Kupista: Mutta kumpi on oikea Café Ritter? (Wien)

Syksyisellä matkallamme Wieniin tutustuimme kaupungissa kohteiisin, jotka esiintyvät suosikkini Jonathan Carrollin kirjoissa. Yhtenä pakkokohteena oli Café Ritter, kirjassa Valkoiset omenat esiintyvä kahvila, joka on sen toisen päähenkilön eli Isabellen lempipaikkoja. Sivustolla Jonathan Carroll's Vienna kerrotaan Ritterin sijaitsevan Ottakringerstrassella, joten suuntasimme sinne eräänä iltana.

'You know the Ritter: it's a big place with a real 1950's feel to it - very smoky and full of shadows even in the middle of the day. ---'

Ottakringer Strasse oli hieman syrjässä keskustasta ja niinpä harhailimme hieman ennen kuin löysimme perille. Lopulta pieni kahvila kuitenkin löytyi ja pääsimme sisään. Hämyisessä paikassa tuntui olevan mukava tunnelma, ruokalistat tuotiin pöytään pian. Englantia paikassa ei juuri puhuttu, mutta toinen tarjoilija sai selitettyä meille sen verran että saimme tehtyä tilauksemme.

Jälkiruokalistalta tilasimme Mohr in Hemdin (itävaltalainen pieni suklaakakku) ja Kaiser Schmarrenin (itävaltalainen revitty pannukakku kompotin kanssa) kahvin kera. Molemmat perinteiset jälkiruoat olivat todella hyviä ja kruunasivat illan mukavasti. Myös kahvi oli hyvää. Tunnelma oli leppoisa, nurkassa alkoi soittaa jazzyhtye ja viereisessä huoneessa pelattiin biljardia.

Café Ritter oli oikein mainio paikka ja matkasimme (pienen harharetken jälkeen) metrolla takaisin hotellille. Seuraavana päivänä meitä kuitenkin kohtasi yllätys. Nousimme Mariahilfer Strassella metrosta ja edessämme komeili, mikäs muuukaan, toinen Cafe Ritter. Mistään emme löytäneet tietoa, kumpi näistä olisi todella se oikea, viitteelliset kuvaukset kun sopivan kumpaankin. Päätimme joka tapauksessa myöhään eräänä toisena iltana testata myös tämän toisen paikan.

Kello oli tässä kakkos-Ritterissä käydessämme jo varmaan lähempänä kymmentä illalla. Ei siinä mitään, tilasin kuitenkin pienen kahvin (eli espresson) ja Apfelstrudelin. Vähän oli hönö olo siihen aikaan juoda kahvia, seuralaiset ottivatkin Sturmia (=syyskauden erikoisuus, ns. puolivalmista viiniä, hyvää sekin!).

Miljöö oli vanhanaikaisen hienostunut, sohvat punaista nahkaa ja tarjoilijoilla mustat liivit. Palvelu sen sijaan oli hieman hämmentävää, mutta toisallta kuulemma myös melko wieniläistä. Tarjoilijaa sai odottaa melko pitkään ja esimerkiksi loppusumman päädyimme laskemaan itse ja jättämään rahat pöydälle odotettuamme noin 10 minuuttia laskua. Struudeli oli joka tapauksessa varsin hyvä.

Matkan aikana en tosin saanut missään vaiheessa selville, että kumpi näistä oli se Ritter. Nyt sain vihdoin aikaiseksi selattua kirjaa ja ennen kahvilassa tapahtuvaa kohtausta Isabelle on syömässä ravintolassa Windmühlgassella, joka on Mariahilfer Strassen poikkikatu. Tämä toinen Ritter siis on todennäköisesti Isabellen kahvila, sillä myös moni muu kirjojen tapahtumapaikoista sijoittuu tämän alueen lähelle. Itse kuitenkin tykästyin enemmän siihen ensimmäiseen, jotenkin persoonallisempaan ja lämminhenkisempään paikkaan, joten ajattelen sitä todisteista huolimatta Isabellen yhteydessä.

Kupista: Sacher Eck' (Wien)

Kupista muuttuu kansainväliseksi! Tulossa on hieman maistiaisia Wienistä ja Bratislavasta, jatkossa toivottavasti muualtakin. Ensimmäisenä kansainvälisenä vieraana on Wienin Sacher Eck'. Tyylikäs kahvila löytyy Kärntnerstrassen ja Philharmonikerstrassen kulmasta, lähin metroasema on Karlsplatz.

Alunperinhän tarkoitus siis oli mennä nauttimaan aitoa sacherkakkua maineikkaaseen Café Sacheriin (Philharmonikerstrasse 4), mutta onnistuimme erehtymään ovesta ja marssimaan sisään Eckiin. Kahvila on kuitenkin Hotel Sacherin omistuksessa, joten käsittääkseni tarjoiltu kakku oli sitä aivan samaa tavaraa.

Sisäänastuessa tunnelma on kiireinen. Turistit jonottavat kakkua ja lounasta, istumapaikkaa saa vartoa hetken. Lopulta pääsemme tiskipaikoille kököttämään ja tilaamme nopeasti kakut (n. 6 euroa pala), Verlangterit ja vettä. Toiminta on tehokasta. Kakkupaloja leikataan jatkuvasti lisää tarjolle ja kermavaahto tulee masiinasta, joka muistuttaa erehdyttävästi kotoisia hampurilaispaikoissa nähtäviä ketsuppiannostelijoita.

Ei siinä mitään, esillepano oli joka tapauksessa hienostunut ja kermavaahtokin maistui ihan hyvältä (tosin en aivan ymmärrä sitä wieniläistä intoa laittaa kermavaahtoa joka paikkaan). Kakku puolestaan maistui, no, sacherkakulta. Varsin hyvää, mutta toisaalta juuri mitä sen odottikin olevan. Mies sanoi että sacher taitaa olla vähän sama juttu kuin BigMac: maistuu joka paikassa suurinpiirtein samalta. Saattaapi olla.

Kahvi puolestaan oli sitä samaa kahvintapaista, jota sai joka puolella kaupunkia. Verlangter on siis vedellä pidennetty espresso, jossa maitovaahtoa. Ihan hyväähän se oli, mutta kunnon kahvia Wienin reissulla taisi saada vain Slovakiassa.

Sacher Eck' ei siis ollut reissun kakkukohokohtia, mutta kyllä ne sacherit silti kannatti syömässä käydä.

Kupista: Brooklyn Café

Pitkästä aikaa kahvia! Minun piti oikeastaan aloittaa syyslomani käymällä aivan toisessa kahvilassa, mutta koska suunnistustaitoni päättivät jäädä lomalle samaan aikaan kävelin oikean kadun ohi autuaasti ja huomasin yllättäen olevani Viiskulmassa. Kahvihampaan kolotukseen toi onneksi ratkaisun Brooklyn Café, jonka olemassaolosta en edes etukäteen tiennyt. (osoite oli siis Fredrikinkatu 19)

Piskuisessa kahvilassa ei paljon asiakaspaikkoja ole, mutta tunnelma on kohdallaan Pöydissä luetaan ja tehdään töitä, pieni poika on syömässä äitinsä kanssa. Tiskin takana seisoo iloisesti hymyilevä mies, joka kyselee englanniksi mitä haluaisin tilata. Palvelukieli selittyy sillä, että kahvila on brooklyniläisten sisarusten perustama. Aika siistiä.

