Bridgetin seuraksi sopii esimerkiksi mantelicroissant.
Bridget Jones on kuulunut lukuhistoriaani vuosia ja sama koskee myös elokuvia. Olenpa tainnut käyttää sarjan ensimmäistä osaa jopa jonkinlaisena lohtukirjana eräässä elämänvaiheessa. Tämän valossa sarjan kolmas osa, Helen Fieldingin kynäilemä Mad About The Boy (Otava, 2013) oli must-luettava vaikka siihen hieman epäileväisesti suhtauduinkin.
Kello14.00 No niin. Olen tehnyt päätöksen. Aion muuttua täydellisesti.
Palaan zen/new age - elämätaitokirjojen opiskeluun ja joogaan jne. aloittaen muutoksen sisä- eikä ulkopuolelta, meditoin säännöllisesti ja pudotan painoa. Olen laittanut kylppäriin kynttilän ja joogamaton ja aion meditoida hiljaisuudessa ja hiljentää mieleni ennen kuin lähden viemään lapsia lääkäriin, vaikka muistan toki varata aikaa myös a) välipalojen ja koulun retken lupalapun mukaan pakkaamiseen ja b) kadonneiden autonavainten etsintään.
Jo alussa käy ilmi monia lukijoita kauhistuttanut seikka. Unelmien aviomies Mark Darcy on kuollut traagisesti ja Bridget on jäänyt leskeksi ja kahden lapsen yksinhuoltajaksi. Tästä ei päiväkirjanrustaaja kuitenkaan lannistu, ainakaan täysin, sillä kuvioihin on vähitellen putkahtanut nuori toyboy ja rakkauselämä tuntuu korjaantuvan. Mutta onnistuuko toyboyn pallottelu ja yksinhuoltajan arki edes supertehokkaalta Bridgetiltä? Lisäksi Bridget yrittää (turhankin) innokkaasti opetella käyttämään ihmeellistä Twitteriä ja haalimaan itselleen roppakaupalla seuraajia.
Niinpä niin. Ei ole se sama sinkkumeininki enää valloillaan. Ja ehkä hyvä näin, kaameampaa olisi varmaan ollut jos Mark ja Bridget olisivat eronneet. Tyhjältä se silti tuntui. On kuitenkin lohduttavaa, että Bridget on edelleen yhtä hupsu, koska jos hänestä olisi kehittynyt toimelias ja idyllinen perheenäiti olisin vain hämmentynyt.
Täysin juoneen liittymättömästi pitkäaikaisin hämmennykseni koski kuitenkin sivulauseessa mainittua labraduudeli-koiraa. Hihittelin asialle pitkään, koirarotu kun virallisesti on labradoodle, mutta sittemmin selvisi että ilmeisesti tätä huvittavaa duudeli-muotoa käytetään puhekielessä. No, huvitti se silti.
Lisäksi mietitytti, että käyttävätkö ihmiset edelleen tekstiviesteissä näitä *naputtelee kiivaasti* tähtimerkintöjen väliin laitettuja teon kuvauksia? Siis tekstareissa. Ja koko ajan. Ei siinä, jos niitä olisi muutama mutta ei kukaan jatkuvasti *hihittele hallitsemattomasti* tai mitä näitä nyt oli. Hmph.
Loppujen lopuksi ja kaikesta tästä marmatuksesta huolimatta jouduin kuitenkin antautumaan. Vaikka Mad About The Boy ei noussut Bridget-suosikikseni, huomasin lopussa hieman herkistyväni jopa vasten tahtoani. Koska olihan se nyt aika kliseistä ja söpöä vaikka tiesin suurinpiirtein sivulla 20 mitä lopussa tulee tapahtumaan. Niisk. Kirja oli oivallista viihdykettä esimerkiksi hitaalla Tallinnan lautalla, kun Miki-kirjan sivuja oppi selailemaan reipasta tahtia.
Tästä huolimatta toivon, että leffasuunnitelmat kirjasta kariutuisivat. Fieldingin ja Bridgetiä niin mainiosti esittävän Renee Zellwegerin välit ovat nimittäin elleivät poikki niin ainakin hyvin tulehtuneet, enkä kestä jos joku muu esittää Bridgetiä. Koska ei se vain käy.
Myös Norkku palasi vanhan ystävän pariin, Hanna ei toivo kirjalle enää jatkoa vaikka lukukokemuksesta pitikin.
Otava (Miki-kirja), 2014. 845 s.
Suomentanut: Annika Eräpuro
Kansi: Suzanne Dean