Kirjahyllyjeni kätköistä X: I-hylly

Syyskuu on jo kääntynyt lopuilleen ja on aika palata blogin sunnuntaisarjan pariin. Tänään on vuorossa Kirjahyllyjeni kätköistä X eli kirjan I.

Tuttuun tapaan hyllyyn on säilöytynyt monenlaisin perustein teoksia. Osa on kauan sitten luettuja, monet vielä lukuhetkeään odottavia. Jo kuvan perusteella kuitenkin erottuu selvästi kolmikko Irving – Itkonen – Itäranta. Siinäpä on kova trio!

Blogiani seuranneet tietävätkin jo, että John Irving on ollut vuosikymmeniä kirjarakkauteni. Alkukipinä on jälleen syttynyt lapsuudenkodissa, jonka kirjahyllystä olen äitini suosituksesta poiminut ensimmäisen Irvingini jo 80-luvulla. Se oli menoa kerrasta eli Kaikki isäni hotellit oli jotain aivan erilaista kuin mitä olin koskaan lukenut. Sisareni suosikki taisi olla Oman elämänsä sankari, jonka elokuvaversioon olen kovin tykästynyt myös. Garpin maailma on samaten loistava elokuvana mutta vielä huimasti antoisampi runsaana kirjana.  

Ihan kaikkia Irvingejä en ole itselleni omaksi hankkinut, ja näemmä Garpin maailmakin kokoelmastani puuttuu. Kuvasta puuttuu myös uusin hankintani eli Ihmeiden tie, sillä se odottelee optimistisesti tuossa luettavien pinossani. Irvingin tuotanto on runsas eikä tosiaankaan ihan tasalaatuinen. Vire alkoi mielestäni löytyä uudelleen Kunnes löydän sinut -romaanin kohdalla, ja Viimeinen yö Twisted Riverillä ja Minä olen monta ovat olleet huikeita lukukokemuksia.

Ensi kesänä olisi tarkoitus uusia Paksu heinäkuu -lukutempaus blogissani, ja siihen taidan tuon Ihmeiden tien säästää.

Lukijasuhteeni Juha Itkoseen ei ole aivan yhtä intohimoinen kuin Irvingiin. Olen ollut jo kokeneempi lukija Itkosen esikoisteoksen ilmestyessä, ja vaikka Myöhempien aikojen pyhiä tekikin vaikutuksen, se ei ollut Irvingin tavoin järisyttävä. Itkonen on mielestäni monta astetta arkisempi Irvingiä, mikä ei suinkaan ole moite. Itkosen romaaneissa minua on eniten viehättänyt kokemus samasta sukupolvesta ja pikkukaupunkilaisuuden ytimen tavoittamisesta. Nostalgiaakin on Itkosen kirjoissa juuri sopivasti, eikä se suinkaan aina ole romantisoivaa vaan paikoin aika viiltävääkin.

Itkosen teoksista olen kirjoittanut joukon lehtiarvioita, viimeisimpänä keväällä Palatkaa perhosista. Sitä varten ’jouduin’ lukemaan myös kulttiromaanin Anna minun rakastaa enemmän, joka ei lukeudu edelleenkään parhaisiin Itkosen teoksiin minun asteikollani. On toki helppo nähdä, miksi se aikanaan (ja edelleen) monia puhutteli ja herätti huomiota.

'

Suosikkini Itkosen tuotannosta on Hetken hohtava valo, josta olen kirjoittanut muun muassa näin:

”Teos on myös tutkielma isän ja pojan vaikeasta suhteesta. Eskon musertava varjo tuntuu tukahduttavan erityisesti Esan alleen. Toisaalta siellä varjossa rimpuilee myös vaimo Liisa. Ihmissuhteisiin kuuluva puhe on Eskolta jäänyt oppimatta, eikä Esakaan siinä kovin hyvä ole: ”Kaikki tärkeä jää aina sanomatta. Kaiken olennaisen, sen mistä todella pitäisi puhua, ihmiset pitävät sisällään. Sen takia elämä on sellaista kuin se on. Haparointia pimeässä. Yhtä jatkuvaa väärinkäsitystä.”

Itkonen on jälleen kirjoittanut vaikuttavan ja nautittavan romaanin. Henkilökuvauksen ohella vahvaa on tarkasti piirretty ajankuva.”