Joka tapauksessa hämmennyin hieman pitkästä listasta, mutta sain kuitenkin tilattua peppermint mochan, hinta 4,40. Tarjolla olisi ollut myös erilaisia bageleita ja leivoksia, mutta koska aikataulu ei sallinut istumista päädyin tällä kertaa pelkkään kahviin. Joskus on kyllä mentävä kokeilemaan myös näitä syötäviä herkkuja, samalta kadulta löytyi myös Brklyn Bakery jossa myydään muun muassa cupcakeja.

Ja oli muuten hyvä kahvi. Piparminttu maistui sopivasti mutta ei mennyt ällömakean puolelle ja kahvi potki kivasti virtaa aivoihin. Kelpasi aloittaa lomameininki ja mennä laulutunnille tämän kupposen jälkeen.

Bonuspisteet kivasta palvelusta ja söpöstä vessasta.

Kupista: Tuunattua jäätelöä Café Vanhassa

Tänään Kupista-sarjassa on tarjolla erikoisherkkua, joka on erikoinen senkin vuoksi että tätä pääsee nauttimaan vain kesäkuun loppuun saakka. Café Vanhaan on nimittäin avattu Magnum Pleasure Store, jota oli tietysti päästävä kokeilemaan.

Konseptissa asiakas saa valita kolme ns. päällystettä, jonka jälkeen vaniljajäätelö dipataan maito- tai valkosuklaaseen ja kuorrutetaan valikoiduilla herkuilla. Itse otin maitosuklaajäätelöni kuorrutteiksi popcornia, sokeroituja inkivääripaloja sekä kaakaonibsejä. Kirsikkana kakun päälle jäätelö koristeltiin vielä valkosuklaaraidoilla.

Ja oli muuten hyvää. Magnum-tiskin henkilökunta oli oikein ystävällistä ja valmisti jäätelön rivakasti ja kauniisti. Jäätelö itsessään kustantaa muistaakseni 4 euroa, mutta kympillä saa sen kaveriksi lasillisen kuohuviiniä. Toimii!

Jäätelö oli houkuttanut paikalle paljon muutakin väkeä, joten kahvilassa ei juuri ollut tilaa, mutta kesäterassin puolella oli pöytiä vapaana vaikka kuinka paljon. Kannattaa siis suunnata sinne, jos muinakin päivinä näyttää täydeltä. Ja seurakin oli muuten oivallista, kiitokset Suketukselle!

Kupista: Liike 51 + kuulumisia viitosten muodossa

Liike 51 on pieni ranskalaistyylinen luomuun ja lähiruokaan paneutunut sekatavarakauppa Tapanilassa. Valikoimista löytyy hedelmiä, vihanneksia, maitotuotteita, leipiä ja erilaisia kahveja - näin muutamia mainitakseni - ja tunnelma on kuin vuosien takaa. Palvelu on ystävällistä ja fiilis kohdallaan. Kaiken muun mainion lisäksi putiikissa voi myös käydä kahvilla.

Meillä on nyt useampana viikonloppuna tullut tavaksi käydä Liikkeessä lauantaiaamuisin hakemalla jotain erikoisempaa kotiin ja toisinaan myös kahvittelemassa. Yleensä otamme molemmille caffe latet (muistaakseni noin 2,70 e) ja jaettavaksi ihanan Leibomo Limbun karpaloskonssin (2,10 e).

Liikkeessä on yksi suuri pöytä, jonka ääreen mahtuu helposti noin viisi ihmistä. Eikä haittaa vaikka pöydässä istuisikin joku, tai ainakin silloin kun me olemme käyneet on sopu antanut sijaa kahvipöydässä.

Näin muutenkin Liike 51 on kahvin ja teen ystäville mainio kohde, sillä hyllyistä löytyy mittavat valikoimat molempia. Kahvipavut saa jauhatettua liikkeessä joko pannu- tai suodatinjauhatuksella ja suosituksia kyselemällä löytää varmasti itselleen suosikin. Meillä on tällä hetkellä kotona Turun kahvipaahtimon Espresso Bruzia, mutta hyväksi havaittuja ovat myös olleet Johan & Nyströmin Pineapple Thief ja Kaffa Roasteryn Go' Morgon.

Liike 51:stä löytyy tietoa liikkeen facebook-sivuilta ja itse kauppa on osoitteessa Vanha Tapanilantie 51.

***

Lisäksi ihana Pihi nainen muisti minua hauskalla haasteella, joka menee näin:

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle.

Kiitos Pihi nainen! Mennäänhän taas pian kahville!

2. Kirjaa tähän viisi blogia, jotka haastat:
P.S. Rakastan kirjoja
Lurun luvut
Kannesta kanteen
Luettua
Villasukka kirjahyllyssä

3. Toivo, että ihmiset joille jätit palkinnon antavat sen eteenpäin.

Olette muistetut, ette velvoitetut (ja pahoittelen jos tulee tuplina, en tiedä kenellä kaikilla on käynyt!).

Ja sitten ne viitoset.
Viisi asiaa, joita tarvitsen päivittäin:

kirja, avaimet, kamera, uni, halaus

Viisi kirjaa, joita suosittelen muille: 

Bill Bryson : Lyhyt historia lähes kaikesta (A Short History of Nearly Everthing)
Timo Parvela : Maukka ja Väykkä (käytännössä mikä tahansa sarjan kirjoista)
Jonathan Carroll : Naurujen maa / Sleeping in Flame
Andy Merrifield : The Wisdom of Donkeys
Haruki Murakami : 1Q84


Viisi materialistista joululahjatoivetta:
kahvinjauhatin, viinilasit, lukulamppu, teatterilahjakortti, uudet verhot

Viisi paikkaa, jossa haluaisin käydä:
Wien, Hanko, Dublin, Islanti ja Jäämeri.

Viisi adjektiivia, jotka kuvaavat minua:
Innostuva, esiintyvä, lukeva, käpertyväinen, huolehtiva.

Viisi lempiruokaani:

naisenviettelypasta, kakut, sushi ja riisirullat, papan tekemä kala, letut

Viisi elämänohjetta, jotka haluaisin jakaa kaikkien kanssa:
Vesi ja uni auttavat yllättävän moneen asiaan.
Löydä oma turmarajasi. (kiitos äiti, tähtään vastedes tähän!)
Uskalla sanoa myös ei (mutta älä liian usein).
Tee asioita, joista sinulle tulee hyvä mieli. Usein.
Viimeisenä vielä äidin klassikko-ohje: Älä koskaan pussaa poikaa, jolla on huuliherpes.

Kaunista alkavaa kevättä!

Kupista: Kaffecentralen

Ihanasta Kaffecentralenista on pitänyt kirjoittaa Kupista-sarjaan jo useaan otteeseen, mutta kuvan otto tai joku muu on aina unohtunut. Tilanne kuitenkin korjaantuu juuri nyt. Kävin nimittäin viime keskiviikkona pihin naisen kanssa nauttimassa Kaffecentralenin Museokadun pisteessä cappucinoa ja biscotteja.

