Kujerruksia 10 vuotta!

Niin se vain on, että tammikuussa 2011 Kujerruksia näki päivänvalon ja täällä sitä ollaan edelleen. Huh huh ja hurraa! Vaikka itse blogi on ollut viimeisinä kahtena vuotena hiljaisempi moninaisista syistä, niin täällä ruudun takana sydän sykkii edelleen kirjallisuudelle ja esittävälle taiteelle. Ehkä jopa vahvemmin, kuin kymmenen vuotta sitten. Olen moneen otteeseen pohtinut, pitäisikö koko blogi pistää multiin tai edes tauolle, ei se ole kertaakaan tuntunut hyvältä ratkaisulta. Omaan tahtiin siis mennään, ja hyvä niin.

Synttärikuvan inspiraationa on ollut, kuten moni ehkä tunnistaakin, WSOY:n vuonna 2020 juhlapainoksena julkaisema Astrid Lindgrenin ja Ingrid Vang Nymanin Peppi viettää syntymäpäiviä. Kuva otettiin päivän varoitusajalla meidän makuuhuoneessamme ja taustakankaana käytettiin Tuomaksen taiten virittelemää laavukangasta, editointi on myös kokonaan hirvittävän mukavan siipan käsialaa. Kiitos ideasta juhlia kymppisynttäreitä copycat-kansikuvalla Luetut, lukemattomat -blogin Liisalle!

Miltäs täällä hieman pölyisessä blogissa sitten näyttää? Postaustahti on tosiaan täällä Bloggerin puolella laskenut kuin lehmänhäntä. 2019 uusia tekstejä tuli 34 kappaletta, viime vuonna vain 15. Instagramissa olen höpissyt lähinnä kaikesta muusta kuin kirjoista, toki syynä on myös viimeaikainen valitettava kulttuuritarjonnan vähäisyys. Kirjoja olen kylläkin lukenut varsin entiseen tahtiin, mutta tekstiä ei ole syntynyt kuin ajoittain.

Ja silti, täällä sitä ollaan. Mitään lupauksia mahtipontisesta aktivoitumisesta en aio tehdä, mutta myönnettävä on, että sormenpäitä vähän kutkuttaa ja tuntuu siltä, että nyt voisi taas kirjoittaa. Erityisesti haaveilisin kirjoittavani enemmän lempilapsestani lasten- ja nuortenkirjallisuudesta, katsotaan kuinka käy.

Kyselin tosiaan Instagramissa toiveita siitä, miten 10-vuotistaivalta voisi juhlistaa. Copycat-kuva komeilee tosiaan tuolla ylhäällä ja Instagramissa aion myös järjestää pienen kulttuuriaiheisen arvonnan ja ehkä höpistä myös tarinoiden puolella jotain toivottujen top 5 -listojen tiimoilta.

Lisäksi kysyttiin 10 lempibloggaustani (kiitos Hanna!) vuosien varrelta ja sepä olikin vaikea kysymys! Yhteensä tekstejä on täällä Bloggerissa huimat 1481 kappaletta, joten ihan jokainen ei toki muistu kirkkaasti mieleen. Seuraavat tekstit kuitenkin joko muistin tai löysin kevyesti pintaa kuopsutellen, joten tässäpä ne, aikajärjestyksessä.

huhtikuu 2011
Lavalta: RENT (Suomen Musiikkiteatteri Ensemble)

Muistan aina, että tämä on blogin ensimmäinen Lavalta-bloggaus, vaikka tosiasiassa se on kolmas. Siinä mielessä tapaus on kuitenkin merkityksellinen, että mikään RENTin versio ei ole vienyt tätä jalustaltaan ja tämä oli minun ja Tuomaksen ensimmäinen toiseen kaupunkiin, tässä tapauksessa mainioon teatterikaupunkiin Lahteen, suuntautunut teatterimatka.

lokakuu 2012
Stephenie Meyer: Twilight

Tämä valebloggaus julkaistiin syksyllä 2012 osana kirjabloggaajien plagiointi-flashmobia, joka järjestettiin useiden bloggareiden havaittua, että blogitekstejä käytettiin toisinaan sellaisinaan tai osittain äidinkielen esitelmissä. Muiden tekstejä oli hulvatonta lukea ja taisipa niistäkin jokunen päätyä hämmentyneiden äidinkielenopettajien silmien alle.

kesäkuu 2014
Lavalta: Liisa Ihmemaassa - tyttö joka aikaan putosi (Ryhmäteatteri)

Tämä taitaa olla ainoa blogista löytyvä arvio, jonka kirjoitin runomuodossa. Muistan, että tekstin kirjoittaminen riimitellen oli hauskaa, mutta tavaksi siitä ei kyllä minulle olisi!

helmikuu 2015
Tove Jansson ja Tuulikki Pietilä: Haru, eräs saari

Huomasin näitä linkkejä kerätessäni, että kaikki tuntuivat liittyvän teatteriin tai johonkin erikoistapaukseen, joten pyysin Tuomasta valitsemaan edes jonkin kirjabloggauksen, joka oli hänestä erityisen hyvä. Hän valitsi tämän. Haru oli kirja, jota rakastin syvästi, ja toivon sen löytävän tiensä minun hyllyyni vielä jonain päivänä.

helmikuu 2015
Lavalta: Annika gör Svansjön (Oblivia)

Tämä teksti kirjoitettiin yhdessä ihanan ystäväni Heidin kanssa syöden muikkuja ja silakoita ravintola Cellassa. Kaikenlaista sitä tuli kokeiltua! Yhteiskirjoittamista voisin hyvin tehdä toistekin.

toukokuu 2015
Kuinka päästä huoneesta ulos tunnissa - testissä Room Escape -peli

Tämä on tilastojen mukaan blogin kaikkien aikojen luetuin teksti ja siihenkin liittyy Heidi! Heidi kutsui joukon bloggaajia testaamaan silloin Suomessa aivan uutta konseptia eli pakohuonetta. Tämä kokemus myös sytytti oman rakkauteni pakopeleihin ja niitä onkin sittemmin tullut pelattua niin pakohuoneissa kuin kotona pelattavina versioinakin (joista voisin muuten kirjoittaa ihan oman bloggauksensa!).

lokakuu 2017
Matka näkymättömäksi tytöksi (eli miten tullaan tuotantojärjestäjäksi)

Aloin joskus minimesenaatin syntymän jälkeen seurata Helsingin Kaupunginteatterin tuotantojärjestäjä Henriikka Koskenniemeä instagramissa. Sen lisäksi, että hänen työjuttunsa olivat tosi kiinnostavia, vaikutti hän myös todella mukavalta ihmiseltä. Rohkaistuin ja kysyin, saisinko haastatella häntä blogiin. Sain haastattelun (josta tuli mielestäni kaiken lisäksi aika hyvä!) ja sitä myöten meistä tuli vähitellen myös ystäviä. Blogin parhaita puolia onkin, edelleen, ollut sen kautta löytyneet sydänystävät.

helmikuu 2018
Making of Putkinotko: Taivaalta tippuja maitotonkka ja lennossa editoitavat kohtaukset

Olen päässyt tekemään Teatteri Jurkan kanssa kaksi todella mielenkiintoista sisältöyhteistyötä, jossa seurasin ensin keväällä 2018 Putkinotkon (linkki vie tämän sarjan toiseen osaan) ja sitten keväällä 2019 vielä Kadonnutta aikaa etsimässä, osa 3:n harjoituksia. Kaiken lisäksi tein ison osan näistä käynnistä minimesenaatin kanssa, mikä oli ihan mahtavaa. Siellä hän posotti päiväuniaan takahuoneessa ja minä kirjoitin.

huhtikuu 2018
Sarah Andersen: Aikuisuus on myytti

Siippa oli sitä mieltä, että tähän voisi linkata myös jonkin hauskan postauksen ja tämä oli kuulemma sellainen. Lisäksi postauksen kuvassa on maailma hellyyttävin minimesenaatin vauvakäsi, joten linkkaus on sen arvoinen jo sen vuoksi. Ja tulipa tästä mieleen, että olisi hauska blogata jälleen myös sarjakuvista!

tammikuu 2019
J. Pekka Mäkelä: Hunan

Olen kirjoittanut kahden viime vuoden aikana kammottavan vähän kirjoista tänne blogiin, tekstien laskemiseen riittävät kevyesti kahden käden sormet. Hunanin bloggausta muistan kuitenkin kirjoittaneeni huolella ja innolla, luinhan kirjan käytännössä kaksi kertaa putkeen ja sain (pyynnöstä, miten ihanaa) haastatella ystävääni J. Pekkaa myös kirjan julkaisutilaisuudessa alkuvuodesta 2018.

BONUKSENA elokuu 2012
Copycat-kirjankansikilpailun uusi tuleminen

Pitäisi ehkä kiittää Amman lukuhetki -blogin järjestämästä copycat-kisasta useammin, sillä sen satoa on blogin pitkäikäisin profiilikuva, joka on käytössä myös Instagramissa ja Twitterissä. En ole enää tuo kahdeksan ja puolen vuoden takainen neitonen, mutta edelleen jaksamme siipan kanssa vitsailla ns. hyppykuvista. Tämän kuvan myötä Tuomas-parka on myös saanut editoida kaikki enemmän työtä vaativat kuvat blogiin ja sitä hän onkin ansiokkaasti ja vain toisinaan hieman mutisten tehnyt. Sydän.

Tuntui oikeastaan aika ihanalta ja kevyeltä tulla pitkästä aikaa tänne kirjoittamaan, toivotaan että se tunne säilyy.

Siippa on toivonut, että muinaisina aikoina aktiivinen Kupista-sarja tekisi paluun, itse haaveilen juurikin kirjatekstien kirjoittamisesta ja kaikenmoisesta. Toivotaan hyviä tuulia tälle alkavalle seuraavalle kymmenelle!

Ja kiitos sinulle, joka tätä luet. Sillä vaikka usein sitä ajatteleekin kirjoittavansa paljolti itselleen, niin onhan tämä parhaimmillaan vuorovaikutuslaji.

