Donna Leonin Guido Brunetti -sarja

Donna Leon © Regine Mosimann/Diogenes Verlag AG Zürich/ Otava

Dekkarien ystävät ovat usein dekkarisarjojen ystäviä, ja toisaalta monet suositut dekkaristit kirjoittavat nimenomaan pitkiä sarjoja. Sarjamuoto antaa kirjoittajalle mahdollisuuden syventää esimerkiksi päähenkilöidensä hahmoja, antaa heidän vähitellen muuttua ja kehittyä. Yksittäisen dekkarin keskiössä kun yleensä kuitenkin on kulloinenkin rikosjuoni, eikä syventelyyn ole kovin paljoa mahdollisuuksia. Lukijalle tuttu maailma ja henkilöt tuovat turvaa ja lohtuakin. On mukavaa tavata vanhoja kirjallisia ystäviään ja päivittää heidän kuulumisiaan. Kustantajat taas lienevät tyytyväisiä, kun sarjoihin koukkuun jääneet uskolliset lukijat sinnittelevät mukana vuodesta ja jopa vuosikymmenestä toiseen.

Menossa olevan dekkariviikon kunniaksi pöllyttelin hieman arkistojani ja pyyhin pölyt kahdesta vanhasta lehtiarviostani. Jutut on kirjoitettu Donna Leonin komisario Guido Brunettista kertovan sarjan osista.  Löysin Leonin dekkarit muistiinpanojeni mukaan vuonna 1999. Tähän mennessä niitä on julkaistu suomeksi jo 23 kappaletta. Olen pudonnut nyt hieman kelkasta, sillä kiivas ilmestymistahti (nykyään kirja vuodessa) on nykytilanteessani hieman liikaa. Viimeksi olen lukenut  Pedon palkan viime vuoden tammikuussa.

Brunettin perhe ja Questuran työntekijät ovat vanhoja mukavia ystäviä, joiden parissa on miellyttävää viettää leppoisasti muutama arki-ilta tai viikonloppu. Samalla voi palata rapistuvaan mutta viekoittelevaan Venetsiaan, jonka kaduilla turistit tungeksivat ja jonka kanaalit helteellä epäilyttävästi haiskahtavat.  Brunettin perheestä ja työyhteisöstä on vuosien kuluessa tullut minullekin läheisiä, ja heidän pariinsa on mukavaa palata nautiskelemaan hyvistä aterioista ja kenties kupillisesta cappuccinoa tunnelmallisessa kahvilassa. Laatu on tässäkin sarjassa ollut vaihtelevaa, ja joukossa on todella hyviä dekkareita sekä välitöitä. 

Donna Leon on alkuaan yhdysvaltalainen kirjailija (s. 1942), mutta hän on vuodesta 1965 asunut ulkomailla, viimeiset 30 vuotta Venetsiassa, jossa hän paitsi kirjoittaa suosittuja dekkareitaan myös opettaa englantilaista kirjallisuutta yliopistossa. Juuri muuta Leonista ei sitten saakaan selville edes virallisilta kustantajan nettisivuilta. Hän ei ole antanut kääntää kirjojaan italiaksi, koska haluaa pysyä tuntemattomana kotikaupungissaan. Olisi mielenkiintoista tietää, onnistuuko tämä todella. Ovatko italialaiset niin tietämättömiä englanninkielisestä itseään koskevasta kirjallisuudesta? Onko mahdollista pysyä tuntemattomana Venetsian kokoisessa kaupungissa ja silti kirjoittaa siitä kirjoja, bestsellereitä vieläpä?

***
Näin olen arvioinut uutuus-Brunettin Salon Seudun Sanomiin vuonna 2002:

Amerikkalais-italialaisen Donna Leonin ystäviä hemmotellaan nopeassa tahdissa käännettävillä Guido Brunetti –dekkareilla. Vuonna 2001 ilmestyi kaksi teosta, Kuolema tulvan aikaan ja Ajasta ikuisuuteen. Sarjan seitsemäs osa, Ylimyksen kuolema, on ilmestynyt alkuaan englanniksi vuonna 1998.