Kaffecentralen on suomalainen espressoihin erikoistunut yritys, jolla on Helsingissä kolme toimipistettä. Museokadun lisäksi kahvia saa Korkeavuoren- ja Pursimiehenkadulta. Museokadun liike on minulle läheisin, sillä kun asuin Töölössä tuli sieltä napattua mukaan luentokahvit useamman kerran. Lisäksi sieltä tuli haettua miehelle useamman kerran espressoa, sillä heidän kahvia juotuaan mies tuli maailman onnellisimman näköiseksi.

Tällä kertaa nautittavana oli tosiaan cappucinoa, joka jälleen kerran oli oikein hyvää ja kauniisti tarjottu. Biscotit tuodaan käsittääkseni Italiasta ja ovat yksi erityisherkkuni. Joskus teen niitä kotonakin, mutta niiden leipominen vaatii sen verran kääntelyä ja kärsivällisyyttä että nautin ihan mielelläni aidoista italialaisista tuotteita. Cappucinon hintaa en nyt muista, mutta kahdesta biscotista saa pulittaa euron. Näin ylipäätänsä hinnat ovat muistaakseni kuitenkin äärimmäisen kohtuullisia.

Suosittelen Kaffecentralenia lämpimästi kaikille hyvästä kahvista nauttiville. Muistutan kuitenkin, että kiireisenä tänne ei kannata ehkä mennä, asiakkaat nimittäin palvellaan yksilöinä ja vakioasiakkaiden kanssa myös jutustellaan, joten vuoroaan saattaa joutua odottamaan hetkisen. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä rakkaudella valmistettu kahvi on sen arvoista.

Meillä on miehen kanssa myös tällaiset hienot Kaffecentralenin logolla varustetut KeepCupit (KeepCupeja muuten saa Kaffecentralenin myymälöistä), jotka ovat älyttömän kätevät. Kahvi pysyy lämpimänä ja ei tule turhaa roskaa. Eikä kuppi myöskään vuoda, kun kahvin juotuaan sen tunkee takaisin laukkuun. Tykkään!

Kupista: Fazer + kuulumisia

Kaiken kiireen keskellä ehdin viime viikolla käydä erään bloggaajakollegan kanssa kahvittelemassa. Kävimme ensin kuuntelemassa Riikka Pulkkisen haastattelua hänen uuden romaaninsa tienoilta Akateemisessa ja suuntasimme sitten Fazerin kahvilaan Kluuvikadulle.

Minä vietän tällä hetkellä kokeilujaksoa, jonka aikana yritän syödä vehnättömästi ja punalihattomasti. Tämä rajoittaa luonnollisesti kakkujen syöntiä, mutta vitriinistä löytyi onneksi myös gluteenittomia vaihtoehtoja. Testiin päätyi muikean näköinen mustaherukkavalkosuklaamousseleivos. Hintaa tällä leivonnaisella oli muistaakseni 4,80, mutta kun en kuittia muistanut säästää en ole aivan varma.

Joka tapauksessa leivos oli todella mustaherukkainen, siis tyyppiä isoäidin mehu. Minä pidin kovasti, vaikka vähän sitten mietitytti että onko tähän nyt vain lorautettu tiivistettä turhan reilulla kädellä. Valkosuklaa maistui leivoksen sisältä löytyvissä suklaarakeissa, mukava suutuntuma.

Bongaa pöllämystynyt bloggaaja.

Vehnättömyyden lisäksi olen yrittänyt vähentää kahvinjuontiani noin yhteen kuppiin päivässä, joten kahvin sijaan otin kokeiluun teetä. Paitsi että tämäkään ei ollut teetä per se vaan hedelmähauduketta, kannullinen kustansi 3 euroa. Oli oikein hyvää, lämmittävää ja natsasi leivoksen kanssa. Kyytipoikana oli vielä mainiota keskustelua, joten tituleeraan tämän kahvilavierailun oikein onnistuneeksi.

***

Blogi on elänyt jonkinlaista syyshorrosta tässä syyskuun aikana. Aloitin ensimmäistä kertaa hieman pitemmät opettajan työt ja lukemisaikaa on jossain määrin syönyt tuntien suunnittelu, kokeiden väsääminen ja niiden korjaaminen. Tällä viikolla alkaisi uusi jaksokin ja minun pitäisi suunnitella kaikki opetus itse. Huhhuh sanon. Mutta mukavaa se on, tehdä oman alan töitä ja toisaalta myös se että tällaisessa pitemmässä sijaisuudessa oikeasti tutustuu myös niihin oppilaisiin ja voi suunnitella opetustaan sen mukaisesti.

Aikaa vie myös talon laitto kuntoon. Toissaviikolla saimme ilmalämpöpumpun, joka ainakin tähän mennessä on lupauksensa lunastanut. Myönnän auliisti, että kahvinkeitto sujuu mukavammin noin +20 kuin +10 Celsius-asteessa.

Sateista huolimatta toivottelen ihanaa syksyä teille kaikille!

Anssi Kela: Matkamuistoja

Anssi Kelan toukokuussa julkaistu muusikon (keikka)elämästä kertova Matkamuistoja (Teos, 2012) oli melkein pakkohankinta. Opuksessa Kela kertoo siitä, miltä tuntuu reissata ympäri Suomea bändin kanssa. Siitä, miten keikkapaikat ovat niitä pieniä kuppiloita, myit sitten platinaa tai alelaarikamaa. Ja siitä, miten oman porukan kanssa puhalletaan yhteen hiileen ja kehitetään omia juttuja niin että matkat sujuisivat mahdollisimman mukavasti.

Laadun noustessa suosio putoaa - musiikissa tällainen yhtälö on mahdollinen. Kovaa uurastusta ei välttämättä palkita, kuulijoiden korvien väli on mystistä aluetta. Pomminvarma hitti jää suutariksi, listojen kärkeen nousee puskista jotain täysin odottamatonta. Mitä tekee yleisönsä unohtama artisti?
Sitä minkä osaa. Sitä mistä lapsena unelmoi. Tarttuu kitaraan ja soittaa.

Kirjaa lukiessa tuli fiilis kuin istuisi herra taiteilijan kanssa kahvilla ja hän kertoisi juttujaan hauskoina (tai toisinaan hieman traagisinakin) anekdootteina. Osa jutuista on julkaistu Kelan blogissa jo aiemmin, mutta koska itse olen blogin tuoreempi seuraava ei minulle tuttuja juttuja kirjasta löytynyt.

Mies, joka luki kirjan ensin, halusi myös tuupata omat aatoksensa tähän tekstiin (ja koska mies tietää musiikista ja tästä hommasta enempi kuin minä luovutan hänelle tilan mielellään):

Anssi Kela on tylsä mies.

Näin äkkiseltään olettaisi, kun tekee pientä tiedustelua toveripiiristään ja siitä, ovatko he kuunnelleet miehen loistavaa Aukio-albumia. Suomen Bruce Springsteen, se jätkä joka tekee lauluja vain Nummelasta. Sellaista rämpytystä. Väliaikajollotusta Yön ja Arttu Wiskarin väliin. Kerta kaikkiaan keskiluokkaista keskitempojollotusta.

