Lyhytmietteitä lokakuussa

Nyrjähtäneitä todellisuuksia ja kotimaan tunnelmaa.

Olen tänä vuonna keskittynyt enemmän esitystekstien kirjoittamiseen ja sitä myöten kirjatekstit ovat jääneet sanalla sanoen retuperälle. Bloggaamattomien teosten lista ahdistaa, kun en oikein ole oppinut jättämään asiaa sikseen ja linkittömät kohdat omassa kulttuurilistauksessani häiritsevät. Pitempi aika sitten luetuista teoksista ei myöskään tunnu irtoavan kunnollisia tekstejä, joten jälleen kerran turvaudun lyhytarvioihin.

Mila Teräs: Noitapeili

Teräksen Noitapeili tuli luettua toukokuussa. 11-vuotiaat Hugo ja Lydia löytävät mystisen kartan, joka johdattaa heidät ensin erikoiseen Pakurin kirjastoon ja sen kautta Kyöpelinvuorelle keskellä Noitakonferenssia. Pidin teoksessa hirvittävästi positiivisesta suhtautumisesta lukemiseen ja ihanasta kirjastosta. Maailma oli myös luotu hauskasti. Harmillisesti teoksessa käytettiin paljon aikaa huolella luodun noitamaailman kuvailuun ja juonta ei edistetä tällöin juuri lainkaan, joten hahmoihin ei oikein ehtinyt tutustua ja kiintyä. Sympaattinen lastenkirja kuitenkin.

HelMet-haasteessa tämä saa olla kirjastosta kertova kirja, vaikka kirjasto nyt esiintyykin vain seikkailun käynnistävänä ainesosana.

Tiina Raevaara: Yö ei saa tulla

Yö ei saa tulla kiinnosti kovasti, sillä Raevaaran novellikokoelmasta En tunne sinua vierelläni pidin hirvittävästi. Nukkumatti-teemainen teos olikin sitten tunnelmaltaan aika pelottava ja luin sitä mieluiten valoisan aikaan. Päähenkilö Johanneksen lipsuva ote todellisuudesta on kylmäävää luettavaa, etenkin kun lähipiirin ihmiset kietoutuvat osaksi samaa synkkää tarinaa. Puolivälin jälkeen otteeni tarinasta kuitenkin katosi irrallisten lukuhetkien välillä, ehkä teosta olisi pitänyt lukea intensiivisemmin. Täten tarinan loppupuoli ei vaikuttanut enää niin vahvasti ja jäi tuntumaan vajaalta. Teos jätti kuitenkin jälkeensä todella voimakkaita visuaalisia ja pelottavia muistikuvia.

HelMet-haasteessa kuittaan tällä kohdan kirjan nimi viittaa vuorokaudenaikaan.

Rosa Liksom: Väliaikainen

Liksom on todellakin lyhyen ilmaisumuodon kuningattaria, sillä Väliaikainen oli hervotonta luettavaa. Tarinoissa pureudutaan suomalaisuuteen ja suomalaisten elämään laajasti ja monelta kantilta. Montaa tarinaa lukiessani tyrskin ääneen ja samassa hetkessä pohdin että olisikohan asioille sittenkään saanut nauraa. Teoksen kahden ensimmäisen osan tarinat iskivät parhaiten, viimeisen osion Lapin porukoille sijoittuneet tarinat tuntuivat vieraimmilta niiden ollessa kauimpana omasta arkipäivän kokemusmaailmasta. Nopealukuinen ja hauska teos kaikessa pinnan alla vellovassa surumielisyydessään.

Mila Teräs: Noitapeili
Otava, 2016. 187 s.

Tiina Raevaara: Yö ei saa tulla
Paasilinna, 2015. 238 s.

Rosa Liksom: Väliaikainen
Like, 2014. 173 s.

Tiina Raevaara: En tunne sinua vierelläni

En lue novelleja mitenkään tavattoman paljon, lyhyt muoto ei toisinaan riitä ja en ehdi tarinaan sisään. Näin ei kuitenkaan käynyt Tiina Raevaaran En tunne sinua vierelläni -teoksen (Teos, 2011) kohdalla. Se sisältää 14 novellia, joissa jokaisessa kaivataan, hukutaan, etsitään ja joskus myös löydetään. Kaipuun kohteena saattaa olla oma itse tai joku muu, mutta se ei määrää vähennä.

Täällä lintujen sairaalassa ikkunat on peitetty ristikoilla, ettei kukaan syöksyisi niistä läpi. Lasit ovat kuitenkin kirkkaat, pihan puut ja taivaan pilvet näkyvät yhtä terävästi kuin ulkoapäin. Mutta sinua ei ulkoilma kiinnostanut. (novellin Gordonin tarina alusta)

Harmittaa, että kirjoitan tästä vasta kun lukemisesta on jo aikaa. Tuntuu, että sanottavaansa ei enää löydä vaikka tästä olisi voinut olla paljonkin kirjoitettavaa. Joudun nyt siis tyytymään siihen, että pidin tästä kokoelmasta aivan valtavasti, niin tarinoista kuin Raevaaran kerrontatyylistäkin. Toki minua viehätti myös se kummallisuuden elementti näissä, sopiva pelottavuus ja outous. Myös monen novellin luontoteemat iskivät suoraan mielihyväkeskukseen.

Suosikkinovellejani olivat kokoelman aloittava Gordonin tarina, jossa kuikka kirjaa muistiin huonetoverinsa tarinaa ja Sääkset, jossa vanha mies odottaa kalasääksien saapuvan vuosi vuoden jälkeen samaan pesimäpuuhunsa. Ei sillä, pidin tavalla tai toisella niistä kaikista. Kauniita, pelottavia, julmia ja helliä tarinoita. Tarinoita, joita oli luettava vähän kerrallaan, sillä lyhyestä pituudestaan huolimatta ne olivat niin täysiä että tauko ja tila oli välttämätön.

Raevaara asettuu teoksineen komeasti suomikumman kentälle. Suosittelen lämpimästi. (ja suositellaan tätä myös virallisesti, sillä teos voitti julkaisuvuotenaan Runeberg-palkinnon)

Lukuun kirja lähti Sivukirjaston Liinan suosituksilla.

HelMet-haasteesta kuittaan tämän myötä kohdan novellikokoelma.

Tiina Raevaara: En tunne sinua viereilläni
Teos, 2011. 259 s.