Patricia G. Bertényi: Pimeyden kirja

 

Sunnuntaina 3.10.2021 klo 15.10–15.50 vedän Turun kirjamessuilla Suomen dekkariseuran nimissä dekkaripaneelin, johon osallistuvat kirjailijat Patricia G. Bertényi, Marko Kilpi, Seppo Mustaluoto ja Christian Rönnbacka. Tarkoitus on keskustella paitsi nelikon tuoreimmista kirjoista myös sarjojen kirjoittamisen kiemuroista.

Kirjailijanelikko on julkaissut yhteensä vaikuttavan määrän teoksia, ja vaikka mielestäni olen kohtalaisen hyvin kotimaisen jännityskirjallisuuden kartalla, jouduin paneelia varten lukemaan koko joukon kirjoja. Osan olin jo aikanaan lukenut, mutta muistini tuntui vaativan virkistämistä, ja osa oli kokonaan lukematta eri syistä.

Christian Rönnbackan uusimman Antti Hautalehto -dekkarin Tulen aika olen esitellyt täällä, ja jutun lopussa on linkit melkein kaikkiin sarjan aiempiin osiin. Seppo Mustaluodon Janne Norrman -toimintatrillerisarjan ja sen uusimman osan Reikäpää olen esitellyt täällä. Marko Kilven Undertaker-sarjasta olen kirjoittanut aikaisemminkin, mutta neljännestä osasta Kuoleman kosketus ja viidennestä Kuolemanpelko julkaisen jutun vasta messujen jälkeen, kun Kuolemanpelon saa 6.10. arvostella.

Tässä jutussa käsittelen Patricia G. Bertényin Varjojen lähettiläs -sarjaa, jonka aloitusosasta Salaisuuksien galleria esittelen täällä. Paneelikeskustelua varten luin myös kakkososan Varjonen saari sekä tietysti tämänvuotisen kolmososan eli Pimeyden kirjan, joka päättää trilogian. Kyseessä on jatkuvajuoninen sarja, jonka osat kannattaa lukea ilmestymisjärjestyksessä. Ainakin itselleni oli tarpeen kerrata myös aloitusosa pitkän lukutauon takia.

Tässä kohtaa lienee paikallaan varoittaa, että loppujutussa on jonkin verran juonipaljastuksia. Jos siis et vielä ole lukenut Salaisuuksien galleriaa tai Varjojen saarta, kannattanee jättää loppu tästä jutusta odottelemaan. Tervetuloa takaisin tänne, kun kirjat on luettu ja olet valmis jatkamaan Pimeyden kirjaan.

Salaisuuksien galleriasta kirjoittamani jutun lukeneille ei varmaankaan tule yllätyksenä, että en ollut lukenut sarjan kakkososaa. Todennäköisesti se sekä päätösosakin olisivat ilman tätä työtehtävää jääneet minulta kokonaan väliin. Nyt voin kuitenkin todeta, etten ole enää kovin harmissani siitä, että kävi kuten kävi. Varjojen lähettiläs -sarja on omassa genressään oivallinen.

Näin jälkiviisaana on helppo todeta, että lähdin aikoinaan lukemaan Salaisuuksien galleriaa aivan väärin. Odotin perinteisehköä taidedekkaria, jossa ratkaistaan taideteoksiin liittyviä murhia tai muita rikoksia. Aika pitkälle lukijan annetaan niin itselleen uskotellakin, vaikka vinkkejä jostakin muusta viljellään kyllä avokätisesti. Joka tapauksessa päähenkilö Jackie Saratoga on asianajofirman yksityisetsivä, joka alkaa selvitellä työnantajansa Roberta Spencerin toiveesta vanhaa kuolemantapausta sekä siihen liittyviä katoamisia.

Jackie ei kuitenkaan ole millään mittapuulla tavallinen sanfranciscolainen yksityisetsivä, vaan hänellä on tohtorintutkinto taidehistoriasta. Hän on myös täysin värisokea ja kuulee maalaukset. Ne puhuvat, huutavat ja kirkuvat hänelle. Merkillinen taito on tehnyt hänestä vertaansa vailla olevan asiantuntijan, joka erottaa aidot teokset väärennöksistä. Lisäksi Jackien ihossa näyttää olevan poikkeuksellisen upeita tatuointeja. Näistä elämänsä yksityiskohdista Jackie ei tietenkään ole hiiskunut sanaakaan pomolleen, johon on kuolettavan rakastunut.

