Lavalta: Pessi ja Illusia (Pirjo Yli-Maunula / Cirko)

Kuva: Pekka Mäkinen

Satumetsä kumisee ja rapisee

Tämän vuoden Cirko-festivaali on täyttä vauhtia käynnissä ja sen myötä Helsingissä nähdään vierailuesityksiä maailman eri kolkista. Ei tule silti unohtaa kotimaista nykysirkusosaamista, sillä yksi festivaalin kiinnostavimpia vierailuja minulle oli oululaisen Pirjo Yli-Maunulan ja työryhmän teos Pessi ja Illusia. Yrjö Kokon klassikkosadusta ponnistava esitys on suunnattu lapsiyleisölle ja viehättää visuaalisuudellaan ja ilmavuudellaan.

Tarinan keskiössä ovat menninkäinen Pessi ja keijukainen Illusia. Illusia laskeutuu omasta maailmastaan metsään ja tutustuu siellä Pessin kanssa erilaisiin olentoihin. Osa metsän asukeista on ystävällisiä, toiset taas vaarallisia. Ystävien avulla vaikeuksista kuitenkin selvitään ja lopussa lavalle laskeutuu rauha.

Noin tunnin pituinen satuesitys on viehättävä matka Kokon luoman tarinan siimekseen. Alkuperäistä kerrontaa ei tosin seurata orjallisesti, vaan Yli-Maunulan työryhmä pikemminkin tulkitsee sitä viitteellisesti. Olennaiset, tarinasta monelle varmaankin muistuvat elementit kuten hämähäkkien viemät siivet ja talvella liikkuva Valkoinen Kuolema on kyllä säästetty tähänkin versioon.

Esityksen lavalla nähtävä työryhmä koostuu tanssijoista (Milla Virtanen, Teemu Tuohimaa, Katri Lausjärvi), sirkustaiteilijoista (Sanna Vellava, Katja Korström) ja muusikoista. Osaamisen laajuus näkyy kiinnostavana lavatoimintana. Ilma-akrobatiaa nähdään niin rengastrapetsilla, liinalla kuin köydessäkin ja tanssillinen ilmaisu lattiatasossa on hienoa katseltavaa. Temput ovat näyttäviä, mutta palvelevat silti tarinan kuljetusta eikä niillä haeta yksittäistä vau-efektiä vaan pidetään pikemminkin yleisö tiukasti satumaailman pyörteissä.

Äänisuunnittelija Aake Otsalan ja muusikoiden Kyösti Salmijärvi ja Markus Lampela luoma äänimaisema on kiinnostava. Soittimina käytetään paljon puisia puhaltimia, mutta myös esimerkiksi pahviputkia, pulloja ja nauhalta kuullaan muun muassa koivuklapiksylofonia. Tunnelma on maaginen. Pirjo Valisen lavasteet ja puvustus hivelevät silmää: hahmot on luotu tyylitellen ja kimalteleva satumetsä saa kontrastia puvuista, joissa on käytetty materiaalina muun muassa paperia. Valkoisen Kuoleman ja Illusian kamppailussa käytettävä paperista valmistettu liina on myös ehdottomasti yksi esityksen näyttävimpiä visuaalisia elementtejä hurjuudessaan.

Omaan makuuni esityksessä olisi ollut voinut olla vielä enemmänkin hurjuutta alkuperäisteosta noudattaen, mutta toisaalta ymmärrän tietynlaiset pehmennykset lapsiyleisöä silmällä pitäen. Jännittävää katsomossa joka tapauksessa oli. Kokonaisuutena Pessi ja Illusia oli kaunis matka mielikuvitukselliseen metsään ja sen asukkaiden elämään, jossa sekä kamppaillaan olemassaolosta että ehditään nauttia hetkestä.

Kiitokset pressilipusta Cirkolle. Festivaali jatkuu vielä tämän viikon ajan.

