Simon Beckett: Luihin kirjoitettu

Luin jokin aika sitten brittiläisen Simon Beckettin uusimman suomennoksen Multiin kätketyt, joka on hänen David Hunterista kertovan sarjansa neljäs osa. Aloitin siis epäloogisesti loppupäästä. Pidin lukemastani, ja kun pokkarihyllystä sattui silmiin sarjan toinen osa Luihin kirjoitettu, se lähti mukaani. Epäjärjestyksessä lukeminen ei tavallisesti tämänkaltaisten kirjojen lukemista juurikaan haittaa, mutta nyt minua häiritsi se, että tiesin muutaman aika ratkaisevan juonenkäänteen jo etukäteen.  Tässä kirjassa Davidille nimittäin tapahtuu eräs hyvin merkittävä asia, joka liittyy ratkaisuun ja vaikutti hänen elämäänsä vielä sarjan neljännessäkin osassa. Tiesin siis loppuun asti odottaa erästä tiettyä tapahtumaa, joka sitten tulikin – kirjan viimeisellä sivulla!

Kirjan alussa David kutsutaan Hebrideihin kuuluvalle Runan saarelle, josta on löytynyt oudosti palanut ruumis autiosta mökistä. Saari on karu. Siellä asuu vain pieni tiivis yhteisö, ja kulkuyhteydet ovat veneiden ja lautan varassa. Sää haittaa tutkimuksia koko tarinan ajan. Saari joutuu moneksi vuorokaudeksi ankaran myrskyn kouriin, ja puhelinyhteydetkin katkeavat. On siis kyseessä jonkinlainen suljetun paikan mysteeri, kun myrsky estää saarelta poistumisen tai sinne tulemisen. Ruumiita alkaa nimittäin tulla lisää, ja Davidinkin henki on hiuskarvan varassa useaan kertaan.

Luihin kirjoitettu oli mielestäni jopa vetävämpi kuin Multiin kätketyt. Kirjoissa on toki paljon samaa. Kummassakin Beckett hyödyntää tunnelman luomisessa Britannian karua luontoa, tässä osassa pohjoisen saaria, toisessa lukemassani taas nummia. Davidin työ on kaivella luita, ja sitä hän tekee kummassakin kirjassa, mutta tässä osassa Davidin työn tulokset  ovat keskeisemmässä osassa. Juonta Beckett pyörittää taitavasti. Vaikka kaikki on jo ainakin kertaalleen ratkaistu lukijaa hyvin tyydyttävällä tavalla, ei Beckett vielä luovuta. Luvassa on ainakin pari täyskäännöstä ennen viimeistä sivua. Harhauttajana Beckett on myös mestari. Lukija-paran ei kannata luottaa kehenkään, paitsi Davidiin. Kuka tahansa voi lopussa paljastua konnaksi, ja näköjään aika moni.

Olen esitellyt Simon Beckettiä ja Hunter-sarjaa tarkemmin täällä.

Simon Beckett: Luihin kirjoitettu (Written in Bone)
Suom. Kimmo Lilja. 452 s. Karisto. Ilm. alk.  2007, pokkari suomeksi 2011.

Simon Beckett: Multiin kätketyt

Lukulistani tuntuu vain pitenevän sitä mukaa kun saan uusia kirjoja luettua. Niin kävi ainakin tämän uutuuden kanssa, sillä aloitin sarjan hieman tyhmästi neljännestä osasta. Simon Beckett on brittiläinen kirjailija ja toimittaja, joka on toiminut aiemmin opettajana ja remonttimiehenä. (Aiemmin keskusteltiin täällä blogissa mm. siitä, voiko kirjailija olla pelkästään kirjailija ja siihen ammattiin kouluttautunut, vai pitääkö tuntea muitakin aloja voidakseen kirjoittaa kiinnostavasti. Siksi kai näitä aiempia ammatteja aina kirjailijoitten yhteydessä luetellaan, että ne antavat katu-uskottavuutta?) Kirjailijan kotisivuilla ja muuallakin kerrotaan, että idea sarjaan syntyi eräällä juttukeikalla. Beckettin piti kirjoittaa oikeuslääketiedettä käsittelevä artikkeli, jota varten hänen piti vierailla Tennesseessä Body Farm -nimisessä tutkimuslaitoksessa.

