Pertti Koskinen: Silloin ja sinä yönä

Olen paikoin varsin ankarinkin sanakääntein suominut tuotteliaan Pertti Koskisen Maija Miilunkorpi- sarjaa (jutut kolmesta neliosaisen sarjan osasta: Salaisuuksien kylä, Manipulaattori ja Vinttikamaripoika, joista kaksi viimeistä osallistui viimevuotiseen Johtolanka-kisaan). Sarja on epätasainen, ja esimerkiksi Manipulaattori olisi ehkä sittenkin kannattanut jättää pöytälaatikkoon.

Kirjoittaminen on kuitenkin taito siinä missä muutkin, eli siinä pystyy työtä tekemällä, opiskelemalla ja harjoittelemalla kehittymään. Tämän osoittaa mukavasti todeksi Koskisen viides dekkari Silloin ja sinä yönä. Epäuskottava henkivartija-salapoliisi Maija Miilunkorpi on ainakin toistaiseksi jätetty keräilemään voimia ja tilalla on uusi päähenkilö, eläkeikää lähenevä, työttömäksi jäänyt toimittaja ja tuoreehko leskimies Juhani Kotkasuo.

Vaimon kuolema, oma sairastelu ja työttömäksi jääminen eivät ole tietenkään olleet miehelle hyväksi, ja takana onkin pitkähkö masentunut jakso. Nyt kuitenkin elämä alkaa vähitellen taas miestä kiinnostaa. Entinen koulukaveri Pentti Kivelä, menestynyt liikemies, ottaa yllättäen yhteyttä ja tarjoaa rahakasta toimeksiantoa. Kivelän oma elämä on ollut vähällä suistua raiteiltaan, kun hän on jokin aika sitten ajanut maantiellä nuoren miehen hengiltä. Mies oli Kivelän kertoman mukaan rynnännyt metsästä suoraan auton eteen täysin yllättäen. Jälkikäteen Kivelä on kuitenkin varmistunut siitä, että miehen kasvot olivat jo valmiiksi veressä, kun tämä ryntäsi auton eteen. Ajoiko joku miestä takaa? Entä liittyikö tapaus jotenkin paikkakunnalla kymmenen vuotta aiemmin tapahtuneeseen raakaan murhaan, jonka uhriksi joutui vanha nainen?

Raha ja mielekäs tekeminen kelpaavat Kotkasuolle, ja hän alkaa verkkaiseen tahtiin perehtyä pienen satakuntalaisen maalaiskylän tapahtumiin, tutustua asukkaisiin ja paikkoihin. Nopeasti käy ilmi, että monellakin kyläläisellä, entisellä tai nykyisellä, vakinaisella tai mökkiläisellä, on jotain salattavaa sekä ainakin jonkinlainen motiivi nuorukaisen vaientamiseen. Läheskään kaikki Kotkasuon puhuttamat ihmiset eivät ole miellyttäviä. Pian Kotkasuo saa myös huomata, ettei asioiden penkominen miellytä kaikkia vaan saattaa olla jopa vaarallista. Ruumiita tulee lisää, mutta onko kyseessä murha vai onnettomuus? Poliisit tuntuvat kallistuvan jälkimmäisten kannalle, kunnes Kotkasuo huomaa itse olevansa pääepäilty…

Aiempiin Koskisen kirjoihin verrattuna Silloin ja sinä yönä on hallittu ja sujuva kokonaisuus, hiottukin. Kieli on selkeää ja suoraviivaista, eikä häiritseviä tekijöitä sillä saralla juuri ollut. Harmillinen lipsahdus sen sijaan toistuu pariinkin kertaan, kun Kotkasuo vertaa toimintaansa Linnan Täällä Pohjantähden alla -romaanien Leppäsen Veetiin, kun tarkoitetaan tietysti Preetiä.

