Anneli Kanto: Haihtuneet

 

Noora Näkijä Meedio.
Yhteys henkimaailmaan ja vainajiin.
Unien tulkintaa. Myös tarotit.
Tunnelukkojen avaus.
Energian puhdistus ja tasapainotus.
Kaukoparannusta.
Tilaa rohkeasti vastaanottoaika!
Puhelinkonsultaatiot 2,48 + ppm.

Tämän sisältöisen lapun kiinnittää Kirkkojärven kunnan keskustassa sijaitsevan marketin ilmoitustaululle näyttävästi pukeutunut nainen, joka muuttaa asumaan taajaman ulkopuolelle kymmenen vuotta autiona olleeseen rintamamiestaloon. Ei ihme, että kuntalaiset vähän kohahtavat. Näkijä kertoo saaneensa tehtäväkseen asettua paikkaan, jossa on sekä Kirkkojärvi että Pyhälampi. Kirkkojärven kunta on sittemmin osoittautunut kyseiseksi paikaksi.

Iso osa kirkkojärveläisistä kuuluu veripuhtaiksi kutsuttuun hengelliseen liikkeeseen, jota vetää karismaattinen saarnaaja Luukas Markusson. Lahkon oppien mukaan ihmiset jaetaan veriryhmänsä perusteella erilaisiin rooleihin, ja puhtautta vaaditaan muun muassa ruualta ja vaatteilta. Kaikenlainen keinotekoisuus on kiellettyä, kuten keinokuituja sisältävästä kankaasta valmistetut vaatteet. Tosin työvaatteet voivat tehdä tästä poikkeuksen. Työntekoa ja yritteliäisyyttä pidetään liikkeen opinkappaleissa arvossa.

Paikkakunnan lähihistoriaan liittyy merkillinen arvoitus, jonka kanssa myös näkijä joutuu miltei heti Kirkkojärvelle saavuttuaan tekemisiin. Kuusi vuotta aiemmin kolme kylän asukasta on kadonnut jäljettömiin. Yksi heistä oli paikallisen maalitehdas Pinturan toimitusjohtaja Jouni Silvennoinen. Kaksi muuta kadonnutta olivat nuoria tyttöjä, Luukas Markussonin tytär Rebekka sekä myös veripuhtaisiin kuulunut Silja. ”Haihtuivat kuin tuhka tuuleen. Perheet olivat ymmällään ja onnettomia. Kenestäkään ei ole kuultu sen jälkeen eikä yhtäkään ole löydetty, ei elävänä eikä kuolleena.”

Tällaisesta alkuasetelmasta lähtee Anneli Kannon Näkijä-dekkarisarjan avausosa Haihtuneet. Kovin yleinen rikosten ratkoja näkijä tai meedio ei dekkareissa ole. Kuinka ’aidosta’ näkijästä nytkään lopulta on kyse, jää vähän tulkinnanvaraiseksi, mutta yllättävän monet ovat Kirkkojärvelläkin valmiita ainakin keskustelemaan näkijän kanssa. Mutta veripuhtaiden keskuudessa meedion tuloon suhtaudutaan selvästi varauksellisesti, jopa avoimen vihamielisesti.

Kanto ei siis ole lähtenyt kirjoittamaan perinteistä poliisidekkaria tai vastaavaa, vaan Haihtuneet edustaa kevyehköä jännitystä sisältävää psykologista viihderomaania. Näkijä jututtaa ihmisiä ja saa kiinnostusta osoittamalla aikaan paljastavia reaktioita. Oma osuutensa tapahtumissa on myös suunnitteilla olevalla rakennusprojektilla, jota pohjustetaan Pyhälammen ruoppauksella. Työ herättää vastustusta usealla taholla. Sitten ruoppausta tekevän Markus Markussonin käteen osuu löyhkäävän lietteen keskeltä pelottavan tuttu luistimenterä…

Haihtuneissa ei ole raakaa väkivaltaa tai veriroiskeita, eikä tunnelma pääsee kovin painostavaksikaan, vaikka siihen paikoin olisi hyvinkin mahdollisuuksia. Kanto kirjoittaa tietty lempeänironinen pilke silmäkulmassaan niin paranormaaleilla kyvyillä itsensä elättävästä näkijästä kuin uskonlahkon vetäjistäkin. Samoin pikkukunnan kunnallispolitiikka saa oman osuutensa kirjailijan sivalluksista.

Viihdyin Haihtuneiden parissa ihan mukavasti, vaikka mikään järisyttävä dekkarikokemus se ei ollutkaan. Tarina etenee sujuvasti ja leppoisahkosti. Loppuselvittelyjen jälkeen jäin miettimään, miten sarjan on tarkoitus jatkua, mutta se nähdään varmasti aikanaan.

Anneli Kanto: Haihtuneet
CrimeTime 2023. 254 s.
Äänikirjan lukija Anna Saksman.

Arvostelukappale.

Anneli Kanto: Kirjoittamassa

 

Poikkesin Helsingin kirjamessuilla tervehtimässä Reuna-kustantamon uusia omistajia, joita oli paikalla useampia. Reunan perustaja Tarja Tornaeushan myi kustantamonsa syksyllä omille kirjailijoilleen, ja virallisesti vuodenvaihteessa syntyy uusi Reuna Publishing House Oy. Poistuin mukavan rupatteluhetken jälkeen Reunan kojulta repussani kaksi näytekappaletta kustantamon tarjonnasta. Toinen oli Jorma Hyvösen romaani Pillipiipari ja toinen Anneli Kannon kirjoittamisopas Kirjoittamassa.