Luettuaan Matkamuistoja saa tietää Anssin tietävän, että hänestä ajatellaan näin. Ja kyllähän se vähän tuntuu ikävältä. Väistämättä. Kehut pitää suomalaisittain vesittää iskulla vatsaan. "Eikö yhtään vituta olla Anssi Kelan näköinen?" kysytään taksijonossa.

Tästä voisi päätellä, että on ikävää olla Anssi Kela, kun menneiden vuosien loppuunmyydyt keikat ovat muisto vain, naiset jättävät kouraan lappuja joissa lukee puhelinnumeron sijaan "olet muuten TODELLA HUONO" ja Peppi Pitkätossu varastaa shown firmakeikalla. Matkamuistoja-kirjasta kuitenkin kuoriutuu harvinaisen onnellisen tuntuinen, itseironinen ja tarkkanäköinen sympaattinen kirjoittaja. Kirja kertoo kotimaan kiertueesta ja siitä, millaista on olla esiintyjä maassa, jossa potentiaalinen yleisömäärä on 1,72% siitä mitä Suuressa Amerikan Maassa. Kuinka takahuoneita harvemmin on, mitä tapahtuu risteilyaluksilla ja miten suomalaisissa hotelleissa saa kulumaan aikaa. Miten kaiken kaltoin kohtelun jälkeen bändi hitsautuu perheeksi ja kuinka vuosien aikana syntyy typeriäkin rutiineja. Missä kannattaa syödä tien päällä. Mitä kulkee päässä hammaslääkärin tuolissa. Kuinka kaiken säätämisen jälkeen loppujen lopuksi ja kaikesta huolimatta esiintyminen on parasta koskaan. Oikeastaan Matkamuistoja olisi loistoluettavaa niille nuorille, jotka miettivät uraa musiikkibisneksessä. Se on ihan mahdollista tehdä, mutta ei se helppoa ole. Suomessa ei ole rocktähtiä, on vain rocktyöläisiä.

En edes yritä väittää olevani musiikin saralla millään tavalla muuta kuin korkeintaan puoliammattilainen, mutta osasin samaistua Anssin kiertue-elämään ja koukuttua tekstiin niinkin vahvasti että luin kirjan kahdella istumalla (koska pakotettiin keskeyttämään hetkeksi). Siksi rohkaistunkin kertomaan Matkamuistoja-hengessä yhden anekdootin:

Joitakin vuosia sitten rahoittaakseni äänityksiä päädyin tekemään muutaman keikan mies ja kitara- henkeen soitellen osin omia kappaleitani, osin coverviisuja. Pääosin covereita firmabileissä. On tietyllä tavalla todella kuumottavaa ja alastonta marssia toimiston kulmaan, kasata äänentoistonsa (mikrofoni, vahvistin, akustinen kitara) ja alkaa vain soittaa musiikkia. Ensimmäisen vartin verran miettii, mahtaakohan kukaan kuunnella ja pohtii että jos sitä kuitenkin laittaisi kitaran laukkuun ja lähtisi litomaan paikalta. Hetkeä myöhemmin kuitenkin ihmiset ovat nauttineet useamman juoman ja rohkaistuvat toivomaan kappaleita. Joku vilkaisee olkansa yli ja nyökkää hyväksyvästi ja keikka alkaa tuntua taas luontevammalta.

Olin yhdellä tällaisella keikalla ja soitellut jo setillisen verran musiikkia. "Soittolava" oli sijoitettu näppärästi keskellä toimistoa olevan biljardipöydän kulmaan ja sain kesken kappaleiden väistellä myös pelin tuoksinassa heiluvia biljardikeppejä. Ainakin tuli lisää lavakoreografiaa, mutta myös kohtalaisen lämmin. Siispä setin jälkeen tullut juomatauko virkistikin kovasti. Tauon jälkeen palasin kitaran varteen ja ilahtuneena huomasin, että pelaajat olivat poistuneet. Virittelin muutamaa laulelmaa lisää, kun yhtäkkiä erään Oasis-tulkinnan jälkeen keikan tilannut henkilö saapui luokseni ja pyysi keskeyttämään soitannan hetkeksi. Kysyin tähän syytä. "Meillä on esitys", vastasi tilaaja. Ehdin kysäistä että "jaa millainen esitys" kun totuus valkeni silmieni edessä. Pienistä kaiuttimista kuului eurodiskoa ja biljardipöydällä kiemursi nuori nainen vapautuen valmiiksi vähäisestä vaatekerrastaan verraten vienosti. Seuraavan viiden minuutin ajan koko huone ja eritoten minun nurkkani sai nähdäkseen kaiken mitä neidolla oli tarjottavana. Aivan kaiken. Ammattimainen soittaja kuitenkin osaa varautua kaikkeen ja seurasin esityksen loppuun sen kummemmin ihmettelemättä. Esityksen jälkeen jatkoin soittamista normaalisti.

Tarinan kliimaksi tulee kuitenkin vasta seuraavassa. Olin soittanut settini ja siirryin hakemaan vesilasillista. Tyttö oli saanut taas jonkin verran vaatetusta ylleen ja alkoi jutella.

- Soitat aika hyvin, soitatko jossain bändissä?
- Itse asiassa joo, tuossa on meidän bändin käyntikortti.
- Siistiä! Kiitos! Mulla ei oo käyntikorttia, mutta olin kyllä maaliskuun Jallussa!

Näillä sanoilla todettakoon, että Anssi Kelan Matkamuistoja on hyvä kirja ja se kannattaa lukea.

***

Ville pomppaa äkisti seisomaan bussin keskikäytävälle ja alkaa paukuttaa raivokkaasti käsiään yhteen. On seisovien aplodien aika: tien molemmilla puolilla avautuu vesinäköala. Me muutkin nousemme ylös ja osoitamme hetken suosiota kappaleelle kauneinta Suomea. Jos järveä näkyisi vain tien toisella puolella, niin aplodit saisi antaa istualtaan. Tämä on oikeastaan aika ärsyttävä tapa.

Ja samaa sanon minä tästä opuksesta kuin mies. Matkamuistoja on hyvin kirjoitettu ja muutenkin hyvä kirja. Se ei ole mikään väärinymmärretyn artistin katkera tilitys vaan se näyttää palan työssäkäyvän ihmisen arkea: arkea, joka on vain vähän erilaisempaa kuin monen meidän muun. Kokeilimme automatkalla muuten myös Kelan ja yhtyeen tuota edellämainittua matkapeliä. Voin kertoa, että seisaaltaan taputtaminen henkilöauton etupenkillä istuessa on aika vaikeaa. Mutta yritimme.

