alkukesän taitteessa. Henkilöt ovat lukioikäisiä nuoria, jotka kaikki tuntevat toisensa ainakin ulkonäöltä. Vaihdokset tapahtuvat monesti kuin elokuvassa. Ensin seurataan yhtä henkilöä, ja kun joku tulee vastaan, kamera lähteekin hänen mukaansa.

Yhtenäistä juonta kirjassa ei ole, ja osa henkilöistä ja heidän kohtaloistaan jää kaivelemaan mieltä. Olisi ollut mukava tietää, miten käy vaikkapa karkumatkalla olevalle Kertulle ja hänen huiputusyritykselleen. Samoin aloitustarinassa kotinsa vankina olevan pojan kohtalo jäi hyvin avoimeksi. Katkenneet jalka ja käsi paranivat, mutta mitä muuta pojan kesässä tapahtui? Jonkinlaisia vihjeitä Lehtinen on tipautellut muihin tarinoihin, sillä pyörätuolissa ulkoilutettava poika vilahtaa välillä taustalla ja jopa hetkittäisenä sivuhenkilönä, mutta tarina jää hyvin aukkoiseksi.

Yhdistävä tekijä on myös yksi henkilöistä, komea lukiolaispoika Malli-Mikke, joka on saanut pikkuisen piikikkään lempinimensä mainosmallina toimimisesta. Enemmistö kaupungin naispuolisista asukkaista on lääpällään Mikkeen, joka seisoskelee suu tötteröllä ja silmissään tyhjä katse milloin missäkin. Viimeisessä tarinassa Mikke pääsee itse ääneen.

Monissa tarinoissa teemana on se ikuisuuskysymys eli rakkaus tai sen puute. Seurustelu tai sen aloittaminen ei taida juurikaan olla helpompaa 2010-luvun nuorille kuin se oli ammoisina omina nuoruuteni vuosina, vaikka maailma muuten tuntuu melkoisesti muuttuneen. Nuorten sydämenasioita Lehtinen käsittelee tuttuun tyyliinsä humoristisesti ja kepeästi mutta silti lämpimästi. Seksi on kyllä alati mielessä, mutta tekoihin asti ei päästä. Tunteet ovat kuitenkin tärkeämpiä kuin himo.

Muutamissa tarinoissa vilahtaa vakavampia ja tummempia sävyjä. Pesänjakajat-tarinassa Jonnan vanhempien riitely menee lopulta liian pitkälle. Vaikka bileet pelastuvatkin, on vanhempien ero silti surullinen asia. Onneksi aina voi kuitenkin ongelmista puhua.

Lehtisen tuotteliaisuutta ei voi kuin ihmetellä. Vaikka kirjailijalta ilmestyy vuodessa useampi teos, on ainakin tässä kirjassa yllättävän vähän epäloogisuuksia tai huolimatonta jälkeä. Tosin yhden onnahduksen sentään löysin! Mummon luo lähtevä Lotta pakkaa mukaansa vähän vaatteita ja pari kirjaa. Muutaman sivun päässä pitkästynyt Lotta harmittelee, ettei tullut ottaneeksi mukaan yhtään kirjaa! J Lohduttavaa, että sentään jotain on päässyt seulasta läpi.

Tuija Lehtinen: Pesää!

Otava 2012. 175 s.

Arvioni Lehtisen teoksesta Joka kimma sen tietää.

Tuija Lehtinen: Joka kimma sen tietää

Huomasin kesällä aikakauslehtijutun, jossa kerrottiin, että Tuija Lehtiseltä ilmestyy tänä syksynä sadas kirja. Kirjoitin aiheesta jutun tänne blogiini, ja moni lukija innostui kommentoimaan ja kertomaan omasta suhteestaan Tuija Lehtisen tuotantoon. Innostuin aiheesta uudelleen, kun kirjailija itse kävi lyhyesti kommentoimassa juttuani. Kiitos vielä! Kommentit ovat ylipäätään blogikirjoittamisen se juttu, koko homman suola, mutta erityisen otettu kirjablogisti on, jos kirjailija viitsii tai tohtii kommentoida kirjoitusta jotenkin. Tiedän nimittäin myös, että kaikki kirjailijat eivät halua kommentoida, koska heidän mielestään se ei ole oikein sopivaa. Minusta on, joten älkää turhaan kursailko! Blogit ovat mainio väylä rakentaa siltaa lukijan ja kirjoittajan välille.

