Peter James: Kuolema kulkee kulisseissa

Olen aloittanut brittibestselleristi Peter Jamesin Roy Grace -sarjan lukemisen ihan väärin. Luin ensimmäiseksi sarjan kolmannen osan Kuolema ei riitä, ja nyt jatkoin äänikirjaversion viettelemänä suoraan osasta kahdeksan Kuolema kulkee kulisseissa. Eipä tuo nyt niin kovin haitannutkaan, vaikka Gracen ja hänen työtovereittensa yksityiselämääkin kirjoissa käsitellään. Mutta jos nyt haluaisin palata sarjassa taaksepäin, olisi Gracen omaan elämään liittyvä juonikuvio pilalla. Sen verran mehukas käänne nimittäin tapahtuu sillä rintamalla.

Kahden luetun dekkarin perusteella on helppo nähdä, miksi Jamesista niin kovasti pidetään. Juonenpunonnassa, jännitteen luomisessa ja tunnelman tihentämisessä hän on oikein taitava. Yllättäviä juonenkäänteitä ja toimintaa riittää, mutta silti tarina pysyy siistinä. Keskeisiä henkilöitä kuvataan riittävästi, jotta he ovat kiinnostavia, ja päähenkilö Roy Grace on sympaattinen hyvä poliisi, mainio esimies ja kunnon avopuoliso. Sarjamaisuus on pohdittua ja toimivaa. Mukaan pääsee mistä kohtaa sarjaa tahansa, mutta aikaisemmat vaiheet tuntevia ei kuitenkaan pitkästytetä vatvomalla vanhoja asioita.

Poptähtien kuningatar Gaia on jonkinlainen yhdistelmä Madonnaa ja Lady Gagaa. Gaia on jumaloitu ja palvottu idoli, joka on noussut Brightonin köyhiltä liepeiltä kansainväliseksi ikoniksi. Los Angelesissa asuvan Gaian assistentti ammutaan tähden autoon ja on todennäköistä, että murhaaja erehtyi. Uhrin piti olla Gaia. Varjoissa vaaniva murhaaja ei kuitenkaan estä Gaiaa lähtemästä synnyinkaupunkiinsa kuvaamaan historiallista elokuvaa Brightonin kuninkaallisessa paviljongissa. Kuinka ollakaan, Grace saa vastuulleen tähden turvallisuuden. Kyse ei ole vain upean kaunottaren ja tämän pienen pojan hengestä vaan myös Brightonin kaupungin maineesta. Varaa munauksiin ei ole.

Samaan aikaan Gaian vierailun kanssa Brightonin poliisilla on käsissään merkillinen henkirikos. Maatilan kanalasta löytyy lannan poiston yhteydessä miehen ruumiin torso. Ruumiissa ei siis ole päätä eikä raajoja. Tutkinta on arvattavasti hankala, koska uhrin tunnistaminen tuntuu ainakin alkuun täysin mahdottomalta. Edes kuolinaikaa ei pystytä kunnolla määrittelemään. Mutta sitkeä poliisityö johtaa lopulta toivottuun tulokseen.

Gaian vierailun yllä häilyy runsaasti mustia pilviä. Lukija pääsee seuraamaan pariakin pahasti vinksahtanutta henkilöä, joilla tuntuu olevan pahat mielessään Gaian suhteen. Miten mahtaa Gracen suojelutehtävä onnistua? Kaiken lisäksi miehellä on riesanaan vankilasta vapautunut rikollispomo, joka tuntuu ottaneen Gracen raskaana olevan avovaimon uhkailujensa kohteeksi. Grace on myös lopultakin päättänyt anoa eroa kymmenen vuotta aiemmin kadonneesta vaimostaan voidakseen mennä uudelleen naimisiin.

Eniten minua kuitenkin kieltämättä jännittävässä dekkarissa kiehtoi miljöökuvaus. Olen nimittäin aikoinani kielikurssimatkalla käynyt tuossa kirjassa paljon kuvatussa Brightonin kuninkaallisessa paviljongissa. Paljoa en enää muista, koska aikaa on tosiaan kulunut melkoisesti, mutta James sai vanhat, pölyttyneet muistikuvat kummasti hereille.

