Mari Jungstedt: Kun taivas tummuu

 

Ruotsissa dekkarikuningattaria riittää. Yksi heistä on Mari Jungstedt, jonka komisario Anders Knutasin tutkimuksista kertova Gotlanti-sarja on tällä hetkellä viisitoistaosainen. Innostuin aikanaan sarjasta, koska Gotlanti tuntui raikkaalta ja vähän eksoottiseltakin dekkarimiljööltä. Jaksoin seurata sarjaa kuuden osan verran, eli Kevään kalpeudessa on toistaiseksi viimeinen Gotlanti-sarjasta lukemani dekkari. Tuossa linkittämässäni jutussa avaan silloisia tunnelmiani, joista jo näkyy, että päätös sarjan seuraamisen lopettamisesta on syntynyt.

Kun kustantajalta jokin aika sitten tupsahti Mari Jungstedtin uusin dekkari Kun taivas tummuu, siirsin sen kummemmin miettimättä sivuun. Se ei aiheuttaisi toimenpiteitä, mutta sille varmasti löytyisi ottaja esimerkiksi kirja-arvonnassa. Jostain huomasin kuitenkin maininnan, että kyse on uuden Andalusia-sarjan aloitusosasta. Kun sitten otin käyttöön messutarjouksena olleen Suomalainen Plus -palvelun kuukauden kokeilujakson, päätin ottaa kirjan sittenkin kokeiluun. Palaan äänikirjakokemukseen vielä juttuni lopussa.

Kun taivas tummuu ja oletettavasti tulevatkin Andalusia-sarjan osat sijoittuvat Málagaan ja sen lähiympäristöön. Prologissa ollaan jossain päin Ruotsia ja nimeämätön henkilö löytää vanhan komean rakennuksen uumenista kirjeen, jonka lukeminen muuttaa hänen elämänsä: ”Sillä hetkellä hänestä tuli joku toinen.”

Sitten hypätään nykyhetkeen ja Andalusian Rondan kaupungin liepeille. Syyttäjä Florian Vega ruotsalaisen Marianne-vaimonsa kanssa vierailee kaupungissa esitelläkseen sitä hiljakkoin Espanjaan muuttaneille ruotsalaisille ystävilleen Evalle ja Peterille. Hyvin alkanut viikonloppureissu muuttuu kuitenkin painajaiseksi, kun Florian ensin katoaa ja löytyy sitten Guadalevínjoesta kuolleena. Onko kyseessä onnettomuus, itsemurha vai murha?

Syyttäjän kuolema herättää tietysti huomiota ja huolta, ja niinpä sitä ryhtyy tutkimaan rikostutkija Hector Correa, komeasti harmaantunut vaimonsa kuolemaa edelleen sureva leskimies.

Lukija tutustuu myös ruotsalaiseen äidinkielen ja espanjanopettaja Lisaan, jonka aviomies on yllättäen ilmoittanut rakastuneensa heidän tyttärensä ikäiseen naiseen. Lisa on raunioina, mutta sisuuntuneena hän päättää sijoittaa omakotitalon myynnistä saamansa rahat unelmaansa eli pieneen taloon Andalusian vuoristossa.

Toisessa aikatasossa seurataan 1970-luvun alussa raskaana olevan Rafaela Molinan vaiheita. Rafaelan sulhanen kuuluu Francoa kannattavaan perheeseen ja on parhaillaan suorittamassa asepalvelustaan. Työläisperheen tytär Rafaela odottaa kaksosia, joista toinen valitettavasti kuolee synnytyksessä.

Lukija tietysti tietää, että kaikkien näiden juonilinjojen on liityttävä jossain vaiheessa yhteen, ja niin myös tapahtuu. Lisan ja Hectorin polut risteävät onnekkaasti, ja Lisa palkataan tulkiksi, kun poliisi kuulustelee Evaa ja Peteriä. Murhatapaus alkaa kutkuttaa hänen uteliaisuuttaan, ja avuksi Lisan omissa tutkimuksissa on ripeäotteinen ystävätär Annie, joka työskentelee espanjanruotsalaisten paikallislehdessä toimittajana.

