Sekava cocktail äänikirjoja

Loppuvuonna tuli kuunneltua äänikirjoja jos jonkinlaisia. Tässä cocktailissa näkyy melko hyvin kuuntelijaprofiilini: kuuntelen mieluiten viihdekirjoja (dekkari tai hömppä) tai sitten lyhyitä elämäkertoja. 

Mika Waltarin Tähdet kertovat, komisario Palmu oli oletusten mukaisesti leppoisaa kuunneltavaa. Kertojamme toimii tällä kertaa poliisilaitoksen ylipäällikkönä ja pyrkii parhaansa mukaan johtamaan joukkojaan, kun aamuhämärissä Tähtitorninmäeltä löydetty "ruhjotun puliukon" tapaus muuttuukin täysiveriseksi murhaksi. Mukana on kadoksissa olevia todistajia, lättähattuja, kuoromatkan suunnittelua ja sen sellaista, Palmu toki murisee mukana. Lard Svedberg sopii lukijaksi Waltarin tekstille kuin nenä päähän. Hieman tosin paheksuin kertojamme tapaa haaveilla naisten (tai siis tyttöjen) takapuolien taputtelusta ja järkyttyä naistoimittajien käyttämistä liian piukista pöksyistä.

Tommi Kovasen ja Jenny Rostainin yhdessä kirjoittama Kuolemanlaakso päätyi alunperin kuunneltavaksi lyhyehkön pituutensa vuoksi. Kaipasin jotain kuunneltavaa, mutta en tahtonut sitoutua kirjaan liian pitkäksi aikaa. Omaelämäkerrallisessa teoksessa ehditään reilussa kuudessa tunnissa kertoa siitä, miten jääkiekkoilija Kovasen elämä meni aivan uusiksi vuonna 2013 jääkiekko-ottelussa tapahtuneen vakavan taklauksen seurauksena. Tuloksena oli aivovamma, jonka diagnosoinnissa ja hoidon aloittamisessa kuitenkin kesti varsin pitkään. Niin sanottuna odotusaikana Kovanen uskotteli sekä itselleen että läheisilleen kaiken olevan hyvin, vaikka elämänhallinta luisui käsistä yhä pahemmin. Pohjakosketuksen jälkeen alkaa hidas paluu takaisin elämään. Antti Jaakola lukee teoksen sopivasti eläytyen ja kuuntelukokemus on oikeastaan aika vaikuttava. Kirjan arvottaminen on kuitenkin todella vaikeaa, sillä miten sitä nyt ruotisi toisen ihmisen omaelämäkertaa, etenkin kun kirjassa pureudutaan todella henkilökohtaisiin asioihin. Olo on paikoin jopa tirkistelevä. Kiinnostava katsaus jääkiekon maailmaan tämä kuitenkin oli, mielenkiintoinen kommentaari kaukaloiden valtapeleistä ja toki myös aivovamman kanssa selviämisestä.

Helmet-haasteessa tämä menee kohtaan kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän, sillä en tiedä paljoakaan jääkiekosta enkä kovin paljon oikeastaan aivovammoistakaan.

Tunnelmasta toiseen, joulukuun alussa kuuntelin Sophie Kinsellan Wedding Nightin, joka on suomennettu nerokkaasti nimellä Hääyöaie. Teos on, jälleen kerran, tasaisen varmaa Kinsellaa: överi, aika pölhö ja kuunneltuna herkullisen hauska. Lottie pöyristyy, kun poikaystävä ei olekaan suhteen tilanteen kanssa samalla viivalla, laittaa välit poikki ja menee sitten naimisiin nuoruudenihastuksensa kanssa (ei aivan näin viivasuorasti, mutta kuitenkin). Isosisko Fliss yrittää estää Lottieta pilaamasta elämäänsä ja päättää yrittää sabotoida pariskunnan hääyön kreikkalaisessa luksushotellissa, jotta avioliitto voitaisiin mitätöidä. Suurin osa kirjasta onkin sitten himokkaita aikeita, jotka menevät mitä naurettavimmilla tavoilla pieleen, ja niistä seuraavaa turhautumista. Lukiessa tämä olisi voinut olla ihan hirveää, kuunneltuna hihityttävää. Finty Williams ja Beth Chalmers lukevat sisarusten roolit oivallisesti ja useamman lukijan käyttäminen toimi hyvin. Mahtuu tarinaan toki muutakin, romanssia ja elämänsuunnan löytämistä ja blaa blaa, oikein herkullinen ja mukava välipalakirja siis. 

Helmet-haasteesta tämä kuittaa kohdan kirjassa mennään naimisiin.

Mika Waltari: Töhdet kertovat, komisario Palmu

WSOY äänikirja, 2017. 10 h 12 min.