Loppuratkaisuun päästäkseen Kotkasuo käyttää varsin persoonallista ja konkreettista päättelymenetelmää, jonka kuvaus nosti hymyn huulille. Sen sijaan hieman jäivät kiukuttamaan lopun pikapaketointi ja roikkumaan jääneet runsaat langanpäät. Vähän jäi sellainen maku, että kirjoittaja oli maalannut itsensä tai ainakin sankarinsa nurkkaan.

Pertti Koskinen: Silloin ja sinä yönä

Kvaliti 2015. 255 s.

Vuoden johtolanka 2017 -ehdokas.

Pertti Koskinen: Vinttikamaripoika

Kirjoitin melkoisen tulikivenkatkuisesti Pertti Koskisen edellisestä Maija Miilunkorpi -dekkarista Manipulaattori. Nyt lukemani neljännen osan Vinttikamaripoika valossa Manipulaattoria ei olisi koskaan kannattanut ainakaan sellaisenaan julkaista.

Vinttikamaripojassa Maijan palkkaa epätoivoinen vanha äiti etsimään pian jo pari kuukautta kadoksissa ollutta aikamiespoikaansa. Maija ryhtyy puhuttamaan pikkupaikkakunnan ihmisiä, ja nopeasti alkaa hahmottua, että melkoisen originellia asujamistoa kylille on asettunut.

Kadonnut poika Jarkko on kolmikymppinen ylilihava työtön datanomi, joka äitinsä kuvailun perusteella on ollut ainoita paikkakunnan kunnollisia nuoriamiehiä. Poika on menettänyt mahdollisuutensa päästä töihin paperitehtaan konttoriin, kun tehtaassa työskennellyt isä on kuollut auto-onnettomuudessa. Saamaton Jarkko on sitten vain pelaillut tietokonepelejä huoneessaan ikivanhalla tietokoneellaan ja syönyt sipsejä. Maija kummastelee välineistön perusteella Jarkon mainetta datavelhona. Aika paljon muutakin tuntuu perhekuvioissa olevan vinksallaan.

Jarkko on liittynyt lomamökkejä vuokraavan ja tutkimusta tekevän Jaanan Hevi-ryhmään. Ryhmäläiset Jaana mukaan lukien ovat kaikki ylilihavia ja monet masentuneita. Jaana koettaa terapoida ryhmäänsä omintakeisilla menetelmillään. Tarkoituksena on paitsi laihduttaa myös kohottaa itsetuntoa. Kosto tuntuu olevan Jaanan metodeista keskeinen.

Jarkko on kadonnut jäljettömiin juhannusyönä liikuttuaan ensin kylillä polkupyörällään. Tapojensa vastaisesti Jarkko on ollut humalassa ja polttanut tupakkaakin sekä riehunut paikallisen erämajan luona retkeilleiden luona. Huhutaan, että erämajalla majoitettaisiin paikallisia uusnatseja, joihin kuuluu Jarkon entinen koulukiusaajakin. Majan tuntumasta löydetään seuraavana päivänä vain Jarkon polkupyörä. Poliisi ei suostu tekemään ensin mitään, ja paikallinen VPK järjestääkin ensimmäiset, tuloksettomiksi jäävät etsinnät. Jarkosta ei siis ole kenelläkään tietoa. Jotkut epäilevät hänen kuolleen, toiset taas arvelevat, että Jarkko on lopultakin tullut järkiinsä ja lähtenyt vain pois.

Maija asettuu asumaan Jarkon kotitaloon tämän äidin kanssa ja pitää taloa tukikohtanaan. Tutkimuksia helpottaa Maijan viime kerran jälkeen hankkima auto. Muutenkin Maija on muuttunut nainen. Mielenterveysongelmat ovat vain paha muisto, eikä kuntoilukaan ole enää pakkomielteistä. Paheista on jäljellä vain satunnainen nuuskan käyttö. Menetetyn rakastetun kuolemakin tuntuu jo lähes unohtuneen, eikä kostosta enää puhuta. Ärsyttävää Maijan hahmossa on kuitenkin kirjoittajan tapa tasaisin väliajoin muistuttaa lukijaa (ja välillä Maijaa itseäänkin?), että tämä on opiskellut psykologiaa. Maija koettaa myös parantaa kaikki tielleen osuneet ihmiset ja ratkaista heidän ongelmansa. Mutta kuinka paljon mitään parannettavaa oikeastaan on? Velvoittaako psykologian opiskelu jakelemaan elämisen ohjeita kaikille vastaantulijoille?