Kun taivas tummuu on hyvin tyypillinen kepeähkö dekkari, jossa yhdistyvät esimerkiksi matkakirjan ja ihmissuhderomaanin ainekset jännityselementteihin. Syyttäjä Florian Vegan murha liittyy inhottavaan Espanjan historian vaiheeseen, josta lukisi mielellään enemmänkin kuin Jungstedt on halunnut kertoa. Sen sijaan lukija saa nauttia esimerkiksi Lisan remontoinnin sekä loistavien aterioiden tarkasta kuvailusta.

Rikoksia tapahtuu nykypäivässä vielä lisääkin ennen kuin poliisit odotetusti nappaavat syyllisen. Rikosjuoni on jälleen oivallinen, mutta se ei oikein pääse kunnolla oikeuksiinsa Jungstedtin harmillisen pinnallisessa käsittelyssä. Siksi Kun taivas tummuu jää jälleen ihan kivan välipaladekkarin tasolle.

Lupasin vielä palata teoksen äänikirjaversioon. Kuuntelin kirjan siis äänikirjana, kuten monet dekkarit nykyään. Kun taivas tummuu -dekkarin lukija on näyttelijä Jonna Järnefelt. Minulla ei ole pahaa sanottavaa näkemästäni Järnefeltin näyttelijäntyöstä, päinvastoin, mutta äänikirjalukijana hän ei tämän kokemuksen perusteella ole tosiaankaan parhaasta päästä.

En oikein ymmärrä, miksi. Luulisi, että ammattilainen ei sortuisi jatkuvaan sanojen ja lauseiden kummalliseen painottamiseen. Yleensä totun melko nopeasti lukijoiden persoonallisiin lukutapoihin, mutta tähän en niin millään. Lisäksi tuntui, että aina välillä Järnefelt oli unohtanut, että nyt pitää lukea äänikirjaa, ja lukikin ihan luonnollisesti, mutta sitten tuli taas kummallisia loppukiekaisuja. Lisäksi luenta on välillä korostetun hi-das-tet-tu-a. Aargh!

Mari Jungstedt: Kun taivas tummuu (Innan molnen kommer)
Suom. Terhi Vartia.
Otava 2020. 286 s.
Äänikirjan lukija Jonna Järnefelt, kesto 8 h 30 min.

Painettu kirja arvostelukappale, äänikirja Suomalainen Plus -kokeilujakso.

Mari Jungstedt: Kevään kalpeudessa

Ruotsalainen dekkarikirjailija Mari Jungstedt kuuluu tällä hetkellä niihin kirjailijoihin, joiden tuotannon parissa viihdyn huonommin kuin aikaisemmin. Pidin Jungstedtin Gotlantiin sijoittuvaa kirjasarjaa aluksi hyvinkin raikkaana ja erilaisena, mutta sarjan edetessä olen alkanut kyllästyä. Jungstedt polkee paikallaan, eikä sarja kehity. Harmi. Vika on ehkä siinä, että Jungstedt on, kuten takakansikin sanoo, ruotsalaisen rikoskirjallisuuden supertähti. Kun rahanteon kaava on löytynyt, sitä ei kannata lähteä muuntelemaan. Hukkaantuu vielä. Lisäksi harmittaa, että toinenkin ruotsalainen menestysdekkaristi Anna Jansson on siirtänyt oman sankarittarensa Gotlantiin. Idyllinen saari alkaa olla todellinen rikollispesäke!

Ruotsissa on tänä keväänä ilmestynyt Jungsteedtin sarjan kymmenes osa, Den sista akten, ja suomennoksista uusin Hiljaisuuden hinta on sarjan seitsemäs. Kirjailija ei siis osoita uupumisen merkkejä, vaikka lukija täällä alkaakin pikkuisen hyytyä. Olen lukenut ja hankkinut itselleni kovakantisina kirjoina sarjan viisi ensimmäistä osaa, mutta nyt lukemani kuudes osa Kevään kalpeudessa on kotoisin kirjaston hyllystä. Hyvä niin. Kertalukemisen kirja kyllä kestää, mutta tuskin tulisin siihen uudelleen tarttuneeksi koskaan.

