Lavalta: We're Half Way There (Kuriton Company)

Kuva: Milka Mustonen

Mad House -viikko jatkui musiikilla, kun Ihana Baarin lavalla kipusi Kuriton Company. Esityksessä We're Half Way There esitetään, arvattavasti, Jon Bon Jovin kappaleita ja mietitään vähän faniuden olemusta. Lavalla nuoruuden rakkaudestaan haaveilevat Terhi Suorlahti ja Laura Hänninen.

Mitään playback-menoa lavalla ei kuitenkaan nähdä, vaan kaksikko on luonut kappaleista omat sovituksensa ja mielikuvansa. Livin' On A Prayer kuullaan virsitulkintana, You Give Love A Bad Name taipuu dramaattiseksi tangoksi harmonikan soidessa taustalla. Mies mainitsee yhdeksi suosikeistaan Never Say Goodbyen versioinnin koulun laulukoetyyliin. Meno lavalla on riehakas, omaääninen, idolille lempeä. Esitys on tehty rakkaudella, mutta myös pilke silmäkulmassa.

Ja jos fanit vanhenevat, vanhenee myös artisti. Loppufiiliksissä nähty vauhdikkaampi versio Livin' On A Prayerista saa esiintyjätkin hengästymään eikä se Bon Jovikaan ole tätä enää moneen vuoteen itse esittänyt. Fanius pysyy silti, oli se sitten lämmin muisto elämän varrelta tai edelleen voimissaan kytevä haikailu.

Mies vielä tähän halusi todeta, että on positiivisen ja ihanan kateellinen biisien esityskonseptista. Olisinpa keksinyt tämän itse.

Noin tunnin pituinen keikka on riemukas matka. Itsessä heräsi hymyä, iloa ja vähän jotain kyyneltäkin silmäkulmaan mutta väitän nyt että kyseessä oli vaan tämä flunssa. Hyvä mieli tuli tästä.

Lisäksi esiintyjillä oli ihan huikean hienot housut. Mistä niitä saa?

Lavalta: Pihka ja myrsky Loosessa + levyarvonta!

Kun on kuunnellut levyä jo yli viikon, piti tietysti käyttää tilaisuus hyväkseen ja käydä kuuntelemassa Pihkaa ja myrskyä myös livenä. Yhtye esiintyi ensimmäistä kertaa täydellä kokoonpanolla Loosessa Pimeys-yhtyeen lämppärinä.

Kotoa lähtö tuotti vähän vaikeuksia pitkän päivän jälkeen, mutta kannatti lähteä. Keikan alkaessa oma fiilis nimittäin piristyi kummasti eikä ihme, kun yhtyeellä tuntui olevan lavalla mukavaa. Ja kaiken lisäksi ne biisit ovat hyviä myös livenä.

Keikan aikana ehdittiin kuulla käsittääkseni melkein kaikki levyn biisit. Aloitus tehtiin levyn tapaan mahtipontisesti Sumun läpi -kappaleella. Jatkossa kuultiin ainakin Liikaa jotain melkein, Kurvin kuppila, Et koskaan kaipaa takaisin ja Kalenteri. Encorekin saatiin, Raiteiltaan.

Jonkun uteliaan tassukin pääsi kuvaan.

Olo on keikan jälkeen entistä vakuuttuneempi siitä, että tässä on kuulkaa hieno bändi. Fanityttöilin sen verran, että kävin hankkimassa omaan levyymme nimmarit kaikilta yhtyeen jäseniltä.

Tulevia keikkoja kannattanee kyttäillä yhtyeen facebook-sivujen kautta.

***

Innostuin keikasta niin paljon, että hankin vielä toisen levyn ja ajattelin arpoa sen teidän iloksenne. Arvontaan voi osallistua 1.4. asti joko ilmoittamalla itsestään tämän postauksen alle tai facebookiin sinne, missä tämä postaus on linkitetty. Anonyymejä huikkauksia ei lasketa, eli keksi itsellesi nimimerkki jos blogger-tiliä ei ole. Sinun ei tarvitse olla rekisteröitynyt blogin lukijaksi, mutta toki niinkin saa tehdä. Ja tätä juttua saa toki halutessaan myös jakaa.

Arvonta suoritettiin 2.4.

Lavalta: Samettiklubin helmikuu (Loose)

 Luca Gargano.

Maanmainio Samettiklubi järjestettiin eilen 157:n kerran. Itse raahauduin paikalle sekä katsomaan ystävien esiintymistä sekä harjoittelemaan pitkästä aikaa järjestelmäkameran käyttöä. Samettiklubille mennessään ei myös koskaan tiedä, mitä kaikkea illan aikana voikaan kokea.

Lyhyesti kerrottuna Samettiklubi on open stage laulaja-lauluntekijöille ja klubia on järjestetty vuodesta 2001. Ilmoittautuminen on aina ennen tapahtuman alkamista ja tavoitteena on, että kaikki halukkaat ehtisivät esittää ainakin pari biisiä. Jos aikaa jää, vedetään lisää. Nyttemmin klubille on myös varattu alkuun aikaa kolmelle tai neljälle pitemmälle setille, joihin artistit ovat ilmoittautuneet etukäteen. Ilmoittautuminen alkaa 18.30, soitto alkaa klo 19.00 ja iltaa isännöi Luca Gargano.

Efu & Tuomas & Tuomas. Efua voi kuulla nykyään myös Artelomeus-yhtyeen laulajana. 

Mainio J. Kajan oli vaihtanut esityskielen englannista suomeen.

Ihastuin Café De Abejasiin heti kuultuani heitä We Love Helsingin Soivassa korttelissa kesällä 2012. Sittemmin hurmaava duo on julkaissut esikoislevyn Mascot Moth ja seuraava olisi kuulemma tulossa loppuvuodesta. Sitä ennen yhtyettä voi kuulla Lavaklubilla 6.3. ja nähdä 21.5. Savoyssa Kammerkabarett-shown. Sinne meillä on jo liput. Lisäksi tänään julkaistiin musiikkivideo eilen Sametissakin kuullulle kauniille ja haikealle The Captain & The Widow -kappaleelle.

