Päivi Haanpää ja Marika Riikonen: Tusina – Novelleja #nuortenkirjatorstai

Pari viikkoa sitten esittelin Salla Simukan kääntönovellikokoelman Sytytä valot! Sammuta valot! ja totesin, että se on muun hyvän ohella vastaus lukuisien äidinkielen opettajien rukouksiin. Täsmälleen samaa voi sanoa Päivi Haanpään ja Marika Riikosen toimittamasta nuortennovelliantologiasta Tusina. Toimittajat kertovat esipuheessaan, että idea kirjasta syntyi, kun he ääneen tuskailivat tällaisen novelliantologian puuttumista. Piti tehdä itse. Tuumasta toimeen!

Ihan mahtavaa, että tuuma sattui juolahtamaan juuri näiden naisten päihin, sillä lopputulos on hieno. Se on jälleen vastaus äidinkielen opettajien hartaisiin toiveisiin, mutta vaikka se soveltuu mitä parhaimmin koulukäyttöön niin yläkouluihin kuin lukioihinkin, se ei suinkaan sulje pois sitä, että se on nautinnollista luettavaa myös teini-iän jo aikaa sitten ohittaneille lukijoille teineistä nyt puhumattakaan.

Kirjassa on novelli seuraavilta kahdeltatoista kirjoittajalta: Päivi Haanpää, Magdalena Hai, Nelli Hietala, Anneli Kanto, Riina Katajavuori, Roope Lipasti, Hannu Luntiala. J. S. Meresmaa, Mike Pohjola, Marika Riikonen, Alexandra Salmela ja Harry Salmenniemi. Kirjan lopussa on jokaisesta kirjoittajasta lyhyt, parin rivin mittainen esittely ja kirjoittajan itsensä kertoma tarina esimerkiksi siitä, miltä tuntui oppia lukemaan tai miten kirjat olivat lapsuuden pakopaikkoja. Kouluja on ajateltu myös laatimalla maksutta käytettäväksi lisämateriaalia nettiin. Iso kiitos siitä!

Tusina kirjailijaa on siis saanut kirjoittaa kukin nuortennovellin, ja lopputulos on herkullinen: on erittäin lyhyitä ja vähän pidempiä novelleja, realismia ja fantasiaelementtejä, historiaa ja nykyaikaa, kauhuelementtejä ja teiniromanssia, helppoa ja hieman vaikeammin tulkittavaa. Erikoisimmat novellit ovat mielestäni Mike Pohjolan Mustavalkoinen tyttö, Harry Salmenniemen Ihminen ja Alexandra Salmelan Puu, joiden tulkitsemismahdollisuudet ovat kutkuttavia. Mustavalkoisessa tytössä on kaikuja Tove Janssonin Näkymättömästä lapsesta. Minäkertoja ei tosin ole muuttunut näkymättömäksi vaan mustavalkoiseksi, kirjaimellisesti.

Novellit ovat erilaisia paitsi aiheiltaan myös muodoltaan. Jotkut ovat todella lyhyitä ja tiiviitä, kuten Hannu Luntialan rikosnovelliksi paljastuva kaksisivuinen Kunnian ja omantunnon kautta. Vasta viimeiset rivit paljastavat, mistä oikein on kyse. Päivi Haanpään Aina joku löytää [itsensä] on kirjoitettu pelkäksi dialogiksi. Salmelan Puussa taas näkökulma vuorottelee puun ja ihmisten välillä.

Riina Katajavuoren Sikavähän tähtiä -novellissa minäkertoja on puolitoista vuotta Suomessa asunut yläkouluikäinen irakilaispoika. Pojan katkelmallisesta kertomuksesta avautuu näköaloja niin Irakiin kuin Suomeen ja suomalaiseen arkeen. Tämä novelli kosketti minua eniten. Anneli Kannon Eväät sijoittuu kansalaissodan vuoteen. Liina joutuu todistamaan teloitusta hiekkakuopalla sekä selittämään teloitusryhmälle, miksi hänellä on repussaan hauki ja villasukat. Lapsen tai hyvin nuoren tytön näkökulma avaa tapahtumat puhuttelevasti.

