Heidi Köngäs: Tango Frisk

 

”Joen pinta on kuin mustaa verta, jonka päällä on hopeanvärinen kate, ja minun sydämeni on sen joen pimein pyörre.”

Heidi Könkään romaanin Tango Frisk nimi viittaa Jalmar ja Alina Friskin parisuhteeseen ja avioliittoon, jossa mies vie ja nainen taipuu, ehkä vienosti vikisten, mutta lopulta kuitenkin. Niin Alina kuin pariskunnan lapsetkin aikanaan kuvaavat avioliittoa epätasapainoiseksi. Sen pyörteissä eläminen ja katveessa kasvaminen ei ole helppoa, ja sitten tulee sota.

Jalle Frisk ylittää 1910-luvulla Merenkurkun Ruotsista Vaasaan potkukelkalla. Tavoitteena on päästä töihin suvun omistamaan tehtaaseen, joka sijaitsee Vedenojalla Vaasan lähistöllä. Vaasan lähelle Vähäkyröön on päätynyt myös Alina Kauranen, Saarijärveltä kotoisin oleva karjakkoharjoittelija. Nuoret tapaavat tansseissa. Yhteistä kieltä heillä ei ole, mutta veto yhteen on vahva. Eivät auta Alinan yritykset karkottaa komea kosija mielensä perukoilta.

”Kyllä Saarijärven likan tulee usein Pohjanmaalla äitiä ikävä. Sen verran tunnustan, vaikken koskaan ääneen valita. Nuorena ihminen on sellainen, ettei juuri ajattele nokkaansa pitemmälle. Minä vain otin ja rakastuin Jalleen. Hänet minä halusin ja syöksyin päätä pahkaa avioliittoon. Kauniisti kaikki kävikin alussa, kun olin hänestä niin varma, eikä meidän välillä tarvittu paljon puheita pitää. Me sovimme yhteen ja minussa virtasi niin tummanpunainen veri, etten tiennyt sellaista olevankaan.”

Yhteistä kieltä pariskunnalla ei ole. Jalmar Frisk ei koskaan opi kunnolla suomea, eikä Alina ruotsia. Perheen kesken Jallea aletaan kutsua Faariksi. Faari solkottaa kummallista itse keksimäänsä suomea ruotsin sekaan. Kieltä ymmärtää lopulta parhaiten pariskunnan kuudes lapsi, iltatähtenä syntynyt Maikki, joka on isänsä lemmikki. Muut perheessä yrittävät kommunikoida parhaansa mukaan kiivasluontoisen ja oikukkaan miehen kanssa.

Alina synnyttää 1920-luvulla seitsemän vuoden aikana viisi lasta. Jo ennen kolmannen lapsen syntymää hänelle valkenee, ettei Jalle ole suinkaan yksiavioista tyyppiä. Se särkee Alinan sydämen, mutta avioliitto jatkuu. Muita vaihtoehtoja ei yksinkertaisesti ole.

Friskien avioliiton ja perheen tarina kerrotaan Alinan ja kolmen keskimmäisen lapsen Uskon, Kristiinan ja Aatoksen itsensä kertomina. Jalmarin näkökulmasta kerrotaan vain prologi, jossa nuorukainen tekee uhkarohkean potkukelkkamatkan Merenkurkun yli.

Sota särkee Friskin perheen. Usko karkaa uhmakkaasti palvelukseen Saksaan SS-joukkouhin 17-vuotiaana. Kristiina korvaa Faarin tylysti tyrmäämät sairaanhoitajaurahaaveensa värväytymällä Lottiin ja Aatos päätyy lopulta kaikesta huolimatta tositoimiin Lapin sotaan. Heidän henkensä säilyy, mutta sielut saavat korjaamattomia vaurioita.

Romaani on melko lohduton. Alussa Alinan ja Jallen tulevaisuus näyttää väikkyvän edessä valoisana ja kauniina, mutta unelmat särkyvät yksi toisensa jälkeen. Jalle tuntuu porskuttavan omassa omituisessa kuplassaan, eivätkä edes perheen kohtaamat traagisimmat käänteet sitä lopullisesti puhkaise. Lasten kohtalot ovat myös kovia. Millaiset jäljet sota heihin lopulta jättää, jää auki. Elämä kuitenkin jatkuu, tavalla tai toisella.

”Elämä jatkuu, se on sen luonne, ei auta kompastella, vaan on aina otettava uudet, kovat vauhdit ja loikattava eteenpäin.”

Heidi Köngäs: Tango Frisk
Otava 2024. 400 s.

