Johanna Hasu: Ei hyvä hylätyn

 

Luin Johanna Hasun esikoisromaanin Roihu miltei tuoreeltaan pari vuotta sitten ja vaikutuin psykologisen trillerin poikkeuksellisesta rakenteesta, näkökulmasta ja jännitteestä. Vaikutuksen Roihu teki muihinkin, sillä se oli yksi Tiiliskivi-palkintoehdokkaista vuonna 2021.

Hasu on koulutukseltaan musiikkipedagogi ja filosofian tohtori. Hänen väitöskirjansa käsittelee oppimisen vaikeuksia pianonsoiton opiskelussa. Esikoisromaanissa musiikin syvä tuntemus ei muistaakseni juurikaan noussut esiin, mutta Hasun toinen romaani Ei hyvä hylätyn suorastaan pursuaa musiikkia!

Jo romaanin nimi on suora lainaus Eino Leinon runosta Tuijotin tulehen kauvan, jonka Toivo Kuula sävelsi lahjaksi silloiselle morsiamelleen ja tulevalle vaimolleen Almalle. Kyseisellä teoksella on merkittävä roolinsa romaanin päähenkilön Aamoksen ja tämän ystävän ja työtoverin Jürgenin vaiheissa. Hasu on myös nimennyt romaanin luvut runon säkeillä niiden alkuperäisessä järjestyksessä.

Romaani alkaa kohtauksella vuonna 2017. Parikymmentä vuotta tiiviisti duona työskennelleet Aamos, pianisti, ja Jürgen, tähtitenori, pitävät jäähyväiskonserttinsa Ritarihuoneella. On aika lähteä eri suuntiin. Jürgen on muuttamassa ilmeisesti pysyvästi Yhdysvaltoihin, joten miesten yhteinen koti Berliinissä hajoaa.

Kaikki näyttää ulospäin siistiltä ja korrektilta, mutta Aamoksen sisällä kuohuu. Jürgen on heivannut hänet laidan yli, koska hän ei ole tarpeeksi hyvä pianisti. Laulajan ura vaatii eteenpäin menoa, eikä se Aamoksen kanssa onnistu. Aamos tietää olevansa hyvä, muttei tarpeeksi hyvä. Edessä on hyppy tuntemattomaan, ilmeisesti täysin tyhjän päälle. Työttömänä pianistina hän joutuu luopumaan Helsingin vuokra-asunnostaan ja muuttamaan maalle isovanhempiensa tyhjäksi jääneeseen taloon.

Palataan ajassa taaksepäin 1970-luvun lopulle, kun kymmenvuotiaat Aamos ja Jürgen kohtaavat maalla ja ystävystyvät. Aamos on jo käynyt pitkään soittotunneilla ja Jürgen käy jo Saksassa Tuomaskoulua, jossa koulitaan laulajienalkuja. Poikien ystävyys kestää pitkät tauot, sillä he käyvät ahkeraa kirjeenvaihtoa. Samalla Aamos oppii saksaa ja Jürgen saa vahvistusta toisen äidinkielensä käyttöön. Kesäisin he tapaavat, vuodesta toiseen.

Vähitellen poikien ja aikanaan nuorten miesten väleihin alkaa tulla myös tummia kerroksia. Kilpailuhenkisinä he kumpikin tuntevat alemmuutta, jonka yrittävät visusti salata toisiltaan. Kohtalokkaaksi kilpahenkisyys on koitua, kun Jürgen päättää voittaa pelkonsa avovedessä uimista kohtaan.

Vähitellen mukaan tulee yhä enemmän myös musiikki ja yhteinen tekeminen sen parissa. Miehet päätyvät asumaan Berliiniin Jürgenin isän omistamaan hulppeaan asuntoon ja työskentelemään yhdessä. Odotin, että miesten välille kehkeytyisi myös eroottisromanttinen suhde, mutta sellaisesta ei ole kyse.

Vähän yllättäen noin kolmanneksen kohdalla romaaniin aukeaa myös uusi taso, kun mukaan tulevat Toivo ja Alma Kuula. Saksassa Aamos innostuu tutkimaan Toivo Kuulan teoksia ja historiaa, ja tarinan lomaan alkaa tulla välähdyksiä 1900-luvun alusta. Niissä näkökulma on Alman. Tarinat huipentuvat rinnatusten ja traagisesti vuosiin 1918 ja 2018.

Hasu kuvaa musiikkimaailmaa armottomaksi taistelukentäksi, jossa nokkimisjärjestys testataan kerta toisensa jälkeen uudelleen. Milloinkaan ei voi olla tyytyväinen saavutuksiinsa, sillä aina voi kaiken tehdä paremmin, perusteellisemmin, puhtaammin, syvemmin. Kilpailu on ankaraa, eikä huipulla ole tilaa kuin harvoille. Uhraukset taiteen ja uran takia ovat valtavia, eikä mikään tosiaan riitä. Kaikki keinot tuntuvat myös olevan sallittuja.

