Lavalta: Onyx (Teatteri Toivo)

 Kuva: Teatteri Toivo

Seksiä, väkivaltaa ja valtapelejä

Teatteri Toivon Onyx-vampyyrimusikaali oli minulle yksi syksyn odotetuimpia esityksiä. Toivolla olen nähnyt poikkeuksetta tinkimätöntä ja omanlaista teatteria, joten odotukset olivat perusteltuja ja ne myös lunastettiin suurilta osin. Onyx oli mahtipontinen, visuaalisesti hieno ja juoneltaan sopivan melodramaattinen.

Vampyyriklaanin kuningas kuolee taistelussa ja jättää jälkeensä kolme lähes aikuista perillistä. Kuninkaan tappaneet Sieluttomat, jotka imevät itseensä vampyyrien sielun, on pistettävä pois päiviltä ja samalla saatava klaani yhtenäiseksi. Kruununperijä pitäisi siis päättää nopeasti, mutta omapäisten nuorten vampyyrien mielessä pyörivät hallitsijuuden lisäksi myös rakkaus, himo ja kosto. Mika Rontti, Joona Tuoriniemi ja Tessa Puolakka esittävät perijäkolmikkoa hyvällä intensiteetillä ja persoonansa esiin tuoden.

Täytyy heti myöntää, että parasta esityksessä olivat Niina Markkasen suunnittelemat taistelukoreografiat. Jo ensikohtauksista asti näytetään, että tässä ei olla himmailtu vaan asiat on tehty näyttävästi ja koko esitystilan leveyttä hyväksikäyttäen. Välillä kaipailin toista silmäparia, joka puolella tapahtuu niin paljon. Fyysisyys on esityksessä muutenkin läsnä, sillä vampyyrit ovat verenhimonsa lisäksi lihanhimoisia ja taistelun jälkeen maistuu alkoholi senhetkinen mielitietty kainalossa. Paljasta pintaa ei kavahdeta ja toteamme väliajalla esityksen tihkuvan seksiä, mutta toisaalta mielestäni pysytellään miellyttävästi hyvän maun rajoissa eikä katsomossa tule vaivaantunut olo siitä että nyt tässä yritetään olla "rohkeita".

Kuva: Teatteri Toivo

Musikaalin kappaleet ammentavat raskaasta rockista ja kuulostavat hienoilta, livebändi Bloodshred soittaa lavalla asiaan kuuluvalla antaumuksella. Harmillisesti sanat jäivät kuitenkin jossain määrin musiikkimassan alle, lienevätkö kulmahampaat haitanneet laulamista? Pohdimme seurueemme kanssa myös kielivalintaa. Laulut olivat englanniksi ja olisi ollut mukava kuulla nekin suomeksi, mahtipontisuus tuskin olisi liiemmin kärsinyt. Mainittakoon tässä silti, että etenkin viimeinen kappale oli huikean hieno ja mieleen jäi muun muassa myös Sieluton-Edeniä esittäneen Nita Keräsen kuulas ääni.

Lähes kolmituntinen esitys ei tunnu niin pitkältä. Tunnelma on koko ajan tiheä, tilanteet vauhdikkaita ja tarina on kiinnostava. Loppujen lopuksi jää tunne, että esitys on vain alkusoittoa jollekin suurelle tulevalle, mutta toisaalta se on myös miellyttävää. Aina ei tarvitse laittaa kaikkea halki, poikki ja pinoon. Onyx on myös genrelleen sopivasti ihastuttavan melodramaattinen ja paikoin överi, tuntuu että tämä tiedostetaan hyvin ja pitkistä katseista sun muista otetaan kaikki irti. Arvostan.

Esityksiä on 17.12. asti eli vielä ehtii, menkää ihmeessä.

Lavalta: Pedon varjo (Teatteri Toivo)

Kuva: Teatteri Toivo

Kolme päivää tunnontuskia ja tasoittavia ja uuteen nousuun vieviä juomia ei lähtökohtaisesti kuulosta virkistävältä aiheelta teatteriesitykselle. Päätin kuitenkin luottaa Teatteri Toivoon ja painelimme katsomaan mitä aiheesta on saatu irti kevään Pedon varjo -esityksessä.

Perjantaipäivänä mies napsahtaa ja työkone lentää toimiston ikkunasta ulos. Alkaa viikonloppu täynnä alkoholia, oksennusta, krapulaa, naisia ja rötväämistä ystävien kanssa. Kotona odottavat vaimo ja lapset, mutta sinne ei kehtaa palata ainakaan heti, ei sen Stockan Herkussa tapahtuneen katastrofaalisen riidan jälkeen ainakaan. Mitä pyörii miehen päässä, kun omat teot tuntuvat oikeutetuilta mutta paha olo velloo ympäriinsä eikä suuntaa tunnu löytyvän?

