Joona Keskitalo: Suo, joka upposi (Takamailla 2)

 

Joona Keskitalon uuden Takamailla -sarjan aloitusosa Saari, joka repesi oli suorastaan riemastuttava lukukokemus. Myönnän, että ainakin yhden kymmenyksen lukukokemustani kohotti omintakeisen jännitysromaanin ilmeisen esikuvan tai vähintäänkin innoittajan tunnistaminen. Kysehän on tietenkin Fargo-tv-sarjan suomalaistetusta versiosta! Eikä siis mitenkään latteasta matkimisesta vaan oikeasti omaperäisestä tyylistä, joka tekee kivasti kunniaa esikuvalleen tai ainakin vinkkaa silmää sille, joka yhteyden tunnistaa.

Esikuvan ideaa noudattaa sekin, että Takamailla-sarjan osat ovat täysin itsenäisiä. Edes yhdistävää päähenkilöä tai miljöötä ei ole. On vain samatapainen nyrjähtänyt yleistunnelma. Lukija voi olla varma oikeastaan vain siitä, että tarina lähtee jossakin kohtaa lipeämään melkoiseen absurdiin menoon, joka kuitenkin tuntuu kummallisen normaalilta teoksen sisäisessä maailmassa.

Sarjaa julkaistaan nopealla tahdilla, sillä Saari, joka repesi ilmestyi helmikuussa, kakkososa Suo, joka upposi marraskuussa ja Tunturi, joka ulvoi on tulossa ensi vuoden kesäkuussa.

Suo, joka upposi sijoittuu kasitien varteen Revonlahdelle. Tunnustan, että minun piti nettikartasta kurkata, onko kyseinen paikka oikeasti olemassa. Onhan se. Kartan mukaan paikkakunta sijaitsee Raahesta suurin piirtein koilliseen. Eurooppatie E8 kulkee keskustaajaman läpi.

Lukuohjeeksi romaanin alkulehdellä todetaan:

”Tämä on tarina kahdesta huoltoasemasta ja kuudesta ruumiista Pohjois-Pohjanmaata halkovan pikitien varrella.”

Aika hyvin tiivistetty.

Lehtosen perhe on pitänyt pitkään SEO-huoltoasemaa kasitien kupeessa. Yrityksen asema on ollut vakaa, sillä se on myös seudun ainoa huoltoasema. Lehtosten naapurit Kasket kuitenkin havittelevat itselleen myös lupaa avata huoltoasema kasitien varteen.

Asetelma on monin tavoin tulenarka. Tietenkään Lehtoset eivät kaipaa ylipäätään kilpailevaa yritystä apajilleen, mutta erityisen pahaksi kiivasluonteinen Matti Lehtonen kokee tilanteen, koska hänen vaimonsa on aikanaan jättänyt hänet ja häipynyt naapuri Tarja Kasken aviomiehen matkaan. Lehtoset ja Kasket ovat lähinaapurit mutta katkerat periviholliset.

1980-luvun alussa Matti Lehtonen onnistuu suhteillaan vaikuttamaan siihen, että kunta hylkää Kaskien huoltamolle hakeman luvan. Tämä ei tietenkään naapurisuhteita mitenkään lämmitä.

Lehtosen 17-vuotias Maria-tytär on koko elämänsä elänyt huoltoasemayrittäjäperheessä ja tuntee nuoresta iästään huolimatta alan hyvin, onhan hän työskennellyt perheyrityksessä koko teini-ikänsä. Mikäli Mariasta on kiinni, asiaan on tuleva muutos ihan pian. Heti kun vain suinkin voi, tyttö aikoo karistaa Suomen, Revonlahden, perheiden välisen ikuisen sodan ja ennen kaikkea huoltoasemat kannoiltaan ja muuttaa Los Angelesiin.

Marian suunnitelmat alkavat kuitenkin mennä pahasti pieleen samana päivänä, kun isä saa tiedon Kaskien huoltoasemaluvan epäämisestä. Isän ja Marian näkemykset tytön vapaa-ajanvietosta ajautuvat avoimeen riitaan, ja Maria lähtee kotoa aikomuksenaan juhlia tyttökaverinsa kanssa vähän railakkaammin. Ystävää ei kuitenkaan näy eikä kuulu. Sen sijaan kylätietä tulee Teemu Kaski, vain vähän Mariaa vanhempi naapurinpoika, ja Maria kipuaa Teemun auton etupenkille.