Maija saa siis kyläläisistä selville monenlaista mielenkiintoista, ja jossain vaiheessa näyttää, että aika monellakin olisi ollut tilaisuus ja motiivi hoitaa Jarkko pois päiviltä. Kun kadonneen etsintä sitten muuttuu murhatutkinnaksi, kierrokset kovenevat. Maijalla on vielä käyttöä armeijassa opituille taistelijantaidoilleen.

Ei Vinttikamaripoikakaan ihan huipputason dekkari vielä ole, mutta selvästi Koskinen on tähän kirjaan panostanut edellistä huomattavasti enemmän. Tarina pysyy kasassa kiitettävästi, henkilöt ovat uskottavampia ja mielenkiintoisia eikä loppuratkaisukaan ole liian mielikuvituksellinen. Kielessä on edelleen notkistamisen ja hiomisen varaa. Olen jo Koskisen ensimmäistä dekkaria esitellessäni kiinnittänyt huomiota maneerimaiseen lyhyen päälauseen toisteluun, eikä se ole kadonnut minnekään. Paikoitellen lukeminen myös pysähtyy outoihin sana- tai muotovalintohin, ja dialogin kanssa on vielä tekemistä. Mutta selvästi ollaan menossa parempaan suuntaan jälleen!

Pertti Koskinen: Vinttikamaripoika

Kvaliti 2015. 236 s.

Maija Miilunkorpi -sarja:

Salaisuuksien kylä (Myllylahti, 2011)

Kaunis mies katoaa (Myllylahti, 2012)

Manipulaattori (Kvaliti, 2015)

Vinttikamaripoika (Kvaliti, 2015)

Arvostelukappale.

Vuoden johtolanka 2016 -palkintoehdokas. Kilpailuun osallistuminen tapahtuu siten, että kustantaja lähettää kirjan kilpailuraatilaisille luettavaksi. Kukin kustantaja itse vapaasti päättää, mitkä julkaisemansa kirjat se lähettää kilpailuun.

Pertti Koskinen: Manipulaattori

Tutustuin ensi kertaa uskonnolliseen ja olutta kittaavaan henkivartija Maija Miilunkorpeen Pertti Koskisen esikoisdekkarissa Salaisuuksien kylä (Myllylahti, 2011). En aivan varauksitta Maijan hahmoa niellyt enkä Koskisen tyyliin ihastunut, mutta varovaisen kiinnostunut kyllä olin. Tarinan peruskuvio oli sen verran vetävä ja miljöö kiehtova, että pidin asetelmaa lupaavana.

Sittemmin on tapahtunut paljon. Harjavaltalainen Koskinen on julkaissut Salaisuuksien kylälle jatko-osan Kaunis mies katoaa (Myllylahti) vuonna 2012 ja vuonna 2015 ilmestyi peräti kaksi osaa lisää eli Manipulaattori ja myöhemmin esittelyyn tuleva Vinttikamaripoika.  Vuoden 2015 kirjat on julkaissut Kvaliti-niminen kustantamo.

Maija Miilunkorpi -sarjan kakkososa on minulta jäänyt lukematta, mutta nimensä perusteella sen juoni punoutuu katoamistapauksen ympärille. Niin Manipulaattorikin ja takakansitekstin mukaan myös Vinttikamaripoika. Mikäpä siinä, kyllä katoamisen, etsimisen ja löytymisenkin ympärille voi kelpo jännitystarinan kutoa. Manipulaattorissa vain ei valitettavasti päästä oikein puusta pitkään, ja sitten ratkaisu pullahtaa ihan puskista.