Yrjö Kokko: Pessi ja Illusia

Yrjö Kokon Pessi ja Illusia (uusi kuvitettu painos WSOY, 2011; alkup. teos WSOY, 1944) tuo mieleen päiväkotiajan. Muista lukuhuoneen, tyynyt ja mustavalkoisen valokuvan jossa on hämähäkin verkko. Hämärästi mieleen tulee myös käynti Vernissassa, jossa mielestäni kävimme katsomassa Pessin ja Illusian näytelmänä, mutta tästä en ole aivan varma. Joka tapauksessa kyseinen teos valikoitui Luontotarinoiden joukosta helposti osaksi lukudiplomia.

- Kunpa hän ei lähtisi koskaan pois, sanoi Pessi puoliääneen, siitä huolimatta, että hänellä olikin ollut paljon vaivaa Illusiasta.
Pessikin huomasi jotain ensimmäistä kertaa. Hän huomasi, että oli oikeastaan aina ollut yksin.

Pessi on pieni peikko, pessimistien arvokasta sukua, joka herää kevään tullessa talviuniltaan kuten tavallista. Tämä kevät ei tosin ole tavallinen, sillä kotoaan sateenkaarelta karannut Illusia-keijukainen haluaa kovasti nähdä maailmaa ja suostuttelee Pessin ryhtymään opettajakseen.

Illusian vierailun oli tarkoitus olla lyhyt, vain pieni piipahdus maanpäälliseen elämään. Katkera Ristilukki kuitenkin pilaa suunnitelman katkaistessaan Illusian siivet yön pimeyden turvin. Pieni keijukaistyttö ei ole lainkaan valmistautunut vuodenaikojen vaihteluihin, mutta onneksi mukana on neuvokas Pessi. Yhdessä keijukainen ja peikko saavat kokea jos jonkinlaisia seikkailuita ja kohdata erilaisia metsäneläimiä. Taustalla jyllää jatkosota, joka vaikuttaa metsän eläinten elämään monin tavoin.

Loppujen lopuksi suurin osa kirjan tarinoista käsittelee kuitenkin muuta kuin Pessin ja Illusian elämää. Kertomuksissa tutustutaan niin simpukoiden kuin kyyhkyjenkin elämään, seurataan sammakoiden sotaa ja keskustellaan sotilaiden lihavan hanhen kanssa. Paljon kerrotaan myös kirjoittajasta, siis itse Kokosta, joka laati rintamalla tarinat Pessistä ja Illusiasta alunperin joululahjaksi lapsilleen.

Eräänä aamuna ei rouva Leppälintua näkynyt missään. Lahopököstäkään ei kuulunut käenpoikasen piipitystä. Kaikki oli hiljaista. Sitten illan koittaessa lensivät hautaajakuoriaiset pesäpönttöön. Ne kiipeilivät aukon reunalla ja näyttivät tyytymättömiltä ja neuvottomilta. Seuraavana päivänä oli kaikki lahopökön läheisyydessä elotonta ja kuollutta, eivätkä Pessi ja Illusia nähneet koskaan enää rouva Leppälintua. Hänen kohtalonsa ei heille selvinnyt myöhemminkään.

Ollakseen lastensatuja ovat kirjan tarinat todella, miten sanoisin, vakavia. Luontokuvaus on pääosin tarkkaa ja totuudenmukaista, samoin sota, ainoastaan Pessi ja Illusia sekä luonnollisesti eläinten puhe tuovat sadun hohdetta tarinoihin. Muutoin esimerkiksi käen epäilyttävät pesimispuuhat ja lumikon julma käytös vastaavat hyvin todellista luonnonkulkua. Osabiologina arvostin ajoittaisen realistista luontokuvausta, mutta toisaalta mietin miten hyvin esimerkiksi ruiskaunokin kehittymistä rikkaruohosta kauniiksi kukaksi olisi jaksanut pienenä seurata (ja minulla ei ole mitään käsitystä, millainen versio tästä meille silloin päiväkodissa luettiin). Suketus myös pohtii omassa tekstissään kiinnostavasti missä määrin inhimillistäminen on järkevää.