Kirjan loppupuolella käy selväksi, että Jackiella on merkillisiä yliluonnollisia voimia, jotka tekevät hänestä voittamattoman ja tappavan vaarallisen pedon. Tatuoinnit ovat oikeasti pimeydestä peräisin olevia varjoja, jotka antavat Jackielle taitoja, joita ei ihmisillä ole. Niiden avulla naiset ratkaisevat kuuluisan Rodolfon ja hänen merkillisten taulujensa arvoituksen ja joutuvat hengenvaaraan. Rikokset ratkeavat, mutta murhaaja apureineen pääsee pakoon.

Varjojen saari ei enää yritäkään kääriytyä dekkarikaapuun, vaan tyyli muuttuu kauhufantasian ja paranormaalin romanssin sekaiseksi toimintaseikkailuksi, jossa on mausteena historiaa ja arvoituksia. Tarinassa avataan paitsi Jackien suvun taakkaa, jossa sukupolvesta toiseen valitaan tai uhrataan yksi suvun jäsen varjojen lähettilääksi, gargoiliksi. Isoisä on aikaan siirtänyt kantamansa varjot Jackieen.

Varjot ovat pimeyden voimia, jotka yrittävät päästä valtaan maailmassa. Lähettilään tehtävänä on hallita varjoja ja estää pimeyttä murtautumasta liikaa esiin. Jos kaksi maagista vanhaa kirjaa Voynich ja Soyga saavat kadottamansa sivut takaisin ja pääsevät yhdistämään voimansa, maailma ja ihmiskunta ovat tuhon omat. Eri tahot tavoittelevat maagisia teoksia saadakseen niiden avulla valtaa, ja Varjojen saaren juonena on ympäri Eurooppaa tapahtuva kilpajuoksu, jossa panokset ovat huikeat. Kiehtovana yksityiskohtana mainittakoon, että Turun palo saa romaanissa uuden selityksen!

Varjojen saari loppuu lukijan kannalta kiduttavaan loppukoukkuun Gotlantiin Visbyn kaupunginmuurien varjoissa. Häikäilemätön taistelu kirjoista jatkuu Pimeyden kirjassa. Tapahtumat saavat jos mahdollista vieläkin synkempiä kauhusävyjä. Jackien ja Robertan pahimmat viholliset eivät ole ainoastaan pahansuovan ahneita vaan myös sadistisia. Ruumiita tulee yhä lisää, mutta panokset pelissä ovat mittaamattomat.

Maailman pelastamisen lomassa Jackie ja Roberta rakastuvat ja kärventyvät polttavan intohimonsa liekeissä. Koska Jackie on kaikkea muuta kuin tavallinen kuolevainen, luokittelen heidän tarinansa paranormaaliksi romanssiksi. Kiusoittelevat lemmenlieskat lyövät sen verran kuumina, että määritelmä täyttyy hienosti senkin osalta. Kovin ruusuiselta rakastavaisten tulevaisuus ei vaikuta, sillä pimeyden varjoilla on tapana kalvaa kantajansa loppuun ennen kuin ne siirretään seuraavalle.

Bertényi on siis punonut melkoisen mielikuvituksellisen juonikudelman. Jos sen vietäväksi antautuu eikä haikaile liian realismin perään, viihtyy kyllä. Juonenkäänteitä, vauhtia ja vaaroja riittää miltei hengästymiseen asti. Tunnelma on synkeä, kuten kunnon kauhutarinassa tietysti kuuluukin.

Patricia G. Bertényi: Pimeyden kirja
Tammi 2021. 316 s.
Äänikirjan lukija Anniina Piiparinen, kesto 10 h 12 min.

Arvostelukappale. Äänikirja BoobBeat.

Varjojen lähettiläs -sarja:

Salaisuuksien galleria
Varjojen saari
Pimeyden kirja

Patricia G. Bertényi: Salaisuuksien galleria

Italialaistaustainen Jackie Saratoga on asettunut San Franciscoon jätettyään työnsä FBI:n taidevarkauksiin keskittyvässä yksikössä. Nyt hän työskentelee asianajaja Roberta Spencerin lakitoimiston yksityisetsivänä.