Maijalle on ehtinyt viime tapaamisemme jälkeen tapahtua yhtä ja toista. Hänen rakastettunsa on joutunut henkirikoksen uhriksi. Maijan mielenterveys ei ole enää sitä omin avuin kestänyt, vaan hän on joutunut mielisairaalaan hoitojaksolle. Nyt tilanne näyttäisi ainakin päällisin puolin rauhoittuneen. Kovin terveellä tavalla Maija ei kuitenkaan syylliseen suhtaudu, vaan hautoo kostoa. Psykologian opinnot ovat edenneet mukavasti, ja keikkaakin on riittänyt. Uskonnollisuus on karissut matkan varrelle, eikä oluttakaan enää kittailla entiseen malliin. Sen sijaan treenaamisesta on tullut nuorelle naiselle todellinen pakkomielle.

Yllättäen Maija saa erittäin rahakkaan ja helponkuuloisen työtarjouksen. Hänen entisen koulutoverinsa Sesilian aviopuoliso, yritysjohtaja Jari Järvinen on kadonnut. Sesilian äiti palkkaa Maijan jonkinlaiseksi seuraneidin, henkivartijan ja nuuskijan yhdistelmäksi. Maijan tehtävänä on asua Sesilian kanssa tämän luksuskodissa, kunnes Jarin kohtalo selviäisi.

Maija ottaa tehtävän vastaan ristiriitaisin tuntein. Sesilia on ollut jo kouluaikoina ilkeä kiusaaja ja päällepäsmäri, jota hännystelijät ovat sokeina totelleet. Maija on joutunut uhrin rooliin. Nyt osat ovat kummallisesti kääntyneet nurin. Koulussa hyvin menestynyt Maija on vähissä varoissa, mutta koulupudokas Sesilia on saanut todellisen jättipotin. Hänestä ollaan leipomassa yhtiön uutta pomoa, kun Jari Järvinen siirtyy sopimuksen mukaan haaveammattiinsa taiteilijaksi nostettuaan yhtiön ensin kukoistukseen.

Manipulaattorissa on monenlaista ongelmaa. Ensinnäkin lähtöasetelma on niin epäuskottava, ettei tarinaan pysty mitenkään tempautumaan mukaan. Yritysjohtaja on ollut kateissa alle vuorokauden, ja hänen etsimisekseen palkataan kaksi eläköitynyttä vakuutusetsivää, joista ei sen enempää sitten kerrotakaan. Poliisille ei haluta asiasta puhua. Vaimon turvaksi palkataan Maija tuhannen euron päiväpalkalla silmää räpäyttämättä.

Mitään johtolankoja tai oikein edes arvailuja mistään ei ole. Sesilia tuntuu ajattelevan, että Jari on mennyt piiloon venäläisten uhkailujen takia (syy uhkailuihin jää hämäräksi), äiti taas antaa ymmärtää epäilevänsä jotenkin Sesiliaa. Sitten Sesilia alkaa epäillä, että appivanhemmat jotenkin testaavat häntä. Maija ei ymmärrä mitään. Katoamista enemmän häntä kiinnostavat Sesilia ja omat kouluaikaiset traumat. Paljon puuhataan merkityksetöntä ja juonen kannalta jonninjoutavaa, kuten keitellään jauhelihakeittoa!

Toiseksi henkilökuvaus on ohuen ohutta, ja jopa Maija päähenkilönä on kummallisen epäjohdonmukainen. Vielä kurjempaa on, että dialogi, jonka varaan kirja paljolti rakentuu, on armottoman tönkköä. Koskinen on kirjoittanut jo kolme romaania, joten voisi toivoa, että kielikin olisi matkan varrella hioutunut. Valitettavasti niin ei ole käynyt. Pahin pettymys oli kuitenkin loppuratkaisun äärimmäinen epäuskottavuus.

Toivottavasti tämä on Koskisen tuotannossa välityö ja sarjan neljäs osa Vinttikamaripoika on jälleen parempitasoinen.