Arvostelukappale.

Heidi Köngäs: Hertta

Kylläpä totisesti harmittaa, että en kaikesta huolimatta katsonut Heidi Könkään ohjaamaa ja yhdessä Taina Westin kanssa käsikirjoittamaa Punaista kolmiota televisiosta, en edes Yle Areenasta ajoissa. Ajattelin, että haluan lukea ensin Könkään romaanin Hertta, sitten vasta olisi sarjan aika. On nimittäin ärsyttävää, kun näyttelijöiden olemus on takertunut alitajuntaan äänineen ja eleineen, eikä suostu hevillä irtoamaan vaan häiritsee lukukokemusta sitkeästi. Kiireitä syytän, että en muka ehtinyt Herttaan ajoissa tarttua. En olisi varmasti kirjaa vieläkään lukenut, ellen olisi sattumalta huomannut äänikirjaversion tarjousta ja älynnyt siihen tarttua. Onpa romaani! Ja mikä nainen!

Oikeista historiallisista henkilöistä kirjoittamisessa on omat vaikeutensa. On ratkaistava, missä kulkee faktan ja fiktion raja. Kun kirjoittaa tarpeeksi kauan sitten eläneistä ihmisistä, kuten vaikkapa Milja Kaunisto Olavi Maununpoika -sarjassaan, voi päästää mielikuvituksen melko vapaaseen laukkaan, koska kirjallisia lähteitä on tarjolla vain jonkinlaisiksi löyhiksi kehyksiksi. Mutta kun kirjan päähenkilö on elänyt julkista elämää 1900-luvulla ja ollut ahkera dokumentoija itsekin, on liikkumavaraa huomattavasti vähemmän.

Toinen ongelma tuntuu liittyvän draaman kaareen. Ihmisen elämä on harvoin kauttaaltaan kiinnostavien tapahtumien sävyttämä. Miten siis rajata elämäkerrallisen romaanin kattama alue? Onko aloitettava lapsuudesta, vanhempien taustoista, ja jatkettava hautajaisiin saakka? Voihan se onnistua, ainakin, jos on rohkeutta tarpeeksi rikkoa kronologiaa. Mutta usein kannattaisi kuitenkin tehdä rohkeita rajauksia ja uskaltaa jättää jotain pois. Tässäkin suhteessa Heidi Köngäs on Hertassa on ollut ihailtavan taitava. Kirjassa ei tunnu olevan mitään turhaa. Silti siinä on kaikki.

Historian tunneilta ja luennoilta Hertta Kuusisen ja Yrjö Leinon nimet ja jotkin teotkin olivat tietysti jo tuttuja, samoin romaanissa sivurooleissa olevat Otto-Ville Kuusinen ja Hella Wuolijoki. Könkään romaani sai kuitenkin miltei haukkomaan henkeä lähihistoriamme hurjien käänteiden takia. On vaikea tajuta, millaista elämä Suomessa ja Neuvostoliitossa on ollut 20- ja 30-luvuilla, ei niin kovin kauan sitten. Kaunokirjallisuuden avulla tästä voi päästä jotain kokemaan. Suosittelen. Näkemys asioihin avartuu kirja kirjalta.

Hertta Kuusinen oli siis Suomen vihatuimman kommunistin Otto-Ville Kuusisen tytär, joka loikkasi nuoren veljensä kanssa Neuvostoliittoon lukioikäisenä tyttönä. Isä otti lapsensa vastaan, mutta pisti nämä oitis työhön vallankumouksen hyväksi. Vuonna 1934 Hertta Kuusinen lähetettiin Suomeen tekemään maanalaista vallankumousta, mutta hänet pidätettiin vain kahden viikon kuluttua ja suljettiin viideksi vuodeksi vankilaan. Hertan mieltä raastoi se, että hän oli joutunut jättämään Neuvostoliittoon poikansa Jurin. Miten poika on selviytynyt? Ymmärtääkö tämä, miksi äidin oli lähdettävä ja jätettävä hänet?

Romaani Hertta alkaa keväästä 1939, kun Hertta Kuusinen vapautuu Hämeenlinnan naisvankilasta. Vapaus tuntuu huumaavalta! Mitä siitä, että vankilavuodet ovat kuihduttaneet naisen fyysisesti lähes olemattomiin. Nyt pääsee taas tekemään työtä vallankumouksen ja paremman maailman hyväksi. Uutiset rajan takaa vain ovat niukkoja ja enimmäkseen huonoja. Hertan on vaikea niellä tietoja lähimpien toveriensa katoamisista ja leirituomioista. Mutta Stalin on erehtymätön, eikä syyttömiä rangaista työläisten ihannevaltiossa. Tähän Hertta luottaa kuin kallioon. Kunpa silti saisi yhteyden poikaan ja tämän luokseen Suomeen!