Edellä mainitun neljän artistin ohella klubilla esiintyi eilen viisitoista muutakin esiintyjää. Muun muassa Johanna oli tehnyt uusia kantrihenkisiä kappaleita ja potin räjäyttivät ensimmäistä kertaa soittamassa ollut loistava Sticky Handles -duo. Käykää ihmeessä kuuntelemassa heitä täällä.

Johanna.

Sticky Handles.

Seuraavat Samettiklubit järjestetään Loosessa 11.3. ja 8.4. Tule ja tuo kaveritkin! Meininkiä kannattaa seurata Facebook-sivujen kautta.

Lavalta: Kauko Röyhkä Koko kesä Kalliossa -klubilla

Vietimme torstai-iltaa tällä kertaa KokoTeatterin Koko Jazz Clubilla. Ohjelmassa oli Koko kesä Kalliossa -klubi, jossa tällä viikolla päätähtenä oli Kauko Röyhkä. Klubin idea on, että eri artistit saapuvat paikalle esittämään kappaleistaan jazz-sovituksia.

Minulla ei itselläni ole oikeastaan minkäänlaista henkilökohtaista suhdetta herra Röyhkään. Osan kappaleista olin toki kuullut aiemmin, mutta en muista Miss Farkku-Suomi -elokuvaa lukuunottamatta kuunnelleeni niitä tarkoituksella. Röyhkä kuitenkin kiinnostaa minua artistina (ja kirjailijana), joten lähdin paikalle siipan kanssa kiinnostuneena (ja jännitin vain vähän miten Pöly pärjää itsekseen kotona).

Röyhkän kanssa soittivat muusikot Arttu Takalo, Severi Pyysalo, Timo Hirvonen ja Jussi Lehtonen, joista kolme jälkimmäistä esiintyivät triona ennen Röyhkää. Myöskään tällainen modernimpi jazz ei ole minulle kovin tuttua, mutta jazzista pidän kyllä. Huomasin, että helpointa minulle oli kuuntelu silloin kun pidin silmiä kiinni. Toivottavasti kukaan ei luullut että nukuin. Ainut varsinainen miinus oli äänentoistollinen: Röyhkän laulu kuului toisinaan hieman huonosti. Muuten äänentoistosta kiitosta, sillä musiikkia soitettiin sopivalla volyymilla. Ja sanonpa vaan, että on se vibrafoni ihmeellinen soitin, en oikeasti ymmärrä miten sitä voi soittaa.

Klubilla soitettiin muun muassa kappaleet Miss Farkku-Suomi, Talon meren rannalla ja Paska kaupunki. Mies halusi nostaa esiin, että erityisesti Lauralle-kappaleen jazzversio oli erittäin onnistunut ja sen bassoväli hieno. Myös encorena soitettu Steppaillen oli jazzasussaan mainio.

Tilana KokoTeatteri on jazzklubille mitä mainioin. Kynttilät loistivat ja viinilasit kilisivät. Kuuntelijoita oli myös niin paljon, että sali oli tupaten täynnä ja osa yleisöstä istui aulan puolella. Me saimme istumapaikat aivan salin reunalta, mikä oli toisaalta myös hyvä valinta sillä siinä oli myös viileää. Näköetäisyyskin oli sopiva. Jos kuitenkin haluaa paikan lähempää lavaa niin suosittelen saapumista paikalle ajoissa. Plussaa klubi saa minulta myös inhimillisestä aloitusajasta: ovet aukeavat klo 20 ja soitto soi klo 21.

Myös nestemäiset tarjoilut olivat hyvät ja kohtuuhintaiset. Lasi viiniä (12cl) maksoi 5 euroa, pullon sai 25 euron hintaan. Tarjolla oli myös hyvää talon omaa (alkoholitonta) inkivääriolutta (2,5 euroa lasi) jota suosittelen lämpimästi.

Koko kesä Kalliossa -klubin idea on mielestäni mainio ja miljöö miellyttävä. Tällainen modernimpi jazz ei välttämättä ole aivan minun juttuni, mutta nostan hattua taitaville soittajille, hyvin menossa mukana olleelle Röyhkälle sekä toivon klubille pitkää ikää ja suuria yleisömääriä. Lisäksi aion ehdottomasti testata jonain sunnuntaina jazzbrunssia, sillä uskon jazzin tahtiin olevan hyvä syödä.

Kiitokset KokoTeatterille kutsusta klubille.

Loppukesän keikat ja infot löytyvät täältä. Klubeja on jäljellä vielä seitsemän, joten vielä ehtii!

Lavalta: Omatuntoklubi 13/04/13

 Marja Salo ja Anna Paavilainen juontotehtävissä hienoissa jätesäkeissään.

Viime kuun Omatuntoklubin festareista innostuneena oli taas tänä lauantaina aika kömpiä Lavaklubille. Saapuessamme paikalle hieman ennen kello yhdeksää klubi alkoi olla jo melkoisen täynnä ja myös lämpötila oli sen mukainen. Istumapaikkoja onneksi löytyi vielä ja lyhythihainen mekko oli kerrankin kuningasidea.

Kertauksena vielä Omatuntoklubin ideana on siis tarjota avoin lava kaikenlaisille esityksille. Klubille voi ilmoittautua etukäteen tai esiintymishimon iskiessä illan aikana voi itselleen haalia vielä viiden minuutin pikaesiintymisajan. Pääsymaksy klubille on 1-100 euroa omantunnon mukaan, viitosella saa hienon Omatuntoklubi-rannekkeen.

Eilisen klubilla saatiin nähdä kuusi erilaista esitystä, tässä pieniä tunnelmapaloja.

Illan korkkasi hieman yhdeksän jälkeen folk-yhtye Skip Zone, joka julkaisi viime kesänä yhtyeen nimeä kantavan debyyttilevynsä. Lavaklubilla Skipparit esittivät akustisella kokoonpanolla neljä kappaletta. Suosittelen seesteisen folkin ystäville.

Porvoolaiset nuoret Elina ja Olivia saapuivat Omatuntoklubille esittämään Hectorin ja Rebekan rakkaustarinan Sokea rakkaus. Mitä tapahtuu, kun toinen luulee joutuvansa muuttumaan saadakseen pitää armaansa rakkauden? Esitys vedettiin kunnialla ja herätti yleisössä hilpeyttä, mainiota! Erityishymy Leijonakuningas 2 -coverkappaleesta.