Pertti Koskinen: Manipulaattori

Kvaliti. 215 s.

Arvostelukappale.

Vuoden johtolanka 2016 -palkintoehdokas. Kilpailuun osallistuminen tapahtuu siten, että kustantaja lähettää kirjan kilpailuraatilaisille luettavaksi. Kukin kustantaja itse vapaasti päättää, mitkä julkaisemansa kirjat se lähettää kilpailuun.

Pertti Koskinen: Salaisuuksien kylä

Tämä esikoisdekkari on ilmestynyt Myllylahden MurhaMylly-sarjassa tänä syksynä. Kirjoittaja Pertti Koskinen esitellään niukasti kirjan kansiliepeessä: Pertti Koskinen on koulutukseltaan rakennusmestari. Hän on työskennellyt rakennusalalla ja teollisuudessa sekä ollut lehtiavustajana. Pertti Koskinen asuu Harjavallassa.

Salaisuuksien kylän sankarittarena on lievästi sanoen melko ristiriitainen yksityisetsivä Maija Miilunkorpi. Hänet esitellään lyhyessä prologissa mm. näin: Maija Miilunkorpi on nainen, jota useimmat ihmiset eivät pidä ihan tavallisena, hän itse ehkä vähiten. Hän on syvästi uskovainen himokuntoilija, joka on jäänyt kiinni nikotiiniin, käyttää nuuskaa rentoutuu mielellään olutta juoden. Maija ei siis ainakaan realistisuudellaan saa lukijaa puolelleen. Jotakin humoristista kyllä on kohtauksissa, joissa Maija ryystää olutta pullosta ja lukee Raamattua iltalukemisekseen. Armeija- ja vartijataustansa ansiosta Maijalla on melkoiset itsepuolustustaidot, eikä hän kanna mukanaan asetta. En voinut mitään sille, että Maija toi useaan otteeseen mieleeni Leena Lehtolaisen henkivartijasankarittaren Hilja Ilveskeron (jota muuten myös pidän epäuskottavana). Naisissa on paljon samaa, vaikka Hiljalla ei uskonnollista vakaumusta olekaan. Maija ei epäröi käyttää fyysistä voimaa, kun hän antaa opetuksia kylän öykkäreille.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat pieneen länsisuomalaiseen taajamaan, jota pitää otteessaan vahva lestadiolainen yhteisö. Vaikka kaikki asukkaat eivät ole uskossa, määräävät yhteisön voimahahmot, miten mistäkin pitää ajatella ja mistä saa puhua. Ulkopuolisille kylän asiat eivät kuulu eikä heitä sinne haluta. Tilanne muuttui dramaattisesti, kun kylässä tapettiin 14-vuotias tyttö. Tyttö asui uskonlahkosta irtautuneen äitinsä kanssa, mutta isä ei jättänyt naista ja lasta rauhaan, vaan kävi viikoittain häiriköimässä ja huorittelemassa niin entistä vaimoaan kuin tytärtäänkin. Isä siis vaikuttaa ilmiselvältä pääepäillyltä. Iltapäivälehdet ovat seuranneet tiiviisti tuloksettomiksi jääneitä tutkimuksia. Ketään ei ole pidätetty taposta.

Tytön äiti tulee tapaamaan Maijaa ja pyytää tätä selvittämään tyttärensä murhan. Lisää dramatiikkaa tuo tarinaan se, että äiti tietää kuolevansa kohta syöpään. Maija saapuu nimeämättömään kylään keväällä, juuri sopivasti äidin hautajaisiin. Hän asettuu asumaan äidin ja tyttären tyhjäksi jääneeseen asuntoon. Heti kärkeen Maija alkaa kerätä itselleen vihamiehiä, kun hän avoimesti tekee tiedusteluja kylällä. Kylä tuntuu Maijasta ahdistavalta, sillä se tuo elävästi mieleen hänen oman lapsuutensa. Maijakin on irtautunut aikanaan vastaavanlaisesta yhteisöstä, eivätkä välit vanhempiin ole sen jälkeen olleet kunnossa.

