Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike

Myös oma kotitalouskirjani Kotitalouden perustaidot opastaa kastikkeen tekoon.

Kyllä minä niin mieleni pahoitin kun olen etsinyt muistitikkuani jo monta päivää eikä sitä vieläkään löydy. Tämä mieltävaivaava muistitikunhukkaus ei kuitenkaan liity tippaakaan siihen, että lukaisin tänään Mielensäpahoittaja ja ruskeakastikkeen (WSOY, 2012).

Emäntä on vuodeosastolla ja kotipalvelun miellyttävä Raisa on vaihdettu ikävään neitiin, joten ruokaa ei tule pöytään mistään. Halonhakkuusta on pitkä matka, ainakin henkisesti, hellan ääreen mutta ruoanlaiton harjoittelu on aloitettava koska muuten ei elämästä tule mitään. Niinpä emännän reseptikansio laitetaan järjestykseen ja lähdetään kokeilemaan mitenkö se karjalanpaisti ja makkarakastike luonnistuvat. Yrityksen ja erehdyksen kautta kuljetaan kohti onnistumista ja samalla tullaan ruodittua montaa asiaa maailmanmenosta ja pahoitetaan mieltä vielä useammasta.

Ruskeakastike tarjosi minulle tähän hetkeen sellaista lukemista jota toivoinkin. Oli leppoisaa, lupsakkaa ja lempeää, hauskaakin muttei vyön alle mennen. Symppaan kyllä tätä mielensäpahoittajaa, ihan hyvä tyyppi, vaikkei sitä sille ehkä kannata kertoa. En nyt siitä ensimmäisestä kirjasta muista oliko se kuinka jatkuvajuoninen, tässä välillä tuntui että unohtuu se kertominen ja junnataan mielensäpahoittamisissa, mutta löytyi se punainen lanka sieltä lopulta kuitenkin.

Kyrö kirjoittaa helposti luettavaa tekstiä ja tällaisena välipalana Ruskeakastike oli oikein mainio lukukokemus. Kiva oli myös kuvaliite, siinä esiteltyjä reseptikortteja meilläkin jossain pyörii muistaakseni. Pitänee ostaa perunoita kaupasta, vaikka oli se tänään tehty tulinen kurpitsakeittokin hyvää.

HelMet-haasteessa tämä olkoon hauska kirja.

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike
WSOY, 2012. 130 s.
Päällyksen kuva: Laura Arvela

Lukumaraton alkaa än-yy-tee...

Huomenna 24.7. alkaa hurja kiritys kun (kirja)blogistanian toinen kesälukumaraton alkaa. Itse aloitan lukemisen aamulla kunhan herään tai kunhan Pöly herättää. Alustava kirjalista löytyy täältä. Päivittelen fiiliksiä ja väliaikatietoja sekä tänne että blogin facebook-sivuille ja mahdollisesti myös twiittaan. Laskuri pyörähtää käyntiin 00.00 ja päättyy samaan kellonaikaan seuraavan vuorokauden koittaessa. Aamuun!

5.30
Pöly herätti aika tarkalleen 5.12 joten ylös oli noustava. Käytiin pihalla keräämässä aamiaismarjoja ja keitin teetä. Valitsen ensimmäiseksi kirjaksi Gilbreth & Careyn Tusinoittain halvemmalla. Väsyttää vähän.

8.00
Myönnetään, 6.30 alkoi nukuttaa ihan kauheasti joten torkuin puoli kahdeksaan. Äsken tehtiin aamiaista, vihdoin kahvia. Tusinoittain halvemmalla vaikuttaa hauskalta. Tsemppaan loppupäivän, kahvi on Vilijonkka-mukissa.

Sivuja luettu 96.

10.45

Ensimmäinen kirja luettu. Tusinoittain halvemmalla oli lämminhenkinen ja hauska omaelämäkerrallinen kertomus Gilbrethin perheen elämästä. Perheen isä opastaa suurperhettään systemaattisesti ja omalaatuisesti. Pidin kirjasta kovasti, mutta pää on jotenkin niin tyhjä etten saa sanottua oikein mitään. Seuraavaksi novelli.

Sivuja luettu 305.

11.02

Luin kitalaenpuhdistusnovelliksi Miina Supisen Apatosauruksen maasta ensimmäisen, Hieno ihminen, paitoja, Amy Kakkunen. Taidan pitää Miina Supisesta. Pistaasipähkinäpussin pähkinät ovat viallisia, tarvitsen jonkun vasaran näiden avaamiseksi.