Kolmantena muttei suinkaan vähäisimpänä I-hyllyläisenä esittelen huikean Emmi Itärannan. Itärannan Teemestarin kirja on oivallinen esimerkki siitä, että kokenutkin lukija voi hurmaantua hienon lukukokemuksen äärellä:

”Minä ihastuin paitsi kieleen, taitavasti rakennettuun maailmaan ja kiehtovaan tarinaan myös tiettyyn japanilaiseen tyyliin, joka kirjasta huokuu. Teeseremonioitten ikiaikaisuus, rauha ja kunnioitus säteilevät tyyneyttä koko kirjan tunnelmaan. Loppuratkaisu on vääjäämätön, mutta Itäranta ujuttaa siihen taitavasti myös pienen toivonkipinän.”

Edelleen allekirjoitan joka sanan!

Itärannan toinen romaani Kudottujen kujien kaupunki on muutamaa astetta hankalampi lähestyä ja vaatii lukijalta ponnistelua esikoisteosta enemmän. Itärannan tapa käyttää kieltä on kuitenkin ennallaan ja edelleen yhtä lumoavaa. Kovasti odotan hänen tuotannolleen jatkoa. 

***

Mitä ajatuksia kokoelmani tämä osuus herättää Sinussa? Mitä tuttuja kirjoja löysit listasta? Mitä olennaista näyttäisi puuttuvan? Mikä lukemattomista ehdottomasti pitäisi ottaa pian lukuun?

***

I-hylly (24.9.2016):

Anilda Ibrahimi: Punainen morsian (Tammi, 2010), ostettu, lukematta
Jarmo Ihalainen. Perheestä ja alastomana juoksemisesta (Sammakko, 2012), ostettu, lukematta, poistettu 2.1.2018
Gerry Birgit Ilvesheimo: Kuristajaviikunat (Johnny Kniga, 2003), ostettu ja a-kpl, luettu
John Irving: Kaikki isäni hotellit (Tammi,1981), ostettu, luettu
John Irving: Ystäväni Owen Meany (Tammi,1989), ostettu, luettu
John Irving: Tuulesta temmattu tyttöystävä (Tammi, 1996), ostettu, lukematta
John Irving: Sirkuksen poika (Tammi, 1994), ostettu, luettu, poistettu 2.1.2018
John Irving: Leski vuoden verran (Tammi, 1998), ostettu, luettu, poistettu 2.1.2018
John Irving: Neljäs käsi (Tammi, 2001), ostettu, luettu, poistettu 2.1.2018
John Irving: Kunnes löydän sinut (Tammi, 2006), ostettu, luettu
John Irving: Viimeinen yö Twisted Riverillä (Tammi, 2010), ostettu, luettu
John Irving: Minä olen monta (Tammi, 2013), ostettu, luettu
John Irving: Ihmeiden tie (Tammi, 2016), ostettu, lukematta
John Irving: Vesimies (Tammi, 1991), ostettu, luettu, poistettu 2.1.2018
Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen (Tammi, 2016), ostettu, lukematta
Sisko Istanmäki: Liian paksu perhoseksi (Kirjayhtymä, 1995), ostettu, luettu
Juha Itkonen: Anna minun rakastaa enemmän (Teos, 2005), ostettu, luettu (nykyinen kappale, pokkariversio, taitaa olla lahja kustantajalta) poistettu 9.5.2017
Juha Itkonen: Kohti (Otava, 2007), a-kpl, luettu poistettu 9.5.2017
Juha Itkonen: Hetken hohtava valo (Otava, 2012), a-kpl, luettu poistettu 9.5.2017
Juha Itkonen: Ajo (Otava, 2014), a-kpl, luettu poistettu 9.5.2017
Juha Itkonen: Palatkaa perhoset (Otava, 2016), a-kpl, luettu poistettu 9.5.2017
Emmi Itäranta: Teemestarin kirja (Teos, 2012), arvontavoitto kustantajalta, luettu
Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki (Teos, 2015), ostettu, luettu
Eowyn Ivey: Lumilapsi (Bazar, 2013), ostettu, lukematta


***

Kirjahyllyjeni kätköistä -sarja:

A-hylly
B-hylly
C-hylly
D-hylly
E-hylly
F-hylly
G-hylly
H-hylly (Haa – Hol)
H-hylly (Hon-Höe)

Juha Itkonen: Anna minun rakastaa enemmän

Luin aikoinaan Juha Itkosen esikoisromaanin Kaikkien aikojen pyhiä (2003, Tammi) melko tuoreeltaan, koska meillä oli töissä innokas joukko, joka päätti lukea kaikki silloiset Finlandia-ehdokaskirjat. Itkosen kirjailijanuran alku oli siis loistokas: kerta rykäyksellä F-ehdokkaaksi ja päälle vielä Kalevi Jäntin palkinto. Muistaakseni en olisi itse tuolloin valinnut Itkosen kirjaa Finlandia-voittajaksi, vaan taisin veikata peräti voittajaa eli Pirkko Saision Punaista erokirjaa (2003, WSOY).