Maijan hahmon epäuskottavuudesta huolimatta Koskinen on rakentanut juonen hyvin. Onnistunutta on myös ahdasmielisen kylän tunnelman kuvaus. Kyttääminen ja pahan puhuminen ovat arkea. Vierasta voidaan törkeästi uhkailla ja nimitellä päin naamaakin. Epäiltyjen lista on melkoinen, kun kylällä pyörii ainakin pyromaani ja pedofiili. Silti oma kirjan keskivaiheilla tekemä arvaukseni syyllisestä osui oikeaan. Se ei kuitenkaan haitannut, vaan loppuhuipennus oli ihan jännittävä. Motiivit ovat uskottavia, vaikka kansalaissodan aikaisien tapahtumien vetäminen mukaan viime metreillä voi vaikuttaa pateettiseltakin. Minua aihe kiinnostaa kovasti, joten pidin siitä. Eivät kauheudet ja vääryydet oikeasti unohdu, vaikka aikaa kuluukin. Lisäksi on minustakin totta, että vastaavasti toimittaisiin nytkin, jos vain tilaisuus tulisi: ”Ne teloittajat eivät saaneet mitään rangaistusta. Sama tehtäisiin vielä nykyäänkin, työttömät ja joukkoon sopimattomat tapettaisiin, jos siihen tulisi mahdollisuus.”

Uskonnollinen ahdasmielisyys ja suljettujen lahkojen sisällä harjoitettava mielivalta. alistaminen ja hyväksikäyttö saavat Koskiselta kyytiä. Silti jakso, jossa yhtäkkiä kerrotaan tarinaan kuulumattoman pojan surullinen tarina, tuntuu irralliselta ja päälle liimatulta. Asia tulisi varsin selväksi ilmankin. Koskinen muistuttaa aiheesta, että Suomessa hyväksytään uskonvapauden nimissä melkoista vapaudettomuutta. Lapsia pelotellaan helvetillä ja synnillä kotona ja koulussakin, eivätkä nekään, jotka haluaisivat jättää lahkonsa, uskalla tai jaksa. Monilapsiset äidit vähiten.

Koskinen suosii tiukan selostavaa otetta, ja kielessä korostuvat lyhyet päälauseet. Paikoin tämä menee jo maneerin puolelle: ”Maija nousi ja meni keittiöön. Siellä oli pyöreä ruokapöytä ja muutama tuoli. Hellan vieressä oli kahvinkeitin ja vedenkeitin. Maija katsoi auki olevaan jääkaappiin. Se oli tyhjä ja siisti.” Rasittavaa on myös lukea pilkuntarkkoja selostuksia Maijan aamutoimista, ruokailusta ja kuntoilusta. Tämä on tietysti vaikea ongelma. Jos arkiaskareita ei lainkaan kuvata, puuttuu liha tarinan luiden ympäriltä. Mutta kuinka paljon on tarpeeksi, milloin on liikaa? Kovin syvällistä kuvaa Maijasta ei myöskään synny, vaikka hänen lapsuuttaan kuvataan ja ajatuksista ja tunteistakin on selostusta. Hahmo on liiankin kärjistetyn ristiriitainen. Silti olettaisin, että Koskisen on tarkoitus käyttää Maijaa seuraavassakin romaanissaan.

Kannen on suunnitellut Reija Kaskiaho. Se on aavistuksen yliampuva, ainakin minusta, sillä taustalla karjuva ja päätään pitelevä mielipuolinen mies on ihan turha lisäys. Etualan musta kirkon varjokuva on riittävän voimakas tunnelmanluoja.

Pertti Koskinen: Salaisuuksien kylä

Myllylahti 2011. 206 s.

P. S. Niille, jotka pelkäävät verenroisketta ja suolenpätkiä, tiedoksi, että tässä ei niillä mässäillä. Mainitaan vain, että tyttö löytyi tapettuna, mutta edes tekotapaa ei kerrota. Se ei ole olennaista.