Mikael Bergstrand: Kolmella jaollinen mies

Millaista on elämä, kun kärsii pakko-oireisesta häiriöstä eli OCD:stä (obsessive-compulsive disorder)? Ruotsalainen toimittaja-kirjailija Mikael Bergstrand tietää, koska hän sairastaa kyseistä häiriötä. Pakkoajatusten takia hän on joutunut usean kuukauden ajaksi hoitoon psykiatriselle klinikalle: hän ei päässyt irti ajatuksesta, että hänen jalkansa olivat hien ja bakteerien peitossa. Tilanne oli niin paha, että Bergstrand toivoi kuolevansa.

Bergstrandin oma tilanne on sittemmin parantunut ja sairaus on hyvin hallinnassa. Hyvä niin, sillä hän on todistettavasti pystynyt taas kirjoittamaan, ja luettavissammme on romaani Kolmella jaollinen mies. Sen päähenkilö Ingemar Modig kärsii pahasta pakko-oireisesta häiriöstä. Jonkinlaisia pakkoajatuksia hänellä on ollut aina, mutta valloilleen ne ovat riistäytyneet kymmenen vuotta sitten tapahtuneen pahan onnettomuuden jälkeen.

Omaa tilannettaan helpottaakseen Ingemar on sairauseläkkeelle jäätyään muuttanut Borstaforsiin, jonka asukkaat työllistänyt iso kenkätehdas on vuosia sitten suljettu. Asukaskadon takia tehtaan entiset työläisasunnot ovat halpoja ja paikkakunta lähinnä kuollut muutenkin. Sopivan virikkeetöntä Ingemarille siis. Voi kaikessa rauhassa toteuttaa pakkoajatusten seurauksia, kuten laskea olohuoneen maisematapetin koivunrunkoja (33 kappaletta, kai) tai siivota asuntonsa kolme kertaa päivässä Elviksen kokoelmalevyn tahdissa.

Uneliaan Borstaforsin rauha kuitenkin rikkoutuu, kun leirintäalueen mökkeihin sijoitetaan joukko Syyrian pakolaisia. Erityisesti pakolaisten joukossa olevat nuoret miehet herättävät ärtymystä tietyissä piireissä. Ingemar kuitenkin pysyttelee visusti erillään vieraista ihmisistä, ovatpa nämä sitten ruotsalaisia tai syyrialaisia.

Eräänä päivänä Ingemar kuitenkin sattuu kävelemään hiekkakentän ohi, jolla on menossa koulupoikien kiivastahtinen futismatsi. Seassa on yksi pelaaja, joka erottuu nopeudellaan, ketteryydellään, pelitaidoillaan ja rivosuisuudellaan kaikista muista. Ingemarin hämmästykseksi hän on 11-vuotias syyrialaistyttö Dalia, jolle Ingemar antaa mielessään lempinimen Aleppon vauhtikuula.

Vastoin kaikkia todennäköisyyksiä Ingemar ja Dalia ystävystyvät. Kuten arvata saattaa, tilanne ei ole ongelmaton, kun 63-vuotias eläkeläismies ja 11-vuotias pakolaistyttö tapaavat miehen asunnossa. Hankaluuksia siis seuraa pian silläkin suunnalla.

Borstaforsin tilannetta hämmentää vielä Storköping Allehanda -lehden paikallistoimittaja Ludvig Nilsson, jonka surkeassa tilassa oleva toimittajanura kaipaa kunnon potkua, skuuppia, joka nostaisi hänet kaivattuun rikostoimittajan pestiin kaupungissa. Ludvigilla on tapana hieman oikaista sääntöjen noudattamisessa, milloin se tuntuu tarpeelliselta. Valitettavasti menetelmä on sillä tavalla huono, että kaikkia seurauksia ei pystykään hallitsemaan.

Kolmella jaollinen mies on aidosti hyvän mielen romaani. Siinä on paljon samaa henkeä kuin Bergstrandilta aiemmin lukemassani Delhin kauneimmat kädet -sarjassa (jonka pohjalta tehtyä tv-sarjaa suosittelen myös lämpimästi), mutta tahti on rauhallisempi ja huumori vielä muutamaa astetta lempeämpää ja lämpimämpää. Ingemarin pakkoajatukset ja niistä seuraava toiminta on kuvattu niin, että lukija tuntee myötätuntoa muttei sääliä. Jotkut yksityiskohdat hymyilyttävätkin, mutta ei pilkallisesti. Dalialle tilaansa selittävä Ingemar avaa sairauttaan hienosti, ja samalla lukijakin oppii paljon.

