Lavalta: Cabaret Noir (Ilmaisukoulu Tuike)

Kuva: Nina Rinkinen

Parrasvalojen katveessa on pimeää

Teatteri Tuikkeen kevätkausi päättyy tuttuun tapaan ilmaisukoulu Tuikkeen ryhmien esityksiin. Ensimmäisenä ensi-iltansa sai viime viikolla jatkotason Tuli-ryhmän Cabaret Noir, jossa akrobatia ja sanaton teatteri yhdistyvät tarinaan tähteyden tavoittelusta. Tummasävyisessä esityksessä onnellisia loppuja ei juuri nähdä, vaan varjot häivytetään glitterillä.

Nuori nainen (Henna Karekari) paiskii hanttihommia haaveillen samalla parrasvaloista ja glamourista. Kun limainen vuokraisäntä ja valittavat asiakkaat alkavat ottaa riittävästi hattuun, nappaa nainen tanssikenkänsä ja lähtee kiertämään koe-esiintymisiä. Lavalle pääsy ei kuitenkaan ole niin helppoa kuin hän on kuvitellut eikä esiintyjän elämäkään täytä odotuksia. Mistä nainen on valmis luopumaan unelmiensa vuoksi?

Työryhmä on tehnyt käsikirjoituksen devising-menetelmällä Nina Rinkisen ohjauksessa. Elementeiltään tarina on tuttu, joten osittain tarina on turhankin ennalta-arvattavissa. Toisaalta muutamia ilmeisimpiä kliseitä onnistutaan välttämään taitavasti ja loppu oli viitteellisyydessään onnistunut, vaikkei katsomosta tätä myöten iloisena päässytkään poistumaan. Tarina vie ajatukset muun muassa musikaaleihin Cabaret ja Chicago.

Työryhmä pelaa esityksessä hyvin yhteen. Karekarin lisäksi lavalla nähtävät Miika Elmgren, Johanna Fallström, Sinikka Isoaho, Noora Kääriäinen, Susanna Melander, Auri Näres ja Kati Repo tekevät kaikki useampia rooleja milloin herätyskelloina, kryptisinä mutta kaivattua kevennystä tuovina kylpyankkoina ja luonnollisesti cabaretin muina esiintyjinä. On kiinnostavaa katsoa, miten näytteleminen muuttuu kun puheilmaisu käytännössä poistetaan paletista kokonaan.

Sanna Warsellin esitykseen suunnittelemat akrobatiaosuudet ovat onnistuneita. Temput ovat sopivan näyttäviä ja tukevat samalla tarinan kulkua. Myös Warsellin ja Karekarin tekemät koreografiat näyttävät hyvältä ja erityisesti cabaretin esiintyjien yhteinen tanssi oli hieno. Esityksen liikekieli on hiottua ja miellyttävää katsoa.

Kokonaisuutena Cabaret Noir on onnistunut esitys ja ihailen sitä, miten ilmaisukoulun aikuisten ryhmä haastaa itseään esityksissä vuosi toisensa jälkeen. Esitysvalinnat ovat raikkaita ja rohkeita eivätkä näyttelijät päästä itseään helpolla. Bravo.

Cabaret Noirin pariin ehtii vielä tänään 5.5., lisäksi toukokuussa nähdään myös muiden ilmaisukoulun ryhmien esityksiä.

Lavalta: Talvisirkus Uni (Hurjaruuth)

Fantasos johdattaa katsojat unimaailmaan. Kuva: Chris Hills

Jos ystävät ehdottavat uudenvuoden viettoon yhteistä reissua katsomaan Hurjaruuthin Talvisirkus Unta, niin tottahan toki sinne lähdetään. Samalla tulisi taputeltua kulttuurivuosi 2014 kauniisti pakettiin. Olen viimeksi ollut katsomassa Hurjaruuthin talvisirkus-esityksiä muistaakseni nelisen vuotta sitten, joten oli jo aikakin päivittää käyntinsä.

Hurjaruuthin talvisirkus yhdistelee löyhän tarinakaton alle unenomaisia maisemia, joissa nähdään taitavaa akrobatiaa, sirkustemppuja ja kuullaan sirkusorkesteri Unettoman musiikkia. Tietenkin mukaan on ympätty myös niitä vaarallisia temppuja, jolloin yleisöstä kuullaan kiljahduksia ja vähintään puolet pidättää hengitystään. Unimaailmassa voi tapahtua mitä vain ja se tulee esityksen kuluessa hyvin selville.

Fantasos (Joni Pakanen) kutsuu yleisön mukaan näkemään yhteistä unta. Pari- ja ilma-akrobatia, huvittavat tyynyjä syövät rotat ja utuinen tunnelma valtaavat lavan. Osa numeroista huvittaa lapsiyleisöä selvästi enemmän, rauhallisemmat mutteivät suinkaan tylsät aikaansaavat pienemmissä hieman levotonta liikehdintää. Eniten huvitusta taisi aiheuttaa unissaankävelevä herrahakkaraismainen Heikki Leppävuori, joka nähtiin lavalla jos jonkinlaisissa tasapainoilutempuissa.