Kahdeksan on lempeä numero

Kujerruksia täyttää tänään kahdeksan vuotta. Joka vuosi tämä tuntuu minusta yhtä ihmeelliseltä, sillä tämänhän piti olla vain hassuttelukokeilu ja nyt tämä on, no, tämä. On hankalaa kuvitella, että en kirjoittaisi blogia ollenkaan.

Toki pari viime vuotta ovat olleet hieman hajanaisia, mikä vähän harmittaa. Nekin vuodet on silti saatu pakettiin ja vuoden vaihtuessa olen jälleen tiiraillut innokkaana uusia lukuhaasteita ja selannut kulttuuritalojen esitteitä.

Bloggaaminen on muuttunut kahdeksassa vuodessa paljon. Välillä muistelen haikeina niitä näennäisen huolettomia opiskeluaikoja, kun lueskelin ja kommentoin muiden blogeja päivittäin ja selasin Bloggerin syötettä innokkaana. Nykyään muiden blogeissa hiippailu on valitettavan harvinaista, mutta onneksi on tullut myös muita seurantakanavia. Olen ilolla tarkkaillut Instagramissa bookstagram-ilmiön leviämistä ja ilahdun joka päivä selatessani muiden kirjaentusiastien toinen toistaan kauniimpia kuvia raapustaen samalla kännykän muistioon lukuvinkkejä. Lisäksi Twitterin kirja- ja teatterikeskustelu on varsin virkeää, joten senkin avulla pysyy kartalla.

Oma kirjoitusaikakin on nykyään rajallista jo hämmentävän isoksi kasvaneen minimesenaatin napatessa iloisesti ison osan päivän tunneista. Hänen kanssaan harjoittelemme kirjojen lukemista, hän haluaisi nimittäin mieluiten kääntää sivuja itse ja on niin nopea, että teksteistä jää suurin osa lukematta. Iltasadun hän sentään yleensä kuuntelee hienosti ja niin kuuntelen minäkin, sillä pääasiallisena iltalukijana meillä toimii siippa. Olemme kahlanneet läpi nyt muistaakseni kahdeksan Timo Parvelan Ella-kirjaa ja ne ovat mahtavia, mutta aiheuttavat myös meissä vanhemmissa välillä hallitsemattomia naurukohtauksia.

Vaikka päivien tunnit kuluvat siis nykyään eri tavalla kuin ennen, olen sinnikkäästi kaivertanut päiviini aikaa kulttuurille ja lukemiselle. Tästä iso kiitos siipalle ja minimesenaattia hoitaneille läheisille! Koska synttärien kunniaksi on kiva nostaa esiin hyviä asioita, päätin valita rennolla mutulla kaksi kahdeksikkoa viime vuodelta eli päräyttäviä kirjoja (joista jostain syystä melkein kaikista on bloggaus kirjoittamatta!) ja esityksiä.

8 vaikutuksen tehnyttä kirjaa

* Magdalena Hai: Kolmas sisar
Loppuvuodesta lukemani Kolmas sisar oli todellakin jotain ihan muuta. Kovasti odottamani uuden Royamen aikakirjat -sarjan aloitusosa oli pökerryttävä ja tuore fantasiaromaani, joka on täynnä ystävyyttä, rakkautta, juonittelua ja taikaa. Aion lukea tämän piakkoin uudelleen ja sitten kirjoitan siitä lisää.

* David Mitchell: Luukellot
Kuuman kesän huumaava lukukokemus. Tämän kanssa sain pitkästä aikaa kiinni todellisesta lukuflow'sta ja luin tätä kauniissa maisemissa Viljandissa, Virossa.

* J. Pekka Mäkelä: Hunan
Tämän Kiinaan sijoittuvan moniäänisen historiallisen romaanin olen lukenut jo kahdesti. Molemmat lukukokemukset olivat valloittavia, linkistä pääsee lukemaan lisää.

* Maggie Nelson: Argonautit
Argonautit ei varsinaisesti ole äitiyskirja, mutta tästä teoksesta löysin silti paljon resonanssipintaa aiheen tiimoilta. Tavattoman hieno omakohtainen teos, jonka ostin omaksi ja aion lukea uudelleen.

* Michelle Obama: Becoming
Tiedän, että en ole todellakaan ainoa joka nosti tämän omaelämäkerran viime vuoden parhaimpiin lukukokemuksiin. Minä kuuntelin tämän Michelle Obaman itsensä lukemana äänikirjana ja itkin, nauroin ja inspiroiduin.

* Jenny Offill: Syvien pohdintojen jaosto
Rakastin tätä pientä rakkaudesta, perheestä, parisuhteista, elämästä kertovaa kirjaa. Marianna Kurton suomennos on u-pe-a.

* Terhi Tarkiainen: Pure mua
Todellinen yllättäjä! Tarkiainen on onnistunut sekoittamaan vampyyriromanssista, vuoden 1918 tapahtumista ja nuoren naisen aikuistumiskipuilusta mahtavan cocktailin, jota on ilo lukea. Tämänkin olen muuten lukenut kahdesti, pitempi bloggaus toivottavasti valmistuu alkuviikosta.

* Jakob Wegelius: Merten gorilla
Luin tämän alkukesästä ja rakastuin päätäpahkaa. Wegeliuksen romaani on täysiverinen seikkailukertomus, joka vei minut mukanaan huikeisiin seikkailuihin. Kirja on lämminhenkinen, hauska ja jännittävä, eikä se yrittänyt tuputtaa minulle mitään vaan yksinkertaisesti antoi mahdollisuuden heittäytyä seikkailuun.

8 + 1 mieleenjäänyttä esitystä (matematiikka ei ole vahvin lajini)

Jenni Kivelä ja Kiltit Ihmiset: Rosemaryn huone
Erilaisia pelkoja käsittelevä Lammassaaren upeissa puitteissa esitetty teos oli kokonaisvaltainen ja ajatuksia herättävät kokemus. Kolean illan muisto kylmää jäsenissä edelleen, mutta muisto hienosta esityksestä onneksi lämmittää.

Jyväskylän kaupunginteatteri: Merten gorilla
Miten sattuikin, että Jyväskylä oli ottanut ohjelmistoonsa juuri tämän loistotarinan! Monisataasivuisesta kirjasta oli tehty mitä onnistunein sovitus, tämän esityksen ajatteleminen saa minut edelleen hyvälle mielelle.

Kansallisteatteri ja Teatteri Vapaa Vyöhyke: Prinsessa Pikkiriikki
Miten riemukas ja raikas lastenteatteriesitys! Olen pitänyt Hannele Lampelan Prinsessa Pikkiriikki -kirjoista kovasti ja tämä esitys tavoitti niiden hengen oivallisesti. Minimesenaattikin viihtyi laulujen ja värikkäiden lavasteiden parissa.

Kinetic Orchestra: I'm Liquid
Yksinkertaisesti hienoa, meditatiivista tanssia, jota ei tarvinnut yrittää tulkita. Katsomisnautinto.

KOM-teatteri: Veriruusut
Joukkoon mahtuu kolmaskin kirjasovitus. KOMin Veriruusuja menin katsomaan ilman odotuksia ja palasin kotiin hengästyneenä ja vaikuttuneena. Komeasti ja kauniisti kerrottu tarina naisjoukosta, hankalista valinnoista ja vapauden toiveesta.

Oblivia: The Nature Theatre of Oblivia
Yksi hauskimmista ja samaan aikaan meditatiivisimmista esityksistä viime vuonna! Kiitos ihanille Mad Housen lapsenvahdeille, että katsoitte minimesenaatin perään tämän ajan.

Recover Laboratory: Underneath
Parituntinen vaellus Meilahden labyrinttimaisessa väestönsuojassa lempeitä olentoja kohdaten oli kaunis kokemus.

Svenska Teatern: CHESS på svenska
Jostain syystä bloggaus CHESSistä on kirjoittamatta, mutta voi hyvänen aika kun se oli hieno! Huoliteltu pienieleinen lavastus, läpeensä tyylikkäät näyttelijät ja käsittämättömän hienoa laulua ja tanssia. En kestä miten hieno produktio tämä oli, olen iloinen että tämä oli ensimmäinen versio tästä musikaalista jonka näin.

Teatteri Jurkka: Nora
Tätä esitystä katsoessani teki mieli itkeä ja huutaa. Hieno, hieno. Jurkan ohjelmistossa oli muutenkin viime vuonna vaikka mitä hienoa ja sain tehdä siellä keväällä mahtavan Making of Putkinotko -projektin, mutta kyllä tämä oli parasta krunalaista viime vuodelta. Esityksiä on vielä nyt keväällä, menkää jos on lippuja!

Tälle vuodelle minulla on muutamia tavoitteita, vaikka tavoite kuulostaa kyllä hirvittävän viralliselta. Haluaisin saada taas lukutilastoni ojennukseen (viime vuonna unohdin merkkailla kirjoja ja se oli kamalaa) ja välttää tilanteen, jossa selaan 30.12. epätoivoisesti luettujen kirjojen listaa etsiessäni sieltä täyttäjiä Helmet-haasteen kuuteen puuttuvaan kohtaan. Lisäksi toivon, että kirjoittamiseen tulisi taas lisää rentoutta, sillä olen jotenkin onnistunut nostamaan oman rimani jonnekin katonrajaan ja tällä 165 senttimetriä pitkällä varrellani sinne on hankala ylettää. Lyhyesti sanottuna haaveilen lukemiseni rauhoittumisesta ja stressittömyydestä. Katsotaan sitten ensi vuonna kuinka hyvin tämä meni.

Sitä odotellessa lukekaamme, kuluttakaamme kulttuuria ja vinguttakaamme kirjastokorttia riemumielin!

Seitsemän! Sju! Seven!

Minikulttuurimesenaatin (oravahupun takana) kanssa ensimmäisissä teatteriesityksissä. 

Blogi täyttää tänään seitsemän vuotta. Aika huimaa. Kouluikään ehtinyt, joka paikkaan koheltava rakas aikasyöppö kutsuu edelleen pariinsa, sormet hakeutuvat näppikselle kuin itsestään. Täytyy tosin myöntää, että taisi meillä tänä vuonna olla vähän sitä seven year itchiäkin. Välillä kirjoittaminen takkusi todella pahasti ja päässä pyörii vieläkin useampi rästiteksti, jotka haluaisin kuitenkin kirjoittaa. Kynnyksen yli on ilmeisesti päästy, tämän vuoden puolella on jo ollut helpompaa.