***

Piiloraitana tässä tekstissä vielä lyhyt Kupista-katsaus: kävimme nimittäin kirjan kehujen innoittamana matkallamme Nilsiästä kotiin Karoliinan kahvimyllyssä (joka sijaitsee Joutsan lähellä, ei Kuopion, kuten allekirjoittanut hienosti muisti). Eivätkä olleet kehut turhia: kakkuja oli jos jonkinlaista ja tunnelma oli mainio. Kaltaiseni kakkufriikin silmät myös kuulemma pyöristyivät noin lautasen kokoisiksi kun näin minkäkokoisia paloja sillä 4,80 eurolla sai. Onni on karpalojuustokakku ja kahvi. Ja sanottakoon vielä että ilahtuivat Myllyssä kovasti kun kerroimme paikan saaneen maininnan tässä opuksessa.

Matkamuistoja on lukenut myös Maija, joka onnistui säikäyttämään miehensä äänettömällä naurullaan miehen jo mentyä nukkumaan. Ja mainio opus on muuten myös Kelan fiktiivinen teos Kesä Kalevi Sorsan kanssa.

Anssi Kela: Matkamuistoja.
Teos, 2012. 232 s.
Kannen suunnittelu: Ville Ketola

ps. Kuunnelkaa Aukio-levy. Se on hieno.
pps. Kuva Tarinankertojat-klubin keikalta huhtikuussa.

Kupista: Mormor Cupcakes

Keväinen päivä ja tapaaminen hyvän ystävän kanssa houkuttelivat suuntaamaan viime joulukuussa avattuun Mormor Cupcakesiin (Lönnrotinkatu 15). Pikkuruisesta liikkeestä saa ostaa cupcakeja mukaan, vaikka liikkeen ulkopuolelta löytyi kyllä yksi pieni pöytäkin. Me matkasimme kuitenkin Robert´s Coffeesta hankittujen cappucinojen kanssa Ruttopuiston kulmalla olevalle penkille nauttimaan herkuista.

Pääsimme liikkeeseen vasta puoli viiden aikoihin joten valikoima oli jo aika vähissä (liike sulkeutuu arkisin klo 18). Vitriinistä löytyi kuitenkin ainakin viittä erilaista cupcakea, joista itse valitsin kesämaku marenki-raparperin ja ystävä taisi ottaa jonkin suklaacupcaken (pahoittelen allekirjoittaneen huonoa muistia).

Joka tapauksessa suloiset cupcaket lähtivät rasiassa mukaan. Myyjä suositteli odottamaan, että kakkusten ideaali lämpötila olisi huoneenlämpö. Nämä jäivät vähän viileämmiksi (ei jaksettu odottaa) mutta maistuivat silti hyvältä. 3,10 euroa maksava cupcake on ulkonäöllisesti kaunis ja maullisesti herkullinen. Ainut ongelma oli cupcaken haukkaus, oli nimittäin aika korkea. Mutta se on toki vain hidaste, ei miinus.

Suosittelen Mormor Cupcakesin cupcakeja siis oikein lämpimästi. Jos mahdollista menkää ennen puoli viittä. Tai tilatkaa etukäteen.

ps. Niin ja ei se ollut yhtään hassumpi se Robert´sin cappuccinokaan!

Kupista: Classic Pizza ja jälkiruokapizza

Tällä kertaa poikkean vähän normaalista formaatista, sillä yleensä en kirjoittaisi tässä sarjassa pizzeriasta. On kuitenkin tehtävä poikkeus, sillä viimeisten Espoo-viikkojen kunniaksi päätimme käydä kerrankin syömässä Ison Omenan Classic Pizzassa ihan paikan päällä ja kokeilla puljun erikoista jälkiruokaa.

En tässä siis syvenny syömääni pizzaan (Pomodooro, todella hyvää) vaan seurueemme tuhoamaan jälkiruokaan joka siis oli pizza. Tämä pizza löytyy listalta numerolla 22 ja on nimeltään Sweet Dreams, täytekuvauksena Hedelmäsekoitus ja vaniljajäätelöä, hintaa 8,70. Otimme jälkkärin nelistään.

Ja oli muuten hyvää. Vähän omituista oli toki syödä makeaa pizzaa, mutta kyllä toimi. Jäätelö ja säilykehedelmiä, rapea ja ohut pohja. Myös gluteeniton versio oli hyvää vaikka vähän vaikeammin leikeltävissä (kävi nimittäin moka ja saimme ensin normaalin pizzan, sitten vielä sen gluteenittoman). Jälkiruokakahvi oli puolestaan sopivan vahvaa.

Erityisplussat Classic Pizzalle siitä, että kaikki pizzat saa gluteenittomana.

Pizzaa ei myöskään tarvitse lähteä hakemaan Isosta Omenasta, vaan ketjulla on ravintolat myös Sellolla, Itäkeskuksessa, Jumbossa, Hangossa, Rukalla ja Vuokatissa.

Kupista: Patisserie Teemu & Markus

Kiseleffin talon kakkoskerrokseen majoittautunut Patisserie Teemu & Markus osoittautui mainioksi piristykseksi sateiseen perjantai-iltapäivään. Pienessä ja hauskasti sisustetussa konditoriassa on kolme pientä pöytää pylväiden välissä ja ikkuna suoraan keittiöön (vai leipomoon?). Seinillä on suomalaista koivumetsää muistuttavat tapetit lintuineen ja vitriinin yläpuolella komeili häkki värikkäine asukkeineen. Myös tiskillä seisoskeli useampia posliinisia siivekkäitä ystäviä.

Olin hankkinut kahvilaan Grouponista lahjakortin joskus maaliskuussa (leivokset ja kahvi kahdelle 8e) ja huomasin onneksi eräpäivän lähestyvän uhkaavasti joten kaappasin jälleen kerran miehen seuralaiseksi ja painuimme Aleksanterinkadulle. Kohteliaasti meille kerrottiin kahvilan olevan juuri sillä hetkellä täynnä, mutta kiertelimme hetken katselemassa mm. Globe Hopen mekkoja ja pöytä vapautui melko nopeasti.

Minä valitsin omaksi leivoksekseni sitruunaruoho-valkosuklaa-mousseleivoksen ja mies jonkinlaisen mansikka-vanilja-mousseleivoksen (vai onko tämä nyt tartaletti, vaikka olen kakkuaddikti termistöni ontuu toisinaan). Sitruunamarenkileivos houkutti taas vaihteen vuoksi, mutta päätin jättää sen ensi kertaan ja kokeilla tällä kertaa jotain uutta makua. Mousseleivoksen hinta olisi normaalisti 5e, mikä on mielestäni varsin kohtuullinen hinta näin kauniisti valmistetusta ja tarjoillusta leivoksesta.

Sitruunaruoho-valkosuklaa-leivos oli kuin karamelli, päällä ollut passionkreemi näpäytti hyvän särmän makuun. Miehen mansikkaleivos ei ollut sekään hassumpi (sain maistaa lusikallisen), leivos oli koristeltu mansikalla ja pistaasin palasilla.

Ja kahvikin oli hyvää, maito tuotiin pöytään erillisessä suloisessa kannussa. Minun on vielä ihan pakko ylistää näitä paikan astioita, koska mielestäni ne olivat ihanat ja hyvin tyyliin sopivat (näemmä PIP studion ja näitä saa kuulemma esimerkiksi Stockalta).