Seuraavana aamuna Maria herää perheen huoltoaseman keinonahkasohvalta kauheassa krapulassa ja yltä päältä veressä. Pihalla puutarhatuolissa retkottaa isä Matti hengettömänä verilammikossa. Häntä on puukotettu lukuisia kertoja eri puolille vartaloa. Mitä on tapahtunut? Sitä Maria ei kuollakseenkaan voi muistaa.

Vajaat kymmenen vuotta myöhemmin, keskellä 1990-luvun laman synkimpiä aikoja, Maria vapautuu vankilasta ja palaa Revonlahdelle. Isän veli Jussi on hoitanut perheyritystä ronskein ottein ja laajentanut rohkeasti perustamalla kolme uutta huoltoasemaa eri puolille maakuntaa. Jussi on luvannut maksaa Marialle hyvitystä isän perinnöstä, joka on häneltä evätty rikoksen takia. Ajat ovat kuitenkin huonot, eikä setä ole sen paremmin maksukykyinen kuin -haluinenkaan. Maria huomaa olevansa jumissa kotipitäjässään ja lapsuudenkodissaan. Unelma Amerikkaan muutosta lykkääntyy jälleen. Ja sitten tulee uusi ruumis.

Suo, joka upposi on minusta tunnelmaltaan pari astetta sarjan aloitusosaa tummempi. Huumori näissä teoksissa on pikimustaa ja perustuu ainakin osittain henkilöiden tekemiin yllättäviin ratkaisuihin ongelmatilanteissa. Realistista poliisidekkaria odottava varmasti pettyy, koska näkökulma tapahtumien pyörteeseen temmatuissa ihmisissä, jotka siis yrittävät ratkoa yhä pahemmiksi käyviä ongelmiaan luovilla ratkaisuillaan.

Mukana on aavistuksenomainen maaginen häivähdys, mutta keskeistä on kysymys, mihin lukija voi lopulta uskoa. Keskitalo on rakentanut tähän trilleriin oivallisen juoniverkon, jonka lankoihin lukija tarttuu milloin mistäkin raajastaan.

Tapahtumat siis sijoittuvat sekä 1980-luvun alkuun että 1990-luvun alun lama-aikaan. Tämä tuo mukanaan mukavaa nostalgiaa, koska älypuhelimista ja sosiaalisesta mediasta ei vielä osattu edes haaveilla. Lamaan ja sen myötä tulleeseen työttömyysaaltoon Mariakin törmää vapauduttuaan karulla tavalla. Työnvälitystoimistosta on tullut työvoimatoimisto, josta on turha yrittää töitä kysellä. Tarjolla on vain työttömyyskorvausta.

Tykkään Takamailla-sarjan nyrjähtäneestä meiningistä kovasti! Seuraavaa osaa siis vain odottelemaan.

Joona Keskitalo: Suo, joka upposi
Bazar 2024. 320 s.
Äänikirjan lukija Jukka Pitkänen.

Arvostelukappale. Itse maksettu kuunteluaikapalvelu.

Joona Keskitalo: Saari, joka repesi (Takamailla 1)

 

”Ihminen on erilainen eläin kuin muut, osa meistä syö lihaa ja osa lipittää vihersmoothieita. Jotkut ovat saalistajia ja toiset saaliita.”

 

Yhdysvaltalaiset Joel ja Ethan Coen eli Coenin veljekset ovat elokuvan moniammattilaisia, joiden kädenjälki on persoonallista. Wikipedian mukaan Coenin veljesten elokuville ovat tyypillisiä eksentriset hahmot ja monimutkaiset juonet. Vuonna 1996 ilmestynyttä elokuvaa Fargo luonnehditaan mustaksi draamakomediaksi. Se sijoittuu ainakin osittain Minnesotan takametsiin.

Vuonna 2014 alkoi Fargo-elokuvan ideaan perustuva samanniminen tv-sarja, johon on tähän mennessä tehty viisi tuotantokautta. Coenin veljekset toimivat sarjan tuottajina. Kaudet ovat itsenäisiä tarinoita ja ne sijoittuvat eri puolille Yhdysvaltoja takamaille, usein syrjäisiin pikkukaupunkeihin. Tarinat ovat piinaavan jännittäviä, tunnelma on painostava eikä yllättävää brutaalia väkivaltaa kaihdeta. Niitä katsoo sydän kurkussa ja kädet hioten, mutta itselleenkin yllätyksenä huomaa välillä myös huvittuvansa ja ällistyvänsä ovelista, paikoin täysin absurdeista juonenkäänteistä.

