Pakopelihuumaa Helsingissä

Kuvan lukot eivät liity tapauksiin.

Olen tässä kevään ja kesän aikana onnistunut käymään neljästi pakopelaamassa ja on ollut niin kivaa, että totesin uuden postauksen olevan paikallaan. Viime pelikerrasta onkin jo aikaa, edellisen kerran olen pelaillut vuonna 2014 kun InsideOut oli juuri perustettu Helsinkiin ja pakopelaaminen oli aika uusi juttu.

Toukokuussa kävimme työporukan kanssa pelailemassa Herttoniemessä Running Rabbit Room Escapessa. Teollisuusalueelle sijaitsevan rakennuksen ulkonäön ei kannata antaa pettää, sillä sisältä löytyy runsaasti ja antaumuksella sisustettu pakopelipaikka. Varattuna meillä oli kaksi huonetta, Kitaristin kuolema ja Professorin salaisuus, ja itse pelasin näistä jälkimmäisessä. Tutkimusmatkailijan arvoituksellista katoamista selvittävässä huoneessa oli kivoja tehtäviä ja tilassa mahtui hyvin puuhastelemaan kuuden hengen voimin. Vihjeitä sai tarvittaessa radiopuhelimen kautta, mutta kauhean montaa emme lopulta tarvinneet. Tuntui, että jokaiselle löytyi jotain tekemistä ja tehtävät olivat sopivan vaihtelevia. Innostuksissaan sitä saattoi myös käyttää ratkaisuun hieman omituisia menetelmiä, kun oma kärsivällisyys ei riittänyt oikean apuvälineen etsimiseen.

Erityisplussat Running Rabbitille huoneen kivasta sisustuksesta ja vaihtelevista tehtävistä, isosta muistiinpanotaulusta ja hienoista efekteistä. Huone oli myös sopivan jännittävä, mutta ei pelottava. Kollegat kiittelivät Kitaristin kuolema -huonetta ja sen on arvioinut myös Kulttuurikuurin Meri.

InsideOut Escapessa tuli käytyä sattuman kautta kolme kertaa, mutta mikäs siinä kun huoneet ovat kivoja ja meininki on hyvä. Kerran juhlistimme siellä ystävän synttäreitä ja kaksi kertaa mentiin muuten vain.

Ystävän synttärit juhlittiin Kallion toimipisteen Behind the Freaky Circus show -huoneessa, sillä sinne mahduimme kaikki kuusi juhlijaa kerralla. Taustatarinassa sirkusesityksien aikana katoaa mystisesti katsojia ja pelaajien on löydettävä huoneesta johtolankoja mysteerin selvittämiseksi, sillä poliisi on tapauksen edessä voimaton.

Huoneen tunnelma on jännittävä, sillä sinne kuuluu jatkuvasti ääniä sirkuksen puolelta ja koko ajan jännittää saattaako takahuoneeseen rynnätä vaikka murhanhimoinen klovni jostakin. Säikkyys tarttui, aina kun onnistuimme tipauttamaan jotain lattialle ainakin yksi meistä sai sätkyn. Huone oli haastava, muttei suinkaan mahdoton. Kuusi henkeä oli kuitenkin pelaajamääränä aika paljon, tuntui että ei aivan pysynyt koko ajan kärryillä siitä missä tapahtui ja mitä, mutta toisaalta oli mahdollisuus myös jakaa tehtäviä jos selvitettäviä palasia oli samaan aikaan useampi. Ulos selvisimme lopulta viime tipassa emmekä suinkaan vihjeittä. InsideOutissa vihjeen saa maksimissaan kymmenen minuutin välein ja ne voivat olla joko sanallisia tai kuvallisia tilanteen mukaan.

Kesällä käytimme innoissamme Offerillan pelitarjouksen ja menimme neljän hengen poppoolla testaamaan myös Kalliossa sijaitsevan Nightshift at the Museum -huoneen. Herra Karhu on kutsunut naisystävänsä yöllä yksityiskierrokselle museoon, mutta pomo onkin yllättäen saapumassa paikalle ja pelaajien tehtävänä on selvittää löytyykö turvakameranauhoilta mitään raskauttavaa ja tarvittaessa tuhottava todisteet.

