Virpi Hämeen-Anttila, Ansu Kivekäs, Tiina Raevaara ja Pauliina Susi: Se on täytetty #dekkariviikko

 

Pentti Haanpään Yhdeksän miehen saappaat -teoksessa yksi tietty saapaspari kulkee sodan aikana mieheltä toiselle. CrimeTimen vuonna 2011 julkaisemassa novelliantologiassa Tykki taas Lahti-pistooli yhdistää kahdentoista eri rikoskirjailijan novelleja.

Saman idean pohjalta on syntynyt neljän suomalaisen kirjailijan teos Se on täytetty, jota kustantaja luonnehtii neljästä tarinasta koostuvaksi jännitysromaaniksi. Itse luin tarinat lähinnä löyhästi yhteen nivoutuvina novelleina, ja Ruumiin kulttuurin päätoimittaja Päivi Remes luonnehtii niitä pienoisromaaneiksi, mutta ei määritelmällä tälläkään kertaa ole kummoistakaan merkitystä. Idea on hulvaton: tarinoissa kulkee yhdistävänä tekijänä täytetty mäyrä.

Kirjoittajanelikon muodostavat kirjailijat Virpi Hämeen-Anttila, Ansu Kivekäs, Tiina Raevaara ja Pauliina Susi, jotka kaikki ovat nimekkäitä ja ansioituneita tekijöitä myös jännityskirjallisuuden saralla. Tuoreessa Suomen dekkariseuran jäsenlehdessä Ruumiin kulttuuri 2/2024 nelikko esitellään laajasti. Naiset kertovat asuvansa suhteellisen lähellä toisiaan ja olevansa ystäviä jo vuosien takaa.

Vuonna 2016 eräällä tapaamisella syntyi idea yhteisistä lukuilloista, joissa kirjailijat lukevat teoksiaan ääneen ja haastattelevat toisiaan. Nimellä Vaaralliset naiset he ovat kiertäneet siitä pitäen esiintymässä eri puolilla. Se on täytetty on naisten ensimmäinen yhdessä kirjoittama teos. Hauskan idean täytetystä mäyrästä kuulemma keksi Tiina Raevaara.

Mäyrään tutustutaan kättelyssä eli Virpi Hämeen-Anttilan tarinassa Sukulaissielut. Sen ihmispäähenkilönä on erään lakkautetun koulun entinen vahtimestari Paananen, joka työvuosien kuluessa kiintyi biologian varastossa säilytettyyn täytettyyn mäyrään niin, että pyysi sen itselleen läksiäislahjaksi.

”Mäyrä oli noin kahdeksankymmenen sentin pituinen ja pään kohdalta neljänkymmenen sentin korkuinen. Se oli kohottanut yläruumistaan kuin olisi juuri noussut onkalostaan päivänvaloon, ja sen katse oli suunnattu yläviistoon, niin että kun Paananen käveli vitriinin luo, eläin tuijotti suoraan häneen.
Vahtimestaria miellytti mäyrän tuuhean turkin selkeä väritys, vartalon syvä harmaa sävy ja pitkulaisen pään säännölliset mustat juovat hohtavan valkoisella taustalla. Mustat, valkoreunaiset korvat oli sijoitettu tarkasti mustien juovien keskikohtaan päälaelle, ja mustista käpälistä työntyivät esille kaivajan kynnet. Paananen saattoi ihailla monen minuutin ajan mäyrän kookasta kuonoa ja tummia silmiä, jotka muistuttivat hänestä ihmisen silmiä.”

Paanasen ja mäyrän suhde alkoi jo koulussa saada hieman maagisia piirteitä. Paananen alkoi käydä mäyrän kanssa keskusteluja. Tuntui kuin kaikista mahdollisista olennoista juuri mäyrä ymmärtäisi miestä parhaiten. Kun Paananen sitten vie mäyrän kotiinsa ja sijoittaa sen parhaalle paikalle olohuoneeseen, alkavat vaikeudet. Paanasen vaimo ei pidä mäyrästä. Tunnelma alkaa nopeasti kiristyä.