Joona Keskitalo on antanut uuden rikosromaanisarjansa nimeksi osuvasti Takamailla. Idea muistuttaa Fargo-tv-sarjaa, eli Takamailla-sarjan osat eivät esimerkiksi ole juonellista jatkumoa miljöön tai henkilöiden osalta. Aloitusosa Saari, joka repesi, sijoittuu Korppooseen ja Turun saaristoon, ja seuraava osa Suo, joka upposi, sijoittuu Pohjois-Pohjanmaalle. Kukaan ensimmäisen osan henkilöistä ei ole mukana toisessa osassa, joka ilmestyy tämän vuoden (2024) syksyllä.

Myös tyylillinen sukulaisuus Fargon ja Takamailla-sarjan välillä on ilmeinen. Tämä ei suinkaan ole moite tai vähättely, päinvastoin, nautin kovasti yhtäläisyyksien ja erojen pohdiskelusta Saari, joka repesi -romaanin parissa. Kyseessä on suomalaiseen maisemaan onnistuneesti istutettu musta draamakomedia. Ei ihan niin piinaava kuin Fargo, mutta riittävän arvoituksellinen ja absurdi. Huumori on pikimustaa, eikä yllättävää ja brutaalia väkivaltaa karteta, kun tapahtumat lähtevät eskaloitumaan.

Saaristossa ihmiset ovat tottuneet taistelemaan pysyäkseen hengissä ankarissa olosuhteissa, joten tarvittaessa valtakunnan lakeja ainakin taivutetaan. Virkavalta on kaukana eikä ymmärrä, millaista elämä takamailla on.

”Kaupungeissa ollaan ehkä pehmennytty, mutta saaristossa asuu vielä miehiä, jotka uskaltavat puolustaa maata jalkojensa alla.”

Eksentrisistä hahmoista ei Saari, joka repesi -romaanissa ole ainakaan pulaa! Sisäkannen liepeessä esitellään heistä lyhyesti kuusi, mutta koko joukko lisää tulee mukaan kuvioihin tarinan edetessä.

Tapahtumat käynnistyvät tai oikeammin niiden matkaan hypätään kohdasta, jossa Korppoon Verkanin vierassataman uusi omistaja Jennifer, oikealta nimeltään Jenni, hurauttaa yrityksensä pihaan. Paikkakuntalaisten ällistykseksi ja erään arvaamattoman tahon suureksi harmiksi paikan omistaja Jerker Krug on ehtinyt myydä sen juuri ennen kuolemaansa. Jerkerin ruumiin löytää sattumalta merestä ikuinen tunari Sigge, joka päätyy tekonsa ansiosta lehtien palstoille ja yllättäen myös sankarin rooliin. Merestä nostetun Jerkerin kaula on viilletty auki ja sormet katkottu. Onko mies iskeytynyt veneensä potkuriin? Onko kyse traagisesta onnettomuudesta vai julmasta taposta, kenties murhasta?

Verkaniin tuntuu liittyvän monenlaista omituista. Edellinen venesatamayrittäjä Tobias on ollut veloissa ja kadonnut vaimonsa kanssa jäljettömiin. Läheisessä saaressa majailevat paikallisten mielestä epäilyttävät venäläiset liikemiehet eivät jostain syystä ilahdu omistajavaihdoksesta, vaan alkavat näkyvästi painostaa kaikkia tahoja saadakseen Jenniferin tekemät kaupat peruttua. Mielenterveysongelmien kanssa kamppaillut Jennifer on kuitenkin lujasti päättänyt, että Verkan on hänen viimeinen mahdollisuutensa osoittaa itselleen ja muille pärjäävänsä. Hän ei aio luovuttaa!

Lisää ruumiita tulee tasaiseen tahtiin, ja kuten sanottu, juoni on todella monipolvinen ja -mutkainen. Yllättävät ja brutaalitkin käänteet seuraavat toisiaan, eikä lukijaparka voi kuin kääntää sivuja. Hykerryttävää kerrassaan!

Kirjan jälkisanoissa kirjailija paljastaa testanneensa yhden romaaninsa vaikuttavista kohtauksista. Tarinassa yksi henkilöistä ajautuu maaliskuisissa hyytävissä keleissä haaksirikon jälkeen jonkinlaiselle saaren ja luodon välimuodolle ja viettää siellä useamman vuorokauden hengenvaarallisissa oloissa. Keskitalo vietti samantapaisissa olosuhteissa 96 tuntia. Kokemus lienee ollut opettava ja mieleenpainuva, mutta mitäpä kirjailija ei tekstinsä eteen tekisi!