Viime vuosi oli muutenkin aika mullistava, sillä elokuussa perheeseen tupsahti uusi kulttuurimesenaatti. Pian jo puolivuotias tyyppi on jo ehtinyt käydä mukana aika monessa taidenäyttelyssä, yhdessä konsertissa (jonka kuuntelimme tosin pääosin tuulikaapista), Kansallisoopperan taidetuokiossa ja lastenteatterikatselmuksessa. Lisäksi olemme käyneet tekemässä aika monta blogijuttua yhdessä. Oma menojalka on tätä myöten hieman rauhoittunut, mutta onneksi meitä on kaksi vanhempaa ja tukena monta lähi-ihmistä joten kulttuuririennot jatkuvat. Aion myös raahata lapsiparkaa mukanani paikkoihin, vinkkejä vauvaystävällisistä tapahtumista saa mieluusti ehdottaa.

Viime vuonna lupailin synttäripostauksessa käydä enemmän konserteissa ja yrittää päästä katsomaan dragia. Nämä jäivät yrityksiksi, ehkä tänä vuonna?

Aika paljon kuitenkin ehdin. Kulttuuritapahtumissä kävin 77 kertaa (ja kyllä, aikaisemmin väitin että 64 mutta sitten tajusin että kirjanpidosta puuttuivat lähes kaikki touko-elokuun esitykset). Huippuhetkiä koin muun muassa seuraavissa esityksissä:

POND (Kaaos Company) - rauhoittava, lahjalta tuntunut esityskokemus
13. tunti (Teatteri Vapaa Vyöhyke) - käsittämättömän hieno ja yksityiskohtainen immersiivinen esitys
Missing Amelia Earhart (Kuuma Ankanpoikanen) - itkettävän hieno nukketeatterisoolo (joka tulee muuten huhtikuussa taas Helsinkiin)
Peggy Pickit ser Guds ansikte (Svenska Teatern) - tästä en jostain syystä ole vielä blogannut, mutta aivan huikean överi ja upea esitys, palaa myös lavalle nyt keväällä
Rikos ja rangaistus (Teatteri Jurkka) - tästäkin puuttuu bloggaus, mutta todella taitava monologiversiointi Tolstoin klassikosta, näin ilokseni kahdesti
Nightschool (Esitystaiteen seura) - upea yö, en olisi voinutkaan kuvitella kuinka vinkeää ja jännittävää olisi olla yökoulussa tuntemattomien kanssa ja matkata tuntemattomaan kohteeseen
Eva W (Musiikkiteatteri Kapsäkki) - kuulostaa kornilta, mutta tämä elämäkertamusikaali oli todella voimauttava kokemus
Jekyll ja Hyde (Salon teatteri) - ensinnäkin eka esitys joka käytiin katsomassa kaksin siipan kanssa tyypin syntymän jälkeen, toiseksi aivan järisyttävän hieno versiointi, huhhuh kuulkaas

Kirjoja luin Goodreads-tilastojen mukaan 133 kappaletta, mutta veikkaan että sieltäkin puuttuu muutamia. Fiilis on, että luin viime vuonna paljon kotimaista ja aika monta esseekokoelmaa. Lisäksi minulla oli jatkuvasti varmaan seitsemän kirjaa kesken ja keskittyminen oli hajanaista, mutta tämä ei näemmä näy luettujen määrässä. Yritin selailla sieltäkin jotain hittejä, mutta tällä univajeella ja tällä kellonajalla valinta on todella vaikeaa. Ehkä palaan tähän vielä. Lisäksi kuuntelin paljon podcasteja ja äänikirjoja, hamstrasin e-kirjoja puhelimen muistiin, totesin että käsiohjelmakokoelma pitäisi järjestää ja opettelin taas lukemaan ääneen.

Aikamoinen vuosi. Odotan innolla, mitä tänä vuonna tapahtuukaan. Kulttuuritärppipostaus on tulossa myöhemmin tammikuun aikana.

Viimeiseksi, jälleen kerran: kiitos kun olette siellä, te lukijat! Katsotaan mitä kivaa keksitään tänä vuonna, toiveita ja ideoita saa esittää.

Erkki Palolampi: Kollaa kestää (Kirjablogit ja 101 kirjaa)

Suurtaistelu on pirullinen, koko elimistöä turruttava yhdistelmä ryöppyävää maata, kiviä, puunkappaleita, teräksen siruja, räjähdysainetta, pirstoutuvaa ainetta ja verisiä ihmisjäseniä, yhtämittaista jylinää ja räiskettä, tuskasta vavahtelevaa maata, joka alituiseen muuttaa kamaransa muotoa, ja kuolemaa, kaikkialla kuolemaa...

Muun muassa näin kirjoittaa Erkki Palolampi kirjassaan Kollaa kestää (WSOY, 1940) kokemuksistaan Kollaanjoen taistelussa. Palolampi toimi talvisodassa valistusupseerina ja kertoo romaanissaan Kollaan sotilaiden vimmaisesta taistelutahdosta ylivoimaisen vihollisen edessä. Ylläoleva katkelma on kuitenkin kirjan yleisestä tyylistä poikkeava, sillä enimmäkseen Palolampi keskittyy sodan vaiheiden erittelyyn ja tapahtumien selostamiseen vähemmän runollisella otteella.

Sotakirjallisuus ei ole minun mukavuusalueellani olevaa luettavaa. Tuntemattoman olen toki lukenut, mutta mitään muuta genren kirjallisuutta en juurikaan. Tästä johtuen etenkin kirjan alku oli haastavaa läpikahlattavaa: pp:t, pk:t, JR:t ja kk:t vain vilisivät silmissä ja en tosiaan ollut perillä mistä sotilaasta tai upseerista nyt puhuttiin kun kaikilla tuntui olevan ristimänimen lisäksi vielä rintamalla saatuja liikanimiä kuten "Marokon kauhu" ja "Simuna".

Riittävästi kun sai sivuja alle alkoi tämänkin lukeminen silti sujua. Rintaman rakenne hahmottui, tekstityyli ei enää kalskahtanut niin vieraalta. Palolammen kirjoitustavasta mielestäni huomaa sekä tämän toimittajataustan että voi ounastella tulevaa urheiluvaikuttajan titteliä, sillä paikoin tilanteiden kuvaus muistuttaa kiivasta urheiluselostusta. Tapahtumat etenevät nopeasti, kranaatit paukkuvat ja konekiväärit tikittävät. Lukemisen sujumisesta huolimatta mieleen jää lähinnä tilanteiden kaoottisuus, oli vaikeaa välillä hahmottaa mitä tapahtuu missäkin. Toisaalta oma keskittyminen ei myöskään ollut aina parhaimmillaan, sillä luin kirjaa välillä keskellä yötä kännykän näytöltä tihrustaen ja yöneljältä sitä harvoin on terävimmillään.

Vuoden 1940 kirjana Kollaa kestää puoltaa paikkaansa, sillä talvisota ei, luonnollisesti, ole minnekään unohtunut tänäkään päivänä. Palolammen kuvauksessa suomalainen sisukas sotilas nostetaan jalustalle. Vaikka loppuvaiheessa täydennysjoukkoja ei saatu ja tarpeisto oli vajavaista, ei rintamalla luovutettu. Rauhansanoma maanmenetyksineen otetaan katkerasti vastaan, sotilas painaa päänsä pettyneenä. Kirjan lopussa maalataan hartaasti kuvaa siitä, miten menetetty Karjala jätetään taakse katkerin mielin.

Omasta näkökulmastani teos ei ole ongelmaton, vaikka hyvähän se on täältä lähes kahdeksankymmenen vuoden päästä huudella. Sodan tai oikeastaan taistelutahdon ihannointi tuntuu vieraalta, kuolemaan suhtaudutaan välillä kuin kädenheilautuksella. Toisaalta voisi kyseessä olla suojamekanismikin, sillä jos jokaista rintamalla kaatunutta jäisi suremaan lamaantuisi siinä ihminen kuin ihminen. Ei teos kuitenkaan kylmä ole. Eläväisimmillään Palolampi on kuvatessaan rintamalla olevia miehiä arkisissa puuhissa, kahvinkeitossa tai leikkiä laskemassa.

Uudessa painoksessa on lopussa liitteenä sotahistorioitsija K.J. Mikolan essee aiheesta Kollaan rintama - Talvisodan pienoiskuva, jossa selostetaan hyvin Kollaan merkitystä talvisodassa suhteessa muihin taistelupaikkoihin. Lisäksi teoksessa on laaja kuvaliite Palolammen ottamia kuvia, joiden vakavailmeiset sotilaat lakanoista tehdyissä lumipuvuissaan ovat vaikuttava näky.

Ylen sivuilla on kiinnostava video Sari Näreen haastattelusta kirjan tiimoilta. Näre luki kirjaa muun muassa sotatrauman kuvauksena, näkökulma jota itse en lukiessani osannut niinkään ajatella.

Kuittaan tällä samalla HelMet-haasteesta kohdan Suomen historiasta kertova kirja.

Erkki Palolampi: Kollaa kestää
WSOY, 1940 (uusin painos 2011). 104 s.

Antti Tuuri: Ameriikan raitti (Kirjablogit ja 101 kirjaa)

Alla rullaa kuoppainen moottoritie ja pysähtyessä lasissa kuohuu maltainen olut. Floridan aurinko paahtaa pakkasiin tottunutta suomalaista miestä ja joutenolo ei onnistu sitten millään. Antti Tuurin Ameriikan raitti (Otava, 1986) kuljettaa lukijan Erkin ja Taiston matkassa Floridaan. Suomessa miehet ovat saaneet yritystensä raha-asiat niin solmuun, että veropakolaisiksi on lähdettävä tai häkki heilahtaa. 