Elisan huone -novellissa Magdalena Hai väläyttää kauhun perinteitä ja liittää ne oivallisesti nettiaikaan. Satuperinnettä hyödyntää Roope Lipasti Yösuunnistuksessa, jossa on myös kauhuvivahde. Nautin oivaltamisesta! J. S. Meresmaan Kutojan kohdalla mietin, kuinka hyvin se aukenee, jollei lainkaan ole tutustunut steampunkiin aiemmin. Mutta jostainhan on aina aloitettava, joten miksei Kutojasta. Se todennäköisesti houkuttelee Naakkamestarin ja Hämäränsäteiden äärelle, ja mikä sen parempaa.

Marika Riikosen ravitallille sijoittuva Prinsessa ja Nelli Hietalan kreikkalaisella lomasaarella tapahtuva Varmat merkit ovat antologian romanttisimmat tarinat, mutta kummassakin on roimasti muutakin sisältöä kuin sydämenasioiden ruotimista. Kummassakin päähenkilö tekee epäreilun tuntuisia johtopäätöksiä toisista näiden ulkonäön ja vaatetuksen perusteella mutta joutuu tarkistamaan arviotaan.

Toivon Tusinan kuluvan lukijoiden käsissä!

Päivi Haanpää ja Marika Riikonen: Tusina – Novelleja
Art House 2018. 188 s.

Arvostelukappale.

#nuortenkirjatorstai-sarja:

Tatu Kokko: RobMacCool ja Krimin jalokivi
Tatu Kokko: Rob MacCool ja Kirottu metsä
Marja-Leena Tiainen: Viestejä Koomasta
Juuli Niemi: Et kävele yksin
Nemo Rossi: Viimeinen etruski

Iida Sammalisto: Tähtimosaiikki
Jukka Behm: Pehmolelutyttö
L. K. Valmu: Poika - Murha seitsemännellä luokalla

Elina Rouhiainen: Muistojenlukija

Sanna Heinonen: Noland

Kalle Veirto: Kyläkaukalon lupaus 
Laura Suomela: Silmänkääntötemppu
Nonna Wasiljeff: Loukkupoika 
Riina Mattila: Järistyksiä
Jukka-Pekka Palviainen: Virityksiä 

Jyri Paretskoi: Shell's Angles - Aivot narikkaan
Kalle Veirto: Sählymestarit - Ruotsin kuninkaat
Maria Autio: Lohikäärmekesä 
Kimmo Ohtonen: Ikimaa. Soturin tie 

Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras

Mervi Heikkilä: Revonpuro 

Anders Vacklin ja Aki Parhamaa: Beta. Sensored Reality 1

Laura Lähteenmäki: Yksi kevät 

Veera Salmi: Saari 

Sini Helminen: Veden vallassa (ja Kaarnan kätkössä sekä Kiven sisässä)

Anne Leinonen: Kirjanoita ja Noitakirja 

Maija Haavisto: Perhonen vatsassa 

Nelli Hietala: Kenen joukoissa seisot, Miia Martikainen? 

Vilja-Tuulia Huotarinen ja Satu Koskimies: Emilia - Runotytön tarina jatkuu 

J. S. Meresmaa: Naakkamestari ja Hämäränsäteet

Jyri Paretskoi: K15 

Tittamari Marttinen: Aurinkoa, Linnea! 

Kalle Veirto: Ohut hauska kirja 1 ja 2

Mika Wickström: Meidän jengin Zlatan matkalla maineeseen
Magdalena Hai: Kolmas sisar 

Anna-Riikka Sairio: Milja - Suhdesolmuja ja suitsimista

Salla Simukka: Sytytä valot! - Sammuta valot! 

Essi Ihonen: Ainoa taivas 
Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous

Päivi Haanpää ja Marika Riikonen (toim.): Tusina - Novelleja

Tulossa:

Tapani Bagge: Polttava rakkaus 30.8.2018
Tuija Takala: Lauralle oikea 30.8.2018
Marja-Leena Tiainen: Hiekalle jätetyt muistot 30.8.2018

Roald Dahl: Iso kiltti jätti (äänikirja)