Ylimyksen kuoleman tapahtumat lähtevät liikkeelle, kun lähimaakunnan pellosta löytyvät nuoren miehen lähes kokonaan maatuneet jäännökset. Pian selviää, että ruumis on todennäköisesti pari vuotta aiemmin kidnapattu venetsialaisen kreivin poika. Juttu joutuu sattumalta komisario Brunettille, joka alkaa selvitellä uudelleen myös kidnappausta. Uhrin persoonallisuus hahmottuu Brunettin mielessä ja koko tarina saa vähitellen uudenlaista valoa.

Ylimyksen kuolema on taattua Leonia. Totuutta etsivä ja oikeutta puolustava Brunetti joutuu työssään taistelemaan italialaisen yhteiskunnan mädännäisyyttä vastaan. Poliisilaitos on byrokratisoitunut ja korruptoitunutkin. Brunettin lähin esimies on paitsi tyhmä myös silmänpalvoja eikä halua sotkea käsiään yläluokan häpäisyssä. Suuret kansainvälisetkin rikokset halutaan painaa villaisella, jos mukana edes epäillään olevan merkittävien sukujen edustajia.

Onneksi Brunettilla on oma verkostonsa niin poliisissa kuin ulkomaailmassakin. Rikosten selvittelyssä antavat korvaamatonta apuaan niin esimiehen sihteeri signorina Elettra kuin oma appikin, joka itse on vanhaa venetsialaista ylimyssukua. Myös Brunettin veli on  apuna tutkimusten ratkaisevassa vaiheessa.

Leon kuvaa kauniisti Venetsiaa ja sen asukkaita. Perhe ja ruoka ovat Italiassa tärkeitä asioita. Brunetti aterioi appensa kanssa ravintolassa, jonka ruoka saa lukijankin suun vettymään. Myös kotona ruoka on keskeinen osa perhe-elämää, ja tyttären raviolit on nieltävä rakkauden nimissä. Leon ei kuitenkaan kaihda Italian varjopuolien kuvaamista. Brunetti joutuu pohtimaan moraalia ja arvoja ylipäätään. Mihin kaikkeen voidaan ryhtyä suvun maineen säilyttämiseksi?

Lukijalle tarjotaan sopivasti vihjeitä tarinan edetessä, joten vaikka loppuratkaisu on yllättävä, se ei silti ole epäuskottava. Loppu on dramaattinen mutta myös surullinen. Syyllisten rankaiseminen jää lopulta epäluotettavan oikeusjärjestelmän tehtäväksi. Komisario Guido Brunettilta ei varmasti työ lopu kähmintöjen kaupungissa. Jäämme odottamaan jatkoa!

***

Tässä tunnelmani pari vuotta myöhemmin sarjan puolivälin tuntumasta:

Miellyttävä venetsialaiskomisario Guido Brunetti ratkaisee rikoksia Donna Leonin jo 13. dekkarissa Seitsemän syntiä. Päähenkilö, hänen työpaikkansa ja perheensä ovat siis lukijoille jo vanhoja tuttuja, eikä Leon rasitakaan kerrontaansa kertaamalla aiempia tapahtumia.

Brunettin kesäloman aikana iäkäs leskirouva on lyöty asunnossaan kuoliaaksi. Poliisi pääsee pian epäillyn jäljille, kun naisen romanialainen kotiapulainen saadaan kiinni melkoinen rahasumma taskussaan. Ikävä kyllä kotiapulainen yrittää paeta ja jää junan alle. Juttua pidetään loppuun käsiteltynä.

Viikkoja myöhemmin Brunetti joutuu palaamaan tapaukseen, kun naisen naapuri haluaa todistaa kotiapulaisen syyttömyyden puolesta. Jäljet ovat jo kylmenneet, Brunettiin vihamielisesti suhtautuvat kollegat eivät pidä asioihinsa puuttumisesta ja lisäksi Venetsiaa kärventää ankara helle. Tutkimukset eivät tunnu etenevän mihinkään.

Romaani etenee verkkaiseen tahtiin jo tuttuja polkuja. Brunetti syö vaimonsa valmistamia loistavia aterioita perheensä kanssa, ihailee signorina Elettran tietoteknisiä taitoja ja ajelee poliisiveneillä ja vaporettoilla Venetsian kanavilla. Aikaa riittää myös siestoihin, lueskeluun ja parvekkeella istuskeluun. Italian yhteiskunnan korruptoituneisuus ja viranomaisten tehoton toiminta ovat jälleen Leonin ankaran kritiikin kohteina.

