Jaakko Melentjeff: Venäläinen peli

 

Jaakko Melentjeff aloittaa uuden Laura Kask -trillerisarjan vetävästi romaanilla Venäläinen peli. Kyse on ajan tavan mukaan genrehybridistä, jossa on vahvasti aineksia niin poliisidekkarista kuin vakoilutrilleristäkin. Kansainväliset kuviot realisoituvat ruumiina Helvetinjärven kansallispuiston leiripaikalla.

Sarjan nimihenkilö Laura Kask on virolaistaustainen mutta lapsesta asti Suomessa asunut KRP:n rikostutkija. Hänen ex-puolisonsa on korkeassa asemassa Viron sisäministeriössä, ja pariskunnan lapsista nuorempi, lukioikäinen Maria, asuu vielä äitinsä kanssa. Lauran virkaura on melkoisessa vastatuulessa, sillä Helsingissä aiemmin sattuneiden (ja aikanaan lukijallekin paljastuvien) työtoveriin liittyvien tapahtumien jälkeen hänet lähetetään Tampereelle KRP:n rikoskomisario Timo Lehdon tiimiin. Esihenkilöiden jauhot eivät ole ihan puhtaat, kuten Laura saa epätoivokseen pian huomata.

Lähtöasetelma uudessa tiimissä ei siis ole mitenkään lupaava. Kaiken lisäksi Helvetinjärven kansallispuiston tapahtumat kiskaisevat Lauran töihin jo ennen virallista aloituspäivää, mikä hieman kummastuttaa uusia työkavereita.

Venäläinen peli alkaa räväkästi. Eläkeläispariskunta kuulee pienen lammen rannalla sijaitsevalla yöpymispaikallaan vastarannalta kaksi laukausta. Juuri kun he ovat soittaneet hätäkeskukseen, heidän ylitseen lentää drooni kohti paikkaa, josta laukaukset kuuluivat.

Kun poliisit tulevat tapahtumapaikalle, heitä kohtaa karmea näky. Tampereen poliisin ylikomisario Antti Metsäpaloa on ammuttu päähän. Paikalla on myös toinen uhri, tunnistamaton mies, jota on ammuttu rintaan. Hän on vielä hengissä, joten hänet kiidätetään sairaalaan. Aseesta paikalla ei näy jälkeäkään, eikä myöhemmin löydy Metsäpalon puhelinta eikä lompakkoa.

Tilanne näyttää ja kuulostaa tutkijoiden näkökulmasta todella erikoiselta. Mitä ihmettä oikein on tapahtunut ja ollut tekeillä ennen ampumista? Lukija tietää lisäksi, että paikalta on poistunut nainen maastopyörällä. Hän ampui peräänsä lähteneen droonin alas. Kuka nainen oli? Entä mikä taho seurasi tapahtumia ilmasta käsin? Kuka on paikalta löytynyt toinen uhri?

Lauran uuden tiimin vetäjä komisario Timo Lehto ei vaikuta ilahtuneelta Lauran tulosta Tampereelle ja hänen alaisekseen. Mies vaikuttaa kivikasvoiselta, kylmäkiskoiselta ja huumorintajuttomalta tyypiltä. Muut tiimiläiset eli Outi Kuhlman ja Leo Mattila alias Matlock sen sijaan ottavat Lauran alkuhämmennyksen jälkeen luontevasti osaksi porukkaa. Outi ja Laura tutustuvat pian ja huomaavat viihtyvänsä toistensa seurassa. Se helpottaa huomattavasti työskentelyä.

Lukijalle esitellään vielä kaksi muutakin tiimiä, eli Suomessa operoivat FSB:n agentit Kaia Raud ja Vasily Smushko sekä Kölnissä työskentelevät Saksan sotilastiedustelun MAD:n työntekijät eli analyytikko Dennis Schummer ja lingvisti Suara Okuyaz sekä heidän esihenkilönsä Rautarouva alias Martina Gram. Näillä kahdella tiimillä on erityinen kytkös, sillä Kaia Raud on kaksoisagentti.

Ylikomisario Antti Metsäpalon kuolema liittyy korkeantason kansainväliseen vakoiluun, mutta siitä Suomen ja Tampereen KRP:llä ei ihan alkuun ole mitään käsitystä. Menossa on monimutkainen peli, jonka nappuloiksi myös tamperelaispoliisit joutuvat, tahtoivatpa tai eivät.