Patisserie Teemu & Markus on Teemu Auran ja Markus Hurskaisen yhteisyritys. Mies tunnisti miehet ravintoloiden Demo ja Grotesk takaa, minä tunnistin sentään ravintoloiden nimet (ja kävisin mielelläni syömässä molemmissa, varmasti käynkin vielä). Konditorian sivuilla lukee, että he ovat ihmisiä tuotteiden takana. Tämä lause on helppo allekirjoittaa, sillä molemmat miehet olivat nytkin työn tuohussa kun paikassa istuimme.

Sanon: menkää. Kahvila on ihana, persoonallinen ja leivokset todella hyviä. Minä ainakin menen uudestaan katsomaan lintutapetteja, ihailemaan kauniita astioita ja tietysti maistamaan jotain uutta (ja ostamaan kotiin macaronseja).

Jos ette minua usko, niin linkkaanpa tähän vielä Sillä sipuli-blogin reportaasin paikasta.

Kupista: Kakkugalleria

Kolmas kerta toden sanoo, takana siis kolmas kerta Kakkugallerian kakkubuffetissa. Tällä kertaa seurassani oli neljä ihanaa naista ja hauska seikka on muuten sekin, että sinä lauantai-iltapäivänä kahvilan kaikki pöydät olivat täynnä. Ja nimenomaan naisia. Tuli sinne yksi mies jossain vaiheessa. Mutta saanette mielikuvan.

Kakkugallerian mainiosta kakkubuffetista saa pulittaa 11 euroa, jolloin hintaan sisältyy kahvi tai tee sekä niin monta kakkupalaa tai leivosta kuin mahaan mahtuu. Kerralla lautaselle saa valita kolme erilaista palaa. Jos pulittaa 13,5 euroa, saa normikahvin sijaan kakkujensa kaveriksi erikoiskahvin. Itse olen tässä kahdella viimeisellä kerralla todennut, että raikas tee pelittää kakkujen kanssa paremmin kuin kahvi (vaikka sekin on hyvää ja toimii varmaan jos päättää syödä kakkuja aamiaiseksi).

Oma suosikkini monen kakun valikoimasta on sitruunamarenkipiirakka, joka on ihanan raikas (kuvassa etummaisena). Seurueen suosikiksi taisi kuitenkin kavuta metsämarjainen raikas juustokakku, joka oli kyllä todella hyvää. Keskinkertaisin pala tällä kertaa taisi olla sitruunalakritsikakku, joka oli vähän tunkkainen.

Itse urheilin tällä keikalla neljä palaa jättäen suklaaunelmat ja sacherit suosiolla väliin, ne kun täyttävät vatsan aika tehokkaasti (ja seuraavana päivänä oli tiedossa suklaabrunssi, joten ajattelin säästellä sitä varten). Muistaakseni sacher oli kuitenkin aika hyvää, suklaaunelmalle hävisin erään kerran ja söin vain puoli palaa (taisi tosin olla sillä kerralla kuudes pala, loppusaldo jäi siis viiteen ja puoleen).

Suosittelen siis kakkubuffettia oikein lämpimästi, löytyy Kakkugallerian Fredrikinkadun toimipisteestä osoitteesta Freda 41.

Ja koska kakkufani ei voi olla ihan vähän leveilemättä omilla leipomuksillaan, on vielä ihan pakko esitellä päivänä muuanna tekaistu aprikoosinen jogurttikakku. Tämän kakun resepti löytyi uudesta lempikeittokirjastani Lunch in Paris.

Ei muuta tällä kertaa, syökää kakkua!

Kupista: Kaakaopuu

Koska perjantai 13. lähestyi ja sen myötä hammaslääkäriaika kaksine paikkauksineen päätin sortua vielä yhteen paheeseen ja marssin edellisen päivän aamuna Kampin Kaakaopuuhun. Kahvilan mainostauluna toimivaan liitutauluun oli nimittäin kirjoitettu isolla jotain saapuvasta keväästä ja kookoskaakao.

Olen suhteellisen innokas kookosfani, joten olihan tätä kokeiltava. Kuten kaikki sesonkikaakaot puodissa muutenkin, oli tämän herkun hinta tasan 4 euroa. Kahvilalla on siinä ulkopuolella todella mukavat sohvat, mutta aamukiireisenä otin juoman mukaani.

Yksi Kaakaopuun ihanista ja paheellisista puolista on, että kaakaon mukana saa aina jonkun konvehdin. En tiedä tämän konvehdin nimeä, jotain pähkinäistä siinä oli, mutta maku oli mainio.

Ja se kaakao sitten. Kookosen maku sointui mukavasti suklaaseen ja kerrankin onnistuin olemaan polttamatta kieltäni kanniskellessani mukia Kampista Sokoksen kulmalle asti ilman ainuttakaan hörppäystä. Loppuvaiheessa fiilis oli hieman outo kun juodessa suuhun muljahteli pieniä kookoshiutalerykelmiä, voipi olla että toimivat paremmin kunnon kupista juotuina. Kaiken kaikkiaan positiivinen kokemus siitä huolimatta. Ja pahin nälkäkin lähti (älkääkä vaan kertoko kuinka paljon tässä on jotain kaloreita).

Suosikkinani säilyy silti chilikaakao, joka on yksi parhaista tropeista luihin ja ytimiin puskevaa talvituulta vastaan.

ps. Ei siellä hampaissa ollutkaan reikiä, laitettiin vain jotain korjauslakkaa. Win.

Kupista: Café Strindberg

Kai sitä joskus voi itseään hemmotella kahvilla ja macaronseilla eikö vain? Hyvä, olen samaa mieltä. Näin nimittäin tein tuossa jokin aika sitten ollessani ystäväni kanssa kahvilla Café Strindbergissä. Tunnelmallisessa ja vanhaa aikaa huokuvassa kahvilassa Esplanadin varrella on mukavaa ja jotenkin hienostunutta istua.

Itse tilasin siis kahvia (Skåne Exclusive, 3,50e) ja macarons-leivoksia (5,90e) joita saapui hopeisella tarjottimella kolme kappaletta. Seuralaiseni tilasi myös macaronseja ja niiden seuraksi marokkolaista minttuteetä (3,50e). Kuten Café Ekbergissä, myös Strindbergillä on pöytiintarjoilu.

Kahvi oli oikein mainiota ja tarpeeksi vahvaa, sillä siitä käytännössä pystyi peilaamaan. Pienen pienen miinuksen annan ehkä siitä, että maidolle ei juuri ollut tilaa mutta enpä sitä myöskään itse tajunnut pyytää. Macaronien makuja en valitettavasti muista, yksi niistä (se jossa oli ruskeaa täytettä) ei oikein viehättänyt minun makuhermojani mutta kaksi muuta olivat oikein herkullisia.

Olen kerran yrittänyt taiteilla macaronseja itse ja kyllä niistä loppupeleissä tuli ihan hyvän makuisia mutta ulkonäkö oli niin ja näin. Näytti nimittäin siltä kuin joku olisi istunut leivosparkojen päälle. Macaronsit ovat bebé-leivosten kanssa näitä opettelen vielä joskus tekemään-asioiden listalla. Jos jollakulla on hyvä ohje, otan sen mielelläni vastaan.