Kolmantena esiintyi ihana Koskelainen soitellen kappaleita marraskuussa ilmestyneeltä Bola Bola -levyltään. Meininki oli mainio ja erityisesti ilahdutti toivomani Sataa-kappaleen esitys. Kiitos!

The Presidents toi lavalla Kansallisteatterin omaa väkeä nokkamiehenään teatterin taiteellinen johtaja Mika Myllyaho. Lavalla laulettiin muun muassa Silvio Berlusconista ja Penelope Cruzista. Kuulemma yhtye on ainut, joka saa soittaa Omatuntoklubilla niin kovaa.

Illan viimeisenä yhtyeenä esiintyi Eri Horisontit, jotka omien sanojensa mukaan soittavat angstista rockia. Mystisistä musikanteista ei ainakaan heti löytynyt hakukoneiden avulla lisätietoja, mutta sanottakoon nyt tässä että meininki oli mainio.

Viimeisenä lavalle saatiin Duo Afran ja Safiran esittämänä itämaista tanssia, jota oli ilo katsella. Esitys oli kolmiosainen: ensimmäisessä osassa oltiin perinteisemmissä tunnelmissa, toinen osio oli synkempää tribaalifuusiota ja kolmas puolestaan balkanfuusiota.

Virallisten esitysten jälkeen saatiin taas fiilistellä DJ Vauvaukin soitannan tahdissa. Paikalla oli myös jälleen hiustaitelija ja myös kirpputori. Yksi mekko jäi hieman kutkuttamaan takaraivoon, mutta jäi harmi kyllä tällä kertaa hankkimatta.

Kevään viimeinen klubi järjestetään 11.5. ja 9.5. Omatuntoklubi goes street eli huhtikuun klubin tuotot jaetaan kyseisenä päivänä Helsingin katutaiteilijoille. Lisätiedot klubin facebooksivuilta.

Iloinen bloggaaja kiittää hyvästä meiningistä!

Lavalta & Savikiekolta: Ukkosmaineen Pallosalama

Minun ja Ukkosmaineen historia alkaa vuodesta 2008, jolloin minulle ehdotettiin lähtöä yhtyeen keikalle. Menin nettisivuille ja kuuntelin Mansikkakauden ja tiesin heti, että tämä on nähtävä.

Nyt neljä vuotta myöhemmin Ukkosmaine on julkaissut viidennen levynsä, Pallosalaman. Meillä uutta levyä odotettiin kovasti, sillä levyltä jo paljastetut raidat Askel ja Niin sen pitikin mennä kuulostivat hyvältä. Etenkin Niin sen pitikin mennä -kappaleen viimeiset rivit tuntuvat juuri nyt oikealta. Myös levyn avaus- ja nimiraita Pallosalama on saanut jo oman musiikkivideonsa ja sekin onnistuu herättämään minussa hyviä fiiliksiä tämän elämän suhteen. Vai mitä sanotte kappaleen lopetuksesta?

Minä pidän silmät auki
vaikka häikäisee
minä pidän silmät auki
koskaan en enää pelkää elää

Kun elää itse jonkinlaista ruuhkavuotta, osuvat levyn muutkin muutosaiheiset biisit hyvin oman elämän fiiliksiin. Kappaleet jäävät myös mukavasti soimaan päässä, mutta eivät ärsyttävän korvamatomaisesti vaan pikemminkin jukeboksina. Itselläni looppasivat erään työpäivän aikana mainiot Titanicin keulassa ja Karkauspäivä peräkanaa ja se toimi.

Mies ehti jo tituleerata Pallosalaman omaksi suosikki Ukkosmaine-levykseen ja itsekin alan vakavasti kallistua siihen suuntaan. Levy on nimittäin ihan älyttömän hyvä. Se kuulostaa siltä, miltä Ukkosmaineen pitäisikin kuulostaa ja onnistuu lisäksi yllättämään.

***

Eilen lauantaina 23.3. olin puolestaan kuudennella Ukkosmaine-keikallani Semifinalissa. Vaikka yhtyeen musiikista voi nauttia myös kotona, on tämä bändi sellainen joka täytyy myös nähdä livenä. Ukkosmaineen keikalta nimittäin ei voi poistua kuin hyvällä tuulella.

Lauantain keikalle kuultiin useampi biisi uudelta levyltä, mutta ei unohdettu myöskään vanhempaa tuotantoa. Yleisö sai toiveensa Salamaponin soidessa ja sekä Hälytys! että 80200 ovat kappaleita joissa on hyvä laulaa mukana. Ainut miinuspuoli lieneekin se, että keikoilla meinaa kadota myös se oma ääni kun yrittää laulaa mukana kaikissa biiseissä.

Lavashow on energinen ja ainut ongelma siinä on se, että ympäri lavaa sinkoilevasta diskotähdestä on käytännössä mahdoton ottaa tarkkaa kuvaa. Illan parhaan kommentin kuulin järjestysmieheltä, joka keskusteli takkijonossa edessäni olevan Ukkosmaineen keikalle ensimmäistä kertaa olleen naishenkilön kanssa. Järjestysmies totesi, että nämä Ukkosmaineen keikat ovat siitä kivoja kun on mahtava katsoa yleisön olevan ihan pähkinöinä. Niinpä.

Kiitokset siis Klaus Thunder ja Wilhelm Meister, teidän musiikkinne tekee hyvää!

Tsekatkaa yhtyeen nettisivut ja facebook-sivut. Seuraavat keikat Tampereen Telakalla 28.3. ja Kuopion Henry's Pubissa 30.3.

Lavalta: Omatuntoklubin festarit (Lavaklubi)

Yhdeksältä Lavaklubilla näytti vielä väljältä loppuiltaan verrattuna.

Kansallisteatterin Lavaklubilla järjestettävä Omatuntoklubi on kiehtonut minua ideana jo pidemmän aikaa. Kerran kuussa järjestettävän klubin tavoitteena on tarjota esiintymispaikka, avoin lava, kaikenlaisille taiteilijoille olivat he sitten muusikkoja, miimikkoja, runoilijoita tai mitä tahansa. Kirsikkana kakun päälle kaikki iltojen tuotot menevät erilaisiin hyväntekeväisyyskohteisiin. Lipun hinta on 1-100 euroa omantunnon mukaan.