Suorapuheisen ja paikoin turhan hövelisti ystäviensä projekteihin mukaan lähtevän Erkin tarina Amerikassa ei nimittäin ole se onnellisin. Amerikkalainen unelma uima-altaineen on kyllä käden ulottuvilla, mutta viimeisillään raskaana oleva Kaisu-vaimo ei kieltä taitamattomana kuumassa asunnossa oikein viihdy ja maanmiehet lähinnä kittaavat olutta uusia juonia suunnitellessaan ja säätävät juovuspäissään milloin mitäkin. Rekkareissulla Kanadaan Erkki kuitenkin tutustuu myös omiin siirtolaisiin sukujuuriinsa ja saa vihdoin uusia tavoitteita elämälleen. 

Tuurin kieltä on helppo lukea. Turhia koukeroita ei ole, kaikki kerrotaan suoraan ja todeten. Eipä sillä, eivät Erkki saati toverinsa mitään kaunopuheisia herroja ole. Välillä toteavuus käy jopa hieman ahdistavaksi, kun kaikki kerrotaan samalla painokkuudella huoratalossa käynnistä kahvinjuontiin.

Löytyy pohjalaisista miehistä kuitenkin myös sitä herkkyyttä kun tarpeeksi kaivelee. Tunteiden pintaan nousemista ja niiden sisäistämistä saa kuitenkin odottaa, sillä eihän sitä voi heti myöntää olleensa edes hieman väärässä. Kirjan alkupuolella Erkki lähinnä aiheutti minussa turhautumista, mutta loppupuolella onnistuin jo tuntemaan sympatiaa asiansa sotkenutta miestä kohtaan.

Veropakolaisuus on taas viime vuosina palannut keskustelunaiheeksi, kun Suomesta lähdetään korkeita verosummia karkuun ja yleensä nimenomaan jonnekin lämpimämpään. Nykyään reissuun tosin tuskin lähdetään seteleitä paidan alle teippaillen eikä tilikirjojen polttaminen taida kaikkia jälkiä peittää, mutta jossain määrin tilanne tai aihe on silti edelleen ajankohtainen.

Ameriikan raitti kertoo tarinan jäyhistä pohjalaisista, joita työnteko kiinnostaa mutta lain kirjaimen noudattamisen voi jättää vähemmälle huomiolle. Ameriikassa raitti on kuitenkin oman kotiseudun katuja leveämpi ja vaikka uudesta maasta löytää myös maanmiehiä, sykkii sydämessä lopulta kaipuu takaisin kotiseuduille.

Tämä postaus on osa Ylen Kirjojen Suomi: 101 kirjaa -projektia ja esittelee siis vuoden 1986 kirjan. Kuuntele ihmeessä myös Areenasta, mitä mieltä Tuuri itse on kirjastaan mieltä näin muutama vuosikymmen myöhemmin.

Antti Tuuri: Ameriikan raitti (Pohjanmaa #3)

Otava, 1986. 330 s.
Kansi: Hannu Taina

Kuusi vuotta kujerrellen

On pyrähdetty taas yhden vuoden ympäri ja blogi täyttää tänään kuusi vuotta. Eskari-ikäisenä innostumme edelleen helposti erilaisista asioista, mutta toisaalta saatamme yhtäkkiä hyydähtää. Tämä hyydähtäminen tuli lähinnä mieleen siitä, että meinasin äsken tullessani kotiin esityksestä jäädä sänkyyn kellimään koiran kanssa, mutta tämä postaus oli luvattu joten täältä pesee.

Juhlistin siis merkkipäivää tänään äidin kanssa kakkukahveilla, olihan äidilläkin synttärit viime viikonloppuna, ja kysymällä teiltä seuraajilta twitterissä ja facebookissa että mitä te haluaisitte tietää. Seuraavassa yritän vastata kysymyksiin jollain tavalla järkevästi, pahoittelen jos eskarilaisen ajatus ei ihan kulje.

Krista pyysi täsmäkulttuuritärppejä Helsinkiin tälle keväälle. Suosittelen seuraavaa:
* klassikkonälkään Kansallisteatterin Rikhard III
* nykyteatteriuteliaisuutta tyydyttämään Q-teatterin Prinsessa Hamlet
* uusien tuulien haistelemiseen jotain Teatterikorkeakoululla, vaikka Glitch
* ennakkoluulottomasti katsomaan mitä vaan Mad Houseen, juuri tänään odotan esitystä Consolation

Heidi pyysi nimeämään ensimmäisen mieleen tulevan teoksen tietyistä määreistä. Tässä tulee:
* oudoin: Oblivian Entertainment Island, se monituntinen perjantai-ilta on jäänyt lähtemättömästi mieleen
* kaunein: Salla Hakanpään Pinta, edelleen toivon että voisin kokea sen vielä uudelleen
* hiljaisin: Hamlet Private ja sen sieluun jättämä rauha
* epämukavin: Paras mahdollinen maailma ja ehdotuksia vielä paremmasta Takomossa, väitän että se on se ketsuppi
* hillittömin: parhaimmat naurut hetkeen sain Tampereella Näytelmässä joka menee pieleen, kerrankin onnistunut komedia

Antti kysyi minkä kulttuurimuodon aion ottaa seuraavaksi tutustumiskohteeksi. Ajatuksena on harjoitella konserteissa käymistä, siis ei keikoilla vaan nimenomaan konserteissa. Vinkkejä saa antaa! Dragia haluaisin myös käydä vihdoin katsomassa!

Raita esitti useamman kysymyksen. Edetään järjestyksessä.
1. Luulin, että olen jättänyt kesken vain Vernen Kapteeni Nemon, jonka luin tuossa taannoin vihdoin ja viimein. Vaan väärinpä luulin, Darwinin Lajien synty on nimittäin myös jäänyt kesken. Pääsääntöisesti siis kahlaan kirjat alusta loppuun, vaikka siitä tavasta voisi opetella poiskin.
2. Mieleen nousee ilman muistioiden ja blogin selailua yksi tarina, josta en pitänyt ja joka jäi silti mieleen. Se on Joanne Harrisin Sinisilmä, jonka viime keväänä tajusin vihdoin viedä pois omasta hyllystä. Kirja on jättänyt niin epämiellyttävän tunteen, että en halua siihen enää palata.
3. Muutoksia suomalaiseen kulttuurikenttään toivoisin aika monia, mutta päällimmäiseksi ajatukseksi nousi lapsille ja erityisesti nuorille suunnatun teatterin arvon nostaminen. Tommi Kinnunen kirjoitti vähän tätä aihetta sivuten hienon kolumnin viime marraskuussa. Pointtina siis että olisipa kiva, jos nuorille tarjottaisiin myös muuta teatteria kuin sitä teini-iän masiksessa rypemistä ja että lapset ovat haastava mutta toisaalta ihan mahtava yleisö.

Raija kyseli minkä kirjan tarinan haluaisin nähdä teatterilavalla ja miksi. Viimeaikaisista luetuista tähän hommaan sopisi loistavasti Deborah Levyn Uiden kotiin, siitä saisi hyvillä näyttelijöillä tehtyä todella kylmäävän näytelmän!

Meri heitti viime tinkaan vaikeimman kysymyksen eli mitkä kulttuurielämykset ovat erityisesti jääneet mieleen blogin tähänastiselta taipaleelta. Vähän tuntuu nololta linkkailla näitä vanhoja tekstejä, mutta heitetään tähän nyt satunnaisessa järjestyksessä ensimmäisenä mieleen tulevat kymmenen, joita ei ole vielä Heidin kysymyksen yhteydessä mainittu:
* Ryhmäteatterin Ronja, ryövärintytär (2011), siltä reissulta vasempaan nimettömään jäi sormus
* Suomen musiikkiteatteriensemblen RENT (2011) ja katastrofaalisin räkäitku koskaan
* Hannu Rajaniemen kirjat, mainittakoon nyt erityisesti kolmeen kertaan luettu Fraktaaliruhtinas
* Anni Kytömäen Kultarinta, jonka luin jouluna 2014
* haaveet todeksi: The Lion King West Endillä (2011)
* Puotilan kesäteatterin lastennäytelmät ja niistä rakkaimpana ensimmäisen vuoden Liisa Ihmemaassa (2014), käsittämättömän hyvää lastenteatteria
* Rocky Horror Picture Show'n sing-along-näytös (2014) Orionissa, samalla ensimmäinen sing-along johon osallistuin
* Ozonteaternin ja Teater Marsin Måsen (2015) sytytti rakkauteni Tšehovin Lokkiin
* Jurkan Bonnie ja Clyde (2016) veti syksyllä ilmat pihalle
* hullu matka katsomaan Hedwig and the Angry Inchiä Malmöhön

Viimeisenä käsiteltäköön yhteisesti Siirin, Tallen ja Marin kysymykset, sillä ne kaikki sivusivat jollain tavalla jumeja tai sitä onko joskus ollut pohdintaa blogin lopettamisesta. Lyhyesti sanottuna on ja on. Välillä on tehnyt mieli heittää ne kuuluisat hanskat tiskiin, kun on pohtinut että lukeekohan tätä kukaan ja onko tässä mitään järkeä. Viime vuonna kärsin myös pitkään kammottavasta lukujumista, suoraan sanottuna en osaisi nimetä ilman lunttaamista kovinkaan monta viime vuonna lukemaani kirjaa vaikka paljon luinkin. Bloggaaminenkin takkusi, rästit kertyivät ja ahdisti. Joskus oli pakko puskea väkisin tekstiä ulos, sen jälkeen tuntui kuin olisi tulppa auennut ja saatoin kirjoittaa kolmekin rästiä yhteen menoon. Paradoksaalisesti on välillä myös outoa, miten niistä kaikkein parhaimmista esityksistä on niin vaikea kirjoittaa!

Aina tänne on kuitenkin palattu. Siihen on monta syytä. Blogi on tuonut elämään paljon sisältöä, erityisesti ihmisiä joihin on tullut tutustuttua ja joista osasta on tullut rakkaita ystäviä. Itsekkäitäkin syitä on, tuntuu että unohdan helpommin sekä kirjat että esitykset jos en prosessoi niitä tämän kautta. Ja jos niistä avautumisista joku sattuisi innostumaan tai niiden parissa viihtymään, niin mikäs tässä. Täällä siis edelleen kujerrellaan ja odotellaan innostuksella mitä tämä vuosi tuo kulttuuririntamalla tullessaan.