Salla kommentoi viimeiseksi hyvin nostalgispainotteisesti juttuuni ja kertoi, että aikanaan häneen kolahti nuortenromaani Joka kimma sen tietää. Itse olen tutustunut lähinnä Lehtisen loppupään nuortenkirjatuotantoon, mutta innostuin tuosta Sallan kommentista sen verran, että päätin etsiä kirjaa kirjastosta. Pääkirjaston varastosta löytyikin yksi lähes puhki luettu kappale. Päällysmuovia on paikattu ja sivuja korjailtu monesta paikasta. Huomasin, että joku tunnollinen kirjastovirkailija on liimaillut lappusia tahroja peittämään, ja onpa yhtä aukeamaa korjailtu valokopioliuskoilla. Kirja on siis käytössä kulunut, ja kun kerran painos on loppunut, on suosittu kirja haluttu pitää kierrossa mahdollisimman pitkään.

Kansikuva on ihanan kasarihenkinen! Harmi, että kirjaston tarra peittää kansitaiteilijan nimen (Eeva Axxxx?). Kukahan kannen on piirtänyt?

Joka kimma sen tietää on ihanan viaton ja jotenkin niin perustuijalehtistä kuin vain voi olla. Hieman ensin takkuilin kirjan kielen kanssa, se kun on kauttaaltaan hyvin nuorisopuhekielimäistä. Tästä myös yllätyin, sillä muistin Lehtisen kyllä kirjoittavan melko vapaasti ja esimerkiksi käyttävän mä-muotoa yleiskielisemmissäkin jaksoissa.

Päähenkilö ja minäkertoja on lukiolaistyttö Bambi, jonka upseeri-isä päättää eläkkeelle siirryttyään ryhtyä kasvattamaan vanhalla pohjanmaalaisella sukutilallaan lampaita. Muuttamaan tottunut nelihenkinen perhe alkaa asettua aloilleen. Urheilullinen tyttö lyöttäytyy oitis paikkakunnan pesisjoukkueeseen, jota luotsaa jumalaisen ihana Juhana. Bambi rakastuu välittömästi korviaan myöten, kuten useimmat joukkuetoverit ovat jo tehneet. Odottamattomien vastoinkäymisten jälkeen ihastumisen kohde kuitenkin vaihtuu pelikaverin veljeen, mutta jälleen eteneminen unelmista toimintaan on tuskallisen hankalaa. Onneksi naapurissa asustava Totti lohduttaa ja kuuntelee Bambin murheita. Samalla Totti huvittelee ärsyttämällä Bambin isää poninhännällään ja sivarijutuillaan.

Kirja on ilmestynyt vuonna 1988, ja se kyllä näkyy, mutta ainakin minun näkökulmastani mukavalla tavalla. Kännyköitä ei ole, eikä nettiäkään. Englantiin lähteneeltä tyttöystävältä tulee harvakseltaan kortteja ja kirjeitä. Kukaan ei käytä tietokonetta saati pelikonsoleita. Teknisin harrastus taitaa olla lyhytaaltoradion kuuntelu! Nuoriso pyöräilee paikasta toiseen, koska mopojakaan ei ole kovin monella. Myös bussit kulkevat. Suurimpia paheita ovat tupakointi ja viinan juonti, mutta niitäkin harrastetaan kovin vähän ja kiltisti. Rajuinta taisi olla tyttöjen pikakänni tanssipaikan vessassa. Siitä kyllä oli tulla ikäviä seurauksia, mutta onneksi ritari ehtii ratsastaa ajoissa apuun. Seksistä kyllä puhutaan ja unelmoidaan, mutta viatonta suukkoa pidemmälle ei toiminnan tasolla päästä.

Viihdyin tämän nostalgiapaketin parissa mukavasti. Kirjassa ei sen kummempaa juonta ole, mutta hauskat kommellukset ja sanailut seuraavat toisiaan sen verran vauhdikkaasti, että ei ehdi pitkästyä. Mieleen tulevat Anni Polvan kirjat, ainakin, mitä romanttiseen asetelmaan tulee. En osaa kuvitella, että nykyajan lukemista harrastavat tytöt tästä mitään suurta elämystä löytäisivät, mutta ihan luettava se varmasti olisi edelleenkin.

Tuija Lehtinen: Joka kimma sen tietää

Otava 1988. 234 s.