Kokeneen dekkarien lukijan silmissä komisario Brunettikin toimii kovin amatöörimäisesti. Leskirouvan rahojen perijää puhutetaan kirjan puolivälissä, ja uhrin puhelutiedot älytään tarkistaa vasta, kun viimeinen kolmannes on jo menossa. Lisäksi Brunetti käy salaa ja vielä paljain käsin penkomassa tärkeitä todisteita leskirouvan ullakolla.

Donna Leonin ja Venetsian ystäville Seitsemän syntiä tarjoaa kuitenkin mukavan leppoisia lukuhetkiä. Sen parissa voi myös mainiosti aloittaa Guido Brunettiin tutustumisen.

Donna Leon: Ylimyksen kuolema (A Noble Radiance).

Suom. Kristiina Rikman. Otava 2002. 268 s.

Donna Leon: Seitsemän syntiä (Doctored Evidence)

Suom. Kristiina Rikman. Otava 2006. 248 s.

Ovatko Donna Leonin dekkarit tuttuja? Entä luetko mielelläsi sarjoja? Jos luet, osaatko sanoa, miksi?

Donna Leonin Guido Brunetti -sarja:

1. Kuolema oopperassa, 1997, suom. Titia Schuurman (Death at La Fenice, 1992)

2. Kuolema vieraalla maalla, 1998, suom. Titia Schuurman (Death in a Strange Country, 1993)

3. Kuolema väärissä vaatteissa, 1999, suom. Kristiina Rikman (Dressed for Death, 1994, US-laitos ) (The Anonymous Venetian, 1994, englantilainen laitos)

4. Kuolema tekee tiliä, 2000, suom. Kristiina Rikman
(Death and Judgement, 1995, US-laitos) (A Venetian Reckoning, 1995, englantilainen laitos)

5. Kuolema tulvan aikaan, 2001, suom. Kristiina Rikman
(Aqua Alta, 1996, US-laitos) (Death in High Water, 1996, englantilainen laitos)

6. Ajasta ikuisuuteen, 2001, suom. Kristiina Rikman
(Quietly in Their Sleep, 1997, US-laitos) (The Death of Faith, 1997, englantilainen laitos)

7. Ylimyksen kuolema, 2002, suom. Kristiina Rikman(A Noble Radiance, 1998)

8. Kohtalokkaat lääkkeet, 2002, suom. Kristiina Rikman(Fatal Remedies, 1999)

9. Ylimpiä ystäviä, 2003, suom. Kristiina Rikman(Friends in High Places, 2000)

10. Myrskyjen meri, 2003, suom. Kristiina Rikman (A Sea of Troubles, 2001)

11. Sokea rakkaus, 2004, suom. Kristiina Rikman (Willful Behaviour, 2002)

12. Oman käden oikeus, 2005, suom. Kristiina Rikman (Uniform Justice, 2003)

13. Seitsemän syntiä, 2006, suom. Kristiina Rikman (Doctored Evidence, 2004)

14. Verikivet, 2007, suom. Kristiina Rikman (Blood from a Stone, 2005)

15. Haurasta lasia, 2008, suom. Kristiina Rikman (Throug A Glass, Darkly, 2006)

16. Ystävä sä lapsien, 2009, suom. Kristiina Rikman (Suffer the Little Children, 2007)

17. Unelmien tyttö, 2010, suom. Kristiina Rikman (The Girl of his Dreams, 2008)

18. Kasvot kuvassa, 2011, suom. Kristiina Rikman (About Face, 2009)

19. Uskon asia, 2012, suom. Kristiina Rikman (Question of Belief, 2010)

20. Turvasatama, 2013, suom. Maija Kauhanen (Drawing Conclusions, 2011)

21. Pedon palkka, 2014, suom. Kristiina Rikman (Beastly Things, 2012)

22. Kultamuna, 2015, suom. Kaijamari Sivill (The golden egg, 2013)
23. Ansionsa mukaan, 2016 Suom. Kaijamari Sivill, Markku Päkkilä (By Its Cover, 2014)
24. Falling in Love, 2015. 
25. The Waters of Eternal Youth, 2016.




***

Juttu on osa Dekkariviikko-teemaa.