Tämä huone muistutti sisustuksellisesti hieman Running Rabbitin Professorin salaisuutta, olihan molemmissa tiedeteemaa, mutta tehtävät olivat kuitenkin erilaisia. Museossa etenimme paljolti omin voimin, muutamaan kertaan kysyimme kyllä vinkkiä mutta usein tuntui että olimmekin juuri oikeastaan keksineet mistä oli kyse. Tavaraa huoneessa on paljon mikä aiheutti välillä paniikkia siitä että hoksaammeko kaiken, mutta hyvinhän se sitten lopulta sujui.

Haastavuustasoltaan tämän huoneen pitäisi olla samaa tasoa sirkushuoneen kanssa, mutta minun mielestäni tämä oli ehkä hieman helpompi. Tämä seikka saattaa tosin johtua siitä, että tämä huone ei ollut lainkaan pelottava ja säikkymisen sijaan sai keskityttyä olennaiseen eli pulmien ratkomiseen. Neljä henkeä tuntui olevan aika sopivan kokoinen porukka tänne, aikaa meillä jäi lopulta viitisen minuuttia yli.

Viimeisenä matkasimme InsideOutin Vuosaareen pisteeseen hotelli Rantapuistoon, sillä olin onnekkaasti voittanut yhden ilmaisen pelikerran. Tälläkin kertaa meitä oli neljä pelaajaa ja huoneena oli Sensation, Escape to Reality, jota Inside Outin työntekijä oli minulle kovasti kehunut. Pelissä hypätään alitajunnan syövereihin salaiseen huoneeseen, mutta siellä ei luonnollisesti saa viettää tuntia kauempaa jotta oma psyyke ei hajoaisi aivan atomeiksi.

Sensation oli astetta haastavampi huone edellisiin verrattuina. Käytettävää tavaraa oli vähemmän (odottakaapa vain että näette pelin alkutilanteen, siinä meinasi epätoivo iskeä), mutta ratkaistavia pulmia tuntui olevan enemmän tai ne olivat suuritöisempiä. Huoneessa oli muutamia tosi hienoja ja hauskoja oivalluksia pulmien suhteen, osa puolestaan oli teknisesti haastavia ja saimme etenkin eräässä kohdassa tuhlattua aikaa aivan turhaan osittain oman mokan ja osittain itse pulman ehkä turhankin monimutkaisen toteutuksen vuoksi. Mielestämme turha monimutkaisuus vaivasi muutamaa muutakin kohtaa, sillä mieluummin aikaa käyttäisi aivotyöhön kuin mekaaniseen suoritukseen. Huomasinpa myös, että matikkapulman ratkominen paineen alla ei todellakaan ole minun juttuni! Kokonaisuutena huoneen tunnelma oli mukavan mystinen ja vinksahtanut, muttei oikeastaan pelottava.

Emme aivan ehtineet Sensationista ulos aikarajoituksen puitteissa, mutta iloksemme ratkaisimme kuitenkin käytännössä kaikki pulmat joten "epäonnistuminen" ei jäänyt kaivelemaan. Tämä huone toimi neljällä pelaajalla aika hyvin, mutta tilaa kyllä on joten uskoisin kuusihenkisen peliporukan pärjäävän täällä hyvin jos tiimityöskentely toimii.

InsideOut saa erityisplussat työntekijöiden mahtavasta heittäytymisestä rooleihinsa heti pelin alussa. Huoneisiin ei suinkaan mennä vain pelaamaan, vaan taustatarina on oikeasti otettu osaksi elämystä ja vetäisee heti tunnelmaan mukaan. Huoneet on myös sisustettu hauskasti ja kunnianhimoisesti.

Hauskaa siis on ollut ja adrenaliinihumala on ollut joka kerralla taattu. Itse olen aika kunnianhimoinen pelaaja ja olen varoitellut ystäviä jo etukäteen siitä, että voitontahtoani saa tarvittaessa suitsia. Onneksi peliseura on joka kerralla ollut skarppia ja mukavaa (kiitos tyypit!), joten itsekin olen pysynyt pääsääntöisesti aisoissa. Hätähousuilua helpottanee myös se, että Sensationia lukuunottamatta missään näistä huoneista ei ollut esillä kelloa joten aikaa ei tule seurattua paniikinomaisesti vaan keskityttyä itse pulmien ratkomiseen. Peukkua näytän joka tapauksessa näistä huoneista kaikille.

Lavalta: Can you pass me the screwdriver, please? (Hanne Ivars / Mad House)

 Pelinappulat laudalla.