Jungstedtin sarjassa on useita päähenkilöitä. Keskeinen on tv-uutisten aluetoimituksen toimittaja Johan Berg, joka ensimmäisessä osassa saapuu saarelle ja tutustuu naimisissa olevaan Emma Winarveen. Pari rakastuu tulisesti. Näiden kahden suhde kulkee läpi sarjan hurjana vuoristoratana, välillä erotaan ja sitten taas ollaan kuin kyyhkyset. Erityisesti Emman tunne-elämä on myrskyisää. Johan toimittajana sotkeutuu rikostapauksiin ja on mukana myös selvittelemässä niitä, ja Emma taas sotkeutuu mukaan usein muuten vain, koska tuntee paikallisia ihmisiä. Emman henki on ollut useammankin kerran todellisessa vaarassa, vaikkei hän mikään salapoliisi ole, vaan perheenäiti ja luokanopettaja. Johanin työparina on räväkkä kuvaaja Pia Lilja, joka myös on paikallisia ja hyvin terävävainuinen.

Varsinaisen rikostutkinnan hoitavat kuitenkin poliisit, komisario Anders Knutas ja hänen työparinsa Karin. Molempien yksityiselämää puidaan myös melko paljon. Aluksi poliisin ja toimittajien välit ovat kireähköt, mutta tässä kuudennessa osassa henkilöt ovat jo hyvin tuttuja keskenään ja yhteistyö tuntuu sujuvan kitkatta.

Kevään kalpeudessa -kirjassa selvitellään klassista rikosta: paikallinen tunnettu yrittäjä on murhattu isoissa juhlissa syanidilla. Lukija kuitenkin tietää, että juoma, johon syanidi oli ujutettu, oli tarkoitettu eräälle toiselle henkilölle. Poliisille tämä seikka valkenee vasta kirjan puolivälissä. Murhatutkinnan välissä lukija pääsee tutustumaan nimeämättömän henkilön lapsuuden- ja nuoruudenmuisteluihin. Kammottava, tyrannimainen narsistiäiti on alistanut ja tuhonnut poikansa elämän väkivallalla ja oikuttelulla. Jotakin on tapahtumassa, jotakin pahaa. Kirjan loppupuolella lukija alkaa aavistella, kenet nimeämätön kertoja haluaisi tuhota ja kuka kertoja itse voisi olla.

Poliisi tutkii murhatun miehen taustoja ja huomaa, että tällä on itse asiassa todella paljon vihamiehiä. Mies on Gotlannissa hyvin tunnettu ohjelmanjärjestäjäyrittäjä, jonka hiljattain avatussa nuorisodiskossa on ollut runsaasti järjestyshäiriöitä. Pari viikkoa aiemmin diskon yhteydessä pahoinpideltiin 16-vuotias poika, joka kirjan alussa makaa edelleen koomassa sairaalassa ja myöhemmin kuolee vammoihinsa. Tapaus on nostattanut paljon kohua ja vihaa mm. diskon omistajaa kohtaan. Mies kuitenkin kiistää kaiken syyllisyytensä ja kääntää syytökset holtittomiin vanhempiin.

Juoni on itse asiassa kirjassa aika hyvä, vaikka lopussa paljastuukin asioita, jotka on tahallaan lukijalta pimitetty. Kelpo runko on kuitenkin osittain pilattu muulla löysyydellä. Esimerkiksi Johanin ja Emman osuus on tällä kertaa täysin olematon, eikä heidän mukana olonsa kirjassa ole oikeastaan lainkaan perusteltu. Johan tutkii kyllä mm. nuorisodiskon meininkiä ja kauhistelee 12-vuotiaita humalikkoja ja tyttöjen yliseksikästä pukeutumista (huomaa siis yhteiskuntakritiikki!), mutta varsinaiseen rikokseen hän ei kovinkaan paljoa panosta. Emma ajautuu aivan viime sivuilla mukaan tarinaan, ja taas saadaan dramatiikkaa parsikunnan elämään.

Pikkuiset virheet ja huolimattomuudet tarinassa alkoivat ärsyttää oikeastaan jo alussa. En ole aivan varma omasta asiantuntemuksestani, mutta ihmettelen, miksi suomennoksessa puhutaan välillä Pia Liljasta valokuvaajana ja välillä kuvaajana. Kyseessä on siis nimenomaan tv-toimituksen kuvaaja, joten olettaisin, että päätehtävä on kuvata elävää kuvaa lähetyksiin. Kai tv:ssäkin stillkuvia tarvitaan, mutta liikkuva kuva lienee etusijalla? Pian käsittelemästä materiaalistakin puhutaan paikoin kuin kyseessä olisivat valokuvat.