Donna Leon: Pedon palkka

Joistakin kirjasarjoista tulee kuin tuttuja maailmoja, joihin on mukavan lohdullista aina silloin tällöin solahtaa tapaamaan vanhoja ystäviä. Venetsialaista komisario Guido Brunettia työtovereineen ja perheineen en ollutkaan tavannut taas aikoihin. Lahjomaton kirjanpitoni vahvistaa, että edellisen kerran tapasimme syyskuussa 2012. Ei siis ihme, että kirja-alessa oli mahdotonta ohittaa Donna Leonin dekkaria Pedon palkka. Vasta kotona oivalsin, että ostamani kirja (8,95 euroa!) on ilmestynyt viime vuonna. Hieman harmittelin, että nyt lukemisjärjestykseni meni sekaisin, sillä väliin jäi vuoden 2013 suomennos Turvasatama. Edelleenkin muuten kaipaan kirjoihin alkulehdille luetteloa, josta voi järjestyksen tarkistaa kaupassa tai kirjastossa. Pieni vaiva, iso apu!

Pedon palkka on siis kahdeskymmenes lukemani Guido Brunetti -dekkari, joten ei ihme, että meno oli tutun oloista ja turvallista. Tiesin, mitä odottaa, enkä pettynyt. Brunetti ratkoo rikoksia koettaen väistellä ammattitaidotonta esimiestään. Italialainen yhteiskunta ei näyttäydy Venetsiastakaan käsin kovin ruusuisena, vaikka mafian ote ei ole siellä tiukimmillaan. Sen sijaan turistien loputon tulva kiristää kaupungin asukkaiden hermoja.

Leonilla on ollut tapana jo useissa romaaneissaan käsitellä ratkaistavan rikoksen kautta jotakin lukuisista italialaisen yhteiskunnan epäkohtaa. Niin tälläkin kertaa. Kanavasta löydetään puukotettu mies. Kun pitkällisen selvitystyön jälkeen saadaan selville miehen henkilöys ja ammatti, lähtee kuvio purkautumaan. Murhattu on työskennellyt mantereen puolella osa-aikaisena valvojana teurastamossa. Eläinlääkärin tulee tarkastaa kaikki teurastamoon tulevat eläimet ja karsia joukosta ne, jotka ovat sairaita tai muuten ravinnoksi kelpaamattomia. Brunetti ja Vianello tekevät ikimuistoisen matkan suoraan Infernoon käydessään tutustumassa teurastamon toimintaan.

Karmaisevaa teurastamotodellisuutta lukuun ottamatta Pedon palkka on melko verkkainen ja leppoisa dekkari. Poliisilaitoksella ei turhia hötkyillä, ja vaikkapa vuorovesiasiantuntijan eli poliisiveneen kuljettajan kanssa keskustelua odotellaan parikin päivää, vaikka häneltä saatavan tiedon oletetaan ratkaisevasti auttavan rikoksen selvittelyssä. Lounaat ovat pitkiä ja perusteellisia, eikä kahvitaukojakaan säästellä. Ainoa muutos entiseen menoon on tietokone, jonka Brunetti löytää työpöydältään. Onpa komisariomme oppinut jossain välissä käyttämään Internetiäkin! Toki edelleen koko laitoksen väki turvautuu vähänkin kiperämmissä ATK-taitoja kysyvissä pulmissa signorina Elettran velhomaisiin kykyihin ja verkostoihin.

Kotirintamallakin on Brunetteilla pääosin rauhallista. Paola-vaimo tosin tekee kiperän moraalis-eettisen kysymyksen miehelleen, mutta ratkaisee aikanaan pulman ihan omin voimin. Edelleenkin jaksan kummastella perheen perivanhoillista asetelmaa, mitä tulee kotitöiden ’jakamiseen’. Yliopistolla uraa tekevä Paola käy kotona laittamassa kolmen ruokalajin lounaan, jonka Brunetti sitten poikkeaa syömässä. Kun vaimolla satunnaisesti onkin jokin työeste tai kiireinen päivä, murehtii mies, miten hänen lounaansa nyt käy! Vähän vaisu oli ruokien puolesta tämä Pedon palkka, monissa Leonin kirjoissa on nautittu maittavampia lounaita.

Donna Leon: Pedon palkka (Beastly Things)

suom. Kristiina Rikman

Otava 2014. 301 s.

Ostettu.

