Elif Shafak: Kirottu Istanbul

 

Tämänkertainen lukupiirikirja osoittautui samalla erinomaiseksi hyllynlämmittäjän selätykseksi, sillä luettavaksi piti valita jokin Elif Shafakin romaaneista. Olen niitä tullut vuosien varrella hankkineeksi hyllyyni peräti neljä kappaletta, mutta ainuttakaan en ollut tähän mennessä vielä lukenut. Kirjailijastakaan ei ollut oikein selkeää kuvaa, ja kirjat olivat valikoituneet ilmeisesti lähinnä houkuttelevien kansiensa perusteella.

Nettitietojen valossa v. 1971 Ranskassa syntynyt Shafak on todellinen kosmopoliitti, sillä häntä luonnehditaan brittiläisturkkilaiseksi kirjailijaksi, joka on asunut ainakin Espanjassa, Turkissa ja Yhdysvaltojen Arizonassa. Menestyksekäs ja monin tavoin palkittu kirjailijanura vaikuttaa kuitenkin vain sivujuonteelta Shafakin CV:ssa, jossa on muun muassa tohtorintutkinto ja työskentelyä lukuisissa maailman huippuyliopistoissa. Erilaisten palkintojen ja kunnianosoitusten lista on suorastaan hengästyttävä.

Shafakia luonnehditaan kirjailijana naisten, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen sekä sananvapauden väsymättömäksi puolustajaksi.

Valitsin hyllystäni Shafakin toisen suomennetun romaanin Kirottu Istanbul tietämättä siis oikeastaan mitään kirjasta etukäteen. Se ei ole mitenkään huono alkuasetelma lukukokemukselle.

Romaani ei aukene ihan vaivattomasti. Lopulta kuitenkin alkaa hahmottua, että kyse turkkilaisen Kazancın ja amerikanarmenialaisen Tchakhmakhchianin sukujen yhteen kietoutuvasta tarinasta. Kazancın sukua riivaa kirous. Kaikki suvun miehet kuolevat yllättäen nelikymmenvuotiaina. Niinpä perheen omistamassa jo rappeutumaan päin olevassa talossa asuu neljä sukupolvea pelkkiä naisia. Parikymppinen Asya on suvun nuorin jäsen, jonka äiti Zeliha on nuorin neljästä sisaruksesta, jotka kaikki asuvat lapsuudenkodissaan.

Asyan eno Mustafa on perheen ainoa elossa oleva mies. Hänet on lähetetty kaksikymmentä vuotta sitten Amerikkaan pakoon kirousta. Siellä hän on avioitunut Rosen kanssa. Rosella on edellisestä avioliitostaan puoliksi armenialainen tytär Armanoush. Rose itse asiassa nai Mustafan osittain ärsyttääkseen entisen miehensä armenialaista perhettä, armenialaiset ja turkkilaiset kun ovat perivihollisia.

Kun Armanoush aikanaan päättää lähteä selvittämään biologisen isänäitinsä taustaa Istanbuliin ja majoittuu isäpuolensa perheen eli Kazancıen kotiin, lähtevät lukuisat vaietut asiat purkautumaan. Ensinnäkin käsittelyyn tulee vuoden 1915 armenialaisten kansanmurha, jonka nykyinen Turkin valtio jyrkästi kieltää koskaan tapahtuneen. Edes Turkin historian opettajana työskentelevä Asyan Cevriye-täti ei myönnä sellaisesta kuulleensakaan.

Tässä kohdassa oli tunnustettava, että omassa tietämyksessä on hirmuinen aukko. Ilmeisesti juuri kyseinen kansanmurha on suurimpia esteitä sille, etteivät Turkin EU-jäsenneuvottelut etene. Aihe on siis edelleen varsin tulenarka, eikä esimerkiksi Suomi ole tunnustanut kansanmurhaa tapahtuneeksi. Aiheesta löytyy kuitenkin runsaasti aineistoa netistä. Shafakin kuvaus Armanoushin isoäidin ja tämän perheen kohtaloista noudattelee hyvinkin tarkasti historian kulkua. Totta on sekin, että tapahtumista on kiellettyä kertoa esimerkiksi oppikirjoissa, ja Shafakiakin vastaan nostettiin syyte Kirotun Istanbulin ilmestyttyä 2000-luvun lopulla.