Sitten Hertta kohtaa miehen, Yrjö Leinon. Intohimo leiskahtaa liekkiin, eikä mikään voi estää häntä saamasta miestä. Mitä siitä, että tämä on jo toista kertaa naimisissa. Erotkoon!

Poliittinen amatööriuskin korjaantuisi, kunhan mies pääsisi oppiin Moskovaan. Mikään ei voisi estää Herttaa saamasta Leinoa. Naisella on oikeus samaan seksuaaliseen vapauteen kuin miehelläkin. Näin Hertta uskoo ja elää sen mukaisesti. Paheksukoon äiti tai kuka hyvänsä. Mitä siitä!

Tunnustan, että tässä vaiheessa oli käännyttävä Googlen puoleen ja tarkistettava, mitä Hertan minäkertojille, Hertta Kuusiselle, Yrjö Leinolle ja valtiollisen poliisin Esko Riekille ’oikeasti’ tapahtui. Se ei kuitenkaan vähäisessäkään määrin vähentänyt kirjan vetoa ja vaikuttavuutta. Ihmiskohtalot ovat niin puhuttelevia ja Könkään kerronta niin vetovoimaista, että kirjaa oli suorastaan ahmittava (vaikka äänikirjassa on se hyvä puoli, että silmäilevä lukeminen, juonen ’ahnehtiminen’, ei ole mahdollista). Oli myös muistutettava itseään useaan otteeseen, että kaikesta huolimatta kyse on fiktiosta. Kuitenkin.

Kirjan kuunneltuani vasta katsoin Heidi Könkään haastattelun Aamun kirja -ohjelmassa. Kylläpä kirjan syntykin kuulostaa kiehtovalta! TV-käsikirjoitusta työstettiin perusteellisesti vuosia, ja romaani syntyi Könkään mukaan jonkinlaisena sivutuotteena, kun hän joutui pysähtymään solmuun menneen käsikirjoituksen työstämisen kanssa. ”Romaani halusi tulla”, kuten kirjailija sanoo. Hertta Kuusisen ääni on niin voimakas, ettei se jättänyt rauhaan?

Köngäs korostaa, että Hertta on ennen kaikkea rakkausromaani. Niin se onkin, mutta kuunnellessani ajattelin kyllä monesti, että Hertan todellinen rakkaus ja intohimo oli sittenkin aate. Miehet ja jopa lapsi olivat sittenkin lopulta toissijaisia. Köngäs näyttää Hertan ja Leinon eron tässä suhteessa melko jyrkkänä. Hertta asetti aatteen ja puolueen aina kaikessa kaiken edelle. Köngäs käyttää hänestä luonnehdintaa ’kommunismin pyhimys’, joka joutuu sitten aatteen uhriksi. Leinolla ei tällaista aatteen paloa koskaan ollut, vaan hänen vaikuttimensa olivat Hertassa selvästi henkilökohtaisempia.

Heidi Köngäs kuvaa Hertta Kuusisen äärimmäisen voimakkaaksi ja aikaansa reilusti edellä olevaksi epäsovinnaiseksi naiseksi. Elämä kolhi Herttaa armotta, ja kohtalon keinu vei vuoroin pohjalle, vuoroin huipulle. Uskomaton nainen, uskomaton elämä ja ura. Hertta herättää kovan janon lukea lisää suomalaisista kohtaloista ja Suomen lähihistoriasta. Mitä enemmän lukee, sitä enemmän haluaa vielä lukea! Toivon myös kiihkeästi, että Punainen kolmio jossain vaiheessa uusitaan televisiossa tai tulee muuten nähtäville. Nyt olisin siihen valmis.

Äänikirjan lukee hienosti Elsa Saisio, jonka luennasta olen oppinut kirja kirjalta pitämään yhä enemmän. En kuitenkaan voinut olla jälleen toivomatta, että kirjassa, jossa on eri minäkertojia, olisi useampi lukija. Tässä heitä olisi tarvittu Saision lisäksi vielä kaksi, mieluiten miehiä. Jos toivoa saisi, kaikki lukijat olisivat olleet Punaisen kolmion näyttelijöitä…

Heidi Köngäs: Hertta

Otava 2015. Äänikirjan lukija Elsa Saisio, kesto 8 h 11 min.

Sekä painettu kirja että äänikirja ostettu