Tänä viikonloppuna eli 15.-16.3. Omatuntoklubi järjesti kaksipäiväiset festarit ja itse pääsin paikalle lauantaina. Klubi alkoi inhimillisesti noin klo 21 ja ensimmäisenä lavalle kiipesivät klubiemännät Marja Salo ja Anna Paavilainen esittämään Cabaret-musikaalista tuttua Willkommen-kappaletta johon yleisökin sai liittyä mukaan.

Marja Salo ja Anna Paavilainen esittelevät hienoja festarirannekkeita.

Avauksen jälkeen lavalla nähtiin kuusi esiintyjää. Viisi esitystä oli musiikkia, yksi runoutta modernilla otteella.

Enkelimäinen Anna Inginmaa lauloi särkyvän kauniita lauluja Lasse Hukan säestäessä kitaralla.

Satu Sallamaa keikkailee yleensä yhtyeen kanssa. Lauantaina mukaan pääsi pianisti, jonka säestyksellä kappaleista tuli mukavan musikaalivivahteisia.

Maaginen Elsa Ervastin ohjaama Pelikaani-esitys, jossa luettiin Tommi Parkon tekstiä. Lavalla Elina Väänänen. Tätä olisin mielelläni katsonut hiljaisemmassa tilassa.

Maria Vähäkangas esitti omia kappaleitaan kolmella kielellä ja oli ihailtavan aito ja vilpitön. Itse pidin erityisesti ruotsinkielisestä kappaleesta.

Tuulia yhtyeineen oli virkistävä ja sai aikaan hyvää fiilistä mainiolla meiningillä. Tykkäsin! Tehkää levy!

Tuomas Peurakoski esitti uusia kappaleita soolona. Vladivostok kuultiin pianosäestyksellä.

Tunnelma klubilla oli lämmin ja hauska. Ainut miinus oli baarin puolelta ajoittain kuuluva hälinä, joka hieman häiritsi esimerkiksi Pelikaani-runoesityksen seuraamista. Muutoin sankka väkijoukko ei haitannut lainkaan, sillä kaikki tuntuivat olevan liikkeellä hyvällä fiiliksellä. Lavaklubi on muutenkin miljöönä älyttömän viihtyisä eivätkä tarjoilutkaan ole hinnalla pilattuja (keskeisestä sijainnista huolimatta).

Loppuillasta viihdytti DJ Vauvaukki.

Samaan aikaan festareiden kanssa järjestettiin myös Rihkamafestivaalit, jossa sai joko vaihtaa omia korujaan uusiin tai pulittaa omantunnon mukaan. Itse en halunnut luopua korvissa roikkuvista linnuista, joten pulitin sitten lompakon viimeiset kolikot ja hankin alla olevat ihanat lehtikorvikset. Kuvassa näkyy myös mitä hienoin festariranneke, jonka sai itselleen viidellä eurolla. Tällä kertaa klubin tuotot menivät Luonnonperintösäätiölle.

Kiitos järjestäjille ja kanssaihmisille kivasta illasta!

Seuraava klubi järjestetään 13.4. ja tiedotusta voi seurata esimerkiksi Facebookin kautta. Lisäksi YLE tekee Omatuntoklubista dokumenttisarjaa, jonka on ajateltu tulevan ruutuihin ensi syksynä.

Lavalta: Costello Hautamäki Tarinankertojat-klubilla (Korjaamo)

Korjaamolla järjestettävä Tarinankertojat-klubi onnistui jälleen kerran kasvattamaan yleissivistystäni suomalaisen musiikin saralla. Hieman nolostellen kehtaan tunnustaa, että nimi Costello Hautamäki ei nimittäin soittanut minkäänlaisia kelloja ennen keikkaa. Eli ei muuta kuin sivistymään ja kapuamaan Korjaamon Vintille.

Jos joku sattuu olemaan yhtä tietämätön kuin minä, niin herra Costello Hautamäki on soittanut kitaraa niin Popedassa, Sleepy Sleepersissä kuin Hanoi Rocksissakin. Kitaran soiton lisäksi Hautamäki on myös toiminut säveltäjänä ja tuottajana ja pyörittää tässä samalla omaa soolouraansa. Tarkempia tietoja löytyy herran kotisivuilta. Klubin housebändissä soittivat tuttuun tapaan Marzi Nyman, Anssi Nykänen, Harri Rantanen, Kustaa Kantelinen ja Jani Wilund.

Koska Hautamäki ei ole ensisijaisesti lauluntekijä, tai ainakaan niiden sanoittaja, kuultiin illan aikana kappaleita eri esittäjiltä ja sen sijaan että tarinoita kerrottiin itse lauluista niitä veisteltiin laulujen vierestä. Kuultiin muun muassa miten Hautamäki on päätynyt Brasiliassa syömään Mika Kaurismäen luokse ja mistä ihmeestä Popedan kappaleen Matkalla Alabamaan sanat ovat peräisin.

Myös mukana ollut mies pääsee esittämään omaa analyysiaan keikasta vähän musiikkitietoisemmalla otteella kuin minä:

Minulta kysyttiin aikanaan, miksi pidän niin kovasti saksalaisesta powermetallista. Vastasin siihen, että on valtavan riemastuttavaa kuunnella hymyileviä saksalaismiehiä soittamassa särökitaralla iloista musiikkia hymy suupielessään. Hieman vastaavantyyppinen olo tuli tänään Tarinankertojat-klubilla kun Costello Hautamäki soitti housebandin kanssa pääasiassa Popedan kappaleita. Viimeiset sanat tulevat jo tässä: oli hurjan hauskaa! Poistuin jälleen kerran hymyillen paikalta, mahtavaa!

Mutta ennen viimeisiä sanoja hieman analyysia: Tarinankertojat-klubillahan piti pohtia kappaleita ja kertoa tarinoita kappaleiden takaa! Popedallahan on rutkasti muiden sanoittamia kappaleita ja Costello soitti sävellyksiensä lisäksi toisten Popedalle tekemiä biisejä. Miten voi kertoa tarinoita biisien takaa, jos ei ole itse tehnyt jokaista kappaletta ja vuodattanut sydänvertansa jokaiseen tavuun?