Tuija Lehtisen SADAS KIRJA ilmestyy syksyllä

Käsi ylös, joka ei ole lukenut Tuija Lehtisen kirjoja! Arvasin, melkein kaikki ovat, ja ne jotka eivät kättä nostaneet, ovat joko miehiä tai valehtelevat (tai molempia). Tuoreimmassa Kotiliedessä (13/2012) on Tuija Lehtisen haastattelu, joka on tehty hänen pitkän uransa ja sadannen kirjansa ilmestymisen kunniaksi. Lehtistä on vuosien varrella mielestäni haastateltu useinkin, eikä tässäkään haastattelussa oikein mitään uutta tullut esille. Mukavaa silti, että yhtä Suomen tuotteliainta ja hyvin suosittuakin kirjailijaa haastatellaan, vaikka hän viettääkin äärimmäisen tylsää elämää, kuten jutusta käy ilmi. Kunnon perheenäiti, joka tekee töitä kotona, ei rieku juhlissa tai kokkareilla.

Lehtinen on monessa yhteydessä paljastanut, että hän oppi aikoinaan kirjoittamisen rutiinit ansaitessaan leipänsä kirjoittamalla romanttisia novelleja ja jatkokertomuksia naisten lukemistolehtiin, kuten Lääkärisarjaan. Ah, muistatteko näitä? Ahmimme lehtiä kasseittain luokkakaverieni kanssa melkein koko kasiluokan. Esikoisromaani Rosan talo ilmestyi vuonna 1984, jota lehtijutussa luonnehditaan romanttiseksi ja humoristiseksi jännäriksi. Siinä kenties on osuutensa naapurilla, jolla Lehtisen kertoman mukaan oli kotonaan 500 dekkaria! Naapurin opastamana Lehtinenkin aikoinaan löysi dekkarit.

Omassa työssäni en ole voinut Lehtisen nuortenkirjatuotantoa ohittaa. 1990-luvulla koulussa erittäin suosittuja olivat Sara-sarjan kirjat, erityisesti sen aloitusosa Sara@crazymail.com, jonka muistan itsekin jossakin vaiheessa lukeneeni. Sitä murrosikäiset tytöt kirjaimellisesti jonottivat koulun hyllystä. Myös jatko-osat upposivat mukavasti samaan yleisöön. Laura- ja Mirkka-sarjallakin on ollut vuodesta toiseen omat uskolliset lukijansa. Laurojen suosiota nosti myös sarjasta tehty tv-sarja.

Nuortenkirjoja Lehtinen on kirjoittanut melkoiset pinot, useamman vuodessa. Silti osassa niistä on ihan mielenkiintoisia kokeiluja, kuten vaikkapa Mopossa, jossa joka luvussa on eri minäkertoja. Niitä yhdistää yhteinen harrastus ja rakkaus, mopot. Porukka kokoontuu Kitusen hallille tuunaamaan mopojaan, ja samalla tietysti selvitellään muita nuorten elämään liittyviä juttuja. Taustalla kulkee myös synkempi raita, joka kertoo salaperäisen Surmanajajan kohtalosta. Lehtinen on kertonut, että idea kirjaan tuli jollakin kouluvierailulla, jossa hän oli kysynyt koulun pojilta, mikä aihe heitä kiinnostaisi. Sitten surffailua netissä etsimässä mopotietoa ja kirja työn alle. Lopputulos on hauska, pikkuisen erilainen nuortenkirja. Myös kirja www.liisanblogi.net on rakenteeltaan erikoinen. Olen siitä aikoinani kirjoittanut mm. näin:

16-vuotias Liisa Virtanen jää vuodeksi sukulaistensa hoiviin Suomeen muun perheen muuttaessa Ruotsiin. Suku on Liisalle ennestään outoa porukkaa, mutta originellit tädit ja setä tulevat pian tutuiksi ja Liisa huomaa yllätyksekseen viihtyvänsä Big Cityssä ja lukiossa.

Sopeutumisensa alkutaipaleilla Liisa päättää perustaa nettiin blogin, jossa hän pohdiskelee nuorten elämää ja monenlaisia ilmiöitä laajemminkin. Pian blogissa alkaa käydä kuhina ja Liisaa epäilyttää, että uudet luokkakaverit kirjoittelevat siellä nimimerkkien suojissa. Kuka kukin on, selviää vasta lopussa.