Kiitän, kuittaan, kahvittelen.

Kupista: CiaoCaffe

Ei, en tälläkään kertaa juonut kahvia. Mutta olen kyllä juonut sitä siellä aikaisemmin joten hyväksyttäneen? Tällä kertaa syynin alla siis CiaoCaffe, meidän satunnainen viikonloppuheikkoutemme, tuo jäätelön ja espresson pieni keidas.

CC on nimittäin tällä hetkellä yksi niistä harvoista ketjukahviloista, joihin menen varsin mielelläni ja täytyy myöntää että kyllä se pääsyy tähän on se jäätelö. Italialaista jäätelöä löytyy jos jonkinlaista sorttia ja se on aina useamman hetken pohdinta edessä kun päättää että mitä sitä tällä kertaa. Kuvassa olevassa purnukassa on, jos oikein muistan, limejogurttijäätelöä ja jotain tuplatoffeeta, jolla oli hieno italiankielinen nimi.

Kahden maun purkin hinnaksi taitaa tulla 3,50 mutta CityShoppari-kortilla saa kaksi makua yhden hinnalla jatkuvana tarjouksena, tykkään. Viime vuonna sitä tarjousta tuli käytettyä ainakin, mitä, kahdeksan kertaa?

Jos menemme CC:hen viikonloppuaamiaiselle, otamme yleensä jäätelön lisäksi talon espressopannun ja toisinaan myös jotkut suolaiset leivät, jotka eivät muistaakseni ole lainkaan hassumpia. Jäätelöksi meille yleensä riittää puoliksi tuollainen tuplasetti, kotioloissa söisi varmaan enemmän.

Jäätelöä saa ostaa myös mukaan eri kokoisissa pakkauksissa, tätä ei olla vielä tosin itse kokeiltu.

Ja on ollut muistaakseni aina oikein mukava palvelukin täällä. Ompussahan siirryttiin jokin aika sitten tuohon isompaan tilaan keskelle toritasoa, aikaisemmin kahvila oli vähän piilossa sivusisäänkäynnin kupeessa ja pöytätilaa oli vähemmän. Nykyinen paikka on avoimempi ja valoisampi, mieleen tulee eurooppalaisuus ja lentokentät, hyvällä tavalla.

Tuomas otti tämän kuvan.

Niin ja ketjun kahviloitahan löytyy sitten myös Lempäälästä, Turusta ja Porvoosta Espoon ja Helsingin lisäksi.

Kupista: Café Ekberg

Ihana Café Ekberg on toiminut Bulevardilla (Bulevardi 9) 1850-luvulta asti. Kauniilla kahvilalla on pitkät perinteet, jotka näkyvät sekä sisustuksessa että palvelussa edelleen. Itseäni ihastuttaa paikan vanhanaikainen tunnelma ja pöytiintarjoilukulttuuri.

Tällä kertaa kävin Ekbergillä lounaskahveilla äidin ja Tuomaksen kanssa. Itse päätin ottaa talon teen (3,00) ja bebeleivoksen (3,60). Äiti oli ottanut lounaan (punajuurivuohenjuustokeitto) ja laskiaispullan, Tuomas tahtoi Toast Skagenin (13,60).

Bebeleivos oli kaunis kuin koru ja sopi teen kanssa hyvin yhteen. Joudun tosin myöntämään, että mumini tekee parempia (ja itse olen asettanut tavoitteeksi opetella leipomaan bebejä tänä vuonna, tähän mennessä en ole vielä onnistunut).

Toast Skagen oli myös todella hyvä ja iso, mies ystävällisesti antoi siis minunkin maistaa. Jokiravut ja siian mäti ovat kyllä hyvä yhdistelmä, täytyy myöntää.

Ekbergin parasta antia on mielestäni kuitenkin heidän aamiaisbuffettinsa, jonka hinta on arkisin 9,90 eli ei missään nimessä päätähuimaavaa. Buffet sisältää niin leivät, puurot, jogurtit, uunimunakkaat kuin makeat leivoksetkin. Eli jos olet menossa Bulevardin kulmille esimerkiksi palaveriin tai tapaamiseen aamupäivällä, suosittelen aamiaisen nauttimista ihanassa Ekbergissä. Viimeksi kävin aamiaisella äidin kanssa joulukuussa, josko nyt taas ensi kuussa uudestaan kun harjoittelukoulu on ihan siinä vieressä.

Viikonloppuisin samaisen buffetin hinta on 17,80.

Ihanat plussat siitä, että nuori miestarjoilija luuli Tuomasta ulkomaalaiseksi ja tarjosi hienosti englanninkielistä palvelua.

Kupista: Crustum

Tiistaina minulla oli lounasaikaan epäilyttävää luppoaikaa, kahvihammasta kolotti ja kun joka tapauksessa pyörin Töölöntorin kulmilla päätin vihdoin testata sen saksalaisen kahvilan, Crustumin. Pikkuinen myymälä, jossa on myös kaksi pöytää asiakkaille, sijaitsee osoitteessa Topeliuksenkatu 3, aivan vastapäätä Töölön kirkkoa.

Kahvin (2 e) kanssa piti tietysti saada jotain pientä ja päädyin valitsemaan kuvassa näkyvän mantelisarven (1,95 e) joka käytännössä on siis mantelirouheella kuorrutettua mantelimassaa, joka on dipattu suklaaseen. Ja minä siis rakastan mantelimassaa. Ehkä osittain siksi, että olen yksineljäsosa suomenruotsalainen (kyllä, tämä on tarkkaa ja olen tästä piirteestä vähän ylpeä). Suomenruotsalaisuus liittyy tähän myös niin, että ne kaksi asiakasta jotka myymälässä sen siellä oleskelemani puolen tunnin aikana kävivät, olivat molemmat finlandssvensk rouvia. 

Pieni myymälä on tunnelmaltaan kotoisa; tiskin takana työskentelevä naishenkilö oli todella ystävällinen ja myymälän äänimaailma rauhallinen. Taustalla soi sopivalla volyymilla joku saksalainen radiokanava ja jonkun verran taustahuminaa tuli Topeliuksenkadun bussiliikenteestä. Minulle myös tarjottiin santsikuppia, mutta jätin sen tällä kertaa väliin. Ehkä ensi kerralla?

Kaiken kaikkiaan pistäytyminen Crustumissa oli äärimmäisen virkistävä ja ilahduttava kokemus.

Crustumilla on isompi myymälä/kahvila osoitteessa Pursimiehenkatu 7. Sielä saa aamiasbuffetin välillä ti-pe hintaan 9,50 ja viikonloppuisin 16,50. Kävin siellä viime vuoden tammikuussa ystävien kanssa pitämässä palaveria: hyvää oli eli lämpimästi suosittelen.

Kupista: Fratello Torrefazione osa 2 + LUX Helsinki

Juujuu, tiedetään. Kirjoitin jo tästä kahvilasta. Mutta viimeksi söin siellä vain jäätelöä, nyt kokeilin myös niitä leipiä (ja otin taas lattea).