Väkeä on siis melkoisen paljon, aluksi vähän huolestuin, miten kaikki henkilöt ja monimutkaiset juonikuviot oikein pysyisivät koossa. Huoli oli kuitenkin turha. Näkökulmavaihdokset pitävät lukijan mukavasti mukana nopeissakin juonenkäänteissä ja monesti hieman poliisia edellä. Tämä toimii oivallisesti, ja jännite säilyy hyvin läpi koko teoksen. Kun henkilöiden taustoista alkaa selvitä yhä hämmentävämpiä seikkoja ja ulkomaisten toimijoiden tekemiset äityvät yhä röyhkeämmiksi, on lukija tukevasti koukussa. Miten tämä kaikki oikein lopulta saadaan maaliin? Kannattaa ehdottomasti ottaa selvää!

Laura Kaskin ja Timo Lehdon tiimin tapaan mieluusti uudelleenkin. Mielenkiintoista nähdä, miten tästä jatketaan.

Jaakko Melentjeff: Venäläinen peli
Enostone kustannus 2024. 341 s.
Äänikirjan kustantaja Lind & Co ja lukija Jari Nissinen.

Arvostelukappale. Äänikirja itse maksettu kuunteluaikapalvelu.

Miia Laine: Kuolema ei lomaile

 

Tavoitteenani on tänä vuonna lukea ja esitellä erityisesti esikoisdekkareita ja uusien dekkarisarjojen aloitusosia. Esikoidekkarisarjaan sujahtaa pienehkön Enostone kustannuksen esikoiskirjailija Miia Laineen dekkari Kuolema ei lomaile. Sen esittely juhannusviikolla on erinomaisen sopivaa, sillä tarinan alussa helteisen juhannuspäivän aamuna mökkilaiturin vierestä löytyy ruumis.

Ruumis kuuluu 51-vuotiaalle Henri Ahmasuolle, ja mökki Kielo Wash -nimisen yrityksen varakkaalle omistajaperheelle ja sitä emännöi kuusikymppinen leski Helena Karvia, Ahmasuon tuore morsian. Henri Ahmasuota on lyöty astalolla päähän, ja sitten ruumis on pudotettu rantaveteen.

Epäiltyjä ovat tietysti morsian Helena Karvia, jonka selkä on omituisesti kipeytynyt yön aikana, Helenan poika Patrik, joka on riidellyt iltayöstä tulevan isäpuolensa kanssa raha-asioista, ja Patrikin vaimo Hanna, jonka rakennekynnen palanen löytyy laiturinraosta ja jonka myös on aattona nähty kiistelevän Henri Ahmasuon kanssa.

Lisäksi mahdollisia tekijöitä ovat kuvataiteilija Anneli, Helenan paras ystävä, joka on ollut mukana juhannusta viettämässä mökillä, sekä Helenan esoteerisuuteen taipuva tytär Lisa, joka on yllättäen palannut Intiasta Suomeen jo aattona.

Tätä kimuranttia rikosta ryhtyvät ratkaisemaan dekkarin päähenkilö entinen poliisi, nykyinen yksityisetsivä Emilia sekä tämän entinen työtoveri Sami. Emilia palkataan avustamaan poliisia, koska keskikesällä resurssipula painaa ja Emilia nyt on muutenkin sopiva entiseen työyksikköönsä. Kokonaisuuden kannalta on kyllä lopulta aivan sama, onko Emilia mukana yrittäjänä vai poliisina, sillä alkuvalmistelujen jälkeen asiaan ei enää sen kummemmin kiinnitetä huomiota.

Emilia on siis päähenkilö, ja hänen näkökulmastaan tapahtumia kuvataan eniten. Välistä kuvakulma siirtyy muun muassa Samiin, Helenaan, Hannaan ja Anneliin, mutta murhaajan päänsisäistä monologia ei tällä kertaa tarjoilla.

Murhajuoni ei lopulta ole kovin monimutkainen, ja käteen jää vähän sellainen vaikutelma, että tarinaa on sen vuoksi lihotettu monenlaisella aineksella. Osa niistä on henkilökuvauksen kannalta kiinnostavaa ja tärkeääkin, kuten Emilian irtisanoutumisen taustat, mutta paikoin tuntuu, että on vain lähdetty selittämään jotain ilmiötä sen osuessa kohdalle. Unientulkinnat ja Kielo Washin tuotantoperiaatteet nyt vaikka esimerkkeinä.

Hieman moitin myös teoksen viimeistelemättömyyttä. Valmiissa tekstissä on turhan monta oikeakielisyys- tai painovirhettä, jotka olisi kannattanut vielä siivota pois, samoin henkilöiden nimet sekaantuvat muutamaan otteeseen, esimerkiksi Anneli onkin yhtäkkiä Helena ja seuraavassa virkkeessä taas Anneli.

Myös taitto on paikoin raskas. Dekkarissa kannattaisi suosia lyhempiä kappaleita, sillä ainakin minusta kovin pitkät, miltei sivun mittaiset yhtenäiset tekstijaksot ovat jotenkin raskaslukuisia. Dialogi kulkee mukavasti ja osaltaan keventää vaikutelmaa. Kieli on kuvailevaa, paikoin tarkoitushakuisen tuntuisen erikoista: ”-- päivä laski luomiaan salamoiden välkkeessä” -tyyppiset kielikuvat lähinnä kohauttavat kulmia.