Donna Leonin Guido Brunetti -sarja:

1. Kuolema oopperassa, 1997, suom. Titia Schuurman (Death at La Fenice, 1992)

2. Kuolema vieraalla maalla, 1998, suom. Titia Schuurman (Death in a Strange Country, 1993)

3. Kuolema väärissä vaatteissa, 1999, suom. Kristiina Rikman (Dressed for Death, 1994, US-laitos ) (The Anonymous Venetian, 1994, englantilainen laitos)

4. Kuolema tekee tiliä, 2000, suom. Kristiina Rikman
(Death and Judgement, 1995, US-laitos) (A Venetian Reckoning, 1995, englantilainen laitos)

5. Kuolema tulvan aikaan, 2001, suom. Kristiina Rikman
(Aqua Alta, 1996, US-laitos) (Death in High Water, 1996, englantilainen laitos)

6. Ajasta ikuisuuteen, 2001, suom. Kristiina Rikman
(Quietly in Their Sleep, 1997, US-laitos) (The Death of Faith, 1997, englantilainen laitos)

7. Ylimyksen kuolema, 2002, suom. Kristiina Rikman(A Noble Radiance, 1998)

8. Kohtalokkaat lääkkeet, 2002, suom. Kristiina Rikman(Fatal Remedies, 1999)

9. Ylimpiä ystäviä, 2003, suom. Kristiina Rikman(Friends in High Places, 2000)

10. Myrskyjen meri, 2003, suom. Kristiina Rikman (A Sea of Troubles, 2001)

11. Sokea rakkaus, 2004, suom. Kristiina Rikman (Willful Behaviour, 2002)

12. Oman käden oikeus, 2005, suom. Kristiina Rikman (Uniform Justice, 2003)

13. Seitsemän syntiä, 2006, suom. Kristiina Rikman (Doctored Evidence, 2004)

14. Verikivet, 2007, suom. Kristiina Rikman (Blood from a Stone, 2005)

15. Haurasta lasia, 2008, suom. Kristiina Rikman (Throug A Glass, Darkly, 2006)

16. Ystävä sä lapsien, 2009, suom. Kristiina Rikman (Suffer the Little Children, 2007)

17. Unelmien tyttö, 2010, suom. Kristiina Rikman (The Girl of his Dreams, 2008)

18. Kasvot kuvassa, 2011, suom. Kristiina Rikman (About Face, 2009)

19. Uskon asia, 2012, suom. Kristiina Rikman (Question of Belief, 2010)

20. Turvasatama, 2013, suom. Maija Kauhanen (Drawing Conclusions, 2011)

21. Pedon palkka, 2014, suom. Kristiina Rikman (Beastly Things, 2012)

22. Kultamuna, 2015, suom. Kaijamari Sivill (The golden egg, 2013)

Donna Leon: Uskon asia

Uskon asia on Donna Leonin yhdeksästoista suomennettu Guido Brunetti -dekkari. Olen lukenut ne kaikki. Brunettin perhe ja Questuran työntekijät ovat vanhoja mukavia ystäviä, joiden parissa on miellyttävää viettää leppoisasti muutama arki-ilta tai viikonloppu. Samalla voi palata rapistuvaan mutta viekoittelevaan Venetsiaan, jonka kaduilla turistit tungeksivat ja jonka kanaalit helteellä epäilyttävästi haiskahtavat.

Uskon asian takakannessa on Daily Mailista lainaus, jonka mukaan ”Leon vakuuttaa huolella rakennetuilla juonillaan ja uskottavilla henkilöhahmoillaan.” Uskottavat henkilöhahmot kyllä allekirjoitan, mutta huolella rakennetut juonet eivät ole minusta näiden dekkareitten ominaisuus. Toki pitkään sarjaan on mahtunut monenlaista, mutta ainakin tämä uusin on lähinnä löysä juonensa osalta. Kunhan nyt jotakin rikolliselta haiskahtavaa tutkitaan, että saadaan irvistellä italialaiselle elämänmenolle.

Teoksessa on kaksi irrallista juonikiemuraa, jotka eivät kohtaa toisiaan. Tarina alkaa laiskahkoissa tunnelmissa. On erittäin helteinen elokuu, italialaisten lomakuukausi, jonka aikana kaikki toiminta tuntuu pysähtyvän kahdeksi viikoksi. Venetsian poliisilaitoksella ilmastointi on vain päällikön huoneessa. Brunetti haaveilee lomasta vuoristossa, jossa olisi puettava illalla villapaita ja sytytettävä takkaan tuli. Brunettin lähin apulainen Vianello on huolissaan tädistään, joka kantaa perheensä rahoja huonomaineiselle ennustaja-parantajalle. Koska kyseessä ei ole rikos, on asian tutkiminen tai tädin käyntien estäminen vaikeaa. Brunetti päättää kuitenkin puolivirallisesti auttaa alaistaan ahdingossa. Tätiä seurataan ja ennustajan tietoja pengotaan laiskahkosti, mitä nyt helteeltä jaksetaan.