Kielimatkailijan pokkarikameralla näpsimät turistikuvat ovat kummasti haalenneet. Alemmassa kuvassa on kuninkaallinen vuode, joka jäi teinitytön mieleen. Charlesin ja Dianan häät olivat kurssimatkamme aikaan ihan juuri tuloillaan, ja koko Britannia kohisi vain niistä. Oli kutkuttavaa kuvitella, miten nuoripari viettäisi hääyötään katosvuoteessa. Wikipedian sivuilla on kuvia myös valtavasta kattokruunusta, joka on keskeinen Jamesin dekkarijuonessa. Kannattaa kurkata.

Peter James: Kuolema kulkee kulisseissa (Not Dead Yet)

Suom. Maikki Soro. Minerva kustannus 2014. Äänikirjan lukija Antti Pääkkönen, kesto 16 h 45 min.

Äänikirja ostettu Elisa Kirjasta.

Roy Grace -sarja:

Kuoleman kanssa ei kujeilla

Kuolema katsoo kohti

Kuolema ei riitä

Kuolema peittää jäljet

Kuolema ei käy kauppaa

Kuolema kulkee kannoilla

Kuoleman koura on kylmä

Kuolema kulkee kulisseissa

Kuoleman kello käy

Kuolema leikkii tulella

Kuolema merkitsee omansa

Peter James: Kuolema ei riitä

Nyt on käynyt niin, että allekirjoittanut, mukamas hyvinkin dekkarigenrestä ns. kartalla itseään pitävä kirjabloggaaja on mennyt sotkemaan kaksi kirjailijaa pahan kerran toisiinsa. Olen nimittäin näihin päiviin asti onnistunut kuvittelemaan, että useiden henkilöiden uutterasti kehuma brittidekkaristi Peter James ja amerikkalainen bestsellertehtailija James Patterson ovat yksi ja sama kirjailija… Pattersonilta olen joskus jonkin jännärin lukenut, ja silloin olen tehnyt päätöksen, etten enempää tuhlaa aikaani hänen nimissään kirjoitettuihin teoksiin.

Onneksi kuuluminen Facebookin Dekkariryhmään lopulta avasi silmäni ja tajusin, että on olemassa Peter James, joka siis ei ole James Patterson. Päätin uteliaisuuttani kokeilla, millaisia kirjoja tämä James kirjoittaa. Omassa lähikirjastossamme ei ollut Roy Grace

-sarjan aloitusosaa paikalla, eikä sitä löytynyt pääkirjastonkaan hyllystä. Lähinnä alkua oli sarjan kolmas osa Kuolema ei riitä (James Bond -mielleyhtymä muuten tästä). Vaikka mieluiten lukisin sarjat järjestyksessä, en viitsinyt ryhtyä varaamaan kirjaa, vaan nappasin tämän mukaani. Saisi siitä ainakin selville, kannattaisiko kirjoja ylipäätään lukea.

Kyllä näemmä kannattaa. Luin melkein viisisataasivuisen kirjan kahdessa päivässä, lomalla tosin, ja viimeiset luvut silmät lautasina ja tukka pystyssä keskellä yötä. Kunnon meininkiä siis. Mikä parasta, tätä on paljon lisää.

Rikosylikomisario Roy Grace työryhmineen tutkii rikoksia Brighton & Hoven alueella. Jo tämä miljöövalinta osui kohdallani aika lailla nappiin, sillä en muista aiemmin lukeneeni Brightoniin sijoittuvaa kirjallisuutta. Vietin 1980-luvun alussa kolme viikkoa kaupungissa kielikurssilla, joten oli hauskaa antaa alitajunnasta putkahdella muistikuvia paikoista, joita kirjassakin kuvattiin.

Grace on noin nelikymppinen poliisimies, jonka vaimo Sandy on kadonnut kuin tuhka tuuleen yhdeksän vuotta aiemmin. Ymmärsin, että aiemmissa osissa on jo aihetta sivuttu, ja tässä kirjassa Grace saa vihjeen, että hänen vaimonsa on nähty Münchenissä. Kesken murhatutkimuksenkin tutkinnanjohtaja lähtee vihjeen perässä Saksaan päiväksi. Ryntäily on pilata uuden, juuri kukoistukseen puhkeamassa olevan rakkaussuhteen.