Sittemmin olen kirjoittanut lehtiarvion kaikkiaan kolmesta Itkosen romaanista eli teoksista Kohti (2007, Otava), Hetken hohtava valo (2012, Otava) ja Ajo (2014, Otava). Tästä joukosta olen eniten pitänyt keskimmäisestä. Olen kirjoittanut siitä muun muassa näin:

”Teos on myös tutkielma isän ja pojan vaikeasta suhteesta. Eskon musertava varjo tuntuu tukahduttavan erityisesti Esan alleen. Toisaalta siellä varjossa rimpuilee myös vaimo Liisa. Ihmissuhteisiin kuuluva puhe on Eskolta jäänyt oppimatta, eikä Esakaan siinä kovin hyvä ole: ”Kaikki tärkeä jää aina sanomatta. Kaiken olennaisen, sen mistä todella pitäisi puhua, ihmiset pitävät sisällään. Sen takia elämä on sellaista kuin se on. Haparointia pimeässä. Yhtä jatkuvaa väärinkäsitystä.”

Itkonen on jälleen kirjoittanut vaikuttavan ja nautittavan romaanin. Henkilökuvauksen ohella vahvaa on tarkasti piirretty ajankuva.”

Itkosen uran alkupään suuri menestysteos, jopa läpimurto, Anna minun rakastaa enemmän on kuitenkin aikanaan jäänyt väliin. Sitä ovat monet kirjanystävät kehuneet kovasti ja on jopa hieman kohotettu kulmia, kun on käynyt ilmi, että juuri se Itkonen on jäänyt minulta lukematta. Niin paljon asia on kuitenkin vuosien mittaan edennyt, että kirjan pokkariversio on telakoitunut jossain vaiheessa kirjahyllyyni.

Itkos-fanien suureksi riemuksi kyseiseen kulttiteokseen on tänä keväänä tulossa jatkoa nimellä Palatkaa perhoset. Kustantajan järjestämien tulossa olevien julkkareiden ohjelma on hulppea, ja harmittaa todella, että en pääse paikan päälle kirjan ilmestymistä juhlistamaan. Olen kuitenkin päättänyt kirjan lukea heti tuoreeltaan, joten nyt oli korkea aika paikata jälleen yksi ammottava aukko reikäisessä sivistyksessäni. Anna minun rakastaa enemmän kuului siis menneen talvilomani lukemistoon.

Lukiessani en voinut olla miettimättä, kuinka paljon vaikutusta oli lukuajankohdalla ja sillä, millainen lukija olen nyt verrattuna kymmenen vuoden takaiseen aikaan. AMRE on aikalaisromaani, eli teoksen nykyhetki ulottuu miltei kirjan julkaisuhetkeen 2000-luvun alkuvuosiin ja menneisyyttä kelataan auki maltillisesti, ’vain’ jonnekin 1970-luvulle asti. 1990-luvun lama toimii yhtenä merkittävänä vedenjakajana tarinassa aivan kuten Hetken hohtavassa valossakin.

Myös Hämeenlinnalla on keskeinen osuutensa tarinassa, vaikka merkittävä osa tapahtumista sijoittuukin New Yorkiin. Sallan lukupäiväkirja -blogin Salla pitää tätä piirrettä raikkaana tuulahduksena suomalaisessa kirjallisuudessa, koska hän on lukenut teoksen tuoreeltaan. Nyt lukiessani en tätä sen kummemmin noteerannut, koska on helppo suoralta kädeltä luetella useitakin tuoreehkoja kotimaisia teoksia, jotka sijoittuvat New Yorkiin tai vaikkapa Lontooseen.

