Lavalta: Cthulhun kutsu (Tikkurilan teatteri)

Kuva: Leena Tiuri

Kiireinen viikonloppu reissussa takana ja kotiin olisi voinut jo mennä, mutta universumi oli ilmeisesti päättänyt että minun on nähtävä Tikkurilan Teatterin näytelmä Cthulhun kutsu. Olin siis viime vuoden puolella jo kahdesti varannut esitykseen liput, unohtanut lunastaa ne, sitten esitykset olivat loppuunmyytyjä ja lopulta kuin ihmeen kaupalla minulle kilahti viesti että sunnuntaille olisi liput varattuna. Eihän siitä voinut kieltäytyä. Kahvia siis naamariin ja portaita ylös pieneen Vernissan huoneteatteriin.

Tarina alkaa, kun toimittaja Frances Thurston alkaa tutkia setänsä professori George Angellin vähintäänkin epäilyttävään kuolemaan liittyviä seikkoja. Setänsä arkistolaatikoista Frances löytää lukuisia muistiinpanoja ja kirjoituksia, jotka johdattavat Francesin yhä vain syvemmälle kammottavan mysteerin saloihin. Johtolangat vievät häntä ympäri maailmaa jahtaamaan niin eläviä kuin kuolleita eikä ole lainkaan varmaa kestääkö Francesin mielenterveys mysteerin selvittämistä.

Esitys perustuu H.P. Lovecraftin samannimiseen novelliin ja on ohjaaja Aarne Lindenin itsensä dramatisoima. Alkuteksti ei ole minulle tuttu, totta puhuen käytännössä ainoa kosketukseni Cthulhu Mythokseen on vuonna 2013 samaisessa teatteritilassa nähty esitys Charles Dexter Wardin tapaus eikä seurana ollut siippakaan ole kovin sivistyneempi tällä saralla. Tietämättömyys ei kuitenkaan haitannut esityksen seuraamista lainkaan. Todettakoon silti myös, että asiasta enemmän tietäviltä kuului myös kiittäviä kommentteja eli ilmeisesti toteutus on siinäkin mielessä onnistunut.

Kyseessä on siis kosminen kauhunäytelmä, mutta ilahduttavasti kauhua ei haeta tälläkään kertaa säikyttelystä vaan ihmismielen syövereistä ja meren alta nousevista kauhukuvista. Paljon pelottavuuksista tapahtuu katsojan mielessä valo- ja ääniefektien luotsaamana. Meikäläiselle tällainen on juuri sopivaa ja muutamaa säpsähdystä lukuunottamatta selvisin esityksen kiltisti paikallani istuen.

Tässä kohtauksessa meikäläisellä sukat vähän tutisivat. Kuva: Leena Tiuri

Viisihenkinen näyttelijäkaarti selviää rooleistaan oivasti. Francesia esittävä Riina Nieminen on vakuuttava mielenterveydeltään järkkyvänä mutta päättäväisenä naisena ja hänellä on tarvittaessa myös tavattoman uskottava hullun maaninen katse. Jukka Hurjanen on ihastuttavan hillitty professori Angellina ja Linus Tuomenvirta esittää mainiosti muun muassa hurjia unia näkevää taiteilijaa. Marko Löllö on oivasti roolitettu muun muassa kultteja tutkivaksi poliisiksi ja Joona Tuoriniemi saa enemmän lava-aikaa näytelmän loppupuolella esittäessään tuntemattomille vesille joutunutta merimiestä. Kaiken kaikkiaan näyttelijät esittävät useampia rooleja jokainen. Kiitosta ansaitsevat samalla myös hienot puvustus ja lavastus. Pienessä huoneteatterissa massiivisille lavaste-elementeille ei ole sijaa, mutta tilaa on käytetty hyvin hyödyksi ja pienillä jutuilla on saatu 1900-luvun alkupuoli tuotua lavalle.

Hieman yli tunnin pituinen esitys ei vanu turhan pitkäksi ja pitää tarinan hyvin kasassa. Itse huomasin yllätyksekseni kaipaavani jopa piinaavaampaa jännitystä esitykseen, mutta toisaalta oli mukavaa ettei tarvinnut pitää silmiä kiinni. Voisin ottaa nyt tämän vuoden tavoitteeksi lukea Lovecraftilta edes jotain, jotta osaisin mahdollisella seuraavalla kerralla fiilistellä vielä enemmän.