Zelihan vanhin sisko Banu on tunnettu selvänäkijä, joka on pitkälliseen paastoon liittyvän riitin yhteydessä saanut vangittua itselleen kaksi jinniä. Niiden avulla hän saa selville asioita, jotka muuten pysyvät visusti salassa. Jotkin asiat hän tosin mieluummin olisi tietämättä, kuten sen, kuka on Asyan isä ja miten Kazancıen perhe liittyy Armanoushin perheen kohtaloihin. Banun jinnit tuovat romaaniin maagisen juonteen, joka samalla helpottaa erilaisten unohdettujen tarinoiden ja salaisuuksien paljastumista.

Kirottu Istanbul on teoksena kuin nimessään mainittu ikiaikainen suurkaupunki, jossa kulttuurit kohtaavat ja limittyvät. Se hehkuu värejä ja vahvoja tunteita, sen sivuilta tulvivat herkullisten aterioiden viekoittelevat tuoksut ja katukauppiaiden liikenteen meluun sekoittuvat huudot. Myös romaanin rakenne tuntuu mukautuvan sokkeloisen ja monikerroksisen Istanbulin luomaan kehykseen. Lukijana saa olla tarkkana pysyäkseen mukana, eikä silti aina tunnu tietävän, missä oikein mennään. Tämän tarinan henkilögalleriasta olisin totisesti kaivannut romaanin loppuun jonkinlaista kaaviota tai luetteloa.

Mikään helppo romaani Kirottu Istanbul ei siis ollut, mutta kiinnostava kyllä monella tapaa. Kuten sanottu, opin paljon uutta (josta ainakin osa olisi ollut syytä tietää jo muutenkin). En oikein osaa sanoa, miten etenen Shafakin tuotannon kanssa. Luenko jo hyllyyn hankkimani teokset jossakin vaiheessa? Ainakin tuoreemmista teoksista hankalaniminen 10 minuuttia 38 sekuntia tässä oudossa maailmassa vaikuttaa arvioiden perusteella muutenkin kovalta palalta, eivätkä kaikki kriitikot ole täysin positiivisia arvioita kirjoittaneet Kadotettujen puiden saari -romaanistakaan.

Elif Shafak: Kirottu Istanbul (The Bastard of Istanbul)
Suom. Maria Erämaja
Gummerus, 2012. 498 s.

Ostettu.

Elif Shafakin suomennetut teokset:

Rakkauden aikakirja (Gummerus, 2011), suom. Maria Erämaja

Kirottu Istanbul (Gummerus, 2012), suom. Maria Erämaja

Kunnia (Gummerus, 2013), suom. Maria Erämaja

Valkoinen elefantti (Gummerus, 2014), suom. Maria Erämaja

Eevan kolme tytärtä (2018), suom. Sari Karhulahti

10 minuuttia 38 sekuntia tässä oudossa maailmassa (2021), suom. Maria Erämaja

Kadotettujen puiden saari (Gummerus,2023), suom. Helinä Kangas

Damian Dibben: Historian vartijat I

Hyvän ja pahan taistelua, outo salaseura, aikamatkailua, vauhtia ja jännitystä sekä kunnon kauhallinen huumoria. Tällä reseptillä on lontoolainen käsikirjoittaja Damian Dibben lähtenyt rakentamaan uutta nuortenfantasiasarjaa Historian vartijat. Aloitusosa, joka on Dibbenin esikoisromaani, on saanut suomenkielisen nimen Myrsky nousee, ja varsin sateisissa oloissa tavataankin sankari kirjan alkusivuilla. Viisitoistavuotias Jake Djones (äännetään kuten Jones) siepataan matkallaan koulusta kotiin kesken ennen näkemättömän ukkosmyrskyn.

Jake huomaa pian, että sieppaajat eivät halua hänelle pahaa. Häntä kuitenkin tarvitaan avuksi operaatiossa, jonka yksi päämäärä on löytää hänen omat historiaan kadonneet vanhempansa. Lukija on lähes yhtä ällistynyt kuin Jake tarinan nopeista käänteistä. Jake on luullut koko ikänsä olevansa vain tavallinen poika, mutta nyt hän paljastuukin huipputason aikamatkaajaksi synnynnäisten ominaisuuksiensa vuoksi. Vanhemmatkaan eivät ole oikeasti kylpyhuonekalustemessuilla, vaan entisiä Historian vartijoiden agentteja, jotka ovat palanneet tosi toimiin löytääkseen vihjeitä kadonneesta vanhemmasta pojastaan.