Anneli Kanto ja Anna Kortelainen
Helsingin kirjamessuilla 30.10.2021.

Samaisella kirjamessureissulla istahdin kuuntelemaan, kun Anna Kortelainen haastatteli Anneli Kantoa. Juttutuokio käsitteli tietysti vuoden ehkä hienointa romaania eli Kannon keväällä ilmestynyttä Rottien pyhimystä. Kanto kertoi, ettei tietenkään osannut odottaa kirjasta mitään myyntimenestystä, vaan ehdotti itse kustantamolle julkaisuajankohdaksi nimenomaan kevättä. Silloin sitä voisi vaikka yrittää kaupitella kesän keskiaikamarkkinoilla.

Hyvin evästettynä olikin messujen jälkeen mukavaa tarttua Kirjoittamassa-oppaaseen. Jonkin verran olen vuosien varrella kirjoittamisoppaita lueskellut ja keräillyt hyllyynkin, vaikka itselläni ei suunnitelmia kaunokirjallisen teoksen julkaisemisesta tai muustakaan tämänhetkistä kummemmasta kirjoittamisesta ole. Äidinkielen opettaja minussa on kuitenkin kirjoittamisen opettamisesta ja opastamisesta kiinnostunut.

Kirjoittamassa-oppaassa on vahvoja kaikuja Kannon pitkäikäisestä KirjeitäAnnelilta -blogista, ja kirjoittaja kiittääkin bloginsa lukijoita motivoinnista ja kommenteista. Kirja on omistettu niille, jotka kirjoittavat tosissaan ja jotka eivät voi olla kirjoittamatta.

Teos etenee vaihe vaiheelta ideasta valmiiseen teokseen ja sen ilmestymisen jälkeisiin vaiheisiin pureutuen monipuolisesti erilaisiin näkökulmiin. Päälukujen otsikot ovat Ennen kuin kirjoitan, Ideasta kirjoitukseksi, Taustatyö, Versiosta versioon, Julkisuus ja Työ ja toimeentulo. Alaluvut ovat napakoita, parin sivun mittaisia tekstejä, joita voi lukea mieleisessään järjestyksessä.

Anneli Kanto on pitkän linjan kokenut kirjailija, jolla on monipuolinen korkeakoulutus ja joka on tehnyt ensin toimittajan töitä ja siirtynyt 1990-luvun puolivälissä kirjailijaksi ja käsikirjoittajaksi. Teosluettelo on vaikuttava, ja Kirjoittamassa-oppaan kansiliepeessäkin mainitaan vain esimerkkejä Kannon monipuolisesta tuotannosta. Lisäksi Kanto on työskennellyt Taiteen edistämiskeskuksen kirjallisuustoimikunnassa, joka myöntää valtion apurahoja kaunokirjallisuutta julkaiseville kirjailijoille.

Kanto siis todellakin tietää, mistä puhuu puhuessaan ammattimaisesta tai siihen tähtäävästä kirjoittamisesta. Luvussa Työ ja toimeentulo esimerkiksi neuvotaan lähes kädestä pitäen, miten laaditaan asianmukainen apuraha-anomus, avataan apurahajärjestelmää ja kumotaan siihen liittyviä virhekäsityksiä ja kerrotaan, millaista on työskennellä apurahoitettuna taiteilijana.

Laajasta kokemuksestaan ja asiantuntemuksestaan huolimatta, tai juuri siksi, Kanto kirjoittaa kirjoittamisesta hyvin maanläheisesti ja asiallisesti, lukijan rinnalle asettuen. Ote on kannustava ja lempeä, mutta hyvin realistinen. Mitään ruusuisia kuvitelmia leppoisasta ja vauraasta esikoiskirjailijan elämästä ei tosiaankaan Kirjoittamassa-oppaassa maalailla, mutta ei toisaalta tyrmätä sitäkään, etteikö kenestä tahansa riittävän määrätietoisesta kirjoittajasta voisi tulla julkaiseva kirjailija.

Kanto myös jakelee kuin huomaamatta koko joukon mielenkiintoisia lukuvinkkejä muiden oivallisten ja hyvin käytännöllisten ohjeiden ohessa. Itseäni tietysti eniten puhutteli alaluku Kirjablogit.

”Suhtautumiseni blogeihin oli pitkään typerä. En linkittänyt facebookiin blogikirjoituksia, joissa kirjojani käsiteltiin, koska pidin sitä nolona itsensä esille tuomisena ja tyrkyttämisenä. Tamperelaisena olen sisäistänyt vahvasti periaatteen, ettei tehrä tästä nyt numeroo. Sitten joku bloggari kysyi, miksi väheksyn blogikirjoituksia ja sivuutan ne. Kysyjä avasi silmäni. Tajusin vastavuoroisuuden ja levikkinäkökulman.”

Toivottavasti moni muukin kirjailija tohtii jättää turhan kainostelun sivuun ja rohkeasti jakaa kirjoistaan kirjoitetut blogitekstit omassa somessaan. Blogilinkin jakaminen on lisäksi ongelmattomampaa kuin esimerkiksi painetun lehtikritiikin jakaminen. Miksi ei siis hyödyntäisi sitä vetoapua, jota on tarjolla?

Kanto on siis myös itse bloggaaja kaiken muun työnsä ohessa. Hyvä kuvaus Kirjoittamassa-oppaassa on myös bloggaamisesta. Bloggausidean haudutteluun menee vähintään puolet työpäivästä, kirjoittamiseen toinen puoli. Niin se siis on ammattikirjoittajallakin.

Anneli Kanto: Kirjoittamassa
Reuna 2020. 199 s.

Arvostelukappale.