Toivolla Pedon varjo on toteuttu monologin muodossa. Lavalla on ainoastaan näyttelijä Anssi Kömi nojatuoleineen. Pelkistetyssä toteutuksessa paino on paljolti näyttelijän harteilla ja sen painon Kömi kyllä kantaa hyvin. Näytelmän miehestä saa hämmentävän kuvan karismaattisena ja jossain määrin epämiellyttävänä henkilönä, uskottavana sellaisena kuitenkin kaikessa röyhkeydessään.

Kömin työtä komppaa oivallisesti Erno Hulkkosen musiikki ja muutenkin äänisuunnittelu on tässä hienossa roolissa. Äänin ja valoin saadaan avitettua sopivasti katsojan mielikuvitusta niin, että esiin piirtyvät niin keittiöt, terassit kuin täpötäydet baarinkin. Tilan seinillä hiippailee aika ajoin myös mapping-tekniikalla toteutettu tiikeri, josta vastaavat Victor Pardinho (mapping) ja Silva Kuusniemi (animaatiot), sitä oli katsonut enemmänkin!

Varautuneista ennakko-odotuksista huolimatta Pedon varjo onnistui yllättämään positiivisesti eikä jättänyt aiheestaan huolimatta niljaista oloa iholle. Mieskin kiitteli ilahtuneensa kun taustatietoja tarkemmin tutkimatta oli odottanut jotain alushousuissa ulosteissa kierimistä. Tässä oli kuitenkin menty tyyli ja viimeistelty näyttelijäntyö edellä, hienoa, muuta en Toivolta toisaalta odottanutkaan.

Pedon varjon ehtii nähdä vielä ensi viikon keskiviikkona.

Kiitokset kutsuvieraslipusta Toivolle, siippa tuli mukana ihan itse hankkimallaan tiketillä.

Lavalta: Mayday Cabaret (Teatteri Toivo)

Kuva: Teatteri Toivo

Meidän taloudessamme vietettiin tänä vuonna vappuaatto kahden teatteriesityksen parissa. Niistä toinen, Teatteri Toivon Mayday Cabaret, sisällytettiin illan ohjelmaan viime tingassa, sillä tajusimme sen olevan näytöksistä ainoa jonka voisimme mennä katsomaan. Toivo on nimittäin ehtinyt yllättää meidät erittäin positiivisesti edellisillä kerroilla, joten eihän tätä yksinkertaisesti voinut jättää väliin.

Katsojat saapuvat esitystilaan kuin railakkaisiin, mutta jo päättyneisiin bileisiin. Lattialla makaa sammunut kitaristi ja vaatteita lojuu ympäriinsä. Vähitellen baari alkaa herätä kohti seuraavaa iltaa: valot sytytetään, esiintymisasut puetaan ja ensimmäiset asiakkaat saapuvat. Rauhallista meno ei kuitenkaan tule olemaan, vaikka lähtökohta on raukea. Esityksen edetessä ei todellakaan tiennyt mitä odottaa seuraavaksi ja useamman kerran katsomossa sai yllättyä iloisesti. Alussa luvattua toisen rivin naiskatsojan strippausta altaallisessa Nutellaa ei kuitenkaan nähty, mistä tämä kyseinen katsoja oli ehkä vähän helpottunut.

Mayday Cabaret yhdistelee perinteiseen teatterikerrontaan musiikkia ja akrobatiaa. Kabareen työntekijöistä ja asiakkaista on saatu koottua mainio kavalkadi hahmoja, joiden vuorovaikutus keskenään on hauskaa ja yllättävää. Lavalle on jälleen tuotu tavattoman hienoja elementtejä. Harvoin sitä saavutaan niin komealla pärinällä estradille niin hienolla moottoripyörällä ja nähdyn tappelun koreografia oli samalla sekä taidokas että tavattoman hauska.

Esityksen tekijälistaa en onnistunut nettisivuilta löytämään, mutta osoitettakoon tässä kiitokset ainakin ohjaaja Xavier "Bambu" Vandenberghelle. Kokonaisuus pysyy hienosti kasassa ja erityisesti koreografiat ovat hienosti suunniteltuja ja toteutettuja. Näyttelijäsuoritukset ovat mainioita ja jokainen esiintyjä pääsee esittelemään estradilla omia erityistaitojaan. Kiitokset täytyy antaa myös komealle puvustukselle. 

Mayday Cabaret oli harvinaisen riemastuttava kokemus tässä teatterikeväässä ja menee ehdottomasti tämän kauden top5-listalle. Esitys on aistillinen ja hyvin toteutettu, mutta se ei ota itseään liian vakavasti. Katsomossa sai sekä nauraa että antaa arvostavia väliaplodeja ja suosittelemme tätä lämpimästi kaikille ennakkoluulottomille ja virkistävää vaihtelua kaipaaville katsojille!