Esityksiä on vielä helmikuussa, mutta ne ovat kaikki loppuunmyytyjä. Lipputilanteen mahdollisista muutoksista tullee ilmoituksia tapahtuman facebook-eventiin.

Jos näytelmän taustaprosessi kiinnostaa, kannattaa lukea esimerkiksi Nörttitytöt-blogissa julkaistu Lindenin haastettelu ja samaan syssyyn sitä seuraava arvio esityksestä.

Lavalta: Risto Räppääjä ja pakastaja-Elvi (Tikkurilan teatteri)

Risto ja Elvi. Kuva: Leena Tiuri

Kesäteatterin aika ei ole vielä ohi, vaikka elokuu koitti jo. Siksipä suuntasimme yllättävän nättinä valjenneena sunnuntaina kohti kotiseututalo Påkaksen pihaa ja siellä esitettävää Tikkurilan teatterin esitystä Risto Räppääjä ja pakastaja-Elvi. Viime vuosina Risto Räppääjä kavereineen on tullut tutuksi lähinnä kälyn lasten kanssa katsotuista elokuvista, kirjat ovat tuttuja puolestaan sarjan alkuajoilta. Jo varsin kunnioitettavasta iästään huolimatta Risto Räppääjän suosio tuntuu vain kasvavan ja sen näki myös Påkaksessa, katsomo kun oli ääriään myöten täynnä lapsiperheitä.

Pakastaja-Elvissä Riston tädin Rauhan nilkka nyrjähtää ja apuun soitetaan ruoanlaittotaitoinen Elvi-serkku. Elvi laittaakin heti järjestyksenkaipuussaan tuulemaan: kyytiä saavat niin täit kuin Riston rummutkin. Jotain outoa Elvissä myös on, sillä hän soittelee epäilyttäviä puheluita ja kaiken lisäksi hän vielä iskee silmänsä Rauhan ihastukseen, naapurissa asustavaan herra Lindbergiin. Tätä eivät Risto ja Nelli aio sietää, joten he ryhtyvät Alpo-kissan kanssa selvittämään mikä Elvi oikein on naisiaan.

Tikkurilan teatteri on luonut Påkaksen ulkolavalle vauhdikkaan ja värikkään musiikillisen esityksen. Hengähdystaukoja ei juuri ole, mutta homma ei mene kuitenkaan koheltamiseksi sillä näyttelijät ovat hyvin tilanteen tasalla. Esityksessä on luonnollisesti paljon huumoria ja etenkin lapsiyleisö oli katsomossa innoissaan Räppääjien huushollin tapahtumista. Meitä nauratti miehen kanssa myös kovasti muutama Monty Python -viittaus.

Risto, Alpo ja Nelli. Kuva: Leena Tiuri

Valo Sauri ja Anna Norros ovat tavattoman mainioita rooleissaan Ristona ja Nellinä, kolmantena pyöränä eli Alpo-kissana heiluu oivallisesti Sonja Kettunen. Tämän trion selkeä esiintyminen ja rooliin heittäytyminen ilahdutti esityksessä ehkä eniten. Hilkka Karvinen on puolestaan täpäkkä Elvi ja Susanna Schroderus ja Mikko Rokka ovat sympaattisia Rauhana ja herra Lindberginä. Miika Elmgren ja Iida Peltola hoitavat ansiokkaasti kaikki sivuroolit silakoista täikaartilaisiin.

Parituntinen esitys kantaa itsensä mainiosti ja katsomossa viihtyy hyvin. Ainoa miinus oli oikeastaan se, että tuulen puuskien sattuessa yleisöstä pois päin puhutut repliikit hieman katosivat, mutta tämäkin ongelma oli vain hetkittäinen eikä oiekastaan häirinnyt. Esitys on hauska, tarina toimii ja tuntuu siltä, että Risto Räppääjä -teosten mainio tunnelma on saatu tuotua lavalle onnistuneesti. Laadukasta lastenteatteria, joka oli selvästi myös kohderyhmän mieleen.

Suosittelemme muuten lämpimästi myös lippujen hankkimista etukäteen. Silloin varmistaa paikkansa esityksessä ja välttää jonotuksen, jo hankitut liput kun voi käydä kuittaamassa buffetin jonossa.

