Endymion ja paras lukupaikka Hangon kallioilla.
Teimme tuossa syksyllä 2014 ystävän kanssa kirjalainavaihtoja ja hän jysäytti syliini koko Dan Simmonsin Hyperion Cantoksen. Totesin etten ehdi neljää kirjaa heti lukea, mutta ystävä totesi että kunhan luet, hyviä ovat. Kuten tästä bloggauksesta ehkä huomaatte, tässä projektissa vähän kesti. Todetaan silti alkuun, että kirjojen lukeminen kannatti ja ihme kyllä ystävä on antanut opusten majailla luonani näinkin pitkään.
Hyperionin aloitin jouluna 2014 ja luin sitä hitaasti mutta varmasti yli tammikuun (2015) puolivälin. Seitsemän hengen joukkio on lähtenyt todennäköisesti viimeiselle pyhiinvaellukselle Hyperionin planeetalla sijaitsevaan Shriken temppeliin. Maailmanloppu saattaa tulossa eikä ole varmuutta voidaanko väkivaltainen jumalolento tuhota, mutta yritettävä on. Ensimmäinen osa keskittyy seitsemän vaeltajan lähtötarinoiden kertomiseen ja samalla liikutaan kohti määränpäätä.
Muutama ensimmäinen tarina oli ihan kiinnostava, muttei saanut minua vielä aivan vakuuttuneeksi. Tiivis teksti ja kerrontatapa eivät myöskään sopineet yhteen huonon keskittymiskyvyn kanssa ja lukeminen venyi. Loppupuolella sain kuitenkin tarinasta kiinni ja viimeiset osiot olivat myös paljon kiinnostavampia. Simmonsin luoma maailma on kokonaisuudessaan monipuolinen, täynnä petoksia ja myös aika väkivaltainen.
***
The Fall of Hyperion lähti luettavaksi vihdoin heinäkuussa 2016, kun edessä oli bussimatkoja Savon suuntaan ja takaisin. Onneksi on olemassa Wikipedia ja siellä oikein oiva synopsis tuosta edellisestä osasta, pääsin hyvin kärryille ja tarina vei mukanaan. Hahmot muistuivat mieleen yllättävän hyvin, vaikka lukemisesta oli jo aikaa.
Toinen osa jatkaa suoraan siitä mihin ensimmäinen osa jäi. Time Tombsit ovat avautuneet, pyhiinvaeltajien on kohdattava Shrike ja kenenkään kohtalo ei ole varma. Lisäksi seuraillaan intergalaktista politiikkaa, kun korkeammissa istuimissa yritetään keksiä mitä tehdä Hegemonya uhkaaville Oustereille. Loppupeleissä käsissä on kuitenkin kaikkien asutettujen planeettojen tulevaisuus. Juonikuvauksena tämä tiivistelmäni on jokseenkin kämäinen, mutta Simmonsin kerronta vei mukanaan ja pidin kirjasta kovin. Yllätyksenä tuli kuitenkin teoksen hidaslukuisuus, sillä sivuja ei ole tuhottoman paljon mutta täyteenahdetun tarinan kanssa kulkeminen on temmoltaan verkkaista.
***
Kesäkuussa 2017 sain vihdoin aikaiseksi ottaa bussimatkalle Endymionin, kun reissasin kohti Hankoa. Jälleen kerran aloitin konsultoimalla Wikipediaa ja hyppäsin siitä sitten tarinan kyytiin. Kertojahahmot ovat vaihtuneet ja kun ydintyyppien määrä yhtäkkiä väheni paljon, oli tarinaa itse asiassa melko helppo seurata. Sivutkin kääntyivät edelliskesäistä nopeammin.
Pääkertoja Raul Endymion kertoo tarinaa jonkinlaisessa kuolemansellissä. Aikanaan metsästäjäoppaana Hyperion-planeetalla toiminut nuori mies päätyy erinäisten sattumien kautta pakomatkalle nuoren Aenean kanssa. Aeneasta povataan jonkinlaista pelastajaa ihmiskunnalle ja muun muassa siksi Paxin korkea-arvoiset haluavat tämän kiinni. Alkaa melkoinen takaa-ajo planeetalta ja systeemiltä toiselle. Mukana seikkailussa on myös androidi Bettik ja toisena pääkertojana toimii Isä De Soya, joka on saanut korkeat valtuutukset saada Aenea kiinni lähes hinnalla millä hyvänsä.