Esityksiä on jäljellä vielä kolme, joten menkää ripeästi jos suinkin voitte!

ps. Toivolla oli myös tarjolla aivan huikean hyvää juustokakkua!

Lavalta: Ender's Game (Teatteri Toivo)

Majuri Andersson (Miika Laine) ja Ender (Teemu Taurula). Kuva: Toni Ahola

Luin kesällä Orson Scott Cardin scifi-klassikko Ender's Gamen ja olin aivan tohkeissani. Kirja vei jalat alta monipuolisuudellaan ja inhimillisyydellään. Innostus oli siis kova, kun tajusin Teatteri Toivon tekevän kirjasta syksyksi näytelmää. Tuotantotiimin instagram-stalkkaus nosti odotuksia ja lopulta koitti päivä päästä katsomaan itse teosta.

Ender's Game kertoo päähenkilönsä Enderin matkasta mitättömyydestä kohti potentiaalista maailmanpelastajaa. Vieraan elämänmuodon, ötököiden, hyökkäys tulisi estää, mutta matka on pitkä ja kaikkien tarkoitusperät eivät täysin selvillä. Kuka on ystävä, kuka vihollinen? Pieni poika joutuu kasvamaan nopeasti aikuiseksi ja ottamaan vastuun siitä, mitä häneltä odotetaan. Halusi sitä sitten tai ei.

Teatteri Toivon tuotanto on kunnianhimoinen. Avaruuteen sijoittuva näytelmä, jossa taistelua harjoitellaan painottomassa tilassa ja jossa käytössä on jos jonkinlaisia laitteita, ei ole helppoa toteuttaa isollakaan rahalla. Ilokseni Toivo kuitenkin onnistuu tehtävässään mainiosti. Teatteritilaa on käytetty luovasti ja näyttelijöitä treenattu huolella. Tunnelmaa luo myös todella hieno puvustus (Riikka Kruus) ja moneen muuttuva, pelkistetty lavastus (Juho Lindström).

Taisteluhuone, tila jossa ollaan painottomuudessa, on saatu aikaan akrobatialla ja tyylikkäillä koreografioilla. Kattoon kiinnitettyjä köysiä olisi minun puolestani saanut käyttää enemmänkin, etenkin ensimmäisellä puoliskolla, sillä niillä sai aikaan näyttäviä juttuja. Lisäksi esimerkiksi lopun huipennus on taidolla toteutettu. Näyttelijät toimivat hyvin yhteen ja mies toteaa, että hän todella uskoi hahmojen kasvun tähän pisteeseen. Ja se ei ole pieni juttu se.

Osa produktion näyttelijöistä on ensimmäistä kertaa lavalla ja se aiheuttaa tuotannolle tiettyjä piirteitä. Repliikkeihin tarttuminen tuntuu toisinaan hieman hitaalta ja tempo saisi olla paikoin nopeampi. Tämä kuitenkin korvataan heittäytymisellä rooliin. Hahmojen liikkeessä ei näy haparointia, kun he pinkovat taisteluhuoneen poikki sädettäen toisiaan. Tai kun he pelaavat simulaatiota niin keskittyneesti, että sitä uskoo itsekin näkevänsä saman mitä pelaaja.

Taisteluhuoneessa. Kuva: Toni Ahola

Roolitus on tehty hyvin. Enderin roolissa nähdään Teemu Taurula, joka onnistuu kasvamaan epävarmasta pojasta itsevarmaksi nuorukaiseksi. Muutos näkyy joka liikkeessä. Vahvalla lavapersoonallaan jäivät myös mieleen esimerkiksi Valentinena nähty Veera Kulmala, Dinkiä esittänyt Joona Tuoriniemi ja kovapintaista Rosea näytellyt Juho Räsänen. Kaiken kaikkiaan lavalla nähdään taitavia suorituksia, joille taputtaa lopussa mielellään.

Uskallus siis palkitaan. Ohjaaja Sara Salmenmäki on haukannut ison palan kakkua ottaessaan Enderin käsittelyyn ja tehnyt Ville Haikolan kanssa ison työn sovittaessaan teosta lavamuotoon. Kirjan tapahtumista on valikoitu muutamia juonen kannalta välttämättömiä kohtia lukuunottamatta käyttöön lähinnä Enderin kokemukset vyöhykkeellä. Valinta toimii, näin esitys pysyy paremmin kasassa. Tekstiin pääsi myös seuralaisteni kommenttien perusteella kiinni myös kirjaa lukematta.