Työnantajalleen ja parhaalle ystävälleen Robertalle Jackie ei ole hiiskunut sanaakaan upporikkaasta vanhasta suvustaan, jossa taiteentuntemus ja -keräily ovat kunnioitettuja perinteitä (tosin suvussa kerrotaan olleen myös ansioituneita taidevarkaita). Hän ei ole kertonut siitäkään, että hänellä on tohtorintutkinto taidehistoriassa ja että hän edelleen työskentelee lukuisien tunnettujen taidemuseoiden kanssa, jotka haluavat hänen varmistavan taideaarteiden aitouden.  

Salassa Jackie on pitänyt myös synestesiansa, joka on hänen tärkein työkalunsa taideteosten arvioinnissa. Jackie on nimittäin täysin värisokea, eli hän näkee kaiken mustavalkoisena. Sen sijaan että näkisi värit, hän kuulee ne. Tosin värit tuntuvat puhuvan hänelle vain, kun ne ovat osa maalauksia. Taulut humisevat, hyrisevät ja vinkuvat Jackielle ja viestivät hänelle tekijästään ja tämän tunnetiloista. Värien kuulemisen lisäksi Jackiella on toinenkin synestesian muoto. Hän haistaa toisten ihmisten tunteet.

Jackien ylävartalo on kauttaaltaan mustien tatuointien peittämä. Kuviot eivät kuitenkaan ole tavallisia tatuointeja, vaan ne liikkuvat hänen ihollaan tietyissä tilanteissa. Niiden liike aiheuttaa viiltävää kipua, mutta ne myös suojelevat Jackieta erilaisilta vaaroilta mitä merkillisimmillä tavoilla. Tatuoinnit liittyvät jotenkin varjoihin ja auroihin, joita Jackie näkee ihmisten ympärillä.

Kaiken tämän lisäksi Jackie on lumoavan kaunis nainen ja kuolettavasti rakastunut omaan työnantajaansa. Tilannetta mutkistaa, ettei Jackie ole paljastanut seksuaalista suuntautumistaan Robertalle tai Lizille, toimiston monitaiturisihteerille. Roberta taas seurustelee Alexin kanssa eikä myönnä itselleen olevansa oikeasti kiinnostunut Jackiesta.

Miten on, kuulostaako Jackie Saratoga lievästi sanottuna erikoiselta dekkarin tai jännitysromaanin päähenkilöltä? Jackien voi nimittäin tavata Patricia G. Bertényin romaanissa Salaisuuksien galleria. Se taas on saamassa jatkoa jo kesällä, kun sarjan toinen osa Varjojen saari ilmestyy.

Jos on päähenkilö arvoituksellinen, erikoinen on Salaisuuksien galleriakin. Se on villi sekoitus taidemaailmaan sijoittuvaa jännitysromaania, pidäteltyä erotiikkaa tihkuvaa rakkausromaania ja goottityylistä yliluonnollisia aineksia sisältävää kauhua. Kun tarina sijoittuu San Franciscoon ja henkilöt ovat etniseltä taustaltaan italialaisia, brittejä ja amerikkalaisia, tuntuu vähän kummalliselta ajatella, että kyseessä on suomalaisen tekijän esikoisromaani. Ilahduinkin, kun lopulta tarinaan saatiin ohut säie myös Suomeen ja jopa Turkuun.

Itse lähdin lukemaan Salaisuuksien galleriaa nimenomaan taidedekkarina, mikä ehkä osaltaan selittää ajoittaista hämmennystäni kirjan äärellä. Siinä kyllä selvitetään taidemaailmaan liittyvää rikosta (tai itse asiassa useampaakin), mutta varsinaisesta dekkarista ei kuitenkaan lopulta ole kyse. Taidekin jää valitettavan pinnallisesti kuvatuksi. Lukija ei oikein pääse kärryille, mikä niissä Rodolfon himoituissa tauluissa on niin upeaa. Jokin syyhän teosten arvolle pitää olla.