Hämeen-Anttilan Sukulaissielut sijoittuu jonnekin 1960- ja 70-lukujen taitteeseen. Ansu Kivekkään Säpinää alkaa marraskuulta vuonna 1983. Henkka herää kauheassa krapulassa kaverinsa Ilen asunnolta kainalossaan toisen kaverinsa Kuosmasen täytetty mäyrä. Aamu ei juuri parane, kun Henkka löytää viereisestä huoneesta Ilen, jolla on fileerausveitsi syvällä lapaluidensa välissä. Mitä yöllä oikein on tapahtunut?

Kivekkään vauhdikkaassa ja yllättäviä käänteitä saavassa tarinassa mäyrä on saanut omistajansa äidin käsittelyssä vatsapussin, jonka sisältö tuntuu kiinnostavan hyvin vaarallisia tahoja. Ilen ruumiin hävittäminen saa sekin melkoisia kierteitä!

Teoksen kolmannen jakson on kirjoittanut Pauliina Susi. Talvipesä-niminen tarina sijoittuu ajallisesti nykyaikaan, ja siinä mäyrä on päätynyt iäkkään Rauno Rahikaisen haltuun. Raunolta on alkanut ote elämänhallintaan lipsua, ja hänen tyttärensä palkkaa Jannan siivoamaan Raunon taloa. Rauno ei ajatuksesta pidä lainkaan. Vähintäänkin omituisesti käyttäytyvä vanhus on koonnut kaiken talonsa ryönän talvipesää varten, eikä sitä suinkaan pidä siivota roskikseen.

Mistä oikein on kysymys? Vähitellen asiat alkavat valjeta Jannalle ja hän alkaa miettiä, onko siivouskeikka sittenkään siitä saatavan kieltämättä hyvän korvauksen väärtti. Mutta Jannalla olisi todellakin tulevaisuudessa rahalle käyttöä. Sitten tapahtumat alkavat toden teolla vyöryä kohti hurjaksi yltyvää loppuhuipennusta.

Mäyräsalaliitto on Tiina Raevaaran käsialaa ja on teoksen viimeinen tarina, koska se sijoittuu tulevaisuuteen eli vuoteen 2043. Raevaaran tulevaisuuskuva on dystooppinen. Kaikki eläimet on tarkoin hävitetty kuivalta maalta tautiepidemioiden hillitsemiseksi. Meressä kyllä kuhisee elämää, mutta se pelottaa kaikkia ihmisiä, eikä kukaan järjissään oleva menisi lähellekään vettä. Kaikki eivät kuitenkaan vallitsevaan maailmanjärjestykseen tyydy, vaan vastarintaliike kokoaa suljetuilla erämaa-alueilla voimiaan.

Bioetsivä Adalmiina Hakkarainen törmää työkeikallaan yllättävään kiellettyyn esineeseen eli täytettyyn mäyrään, joka sitten päätyy hänen asunnolleen. Jostain itselleen käsittämättömästä syystä Adalmiinan on pakko saada mäyrä itselleen. Sitten Adalmiina saa pomoltaan huippusalaisen työtehtävän, joka vie hänet ensin erämaihin ja sieltä yhä hurjemmaksi kiihtyvään seikkailuun. Kuten tarinan nimestä voi päätellä, tulee täytetyllä mäyrällä olemaan siinä ja maailmanpelastamissuunnitelmassa ratkaiseva osansa.

Kaikki neljä tarinaa ovat omanlaisiaan ja -tyylisiään, mutta niitä siis yhdistää enemmän tai vähemmän tuo yhä uudelleen esiin putkahtava omahyväinen täytetty mäyrä. Hieman vaihtelee tarinasta toiseen, kuinka paljon mäyrä tuntuu tietoisesti vaikuttavan tapahtumien kulkuun. Ehkä kyse on tarinoiden ihmishenkilöiden herkkyysasteesta?

Tarinoita yhdistää myös miltei käsin koskettavissa oleva kirjoittamisen ja kertomisen ilo. Se tarttuu nopeasti lukijaankin. Lämmin suositus tälle erikoisteokselle!

Virpi Hämeen-Anttila, Ansu Kivekäs, Tiina Raevaara ja Pauliina Susi: Se on täytetty
CrimeTime 2024. 298 s.
Kansi Jyri Alanne
Äänikirjan lukija Krista Putkonen-Örn.

Arvostelukappale. Äänikirja itse maksettu kuunteluaikapalvelu.