Tekstiin on jäänyt myös joitakin selkeitä kömpelyyksiä. Pari esimerkkiä:

- Katso tuota väriä. Onpa outoa, Sohlman mumisi. Hän kyykistyi tutkimaan ruumista.

    Knutas ihmetteli vainajan kasvojen väriä. Hän ei muistanut koskaan nähneensä mitään sellaista.

Hän tarttui sen sijaan jalkalamppuun ja löi olan takaa ikkunaa, niin että lasi meni rikki. --- Hän sai vaivalloisesti ikkunan säpistä, kiipesi ulos ja putosi nurmikolle.

Suomentajan piikkiin laitan mm. termin ovenvartija, kun kyse on portsarista tai järjestysmiehestä. Vaikuttaa kömpelöltä, minusta. Samoin jotkut sanajärjestykset ovat kummallisia, eikä kieli muutenkaan kovin luistavaa:

Karin pukeutui nuorison tyyliin. Hän oli poliisiksi laiha, ja pituuttakin oli vain 159 senttiä. Karin oli oikea poikatyttö. Hänellä oli lyhyet tummat hiukset ja tummat silmät, joita hän ei meikannut juuri koskaan, vähän ripsiväriä vain käytti.

Mari Jungstedt: Kevään kalpeudessa (Den mörka ängeln)

Suom. Sanna Manninen. Otava 2011. 320 s.

Jungstedtin suomennettu tuotanto:

Kesän kylmyydessä

Meren hiljaisuudessa

Saaren varjoissa

Muurien kätköissä

Aamun hämärissä

Kevään kalpeudessa

Hiljaisuuden hinta 

Lomaviikon dekkarikooste osa 1

Anna Jansson: Unissakävelijä (Drömmen förde dig vilse).

Gummerus. 350 s. ilm. 2010, suom. 2011, Sirkka-Liisa Sjöblom.

”Harryn oli vaikea heittää tavaroita pois, varsinkin kirjoja. Kun lukee kirjan, tulee osalliseksi siitä – tavallaan tekee kirjan lukiessaan sen ja lisäillessään siihen omia ajatuksiaan ja pohdintojaan, ja sen jälkeen siitä ei voi enää luopua.” (Unissakävelijän yksi henkilöistä ajattelee.)

Ruotsalaisen dekkarikirjailijan Anna Janssonin kirjojen päähenkilö on komisario Maria Wern. Unissakävelijä on jo kymmenes suomennettu Maria Wern -dekkari, joten Mariasta on tullut ajan mittaan aika tuttu henkilö, jos on minun tapaani seurannut hänen uraansa alusta asti. Alkupuolen dekkarit ilmestyivät ruotsalaisen dekkarin nousukauden kuumimmassa vaiheessa, mutta eivät edustaneet sen ihan parhainta antia. Jansson kirjoittaa tyylipuhdasta poliisiromaania ihmissuhdeongelmilla höystettynä. Ensimmäisissä kirjoissa Maria on naimissa suuren rakkautensa Kristerin kanssa. Lukijalle ei kuitenkaan koskaan valjennut, miksi fiksu Maria roikkui typerässä, lapsellisessa ja täysin vastuuntunnottomassa miehessä. Kaiken kruununa oli vielä aivan hirviömäinen anoppi. Jotenkin Maria onnistui selviytymään kaaosmaisesta perhe-elämästään lastenhoito- ja rahahuolien suossa ja siinä sivussa vielä ratkomaan rikoksiakin Tukholman liepeillä.

Aika monta osaa sitten Maria kuitenkin muutti Gotlantiin, ensin kesätöihin, mutta nyttemmin jo vakituisesti. Hylynryöstäjä sijoittui Gotska Sandön saarelle Gotlannin pohjoispuolelle. Mitä pidemmälle sarja on edennyt, sitä synkkäsävyisempiä rikoksia Maria on joutunut ratkomaan. Hylynryöstäjä lähenteli tunnelmaltaan jo kauhuromaania. Yksityiselämässään Maria on tehnyt ratkaisuja, sillä hän on eronnut lopultakin Kristeristä. Aiemmissa osissa Maria on huomannut olevansa rakastunut työtoveriinsa, mutta ikävä ampumatapaus pilasi suhteen. Mies selvisi ampumisesta täpärästi hengissä mutta masentui pahasti. Tässä viimeisessä osassa Maria yrittää saada mieheen ja suhteeseen eloa. Marian lapset ovat koko romaanin ajan isovanhempiensa luona, joten lastenhoito-ongelmia ei tällä kertaa (onneksi) käsitellä.