Kiitos kun luette ja seuraatte ja ootte!

Joulun lukuhommia ja unohtuneita muttei unohdettuja haasteita

Toivottavasti joulunne tai mitä ikinä sitten juhlitte tai olette juhlimatta on sujunut mukavasti. Meillä on vietelty juhlaa sukulaisten ja oman pienperheen kanssa, päätavoitteena on jälleen ollut päästä tilaan jossa siippa saa pelailla omaa joululahjapeliään ja minä saan lukea. Välillä käydään koirien kanssa ulkona ja syödään.

Tajusin, että olen saanut tänä vuonna useamman haasteen ja olen unohtanut vastata niistä kaikkiin. Kiitos siis haastajille, en ole teitä unohtanut, mutta vastausten kirjoittaminen on jäänyt kaiken säätämisen alle. Ajattelin, että nyt jouluna olisi aikaa.

Sekä Kirsin kirjanurkan Kirsi että Eniten minua kiinnostaa tie -blogin Suketus haastoivat minut alkuvuodesta (!) vastaamaan viiden kirjan haasteeseen.

1. Kirja, jota luen parhaillaan
Tällä hetkellä minulla on kesken Matthew Quickin Love May Fail (satunnaisnappaus bestseller-hyllystä), Siri Pettersenin Mätä (Korpinkehät-sarjan toinen osa, vihdoin!) ja Matti Kososen ja Heidi Ruotsalaisen tietokirja Agenttikoulun naiset. Nyt välipäivinä aion keskittyä lukemiseen, tavoitteena on saada siistittyä huojuvaa kirjalainapinoa.

2. Kirja, josta pidin lapsena
Kristiina Louhen Aino-kirjoja luettiin minulle ihan pienenä paljon, osan niistä osasin ulkoa. Pidin kovasti myös Astrid Lindgrenin Ronja, ryövärintyttärestä ja Kiinalaisia satuja -satukokoelmasta. Kiinalaisia satuja on minulla edelleen hyllyssä, sitä haluaisin lukea taas uudelleen.

3. Kirja, joka jäi kesken
Olin pitkään sitä mieltä, että viime vuonna selättämäni Jules Vernen Kapteeni Nemo oli ainoa kirja, joka minulta on koskaan jäänyt kesken. Harmikseni muistin tässä muutama päivä sitten että on toinenkin, nimittäin Charles Darwinin Lajien synty. Pitkästyin opiskeluaikana tätä lukiessani jaanaavaan toistoon ja jätin kesken. Ehkä vähän noloa biologian opettajalle? Kirjojen kesken jättämistä voisin kyllä oikeasti harjoitella.

4. Kirja, joka teki vaikutuksen
Tähän kohtaan voisin valita useamman kirjan, mutta mennään tällä kertaa tänä vuonna lukemillani. Ensimmäisenä mieleen nousee Emma Puikkosen Eurooppalaiset unet, huikean hieno kirja. Sen jälkeen kesällä Hangon kallioilla lukemani Minna Rytisalon Lempi, jota en halunnut laskea käsistäni. Keväällä minua itketti Kirsti Kurosen hieno, nuorille suunnattu runoteos Paha puuska.

5. Kirja, johon palaan uudelleen
En osaa vastata tähän mitään muuta kuin Harry Potterit. Ne ovat minun turvakirjojani, teoksia joiden parissa kasvoin alakouluikäisestä ylioppilaaksi. Tänä vuonna luin lähes koko sarjan uudelleen viimeistä osaa lukuunottamatta, sitä säästelen. Sen jälkeen voin vihdoin lukea sen näytelmänkin.

Tämän haasteen lisäksi minut haastettiin ennen kesää (!!) vastaamaan sieluni hymyt -haasteeseen, tällä kertaa haastajina olivat jälleen Eniten minua kiinnostaa tie -blogin Suketus ja Kirjaneidon tornihuone -blogin Kirjaneito.

Haasteen tarkoituksena on luetella itseään tällä hetkellä ilahduttavia asioita ja näin lomalla näitä asioita tuntuu olevan aika helppo löytää.

Kolmen tunnin kätköilylenkki Viikissä meidän miniperheellä teki hyvää. Pimeää oli, mutta purkkeja löytyi.

Tein hyvää lanttulaatikkoa. Lanttu on ainut laatikko, jonka vaivauduin tänä(kin) vuonna tekemään itse.

Hirveästi hyviä kirjoja! Ja aikaa lukea! Kyllä te tiedätte. Esimerkiksi Deborah Levyn Uiden kotiin oli todella hieno pieni romaani.

Papukaijatulppaanit. Ks. yläkuva. Riemastuttavia kukkia!

Tärkeimpänä kuitenkin lienee stressitön olo. Työasiat yrittävät kyllä säännöllisesti nousta pintaan, mutta pääasiallisesti olen malttanut olla tohottamatta. Tuntuu hyvältä.

En nyt jaa näitä haasteitä eteenpäin kun olin niihin vastaamisessa niin saamaton, mutta toki haastan teidät miettimään ilahduttavia asioita ainakin päässänne. Mukavaa vuoden loppua!

Kiitos Lukuharjoituksiin osallistuneille eli haastekoonti

Starttasin tammikuussa tämän blogin toisen näytelmälukuhaasteen nimellä Lukuharjoituksia. Yksinkertaisesti tarkoituksena oli lukea näytelmiä ja osallistumiseksi riitti matalalla kynnyksellä yhden näytelmän lukeminen. Itse otin loka-marraskuussa kirin haasteen kanssa ja luin itse seitsemän näytelmää.

Mukaan lähti ilahduttavan paljon osallistujia ja moni myös luki itsensä taidemesenaatiksi eli kuittasi haasteeseen yli kuusi luettua näytelmää. Laskujeni mukaan näytelmiä luettiin noin 54 (kyllä, en ole määrästä aivan varma) ja eniten niitä taidettiin lukea juhlavuoteen sopivasti Shakespearelta. Näytelmien kirjo oli laaja, listalta löytyy kaikenlaista antiikin näytelmistä nykydraamaan niin koti- kuin ulkomaisiltakin kirjailijoilta. Ohessa on lista haasteeseen luetuista näytelmistä linkkeineen eli siitä vain lukuvinkkejä etsimään.

Aiskhylos: Oresteia (Orfeuksen kääntöpiiri)

Edward Albee: Who's Afraid of Virginia Woolf? (Orfeuksen kääntöpiiri)

Jacinto Benavente: Veijareita (Jokken runonurkka)

Pedro Calderón de la Barca: Elämä on unta (Hyönteisdokumentti)

Minna Canth: Spiritistinen istunto (Yöpöydän kirjat)

Minna Canth: Työmiehen vaimo (Jokken runonurkka, Evarian kirjahylly)

Agatha Christie: Hiirenloukku (Orfeuksen kääntöpiiri)

Euripides: Heracles and Other Plays (Hyönteisdokumentti)

Euripides: Medeia (Eniten minua kiinnostaa tie)

Dario Fo: Can't Pay? Won't Pay? (Tarukirja)

Hilja Haahti: Ikiaartehet / Idän tietäjät / Kymmenen neitsyttä (Hyönteisdokumentti)

Ludvig Holberg: Jeppe Niilonpoika (Hyönteisdokumentti)

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Yöpöydän kirjat)

Henrik Ibsen: Peer Gynt (Yöpöydän kirjat)

Maria Jotuni: Näytelmät (Evarian kirjahylly)

Gotthold Ephraim Lessing: Nathan Viisas (Hyönteisdokumentti)

Rosa Liksom: Family Affairs
Rosa Liksom: Rikos

Reko Lundán: Aina joku eksyy (Eniten minua kiinnostaa tie)

Reko Lundán: Teillä ei ollut nimiä (Eniten minua kiinnostaa tie)

Sofi Oksanen: Puhdistus (Jokken runonurkka)

Eugene O'Neill: The Hairy Ape (Jokken runonurkka)

Eugene O'Neill: Pitkän päivän matka yöhön (Orfeuksen kääntöpiiri)

Harold Pinter: Betrayal (Jokken runonurkka)

Harold Pinter: The Birthday Party (Tarukirja)

Harold Pinter: The Birthday Party and Other Plays (Hyönteisdokumentti)

Harold Pinter: Tea Party (Jokken runonurkka)

Bernard Pomerance: The Elephant Man (Orfeuksen kääntöpiiri)

Yasmina Reza: The Unexpected Man

J.K. Rowling, John Tiffany ja Jack Thorne: Harry Potter ja kirottu lapsi (Yöpöydän kirjat, Evarian kirjahylly)
Arvo Salo: Lapualaisooppera

William Shakespeare: Erehdysten komedia (Yöpöydän kirjat)

William Shakespeare: Hamlet (Orfeuksen kääntöpiiri)

William Shakespeare: Kuinka äkäpussi kesytetään (Cilla in Wonderland)

William Shakespeare: Macbeth (Tarukirja)

William Shakespeare: Myrsky (Cilla in Wonderland)

William Shakespeare: Romeo ja Julia (Yöpöydän kirjat)

William Shakespeare: Timon Ateenalainen (Hyönteisdokumentti)

George Bernard Shaw: Pygmalion (Jokken runonurkka)

Elina Snicker: Maamme - nykykuvia Suomesta

August Strindberg: Neiti Julie (Orfeuksen kääntöpiiri)

Anton Tšehov: Kolme sisarta (Kirjan jos toisenkin)

Mati Unt: Hyvää iltaa, rakkaat vainajat (Hyönteisdokumentti)

Hilja Valtonen: Salainen ase (Kirjan jos toisenkin)

Oscar Wilde: The Importance of Being Earnest

Tennessee Williams: A Streetcar Named Desire 

Jos lukemasi näytelmät puuttuvat listauksesta niin huikkaile. Maanantaiväsymyksessä otin tähän nyt mukaan vain ne, jotka koontipostauksen olivat minulle erikseen linkkailleet.