Kesäkuun toinen viikko eli tällä kertaa 10.6.-16.6.2024 on perinteisesti kirjablogeissa dekkariviikko. Tänään alkava sometempaus on jo kymmenes perättäinen #dekkariviikko. Kirsin kirjanurkka toimii tänä vuonna tempausviikon koordinoijana ja Seppo Jokisen Satuttamisten summa -dekkarin esittelybloggaus oman dekkariviikkoni avausjuttuna. Julkaisen ensi viikon tiistaina eli 18.6.2024 koostejutun viikon mittaan mukana olevissa blogeissa julkaistuista dekkarijutuista. Mukana olevat kirjablogit löydät kutsu- ja ilmoittautumisjutun lopusta. Tervetuloa seuraamaan!

Kuuluthan jo Suomen dekkariseuraan? Dekkariseura on vuonna 1984 perustettu rekisteröity yhdistys, joka toimii rikoskirjallisuuden ja dekkarikulttuurin harrastajien yhdyssiteenä. Seura julkaisee neljästi vuodessa ilmestyvää Ruumiin kulttuuri -lehteä, myöntää vuosittain Vuoden johtolanka -palkinnon edellisvuoden parhaasta dekkarista sekä järjestää erilaisia aiheeseen liittyviä tapahtumia. Seuran toimintaan voi tutustua ja jäseneksi (ja samalla mainion Ruumiin kulttuuri -lehden tilaajaksi) voi liittyä täältä.

 

 

 

 

 

Virpi Hämeen-Anttila: Kuka kuolleista palaa

Virpi Hämeen-Anttilan mainio historiallinen Kalle Björk -dekkarisarja on edennyt kolmanteen osaansa. Kuka kuolleista palaa sijoittuu vuoden 1921 loppukesään, vain joitakin viikkoja edellisen osan Käärmeitten kesä jälkeiseen aikaan. Karl Axel Björk puurtaa kolean kesän jälkeen jälleen sisäministeriössä muistioiden ja kokousten parissa. Naisasiat ovat edelleen levällään: ihana Katja on kadonnut Euroopan melskeissä maan alle vieden Björkin sydämen mennessään. Pikkuserkku Lisbet lähettää signaaleja syvenevästä kiinnostuksesta, eikä ystävän pikkusisko Idakaan vaikuta vastenmieliseltä. Mutta sitoutuminen kammottaa Kallea.

Perintökuviokaan ei ole varsinaisesti edennyt, ja Björk asustaa edelleen karun vaatimattomasti ja vain haaveilee mukavuuksista ja hienostuneesta ylellisyydestä, johon voisi pian olla varaakin. Sitten asia mutkistuu entisestään, kun Björkin jo kuolleeksi luultu isä yllättäen palaa kotiin ja alkaa vaatia jo kerran torjumaansa perintöä itselleen.

Päähenkilön yksityiselämä ei siis juurikaan etene tässä sarjan kolmannessa osassa, vaikka väitöskirja sentään taitaa olla pian kansissa. Myös sisäpoliittiset kiemurat, joita edellisessä osassa jo lupaavasti lämmiteltiin, ovat nyt visusti taka-alalla. Vasta aivan viimeisillä sivuilla annetaan lupaus, että seuraavassa osassa jälleen palataan asiaan tosissaan.

Ensimmäisestä osasta Yön sydän on jäätä saakka Björkiä vainonnut pahamaineinen rikollispomo Atamaani aiheuttaa jälleen kylmää hikeä niin Björkille kuin lukijalle, mutta karkuun pääsee Vahanaama harmillisesti tälläkin kertaa. Ei siis varsinaista edistystä silläkään suunnalla, vaikka Björk uhrautuu vierailemaan jopa bordellissa asian takia!

Varsinainen juoni on tälläkin kertaa monipolvinen ja kimurantti. Helsinkiläisiä on keväästä saakka piinannut tuhopolttaja, joka on sytytellyt erilaisia rakennelmia tiheään tahtiin. Tekijästä ei ole tietoa. Onneksi on sentään säästytty ihmishenkien menetyksiltä. Tilanne muuttuu, kun Hietalahdessa poltetaan Pedersenin laivanvarustamon toimisto. Raunioista löytyy pahoin palanut ruumis, jota joidenkin tuntomerkkien perusteella päätellään toimiston konttoripäällikkö Juveliukseksi. Toimiston kassakaappi on murrettu auki ja sieltä on kadonnut merkittävä määrä arvokasta omaisuutta. Juveliuksella on ollut myös iso henkivakuutus, jonka korvaussummaa on nostettu kevättalvesta.