Toinen juonihaara käynnistyy, kun kaupungin virkamies tuo Brunettille nivaskan asiakirjoja, joiden mukaan oikeuden päävahtimestari ja yksi tuomareista ovat järjestäneet tietyille oikeusjutuille lykkäystä jutun toisen osapuolen eduksi. Kun kyseinen vahtimestari sitten löytyy talonsa sisäpihalta pää murskaksi lyötynä, alkavat murhatutkimukset.

Kovin ankarasti eivät poliisit kuitenkaan joudu ahertamaan, vaan baareissa notkutaan lounailla ja muilla virvokkeilla. Brunetti haikailee myös lomailevan perheensä perään, ja koska Paola on poissa, eivät ilta-ateriatkaan ole kovin kummoisia. Mukavassa kirjanystävän mieltä lämmittävässä kohtauksessa kuvataan, miten Brunettin perhe valmistautuu lomaan. Pakkaaminen aloitetaan pinoamalla mukaan otettavia kirjoja. Pinoa muokkaillaan parikin päivää, ennen kuin se on tyydyttävässä kunnossa. Paola ottaa mukaansa tietysti englantilaisia klassikoita, Brunetti historiaa.

Tottumus säätelee tutkitustikin lukuvalintoja. Jos on lukenut kahdeksantoista Guido Brunettia ja viihtynyt välillä loistavasti, välillä kohtalaisesti, on vaikea jättää tätä yhdeksättätoistakaan väliin. Eikä se ole pettymys vaan päinvastoin täyttää suurimman osan odotuksista, kuten sen, että rikolliset pääsevät jälleen kerran livahtamaan oikeuden julmalta kouralta. Italialainen yhteiskunta nyt vain toimii toisin kuin pohjoismainen.

Donna Leon: Uskon asia (A Question oh Belief)

Suom. Kristiina Rikman. Otava 2012. 283 s.

Donna Leon: Kasvot kuvassa

Perhetuttumme Venetsian poliisin komisario Guido Brunetti jatkaa jälleen taistelua oikeuden ja lain puolesta. Tosin Italiassa nämä käsitteet ovat aika kaukana siitä, mitä me niillä ymmärrämme. Brunetti kuitenkin edustaa moraaliltaan pohjoismaisempaa kantaa kuin italialaiset keskimäärin, ainakin, jos Donna Leonia on uskominen. Ristiriita turhauttaa sankaria jälleen, mutta väsymättä hän silti jaksaa puurtaa.

Edellinen Unelmien tyttö oli selkeä välityö Leonin suositussa sarjassa, eikä tämä Kasvot kuvassakaan ihan parhaimmistoon yllä, mutta on rakenteeltaan selkeästi ehjempi edeltäjäänsä. Lajityypin tunnusmerkitkin täyttyvät paremmin. Brunetti tutkii jälleen samanaikaisesti aluksi täysin erillisiltä vaikuttavaa kahta tapausta. Toinen on epävirallinen tutkimus, jota hänen appensa kreivi Falieri pyytää tekemään mahdollisesta uudesta liikekumppanista. Brunetti tutustuu mieheen ja erityisesti tämän kohuttuun nuoreen vaimoon appivanhempiensa luona illallisella. Nainen, Franca Marinello, on hätkähdyttävä näky. Kauniin naisen kasvot on tehty liioitellulla plastiikkakirurgialla liikkumattomaksi naamioksi. Brunetti eikä kukaan muukaan ei voi käsittää, miksi nainen on halunnut leikkauttaa ennen luonnollisen kauniit kasvonsa sellaiseksi irvikuvaksi. Nainen kuitenkin tekee Brunettiin vaikutuksen keskustelemalla henkevästi kirjoista ja lukemisesta. Brunetti ei voi olla ihastumatta naiseen, ja sama vaikutus tällä on ollut hänen appeensa: lukeva nainen hurmaa nämä miehet! Tosin Leonin kirjossa luetaan todella antiikkisia klassikoita, Ovidiusta ja niin edelleen. Brunettin vaimo lukee tutkimuskohdettaan Henry Jamesia, joka edustaa uudempaa kirjallisuutta!