Marraskuu sai minut myös hövelille päälle ja päätin arpoa näytelmän lähetettäväksi jollekulle. Armoitettu random.org suosi tällä kertaa Tarukirjan Margitia, laittelen sinulle sähköpostia.

Kiitos kaikille osallistujille ja lukekaahan näytelmiä!

Leo Tolstoi: Anna Karenina

Minun ja Leo Tolstoin Anna Kareninan tie on ollut pitkä ja kivinen, tämä lukukerta oli kolmas yritykseni. Olin tälläkin kertaa jo lähes heittämässä hanskoja tiskiin, mutta huomasin klassikkohaasteen päättyvän päivää luulemani myöhemmin ja istumalihaksia koetellen urheilin vielä jäljelle jääneet 300 sivua.

Kaikki onnelliset perheet ovat toistensa kaltaisia, jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan. Näillä sanoilla alkaa Anna Karenina ja seuraavat 900 sivua vietetäänkin aikaa lähinnä niiden onnettomien perheiden parissa. Anna on väljähtyneessä avioliitossa Aleksei Kareninin kanssa ja juhlissa tavattu nuori Vronski tuo intohimoa elämään. Paha vain, että samaan aikaan Vronski on liehitellyt naimaikäistä Kittyä, jota toisaalta piirittää myös vakavahenkinen mutta ihastuksessaan vilpitön Levin. Tämän viisikon ja heidän lähipiirinsä ihmissuhdekiemuroita selvitellään pitkään ja hartaasti. Ihmissuhteiden alkuasetelman pikakertaukseen tai teokseen perehdytykseen voin suositella tätä Kirjainten virrassa -Hannan siskon tekemää oivaa piirustusta.

Nämä ihmissuhdekuvaukset olivat itselleni teoksen parasta antia, samoin kaikenlainen sanansäilien kalistelu ja sopivaisuussäännöksien pohdiskelu erilaisissa juhlatilaisuuksissa. Sen sijaan hakkasin useampaan otteeseen päätä seinään lukiessani Levinin hyvin, hyvin pitkiä ja perinpohjaisia pohdintoja maatalouden tilasta, tutustuessani politiikkaan tai sen irvikuvaan korkea-arvoisissa miesseurueissa ja välillä myös tuskastelin naisten kyvyttömyydelle puhua suoraan.

Pokkarimuodossa lukemista tukee ainoastaan kirjan verrattain kohtuullinen massa, fontti sen sijaan on tavattoman pieni ja aiheutti siinäkin mielessä tuskastumista että lukeminen ei tuntunut etenevän jouhevasti missään vaiheessa. Kestävä tämä painos joka tapauksessa oli, sillä milloin missäkin mukana raahattu pokkari on saanut selkämykseensä vain vähäistä taittumaa ja kulmatkin ovat kohtuullisessa kunnossa.

Tämän urakan jälkeen pää on vielä aika tyhjä, todennäköisesti varsinainen mielikuvani tästä klassikosta muodostuu sen hautuessa kallon syövereissä. Näin maaliviivalla ollessa joudun toteamaan, että Anna Karenina ei tehnyt minuun järisyttävää vaikutusta, mutta ei tämä tervanjuontiakaan ollut (paitsi ehkä ne maanviljelyskohdat, myönnetään). Tunnelmanluojana ja aikakauden kuvaajana Tolstoi on silti mielestäni oikein oiva ja tarttunen muihinkin teoksiinsa kunhan tästä koettelemuksesta toivun.

Lisäys 1.8.: Näin yön yli nukuttuani kirja on jo vähän asettunut pääkopassa ja visio selkeytynyt. Lopputulema on positiivisempi kuin heti lukemisen jälkeen, ihailen Tolstoin pitkäjänteisyyttä ja monipuolisuutta. En myöskään vie sittenkään kirjaa kierrätyshyllyyn, vaan pidätän oikeuden lukea sen joskus uudelleen.

Olkoot tämä klassikkohaasteeseen osallistumisen ohella myös HelMet-haasteessa kohta kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin.

Leo Tolstoi: Anna Karenina (1875-1877)
WSOY, 2012 (pokkaripainos). Alkuperäinen suomennos julkaistu 1910-1911. 910 s.
Suomentanut: Eino Kalima
Kansi: Universal Pictures

Kyökkipsykologin lausunto yöpöytäpinosta?

Ja kaikkea muuta -blogin Minna haastoi minut esittelemään yöpöytäpinoani ja tuossahan se kaikessa epämääräisyydessään komeilee. Haasteen pointtina oli, että yöpöytäpinon perusteella voisi ovelasti päätellä jotain sen omistajan luonteesta, joten annan Minnan tavoin teille lukijoille nyt vapaat kädet analysoida tätä läjää eli minua.

Täytyy sanoa, että Minnan yöpöytäpino tuntui paljon loogisemmalta verrattuna tähän minun kasaani, mutta odotan kiinnostuksella mitä te tästä saatte riivittyä irti.

Lähtisivätköhän Suketus ja Lumiomenan Katja mukaan haasteeseen? Lupaan tulla antamaan asiantuntevat analyysini pinoistanne.

1 000 postausta myöhemmin

Kulttuurihupsutuksien ja arjen tasapainoilua jo vuodesta 2011.

Tammikuun 19. vuonna 2011 julkaisin ensimmäisen postauksen tähän blogiin, aiheena oli Gregory Maguiren teos Wicked. Taaksepäin katsoen kirja ei ollut mikään ihmeellinen, ei ollut bloggauskaan, mutta alku tälle blogille kuitenkin. Sen jälkeen on virrannut monia sanoja näppäimistöltä, sivuja sormien käänneltävänä ja esityksiäkin on katsottu sadoissa laskettavin määrin. Hurjaa.

Tämä alku kuulostaa nyt omaan korvaani vähän siltä kuin olisin haikeana lopettamassa, mutta siitä ei kuitenkaan ole kyse vaan täällä porhalletaan yhä edelleen niin kauan kuin intoa vain riittää. Jotain kosmeettisia muutoksia blogiin saattaa olla tulossa esimerkiksi ulkoasun suhteen, mutta tuskin mitään radikaalia. Toiveita saa kuitenkin esittää, onko sellaisia? Liian pieni fontti, väärä väri, jotain?

Viiden vuoden blogipyörityksen jälkeen tästä hommasta on oppinut aika paljon kaikenlaista. Monessa yhteydessä on tullut esiin, että parasta on kuitenkin yhteisö. Olen saanut Kujerruksien kautta paljon uusia tuttavuuksia, osaa heistä kutsun nykyään hyviksi ystävikseni. Se on huippua. Lisäksi koen kehittyneeni kirjoittajana ja toisaalta olen myös laajentanut omaa lukemistoani ja ennen kaikkea olen päässyt katsomaan laajemmalla otannalla esittävän taiteen juttuja, se on se toiseksi paras juttu.

Sen kummempia juhlallisuuksia ei tästä tuhannen rajapyykistä taida tulla, mutta kevään jo varovaisesti koputellessa ovelle vinkkaan teille elämyksiä.

1. Kevät on uuden aikaa, joten uusien elämysten kokeilu lienee ihan paikallaan? Huhtikuun loppuun asti on vielä mahdollista päästä kokemaan jos jonkinlaista esitystaidetta Mad House -esitystaidefestivaalin kolmannen kauden puitteissa. Esimerkiksi nyt on mahdollisuus tutustua aiheeltaan ja esityksiltään kiinnostavaan Transforces On Stage -tapahtumaan.

2. Viime keväänä ehdin näemmä lukemaan todella vähän, joten päädyin valitsemaan teille lukuvinkin jokaisen blogivuoden huhtikuulta. Eivät nämä välttämättä varsinaisia kevätkirjoja ole, mutta hyviä kuitenkin.
2015: Novellien ja kumman ystäville suosittelen lämpimästi Tiina Raevaaran teosta En tunne sinua vierelläni. 
2014: Elokuvista, vampyyreistä, suuri kertomys. Edelleen värisyttää. Theodore Roszakin Flicker.
2013: Lasse Bergin Kalaharin aamunkoitto - miten ihmisestä tuli ihminen on selkeä ja kiinnostava esitys ihmisen alkuperästä.
2012: Raija Siekkisen Häiriö maisemassa on ihana teos jostakin.
2011: Hannu Rajamäen Kvanttivaras on loistava kaikissa monitahoisuudessaan. termiviidakossaan ja sähköisyydessään.

Itse juhlistan tätä tonnia painelemalla illalla elokuvateatteri Orioniin, jossa pääsen 14 vuoden fanittamisen ja kymmenien katselukertojen jälkeen näkemään suosikkielokuvani Moulin Rouge!:n isolta kankaalta. Mikä parasta, kyseessä on burleski-sing-along-näytös, joten korsetti kireälle ja korot jalkaan!

(ps. Huhtikuun sing-alongeihin on vielä lippuja, ostoksille siis!)

Blogistanian Finlandia 2015 - omat ehdokkaani

Tänään 13.1. klo 10 äänestetään kirjablogeissa taas kirjapalkinnoista kategorioissa Blogistanian Finlandia, Globalia, Kuopus ja Tieto. Viralliset tulokset julkaistaan huomenna klo 10 emäntäblogeissa, joihin pääset klikkaamalla edellisen virkkeen linkkejä.

Itselläni tämän äänestyspostauksen kirjoittaminen jäi sen verran viime tinkaan, että osallistun vain Blogistanian Finlandian äänestykseen. Ääneni ovat seuraavat:

3 pistettä - JP Koskinen: Kuinka sydän pysäytetään

2 pistettä - Elina Hirvonen: Kun aika loppuu

1 pistettä - Karo Hämäläinen: Yksin

Kaikki kolme kirjaa vaikuttivat ja jäivät mieleen, suosittelen lämpimästi niistä jokaista.

Seuraavaksi sitten vain jännäämään ääntenlaskua ja keräämään lukuvinkkejä muiden äänestyspostauksista!