Aikamatkailu tapahtuu erikoisen atomiumin avulla. Historian vartijoiden Nollapisteeksi kutsuma päämaja sijaitsee 1820-luvulla Ranskan rannikkovesien oudolla saarella. Nopeassa tahdissa esitellään koko joukko henkilöitä. Jake saa mukaansa persoonallisen Rose-tätinsä, joka paljastuu myös jo eläkkeelle siirtyneeksi seikkailijaksi eli agentiksi. Parhaat agentit ovat rohkeimmillaan teini-iässä, joten Jaken kumppanitkin on ovat nuoria. Adoptiosisarukset  keikari Nathan ja lumoava Topaz sekä hajamielistä professoria muistuttava herkkusuu Charlie papukaijoineen lähetään tuota pikaa ratkomaan Jaken kanssa vuoden 1506 Venetsiassa kadonneitten Djonesien arvoitusta.

Maailman historiaa uhkaa pelottava prinssi Zeldt, pahuuden perikuva. Agentit törmäävätkin Zeldtin sotilaisiin heti Venetsian satamassa ja varsinainen seikkailu käynnistyy. Koska kyseessä on sarjan aloitusosa, välitön vaara saadaan torjuttua mutta varsinainen tarina vasta käynnistyy ja ongelmat kasautuvat kohti loppua. Seuraava osa sarjasta ilmestyy syksyllä, joten suomennosta voidaan odottaa vuoden kuluttua.

En todellakaan kuulu kirjan kohdeyleisöön, joksi arvioisin 10-14-vuotiaat lukijat. Tarinaa kirjoitettaessa on varmasti ajateltu erityisesti poikia, mutta silti uskoisin, että kirja löytää enemmän lukijoita naispuolisista nuorista. Saatan tietysti olla väärässä. Seikkailukeskeinen tarina etenee hengästyttävällä vauhdilla, eikä ympäristön ja tapahtumapaikkojen kuvailuun, yksityiskohtiin ja tunnelmiin ole juurikaan panostettu. Vaikutelma elokuvallisuudesta on vahva. Tarinan voisi melkein sellaisenaan siirtää valkokankaalle tai televisioon sen kummemmin muokkailematta, sillä mihinkään henkilöiden sisäisiin maailmoihin tai syvällisyyteen ei ole aikaa. Tunnelmia ja fantasian perinteeseen kuuluvaa oman maailman luomisen perusteellisuutta jäinkin kaipaamaan.

Minuun ei myöskään oikein purrut kirjassa runsaanlaisesti viljelty (teini)huumori. Kuoleman kidassakaan ei Nathan malta olla huolehtimatta komeasta ulkonäöstään, ja leikkisäksi tarkoitettu sanailu saa aina sijansa, onpa kuinka jännittävästä toimintakohtauksesta tahansa kyse. Erityisesti tämän humoristisuuden takia arvelen olevani väärä lukija tälle sarjalle. Mutkia oiotaan myös surutta, milloin se on juonenkuljetuksen kannalta avuksi, ja niin on usein. Joukko teinejä matkustaa vaivatta halki renessanssin ajan Euroopan, eikä tunnu missään. Kuitenkin prinssi Zeldt kätyreineen edustaa varsin iljettävää pahuutta. Valitettavasti tämä pahuus kaiken lisäksi tuntuu majailevan Saksassa pohjoismaisista sukujuuristaan huolimatta, eikä esimerkiksi venäläisistäkään anneta kovin mairittelevaa kuvaa. Näitä nationalistisia viittauksia en kaipaa nuortenkirjoihin, sen verran tosikko olen.

Sarjan aloitusosaa on jo käännetty monille kielille ja sitä on julkaistu eri maissa. Menestysformaatista siis lienee kysymys. Jos nuoret tätä innostuvat lukemaan, niin onhan se hieno asia. Voi aikansa turhemminkin käyttää. Silti olen aika vakuuttunut, että minun matkani historian vaaroissa Jaken kanssa päättyivät tähän avaukseen.

Damian Dibben: Historian vartijat – Myrsky nousee (The History Keepers)

Suom. Maria Erämaja. Gummerus 2012. 324 s. Kansi Tuomo Parikka.

Kirjan ja kirjailijan verkkosivut. Kirjan on blogissaan Luettuja maailmoja esitellyt myös Kata.

P.S. Salla kiinnitti Milla Keräsen Sisilian ruusua arvioidessaan huomiota pikku lipsahdukseen, kun Sisiliassa 1200-luvulla oli heinäpaaleja. Ehkäpä italialaiset ovat olleet aikaansa edellä paalaustekniikassa, sillä Jakekin törmää heinäpaaleihin vuonna 1506!