Lavalta: Housut pois! (Tikkurilan Teatteri)

Kuva: Leena Tiuri

Tikkurilan Teatterin ja Vantaan Näyttämön yhteisprojekti Housut pois! oli mukava yllätys tämän vuoden kesäteatteriohjelmistossa. Sen verran saamaton kuitenkin olin, että liput onnistuimme hankkimaan vasta elokuiselle illalle. Se ei menoa kuitenkaan haitannut, eikä haitannut myöskään käsittämätön rankkasade, sillä Navethalian näyttämöllä on onneksi katto pään päällä.

Housut pois! pohjaa vuonna 1997 ensi-iltansa saaneeseen samannimiseen elokuvaan ja siitä myöhemmin tehtyyn musikaaliin. Olen nähnyt elokuvan vain kerran, mutta se teki vaikutuksen ja odotin innolla mitä Tikkurilassa on saatu aikaan. Eikä tarvinnut pettyä. Tapahtumat on siirretty mainiosti Suomeen ja jalkapallo vaihtunut jääkiekkoon, mutta kaiken alla on se sama sydämeenkäypä meininki kuin alkuperäisteoksessa.

Tästä saa paljolti kiittää roolitusta. Vellua ja Pavea näyttelevät Iiro Ristola ja Marko Löllö muodostavat mainion pääparin, jonka touhuja kelpaa seurata. Myös muu tanssiryhmä, siis Timo Luotonen, Aarne Lindén, Miika Elmgren ja Ale Ripatti tekevät erittäin hyvää työtä. Miehiä alkaa tsempata katsomossa ihan tosissaan ja vaikka lopputulos on tiedossa, jännittää silti mitä tuleman pitää. Lähtemättömän vaikutuksen teki myös Vellun poikaa Teemua esittänyt Jaakko Linnakangas, sillä tämän nuoren koominen ajoitus oli kohdallaan. Näytelmän naiset joutuvat auttamatta sivurooleihin miesten viedessä estradin, mutta myös heille on tietysti syytä osoittaa kiitosta.

Kolmituntinen esitys rullaa yllättävän keveästi ja esitys ei tunnu lainkaan pitkältä. Ei edes, vaikka katsomon penkit ovat selkänojattomia, pehmusteet kylläkin löytyivät ja tiiviissä rivissä ei ehtinyt palella. Ilokseni huomasin myös, että katsomo oli täynnä ellei jopa loppuunmyyty. Yleisö oli pikaisten vilkaisujen mukaan naisvoittoinen, mutta sehän on ymmärrettävää sillä onhan Hot Metal -tanssiryhmän esitys kuitenkin virallisesti naisten ilta. Yleisön reaktiot esityksen aikana olivat myös hauskaa seurattavaa. Esimerkiksi erään tietyn suudelman kohdalla eräs naishenkilö totesi täydessä hiljaisuudessa ohhoh!, mikä herätti muussa katsomossa hilpeyttä.

Musikaali on selvästi siis tehty huolella. Ohjaaja Carita Välitalo on saanut luotua esitykseen hyvän tunnelman ja fiilistä luo myös livebändi. Tanssi- ja musiikkinumerot on myös mietitty. Esitykseen on silti jäänyt tiettyä rouheutta, erityisesti juuri lauluihin, mutta se sopii musikaalin tunnelmaan erinomaisesti. Viimeinen kohtaus on hengästyttävä ja mukana on pakko taputtaa.

Tästä tuli nyt aikamoista hehkuttelua, mutta Housut pois! -musikaalista jäi tavattoman hyvä mieli. Työryhmä on tehnyt hienoa työtä, sillä katsomossa sai kokea tunteita laidasta laitaan ja elää mukana päähenkilöiden elämässä. Lisäksi esitys ei todellakaan joudu häpeämään alkuperäisversionsa rinnalla, vaan on erittäin hyvä versiointi ja toisaalta myös oma teoksensa.

Housut pois! jatkaa esityksiään vielä syyskuun puolelle.

Miksi mennä teatteriin ja syksyn tärpit

Väliajalla voi hyvällä omallatunnolla ottaa lasin kuohuviiniä. Tai pullaa (Ryhmiksessä ja Q:ssa ainakin on hyvät leipomustuotteet).