Meinattiin kyllä ensin mennä siihen Aleksanterinkadun pienempään La Torrefazioneen, jossa on myös paahtimo, mutta siellä oli taas niin täyttä että mentiin kuitenkin Kluuviin. La Torrefazionesta saa kyllä kivasti kahvia mukaan jos jaksaa jonottaa hetken ja siellä olen maistanut ensimmäistä kertaa aivan taivaallisia sitruunacroissantteja.

Kahvista sanon sen verran, että täällä on laadunvalvonta kyllä kohdallaan. Barista kysyi, saisiko tehdä kahvimme vielä uudestaan kun maidon kanssa tuli joku ongelma. No totta kai saa. Kupit tuotiin sitten pöytään. Mies kiitteli sitä, että kahvi ei polttanut suuta vaan oli sopivan lämpöistä (ja kiittelen minäkin, sen verran monta kertaa on suunsa kahvihampaan kolottaessa polttanut). Ensi kerralla voisin kyllä vihdoin kokeilla sitä sifonikahvin juomista.

Mutta ne leivät sitten. Minä päätin ottaa sellaisen, missä oli parmankinkkua, rucolaa, mozzarellaa ja taisi siellä pestoakin pilkottaa välistä. Miehelle tuli kylmäsavulohta, versoja ja jotain. Leiväksi saisi myös ciabattaa, mutta meillä oli ihania tummempia sämpylöitä, sellaisia salmiakin muotoisia ja vähän suolaisia.

Mies pohti samalla teoriaa, että sisältääkö jokainen leipä aina pettymyksen. Täytettä kun on lähtökohtaisesti keskellä aina muhkeiten ja keskikohdan jälkeen leipä on sitten ikään kuin alamäkeä. Ratkaisin asian syömällä leivän päädyt ensin, mutta ei kuulemma saisi närppiä. Höh. Yritä sitten nauttia leipäsi maksimaalisesti.

Kymmenen minuutin henkisen painin jälkeen taivuin vielä hakemaan tiskiltä yhden pallon ihanaa veriappelsiini - sorbettia (a lá Sweet Life). Yksi kolmen euron pallo riitti meille kahdelle ihan kivasti pieneksi jälkiruoaksi.

Lähtiessä barista tuli vielä kysymään, että oliko kahvi hyvää. Oli se. Kiitos.

Ja Fratellon nettisivut edelleen täällä.

***

Kahvireissun päätarkoitus ei silti ollut tällä kertaa kahvi, vaan päätimme nyt olla kulttuuritietoisia kansalaisia ja käydä katsomassa LUX Helsinki - tapahtuman valoteokset. Selvästi taas ajoissa liikkeellä, teokset kun olivat viimeistä päivää esillä maanantaina 9.1.

Ja olivathan ne teokset ihan hienoja. Eniten pisteitä minulta saivat hämyistä Hesperianpuistoa valaisseet moni-ilmeiset valaisimet. Tulishowkin olisi varmasti ollut hieno, mutta kylmä ja kauppojen aukioloajat sunnuntaina rajoittivat ja se jäi nyt sitten tällä kertaa näkemättä. Tässä nyt joka tapauksessa muutamia kuvia.

Kupista: Café Lasipalatsi

Café Lasipalatsi on niitä harvoja kahviloita, jotka ovat Helsingin keskustassa auki vielä illalla. Tämä siis, jos ketjukahvilat otetaan yhtälöstä pois. Lasipalatsin puolesta puhuvat viihtyisät sisätilat ja kohtuulliset hinnat (sekä se, että aina on tarjolla kakkua eikä sitä pelkkää suklaakakkua tai muffinssia). Kävin Lasipalatsissa vierailemassa (taas kerran) joulukuussa, mutta parempi se on kirjoitella myöhemmin kuin ei milloinkaan.

Tällä kertaa kahvi tosin jäi reissulla välistä, sillä kipeytynyt kurkku vaati jotain lämmintä. Tähän Lasipalatsi tarjosi iloisen yllätyksen: listalta löytyi lämmin teemojito, joka sisäksi Anti Stress - yrttiteetä (Forsman Tea), hunajaa, minttua ja limeä. Juoma oli ihan älyttömän hyvää ja tässä juuri pohdiskelen, että pitäisikö samanlaista ihmekeitosta tehtailla kotonakin. Hinta taisi olla siinä neljän euron paikkeilla. Ai niin ja sitä teetä sai muuten santsata kuppiin lisää.

Teemojiton kylkeen nautiskelin feta-paprika-jotain-piirasta, joka oli kivan täpäkkää (paprika taisi olla chilipaprikaa tai sitten seassa oli myös jalapenoja) mutta ei polttavaa. Kurkku kiitti tästäkin.

Seuralainen nautiskeli paikan lounaan, joka vuodenajan huomioon ottaen oli silloin joululounas. Hyvää kuulemma oli. Koko lounasbuffetti kustantaa 12 euroa, keittolounaan saa hinnalla 6,50. Suosittu tämä ainakin on, tämä lounas, itse en ole syönyt. Jos siis haluaa ihan vaan kahville ja kakulle tulla, niin klo 11-15 ei ehkä kannata yrittää tunkea sekaan. Brunssikin on kuulemma kiva, se on 15 euroa.

Lasipalatsille siis kiitosta suhteellisen järkevistä hinnoista, santsikupeista ja ilmaisesta w-lanista (ainakin aikaisemmin on ollut). Ja siitä kivasta fiiliksestä.

Kupista: Ravintola Sävel

Ehkä hieman asian vierestä kun en kyseisessä paikassa kahvia juonut.. mutta glögiä kyllä join ja sehän tähän vuodenaikaan sopii eikö niin?

Ravintola Sävel sijaitsee Hakaniemessä vastapäätä Hakaniemen hallia. Sisustus on kotoinen ja vähän hämyisä, sopii tunnelmaan. Arvoimme mennäkö Säveleen vai vieressä olevaan Taloon, mutta tällä kertaa Sävel voitti.

Seuralaiseni nautti ravintolan lämpimän chevresalaatin, joka kieltämättä näytti herkulliselta ja aion varmasti tulla tänne vielä jonain päivänä syömään. Itse niin sanotusti tyydyin talon lämpimään suklaakakkuun (6,90e).

Suklaakakusta sen verran, että asettelua on ehdottomasti kiitettävä sillä annos oli sekä kaunis että herkullisen näköinen. Satsiin kuului siis sitä kakkua, vaniljajäätelöä, kermaa, marjakastiketta ja olettaisin että vielä hunajaa ja jotain suklaakastikettakin oli koristeluun käytetty. Kakku oli sopivan lämmintä, natsasi jäätelön kanssa ja oli makeaa aiheuttamatta sokerishokkia. Ehdottomasti siis testaamisen arvoinen ja muistiinlaitettava, jos joskus tarvitsee ilta-aikaan kakkua Hakaniemen suunnalla.

Sävelessä on myös ystävällinen palvelu; sekä glögit että syötävät tuotiin pöytään (glögi kun ei ollut vielä valmiina) ja olipa muistettu tuoda rusinat ja mantelitkin. Tykkään. Sävel on mukava ja viihtyisä paikka illanviettoon kaveriporukassa, halusi sitten ruokaa tahi juomaa.