Liisa tutustuu ulospäin suuntautuneena ihmisenä nopeasti seudun nuoriin, ja pieni romanssinpoikanenkin syntyy ainakin pariin otteeseen. Viimevuotisesta Mopo-romaanista tuttuja poikia vilahtelee tarinassa, ja käypä Liisa Kitusen hallillakin, vaikka ei oikein mopoista innostukaan.

Lehtinen viljelee tuttuun tapaan myös huumoria. Varsinkin Liisan täti, ravintoloitsija Tuire on hauska hahmo kirjallisine ruokalistoineen. Liisa yrittää myös vaihtelevalla menestyksellä viritellä romansseja naimattomille tädeilleen.

Lehtisen nuortenromaaneissa on miellyttävää, että niissä ei juurikaan kiroilla tai läträtä viinan kanssa. Seksi on tietysti monilla henkilöillä mielessä ja siitä puhutaan, mutta

toiminta on pääasiassa siistiä suukottelua, niin tälläkin kertaa.

Tuossa yllä olevassa oikeastaan aika hyvin tiivistyykin minusta Lehtisen filosofia. Vaikeistakin asioista voi kirjoittaa ja henkilöt niistä kirjoissa puhua, mutta ei silti tarvitse olla ryppy otsassa ja pitää ikävää. Kyllä hyvän nuortenromaaninkin tulee olla viihdyttävä!

Aikuisten osastoa en ole Lehtiseltä juurikaan raottanut. Tuossa alla olevaan Wikipediasta ja Otavansivuilta kopsimassani teosluettelossa on tummennettu varmasti lukemani kirjat, ja aikuisten listalta mukana on siis vain yksi, Rafaelin enkeli, joka ei niin hirveästi säväyttänyt:

Mikaela saa kuulla olevansa yllättäen kuolleen veljensä ainoa perijä. Perintöön kuuluvat iso asunto ja pubi toisella paikkakunnalla. Äkkiä Mikaelalla onkin tarjolla uusia vaihtoehtoisia ratkaisuja pulmiinsa.

Asiaan tietysti kuuluu koko joukko epäröintiä ja jahkailua, mutta ennen pitkää Mikaela huomaa olevansa ravintoloitsijana pikkukaupungissa. Ympärillä pyörii myös joukko kiinnostavia miehiä ja suloinen koiranpentu. Kuolleen Rafaelin elämästä alkaa paljastua monenlaista mielenkiintoista, ja lisäksi Mikaelasta tuntuu, että velipuolen asunnossa käy joku muukin kuin hän.

Dekkaria Tuija Lehtisen romaanista Rafaelin enkeli ei saa tekemälläkään. Lukija keksii arvoitusten ratkaisut jo paljon ennen Mikaelaa, mutta se ei haittaa. Rafaelin enkeli on mukavaa, kevyttä viihdettä talvi-iltojen piristykseksi, kuin aikuisten satua. Satumaisen helposti Mikaela polkaisee pystyyn upean mainoskampanjankin maksaakseen potut pottuina entiselle työkaverilleen.

Lehtinen on kuitenkin pitänyt romantiikan tiukasti kurissa, eikä Mikaelan tai edes ystävien rakkausasioihin ole luvassa kovin makeita ratkaisuja. Naiset ovat kovin nykyaikaisia ura- ja perhehuolineen, vaikka pari kertaa hoetut vauvahaaveet tuntuvat jotenkin väkinäisiltä.

Henkilöt ovat värikkäitä, ja erityisesti pubin henkilö- ja asiakaskunnan kuvauksessa Tuija Lehtinen on parhaimmillaan. Liioittelun puolelle on lipsahtanut Mikaelan kammottava äiti, joka yllättäen saapuu paikalle määräilemään kaikesta. Silti lukijan pitäisi uskoa, että tämä kammottava noita on peräti kahdesti onnistunut saamaan todella mukavan aviomiehen.

Näin siis olen kirjan ilmestyttyä sitä arvioinut. Lopussa on vielä pientä piiskaa huonosta oikoluvusta. Se ei tietenkään kohdistu niinkään kirjailijaan kuin kustantajaan.

Palataan vielä Kotilieden juttuun. Lehtinen kertaa työtapojaan. Vuodessa ilmestyy yleensä neljä kirjaa. Syksyllä Lehtinen kirjoittaa sarjoja ja lyhyempiä nuortenkirjoja, keväällä laajempia teoksiaan. Vauhti on melkoinen, ja valmista tekstiä syntyy päivässä seitsemisen sivua!