AMREn päähenkilöt ja minäkertojat ovat Leena Vaahtera ja Antti Salokoski. Heitä yhdistää Suvi, Leenan ainoa lapsi ja Antin nuoruuden suuri rakkaus. Lahjakas ja kaunis Suvi on toteuttanut sen, mistä miljoonat taitavat haaveilla: hänestä on tullut supersuosittu lauluntekijä ja laulaja. Kyse ei ole mistään kotikutoisesta iskelmätähteydestä vaan ihan oikeasta amerikkalaisesta unelmasta. Tarina kuitenkin alkaa lehtileikkeellä, jossa kerrotaan Summer Maplen alias Suvi Vaahteran mystisestä katoamisesta Afrikan-vierailullaan. Espoolaisessa lähiössä kolmikymppinen Antti on huolesta sairaana vaimon valvovan silmän alla, ja huolissaan on tietysti myös äiti Leena. Onko Suvi enää hengissä? Vai onko kyseessä vain julkisuustemppu levymyynnin vauhdittamiseksi?

Kummankin näkökulmista aletaan keriä tapahtumia auki alusta käsin. Alku on siis eri kohdissa: Leenalla jossakin nuoruudessa, kun hän on aikoinaan kohdannut Suvin isän Riston, rakastunut ja mennyt naimisiin, Antilla myöhäisteini-iässä, kun hän varsinaisesti kohtasi Suvin. Kumpikin kertoo tarinaa Suvista ja tämän ällistyttävästä urasta ja samalla omista vaiheistaan. Siinä sivussa Itkonen tulee analysoineeksi pikkukaupunkilaisuutta ja suomalaisuutta sekä piirtäneeksi tarkkaa ajankuvaa, kuten hänellä on ollut tapana kaikissa lukemissani teoksissaan.

Oma keskeinen osuutensa romaanissa on musiikilla. Sitä kuunnellaan, sitä soitetaan, sitä sävelletään. Ollaan mukana bänditreeneissä ja isoilla keikoilla sekä studioissa. Musiikkibisnestä valotetaan eri kulmista huolella ja perusteellisesti, asiantuntevastikin. Tämä selittynee Itkosen omalla bänditaustalla sekä pitkähköllä musiikkitoimittajauralla. Tämä myös jakanee lukijoita. Itse olen musiikin suhteen kuin Antin vaimo Elisa, joka kuluttaa musiikkia kuin purukumia, arkisena hyödykkeenä, johon ei sen kummempia intohimoja liity. Siksi kirjan tiheät musiikkiviittaukset ja perusteelliset kuvaukset eivät minua oikein jaksaneet puhutella. Musiikista paremmin perillä olevia ja siihen intohimoisemmin suhtautuvia nämä osat teosta koskettavat varmasti aivan toisella tavalla.

Yllä lainaamani sitaatti Hetken hohtavasta valosta sopisi motoksi myös AMREen. Perheet ovat ihmissuhdeyksiköitä, joissa vuorovaikuttaminen on selvästi aliarvostettua. Vanhempien ja lasten suhteet ovat vähintäänkin kompleksisia, eivätkä aviopuolisot sen paremmin saa oikein mitään tärkeää toisilleen sanottua. Maallisen kerääminen on tärkeämpää kuin läheisistään huolehtiminen, vaikka tarkoitus olisikin perimmältään juuri huolehtia ja osoittaa rakkauttaan haalimalla mammonaa. Elämä on yhtä jatkuvaa väärinkäsitystä.

En siis mitenkään mykistynyt ihastuksesta AMREn äärellä, kuten en ole ihan muidenkaan Itkosen teosten äärellä mykäksi mennyt, vaikka niiden laadun tunnistan. Eniten pidin jälleen hienosta ajankuvasta ja henkilöistä myös. Ylipäätään Itkonen kirjoittaa kompastelematta, ja AMREssa myös juoni vetää keskimääräistä Itkosta tehokkaammin, ja Itkonen onnistuu myös kohtalaisen hyvin jallittamaan lukijaa melko pitkälle. Pidin myös teoksen rakenteesta. Sekaan harkiten sijoitetut fiktiiviset lehtileikkeet toimivat hyvin ja avaavat tarinaan vielä mediankin näkövinkkelin. ”Typerät reportterit, lehtien apinat. Mieluummin ampuisin itseäni jalkaan kuin olisin toimittaja.”

Lienen valmis kohtaamaan seuraavan Itkosen.

Juha Itkonen: Anna minun rakastaa enemmän

Teos 2005. 398 s.

Ostettu.