Varsin helposti, näemmä. Costellon tarinamoottori oli nimittäin käynnissä ja Popedan keikkajyrien taustalta löytyi juttu ja anekdootti jos toinenkin. Näkökulmassa olivat tarinat kappaleiden takaa mutta vähintäänkin yhtä paljon kappaleiden myötä syntyneet tarinat. Selvitettiin, kuinka saadaan faksilla mahdottoman tuntuisia käännöslupia kappaleisiin, mitä Irwin kertoi säveltämisestä ja kuinka Kälviällä sitten lopulta kävi. Keskusteltiin Andy McCoyn kappalerakenteista ja Mika Sundqvistin studioehdotuksista. Välillä herkistyttiin keskustelemaan edesmenneen toverin Telecaster-kitarasta. Pohjattoman hyväntuulinen soittaja kertoi yleisölle juttuja niinkin mielenkiintoisesti ja hauskasti, että keikan päättyminen tuli täysin nurkan takaa. Se kertonee jotain intensiteetistä.

Soitannollisesti keikka oli jälleen kerran yhtä juhlaa. Äkkiseltään tuli mieleen Allman Brothers ja Lynyrd Skynyrd, sen verran jytkeää southern rock -sovitusta oli kappaleisiin kytketty. Punaista ja makeaa -kappale taas oli muunnettu reggaeksi rumpali Anssi Nykäsen spontaanista ideasta. Kitaristi Marzi Nyman soitteli pitkästä aikaa enimmäkseen komppia ja antoi lavalla tilaa Costellon liidisoitolle. Liidiä kuultiin kuitenkin muutenkin enemmän kuin normaalisti, kosketinsoittaja Jani Wilund sai useammankin soolospotin ja kaikki muut soittajat (basisti Harri Rantanen, akustisen kitaran soittaja Kustaa Kantelinen ja rumpali Anssi Nykänen) sooloilivat myös jossain kohtaa. Eritoten hymyn nosti huulille rumpali-Anssin mätke ja siihen sopivat ilmeet.

Mitäpä siihen osaa sanoa muuta kuin: oli hurjan hauskaa! Poistuin jälleen kerran hymyillen paikalta, mahtavaa!

Ei lisättävää. Keikalla oli hauskaa, Hautamäki äärimmäisen sympaattisen oloinen tyyppi ja houseband pisti parastaan.

Keikan päätti hienosti Costello Hautamäen spontaanisti aloittama Holtiton nainen-kappale (Honky Tonk Women), johon houseband liittyi mukaan saatuaan sävelkuluista sopivasti vihiä. Tarinankertojat-klubi toi jälleen kerran hyvän mielen ja nostatti minutkin hereille tiistaikoomastani, keikalta sai poistua virnistellen ja paikallemenostaan tyytyväisenä.

Seuraava klubi 18.12. Korjaamolla, vierailija ei vielä varmistunut. Lisätietoja täältä.

Lämmin kiitos Tarinankertojat-klubin järjestäjille lipuista.

Lavalta: Heikki Salo Tarinankertojat-klubilla (Korjaamo)

Maanmainio Tarinankertojat-klubi eli Suomen rennoin un-plugged klubi palasi taas Korjaamon lauteille, tällä kertaa kivalle Korjaamon Vintille. Housebändin eli Marzi Nymanin, Anssi Nykäsen, Harri Rantasen, Jani Wilundin ja Kustaa Kantelisen kanssa esiintyi tällä kertaa Miljoonasade-yhtyeen keulakuva ja nykyään myös soolouraileva Heikki Salo.

Heikki Salo ei ole minulle sillä tavalla tuttu artisti, että mieleen nousisi samantien kappaleita. Tokihan minä tunnistin useamman Miljoonasateen kappaleen, joita mies minulle hyräili, mutta jouduin taas auttamatta tunnustamaan tietämättömyyteni kotimaisen musiikin saralla. Onneksi keikkapaikkojen ovilla ei tarvitse täyttää mitään esitestiä artistin tuotannosta, vaan keikalle voi mennä vapaasti ja pohtia sitten, että onko tämä sellaista mistä minä pidän. Heikki Salo täytti odotukset, musiikissa oli juuri sellaista paloa, joka resonoi kehossa. Jotain sellaista, mitä pidän hyvin suomalaisena ja tälle suomalaisuudelle minä lämpenen.

Ja osasin minä silti laulaa Marraskuun kertosäkeessä mukana. Sentään.

Lisäksi syttyi palo kuunnella Heikki Salon omaa tuotantoa. Suuri osa keikan kappaleista oli uudelta Hiili-levyltä. Pidin erityisesti nimikappaleesta ja Gaalan kuningattaresta. Nytkin tätä kirjoittaessa taustalla pauhaa levy Spotifyn kautta, on se hieno.

Korjaamon Vintti on muuten ehdottomasti paras paikka tälle klubille, jos mennään Korjaamon tilojen puitteissa. Vintti on sopivan avara pöytineen niin että sinne mahtuu, mutta riittävän pieni jotta tunnelma on intiimi. Uusi paikka tosin taisi aiheuttaa hieman miksauspulmia, mutta myös tämä korjaantui koko ajan keikan loppua kohti. Todella hieno keikka, oli ilo kuunnella sitä kuinka taitavat muusikot soittavat ja laulavat hienosti yhdessä ja yhteen mutta silti yleisölle.

Yksi syy mennä Tarinankertojat-klubille: Sieltä lähtiessä on aina hyvä mieli.

Lupasin päästää keikkaseurana olleen miehen myös ääneen:

Neljäs Tarinankertojat-klubini, joten konsepti on jo tuttu. Tässä kohtaa pitäisi varmaan kertoa, kuinka on tutustunut Tarinankertojat-klubin esiintyjävieraaseen tarkasti ja tietää tuotantonsa edestakaisin, jotta voi ymmärtää keikkalistauksen merkittävyyden ja analysoida sitä, kuinka Tarinankertojien mielenkiintoinen konsepti värittää vanhoja kappaleita uusiin asuihin tällä kertaa toimi.

Ja pah.

Myönnän auliisti etten tiedä Heikki Salon materiaalista muuta kuin Miljoonasateen kokoelman Made in Taiwas ja lyriikkakäsikirjansa Kahlekuningaslaji. Näin ollen osaan hyräillä suurimmat hitit ja pari pienempää. En ollut Hiili-levyä kuunnellut lain (tai muuta Heikki Salon soolotuotantoa). Ehkä juuri siksi keikka olikin niin hyvä, kun se tarjosi erilaisen kokemuksen kuin aiempien paremmin tuntemieni artistien Tarinankertojat.