Leppeästi etenevän mukavan tarinan lomassa Bergstrand kertoo paitsi pakko-oireisesta häiriöstä kärsivän ihmisen elämästä myös monesta muusta asiasta. Pakolaispolitiikka, yhteiskunnan ja median muutokset, pakolaisten kohtalot, perheväkivalta, ääriliikkeet ja moni muu asia tulee kuin varkain mukaan romaanin henkilöiden ja tapahtumien kautta ilman, että niitä sen kummemmin alleviivataan, hämmästellään korkeintaan.

Pidin myös kirjan lopusta, joka on juuri niin onnellinen kuin nyt suinkin voi olla. Kaikki järjestyy lopulta parhain päin, jopa inhan Ludvig Nilssonin osalta.

Tästäkin kirjasta on tekeillä (tai jo tehty?) tv-sarja, jonka mielelläni katson aikanaan.

Mikael Bergstrand: Kolmella jaollinen mies (Ingemar Modigs uppvaknande)
Suom. Riie Heikkilä. Kansi Elina Warsta.
Atena 2021. 357 s.
Äänikirjan lukija Markus Niemi, kesto 10 h 2 min.

Arvostelukappale. Äänikirja itse maksettu Storytel.

Mikael Bergstrand: Delhin kauneimmat kädet

Jos kuvittelee miehisen, humoristisen ja ruotsalaisen version romaanista Eat, pray, love, pääsee mielestäni melko lähelle määritelmää, joka sopisi Mikael Bergstrandin teokseen Delhin kauneimmat kädet. Siinä työtön viisikymppinen toimittaja Göran Berg Malmösta ajautuu muutaman käänteen jälkeen Delhiin Intiaan ja kohtaa siellä tekstiilialan vientiyrittäjä Yogi Takurin sekä kauniin Preetin, joka valitettavasti sattuu olemaan ökyrikkaan teollisuuspampun vaimo. Göran ei tosin rukoile, mutta hän tekee työtä eli kirjoittaa.

Göran on eronnut elämänsä rakkaudesta Miasta jo vuosia sitten, ja lapset ovat aikuistuneet. Työ on maistunut puulta jo vuosia sekin, vaikka Göran on uskollisesti viettänyt päivänsä työpaikalla jalkapalloseuran tuloksia netistä seuraillen. Mikään ei maistu miltään. Kun potkut tulevat, tuntuvat ne epäoikeudenmukaisilta mutta toisaalta helpottaviltakin.

Turvallisuushakuinen ja kaikin tavoin varovainen Göran ajautuu jollain kummalla tavalla kahden viikon Intian-matkalle komean matkaoppaana toimivan ystävänsä Erikin matkassa. Onnettomat sattumukset perillä johdattavat lopulta Göranin Erikin intialaisystävän Yogin ja tämän diktaattoriäidin hoiviin parantelemaan itseään. Kuten arvata saattaa, matka venähtää erilaisista syistä odottamattoman pitkäksi.

Intia, Yogi ja Preeti alkavat vaivihkaa tehdä Göranista kuin uutta ihmistä. Yogi on ikuinen optimisti ja armoton herkkusuu, joten ihanaa intialaista ruokaa syödään lähes taukoamatta. Ruotsi ja Intia ovat miltei kaikin mahdollisin tavoin toistensa räikeitä vastakohtia ainakin Bergstrandin kuvaamina, ja kulttuurien kipinöivä yhteentörmäily saa Göraniinkin vähitellen eloa. Kuin varkain hän pääsee taas työnteon makuun, ja kauneussalongin Preetin kohtaaminen onkin sitten jo kohtalon järjestämä juttu.

Kaiken tämän Bergstrand kertoo juuri sopivasti liioitellen ja Intian tapoja ja kulttuuria kunnioittavasti mutta samalla teräväkatseisesti esitellen. Delhin kauneimmat kädet on todellinen hyvän mielen romaani, joka irrottaa lukijan arjesta lempeästi. Göran ja Yogi ystävystyvät, ja samalla myös lukija menettää sydämensä heille – ja Intialle. Juoni on toki ennalta-arvattava, mutta se ei haittaa mitään. Maltilliset kommellukset seuraavat toisiaan sopivassa tahdissa, eikä loppu sitten kuitenkaan ole liian imelä. Bergstrand on muistanut jättää sekaan aavistuksen kitkeryyttä.