Olin perjantaina kolmatta kertaa tänä kesänä katsomassa Ryhmäteatterin Robin Hoodin sydäntä. Sen lisäksi Hanna listasi omia kirjallisia teatteritärppejään ensi syksylle. Nämä yhdessä saivat minut miettimään, miksi ihmeessä käyn mielelläni teatterissa.

Olen innostunut teatterissa käymisestä tosissani viimeisen kuuden vuoden aikana. Tein laskeskeluja blogimerkintöjen perusteella. Vuonna 2011 kävin teatterissa 14 kertaa ja 2012 16 kertaa. Tämän vuoden saldo on 14 kertaa ja toivon luvun nousevan yli kahdenkymmenen. Aikaisemmin viehätys perustui paljolti omaan näyttelemisinnostukseen, tämä johtikin Korkeasaaren teatteriin liittymiseen vuonna 2009. Nyttemmin, vaikka näyttelemisestä pidänkin, huomaan yhä enemmän nauttivani katsojan osasta. Siitä, että minut lumotaan, saadaan nauramaan ja pelkäämään, uppoutumaan tarinaan. Se on aika siisti tunne.

Minusta on myös mukava pukeutua teatteriin. Tämä ei tarkoita sitä, että tarvitsisi pönöttää ja kärsiä epämukavista ja kiristävistä vaatteista koko esityksen ajan. Vaatteet voivat olla mukavat, mutta silti siistit. Omasta mielestäni se on kunnionosoitus teatterin tekijöille, että vaivautuu hieman katsomaan mitä päällensä laittaa. Ulkoilmateatterit toki sitten vielä erikseen, sinne riittävän lämmintä päälle ja tarvittaessa huopa mukaan.

Kannattaa myös jättää hajusteet kotiin ja jos vain mahdollista vetää ne viimeiset sauhut reippaasti ennen esityksen alkua. Yleisössä nimittäin istuu aina hajuherkkiä, joilta teatterinautinto saattaa mennä ihan pilalle. Jos kuulut hajuherkkiin kannattaa muutenkin lukea esitysten tuoteselosteet tarkkaan, usein teatterisavun, -tupakan tai muiden hajusteiden käytöstä varoitetaan etukäteen.

Ja jos nautit: anna esityksestä palautetta. Useiden teattereiden nettisivuilla on palautelomakkeita tai sitten voi lähestyä myös sähköpostilla. Itse ainakin tekijänä arvostaisin positiivista, vilpitöntä palautetta.

Anna siis teatterin viedä mukanaan. Valitse omat suosikkisi ja mene myös mukavuusalueesi ulkopuolelle.

Lopuksi vielä omat teatteritärppini syksylle, näitä tulikin aika paljon. Kiitos Hanna ideasta!

Päivitys 20.10. Linkitän vinkkien perään myös omat tekstini esityksistä kun olen ne ehtinyt käydä katsomassa.

Appelsiinitemppu / Kulttuuritalo Stoa
Tämä on ihan ehdoton valinta! Näin esityksen keväällä Korjaamolla, marraskuussa on kaksi esitystä Stoassa. Appelsiinitemppu oli huimaava, ovela ja kipeän kaunis näyttäessään katsojalle illuusioita ja paljastaen henkilöhahmojen salaisuuksia.

Esitystalous 2 - Tehtävä Espoossa / Espoon Kaupunginteatteri
Esitystalouden ensimmäinen osa oli aivan hulvaton, joten tämä on ehdottomasti nähtävä myös. Lisäksi lavalla on yksi suosikkinäyttelijöistäni eli Martti Suosalo. Liput kannattaa varata ajoissa, edellinen esitys oli pian melko loppuunmyyty tai varattu. -- Esitystalous 2 - Tehtävä Espoossa 30.10.

Charles Dexter Wardin tapaus / Tikkurilan teatteri
Kävin itse katsomassa tämän H.P.Lovecraftin pienoisromaanin perustuvan näytelmän keväällä ja pidin siitä kovasti. Kahden miehen näytelmä on intensiivinen ja sopivasti pelottava. Näytelmästä voi myös nauttia ilman Lovecraft-tietämystä, sillä itselleni kirjailija ei ole juuri nimentuntemusta tutumpi. Esityksiä on vain viisi marras-joulukuussa, joten ole tarkkana.