Sivuja luettu 317.

12.16

Carlos Maria Dominguezin Paperitalo on nyt teen ja ruisleivän siivittämänä. Hämmentävä kirja, jossa hienoja ajatuksia kirjoista ja niiden omistamisesta, lukemisesta ja siihen koukuttumisesta. Seuraavaksi taas Supista ja sitten kenties Parkkista, Janssonia tai Kalliota. En tiedä vielä.

Sivuja luettu 415.

14.02

Jukka Parkkisen Karhukirjeitä Karhumäestä ei ollut aivan sarjan ensimmäisen osan veroinen, mutta hauska se oli silti. Mainioita lainauksia oli paljon, esimerkiksi sillä kukaan ei ollut niin viisas kuin insinööri, paitsi majava, joka ui sateella veden alla. Lisäksi luin kaksi Supisen novellia, Tavarat/ihmiset sekä Kitkerä - aistimellinen teos. Absurdia huumoria, kuten takakannessa luvattiinkin.

Tuomas tuli kotiin. Teen fetaparsakaalipiirakkaan pohjan ja sitten taidan jatkaa Janssonin parissa.

Sivuja luettu 537.

15.17

Kesäkirja on puolessavälissä, se on ihana. Syön ja sitten lähdetään Pölyn kanssa ulos. Pää tuntuu tunkkaiselta.

18.21

Välissä oli ulkoilua ja ruokailua. Luin Kesäkirjan loppuun. En ihmettele, että toiset lukevat sen joka kesä. Jansson kirjoittaa viisaasti ja isoäidissä on jotain nuuskamuikkusmaista. Tahdon saaristoon kuuntelemaan alleja. Taidan avata novellin (seuraavana kirjassa on Miinus 200 astetta) jälkeen Kallion Elokuvamuistin.

Sivuja luettu 680.

20.12

Elokuvamuisti oli juuri sopiva tähän väliin. Se oli kevyt, helppolukuinen ja sai fiilistelemään omia elokuvamuistoja. Supisen Maustepippuri-novelli puolestaan oli aika pelottava absurdissa arkisuudessaan. Tai ei pelottava, mutta sellainen levottomuutta herättävä. Seuraavaksi lukuun Antti Karumon Männyt, jonka olen joskus napannut kirjaston ilmaishyllystä ja pyhästi luvannut lukea.

Tein evääksi poppareita.

Sivuja luettu 853.

22.00

Karumon Männyt oli kummallinen, jonkinlainen kurkistus maagiseen realismiin. Tai melkein ainakin. Tekee mieli kantarelleja. Supisen Vaari ja ravintola oli jotenkin todella surullinen. Ajattelin lukea seuraavaksi Kyrön Miniän jos se olisi kevyempi. Kaksi tuntia aikaa.

Sivuja luettu 1031. (aiemmat sivumäärät korjattu pienen laskuvirheen vuoksi, tämän pitäisi nyt olla oikein)

23.16

Nyt taitaa olla tämän vuorokauden luvut luettu, sillä silmät painuvat väkisin kiinni ja lukuseuralainen haukkuu väsyksissään omaa heijastustaan ikkunassa. Miniä oli oikein sympaattinen ja jäi hyvä mieli. Puran tätä päivää varmaan huomisen puolella enemmän, kun ajatus taas kulkee. Iso kiitos tsemppaajille ja kommentoijille!

Lopullinen sivumäärä 1153. Luettuna 7 kirjaa ja 6 novellia.

Maratonin jälkimainingit ja koonnin voi käydä lukemassa täältä.

Tuomas Kyrö: Urheilukirja

Mies halusi lukea Tuomas Kyrön Urheilukirjan (Teos, 2011), koska hän piti Kyrön tavasta kirjoittaa ja toisaalta halusi jonkun selittävän hänelle miksi urheilu (tai sen seuraaminen) on joillekin niin tärkeää, jopa elinehto. Kirja ei ollut miehelle loppupeleissä ihan sitä mitä hän ajatteli, mutta hän kertoo ymmärtävänsä nyt paremmin urheiluhulluutta (ja miettii nyt lukevansa Nick Hornbyn mainion Fever Pitchin silläkin ehdolla että hänestä saattaa tulla jalkapallofani).