Kuolema ei lomaile on kepeähkö ihmissuhdepainotteinen arvoitusdekkari, jonka teemoista esimerkiksi romanssihuijausta olisi voinut hyödyntää tehokkaamminkin. Mukava leppoisa välipaladekkari, jossa eivät suolenpätkät lentele. Suosittelen laiturinnokkaan (mutta kannattaa varmistaa selustansa!).

Miia Laine: Kuolema ei lomaile
Enostone Kustannus 2022. 221 s.

Arvostelukappale.

Osta täysihintainen kirja -päivä

Tänään taas kirjablogeissa kuhisee, sillä nyt vietetään Osta normaalihintainen kirja

-päivää. Tätä virtuaalitapahtumaa emännöi Café pour les idiots -blogin Marissa. Sieltä löytyy perusteluja päivän vietolle sekä lista mukana olevista kirjablogeista.

Ajatuksena on edes kerran vuodessa kertoa julkisesti, että on hankkinut täysihintaisen kirjan. Useinhan blogeissa kerrotaan kirppis-, divari- ja alelöydöistä tai kirjoitetaan kustantamojen lahjoittamista arvostelukappaleista. Kaltaisiani kirjaston suurkuluttajia on myös kirjabloggareissa paljon. Mutta kyllä meistä monet ostavat täysihintaisiakin kirjoja. Minä ainakin, varmaan 20-30 kirjaa vuodessa, jos lahjaksi ostetutkin lasketaan mukaan.

Tempaus on tavallaan kunnianosoitus suomalaiselle kirja-alalle, sen kaikille toimijoille kirjailijasta kirjakauppaan. Kirjoja ei julkaista, jollei niitä joku osta. Toivomme, että kampanjamme innostaa muitakin kiinnittämään huomiota siihen, miten voi omalla pienellä panoksellaan olla mukana tukemassa jotakin itselleen tärkeää. Ihan jokainen tavallaan.

Kirjasta tai sen hankintatavasta sovimme vain, että kirjan tulee olla ns. normaalihintainen, ei siis alennuskirja tai käytettynä hankittu. Kukin sai sitten lisätä vaikeusastetta haluamallaan tavalla. Minä halusin kovasti hankkia kirjani pienestä ”kivijalkakirjakaupasta”, mutta olin jo vaipua epätoivoon: sen paremmin työ- kuin kotikaupungissani ei ole sellaista, ainakaan tietääkseni. Jonkinlainen sattuman hyvä haltija kuitenkin järjesti niin, että jouduin (siis tässä tapauksessa pääsin) muissa asioissa illansuussa Turkuun, ja ehdin vielä Pieneen kirjapuotiin ennen sen sulkemisaikaa (klo 18). En ole ennen tuossa perin viehättävässä ja kotoisassa kirjakaupassa tullut käyneeksi, joten nyt oli vallan mainio tilaisuus korjata asiantila!

Pieni kirjapuoti Turussa Yliopistonkadulla.

Mietin tätä tempausta valmisteltaessa, että haluan ostaa ehdottomasti jonkin kotimaisen kirjailijan teoksen. Mieluiten se saisi olla jokin muu kuin yksi syksyn tulevista kassamagneeteista. Niinpä Tervon ja Hotakaisen uutuudet karsiutuivat, samoin Kyrö, jonka Kunkku on saanut hämmentävän ristiriitaisen vastaanoton. Mieluusti kirja saisi olla myös jonkin pienen kustantamon julkaisema. Kuljeskelin aikani eri hyllyjen ja pöytien äärellä. Sitten tulin vilkaisseeksi erään hyllyn päälle koottuja pienkustantamojen julkaisuja. Joukosta osui silmään tuttu nimi pienen vihreän vihkosen selkämyksestä: Asko Lehtonen. Lehtonen on salolainen toimittaja, joka on julkaissut jo useammankin runokokoelman, ja tämä ostamani on hänen toinen kokoelmansa Tuuli vei kuistilta hatun. Olemme Lehtosen kanssa puolinaamatutut, eli minä tunnistan hänet kaupungilla, mutta hän tuskin minua. Mutta kaupat tuli tehtyä.

Vuonna 2009 Enostonen kustantamassa pehmeäkantisessa runokirjassa 59 sivua ja kaksikymmentä runoa. Lopussa on vielä lyhyt kirjailijan puheenvuoro. Kirjan hinta oli 20 euroa. Sen enempää en nyt ala tässä puntaroida kirjojen hintoja ylipäätään. Jokainen voinee tästä vetää omat johtopäätöksensä.

 

Huomaa kuitin mietelause!