Hämeenlinna / Q-teatteri
Q-teatteri tekee oman mielikuvani mukaan siistejä ja uskaltavia ratkaisuja, jotka onnistuvat joko täysiä tai sitten eivät. 2/3 edellisistä käynneistäni sanovat, että onnistuvat. Juha Itkosen Hämeenlinna on siis nähtävä. -- Hämeenlinna 21.11.

Jäniksen vuosi / Ryhmäteatteri
Paasilinnan klassikkoteos on lukematta ja nimi tuo mieleen vain Samuli Putron biisin. Oli miten oli, Ryhmikseltä uskallan mennä katsomaan käytännössä mitä vaan. Aina olen yllättynyt, joskus hämmentynyt, ei ole harmittanut. (ja sitten esityksessä on Juha Pulli, jota pääsin kättelemään viime Robbarin väliajalla, kui siistiä!) -- Jäniksen vuosi 12.10.

Kiviä taskussa / HKT
Tiedetään, Kiviä taskussa on pyörinyt jo ties kuinka monta vuotta. Mutta se on vaan niin hyvä, itse olen nähnyt sen kolmesti. Ja nyt haluaisin nähdä vielä neljännen kerran. Liput tuntuvat taas olevan loppuunmyydyt, mutta peruustuspaikkoja kannattaa aina yrittää (ja suoraan HKT:n lipputoimistosta sitten). Paljon rakkautta Suosalolle ja Nuojualle siitä, että ovat jaksaneet tätä niin monta vuotta. -- varasin liput helmikuuksi, hiphei!

Lavaklubi / Kansallisteatteri

Kannattaa ehdottomasti tutustua myös Lavaklubin (yllä) tarjontaan. Vinkeiden keikkojen lisäksi siellä järjestetään paljon teatterin tekijähaastatteluita ja syksyllä alkaa myös Yllätysklubi (ensimmäisen kerran 14.9., itse en pääse, menkää te!). Muista myös Nuoren Voiman Liiton Prosak-klubi!

Lähes onnellinen mies / Ryhmäteatteri
Keväällä Ryhmis käsitteli naisen asemaa yhteiskunnassa Huorasadun kautta. Nyt on miesten vuoro kertoa, avata ikkuna miesten pahoinvointiin ja ristiriitaiseen asemaan yhteiskunnassa. Ainakin tekijätiimin perusteella vaikuttaa oikein lupaavalta. -- Lähes onnellinen mies 5.10.

Orkesteri - The Everlast / KOM-teatteri
Kun asuu samassa taloudessa musiikkimiehen kanssa herättää KOM-teatterin Orkesteri - The Everlast mielenkiintoni. Näytelmä kertoo hääkeikoilla tienaavasta bändistä, jonka riveissä nahistellaan ja juonitellaan. Kuulostaa lupaavalta. -- Orkesteri 19.11.

Ovista ja ikkunoista / Kansallisteatteri
Ranskalaisen Sébastien Thiéryn komedia kertoo siitä, mitä ihmiselle tapahtuu kun rahaa alkaa ilmestyä yhtäkkiä tyhjästä. Mitä rahalla pitäisi tehdä, saako sitä käyttää, onko kyseessä rikos? Asetelma vaikuttaa herkulliselta. Näin mainoksen rautatieaseman tunnelissa, kiinnostuin. -- Ovista ja ikkunoista 5.12.

Pop Slut / Kokoteatteri
Mainospuhe lupaa uudenlaista musiikkiteatteria, spektaakkeleita ja sukupuoli-identiteetin käsittelyä. Kokossa tuppaa näkemään kaikkea jännää myös, toivottavasti ehdin katsomaan tätä. -- Pop Slut 26.11.

Pysy hengissä vielä tämä päivä / Kansallisteatteri
Kansiksen Omapohjan ohjelmistoa kannattaa seurata, siellä pyörii tuon tuostakin vaikka mitä kiinnostavaa. Pysy hengissä vielä tämä päivä kertoo mielenterveyspalvelujen alasajon seurauksista. Aihe on mielenkiintoinen ja ajankohtainen ja vaikka esitys on todennäköisesti absurdista huumorista huolimatta rankka on tämä nähtävä. -- Pysy hengissä vielä tämä päivä 19.10.