Lukuhaaste: Lukuharjoituksia

Uusi vuosi, uudet kujeet ja samalla tietysti uudet ihanat ja kamalan koukuttavat lukuhaasteet. Päätin itsekin kantaa pitkästä aikaa korteni kekoon ja täten tänään alkakoon Lukuharjoituksia-lukuhaaste, jonka puitteissa luetaan mitäs muutakaan kuin näytelmiä. Haaste sopii tähän vuoteen siinäkin mielessä, että rakastetun bardin eli Shakespearen syntymästä on kulunut tasan 400 vuotta.

Edellisen kerran blogissa järjestettiin näytelmien lukemiseen liittyvä haaste, silloin nimellä Hyppää lavalle, vuonna 2012. Silloin luin itse haasteen aikana kolme näytelmää, mutta sittemmin omat näytelmäkokoelmani ovat kasvaneet joten tällä kertaa olisi tarkoitus lukea vähän enemmän.

Haaste alkaa tästä päivästä (10.1.2016) ja päättyy 10.11.2016. 

Haasteeseen luettuihin näytelmiin liittyen ei ole mitään rajoituksia eli se voi olla moderni tai klassikko tai kirjoitettu millä kielellä tahansa. Tekstin pitää kuitenkin olla kirjoitettuna nimenomaan näytelmämuotoon repliikkeineen ja parenteeseineen päivineen. Haasteeseen hyväksytään myös elokuvakäsikirjoitukset.

Erityisiä lukuvinkkejä en tässä kokoa, suosittelen tutustumaan rohkeasti esimerkiksi kirjastojen näytelmähyllyihin. (Muistathan myös, että yksi HelMetin lukuhaasteen kohdista on näytelmä!)

Lukemalla useamman näytelmän voi ansaita erilaisia teatteriin liittyviä ammattinimikkeitä:
1 luettu näytelmä - tarpeistonhoitaja
2 luettua näytelmää - puvustaja
3 luettua näytelmää - lavastaja
4 luettua näytelmää - dramaturgi
5 luettua näytelmää - ohjaaja
6 luettua näytelmää - teatterin pääjohtaja
yli 6 luettua näytelmää - taidemesenaatti

Voit ilmoittautua haasteeseen kommentoimalla tähän postaukseen. Kokoan haasteen sen päättymisen jälkeen, joten jos kirjoitat jonkinlaisen koontipostauksen tms. niin käythän vinkkaamassa.

Halutessanne voitte käyttää tätä tai ylhäällä olevaa isompaa kuvaa haastepostauksissanne.

Iloa näytelmien lukemiseen!

Älyttömät joululahjat -haaste

Tyypit innostuivat ihan hirveästi tästä mun joulukortti-ideasta. Etenkin kun sitä alettiin toteuttaa puolenyön aikoihin. Tämä kuva oli muuten se paras versio.

Ihanat Liisa, Ellen ja Amma ehtivät kaikki haastaa minut mukaan Älyttömät joululahjat -haasteeseen, joten onhan se vielä viime metreillä lähdettävä mukaan. Haasteen ideana on siis listata kolme älytöntä joululahjatoivettaan.

Tällaisissa haasteissa tulee aina mieleen, että pitäisi toivoa jotain isoa ja yleishyödyllistä. Valitsen nyt isoksi kohteekseni neljä vuodenaikaa eli ilmastonmuutoksen. Olisi mahtavaa, että a) kaikki maapallon ihmiset tajuaisivat että ilmastonmuutos on oikeasti tapahtumassa ja että b) sille voi vielä tehdä jotain ja c) sille tehtäisiin jotain. Ja sitten tämän tajuamisen seurauksena voisi myös olla laajemmin ymmärrys ja hyvä tahto kaikkein ihmisten välillä.

"Otit jo ainakin viisi kuvaa. Riittäiskö jo?" Pöly sentään malttoi katsoa hetken vinkulelua.

Toisena toiveena olisi saada vuosi kulttuuria. Siis sellainen vuosi, jonka aikana saisin opiskella vaikkapa tanssia, laulamista ja teatteria, voisin käydä katsomassa esityksiä Suomessa ja ulkomailla niin paljon kuin haluaisin ja voisi siinä samalla vähän harjoitella kirjoittamistakin. Tämä kaikki tapahtuisi niin, että ei tarvitsisi stressata rahasta tai sen sellaisista, vaan voisi vaan heittäytyä kulttuurivuon vietäväksi. (Tähän liittäisin vielä toiveen siitä rohkeudesta heittäytyä.) 

Tästä piti tulla se onnistunut kuva, mutta tarkensin näemmä sohvaan. C'est la vie.

Kolmas toive on nyt vähän inspiroitunut Ellenin listasta mutta menkööt. Olisipa siistiä olla opettajana Tylypahkassa, aineeksi voisin ottaa vaikkapa taikajuomat tai taikaolentojen hoidon. Ja lemmikkinä olisi oma hevoskotka. Ai että, toivottavasti näen tästä unta ensi yönä.

Toivotanpa tässä samalla hyvää joulua teille kaikille siellä ruutujen toisilla puolin! Täällä yritetään vähitellen selviytyä jäljessä olevien bloggausten kirjoittamisesta, mutta en ajatellut stressata siitä vaan röhnöttää sohvalla koirien kanssa ja lukea kirjoja. Niitä on varalla aika iso pino.

ps. En nyt haasta ketään kun tämä oma osallistumiseni jäi vähän viime tinkaan, mutta jos joku haluaa tähän vielä osallistua niin siitä vain!

Kirjabloggaajat kirjastojen puolesta

Tänään 15.7.2015 kirjabloggaajat tempaisevat kirjastojen puolesta julkaisemalla itsestään kuvan valitsemansa kirjaston edessä. Tempauksella kirjabloggaajat tahtovat osoittaa tukensa kirjastoille, kannattaa kirjastojen ja kirjastolain säilyttämistä sekä tuoda näkyvyyttä kirjastoille. Enemmän aiheesta sekä linkkilista osallistujien blogeihin löytyy La petite lectrice –blogista.

Olipa nimittäin jälleen kerran sellainen tempausaihe, että pakkohan se oli lähteä mukaan. Kirjastopalveluja tulee käytettyä viikottain, joskus jopa päivittäin, ja niiden olemassaolo on ollut vankan lukuharrastuksen ylläpitäjä ja innostaja. Kuvassa leijun innoissani lähikirjastoni, viehättävän Tapanilan kirjaston, edustalla.

Tapanilan kirjasto on ollut minulle kotikirjastona teini-ikäisenä asuessani samassa talossa kuin nyt. Pienellä kaupunginosakirjastollamme on lämmin sydän ja vilkas toiminta. Kirjaston tiloissa on erilaisia tilaisuuksia viikottain peli-illoista kirjailijahaastatteluihin ja lainattavat artikkelit ulottuvat kirjoista, musiikista ja elokuvista myös esimerkiksi roskapihteihin. Henkilökunta kirjastossamme on ystävällistä ja mukavaa ja näin koiranomistajana arvostan myös sitä, että myös nelijalkaiset saavat tulla kirjastoon piipahtamaan jos vain osaavat käyttäytyä. Kuvassa istuskeleva Pöly on ollut kirjaston vakiasiakas pennusta asti ja tulee kirjastoon mielellään mukaan.

Vireää kirjastoamme on myös taannoin yritetty lakkauttaa, mutta silloin asiakkaiden toiminnan ansiosta laitos sai pysyä paikallaan. Lakkautusuhat ovat kuitenkin valitettavasti myös nykypäivää, sillä hallitus suunnittelee kuntien kirjastopalvelun järjestämisen lakisääteisen velvollisuuden kumoamista. Helsingissä tilanne ei välttämättä olisi täysin katastrofaalinen, jos osa kirjastoista lakkautettaisiin (mitä en sentään toivo), mutta pienemmissä kunnissa kirjastopalvelujen saatavuus saattaisi hyvinkin vaikuttaa niin lukemiseen kuin tiedon saatavuuteenkin. Pidän siis ehdottomasti peukkua kirjastopalvelujen säilyttämisen puolesta.

Minulla oli ajatuksena käydä fiilistelykäynnillä myös muutamassa muussa rakkaassa kirjastossa, mutta se jäi tällä kertaa aikataulusäätöjen jalkoihin. Tässä kuitenkin sanalliset kiitokset näillä muille:

Tikkurilan kirjasto
Kiitos vireästä lasten- ja nuortenosastosta, jossa oli aina tavattoman ystävällistä henkilökuntaa ja viihtyisä tunnelma, koin että lukuharrastustani todella tuettiin myös kirjaston puolelta. Hevos-, mysteeri- ja fantasiakirjahyllyt tuli aikanaan koluttua läpikotaisin ja täältä olen myös saanut kirjastokorttini. Myöhemmin kirjastossa on tehty esitelmiä ja olipa yksi polttaripäiväni pisteistäkin täällä. Kiitos Tiksi!

Töölön kirjasto
Tällä hetkellä remontissa oleva Töölön kirjasto oli lähikirjastoni asuessani Töölössä. Töölöä haluaisin erityisesti kiittää mukavista lukutiloista ja siitä, että kirjasto suosittelee -hyllyn avulla löysin uudelleen ja rakastuin entistä palavammin kirjailija Jonathan Carrolliin. Kiitos Töölö!

Ison Omenan kirjasto
Lyhyen Espoo-kauteni aikana Iso Omena oli lähikirjastoni. Tässä avarassa kirjastossa tutustuin ensi kertaa varausten itsepalveluhyllyn ihmeellisyyteen, seikkailin hyllyväleissä ja kirjoitin osittain sekä kandidaatin että pro gradu -työni. Kiitos Omppu!

Näiden kirjastojen lisäksi on toki tullut vietettyä aikaa myös monissa muissa kirjastoissa, joista voisi vielä mainita esimerkiksi Rikhardinkadun (upea tunnelma), Malmin (hyvä sarjakuvahylly) ja Kirjaston Kympin (mainiot kirjoitustilat ja musiikki kaupan päälle). Eipä olisi täällä blogissakaan näin laajaa lukemistoa ilman kirjastojen toimintaa.

Siis kiitos kirjastot!

ps. Tähän postaukseen piti tulla joku järkevä kuva, mutta koska poseeraaminen ei ole vahva lajini ja koska oli maanantai-ilta päädyin noin 30 epäonnistuneen kuvan jälkeen toteamaan että "no pitäiskö vaan hypätä". Mies sanoi että hyppää vaan ja tämä oli tulos. Joskus hyppykuvakin onnistuu ekalla!