Lukija: Lars Svedberg

Tommi Kovanen & Jenny Rostain: Kuolemanlaakso
Bazar, 2017. 6 h 6 min.
Lukija: Antti Jaakola

Sophie Kinsella: Wedding Night
Random House Audiobooks, 2013. 13 h 5 min.
Lukijat: Finty Williams, Beth Chalmers, Michael Fenton Stevens

Äänikirjahömppä best

Palasin kesäksi BookBeatin asiakkaaksi ja olen onnellisena kuunnellut ja lukenut palvelusta jos jonkinlaista. Pakko on kuitenkin myöntää, että äänikirjana kuuntelen kaikista mieluiten hömppää ja sitä sieltä onneksi löytyy runsain mitoin.

Olin aikaisemmin vahvasti sitä mieltä, että Sophie Kinsellaa tuskin voi kuunnella muulla kielellä kuin englanniksi. Leena Pöystin lukema Kuka on pomo pisti minut kuitenkin pyörtämään päätökseni. Markkinoinnin maailmaan sijoittuva hupsuttelu kertoo Katie Brenneristä, joka yrittämisestään huolimatta ei onnistu Lontoon kovassa markkinointibisneksessä ja päätyy työskentelemään isänsä ja äitipuolensa vastaperustettuun maatilaluksuslomabisnekseen. Ja siis toki niin, että huiputtaa olevansa vain sapattivapaalla, sillä eihän epäonnistumista kerrota. Vaikeudet alkavatkin viimeistään siinä vaiheessa, kun entinen pomo saapuu perheensä kanssa lomailemaan ja liittyyhän tähän se rakkaustarinakin mutta ei siitä nyt sen enempää. Juoni on jälleen aika ennalta-arvattava, mutta eipä tuo haitannut. Katie on symppis joskin paikoin hieman vatipäinen päähenkilö (ihan oikeasti, joskus voisi kertoa sen totuuden oi kinsellasankaritar) ja kerronta eteni sutjakkaasti. Peukku siis Pöystille lukusuorituksesta ja Kaisa Kattelukselle oivankuuloisesta käännöksestä.

Seuraavaksi meninkin lukija edellä, sillä kiinnosti miten Heljä Heikkinen suoriutuu Sari Luhtasen Linssit huurussa -teoksen lukemisesta. Siinä sukelletaan valokuvauksen maailmaan, sillä Kristiina eli Riki on maailmallakin tunnettu valokuvaaja, joka tekee keikkaa milloin missäkin. Sisilian komennuksellaan Riki tutustuu sattumalta ihanaan mieheen, mutta juttu jää yhden illan rupeamaksi. Elämä heittelee eteen kuitenkin lisää kierrepalloja, kun Rikin Pariisin asunto on yllättäen vallattu ja lakimiehen selvitellessä asiaa Riki lähtee Suomeen viettääkseen aikaa lapsuudenystäviensä Mannan ja Oskun kanssa. Helsingissä Riki joutuu sittemmin pohtimaan suhdettaan niin työhönsä, miehiin kuin ystäviinsä, koskaan kun ei tiedä mitä voi tapahtua. Linssit huurussa oli varsin viihdyttävää siivousseuraa, mutta täytyy myöntää että välillä toivoin pääseväni vähän ravistelemaan Rikiä ja vielä enemmän läpsimään tuota Sisilian matkan miestä. Voi hyvää päivää hei. Mutta hömppänä oikein jees.

Veera Vaahteran Rakkautta, vahingossa osui seuraavaksi silmiin hömppä-äänikirjoja selaillessa ja kirjailijan ollessa tuttu totesin että mikä ettei. Lukijana sattui kaiken lisäksi olemaan Anni Kajos, jota olin edellisenä päivänä kuullut Lahden Uuden kesäteatterin Hyvät siskot -esityksessä, joten tähtien asento vaikutti olevan kohdallaan. Teoksessa Pihla muuttaa Tornionjokilaaksoon mummoltaan perimäänsä mökkiin ja yrittää pohjoisen rauhassa selvittää päätään ja selviytyä täysipäisenä raskausajastaan. Avopuoliso Otto on lähtenyt puolipaniikissa Intiaan joogaamaan, naapurissa asuu vain vanha Arvo ja autoakaan ei Pihlalla ole, mutta kyllä sisukas nainen keinot keksii ja niitä mukavia apumiehiä ja tilanteessa tukevia naisihmisiäkin alkaa löytyä. Ilman erilaisia rakkausdraamoja ei siis tietenkään selvitä. Eniten symppasin kirjassa naapurin Arvoa, siinä oli mainio ukkeli. Pihlan toiminta puolestaan vaikutti paikoin hieman omituiselta ja olipa hän välillä vähän rasittavakin. Kajos joka tapauksessa luki kirjan oikein miellyttävästi ja teos toimi hyvin siivousurakan taustalla, joten suht tyytyväinen peukku tällekin.

Olisikos teillä vielä hyviä äänikirjahömppäsuosituksia?