The Rocky Horror Show / Turun Kaupunginteatteri
Tämä on ehdottomasti nähtävä! Rocky Horror Show on upealla tavalla vinksahtanut musikaali ja tilaisuutta nähdä se livenä ei voi ohittaa. Esityksessä on myös katsojien mahdollista osallistua esityksen kulkuun, alkuperäisen esitysasun mukaisesti. Mutta ei hätää, osallistuminen on vapaaehtoista. -- The Rocky Horror Show 7.12.

Ja on niitä muitakin. Tutki nettisivuja, selaile lehtiä ja älä jätä viime tinkaan, parhaisiin liput viedään käsistä ennen kuin huomaatkaan.

Lavalta: Charles Dexter Wardin tapaus (Tikkurilan teatteri)

Kuva: Leena Tiuri / Tikkurilan teatteri

Tikkurilan teatterissa on pyörinyt huhtikuun alusta asti Charles Dexter Wardin tapaus, joka perustuu samannimiseen H.P. Lovecraftin romaaniin. Lovecraft on minulle tuttu ainoastaan nimeltä, vaikka useamman henkilön toimesta hänen tarinoitaan onkin minulle kehuttu. Ajattelin kuitenkin, että on tästä esityksestä pakko saada jotain irti vaikkei Cthulhusta muuta tietäisikään kuin Iä! Iä!n ja lonkerot.

Lyhykäisyydessään näytelmä kertoo nuoresta miehestä, Charles Wardista, ja tarinaa kertoo hänen perhelääkärinsä Marius Willett. Charles on varsin utelias, joskin ehkä hieman sairaalloinen nuorukainen, joka on kiinnostunut muinaistutkimuksesta ja alkaa selvittää sukujuuriaan. Arkistoja kaivellessaan hän törmää Joseph Curweniin, jonka vaikutus suvun historiaan on haluttu häivyttää ennakkoluulojen vuoksi. Ennakkoluuloissa vaikuttaa kuitenkin olevan yllättävän paljon perää ja vähitellen Charles sotkeutuu yhä pahemmin tutkimaan Curwenin salakirjoituksella tehtyjä muistiinpanoja ja kokeilemaan mystisiä rituaaleja. Willett yrittää pysytellä sivustakatsojana, mutta joutuu lopulta myös itse osaksi tapahtumaketjua ja sen synkkää päätöstä.

Paljastan tässä vaiheessa, että tunnen molemmat lavalla olevat näyttelijät eli Charlesia esittävän Risto Uusikosken ja Willettiä näyttelevän Aki Järvi-Eskolan. Tästä huolimatta (ja koska minulla ei ole tapana vääristellä arvioitani) näytelmään oli helppo uppoutua; lavalla eivät suinkaan olleet minulle tutut ihmiset vaan olin siirtynyt 1800-luvun Providenceen.

Koska kyseessä on psykologinen kauhunäytelmä olin hieman jännittynyt, olen nimittäin melkoisen säikky ja päädyin kaiken lisäksi istumaan eturiviin. Näytelmässä ei kuitenkaan ilokseni käytetty säikyttelyä, vaan kammottavuus hiipi esiin Charlesin hitaasta vajoamisesta hulluuteen ja taitavasta valojen ja äänien käytöstä.

Esityksen dramatisoinnin on tehnyt Sami Keski-Vähälä ja sen on ohjannut Aarne Lindén. Mielestäni esityksessä oli keksitty hienoja tehostekikkoja ja esimerkiksi piirtoheittimiä ja diaprojektoria hyödynnettiin varsin kekseliäästi. Ulkonäytelmällisistä seikoista on mainittava, että vaikka tila oli tupaten täynnä katsojia ei siitä silti tullut tunkkainen tai tukahduttavan kuuma.

Kestoa esityksellä oli 1 h 15 min ja se olikin tälle varsin mainio pituus. Koska kyseessä on pääosin puheesta koostuva näytelmä, alkaisi pitempi esitys lähes väistämättä alkaa puuduttaa. Tämänpituisen pätkän myös jaksaa istua mainiosti ilman väliaikaa, joten esityksen illuusio säilyi rikkumattomana.