Beckettin trillerisarjan päähenkilö ja minäkertoja on ammatiltaan oikeusantropologi (ei siis kuolinsyyntutkija, kuten takakansitekstissä sanotaan) David Hunter, joka avustaa poliisia, kun löytyy haudattuja uhreja. Tässä sarjan neljännessä osassa ei juurikaan kuvata Hunterin varsinaisia työtehtäviä, vaan hän melkein ensi töikseen ottaa lomaa. Kirjan jälkisanoissa kirjailija kertoo tästä osasta mm., että hän on halunnut valaista sankarinsa taustaa. Tarina lähteekin liikkeelle menneisyydestä, kahdeksan vuoden takaa. Hunter on onnellisesti naimisissa ja viisivuotiaan tyttären isä. Hänet kutsutaan Dartmoorin nummelta löytyneen ruumiin äärelle. Uhri tunnistetaan pian pari vuotta aiemmin kadonneeksi nuoreksi naiseksi, jonka on arveltu olleen yksi psykopaattisen sarjaraiskaajan ja

-murhaajan Monkin uhreista. Kadoksissa on saman tekijän surmaamat kaksostytöt, ja poliisi yrittää nyt selvittää heidän hautansa paikan. Aikoinaan murhista tuomittu Monk, hirviömäisen vahva ja suurikokoinen rumilus, tuodaan nummelle osoittamaan tyttöjen hautapaikkaa. Ruumiit jäävät kuitenkin löytymättä.

Hunterin yksityiselämässä tapahtuu kauhea tragedia, ja sitten hypätäänkin ajassa kahdeksan vuotta eteenpäin, nykyhetkeen. Poliisituttava tuo Davidille sanan, että Monk on karannut vankilasta. Samana päivänä häneen ottaa yhteyttä myös jutun kimpussa aikanaan työskennellyt psykiatri Sophie Keller. Kun David saapuu Sophien asunnolle Dartmooriin, hän löytää naisen pahoinpideltynä ja tajuttomana.

”Tavoitteenani oli luoda käänteissään ennakoimaton, vetävä tarina, jossa sen paremmin Hunter kuin lukijakaan eivät voi pitää mitään itsestäänselvyytenä. --- Toivon samalla aiheuttaneeni lukijoilleni kauhun hetkiä ja unettomia öitä…” Näin Beckett kirjoittaa jälkisanoissaan. Myönnetään, että hän on pitkälti onnistunut. Tarina vetää hyvin, eikä edes keskivaiheilla ole kovin pysähtynyttä jahkailua, kuten tällaisissa kirjoissa usein on. Tunnelma tiivistyy mukavasti, kun Monk alkaa hiiviskellä sumun keskellä yhä uhkaavampana. Lopussa juonikuviot pyörähtävät parikin kertaa ylösalaisin, mutta ehkä olen lajityypin liiankin hyvin lukenut, sillä arvasin syyllisen jo jonkin matkaa ennen paljastusta. Tajusin myös jo alkumetreillä erään aika yksinkertaisen vihjeen, joka mukamas kaikilta muilta jäi sivuun, vaikka se ärsyttävästi häilyikin Hunterin ajatusten liepeillä. Siitä huolimatta kirja oli jännittävä, vaikka paatuneille kauhun ystäville varmaan kuitenkin leppeää viihdettä.

Pidin myös ympäristön valinnasta. Selkeitä yhtymäkohtia on kaikkien Dartmooriin sijoittuvien klassikkojen äitiin eli Baskervillen koiraan. Sumu, sade, muta, kanervat, vanhat kaivoskäytävät, harjanteet, vankila. Mieleen tuli myös hiljattain lukemani Belinda Bauerin Hautanummi, vaikka se sijoittuukin Exmooriin, ei Dartmooriin.

Moitteita tulee paitsi noista parista ennalta-arvattavasta juonenkäänteestä myös vähän viimeistelemättömästä ulkoasusta ja käännöksestä. Painovirheitä tarttui haaviin kiusallisen monta, ja kielikään ei nyt ihan luistavinta ollut. Noloa oli myös, että mäyrä vaihtui kesken kaiken majavaksi…

Simon Beckett: Multiin kätketyt (The Callong of the Crave)

Suom. Kimmo Lilja. Karisto 2011 (alk. 2010). 404 s.

David Hunter -sarja:

Kuoleman anatomia 2008, Lumikon arvio täällä

Luihin kirjoitettu 2009, Keskisuomalaisen arvostelu

Kuolleiden kuiske 2010,

Multiin kätketyt  2011, myös Sanna on lukenut tämän