Jos kunnianhimoinen avaruusseikkailu ja tarina ihmisyydestä kiinnostaa, on Toivon Ender's Game oivallinen valinta. Kolmen tunnin kesto saattaa toki hirvittää, mutta tarina kantaa sen verran hyvin että esitys tuntuu paljon lyhyemmältä. Tuotanto on selvästi tehty rakkaudesta alkuperäisteokseen ja toteutettu käytössä olevilla resursseilla jopa erinomaisesti. Kannatti odottaa.

Lavalta: Köysissä (Teatteri Toivo)

Kuva: Teatteri Toivo

Perjantai-iltana tie vei Telakkakadulle katsomaan Teatteri Toivon näytelmää Köysissä. Teatteri oli meille molemmille uusi tuttavuus, joten uuden esityksen lisäksi myös uusi tila uteloitti. Voinen jo tässä alussa paljastaa, että koko paketti, sekä tila että esitys, oli äärimmäisen positiivinen kokemus.

Köysissä on näytelmä suurista egoista ja sukupolvesta, jonka täytyy saada huomiota keinolla millä hyvänsä. Mitään ei saa ilmaiseksi, itsensä on luotava uudelleen ja peukutettava ahkerasti. Jos tuntosarvesi nousivat nyt hälyttämään, että eikös tämä ole sit niinku Kaspar Hauser, voin kertoa että ei. Näytelmä myös tiedostaa sen itse, ja nauraa sille. Loistavaa.

Ensimmäisellä puoliajalla ollaan urheilun maailmassa. Nyrkkeilyn pohjoismaiden mestari on kohtaamassa nuorta tulokasta, keltaisen lehdistön suosikkia. Kumpikin yrittää hioa julkisuuskuvaansa, sekä Kataja että Metsola, rimpuillen oman elämän ja suosion tuomion vaatimusten suossa. Kaikki keinot ovat sallittuja. Toisella puoliskolla matkataan teatterintekemisen maailmaan. Samat henkilöhahmot ovat lavalla, mutta eri identiteeteillä. Teema kuitenkin säilyy läpi teoksen: miten saada mahdollisimman paljon huomiota, miten myydä itsensä, miten saada hyväksyntää ja peukkuja.

Kuva: Teatteri Toivo

Lavalla nähdään kuusi näyttelijää. Anssi Kömi ja Marko Loukaskorpi nähdään toisistaan mittaa ottavina Katajana ja Metsolana. Miehet heiluttavat nyrkkiä ja puivat sanan säilää, yrittävät saada enemmän kuin toinen. Taustajoukkoina Katajalla on ovela markkinointitiimi Anton ja Hans (Saban Ramadani ja Janne Salonen) sekä naisystävä Sofia (Elli Maanpää). Metsolan tukena puolestaan nähdään tsemppaava Hanna-Ilona Härmävaara sekä dokumenttia pykäävät Milja Kuivalainen ja Mirka Tuisku. Dynamiikka toimii ja ryhmä pelaa hyvin yhteen huolimatta esityksen minäkeskeisestä maailmasta.

Esitys vie mukanaan ja viehättää, naurattaa ja ihmetyttää. Ohjauksessa ja käsikirjoituksessa on tehty nerokkaita oivalluksia. Itse ainakin ilahduin esimerkiksi nyrkkeilijöiden kohtauksessa yllättäen soineesta Hyvät, pahat ja rumat -tunnarista, ääni nimittäin tuli hieman epävireisesti nokkahuilusta. Loistavaa! Myös markkinointimiesten käsittämättömät ostoskanavajutut, teatteritreenien absurdius ja neljännen seinän rikkominen toimivat oivallisesti. Esityksessä käytettiin näppärästi myös videokuvaa ja kuultiin muun muassa ohjaaja Otto Laitisen ajatuksia teatterintekemisestä.

Kuva: Teatteri Toivo

Kaiken muun lisäksi Teatteri Toivon tilat Telakkakadulla olivat todella mukavat. Hallimainen tila on saatu näppärästi rajattua väliseinillä ja lavatila toimii oivallisesti. Erityisesti ilahduttivat aulatilan sohvat ja katosta roikkuvat keinut. Katsomoratkaisu oli myös toimiva ja taittotuolit yllättävän mukavia istua. Kiitämme myös riittävää jalkatilan määrää.

Köysissä on kiinnostava tutkielma nykyajan minäminä-kulttuurista. Näyttelijät ovat taitavia ja teksti jaksaa koukuttaa loppuun asti, vaikka aivan joka hetki ei olisikaan täysin varma mitä nyt tapahtuu. Lisää tällaista, Teatteri Toivo jää ehdottomasti tarkkailulistalle.

Toukokuussa on vielä viisi esitystä jäljellä, suosittelen.