Murhapoltossa on muitakin Björkiä ja Helsingin rikospoliisia askarruttavia piirteitä. Miten mies on saanut raahattua paikalle useita kanistereita palavaa nestettä kenenkään huomaamatta? Miksi ruumis on pöydän alla? Miksi se on räjäytetty? Oikeuspatologi Krogiuksellakin on vielä lisättävää epäilysten listaan.

Tutkinta lähtee etenemään kahta linjaa. Ensinnäkin on Helsingin yössä hiiviskelevä tuhopolttaja. Kuka hän on? Mikä ajaa häntä sytyttämään tulipaloja? Miksi hän on yllättäen muuttanut toimintatapaansa? Jälleen Björkin naamiointitaidoista on hyötyä. Tosin hän joutuu kohtaamaan omat painajaisensa pariinkin otteeseen ennen kuin tuhopolttaja on onnistuttu nappaamaan.

Toinen suunta tutkimuksille on Juveliuksen arvoitus. Kuoliko konttoripäällikkö tulipalossa? Jos ei kuollut, kuka uhri oli ja miksi tutkijoita yritettiin tarkoituksellisesti hämätä? Miksi Juveliuksen leski vaikuttaa perin vastahakoiselta tekemään yhteistyötä poliisin kanssa? Kuka on kauniskasvoinen mies, joka vierailee Juveliusten tyhjässä asunnossa? Kuvioon tuntuu liittyvän monenlaista hämärää, josta poliisin on hankala saada otetta. Luvat kotietsintään ovat kiven alla, kun asukkaita ei suoraan epäillä mistään konkreettisesta, ja muutenkin aikaa tuntuu kuluvan hukkaan. Tutkintamenetelmät ovat ylipäätään tuskastuttavan tehottomia. Pääsevätkö konnat livistämään tällä kertaa?

Kaikki, mistä olen aiemmissakin Kalle Björk -sarjan dekkareissa pitänyt, on tallella: huolellinen miljöökuvaus, joka herättää menneen Helsingin eloon, yksityiskohtien ja suurten linjojen hallinta, henkilökuvaus, juonenrakentelu ja ihana, vanhoilla sanoilla ja tyylillä terästetty kieli. Kuitenkin jälkimaussa viipyilee aavistus jarruttelusta. Tämäkin dekkari on haluttu kirjoittaa, mutta tuntuu, että sekä kirjoittajan että lukijan sormet syyhyävät jo kovasti sen varsinaisen ison jutun, Ritavuoren murhan, takia. Toivottavasti tosiaan jo seuraavassa osassa!

Virpi Hämeen-Anttila: Kuka kuolleista palaa
Otava 2016. 348 s.

Vuoden johtolanka 2017 -ehdokas. 

Virpi Hämeen-Anttila: Käärmeitten kesä

Pidin Virpi Hämeen-Anttilan vuonna 2014 ilmestyneestä historiallisesta dekkarista Yön sydän on jäätä melkoisesti, samoin sen mukavan ristiriitaisesta päähenkilöstä virkamies-salapoliisi Kalle Björkistä. Kirja loppui lupaavasti jatkoa ajatellen, ja Käärmeitten kesä piti lupauksen. On alkanut Björk-sarja. Suosittelen erittäin vahvasti lukemaan sarjan kirjat ilmestymisjärjestyksessä, sillä juoni jatkuu monelta osin kirjasta toiseen.

Eletään edelleen vuotta 1921, nuoren itsenäisen valtion haparoivia alkuaikoja. Maailma ympärillä kuohuu, eikä vähiten idässä rajan takana. Kalle Björk jatkaa leipätyössään sisäasiainministeriössä ministeri Ritavuoren kansliassa, eivätkä perintöasiat ole selvinneet oikeastaan puoleen tai toiseen sitten edellisen kirjan lupaavan loppuratkaisun.