Kaunis ja rikas edustusrouva Katie Bishop löytyy luksustalonsa makuuhuoneesta alastomana ja kuristettuna kaasunaamari kasvoillaan. Onko kyseessä murha vai pieleen mennyt seksileikki? Katien aviomies Brian Bishop tavoitetaan golfklubiltaan pelaamasta elämänsä parasta golfkierrosta. Mies tuntuu murheen murtamalta kuullessaan tapahtuneesta eikä voi käsittää, kuka olisi voinut haluta murhata hänen vaimonsa. Poliisi suhtautuu menestyvään liikemieheen alusta saakka epäluuloisesti, vaikka tämän alibi tuntuu olevan kunnossa.

Lukija saa seurata myös murhaajan toimia ja ajatuksenjuoksua alusta alkaen. Käy nopeasti ilmi, ettei uhreja valita umpimähkään, vaan naiset liittyvät Brian Bishopiin tavalla tai toisella. Lopulta myös Roy Grace alkaa raivostuttaa sadistista murhaajaa, ja seuraavaksi uhriksi valikoituu Royn uusi rakkaus.

James pyörittää kuviota piinaavasti. Verkko kiristyy murhaajan mutta samalla myös seuraavan uhrin ympärillä, aika on tiukoilla ja poliisi ehkä sittenkin hakoteillä. Lukijakaan ei oikein saa varmuutta siitä, onko Bishop sittenkin itse murhaaja vai ei. Onko miehellä muistiongelmia vai jakautunut mieli? Lisätodisteita Bishopin syyllisyydestä putkahtelee tasaiseen tahtiin, mutta samalla murtuvat poliisin rakentamat aikajanat. Miten mies on voinut olla kahdessa paikassa samaan aikaan?

Roy Grace on ihan mukavan oloinen kaveri. Vaimon katoaminen on tietysti trauma, joka ei jätä miestä rauhaan, mutta uusi rakkaus on siis tässä kolmannessa kirjassa jo hyvällä alulla. Miehellä ei ole alkoholiongelmaa eikä muitakaan tyypillisiä dekkarisankareiden pulmia, hankalaa esimiestä lukuun ottamatta. Poliisina Grace on huolellinen mutta ei poikkeuksellisen persoonallinen työtavoissaan. Hän on hyvä esimies ja reilu kaveri työtovereilleen.

James siis rakentaa juonen huolella piinaavan jännittäväksi, ja myös henkilökuvaus toimii. Ainoa kerronnassa ärsyttävä piirre on Jamesin tapa kuvata jokaisen tarinaan piipahtamaankin tulevan henkilön ulkonäköä huolella vaatetusta, kampausta ja kasvonpiirteitä myöden. En tiedä, mikä tällaisessa tyylissä minua oikein riepoo, mutta kiinnitin samaan huomiota myös suomalaisen Sebastian Lindellin kirjoissa. Ehkä syy on, että turha informaatio alkaa rasittaa. Mitä merkitystä on, minkä väriset housut ja paita on postinkantajalla? Varsinkin, kun postinkantaja vain tuo kirjeen eikä liity tarinaan mitenkään muuten? (Esimerkki omaa keksintöäni.)

Peter James on toiminut pitkään elokuvakäsikirjoittajana ja tuottajana, ja hänellä on laaja kirjallinen tuotanto. Roy Grace -sarja on ollut huippusuosittu ja sitä on käännetty kymmenille kielille. Suomessa Jamesin kustantaja on Minerva ja teoksia ovat kääntäneet Leena Mäntylä ja Maikki Soro.

Roy Grace -dekkareita on ilmestynyt tähän mennessä yhdeksän, ja Minerva on hienosti suomennuttanut kirjat ripeästi ja niinpä suomennokset ovat nyt ajan tasalla alkukielisten teosten kanssa.

Peter James: Kuolema ei riitä (Not Dead Enough)

Suom. Leena Mäntylä. Minerva 2011. 497 s.

Lainattu kirjastosta.

Roy Grace -sarja:

Kuoleman kanssa ei kujeilla

Kuolema katsoo kohti

Kuolema ei riitä

Kuolema peittää jäljet

Kuolema ei käy kauppaa

Kuolema kulkee kannoilla

Kuoleman koura on kylmä

Kuolema kulkee kulisseissa

Kuoleman kello käy