Elina Halttunen: Syysvieraita

Kansi Jenni Saari.

Kuukausi sitten ihastuin Elina Halttusen äänikirjana kuuntelemaani esikoisromaaniin Saaressa kaikki hyvin. Kirjan kuunneltuani ja siitä kirjoittaessani löysin tiedon, että Halttunen on kirjoittanut esikoiseensa myös jatkoa. Vuonna 2012 on ilmestynyt romaani Syysvieraita. Esikoisesta muistan aikanaan kuulleeni ja lukeneenikin jonkin verran arvioita, mutta Syysvieraita on mennyt kokonaan minulta ohi.

Päätin lukea jatko-osan aika pian, koska aavistelin, että runsas henkilögalleria ja mutkikkaat ihmissuhdekuviot saattaisivat nopeasti haihtua mielestä. Siispä toimeen. Ilahduin huomatessani, että ensimmäisessä romaanissa sivuosassa ollut Aili Plyhm, Oskari Falkin rakastajatar, on tässä toisessa teoksessa keskeisessä osassa. Ääneen pääsevät myös Maria sekä Suomeen palaava Hannu. Myös vanha Julius sekä Marian jo aikuinen tytär Emma ovat hetken tarinan näkökulmina. On vaikea arvioida, millaiselta teos olisi tuntunut, jos en olisi aiempaa osaa lukenut. Minulle tämä kakkososa toimi paljolti jonkinlaisena aukkojen paikkailuna.

Aili Plyhm on pitkälti yli kahdeksankymppinen ja päättää lopultakin, että on aika avata Oskarin pankkiin tallettama kirje vuodelta 1965. Salaisuuksien on aika viimein tulla julki. Samoihin aikoihin Hannu palaa traagisten kokemustensa jälkeen Suomeen ja äitinsä entiseen asuntoon. Hän löytää äidin laatikoista Marian isän Heikin rintamalta kirjoittamia kirjeitä, jotka johdattavat myös hänet Ailin hallussa olevan salaisuuden jäljille.

Syysvieraissa avataan Marian pojan Markin syntymään liittyviä vaiheita ja salaisuuksia. Mark on kasvanut jo aikuiseksi ilman, että on koskaan tiennyt mitään isästään. Ensin äiti ei halunnut kertoa, sitten Mark ei enää halunnut kuulla. Myös Marian tyttärellä Emmalla on omat salaisuutensa.

Saaressa kaikki hyvin -kirjassa hienosti toiminut lapsen näkökulma puuttuu tästä teoksesta, ja sen tilalle on noussut vanhan, jo hapertuvan mielen kuvaus. Muistot ovat teräviä, mutta aikaperspektiivi tuntuu vääristyvän. Muisti katkeilee. Ystävät ja rakkaat toinen toisensa jälkeen kuolevat ympäriltä. Aili ja rakas ystävätär Edith kuitenkin koettavat sitkeästi nauttia elämästä. Myös Julius osoittautuu tervaskannoksi, jonka 90-vuotissyntymäpäiviä jäljellä olevat sukulaiset kokoontuvat Månvikiin juhlimaan omenapuiden alle syysleimuilla koristeltuun pöytään.

Tunnelmat luetun romaanin äärellä ovat kaksijakoiset. Toisaalta viihdyin tämän sujuvan luku- ja sukuromaanin äärellä oikein hyvin (vain muutama pieni juonen sisäinen ajoitusvirhe häiritsi pikkuisen). Oli oikein rattoisaa paikkailla aiemman teoksen jättämiä aukkoja ja ratkoa uusia salaisuuksia tuttujen henkilöiden kanssa. Toisaalta mietityttää, miksi Halttunen on tämän teoksen kirjoittanut. Juuri tietty aukkoisuus tuossa esikoisromaanissa ainakin minua viehätti. Ihan kaikkea ei tarvitsekaan selittää auki. On hyvä jättää jotain lukijan mielikuvituksenkin varaan. Lisäksi Syysvieraita lukiessani ajattelin, että Halttunen tekee hallaa idealleen lastaamalla saman suvun niskoille liian paljon traagisia tapahtumia, pimeitä salaisuuksia ja uskomattomia yhteensattumia. Vähempikin draama olisi riittänyt.

Elina Halttunen: Syysvieraita

Teos 2012. 287 s.

Lainattu kirjastosta.