Lehtijutussa ei edes vihjata, mikä se sadas kirja sitten tulee olemaan. Otavan katalogissa esitellään kaksi syksyllä ilmestyvää Lehtistä, aikuisten romaani Tuhansien aamujen talo, joka kertoo naisluutnantista, sekä nuortennovellikokoelma Pesää! Kummatkin ilmestyvät syyskuussa, joten se toinen sitten. Onnea! 100 kirjaa ihan itse on kyllä mahtava saavutus! Eikä vauhti taida olla edes hidastumassa.

Mikä on Sinun suhteesi Tuija Lehtisen tuotantoon? Olisi kiva kuulla!

 

 

Aikuisten romaanit (25 kpl)

§                    Rosan talo. Helsinki: Otava, 1984. 

§                    Pirunsaaren veljekset. Helsinki: Otava, 1985. 

§                    Taimitarhan lapset. Helsinki: Otava, 1986. 

§                     Kulkurilinnut. Helsinki: Otava, 1987. 

§                    Mies vailla sydäntä. Helsinki: Otava, 1988. 

§                    Viiden tähden Tuhkimo. Helsinki: Otava, 1993. 

§                    Ruusunnuppu. Helsinki: Otava, 1994. 

§                    Onnentyttö. Helsinki: Otava, 1995. 

§                    Maria. Helsinki: Otava, 1996. 

§                    Samppanjataivas. Helsinki: Otava, 1997. 

§                    Nukkemorsian. Helsinki: Otava, 1998. 

§                    Mallitoimisto Pandora. Helsinki: Otava, 1999. 

§                    Lumiruusu. Helsinki: Otava, 2000. 

§                    Tähtilinna. Helsinki: Otava, 2001. 

§                    Särkyneiden sydänten hotelli. Helsinki: Otava, 2002. 

§                    Rafaelin enkeli. Helsinki: Otava, 2003. 

§                    Mikaelan enkelit. Helsinki: Otava, 2004. 

§                    Ruusumadonna. Helsinki: Otava, 2005. 

§                    Ruutukuningatar. Helsinki: Otava, 2006. 

§                    Mies taskussa. Helsinki: Otava, 2007. 

§                    Franseska. Helsinki: Otava, 2007. 

§                    Suklaapolkuja. Helsinki: Otava, 2008. 

§                    Nappikaupan naiset. Helsinki: Otava, 2009. 

§                    Kolme miestä netissä. Helsinki: Otava, 2010. 

§                    Miss Seinäruusu. Helsinki: Otava, 2011. 

 

Nuortenromaanit (26 kpl)

§                    Enkelinkuvia hiekassa. Helsinki: Otava, 1986. 

§                    Mun ystävä Rufus. Helsinki: Otava, 1987. 

§                    Joka kimma sen tietää. Helsinki: Otava, 1988. 

§                    Siivet varpaiden välissä. Helsinki: Otava, 1989. 

§                    Vaniljasyndrooma. Helsinki: Otava, 1990. 

§                    Koko, Konkka, Ronkka ja Rusina. Helsinki: Otava, 1991. 

§                    Roskisprinssi. Helsinki: Otava, 1991. 

§                    Minun veljeni Jon. Helsinki: Otava, 1992. .

§                    R.I.P.. Helsinki: Otava, 1993. 

§                    Ikkunaprinsessa. Helsinki: Otava, 1994. 

§                    Siskokullat. Helsinki: Otava, 1995. 

§                    Kundi kesätukkainen. Helsinki: Otava, 1996. 

§                    Asvalttisoturi. Helsinki: Otava, 1997. 

§                    Poika nimeltä Iines. Helsinki: Otava, 2000. 

§                    Kundi kuin kameleontti ja muita muodonmuutoksia. Helsinki: Otava, 2002. 

§                    Ihan pihalla. Helsinki: Otava, 2003. 

§                    Tanja Tavis, Jäkälärinteen 9 D. Helsinki: Otava, 2003. 

§                    Mopo. Helsinki: Otava, 2005. 

§                    www.liisanblogi.net. Helsinki: Otava, 2006. 

§                    Traktori. Helsinki: Otava, 2007. 

§                    Karting Team Vintiöt. Helsinki: Otava, 2008. 

§                    Blondi jyrsijä. Helsinki: Otava, 2008. 

§                    Hanaa, Vintiöt!. Helsinki: Otava, 2009.

§                    Vauhdin huumaa, Vintiöt. Helsinki: Otava, 2010. 

§                    Voitto kotiin, Vintiöt!. Helsinki: Otava, 2011. 