Korjaamon Vintti on ehdottomasti näistä klubin järjestyspaikoista tunnelmaltaan paras. Äänellisesti keikan alkupuoli vaati vähän miksauspöydän nuppien vääntelyä, että vokalistin sanoista sai selvää. Volumenapin jälkeen soundi oli hyvä ja vaikka usein Marzi varastaakin sooloilullaan shown, tuntui että Heikki Salo vanhana esiintyjänä varasti sen silti. Virallinen haastattelija jäi keikalta pois, mutta artisti selvästi osasi kertoa kappaleistaan muutenkin ja tarinansa olivat kiehtovia. Eritoten irlantilaisen viulistin tarina ennen Voipallo-kappaletta jäi väistämättä mieleen.

Kuten parempi puoliskoni sen niin hyvin laittoi: Tarinankertojat-klubilta poistuessa on aina hyvä mieli. Hyviä biisejä ja hienoa soittoa tunnelmallisessa miljöössä, mitä sitä muuta osaisi kaivata? Ekstraplussaa taas kerran inhimillisestä aloitusajasta.

Kiitos Heikki Salo, kiitos bändi, oli hieno ilta. Seuraavan kerran klubi 20.11., vieraana Costello Hautamäki. Be there. Keikkaliput ovelta 14 euroa, Korjaamo-kortin omistaville vaivaiset 12,5.

Kiitokset myös Korjaamon mainiolle baarimikolle, rommitoti helpotti kipuisen kurkun pistelyä.

Lavalta: Anssi Kela Tarinankertojat-klubilla (Korjaamo)

Tässä soitetaan Rock-unelmaa.

Huhhei ja terveisiä Korjaamon Vaunusalista! 10.4. oli taas Tarinankertojat-klubin aika ja kylläpä kannatti mennä, vieraana oli tällä kertaa Anssi Kela. Ja teksti on tosiaan heti keikan jälkeen kirjoitettu, joten pientä sekavuutta saattaapi esiintyä. Kiitos ja anteeksi.

Minun Anssi Kela-historiani juontuu jostain seiskaluokan syksystä kun Puistossa oli iso juttu. Muistan elävästi, kuinka eräällä tunnilla musiikinopettaja yritti sulkea radiota kesken kappaleen ja eräs luokkatoveri kiljaisi tuohtuneena että et sä voi sitä keskeyttää kun tää kertoo siitä kuinka niistä tuli legendaa!
Minulla ei ollut tuolloin Nummela-levyä vielä, no, levynä, mutta joitakin kappaleita oli äänitettynä c-kasetille. Joitakin vuosia takaperin metsästelin teini-iän levyjä ja hankin silloin myös Nummelan. En ole kuitenkaan ollut mikään kovin aktiivinen kuuntelija, vaikka olen kyllä tyytyväisenä kuunnellut jos Kelan biisejä on soinut radiossa. Viime syksynä mies sitten esitteli minulle tarinallisen Aukio-levyn ja se kolahti. Levyn Aamu-kappale soi radiossa paljon, mutta biisistä tulee paljon enemmän kun levyn kuuntelee kokonaisuudessaan.

Mutta se siitä minun historiastani, keikastahan tässä piti puhua.
Keikka oli siis, no, ihan älyttömän hyvä. Tutut biisit uusilla sovituksilla rullasivat house-bändin (upeat Marzi Nyman, Anssi Nykänen, Harri Rantanen, Kalle Alatalo, Jani Wilund ja Mikko Siltala) kanssa mielettömällä temmolla. Mikan faijan BMW, Nummela ja se Puistossa (jonka lopussa soitettiin kvinttiympyrä, en tiedä näillä musateorian opinnoilla oikein mikä se on, mutta hienolta kuulosti) jymisivät uusilla soundeilla ja bändielämästä kertova Rock-unelmaa jaksaa hymyilyttää ja herättää sympatiaa, sellaista lämpöistä. 1972 oli mainio keikan lopetusbiisi. 

Siis ennen encorea. Improvisoituina kappaleina kuultiin vielä sumuinen Murhaballadi sekä Deep Purplen kappale Child in Time, jossa herra Harri Rantanen soitti urkuja. Oli aika huikeaa.

Ja klubin henkeen oli tietysti myös niitä tarinoita biisien taustalta, siitä miten aina ei synny biisejä ja miten kappaleet joskus yllättävät tekijänsäkin. Miten oli hienoa soittaa Nummelaa harjun kupeessa.

Lupasin taas antaa avecina toimineelle miehelle myös tilaa tässä joten nyt äänessä hän:

Jukoliste, Korjaamon Tarinankertojat-klubi parantaa kerta kerralta. Anssi Kelan kappaleet saivat hilpeitä uusia asuja joissa viitattiin soft rockiin, Boys of Summeriin ja taidettiin kumarrella Knackinkin suuntaan.

Aluksi jännitti, mahtaisiko yleisössä olla yhtä vähän sakkia kuin aiemmin Mikko Alatalon keikalla mutta viidakkorumpu oli mitä ilmeisimmin purrut ja Anssia saapui katsomaan lähes täysi salillinen porukkaa. Kyllä kelpasikin, tarinankertojayhtyeellä oli nimittäin lavalla selvästikin todella hauskaa. Pientä hävytöntä fuskua tosin oli siinä mielessä ilmassa, että vastaavantyyppinen iltama oli samalla porukalla käsittääkseni pidetty Tampereella edellisvuonna, joten miehet tiesivät jo etukäteen pitävänsä toisistaan.

Setti noudatteli varsin nätisti Anssin isoimpia merkkipaaluja musiikin saralla ja tavallaan olisi toivonut hieman oudompia valintoja artistin itsensä mieltymyksen mukaan. Toisaalta Anssi itsekin kertoi mieluummin nauttivansa reilusta viihteestä kuin turhan korkealentoisesta taiteesta, joten siinä mielessä hittikavalkadi oli perusteltu. Muutamia harvinaisempia helmiä kuitenkin kuultiin, muun muassa vielä julkaisematon kappale Miten sydämet toimii ja lähes hypnoottisen shamanistinen Murhaballadi, joka toimi silkoilla alavireisillä sähkö- ja akustiskitaroilla, mitä nyt Anssi Nykänenkin jossain vaiheessa äityi lavalle mäiskimään rytmiä. Erityisplussat tietysti vielä Puistossa-kappaleen lopukkeelle, jossa kierrettiin nätisti kvinttiympyrä kokonaan moduloiden.