Arjen tylsyyttä rikkoo pian toimeksianto, jonka Björk saa varakkailta helsinkiläissisaruksilta. Näiden täti on kuollut kotonaan lääkärin mukaan sydänkohtaukseen, mutta sisarusten mielestä kaikki ei ole kohdallaan. Asunnossa on merkkejä jonkun ulkopuolisen käynnistä paikalla juuri ennen tädin tuhoisaa sairaskohtausta. Lisäksi testamentti on uusittu vain muutama päivä aikaisemmin ja se poikkeaa muutamilta osin merkittävästi aiemmasta. Maininta arvokkaasta korusta on poistettu, ja siihen on lisätty kaksi uutta edunsaajaa, Hebron-seurakunta ja Uuden Verson Liitto -niminen hämäräperäinen yhdistys. Lisäykset kummastuttavat sisaruksia, sillä täti ei ollut lainkaan uskonnollinen, oikeastaan päinvastoin. Mutta ennen kaikkea arvokas perintökoru on kadonnut jäljettömiin.

Björk palkataan siis selvittämään, murhattiinko täti ja minne on joutunut perintökoru. Huolelliset tutkimukset paljastavat, että murhaepäilyissä lienee perää, mutta sitten seinä tuntuu nousevan pystyyn. Varteenotettavia epäiltyjä ei tunnu löytyvän, ei myöskään kadonnutta korua. Sitten Björk saa poliisiystäviensä kautta kuulla samantapaisesta rikoksesta, jossa on ilmeisesti myrkyttämällä murhattu varakas vuokraisäntä. Poliisilla tuntuu tosin olevan jo syyllinen näpeissään, mutta Björk ei suostu heti nielemään ilmeisintä henkilöä syylliseksi. Myös tämän murhan uhrilta on kadonnut arvokasta omaisuutta. Kuka pistää Helsingin varakasta keskiluokkaa kylmäksi sarjatyönä?

Vaivalloisten tutkimusten mittaan Björk ujuttautuu myös Uuden Verson Liiton kokouksiin. Karismaattinen tohtori Merthen puhuu kannattajilleen tieteen uusista saavutuksista sekoitettuna natsien rotuopin aatteisiin. Tähtäimessä on uuden ihmisen ja uuden uljaan maailman luominen. Tohtori Merthenin menetelmät eivät täysin kestä päivänvaloa, ja Björk joutuu kokemaan pelottavia hetkiä vain miehille ja vahvahermoisille tarkoitetussa erikoisistunnossa. Jotain hämärää liittyy yhdistyksen toimintaan, se on selvää, mutta liittyykö se myös murhiin? Ja jos liittyy, miten?

Runsas ja monipolvinen, lopussa melkoisia kierroksia ottava murhajuoni on saanut vielä ympärilleen joukon sivujuonia, jotka liittyvät Björkin yksityiselämään ja myös edellisen kirjan tapahtumiin. Salakuljettaja Atamaani pääsi pääapureineen livahtamaan poliisin näpeistä aiemmassa osassa, ja Björk tuntee epämiellyttävän todentuntuisesti nahoissaan, kuinka hänen Vahanaamaksi nimeämänsä kylmäverinen rikollinen jossain varjoissa vaanii juuri häntä kosto mielessään.

Sydämenasiatkin aiheuttavat päänvaivaa. Kaunis pikkuserkku Lisbet on kiehtova mutta etäinen, ystävän sisar Ida taas rempseän iloinen kaunotar. Näiden turvallisten mahdollisten morsiankandidaattien sijaan Björkin todellinen intohimo suuntautuu aivan toisaalle. Vaarallinen madame Zubova ilmaantuu jälleen kuvioihin ja on syöstä Björkin tuhoon monessakin mielessä. Kuka lumoava kaunotar lopulta oikein on? Mitä hän haluaa Björkistä?

Ajankuvan luomisessa Hämeen-Anttila on nähnyt hurjasti vaivaa, mutta tehty työ kyllä kannattaa. Lukija tempautuu mukaan 1920-luvun tunnelmiin lähes vastustamattomalla imulla. Helsinki ja sitä ympäröivä maaseutu hengittävät tarinassa hienosti ja aidontuntuisesti. Höysteenä on myös vanhaa sanastoa, joka antaa pikantin säväyksen kerrontaan ja dialogeihin. Tämäkin on herkkää aluetta, sillä liiallisuuksiin vietynä vanhahtavan kielen viljely alkaa helposti ärsyttää. Plussaa annan sisäkansiin painetuista kartoista.