Pidin kovasti Hasun syväluotaavasta otteesta henkilöihinsä, erityisesti Aamokseen ja Jürgeniinkin. Todelliset motiivit paljastuvat, vaikka kumpikaan ei haluaisi katsoa sisimpäänsä. Näky ei nimittäin ole kovin ylentävä. Loppuratkaisu onnistui vielä yllättämään lukijan.

Pidän myös ideasta kuljettaa historian tasoa päätarinan rinnalla, joskin tällä kertaa Kuulan pariskunnan tarina tuntui antavan lopulta melko vähän lisäsyvyyttä Aamoksen ja Jürgenin tarinaan. Sen sijaan lisäsin kyllä lukulistaani Juhani Koiviston Toivo ja Alma Kuulaa käsittelevät tietoteokset. Pariskunnan mielenkiintoisessa ja dramaattisessa tarinassa olisi eväät ihan omaksi biofiktiiviseksi romaaniksikin.

Johanna Hasu: Ei hyvä hylätyn
Reuna 2023. 215 s.
Kansi Nunnu Halmetoja.

Arvostelukappale.

Johanna Hasu: Roihu

Kaikki on huolellisesti suunniteltua ja valmisteltua. Sini on päättänyt tappaa entisen aviomiehensä Peterin ja tämän uuden puolison Helinän. Sini on myös päättänyt, ettei aio jäädä kiinni.

Johanna Hasun esikoisromaani Roihu on mielenkiintoisesti rakennettu psykologinen trilleri. Teoksen alkupuoliskolla kerrotaan, miten Sini toteuttaa syksyisen pimeässä yössä pitkään hautomaansa rikosta. Fyysisesti uuvuttavalla matkallaan läpi metsien ja yli järvenselän Sini muistelee, miten on valmistautunut hirmutekoonsa. Lisäksi huolellisesti perustellaan, miksi Peterin on kuoltava. 

Sini on siis suunnitellut murhan tarkasti ja hionut ainakin omasta mielestään pienimmätkin yksityiskohdat. Sen sijaan kovin heikosti Sini on suunnitellut, mitä tapahtuu rikoksen jälkeen, varsinkin, jos se onnistuu hänen suunnittelemallaan tavalla. Miten murhaajat käyttäytyvät, kun poliisi tuo suruviestin? Milloin on luonnollista kirjautua Facebookiin? Miten toimitaan entisen puolison hautajaisissa, kun on itse tappanut tämän? Miten kerrotaan lapselle, ettei isää enää ole?

Pahimman virheensä Sini on tehnyt siinä, ettei hän ole lainkaan ottanut huomioon syyllisyyttä. Hän on tappanut kahden pienen tytön vanhemmat, toiselta isän, toiselta äidin. Oliko hänellä oikeus toimia niin? Miten hän voi koskaan korvata lapsille näille aiheuttamansa surun? Mutta ennen kaikkea, miten Sini saa päänsä pysymään koossa tarpeeksi kauan?

Tohdin tehdä nämä juonipaljastukset, koska ne lukevat myös Roihun takakannessa ja heti ensimmäisillä sivuilla olevassa kirjeessä, jonka Sini on osoittanut Ilona-tyttärelleen. Tytär saisi tietää vanhempiensa todellisen tarinan sen jälkeen, kun Sini on aikanaan kuollut. Lukija pääsee tarinan pariin jo etuajassa. 

Roihu on tästä huolimatta melkoisen piinaava romaani. Hasu on onnistunut luomaan jännitteen, joka vain kiristyy kiristymistään. Sinin kanssa lukija päätyy pohdiskelemaan isoja eettisiä kysymyksiä. Milloin on oikein ottaa oikeus omiin käsiinsä ja päättää toisen elämä? Mikä uhka on kyllin suuri, että on oikeutettua tehdä murha? Kuinka varma voi olla, että uhka on ollut todellinen? Olisiko sittenkin ollut mahdollista selviytyä tilanteesta tappamatta?

Sinin matka kotoa Peterin ja Helinän talolle on kuvattu melkoisena suorituksena. Uintimatka pimeällä järvellä on kuvattu hyytävästi. Kun Sini epäröi tarttuessaan entisen miehensä talon ovenkahvaan, on lukijallakin pulssi melkoisen korkea. 

Vieläkin paremmin on mielestäni onnistunut osuus, joka sijoittuu murhan jälkeiseen aikaan. Hasu on miettinyt huolella, miten teko vaikuttaa tekijään niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Sini ei ole psykopaatti tai kylmäverinen tappaja, vaikka häntä ajaa myös kosto. Mieli ei tahdo kestää painetta. Onnistuuko Sini pitämään salaisuuden?

Esikoisdekkariksi ja ylipäätään psykologiseksi trilleriksi, joka on kerrottu nimenomaan rikoksen tekijän näkökulmasta, Roihu on oikein hyvin onnistunut. Joissakin kohdin mietin tapahtumien logiikkaa ja muutamien asioiden realistisuutta, mutta kokonaisuus toimii kiitettävästi. 

Johanna Hasu: Roihu
Reuna 2021. 248 s. 

Arvostelukappale.