Unissakävelijä alkaa pelottavasti. Maria on matkalla kapakkaillasta kotiin, kun hän näkee kolmen naamioituneen miehen potkivan maassa makaavaa teinipoikaa. Maria ryntää apuun, mutta joutuu itse pahasti hakatuksi. Yksi pahoinpitelijöistä pistää häntä lisäksi verisellä injektioneulalla. Myöhemmin poika kuolee sairaalassa vammoihinsa, ja Maria joutuu toipumaan pahoinpitelystä samalla peläten vakavaa tartuntaa. Pian kaupungissa alkaa tapahtua lisää yhä kammottavampia murhia. Niin kuin aina, Jansson pudottelee johtolankoja ja vihjeitä, joita lukijan pitäisi poimia. Usein ne johtavat harhaan, vaikka poliisitkin tuntuvat niitä välillä tutkivan. Jansson on kehittynyt vuosien varrella, vaikka hieman vähemmänkin kirjassa voisi olla kammottavuuksia.

Mari Jungstedt: Aamun hämärissä (I denna ljuva sommartid)

Otava. 320 s. Ilm. 2007, suom. 2010 Sanna Manninen.

Mari Jungstedt on toinen ruotsalainen naisdekkaristi, jonka kirjat sijoittuvat Gotlantiin. Paikka alkaa olla dekkarinystävän mielessä jo niin pelottava paikka, että kun pari kesää sitten joku ehdotti siellä käymistä, vaistomaisesti ensin kieltäydyin. Jäi vielä menemättä, mutta kiinnostavalta kesäsaarelta paikka tuntuu näiden kirjojen perustelleella. Aamun hämärissä on Jungstedtin viides suomennettu teos.

Jungstedtilla on romaaneissaan poliisin lisäksi myös toimittaja, joka jahtaa uutisia ja samalla rikollisia. Jungstedt on taustaltaan itse toimittaja, mikä selittänee seikan. Janssonilla on sairaanhoitajamenneisyys, ja tuossa Unissakävelijässäkin on mukana lääkäri ja sairaalaväkeä. Poliisiasemalla Jungstedtin kirjoissa johdossa on komisario Anders Knutas, mutta parissa viime kirjassa enemmän huomiota on saanut hänen alaisensa Karin Jacobsson, joka tällä kertaa tuuraa esimiestään tämän kesäloman aikana.

TV-toimittaja Johan Berg tekee rikoksista uutisia sekä paikallisuutisiin että pyydettäessä valtakunnanlaajuisiin lähetyksiin. Berg on aikaisemmin rakastunut erään rikostapauksen yhteydessä Emmaan, mutta edellisessä osassa pariskunta ajautui välirikkoon. Tätä ihmissuhdeongelmaa kirjassa myös ratkotaan.

Rikosjuoni on ovela. Leirintäalueella murhataan aamulenkillä ollut perheenisä. Tapaus vaikuttaa täysin käsittämättömältä, eivätkä sen paremmin poliisit kuin toimittajatkaan pääsee eteenpäin, vaikka kaikkia suuntia pengotaan. Uhri on ollut onnellisesti naimisissa, ja hänellä on pieni rakennusfirma. Vähitellen selviää, että miestä on uhkailtu. Pimeää työvoimaa jäljitetään. Sitten tapahtuu toinen murha, joka pistää lopultakin tutkintaan vauhtia. Karin jäljittää tapahtumia myös Gostka Sandönin saarelle.

Jungstedt häviää vertailussa kyllä Janssonille, mutta ihan luettava Aamun hämärissä on sekin. Sopivaa rentoutusta lomalle. Kummankin kirjailijan teokset ovat sellaisia, että niitä ei tarvitse lukea aikajärjestyksessä. Sopivasti kerrataan ihmissuhdetaustoja joka osassa, jotta mukana pysyy. Rikostapaukset ovat aina itsenäisiä.