Toinen tutkinta alkaa myös italialaiseen tyyliin erikoisesti. Karabinieerin edustaja pyytää Venetsian poliisin apua eräässä murhatutkinnassa. Brunetti suhtautuu pyyntöön esimiehensä tavoin hyvin epäluuloisesti, mutta aloittaa kuitenkin omat tiedustelunsa. Jäljet johtavat mafiaan ja Italian kammottavaan jätehuoltoon ja sen laittomaan bisnekseen. Pian alkaa tulla ruumiita ja Brunettikin pääsee pitkästä aikaa oikein toimintakohtaukseen, ellei pariinkin. Loppu on hallittu ja tiivis. Menneisyydestä löytyy ratkaisu molempiin Brunettia askarruttaneeseen tapaukseen, mutta rangaistuskysymys saa hyvin italialaisen lopun.

Suomennoksen suhteen ei ole valittamista, mutta jälleen ihmettelen kirjan nimeä. About Face kertoo kirjan keskeisestä asiasta monimerkityksisyydessään paljon, mutta Kasvot kuvassa on siitä huono suomennos, joka ei kerro oikeastaan mitään. Brunetti ja appi käyvät taidegalleriassa katsomassa paria maalausta, joista he keskustelevat. Keskustelu maalausten esittämistä kasvoista liittyy kirjan teemaan, mutta on melko merkityksetön sivujuonne. Toisaalta kasvoja on myös muutamassa valokuvassa, joiden avulla epäiltyjä yritetään jäljittää, mutta ei sekään oikein riitä kirjan nimeksi.

Kaipaamaan jäin Paola Brunettin loistavia aterioita. Ruokapöydässä kyllä istutaan ja keskustellaan, mutta ruoka on toisarvoista. Välillä liiallinen ruokakeskeisyys on kirjoissa harmittanutkin, mutta nyt ruokakuvailun täydellinen puuttuminen jättää kirjaan aukon, tai ainakin lukunautintoon. Harmittaa alkaa myös peri-italialainen asetelma Brunettien kotona: vaikka Paola on arvostettu yliopiston tutkija ja opettaja, on hän silti kotona jonkinlainen Brunettin palvelija. Mies tulee valmiiseen pöytään sekä lounaalle että päivälliselle ja syötyään vetäytyy sohvalle nauttimaan grappaa. Vaimo ja joskus lapset huolehtivat tiskaamisesta.

Donna Leon: Kasvot kuvassa (About Face)Suom. Kristiina Rikman. Otava, 2011

Ruokakaipuuseen Otava on julkaissut Donna Leonin ja Roberta Painaron kirjan Makupaloja Venetsiasta Guido Brunettin tapaan. Kirjassa kuulemma neuvotaan, miten voi loihtia juhlavia venetsialaisia aterioita tai ”pientä kevyttä syötävää Paola Brunettin tyyliin”. Hah! Paolan ateriat eivät ole koskaan pieniä eivätkä kevyitä. Lounaallakin on alku- ja jälkiruoka sekä ainakin viiniä, kahvin kanssa vielä väkevääkin useimmiten. Tuntuu, että Paolan aterioista lukeminenkin lihottaa!

Donna Leon: Unelmien tyttö

Samalla tavalla kuin Seppo Jokisen Koskinen tai Reijo Mäen Vares myös Donna Leonin komisario Guido Brunetti on vähän niin kuin perhetuttu. Brunettin perheen kuulumisia seurataan vuodesta toiseen niin meillä kotona kuin työpaikallakin (tämänkin sain työkaverilta lainaksi, kiitos!). Donna Leon on alkuaan yhdysvaltalainen kirjailija (s. 1942), mutta hän on vuodesta 1965 asunut ulkomailla, viimeiset 30 vuotta Venetsiassa, jossa hän paitsi kirjoittaa suosittuja dekkareitaan myös opettaa englantilaista kirjallisuutta yliopistossa. Juuri muuta Leonista ei sitten saakaan selville edes virallisilta kustantajan nettisivuilta. Hän ei ole antanut kääntää kirjojaan italiaksi, koska haluaa pysyä tuntemattomana kotikaupungissaan. Olisi mielenkiintoista tietää, onnistuuko tämä todella. Ovatko italialaiset niin tietämättömiä englanninkielisestä itseään koskevasta kirjallisuudesta? Onko mahdollista pysyä tuntemattomana Venetsian kokoisessa kaupungissa ja silti kirjoittaa siitä kirjoja, bestsellereitä vieläpä?