Kerronnaltaan Endymion oli varsin toiminnallinen, joten syke pysyi koko ajan hyvänä ja tarinaa jaksoi seurata. Vastapainona oli kyllä paljon politiikkaa ja kulissien takana tapahtuvaa suhmurointia, mutta taisteluilla ja jännittävillä takaa-ajoilla tasapainotettu tarina jaksoi pitää otteessaan. Toiveikkaasti ajattelen, että saatan saada sarjan viimeisen osan luettua jopa tämän kuluvan vuoden aikana.
***
Tätä viimeistä kohtaa kirjoittaessa on huhtikuu 2019. En siis lukenut Cantoksen viimeistä osaa, The Rise of Endymionia, vuonna 2017. Aloitin sen kyllä kesällä 2018, mutta aika ei ollut oikea ja tartuin kirjaan uudelleen tämän vuoden alussa. Taival oli jälleen kerran hidas, luin tätä ehkä 20 sivua kerrallaan, mutta mieleenkään ei tullut lopettaa.
Raul Endymion on edelleen kuolemansellissään ja kertoo loppuosan tarinastaan Aenean kanssa. Samalla valotetaan lisää kirkon piirissä tapahtuvaa likaista peliä. Tarinassa oleva näkökulmien vuorottelu hieman hämmentää, onhan kaikki Raulin kertomaa, mutta tällekin seikalle saadaan selitys. Tämän viimeisen osan kanssa olin välillä aika tuskastunut, sillä osa kerronnasta oli jotenkin staattista ja luettelomaista. Kokonaisuus oli silti onnistunut ja olihan näin monen sadan sivun jälkeen saatava tietää, miten kaikki lopulta päättyy (kiinnostavasti, onnistuin myös arvaamaan lopun olennaisimman käänteen).
***
Mitä siis jäi käteen? Ensinnäkin vähän nolo fiilis, että tässä kesti näin kauan. Joudun ehkä askartelemaan jonkinlaisen kortin ja muuta mukavaa kärsivälliselle ystävälleni.
Toisekseen: huh. Huh huh. Simmonsin luoma maailma on massiivinen ja häkellyttävän monimutkainen. Tarina ei sulkeudu ympyränä, joitakin kysymyksiä jää ilmaan, mutta se tuntuu oikeastaan aika hyvältä. Ajatukseni eivät vielä oikein taivu sen ympärille, että tämä oli nyt tässä.
Kirjoissa oli myös kiinnostavia ajatuksia maailmasta, ihmisyydestä, siitä miten rappeuttavaa se voisi olla kaikelle jos voisimme uudelleensyntyä loputtomasti. Hurjaa.
Suosittelen siis kyllä. Näin jälkikäteen voi todeta, että suomeksi nämä olisi ehkä selättänyt ketterämmin (Like on julkaissut kirjat Jukka Ahokkaan suomentamina), mutta ehkä minä ja tämä nelikko tarvitsimme aikaa ja bussimatkoja ja tuntikausia Hangon rannoilla. Ainakin näihin kirjoihin liittyy nyt todella paljon hyviä muistoja.
Dan Simmons: Hyperion (1989), The Fall of Hyperion (1990), Endymion (1996), The Rise of Endymion (1997)
Toisekseen: huh. Huh huh. Simmonsin luoma maailma on massiivinen ja häkellyttävän monimutkainen. Tarina ei sulkeudu ympyränä, joitakin kysymyksiä jää ilmaan, mutta se tuntuu oikeastaan aika hyvältä. Ajatukseni eivät vielä oikein taivu sen ympärille, että tämä oli nyt tässä.
Kirjoissa oli myös kiinnostavia ajatuksia maailmasta, ihmisyydestä, siitä miten rappeuttavaa se voisi olla kaikelle jos voisimme uudelleensyntyä loputtomasti. Hurjaa.
Suosittelen siis kyllä. Näin jälkikäteen voi todeta, että suomeksi nämä olisi ehkä selättänyt ketterämmin (Like on julkaissut kirjat Jukka Ahokkaan suomentamina), mutta ehkä minä ja tämä nelikko tarvitsimme aikaa ja bussimatkoja ja tuntikausia Hangon rannoilla. Ainakin näihin kirjoihin liittyy nyt todella paljon hyviä muistoja.