Uskottavuutta lisää myös Björkin varsinaisen ammatin kuvailu. Virkamiestyö ei ole helppoa hektisinä kesäkuun viikkoina, jotka olivat Suomen sisä- ja ulkopolitiikassa kiperiä aikoja. Björk joutuukin jättämään salapoliisiharrastuksensa pakosti vähemmälle, kun työ kutsuu. Virkansa ansiosta Björkillä ja sen kautta myös lukijalla on ainutlaatuinen näköalapaikka ihan tapahtumien ytimessä. Tämä tullee jatkossa vielä korostumaan. Toisaalta taas asemat ministeriössä voi olla myös haitaksi, kuten Björk saa katkerasti välillä kokea.

Henkilökuvauksessakin Hämeen-Anttila onnistuu hienosti. Björk on sopivan inhimillinen heikkouksineen, ei mikään ylivertainen moraaliltaan tai taidoiltaan. Haluan kuulla hänestä lisää!

Virpi Hämeen-Anttila: Käärmeitten kesä

Otava 2015. 351 s.

Arvostelukappale.

Vuoden johtolanka 2016 -palkintoehdokas. Kilpailuun osallistuminen tapahtuu siten, että kustantaja lähettää kirjan kilpailuraatilaisille luettavaksi. Kukin kustantaja itse vapaasti päättää, mitkä julkaisemansa kirjat se lähettää kilpailuun

Virpi Hämeen-Anttila: Yön sydän on jäätä

Suhteeni Virpi Hämeen-Anttilan tuotantoon on ollut pomppuinen. Mutta niin on kirjailijan tuotantokin melkoisen monipuolinen. Hämeen-Anttila on todella tuottelias kirjailija, sillä häneltä ilmestyy tasaiseen tahtiin romaani vuodessa (käsittääkseni muun työn ohella vieläpä). Lisäksi hän on julkaissut yhdessä tyttärensä kanssa nuortenkirjasarjaa.

Muistan hämmentyneeni vuonna 2003 ilmestyneen esikoisromaani Suden vuoden äärellä, sillä pikkuisen naiivi rakkausromaani ei ollut ihan sitä, mitä olin sivistyneeltä ja oppineelta tutkijalta ja opettajalta odottanut. Silloisen lukupiirini kanssa kävimme elokuvankin katsomassa. Pidimme, mutta emme olleet mitenkään haltioituneita. Myöhemmästä tuotannosta olen lukenut joitakin, ja eniten olen pitänyt niskavuorelaisuutta henkivästä Perijät-romaanista. Jonkin teoksen olen tainnut jättää kesken, ja jotkut olen ihan tietoisesti ohittanut.

Lukemistani Hämeen-Anttilan teoksista eniten ällistelin vuonna 2007 ilmestynyttä Sokkopeliä, joka soveltaa Da Vinci -koodista tuttua älyllisten arvoitusten ratkaisua ja kilpajuoksua kelloa vastaan. Mukana on murhamysteeriä ja romantiikkaa, eikä keitos oikein pysynyt kunnolla kasassa.

Uusin Hämeen-Anttilan romaani on hieman yllättäen puhdas ja perinteinen dekkari. Romantiikkaan viittaava runollinen nimi Yön sydän on jäätä antaa hieman harhaanjohtavan kuvan siitä, mitä kansien välistä löytyy. Kyseessä on nimittäin mielenkiintoinen historiallinen dekkari, jonka miljöönä on kevään 1921 Helsinki. Ajankohta on kiehtova. Suomi on itsenäistynyt aivan hiljattain. On käyty raastava sisällissota, jonka haavat ammottavat auki edelleen. Poliittinen tilanne on epävakaa niin kotimaassa kuin muuallakin, eikä vähiten rajan takana Neuvosto-Venäjällä. Kaiken päälle on vielä säädetty kieltolaki.