Charles Dexter Wardin tapaus toimi minulle kiinnostavana ensikosketuksena Lovecraftin maailmaan ja viihdyin esityksessä varsin mainiosti (vaikka vähän pelottikin). Oikein imponeeraavaa, kiitos!

Viimeiset esitykset ensi viikonloppuna 26.-27.4. Vernissan yläsalissa ja ne ovat tällä hetkellä loppuunvarattuja. Esityksen on kuitenkin lupailtu jatkuvan syksyn ohjelmistossa, joten olkaapa silmät auki jos tämä kiinnostaa.

Otan myös mielelläni suosituksia vastaan että mistä (ei ihan hirveän jännästä) Lovecraftin tarinakokoelmasta tai vastaavasta kannattaisi aloittaa.

Lavalta: Peppi Pitkätossu (Tikkurilan Teatteri)

Kuvassa Herra Tossavainen (Meeko) ja Peppi (Vilma Kitula). Kuvaaja: Juhana Myllyniemi

Pitihän sitä nyt käydä vielä toisen kerran kesässä kesäteatterissa joten suuntasimme idyllisesti pyörillä Tikkurilaan, kotiseututalo Påkaksen pihamaille katsastamaan Tikkurilan Teatterin versiota Astrid Lindgrenin Peppi Pitkätossusta.

Staffan Götestamin dramatisoima ja Liisa Ryömän suomentama käsikirjoitus noudattelee ainakin oman muistini mukaan alkuperäisen kirjan käsikirjoitusta ja hyvä niin. Vauhtia riittää eikä näytelmä junnaa turhaan paikoillaan. Näytelmä alkaa vauhdikkaasti Pepin ponkaistessa lavalle laulellen nimikkosävelmäänsä ja vähä vähältä katsojalle esitellään niin Tommi ja Annika, neiti opettaja , rouva Ryöppyvaara, poliisit Jeppe ja Juppe sekä tietysti herra Tossavainen, jota esitti kuriton Meeko-koira. Ja olivat siellä toki myös Jymy-Juntunen ja Kukkanen sekä sirkuksen Väkevä-Aadolf, joka sai pahan kolauksen itsetuntoonsa kokeiltuaan merimiespainia Pepin kanssa.

Tikkurilan Teatterin Peppi on iloinen ja värikäs koko perheen esitys. Näyttelijät ovat taitavia, pysyvät roolissaan hienosti ja ääni kuului koko katsomoon ilman mikrofoneja. Koko ulkolava oli hienosti käytössä koko näytelmän ajan ja sama piha muuttui sujuvasti sirkuksesta kouluksi ja Huvikummun pihamaaksi. Omat suosikkini näytelmässä olivat hurmaavat poliisit Jeppe ja Juppe, jotka pitivät omalta osaltaan hyvin huolta näytelmän slapstick-osuuksista.

Tuli myös huomattua, että Peppi on oikeastaan aika ärsyttävä lapsi, kovaääninen ja yliaktiivinen. Ja toisaalta kuitenkin nimenomaan lapsi ja sisimmässään hyväntahtoinen, sellainen joka osaa temmata katsomossa istuvan "aikuisen" (puhun nyt itsestäni) mukaansa kiusoitellessaan sessiaalissa työskentelevää Ryöppyvaara-parkaa.

Katsomossa olleet lapset vaikuttivat kyllä nauttivan esityksestä myös kovasti, ainakin naurun ja taputusten perusteella. Ja kyllä siellä eläydyttiinkin: Pepin murehtiessa näytelmän loppupuolella yksinjäämistään tokaisi neuvokas taapero katsomosta että ollaanhan me täällä.

Nina Rinkinen on tehnyt hyvää työtä hienojen näyttelijöiden kanssa, juuri tällaista hyvä harrastajateatteri on parhaimmillaan eli silloin kun se menee ammattimaisesta toiminnasta.

Esityksen ehtii nähdä vielä viikon ajan, su 19.8. klo 15, ti 21.8. klo 13 ja 18 sekä su 26.8. Suosittelen.

Lavalla nähdään: Vilma Kitula, Meeko, Sonja Kettunen, Markus Niskanen, Sanna-Mari Kirjalainen, Anna Norros, Miika Elmgren, Sini Keinänen, Joona Tuoriniemi, Lasse Tuominen, Oona Voutilainen/Aino Kapanen ja Noora Kosonen/Vilma Mikkola.