Paljon erityyppisiä dekkareita lukevana ja erityisesti suomalaisia uusia tekijöitä ja vanhojen tekijöiden uusia avauksia seuraavana aina välillä ajattelen, että kotimaisellekaan kentälle ei kovin helposti enää varsinaisesti uutta löydy. Mutta Keskitalo on osoittanut taitavuutensa jo edellisellä kolmen rikosromaanin Tottelemattomat-sarjallaan (aloitusosa Tottelemattomat), ja Takamailla-sarja on taas kokonaan jotain ihan muuta ja tuoretta. Minut on yllätetty, erittäin mainiota!

Joona Keskitalo: Saari, joka repesi
Bazar 2024. 400 s.
Äänikirjan lukija Jukka Pitkänen.

Ennakkokappale kustantajalta.

Joona Keskitalo: Tottelemattomat

 

Vuosi 2021 on ollut poikkeuksellisen hieno, jos sitä katsoo kotimaisen esikoisdekkarisadon näkökulmasta. Uusia kirjailijoita on putkahtanut dekkarikentälle sankoin joukoin. Osa on samalla esikoiskirjailijoita, osa taas on jo julkaissut jotain muuta mutta siirtynyt nyt kirjoittamaan aikuisten jännityskirjallisuutta. Määrä on ainakin minun näppituntumallani aiempaa suurempi, mutta erityisen ilahduttavaa on esikoisdekkareiden poikkeuksellisen kova laatu.

Kustannusmaailman ilmiöitä on sekin, että nykyään yhä useampi esikoisdekkari on samalla myös uuden sarjan aloitusosa. Niin on myös Joona Keskitalon Tottelemattomat, joka kustantaja Bazarin mukaan ”aloittaa huumekaupan maailmaan sijoittuvan rikosromaanisarjan ja kertomuksen kaveriporukasta, jossa jokaiselle oma etu on paras etu.”

Seuraava osa Kunniattomat ilmestyy syksyllä 2022. Jotain suomalaisen kirjallisuuden mainiosta nykytilasta kertoo sekin, että tämä Keskitalon sarja on jo ostettu Saksaan, ja että Tottelemattomat on jo optioitu tv-draamaksi.

Joku muukin on siis ollut innoissaan tästä aloituksesta kuin minä. Pidin Tottelemattomista niin paljon, että valitsin sen tämän vuoden parhaiden lukemieni kotimaisten dekkarien kuusikkoon eli Varjo-Johtis-listalleni.

Sain Tottelemattomien ennakkokappaleen jo kevätkesän tietämillä, mutta kirjan ulkonäkö ei nostanut sitä lukupinoni yläpäähän. Kiinnostus kuitenkin nousi kertaheitolla, kun katselin Keskitalon haastattelun syksyn Dekkarifestivaalissa. Silti varsinainen kirjaan tarttuminen eli tällä kertaa äänikirjan kuunteleminen (ennakkokappaleeni on lainassa) jäi melko myöhäiseen vaiheeseen.

Tottelemattomat on rikosromaani, jossa ei ratkaista rikosta vaan oikeastaan päinvastoin seurataan, miten periaatteessa aivan tavalliset suomalaiset miehet luisuvat lain väärälle puolelle ja vielä erittäin syvälle sinne, ja miten kiinni jäämistä ja tuhoa onnistutaan välttämään. Kehyskertomuksessa yksi päähenkilöistä eli Pete kertoo tarinaansa toimittajalle vuonna 2021.

Varsinainen tarina, joka sijoittuu noin kymmenen vuotta aikaisemmaksi eli 2010-luvun alkuun, avautuu monesta eri näkökulmasta. Kyseiseen ajankohtaan osui suomalaisen huumekaupan murros. Kauppaa alettiin tehdä laajasti netin pimeällä puolella, mikä oli mullistava muutos aiempaan käsikauppadiilaamiseen verrattuna.

Samaan aikaan tapahtumayrittäjänä nopeaa menestystä hamunneen Peten haaveet karahtavat pahasti kiville. Jostain olisi saatava nopeasti tilille rahaa, tai edessä on paitsi konkurssi myös avioero. Kasvojen menettämisen pelko on kova. Sattumalta Pete törmää peruskouluaikaiseen kaveriinsa Maxiin, jonka elämä ja yritys ovat vielä surkeammassa jamassa kuin hänellä.

Mutta Maxilla on tarjota idea. Jos kaverukset saisivat jostain taiottua pääomaa, hän tietää, mistä saa ostaa hashista. Sen saisi nopeasti muutettua rahaksi, ja kaksikon huolet pyyhkiytyisivät kuin taikaiskusta kadoksiin. Alkupääoma päätetään lainata kaksikon niin ikään peruskouluaikaiselta kaverilta Jesseltä, joka on nykyään menestyvän ohjelmointiyrityksen omistaja.