Päähenkilö on 27-vuotias Karl Axel Björk, jota arkisesti kutsutaan Kalleksi. Björk on ammatiltaan sisäasianministeriön virkamies ja hänellä on takanaan parikin akateemista tutkintoa ja väitöskirja työn alla. Aatelissuvun köyhän sukuhaaran vesa on viettänyt kansalaissodan ajan ulkomailla työn ja opiskelun takia. Ratkaisevat ajat hän on maannut espanjantaudin kynsissä Englannissa. Sillä välin isoveljestä on tullut sankarivainaja. Perheen isä on kadonnut tutkimusmatkallaan jossakin Venäjän takamailla, ja Björkin pitäisi huolehtia äidistään ja pikkuveljensä opinnoista. Rahat ovat kuitenkin tiukoilla.

Tylsän virkamiestyön ja niukkahuvisen poikamieselämän vastapainoksi Björk työskentelee jonkinlaisena vapaaehtoispoliisina rikospoliisissa. Käytännössä Björk on siis yksityisetsivä, mutta hänen roolinsa on hieman epäselvä. Esimerkiksi kirjan alussa hän on poliisin mukana pirturatsiassa, jossa on tarkoitus pidättää Atamaaniksi kutsuttu iso tekijä. Saalis pääsee kuitenkin livahtamaan karkuun.

Varsinainen pääjuoni käynnistyy, kun Vesilinnanmäen vesisäiliöstä löytyy ruumis. Arvostetuksi jääkäriupseeriksi paljastuvaa uhria on lyöty päähän ja ammuttu. Säiliöstä löytyy johtolankoja, jotka viittaavat suoraan erääseen entiseen punavankiin. Kyseessä on siis aatteellinen välienselvittely, kosto ehkä. Mutta Björk poliisiystävineen on toista mieltä. On syytä penkoa hieman syvemmältä. Penkominen saa Björkin useaan kertaan todelliseen hengenvaaraan Helsingin pimeillä kaduilla ja hämäräperäisillä kujilla. Vaaraton ei myöskään ole murhatun miehen kaunis emigranttimorsian…

Kalle Björk on mielenkiintoinen hahmo. Sivistyneellä ja hienokäytöksisellä miehellä on omat pimeät salaisuutensa, jotka ovat koitua hänen kohtalokseen tutkimusten tuoksinassa. Björk elää olosuhteiden pakosta hyvin vaatimattomasti, mutta hänellä on ylellinen maku. Pukeutumisessa ja hygieniassa hänellä on miltei naismaisia mieltymyksiä. Naiset ovat hänestä hyvin kiinnostuneita, ja ympärillä pyörii muutamakin varteenotettava vaimoehdokas.

Monien vaiheiden jälkeen rikos selviää ainakin lähes tyydyttävästi Björkin ja lukijan mielestä. Björkin oma elämäkin selkenee, mutta loppu jättää kuitenkin asetelman avoimeksi, kuin jatko-osaa odottaen.

Kuten sanottu, kirjan tapahtuma-aika on kiehtova. Samaan aikaan ovat dekkarinsa viime aikoina sijoittaneet ainakin Nina Hurma ja Timo Sandberg, jotka kumpikin ovat käsittääkseni aloittaneet 1920-luvulle sijoittuvan sarjan. Hämeen-Anttila ei ainakaan häviä näille dekkaristeille, mitä ajankuvan tarkkaan ja huolelliseen rakenteluun tulee. Hämeen-Anttila on myös panostanut vanhahtavaan sanastoon, joka sopivasti tekstiin ripoteltuna antaa pikantin säväyksen. Lopputulos on mielenkiintoinen ja elävä, uskottava. Rikosjuoni on paikoin rönsyilevä ja henkilöitä vilisee tarinassa melkoisesti, mutta nämä on helppo antaa anteeksi hyvän tunnelman takia.

Jos tästä on tulossa sarja, lupaan lukea seuraavankin osan. Tai kuunnella, sillä tämänkin kuuntelin äänikirjana. Kuuntelukokemusta haittasi vain ajoitus. Kesälomalla olen hyvin harvakseltaan autossa yksin, joten kuunteluun hujahti koko heinäkuu. Tästä johtunee, etten oikein aina pysynyt juonenkäänteissä ja henkilöissä kartalla niin hyvin kuin olisi ollut tarpeen. Kirjan lukee miellyttävä Kari Ketonen.

Virpi Hämeen-Anttila: Yön sydän on jäätä

Otava 2014. Äänikirjassa 10 cd-levyä, kokonaiskesto 11 h 40 min. Lukija Kari Ketonen.

Lainattu kirjastosta.