Löysin Leonin dekkarit muistiinpanojeni mukaan vuonna 1999. Tähän mennessä niitä on julkaistu suomeksi 17 kappaletta. Lisää on tulossa, kuten tuolta kustantajan sivuilta näkyy. Laatu on tässäkin sarjassa vaihtelevaa, ja joukossa on todella hyviä dekkareita sekä välitöitä. Tämä uusin suomennos Unelmien tyttö sijoittuu jälkimmäisiin. Jo nimen käännös on harhaanjohtava. Takakansiteksti paljastaa, että Grand Canalista löytyy kymmenvuotiaan tytön ruumis. Löytö ja sen paljastamat asiat ovat niin ikäviä, että kokeneet poliisitkin, mukaan lukien Brunetti itse, järkyttyvät syvästi. Brunetti alkaa nähdä tytöstä unia, joista tosin ei kerrota kirjassa sen enempää. Kyseessä siis ei ole unelmien vaan unien tyttö, tyttö, joka tulee uniin.

Leon käynnistää juonen tässä kirjassa poikkeuksellisen hitaasti. Takakannen paljastama löytö tehdään vasta sivulla 111, siis kun runsas kolmannes kirjasta on jo mennyt. Sitä ennen toki tapahtuu muuta. Liikkeelle lähdetään Brunettin äidin hautajaisista, joissa on mukana Brunettin kouluaikojen kiusanhenki. Mies on nykyään ammatiltaan pappi, eikä herätä siis Brunettissa mitään positiivisia tuntoja. Hautajaisten jälkeen mies kuitenkin tulee Brunettin puheille poliisilaitokselle ja pyytää häneltä palvelusta. Erään ystävän poika on joutunut uskonlahkon pauloihin ja haluaa lahjoittaa talostaan saamansa omaisuuden sen karismaattiselle saarnaajalle. Brunetti selvittelee laiskasti tapauksen taustoja esimiehensä sihteerin ja lähimmän alaisensa kanssa.

Pikkutytön ruumis kuitenkin vie poliisin huomion toisaalle. Käy ilmi, että hän on kotoisin mantereen puolella sijaitsevasta romanileiristä. Hänen vaatteistaan löydetään varastettu kultakello, joka vie poliisin erään varakkaan venetsialaisperheen ovelle. Romanien tilannetta selvitellään jonkin verran. Laittomien leirien määrä on Italiassa ihan toisenlainen kuin Suomessa, mutta muuten tilanteessa on paljon samaa. Romanit aiheuttavat monenlaisia ongelmia, joihin ei pystytä eikä oikein halutakaan puuttua. Brunettia ihmetyttää se, miten välinpitämättömästi yhteisö suhtautuu kuolleeseen lapseen. Kukaan ei tule vaatimaan ruumista itselleen.

Unelmien tyttö on varsin leppoisaa luettavaa flunssasunnuntain ratoksi. Brunetti perheineen syö useita loistavia aterioita. Brunettin vaimo Paola on englantilaisen kirjallisuuden professori, jolla on varsin leppoisa työtahti. Hän valmistaa myös tukevia lounaita miehelleen lähes päivittäin. Tutkimukset sujuvat paremmin täydellä vatsalla ja pienessä sievässä, sillä lounaalla juodaan aina ainakin pullo viiniä. Päivällisellä juomia on enemmänkin. Perheessä myös luetaan paljon. Paola lainailee tämän tästä keskusteluissa Dickensiä, ja Brunettilla on iltalukemisena antiikin ajan näytelmäklassikoita, joista hän ammentaa ajatuksia. Kiusaa aiheuttaa oikeastaan vain pässinpäämäinen esimies, jota Brunetti on jo oppinut johdattelemaan toivomallaan tavalla.

Jos Venetsian pohjapiirros ei ole ihan hallinnassa, voi kirjojen tapahtumapaikkoihin tutustua vaikkapa tuolta kustantajan verkkosivujen karttavälilehdeltä.

Donna Leon: Unelmien tyttö (The Girl of His Dreams)

Suom. Kristiina Rikman. Otava 2010 (alkuk. 2008). 286 s.