Meidän piti mennä pelaamaan vain hetkeksi, jotta ehtisimme käydä vielä ostamassa muistikortin. Onneksi Verkkokaupan kioski on auki vuorokauden ympäri, päädyimme nimittäin istumaan pelipöydän ääressä lähes kaksi ja puoli tuntia. Ei vain malttanut lähteä. Kyseessä oli siis Hanne Ivarsin sosiaalinen peli Can you pass me the screwdriver, please?, jota pelattiin Ihana Baarissa osana Mad House -festivaalin ohjelmaa.

Peliä pelatessa jokainen pelaaja saa oman pelinappulan, joka liikkuu jatkuvasti muokkautuvalla pelilaudalla muiden nappuloiden kanssa. Pelilaudalle ilmestyy asioita pelaajien piirrosten avulla ja piirrokset sekä niihin liittyvät tarinat kumpuavat pelikorteista. Kortteja nostetaan sen mukaan, minkä silmäluvun heittää nopalla. Ykkösellä sai esimerkiksi kortin, jossa oli kokonainen lause joka tuli jotenkin kuvittaa laudalle ja viitosella sai tehdä mitä tahansa. Piirtämisen lisäksi peliin kuuluu keskustelua ja esittämistä (mutta ei tarvitse pelätä, kaikki on hyvin ohjattua ja peliin voi osallistua haluamallaan tavalla).

Peli oli ehtinyt pyöriä jo puolisen tuntia saapuessamme paikalle, mutta onneksi sen rakenne on sellainen että tulla ja mennä voi kuten haluaa. En tosin tiedä, olisiko minulle selvinnyt sen mystisen ruuvimeisselin tarkoitus silloin, nyt se vain kulki yhden pelinappulan mukana. No jaa, ehkä se ei ollut tärkeää. Me joka tapauksessa hyppäsimme suoraan keskelle kolmen hengen peliporukkaa, myöhemmin peliin liittyi vielä yksi pelaaja lisää. Pelilaudalle ilmestyi muun muassa Helsinki ja Lappeenranta, Tallinna, äärettömien dimensioiden universumi, kauppa josta sai ostaa pipareita ja raparperia ja surullinen avaruuschili ja kaikki tämä oli hyvin loogista ja pelattavaa, uskokaa pois.

Edellisen kerran peliporukalla oli kuulemma ollut varsin erilainen tyyli. Peliä oli pelattu seisten ja vauhdikkaammin. Meillä oli siis ehkä perinteisempi lähestymistapa kaikkien istuessa omilla paikoillaan pöydän ympärillä, mutta miellyttävää tämä oli näinkin ja sopi Ihana Baarin rauhalliseen tunnelmaan.

Pelipöydän tila lähtiessämme.

Pelissä voi muuten myös "voittaa", jos onnistuu keräämään itselleen kolme tähteä. Kilpailuhenkisenä lähdin tietysti tavoittelemaan tätä maalia. Kanssapelaajina minulla oli tavattoman mainioita ihmisiä, jotka lahjoittivat minulle tarvitsemistani tähdistä kaksi (ajatelkaa mitä uhrautumista!) ja sain sitten hienon palkinnon. Peli ei onneksi lopu voittamiseen ja vaikka kaikki pelaajat voivat voittaa jos niikseen, pidän ideasta.

Tämä kuvaus ei ehkä kerro pelistä hirveästi, mutta voin kertoa seuraavaa: oli kivaa, vieraassakin peliseurassa homma pyöri todella kivasti, Hanne Ivars vetää peliä miellyttävästi ja oli kuulkaas hauskaa, emme meinanneet lähteä ollenkaan!

Peliä pääsee vielä pelaamaan 28.10., kannattaa mennä! Peliin on vapaa pääsy ja sitä pelataan Ihana Baarissa Tiivistämössä.

Kuinka päästä huoneesta ulos tunnissa - testissä Room Escape -peli

 

Kuvassa pelin tekijätiimi Ágnes Kaszás, Zsófia Purnhauser ja Dóra Németh. Kuva: InsideOut

Kun minulle tarjoutui mahdollisuus päästä pelaamaan unkarilaisperäistä Room Escape -peliä bloggaajaporukalla, olin samoin tein mukana. Peli tuo erilaisten vihjeiden ja arvoitusten ratkaisemisen virtuaalimaailmasta käsinkoskeltavaksi, kun avattavat lukot ovat oikeita ja vihjeet löytyvät huoneesta, josta täytyy päästä ulos. Teemana pelissä oli tällä hetkellä mystisen herra Karhun yllätyssyntymäpäivät.