Lasten mieli ei rajoita jalkoja ja käsiä eikä ympäröivä todellisuus rajoita mieltä. He työntävät neliön muotoista palikkaa kolmioon jos haluavat, he tekevät kakkutaikinan suolasta ja hiekasta, he muuttavat kiven palloksi, kepin mailaksi ja autotallinoven maaliksi, koska niin tehdä.

Pitihän se sitten minunkin lukea, kun kirja meillä pyöri ja kun minäkin satun pitämään kovasti Kyrön sanavalmiudesta ja ajatuksista. Yksinkertaisesti Urheilukirja kertoo urheilun sankareista, toisinaan myös häviäjistä, urheilun suhteesta politiikkaan ja kansallis-identiteettiin, Kyrön omasta suhteesta urheiluun ja niin edelleen. Itse en ole intohimoinen penkkiurheilija, vaikka seuraan jalkapalloa satunnaisesti (se on niitä harvoja lajeja, joista ymmärrän jotakin, syytän juuri tuota Fever Pitchiä) ja "sen 6-1-matsinkin" katsoin vain sen takia että heräsin 2-1-maaliin (muissa kerrostalon asunnoissa ottelua seurattiin hieman innokkaammin). Harrastamattomuuteni vuoksi aika moni opuksen nimi meni minulta vähän ohi, etenkin jos puhuttiin 80-luvun tapahtumista, mutta kyllä tässä kärryillä pysyi.

Käsittääkseni Urheilukirja on joko edeltänyt tai seurannut Tuomas Kyrön Veikkaus-lehdessä olleita kolumneja eri urheilulajeista. Nämä kolumnit mainitaan kirjassa jossain sivulauseessa ja muistan joskus sellaisen lehdestä ihan lukeneenikin. Veikkaisin, että olisin pitänyt kokonaisuudessaan lyhyemmistä kolumneista enemmän, sillä opuksessa jutut rönsyilivät mielestäni välillä vähän liikaa tai junnasivat paikoillaan. Toisaalta kun tekstin rytmiin pääsi sen lukeminen oli todella miellyttävää, sillä Kyrö nyt vain on hyvä sananiekka.

Jollakin tavalla Urheilukirja näyttäytyi minulle Miika Nousiaisen Maaninkavaaran veljenä, sellaisena vähemmän fanaattisena mutta yhtäkaikki urheilua yhtenä elämän tärkeimmistä asioista pitävänä. Kirja käsittelee niin juoksua, hiihtoa, painia kuin nyrkkeilyä unohtamatta moottoriurheilua, dopingia, urheilijoiden luonnetta ja statusta, tavallisen pulliaisen suhdetta urheiluun. Sitä, miksi lapset juoksevat futiskentällä idolinsa paita päällä ja miksi voimanostokilpailuissa on hienoa olla katsojana.

Näytelmän päätyttyä raudat, tanko ja teline poistettiin. Koska sarjoja oli lähes yhtä monta kuin kilpailijoita, kaikki saivat sympaattiset pienet palkinnot kuin ala-asteen hiihtokisoissa. Kilpailijat vaikuttivat olevan palkinnoistaan vilpittömän tyytyväisiä, taas kerran oli kiskottu rautaa. Yhä oltiin hengissä. Pienen lajin arvokkuus on pienuudessa. Miehet kasvavat, ennätykset paranevat, mutta lajin levinneisyys on vakio. Tätä on voimanosto Teheranissa ja Tohmajärvellä, aina ja iänkaikkiksesti.

Huvittavaa Mielensäpahoittajan kaveria tästä opuksesta ei saa, sillä vaikka joitain hymyä aiheuttavia juttuja opuksesta löytyy niihin suhtaudutaan lempeydellä. Tractor-pulling ja showpaini näyttäytyvät sympaattisina koko kansan lajeina. Leppeä kirja saa suoranaisia pyyhkeitä minulta ainoastaan siitä, että oikoluku oli ilmeisesti jäänyt kesken koska taivutus- ja rektiovirheitä löytyi tekstistä turhan paljon.

Jos haluaa lukea urheilufanaattisuudesta, suosittelisin mieluummin Hornbyn kirjaa (joka tosin keskittyy vain jalkapalloon, mutta siitä on näköjään myös tehty elokuva jossa Colin Firth). Kyrön kirja sopinee paremmin kanssapenkkiurheilijalle, joka myös muistaa kirjassa esiteltyä tapahtumia ja henkilöitä ja osaa samaistua AI AI AI -tyyppisiin tilanteisiin paremmin kuin minä. Tai lukekaa Mauri Kunnaksen Suuri urheilukirja (linkki Sonjan arvioon), siinä on myös tuhti tietopaketti ja sopii myös muksuille.