Alkuperäisessä kirjassa kuvituksena on Kokon itsensä ottamia mustavalkoisia luontokuvia. Tähän uuteen painokseen kuvat ovat vaihtuneet Kristina Segercrantzin kuvitukseksi. Kuvat ovat pehmeäsävyisiä ja unenomaisia ja sopivat mielestäni hyvin kirjan tunnelmaan.

Joka tapauksessa Yrjö Kokon kirja on hieno satu, vaikka tuntuikin enemmän hieman vanhemmille lukijoille suunnatulta keijukaisistaan huolimatta. Pessin ja Illusian tarina on kertomus ystävyydestä, toiselta oppimisesta ja myös rakkaudesta.

Myös hdcanis luki tämän lukudiplomiaan varten, Maija pohti miksi tämä ei heillä sopinut lasten iltasatukirjaksi ja Satu ihastui tarinaan täysin. Suketus nikotteli muutamille kirjailijan näkemyksille ja  Jenni puolestaan on lukenut kirjasta vielä uudemman painoksen Aleksander Lindebergin kuvituksella.

Lukudiplomi (Luontotarinoita) : Kirjoita lukemasi pohjalta mielipidekirjoitus luonnon ja eläinten suojelun puolesta.

Yrjö Kokon Pessi ja Illusia -teoksessa esitellään monipuolista harjumaiseman luontoa. Jokaisella eliöllä, niin kasvilla kuin eläimelläkin, on sen toiminnassa oma paikkansa. Osa luonnossa elävistä eliöistä on viehättävämpiä kuin toiset: sepelkyyhkyset kujertavat kauniisti ja maariankämmekkä on kaunis ulkonäöltään.

Vähemmän ihastusta herättävät esimerkiksi röyhkeä käki ja kavala hyönteisiä syövä kihokki unohtamatta kahdeksanjalkaista ristilukkia, ovelaa saalistajaa. Vaikka osa lajeista ei hurmaakaan luonteellaan, on niillä kuitenkin oma paikkansa luonnon kiertokulussa. Kaikilla lajeilla on oma tehtävänsä ja jokainen tuo oman lisänsä luonnon monimuotoisuuteen.

Minusta tuntuu, että nykyään on helpompi suojella sellaisia eliöitä, jotka ovat jollain tavalla sympaattisia. Pandojen suojeluun on yksinkertaisempaa hankkia rahaa kuin hyönteisten. Tämä on ongelma, sillä jokaisen lajin arvo tulisi olla sama. Mikäli yksi laji häviää kokonaan, oli se sitten miten mitättömän oloinen tahansa, menetämme jokaisella kerralla jotain ainutlaatuista jollaista ei välttämättä enää koskaan tälle pallolle synny. Lisäksi kun yksi poistetaan, muuttuu kaikkien siihen yhteydessä olevien lajien elinympäristö.

On tärkeää suojella luontoa yleisesti, mutta tulisi kiinnittää huomiota myös luonnon monipuolisuuteen. Mitä enemmän voimme säilyttää monipuolisia elinympäristöjä, sitä enemmän voimme nauttia erilaisten lajien kirjosta. Ja jatkossa myös Pessi ja Illusia saisivat kohdata niin simpukan, sammakot, erilaiset hyönteiset kuin linnutkin.

(olisin oikeasti halunnut tehdä kuunnelman, mutta koska tällä hetkellä en ehtisi tehdä siitä niin hyvää kuin haluaisin tyydyn ylläolevaan)

Yrjö Kokko: Pessi ja Illusia
WSOY, 2011. 240 s. Alkuperäisteksti vuodelta 1944.
Kuvitus: Kristina Segercrantz