Ihastuin siis Delhin kauneimpiin käsiin melkoisen varauksetta, ja kun kevät painoi kiireineen ja huolineen päälle, ilahduin löytäessäni sille vielä kaksi jatko-osaakin. Sumua Darjeelingissa – ja teetä -romaanissa tavataan Göran Ruotsista. Uusi työ on osoittautunut sittenkin pettymykseksi, eivätkä rakkaushuoletkaan ole mihinkään kaikonneet. Intian parantava vaikutus on osoittautunut valitettavan lyhytkestoiseksi.

Muutamien vaiheiden jälkeen Göran päätyy tietysti takaisin Yogin luo Delhiin. Tällä kertaa asetelma kääntyy ainakin osittain päälaelleen, koska ystävän rakkausavioliiton toteutumisen tielle on alkanut kasaantua yllättäviä esteitä. Göranin sekaantuminen asiaan ei varsinaisesti korjaa tilannetta, joka kärjistyy äärimmilleen, kun miehet saapuvat hankkimalleen darjeelingilaiselle teeplantaasille. Jälleen seuraa kosolti työtä, seikkailuja ja kommelluksia, ennen kuin asiat on saatu oikeille raiteilleen.

Sarjan kolmas osa Omenalaakson guru sijoittuukin sitten jo pääasiassa Ruotsiin, missä Göran on edelleen työtön toimittaja vailla rakkautta. Kuten arvata saattaa, Yogi tupsahtaa paikalle pelastamaan ystävänsä. Göran on saanut kesätyökseen toimia äitinsä upporikkaan miesystävän kartanon talonvahtina, ja kuin vahingossa kaksikko alkaa tutustua paikallisiin ihmisiin. Seuraa taas paljon hyvää ruokaa, leppoisia elämänviisauksia ja hauskoja (tai ainakin sellaisiksi tarkoitettuja) sattumuksia. Tällä kertaa siis Yogi pääsee hämmästelemään ruotsalaisten elämänmenoa ja nauttimaan kulttuurien kohtaamisen kommervenkeistä.

Kustantaja Bazarin kirjailijaesittelystä käy ilmi, että sekä Göranissa että hänen ystävässään Erikissä on ulkoisesti samoja ominaisuuksia kuin kirjailijassa itsessään:
”Mikael Bergstrand on malmöläinen toimittaja ja kirjailija. Hän on työskennellyt pitkään Sydsvenskan-lehdessä ja vuosien ajan hänen toimipaikkanaan oli New Delhi. Keväällä 2011 Bergstrand muutti takaisin Ruotsiin, mutta järjestää edelleen matkoja Intiaan.” Eipä siis ihme, että Bergstrand tuntuu tietävän, mistä kirjoittaa.

Valitettavasti Delhin kauniiden käsien imu ei jaksa ulottua kunnolla enää kakkososaan, saati sitten Omenalaakson guruun asti. Hyvä idea on selvästikin jälkikäteen venytetty trilogiaksi, mistä haiskahtaa turhan selvästi rahastus ja lievä väsähtäminen. Viihdyttäviä ja harmittomia jatko-osat toki ovat, mutta aloitusosa toimii parhaiten sellaisenaan.

Mikael Bergstrand: Delhin kauneimmat kädet (Delhis vackraste händer)
Suom. Sanna Manninen
Bazar  2014. Äänikirjan lukija Tuomas Tulikorpi, kesto 9 h 53 min.

Ostettu.

Mikael Bergstrand: Sumua Darjeelingissa – ja teetä (Dimma över Darjeeling)
Suom. Sanna Manninen
Bazar 2015 . Äänikirjan lukija Tuomas Tulikorpi, kesto 10 h 52 min.

Ostettu.

Mikael Bergstrand: Omenalaakson guru (Gurun i Pomonadalen)
Suom. Sanna Manninen
Bazar  2017. Äänikirjan lukija Tuomas Tulikorpi, kesto 11 h 8 min.

Ostettu.