Mainitsen tässä tuon levottomuuden lähinnä siksi, että takanamme istui turhankin innostunut lapsikatsoja, joka selosti hyvinkin äänekkäästi kuinka osa tempuista on ihan helppoja ja kaiken lisäksi hänen vanhempansa vastasivat lapselle aivan yhtä kovaan ääneen. Kannustan ehdottomasti lasten tuomista kulttuuritapahtumiin ja satunnaiset huomiot eivät haittaa, mutta ihan koko esitystä ei tarvitsisi puhua. No, toiselle puoliajalle nuori herra oli saanut tikkunekun joten siinä sai jo itsekin keskityttyä paremmin.

Epäilyttäviin sänkyihin ei parane luottaa. Kuva: Joona Petterson

Omia suosikkejani lavalla olivat Tuk Frederiksenin ja Sofie Sabron pariakrobatiat (seuralaisen sanoin: on aina hienoa katsoa, kun iso mies tekee voltteja), aikuisia huvittanut epätoivoisen Freudin (Frederiksen) terapiakohtaus notkean Jatta Borgin kanssa, Nacho Riccin ja Arce Lopez Gutiérrezin kiinalainen tolppa -numero (tuollaiset kiipeilytaidot olisivat tavattoman hyödyllisiä geokätköilyssä) ja pakko on mainita myös se lopun käsittämätön kuolemanpyörä-numero (Carlos Mayarga Macias ja Angelo Lyerzkysky Rodriguez). Mies totesi, että on tavattoman epäreilua sisällyttää numeroonsa tahallista epäonnistumista siten, että yleisö saa oikeasti olla kauhuissaan vaikka jollain tasolla tietää (ja toivoo) että nuorukaiset pysyvät kuolemanpyöränsä kyydissä. Näyttävä lopetus yhtä kaikki, joka aikaansai erinäisiä vau-huutoja yleisössä. Ensimmäisen puoliajan lopettanut kollektiviinen tyynysota oli puolestaan esityksen hauskinta antia.

Ihastuin esityksessä kovasti myös Kirsi Mannisen värikkääseen pukusuunnitteluun eikä Sanna Silvennoisen koreografioissakaan ole moittimista. Arja Petterson on ohjannut sirkustaiteilijoidensa kanssa varsin toimivan kokonaisuuden, jossa unenomaisuus on tuotu hyvin esille ja Joona Pettersonin luomat projisoinnit toimivat luovasti kohtausten tukena.

Kokonaisuutena Talvisirkus Uni oli ilahduttava esitys, joka toimi erinomaisesti uudenvuoden illan viihdykkeenä. Taitavat esiintyjät, absurdi tunnelma ja hyvä musiikki takasivat kokonaisvaltaisen viihtymisen. Kiitos Hurjaruuthille, ehkä tapaamme myös ensi kaudella!

Lavalta: Sirkus Strada (Tikkurilan lukio)

Julisteen maalannut Armi Terhemaa.

Palasin tänään juurilleni ja matkailin omaan vanhaan lukiooni katsomaan Sirkus Strada -musikaalia. Tikkurilan lukiolla alkaa olla pitkät perinteet omien musikaalien valmistuksessa ja tekemiseen osallistuu koko koulu, niin opiskelijat kuin opettajat. 

Sirkus Strada kertoo kiertävän sirkuksen tarinaa. Elämä kulkee matkalaukuissa mukana ja joukkio kulkee maasta toiseen esittäen, laulaen ja ollen perhe vaikka kaikki ovatkin eri puolilta maailmaa. Matkassa ovat mukana niin voimamiehet, jonglöörit, leijona kesyttäjineen, trapetsitaiteilijat sekä tirehtööri. Tarinan keskiössä ovat kuitenkin tirehtööri nuori poika, Saska, joka yrittää löytää itsestään taikurinlahjoja kaivaten jotain, sekä Mykkä klovni, paperiton siirtolainen joka kantaa harteillaan raskasta epätietoisuuden taakkaa.

Opiskelijat ovat todella paneutuneet rooleihinsa ja lavalla nähdään hienoja suorituksia niin näyttelemisessä kuin laulussakin. Repliikkien rytmitys oli ehkä vielä hieman hakusessa, mutta vuorosanat tulivat napakasti ja näytelmä rullasi kappaleiden avustuksella eteenpäin.  Lavalla nähdään myös perinteisiä sirkusnumeroita voimailusta ja jonglöörauksesta akrobatiaan ja taikaan, illuusioihin.

Sirkusteltta on luotu lavalle riippuvin kankain ja tunnelmaa lisää entisestään teemaan sopiva musiikki. Kaiken musiikin tuottaa lavan reunalla istuva orkesteri. Kappaleet ovat koulun musiikinopettajien ja opiskelijoiden yhteistä käsialaa ja myös orkesterista löytyy edustajia niin opettajista kuin opiskelijoistakin.

Parasta on kuitenkin se, että yhteisen tekemisen meininki näkyy ja lavalla ollaan ylpeitä siitä mitä on saatu aikaan. Loppujen lopuksi Sirkus Stradasta jää hyvä mieli ja päässä soi Maailman sylissä -kappaleen kertosäe. Lämpimät kiitokset tilulaisille mukavasta illasta!

Ja menkäähän tekin katsomaan, esityksiä vain tämän viikon.