Pelin periaatteena on siis se, että pelaajaryhmä (2-5 henkeä) suljetaan huoneeseen. Huoneessa kuunnellaan ohjeet ja sen jälkeen kello käy. Etsimällä erilaisia vihjeitä saa lukkoja auki ja yhden arvoituksen ratkaisu johtaa toiseen. Periaatteessa vihjeillä on myös järjestys, mutta ilmeisesti sekatekniikallakin pärjää kunhan malttaa välillä palata jälkiään takaisin. Jumiin jäädessä on myös mahdollista saada vihjeitä, niitä voi pyytää kerran kymmenessä minuutissa. Oli miten oli, aikaa on tunti ja siinä ajassa pitäisi saada kaikki vinkit kasattua ja ulospääsykoodi selville. Huoneen televisiossa pyörii aika ja taustalla kuuluu pulssia nostattavaa musiikkia.

(Huoneesta muuten pääsee ulos paniikin iskiessä myös painamalla ns. hätänappia, mutta napin painalluksesta loppuu myös peli. Ainakaan tähän mennessä pelaajissa ei kuitenkaan kuulemma ollut ollut ketään, joka olisi tahtonut päästä kesken pois. Ja mitään vaarallista ei tarvitse tehdä, ei kiipeilyä tai voimankäyttöä, pelkkää aivotyötä.)

Peliporukkana meillä oli tosiaan neljä bloggaajaa. Emme tunne toisiamme kovin hyvin, joten vihjeiden ratkaisemisen lisäksi samalla joutui myös kehittämään aivan uutta tiimityöskentelytekniikkaa ja kommunikointia. Ilokseni voin todeta, että tukkanuottasille ei ryhdytty. Paikoin puuhasimme omiamme ja kokeilimme sokkonakin (itse huomasin välillä jääväni lukkoon johonkin ideaan), mutta parhaina hetkinä koko tiimi toimi kuin ajatus ja lukot aukesivat.

Itse pelistä ja sen vaiheista en tohdi paljastaa sen enempää, enhän toki tahdo pilata kenenkään muun pelikokemusta. Sanottakoon joka tapauksessa, että arvoitukset olivat mukavan haastavia ja varmasti helpostikin ratkaistavissa jos kyseinen ajattelumalli on tuttu ja itselle luonteva. Huoneessa on paljon tutkittavaa ja aikansa saa varmasti kulumaan myös hukkateillä. Me pyysimme muutamia vihjeitä ja koin systeemin erittäin toimivaksi. Vihjeen tullessa tuli myös koettua riemun hetkiä, kun arvoitus vihdoin alkoi ratketa ja hommassa pääsi eteenpäin.

Loppujen lopuksi saimme kuin saimmekin oven auki, aikaa jäi jäljelle huikeat 1 minuutti ja 25 sekuntia ja pääsimme siis perille Karhun yllätysjuhliin. Oven avauduttua tunnelma oli hetken aikaa itselläni epäuskoinen: pääsimme ihan oikeasti ulos, vai päästiinkö, joo, kyllä päästiin. Epäusko vaihtui riemukkuuteen, osittaiseen ketutukseen siitä että muutamaa juttua ei itse tajunnut aiemmin ja takaisin riemukkuuteen.

Pelaaminen oli huikean hauskaa, positiivisesti stressaavaa ja mainiota siinä mielessä että pelitunnin aikana ei kyllä todellakaan tullut ajatelleeksi mitään muuta kuin sitä että missämissäseuraavavihjemitenratkaisen. Jonkunlainen flow-tilakin tuli ehkä paikoin saavutettua.

Sörnäisissä toimivassa pelipaikassa pääsee tällä hetkellä pelaamaan tätä herra Karhun yllätyssyntymäpäiviin liittyvää peliä ja lisää pelivaihtoehtoja on ilmeisesti tuloillaan. Itse ainakin aion lähteä kokeilemaan myös seuraavaa peliä.

Kiitokset HeidiBeelle homman järkkäämisestä, kaikille peliseuralaisille mahtavasta kokemuksesta (Leila ja Taika kirjoittivat myös jo) ja itse InsideOut-tiimille loistavan konseptin tuomisesta Suomeen! Tällaista lisää!