Voimanostoa kellarissa ovat katselleet myös Jori ja Kirsi.

ps. Etsiessäni kirjaa kirjastosta ihmettelin, kun en sitä Kyrön kohdalta löytänyt. Kyselin tiskiltä ja kirja löytyikin sitten urheilutietokirjojen hyllystä. Hämmensi, kun tämä on kuitenkin aika subjektiivinen teos, mutta muillakin on ollut opuksen määrittelyssä vaikeuksia joten menköön.
pps. Pitäisiköhän katsella syksyn kursseja Tapanilan Erällä?
ppps. Kauan ne futikset EM-kisat vielä menee?

Tuomas Kyrö: Urheilukirja.
Teos, 2011. 280 s.
Kansi: Elina Warsta.

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja

Kyllä minä niin mieleni pahoitin tai siis en kun vihdoin ja viimein sain tartuttua Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajaan (WSOY, 2010). Opusta ovat kehuttu minulle ystävien toimesta mutta myös teatterin vessajonossa, joten olihan tämä nyt luettava.

Jos ihminen ei osaa jonottaa, koko elämä menee kohkaamiseen ja kiilaamiseen. Semmonen ihminen luulee nopeuttavansa omaa etenemistään, mutta oikeasti se vain hidastaa muita, kyllä näin on.

Mielensäpahoittaja koostuu siis neljästäkymmenestä 80-vuotiaan rehdin suomalaismiehen kantaaottavasta mielipidekirjelmästä. Karvalakissa ja ruutupaidassa tuvan pöydän ääressä rustaava ukko on helppo kuvitella mielessään eikä hassummalta tunnu sekään, että kuulen jatkuvasti päässäni itse kirjailijan äänen, Janakkalasta kajahtaa!

Asia on jämpti: ennen oli kaikki paremmin ja nykyaikana on jos jonkinlaisia humputuksia, taskupuhelimia ja kalkkunoita joulupöydässä. Eikä ole rouvaakaan enää kotona seurana, vaan häntä on matkattava katsomaan Koivukotiin. Joskus syödään kiisselit ja nukahdetaan yhdessä pöytään. Pojan ja miniän touhuja ei aina ymmärretä, halaamisia ja muita.

Kyllä on sekamelskaa laittaa ananaksia kanakastikkeeseen niin kuin eilen oli todellisuus. Jälkiruuat ja pääruuat pitää tehdä ja syödä erikseen. Makaronia voi olla lisukkeena ja lapsipotilaille ketsupin kanssa, tämän verran tulen vastaan.

Kirjan mielensäpahoittaja on harvinaisen sympaattinen tapaus ja huomaan jopa olevani monessa asiassa samaa mieltä (esimerkiksi tuossa jonottamisasiassa enkä oikeastaan kyllä ananaskanastakaan perusta). Ei se aina ole parempaa, uusi. Kaiken sen paheksunnan alla sykkii kultainen sydän, uskoisin, sellainen joka todella välittää muista ihmisistä mutta sen sanominen nyt vaan on välillä niin kamalan vaikeaa.

Mielensäpahoittajan mieltää helposti huumorikirjaksi, mutta on siinä muutakin. Jotain syvempää ymmärrystä tästä ihmiselämästä ja nimenomaan katsaus yhden ihmisen taivallukseen täällä maan kamaralla. Ja siitä miten se yksi ihminen täällä pärjää, ajatuksineen ja perunoineen.

Tuomas Kyrö ihastuttaa minua nykyisin joka keskiviikko Nelosen Hyvät ja huonot uutiset -ohjelmassa. Tämän kirjan perusteella arvostan häntä entistä enemmän ja aion varmasti lukea enemmänkin Kyrön kirjoja.

Mielensä ovat pahoittaneet minun lisäkseni muun muassa Sara (jolle tämä oli vahva kokemus) ja Aamuvirkku yksisarvinen (joka yllättyi kirjan monitahoisuudesta). Ja Kirsi ehti jo lukea Mielensäpahoittajan jatko-osan Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike.

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja.
WSOY, 2010. 130 s.
Kansi: Mika Tuominen.