§                    Piiitkä jäähy. Helsinki: Otava, 2011. 

 

Mirkka-sarja (10 kpl)

§                    Mirkka ja riparikesä. Helsinki: Otava, 1987. 

§                    Mirkka, lukiolainen. Helsinki: Otava, 1988. 

§                    Mirkka ja Amerikan reissu. Helsinki: Otava, 1989. 

§                    Mirkka ja ratkaisujen kesä. Helsinki: Otava, 1990. 

§                    Mirkka ja Masan metkut. Helsinki: Otava, 1991. 

§                    Masan eläinhotelli. Helsinki: Otava, 1992. 

§                    Mirkka ja Masan yksityinen juttu. Helsinki: Otava, 1993. 

§                    Mirkka, Masa ja Miss USA. Helsinki: Otava, 1994. 

§                    Mirkka, Masa ja suuri rakkaus. Helsinki: Otava, 1995. 

§                    Mirkka, Masa ja uudet tuulet. Helsinki: Otava, 1996. 

 

Laura-sarja (10 kpl)

§                    Laura, kultatukka. Helsinki: Otava, 1989. 

§                    Rakas Laura. Helsinki: Otava, 1998. 

§                    Laura menopäällä. Helsinki: Otava, 1999. 

§                    Laura, ystäväni. Helsinki: Otava, 2000. 

§                    Laura kielikurssilla. Helsinki: Otava, 2001. 

§                    Laura ja Akun tehdas. Helsinki: Otava, 2002. 

§                    Laura sydän syrjällään. Helsinki: Otava, 2003. 

§                    Laura kesätöissä. Helsinki: Otava, 2004. 

§                    Laura pitää pintansa. Helsinki: Otava, 2005. 

§                    Laura, sua kaipaan. Helsinki: Otava, 2006. 

Sarjaan liittyy myös niin sanottu ystäväkirja Laura. Omat juttuni (2002).

 

Janne-sarja (5 kpl)

(salanimellä T.H. Lehtinen)

§                    Janne ja sammakkoklaanin kosto. Helsinki: Otava, 1994. 

§                    Janne ja kellarihirviö. Helsinki: Otava, 1995. 

§                    Janne ja lumiliskot. Helsinki: Otava, 1997. 

§                    Janne ja tyrmäävä maalitykki. Helsinki: Otava, 1998. 

§                    Janne ja ryöstäjäjänis. Helsinki: Otava, 2000. 

 

Jasu-sarja (4 kpl)

§                    Futiskesä. Helsinki: Otava, 2003. 

§                    Futistähtiä. Helsinki: Otava, 2004. 

§                    Futiskuvioita. Helsinki: Otava, 2005. 

§                    Futismestarit. Helsinki: Otava, 2006. 

 

Katuhaukat-sarja (6 kpl)

§                    Ystävänpalvelus. Helsinki: Otava, 1999. 

§                    Talo numero 13. Helsinki: Otava, 2000. 

§                    Kolmas mies vasemmalta. Helsinki: Otava, 2001. 

§                    Mahdoton yhtälö. Helsinki: Otava, 2002. 

§                     Kutsumaton vieras. Helsinki: Otava, 2004. 

§                    Viimeinen keikka. Helsinki: Otava, 2005. 

 

Rebekka-sarja (7 kpl)

§                    Rebekka ja kesäprinssi. Helsinki: Otava, 2007. 

§                    Rebekka tarttuu toimeen. Helsinki: Otava, 2007. 

§                    Rebekka ja talven taikaa. Helsinki: Otava, 2008. 

§                    Rebekka. Konnankoukkuja ja koiruuksia. Helsinki: Otava, 2009. 

§                    Rebekka. Tähtityttö. Helsinki: Otava, 2010. 

§                    Rebekka. Mansikoita ja morsiusneitoja. Helsinki: Otava, 2011. 

§                    Rebekka. Yllätysten ysi. Helsinki: Otava, 2012. 

 

Sara-sarja (4 kpl)

§                    Sara@crazymail.com. Helsinki: Otava, 1998. 

§                    Nottingham kesällä kello 6. Helsinki: Otava, 1999. 

§                    Sara ja levottomat jalat. Helsinki: Otava, 2001. 

§                    Missä olet, Sara?. Helsinki: Otava, 2009. 

Rico-sarja (1 kpl)

§                    Sirkuskoira Rico  Helsinki: Otava, 2012.