Elina Halttunen: Saaressa kaikki hyvin

Lukuharrastus ja huono muisti tarjoavat yhdistelmänä aina silloin tällöin mukavia yllätyksiä. Muistelen pari vuotta sitten panneeni merkille, että monet lukijat olivat pitäneet Elina Halttusen esikoisromaanista Saaressa kaikki hyvin. Nähtävästi olin ihan tosimielellä kirjasta kiinnostunut, sillä olin hankkinut sen ihan omaksikin, muistaakseni jostakin kirja-alennusmyynnistä. En kuitenkaan ollut tullut kirjaa lukeneeksi, vaan olin siirtänyt sen luettavien pinoista jo ihan hyllyyn odottelemaan parempia aikoja. Sitten käteeni osui kirjasta tehty äänikirjaversio ratsatessani jo rutiinilla pääkirjastomme äänikirjahyllyä. Päätinkin ottaa kirjan kuunteluun. Samalla voisin ratkaista, mihin suuntaan paperikirjaversio hyllystäni matkaa.

Iloinen yllätys oli, että Elina Halttunen itse lukee kirjansa. Se tietysti sopiikin hyvin, onhan Halttunen ammatiltaan myös näyttelijä. Pidin Halttusen lukutavasta, joka mukailee kertojan kulloistakin ikävaihetta.

Hieman takkuisen alun jälkeen romaani imaisi minut kertakaikkisesti nostalgiseen maailmaansa. Elin mukana niin vahvasti, että pariin kertaan oli kyyneliäkin pyyhittävä silmistä ennen työpaikalle menoa (kuuntelen äänikirjoja siis automatkoillani, pääasiassa työmatkoilla). Kyseessä on mielenkiintoinen kasvu- ja sukutarina. Minäkertoja on Maria Autere, näyttelijäpariskunnan pahnanpohjimmainen, jonka isovanhemmat päättävät jossain vaiheessa adoptoida, koska boheemit vanhemmat eivät kykene tarpeeksi hyvin lapsesta huolehtimaan.

Halttunen kertoo värikkään ja monipolvisen sukutarinan pitkälti pienen lapsen näkökulmasta. Marian varttuessa tarinan vauhtikin kiihtyy, joten lapsuuden kesälomat saaressa isovanhempien mökillä serkkujen kanssa korostuvat. Aikuisten ihmissuhdekuviot avautuvat lukijalle sitä mukaa kun Maria alkaa niistä hahmottaa kokonaisuuksia ja syy-seuraussuhteita. Halttunen onnistuu mielestäni loistavasti lapsen ajatusmaailman kuvaamisessa. Lapset kuulevat ja näkevät paljon sellaista, mitä vanhemmat eivät ole heidän silmilleen ja korvilleen tarkoittaneet. Lapset myös ymmärtävät näistä havainnoistaan paljon enemmän kuin vanhemmat luulevat. Tosin välillä tulee merkillisiäkin väärinymmärryksiä, ja jotkut asiat valkenevat vasta vuosikymmenten jälkeen.

Eräänlaisena kehyskertomuksena aikuinen, keski-ikäinen Maria odottelee perheen mökillä saaressa serkkuaan Hannua, joka on ilmoittanut sähköpostilla tulevansa käymään. Maria ei ole kuullut Hannusta sanaakaan vuosikymmeniin sen jälkeen, kun eno vei Hannun ja Jussin mukanaan Amerikkaan eikä enää päästänyt heitä lomilla Suomeen isovanhempien luo. Tapaaminen kiihdyttää ja pelottaakin Mariaa, joka odotellessaan kerii auki muistojaan 60-luvun alkuvuosista, ajalta, jolloin hän vielä oli pikkutyttö.

Perheen ihmissuhdeverkosto on mielenkiintoinen. Dominoiva isoisä kylvää riitaa ympärilleen. Isovanhempien keskinäiset välit ovat jännittyneet, ja syystä, kuten aikanaan saadaan kuulla. Tapahtuu traagisia käänteitä, joita ei kaikista vihjailuista huolimatta osaa odottaa. Koska tarina kattaa useita vuosikymmeniä, hautajaiset rytmittävät sitä surumielisesti.

Pidin siis kirjasta kovasti, ja olen iloinen, että otin sen vihdoin kuunneltavaksi. Olisin viihtynyt sen parissa ihan lukienkin. Saattaa olla, että osansa oli juuri nostalgialla. Halttunen kuvaa aikaa mukavilla yksityiskohdilla, jotka nostivat hieman Mariaa nuoremmankin lukijan mieleen monenlaista jo unhoon vaipunutta.

Yllätyin iloisesti huomatessani, että Saaressa kaikki hyvin -kirjalle on ilmestynyt jatkoa tai oikeammin kai rinnakkaisteos Syysvieraita (Teos 2012). Siinä näkökulma on Aili Plyhmin, Marian isoisän rakastajattaren. Pitääpä hankkia sekin luettavaksi!

 

Elina Halttunen: Saaressa kaikki hyvin

Teos 2009. 291 s.

BTJ-kustannuksen äänikirja, laajuus 8 cd-levyä, kesto 9 h 54 min.

Lukija Elina Halttunen.

Äänikirja kirjastosta, paperikirja ostettu.

P.S. Jatko-osa Syysvieraita on nyt luettu ja esitelty täällä.