Yleisön kysymykset jäivät jälleen varsin vähäisiksi ja enemmän tai vähemmän muistuttivat simppeleitä fanityttö/poika-kysymyksiä eikä sen syvempiin analyyseihin taiteesta tai kappaleiden kirjoittamisesta juurikaan päästy. Toisaalta ehkä hyvä näin, koska sellaiseen keskusteluun tällainen foorumi ei ehkä ole se kaikkein hedelmällisin. Hyvään musiikkiin ja innovatiivisiin sovituksiin kyllä ja toivotankin Tarinankertojat-klubille mielelläni pitkää ikää.

Kiitos!

Seuraavaksi klubilla kertomassa ja esiintymässä Sir Elwoodin Hiljaisten Värien Juha Lehti 15.5.

Lisäksi: melkein unohdin onnitella mutta klubilla oli ilmeisesti tänään 2-vuotissynttärit joten onnea ja pitkää ikää!

Lavalta: Seminaarinmäen mieslaulajat (Korjaamo)

Aloin tosissani fanittaa Seminaarinmäen mieslaulajia eli tuttavallisemmin Semmareita, kun Laulut ja tarinat -levy ilmestyi vuonna 2007. Tai se fanitus alkoi oikeastaan kyseisen levyn julkaisukeikalla Messukeskuksessa, sillä show oli aivan huikea.

Jos jollekulle tämä yhtye on tuntematon, niin kyse on siis 21-henkisestä mieskuorosta, joka on perustettu vuonna 1989. Kuoron ajatuksena on ollut kuoromusiikin rajojen rikkominen ja itse tehdyn tuotannon esittäminen. Lisää infoa sekä kuoron miehistä että porukan julkaisuista löytyy täältä.

Tämä keikka, jolla olimme 30.3.12, järjestettiin siis tunnelmallisessa Korjaamon vaunusalissa. Korjaamo kunnoustautuu joka kerralla siellä käydessäni paikkana, jonne mahtuu kaikenikäsiä ja -laisia ihmisiä sulassa sovussa. Tupa oli aivan täynnä ja fiilis korkealla; vaikka yleisö seisoikin toisinaan kuin sardiinit purkissa, ei tönimistä tai muuta häiriötä esiintynyt ja keikasta nauttiminen oli jotenkin kollektiivista.

Semmarit vetivät hienon reippaan tunnin pituisen show'n. Nimenomaan show on parempi nimitys tapahtumalle kuin keikka, sillä se sisältää paljon muutakin kuin laulamista (vaikka sekin jo riittäisi). On tanssikoreografioita, järjetön määrä rekvisiittaa, vaihtuvia asuja ja crowdsurffausta.

Minä en tiennyt että ne tanssivatkin, sanoi Tuomas.

Minun iltani täydellisti se, kun kuoro esitti encorena hienon Olo anchén, joka löytyy Laulut ja tarinat -levyltä. Eivätkä hassumpia olleet muutkaan kappaleet, esittivät mm. Veljekset kuin Elvikset, Kaksi kättä hississä ja I don't mind. Keikan viimeisteli Taina-kappale, joka huipentui Frontside Ollie-pätkään.

Hymyilytti ja hytkytti. Kiitän ja kumarran ja suosittelen menemään juoksujalkaa, jos joskus tulee mahdollisuus nähdä tämän kuoron esitys.

Lavalta: Mikko Alatalo Tarinankertojat - klubilla (Korjaamo)

Mikko Alatalo on minulle vähän sellainen suuri tuntemattomuus. Tai siis, kyllä minä totta kai tiedän kuka Mikko Alatalo on mutta meillä ei ole minkäänlaista henkilökohtaista suhdetta. Tiedän muutaman kappaleen ja ensimmäinen mielleyhtymä on Elton John (positiivisessa mielessä siis, ne on ne lasit).

Sain kuitenkin tilaisuuden päästä kuuntelemaan Alataloa Korjaamossa järjestettävälle Tarinankertojat-klubille (paitsi että Tampereella klubit järjestetään Ruby and Fellasissa) ja koska en mielelläni jätä tällaisia mahdollisuuksia käyttämättä, no, sinne mentiin.

Housebändinä hieno poppoo, rummuissa Anssi Nykänen, bassossa Harri Rantanen, kitaroissa Marzi Nyman ja Kalle Alatalo sekä koskettimissa Jani Wilund. Minähän en itseäni muusikoksi voi laskea, mutta kyllä nuo hyvin soittavat. Klubin pointtinahan on siis tehdä puoliakustisia, uusia sovituksia artistin biiseistä ja tarpeen tullessa bändi pystyy myös improvisoimaan (kuten eilen spontaanisti soitetun Kissanpentu-kappaleen). Ja se Marzi osaa kyllä tiluttaa sitä kitaraansa, huhhuhhui. Kehut annan silti tasapuolisesti koko housebändille koska olivat niin hyviä.

Niin ja se Mikko. Alatalo vaikutti aika rennolta tyypiltä ja veti keikan ammattilaisen elkein. Ensin Marzi Nyman haastatteli ja sitten soitettiin. Moni kappale oli minulle tuntematon mutta oli siellä sitten sellaisia jotka minäkin tiesin, kuten Tytöt tahtoo pitää hauskaa ja Maalaispoika (tietysti). Ja sitten siellä oli Ihmisen ikävä toisen luo, Sielun miljonääri, Hengitä sisko, Kuudes ikkuna ja vaikka mitä muuta. Fiilis pysyi hyvänä koko keikan ajan.

Välillä vaivuin johonkin lapsuusaikatranssiin, isäni nimittäin kuuntelee eniten amerikkalaisvaikutteista musiikkia ja Alatalokin mainitsi vaikutteikseen mm. Bob Dylanin. Veikkaan, että isäkin olisi tykännyt tästä keikasta.