Alkusysäyksenä tapahtumille on Robertan saama toimeksianto. Hänen vanha taidegalleristisetänsä Thomas Statton saapuu toimistolle ja pyytää, että Roberta puhdistaisi hänen maineensa. Kolmekymmentä vuotta sitten Stattonia on epäilty 

taidemaalarisuojattinsa Rodolfon murhasta. Rodolfo on ollut nouseva tähti, jonka Statton on ’löytänyt’ ja avustanut kuuluisuuteen. Ura on ollut vasta puhkeamassa kukkaan, kun Rodolfo kuoli auto-onnettomuudessa. Onnettomuuteen tuntuu liittyvän jotain epäselvää, ja Stattonia siis on epäilty julkisestikin Rodolfon kuoleman aiheuttamisesta.

Vanha tapaus on noussut uudelleen päivänvaloon taiteilijan kuoleman vuosipäivän lähestyessä ja kaupunkia riivaavan taidevarkausaallon myötä. Rodolfon teokset ovat arvokkaita ja kysyttyjä, ja muun muassa Statton yrittää haalia ne kaikki itselleen. Kaupan tuntuu olevan myös kyseenalaisia, listaamattomia Rodolfon teoksia.

Roberta suhtautuu tehtävään epäillen. Hän ei ole rikosjuristi vaan on keskittynyt perintöoikeuteen. Lisäksi juttu tuntuu sellaiselta, että sitä on vaikea ’voittaa’, eikä hän oikein tunnu itsekään olevan täysin vakuuttunut setänsä syyttömyydestä. Jackie kuitenkin kiinnostuu jutusta oitis ja käy kuuntelemassa myynnissä olevaa Rodolfon teosta. Vaikutelma on tyrmäävä. Teos valittaa ja kirkuu kuin huutaen epätoivoisesti apua.

Juoni etenee hieman poukkoilevasti. Naiset selvittelevät vuosikymmenten takaisia tapahtumia, ja lukijalle tulee vaikutelma, että poliisit ovat aikanaan olleet täysin ammattitaidottomia tai sitten tapausta ei ole jostain syystä tutkittu lainkaan.

Esimerkiksi onnettomuuspaikan valokuvissa jokin tuntuu olevan vinossa, mutta kukaan ei ole keksinyt, mikä. Kun Jackien ystävä sitten loputa oivaltaa asian, se paljastuu sellaiseksi yksityiskohdaksi, joka puusilmäisimmänkin rikostutkijan pitäisi oivaltaa heti. Poliisia ei myöskään ole kiinnostanut onnettomuuden aikaan osuneet katoamiset. Sekä Stattonin vaimo että Rodolfon kumppani Mickey ovat kadonneet jäljettömiin, mutta heitä ei ole edes etsitty mitenkään.

Salaisuuksien galleria on siis genrehybridi. Ne ovat parhaillaan muodikkaita, eikä minulla ole mitään niitä vastaan, päinvastoin, ne ovat yleensä oivallista luettavaa. Bertényi tuntuu kuitenkin ahnehtineen ainakin tähän aloitusosaan liikaa erilaisia aineksia. Esimerkiksi runsasta Jackien ja Robertan kytevän romanssin vatvontaa olisi voinut karsia ja antaa enemmän tilaa Jackien sukukiroukselle (tai -siunaukselle?). Naisen kummalliset ominaisuudet ovat ilmeisesti kulkeneet suvussa, mutta niiden tarkoitusperät ja mekanismit jäävät tässä sarjan aloitusosassa lähes täysin hämärän peittoon.

Henkilökaarti on hengästyttävän runsas, eikä kehenkään oikein syvennytä kunnolla. Jackiekin jää kovin ohuesti kuvatuksi, osittain melkoisen kompleksisuutensa takia. Häneen olisi kuitenkin mukava tutustua vähän paremmin. Kenties Varjojen saari antaa tähän mahdollisuuden?

Patricia G. Bertényi: Salaisuuksien galleria
Tammi 2019. 331 s.
Äänikirjan lukija Heljä Heikkinen, kesto 10 h 32 min.

Arvostelukappale.

Äänikirja Storytel.

Kustantajan esittelyn mukaan Patricia G. Bertényi on unkarilaissyntyinen turkulainen, jolla on sukujuuria niin Ranskassa, Saksassa kuin Kreetalla. Sijoitan siis Salaisuuksien gallerian Helmet-lukuhaasteen kohtaan 18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama teos.