Kunnollinen ja rahahuoleton Jesse vastustelee jyrkästi, ja asettaa lopulta osallistumisehdokseen kolmikon yhteisen koulukaverin Jonaksen mukaan tulon. Jonas on nykyään juristi ja mukana menestyvässä lakifirmassa. Nelikko on kouluaikoinaan pyörittänyt laajaa tupakan salakuljetusta ja kauppaa, mutta aikuisiällä yhteydenpito on jäänyt vähäiseksi.

Alkuvaikeuksien ja muutaman todella kiperän tilanteen jälkeen Jonas tajuaa, miten huumebisnes saadaan oikeasti poikimaan isot rahat ja samalla riskit minimoitua lähes olemattomiin. Kaverukset perustavat Yhtiön, joka markkinoi ja välittää tuotteitaan aivan uudella ja mullistavalla tavalla.

Niin Jonaksen, Jessen kuin Petenkin osaamista hyödynnetään aiempaa huomattavasti tuottoisampiin bisneksiin. Mutta kun tuotot kasvavat, kovenevat myös panokset. Esimerkiksi Venäjän mafian tai kotimaisten liivijengien kanssa ei ole leikkimistä, sen saavat miehet huomata. Poliisikin aiheuttaa omat harminsa.

Nopeasti käy ilmi, että ammattirikollisen elämällä on varjopuolensa. Perhe tai muut rakkaat ihmiset ovat rikollisen heikko kohta, joka helposti joutuu uhatuksi pelissä, jossa ei ole sääntöjä. Kun voitot ovat häikäisevän suuret ja rahaa on yllättäen kahmaloittain, paljastuu kaikista osallisista puolia, joita ei tavallisesti haluta näyttää.

Keskitalon vahvuuksia onkin taiten rakennetun kylmäävän juonen ja sen luistavan kuljetuksen lisäksi uskottava henkilökuvaus. Neljä kaverusta muodostavat mielenkiintoisen porukan, jota yhdistää lopulta vain rikollinen elämä. Ilman sitä he tuskin aikuisina olisivat keskenään paljoakaan tekemisissä. Lojaalius on pakon sanelemaa, ja kun tarve vaatii, kukin valvoo tiukasti omaa etuaan. Surullisen nopeasti tavallinen kunnon kansalainen sotkeutuu niin pahasti rikoksen verkkoon, ettei paluuta enää ole, vaikka kuinka haluaisi niin itselleen uskotella.

Kustantajan sivuilla kerrotaan, että ”kirjailija on saanut aiheita ja ideoita lukuisilla matkoillaan kohtaamiensa ihmisten elämästä.” Tottelemattomien perusteella kirjailijan elämä ja tuttavuudet alkavat vaikuttaa jokseenkin – pelottavilta? Tälle kirjalle jään malttamattomana odottamaan jatkoa!

Joona Keskitalo: Tottelemattomat
Bazar 2021.

Äänikirjan lukija Markus Niemi, kesto 13 h 6 min.

Ennakkokappale kustantajalta, äänikirja itse maksettu BookBeat.

 

Vuoden 2021 aikana lukemani uudet kotimaiset esikoisdekkarit:
Tuomas Niskakangas: Roihu (Otava)
Kauko Röyhkä ja Anneli Aunola: Liian lempeä mies (CrimeTime) 
Antti Vihinen: Punainen prinsessa (Into)
Tommi Laiho: Uhanalaiset (Myllylahti)
Heidi Airaksinen: Vierge moderne (Arktinen Banaani)

Risto Miettinen: Petturi (Aula & Co)
A. M. Ollikainen: Kontti (Otava)
Martta Kaukonen: Terapiassa (WSOY))
Milka Hakkarainen: Ei verta rantaa rakkaampaa (Myllylahti)
Johanna Savolainen: Se, joka pääsi pakoon (Mäkelä)

Mikko Kalajoki: Velkakirja (Otava)
Johanna Hasu: Roihu (Reuna)
Saija Kuusela: Katse (Tammi)
Sari Rainio ja Juha Rautaheimo (R&R): Vainajat eivät vaikene (Siltala)
Janne Toivoniemi: Sateenkaarimurhat (CrimeTime)

Anu Ojala: Jääsilkkitie (Like)
Joona Keskitalo: Tottelemattomat (Bazar)
Lasse Honkanen: Tilaisuus tekee murhaajan (Karisto)