Brittiläisen Roald Dahlin nimi on ollut minulle vuosia tuttu, mutta lähempi tutustuminen on vain jostain syystä kuitenkin jäänyt vähemmälle. Nyt teini-ikäisille lapsilleni hankin aikoinaan (ja luimmekin heille) anarkistisen Nilviöt-nimisen teoksen. Olen muistaakseni hankkinut jostakin kirjaston poistomyynnistä tms. kirjan nimeltä Kuka pelkää noitia, joka vaikuttaisi olevan Dahlin tunnetuimpia teoksia. Tyttärelläni on hyllyssään myös Matilda, ja muistaisin sen olleen jossain vaiheessa yksi hänen suosikkikirjoistaan, joka on luettu moneen kertaan. Näitä kahta viimeksi mainittua en ole koskaan, ainakaan muistaakseni, tullut itse lukeneeksi, eli ne on hankittu meille lasten jo opittua itse lukemaan. Iltasatua meillä kyllä luettiin kummankin lapsen kanssa noin kymmenvuotiaaksi asti. Suosittelen.

Sen sijaan sitä en ennen tätä päivää tiennyt, että lasten taannoisen suosikkileffan Jali ja suklaatehdas käsikirjoitus perustuu Dahlin kirjaan. Vielä suurempi yllätys oli, että Dahl on käsikirjoittanut James Bond -elokuvan Elät vain kahdesti.

Satu Isosta kiltistä jätistä eli IKJ:stä on ollut minulle tähän asti aivan vieras, vain nimi on ollut tuttu. Nuortenkirjaviikkoani varten kävin yhdessä laajan kaupunkimme sivukirjastoista, jossa oli ilahduttavan monipuolinen lasten- ja nuortenkirjojen äänikirjavalikoima. Nappasin mukaani IKJ:n, koska nyt vihdoinkin olisi mukava tilaisuus paikata aukko kirjallisessa sivistyksessäni. Olipa hyvä, että nappasin, sillä äänikirja on aivan mahtava!

Tarinan päähenkilö on seitsemänvuotias Sohvi, joka asuu pikkukaupungin orpokodissa. Eräänä yönä hän valvoo makuusalissa vuoteessaan vielä hirviöhetken aikaan. Kuunvalo houkuttelee hänet ikkunaan, ja silloin hän näkee sen: seitsenmetrisen jättiläisen, joka puhaltaa jotakin pitkän trumpetin avulla sisään kaupunkilaisten ikkunoista. Jättiläinen huomaa Sohvin ja nappaa tämän mukaansa. Perillä jättiläisen luona Sohvi tutustuu Isoon kilttiin jättiin, pienimpään kaikkiaan kymmenestä jättiläisestä. Se on paitsi pienin myös ainoa, joka ei syö ihmisparsoja öisin. Sen ainoa ruoka karussa jättiläisten maassa on ällöttävä perskurkkana, maailman pahanmakuisin vihannes. Muut yhdeksän jättiläistä herkuttelevat milloin porilaisilla tai shortsinmakuisilla bermudalaisilla, mikä kauhistuttaa Sohvia ja myös IKJ:tä. Miten kummassa jättiläiset saisi lopettamaan? Lopulta Sohvi keksii hurjan juonen niiden nujertamiseksi.

Alkuperäinen tarina sijoittuu selvästi Englantiin, mutta kirjan aivan loistavasti suomentanut Tuomas Nevanlinna on hauskasti muuntanut sen suomalaiseksi. Dahl on käyttänyt kieltä luovasti, ja vaikka en ole alkukielistä tekstiä lukenut, voin silti vakuuttaa, ettei Nevanlinna ainakaan ole jäänyt toiseksi. Kutkuttavan hauskat sanat ja IKJ:n käyttämät ilmaisut ovat hurmaavia, ja voin kuvitella, millaiset riemunaurut ne irrottavat lapsista. Esimerkiksi poksutuhnut, joita jättiläisten limppari saa aikaan, ovat valloittavia! Harmittelen tosiaan, miksi en ole aikoinaan älynnyt lukea tätä lapsilleni, jotka olisivat tietyssä vaiheessa rakastaneet tätä. Lisäksi tarina on hiuksia nostattavan jännittävä, samaan aikaan pelottava, hauska ja ripauksen opettavakin. IKJ on myös verraton filosofi ja kaunosielu.

Roald Dahl: Iso kiltti jätti (The BFG)

Suom. Tuomas Nevanlinna, lukija Martti Mäkelä. Art Housen äänikirja (2008), laajuus 4 cd:tä, kesto 4 h 50 min.