Alatalo kertoi juttuja myös yhteistyöstä Juicen kanssa, matkoista Ruotsiin äänittämään, Levi-keikoista ja vaikka mistä. Enkä muuten tiennyt että Känkkäränkkä on Alatalon biisi. Sainpahan vähän yleissivistystäkin samalla.

Mies kommentoi keikkaa näin:
Mikko Alatalon Tarinankertojat-klubin keikka meni enemmän ja rempseämmin tarinankerrontaan kuin Jarkko Martikaisen ja siksi ehkä toimi jopa hieman paremmin formaatin kannalta.

Mikon kertomuksista tulivat monella tapaa mieleen Billy Joelin harrastamat Questions & Answers - iltamat (http://open.spotify.com/album/6hrdFbkMrtdFiZSrHjKU0W josta levy numero neljä) ja hän jaksoi jutuillaan pitää flown päällä. Yhtye soitti todella hienoja sovituksia tutuista kappaleista, eritoten siirtomaalaulut ja Coitus Intin aikaiset kappaleet soivat komeasti.

Puolityhjää salia katsellessa tuli harmitelleeksi, ettei klubi saanut enempää katsojia. Ainakin minun silmissäni Mikko Alatalo karisteli tällä keikalla sitä tyypillistä Tammerkosken sillalla - imagoaan, joka häneen niin vahvasti liitetään.

Todella hieno keikka, mahtaa harmittaa niitä jotka eivät nähneet, lälläslää.

***

Syksyllä olimme tosiaan samaisella klubilla kuuntelemassa Jarkko Martikaista. Tänä keväänä aion vielä mennä kuuntelemaan Anssi Kelaa (10.4.) ja Juha Lehteä (15.5.).

Lavalta: Jarkko Martikainen Tarinankertojat-klubilla (Korjaamo)

22.11. Jarkko Martikainen esiintyi Korjaamon Tarinankertojat-lauluntekijäklubilla, joka mainostaa itseään Suomen rennoimpana unplugged-klubina. Tarinankertojat-klubin järjestettiin nyt kolmatta kertaa Helsingissä. Vähän harmiteltiin miehen kanssa, että edelliset kerran olivat menneet ohi, mutta ainakin itselleni Martikainen on tähänastisista vieraista kiinnostavin. Siitäkin huolimatta, että Edu Kettusen Lentäjän poika saa minulle edelleen tipan linssiin sillä se kappale yhdistyy vahvasti pikkuveljeni syntymään ja siihen aikaan.

Korjaamo kuvaa tapahtumaa näin:

Tarinankertojat-klubin vieraaksi saapuu kerran kuukaudessa suomalainen lauluntekijä. Illan aikana kurkistetaan vierailevan tähden sielunmaisemaan ja tarinoihin hänen kappaleidensa takana artistin biisien siivittämänä. Tarinankertojat-klubi on myös tunnettu ainutlaatuisesta vuorovaikutuksesta: yleisöllä on mahdollisuus kysyä artistilta kysymyksiä tämän uran vaiheista ja biisien synnystä.

Taustabändissa vaikuttavat maamme eturivin muusikot: Marzi Nyman, Anssi Nykänen, Harri Rantanen, Kalle Alatalo, Jani Wilund ja Mikko Siltala. Talon bändi ja vieraileva artisti tekevät yhdessä artistin kappaleista uusia, puoliakustisia sovituksia – rokkaavan hilpeää meininkiä unohtamatta. Klubi-illat aloittaa vierailevan artistin kappalevavalinnoista koostuva houseband-setti.


Ja sehän toimi. Vaikka ei siellä kyllä niitä kysymyksiä juuri ollut, mutta mitäpä odotatte helsinkiläisyleisöltä tiistai-iltana, kysyn vaan? Ja hyvä se oli näinkin. Musiikki oli hyvää, sovitukset raikkaita, meininki hilpeä; se on aina ilo katsoa kun lavalla olevilla on mukavaa. Välispiikitkin rullasivat ja hymisyttivät yleisöä.


Kaipaamaan jäin vain Terroristin häitä, kappaletta joka niin epäkorrektisti soi aina nykyään lentoasemilla korvissa. Toisaalta siellä soitettiin Rakkaus on pesti hulluuteen ja ihana Valssi tanssitaidottomille joten olen iloinen. Oli mukavaa istua keikalla rauhassa ja kuunnella. Kiitos.

ps. Klubi muuten jatkuu ensi vuoden puolella Korjaamolla joten silmät ja korvat auki mikäli tällainen sytyttää.

Syysviikonlopun tervehdys

Tänä viikonloppuna ei ole juuri ehtinyt kirjojen ääreen, kun on ollut jos jonkinlaista hulinaa. Perjantaina olin illan rokkikeikalla ja eilisillan vietin hyvien ystävien ihanissa tupaantuliaisissa. Tänään sunnuntaina sen sijaan riehuimme pihatöissä, minä haravan ja Tuomas moottorisahan kanssa. Kaikki raajat ovat edelleen tallella, joten ei syytä huoleen.

Tuossa äsken ihanaa BBC:n Ylpeyttä ja ennakkoluuloa katsellessa sain valmiiksi suloiset rakastavaisten lapaset, joiden ohjeeseen törmäsin tuttuni blogissa. Tuosta yhteislapasesta olisi voinut toki tulla hieman siistimpi, mutta uskoisin että kyllä se meille sopii oikein hyvin. Lankana on käytetty Novitan Lintu-sarjan Kyyhky-lankaa, luonnollisesti. Saapi nähdä miten nämä toimivat käytännössä.

Ja siitä perjantain keikasta vielä. Kävin Bar Bäkkärillä katsomassa joensuulaista yhtyettä, Holikkia. Nuoret miehet soittavat varsin menevää rokkia, suosittelen lämpimästi. Yhtyeen sivuilta näppäsin seuraavan tekstipätkän: Holikin nihilistinen maailmankuva muodostuu elämän nurjia puolia monimielisesti pohdiskelevista lyriikoista, äkkivääristä melodioista ja riffirikkaasta hauskanpidosta, kaikki tämä julkituotuna pilke sopivasti (mustassa) silmäkulmassa. Biisejä voi kuulostella ainakin yhtyeen facebooksivulla.

Huomenna alkaakin sitten perusharjoittelu, joten pitänee mennä ajoissa nukkumaan. Ihanaa lokakuun viimeistä viikkoa teille kaikille!