Spefi-TV esittää: Vaalistudio

Spefi-TV palaa tauon jälkeen ruutuihinne entistä ehompana! Tällä kertaa kaljuperuukit ovat jääneet taakse ja pureudumme usein spefissäkin käsiteltyyn asiaan eli politiikkaan. Eduskuntavaalien ollessa nyt ajankohtaiset luimme Kirjasfäärin Taikan kanssa läpi kaikkien kahdeksan suurimman puolueen vaaliohjelmat teidän puolestanne ja teimme siitä videon.

Mukana on visailu, jossa arvuutellaan yhden virkkeen perusteella mistä puolueesta mahtaa olla kyse ja lisäksi pisteytämme kaikki ohjelmat täysin idioottivarmalla menetelmällä, jossa sanahelinäpisteet yhdistetään fiktiokertoimeen.

Muistakaa äänestää!

Joni Skiftesvik: Valkoinen Toyota vei vaimoni

Kymmenen päivää sitten, 5.2.2015, pitkän linjan kirjailija Joni Skiftesvikille myönnettiin Runeberg-palkinto omaelämäkerrallisesta teoksesta Valkoinen Toyota vei vaimoni (WSOY, 2014). Muistin lukeneeni kirjasta jonkun jutun lähempänä ilmestymistä, mutta en sen kummempia. Kirjabloggaajien parissa virisi joka tapauksessa ajatus kirjoittaa kirjasta yhtäaikaisesti tänään.

Kirjaa ei meinannut saada käsiinsä, kirjaston varausjonot olivat ymmärrettävästi kasvaneet varsin äkkiä. Yllättäen sähköpostilistoilla roikkuminen toi ratkaisun, sillä #kirja-sivuston ystävänpäivälahjana teoksen sai ladata itselleen Elisa Kirjasta alennushintaan. Aikaa oli vielä riittävästi, joten teos sujahti lukulaitteeseen varsin nopeasti.

Yritin ajatella muita asioita kuin kipua. Pihanperän rankoja pitäisi sahata ja halkoja pilkkoa, mutta talossa ei ollut pilkkojaa. Nurmi pitäisi leikata, mutta ei ollut leikkaajaa. Pilkkoja ja leikkaaja makasi sängyssä, pelkäsi vaimonsa kuolevan ja toivoi itselleen unta, joka toisi ainakin hetkeksi helpotuksen. Mutta uni ei tullut, eikä kipu hellittänyt. Mikään ei ollut pitkään aikaan ollut niin kuin ennen eikä se johtunut EU:sta.

Teoksen alussa, vuonna 2011, Skiftesvikin vaimo viedään valkoisella Toyotalla kohti Helsinkiä saamaan uutta, kauan odotettua sydäntä. Perään olisi tarkoitus lähteä, mutta oma terveys ei anna periksi. Mystiset kivut vievät myös kirjailijan itsensä sairaalaan ja saavat muistelemaan menneitä, oman elämän tärkeitä hetkiä. Osa niistä on tavattoman surullisia, kuten oman pojan Kimin traaginen menetys, osa humoristisia kuten jotkin lehtimiesaikojen kuvauksista.

Kirjaa aloittaessani en olisi uskonut, että tarina veisi niin vahvasti mukanaan. Vei kuitenkin. Skiftesvik kirjoittaa tarkasti ja eloisasti niin suruista kuin iloistakin. Paljon on yhteen elämään mahtunut, kohtaamisia ja käänteitä, vaikeita päätöksiä. Takaumien lisäksi seurataan tilannetta sairaaloissa, Hilkka-vaimon sydämensiirtoa ja Skiftesvikin oman terveydentilan tutkimusta. Vaikka pääosa aiheista on vakavia, ei teos kuitenkaan ole raskas. Pikemminkin se on elämänmakuinen, luovuttamaton, eteenpäin pyrkivä.

Kyllä minä sanoisin, että Runeberg-palkinto on ansaittu. Valkoinen Toyota vei vaimoni on helppolukuinen, mutta ei silti mitään pikaruokaa. Nakuttelin kirjan käytännössä päivässä lukulaitteen näytöltä, tarinan imuun jäi samoin tein. Skiftesvikin perheen elämä ja sen tapahtumat jäänevät vielä mieleen kajastamaan, herättämään ajatuksia.

Oman tekstinsä kirjasta julkaisevat nyt samaan aikaan Kirsin kirjanurkka, Kirjakaapin kummitus, Erjan lukupäiväkirja ja Kirjallisena. Minna. Muutama bloggaus on tulossa vielä myöhemmin.

HelMet-lukuhaasteeseen raksitaan kohta kirja, jonka nimessä on väri.

Joni Skiftesvik: Valkoinen Toyota vei vaimoni: Elämänkuvia
WSOY, 2014. 173 s.
Kansi: Seppo Polameri

Blogistanian kirjapalkinnot 2014 - omat ehdokkaani

Vuoden tärkeimmät kirjallisuuspalkinnot jaetaan aivan pian, luvassa ovat nimittäin Blogistanian kirjapalkinnot. Kaikki äänestyspostaukset julkaistaan tänään maanantaina 26.1. klo 10 ja tulosten voi odottaa ilmestyvän kutakin kategoriaa emännöivässä blogissa tiistaina 27.1. klo 10. Blogistanian Finlandiaa ja Globaliaa on äänestetty jo neljänä vuonna, Kuopus ja Tieto tulevat nuorempina palkintoina hieman jäljessä. Kattavan selostuksen äänestyksestä, sen etenemisestä ja emäntäblogeista löydät Finlandiaa isännöivästä Kirjavinkeistä.

Omat ehdokkaani löytyvät alta.

Blogistanian Finlandia - kilpailua isännöi Kirjavinkit

Anni Kytömäki: Kultarinta (3p)
Aivan vuoden lopulla lukemani Kultarinta asettui suoraan osaksi parhaiden koskaan lukemieni teosten listaa. Sen luettuani olisin toisaalta halunnut kertoa siitä kaikille ja vielä voimakkaammin pitää upean lukukokemuksen kokonaan itselläni.

Maria Carole: Tulen tyttäriä (2p)
Tulen tyttäriä lämmitti lukijaa talvisessa viimassa tarkkanäköisellä tekstillään, romantiikallaan ja raudanlujillla naisillaan. Maailma on luotu taiten ja teoksen hahmot ovat kiinnostavia, rikkinäisyydessään aitoja. Hyvin kirjoitettua fantasiaa, joka ei rypistele otsaansa liikaa.

Elias Koskimies: Ihmepoika (1p)
Koskimiehen nuoruudenkuvaus muista poikkeavasta ihmepojasta on sydämeenkäypää luettavaa. Suomalaiseen ahdistusmentaliteettiin ei kuitenkaan taivuta, vaan erilaisuudesta kasvatetaan itselle omat voimavarat.

Blogistanian Kuopus - kilpailua emännöi Notko, se lukeva peikko

Helena Waris: Vuori (3p)
Joululomalla luettu Vuori vei mennessään heti alkusivuilta ja jatkoi samaan tahtiin loppuun asti. Mytologiaan nojaava fantasiateos ilahdutti menevyydellään, hienolla tarinallaan ja valmiudellaan.

Jenna Kostet: Lautturi (2p)
Harva esikoisteos onnistuu olemaan heti näin hieno ja kypsä. Lautturi on erinomainen kirja, jossa pohditaan nuorten elämään olennaisesti liittyviä asioita ja samalla nivotaan tarinaan saumattomasti tarina Tuonelan virrasta. Kostet osaa jättää tarinansa sopivan verran auki ja luottaa lukijaan.

Magdalena Hai: Susikuningatar (1p)
Viime vuonna äänestin Kuopus-kategoriassa Gigi ja Henry -sarjan toista osaa. Nyt en voi mitenkään jättää äänestämättä tätä sarjan päättävää osaa, sillä Susikuningatar oli tavattoman hieno. Hai ei käsittele hahmojaan silkkihansikkain, mutta rakkaus sarjaan ja sen maailmaan tuntuu.

Blogistanian Tieto - kilpailua emännöi 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä

Hanna Nikkanen & Antti Järvi: Karanteeni - kuinka aids saapui Suomeen (3p)
Karanteeni on asiallinen, kattava ja helppolukuinen tietoteos aidsista, taudin tutkimimisesta ja saapumisesta Suomeen. Laaja tutkimustyö näkyy ja kuuluu kirjassa, taudista kerrotaan moniäänisesti ja monipuolisesti.

Liisa Vihmanen: Varpaille: balettia koko elämä (2p)
Liisa Vihmasen tietoteoksessa näkyy rakkaus balettiin ja tanssiin. Kauniissa teoksessa valotetaan baletin historiaa Suomessa ja haastatellaan monia tanssin ammattilaisia. Samalla pohditaan poikien asemaa baletin kentällä. Selkeästi kirjoitettu ja elegantti tietoteos.

Sitten vain jännittämään, viralliset tulokset julkaistaan huomenna!

Leppoisaa joulua kiitosten kera

Pölyä ja Noomia vähän ihmetyttää tämä kuvahössötys kun just oli päästy päiväunille.

Hei te blogin lukijat, vakinaiset ja satunnaiset! Vuosi alkaa taas vähitellen lähetä loppuaan ja nyt valmistaudutaan huomiseen joulunviettoon. Ensimmäiset itse tekemäni laatikot tulivat juuri uunista, huomenna tulee heti aamusta perheenjäseniä aamupuurolle. Koirat on pesty ja puunattu.

Kiitoksena tästä vuodesta haluan antaa teille kaikille yhteisen joululahjan, tänä vuonna se on sananmukaisesti kiitos. Lahjan avulla tuetaan koulutusta ja työllisyyttä kehitysmaissa.

Toivottavasti saatte viettää sellaisen joulun kuin haluatte. Meillä on valmistauduttu valtavalla määrällä ruokaa, kirjoja ja kynttilöitä. Leppoisaa joulua!