Sophie Kinsella: Kuka on pomo (My Not So Perfect Life, 2017)

WSOY äänikirja, 2017. 12 h 11 min.

Lukija: Leena Pöysti

Suomennos: Kaisa Kattelus

Sari Luhtanen: Linssit huurussa

Tammen äänikirja, 2016 (2014). 8 h 36 min.

Lukija: Heljä Heikkinen

Veera Vaahtera: Rakkautta, vahingossa

Tammen äänikirja, 2017. 5 h 49 min.

Lukija: Anni Kajos

Sophie Kinsella: The Undomestic Goddess

Sophie Kinsella teki sen tuossa syksyn alussa (!) taas. Hirveä lukujumi ja pää täynnä uutta informaatiota töiden alettua, mutta aikakausia lukulistalla ollut The Undomestic Goddess vei kaikessa epäuskottavuudessaan silti mukaansa. Kovin paljon järkeä tässä ei ollut, mutta nautinnollista chick litiä se silti oli.

Samantha Sweetingin ura on nousukiidossa ja paikka maineikkaan lakifirman osakkaan on jo lähes taskussa. Yllättäen kaikki valuu hukkaan kun megalomaaninen unohdus saa Samanthan pakenemaan paniikissa paikalta ja päätymään sattumusten kautta pieneen maalaiskylään taloudenhoitajaksi rikkaalle mutta hieman tyhjäpäiselle pariskunnalle. Ongelmanahan tässä on se, että Samantha ei osaa siivota tai kokata tai tehdä muitakaan taloustöitä mutta jotenkin kaikki vain hoituu ja onhan se puutarhurikin aika komea.

Elämänmuutosromaanihan tämä siis on, hektisestä oravanpyörästä hetkeen tarttumiseen ja arkisten asioiden arvostamiseen. Tavallaan tykkäsin tästä sanomasta hirvittävän paljon, jotenkin oli niin leppoisaa lukea siitä kuinka valmistetaan täydellinen uunikala tai milloin mikäkin torttu. Pidän ruoanlaitosta lukemisesta, se on hypnoottista.

Samantha itsessään on hyvin kinsellamainen hahmo, enemmän tai vähemmän neuroottinen ja hienosti kaikista ongelmista lopulta eroon luoviva ja menestykseen päätyvä. Kokonaisuudessa teoksella oli todella onnellistava vaikutus, istuskelin milloin metrossa ja milloin junassa iloisessa höpökirjakuplassa ja löysin lukufiiliksen uudelleen. Kiitos Kinsella.

Teos on muuten myös suomennettu tittelillä Varsinainen talousihme ja käsittääkseni käännös on varsin kelpo joten siitä vain kokeilemaan jos englanti ei lukukielenä lämmitä. Sillä kyllä hyvä chick lit vaan on hieno asia elämässä.

Niin ja HelMet-haasteessa tämä oli ruoasta kertova kirja.

Sophie Kinsella: The Undomestic Goddess
2005. 415 s.

Äänikirjaa äänikirjan perään

Äänikirjat, nuo ihanat automatkaseuralaiset ja toisteisten puuhastelujen seuralaiset. Jostain syystä äänikirjoista kirjoittaminen usein unohtuu, joten tässäpä katalogi osasta viimeisen puolen vuoden aikana kuunnelluista. Harmillisesti suurinta osaa näistä en välttämättä kovin innokkaasti suosittele, vaikka kaikki tehtävänsä täyttivätkin.

Ellen DeGeneres: The Funny Thing Is... (Simon & Schuster, 2006. 3 h 12 min)

Pidän Ellen DeGenereksestä. Hänellä on hulvaton huumorintaju ja hyvä komiikan taju. The Funny Thing Is... oli äärimmäisen viihdyttävä kuunneltava automatkoilla, mutta totta puhuen se ei jättänyt minkäänlaista pysyvää muistijälkeä. Kertisviihdettä siis, mutta toimivaa sellaista.

Sophie Kinsella: I've got your number (Random House Audiobooks, 2012; kirja 2012. 6 h 22 min)

Kinsella tuli napattua paikalliskirjaston hyllystä hömppähimoon. Pettymys oli suuri, kun tajusin äänityksen olevan lyhennelmä. Näin jälkikäteen ajatellen en kyllä tiedä jäikö minulta mitään olennaista kokematta, mutta paheksun silti.

I've Got Your Numberissa on tuttu kinsellamainen juonikuvio. Poppylla menee kaikki hyvin: sormessa on iso sormus ja kainalossa ihana mies, häät tulossa. Sormus kuitenkin häviää ja samoin puhelin, mutta onneksi roskiksesta löytyy uusi, puhelin siis, ja sitä myötä Poppy päätyy aikamoiseen soppaan bisnesmiehen Samin kanssa. Ette varmaan ikinä arvaa mitä tässä kuviossa tapahtuu?

Finty Williams on mitä sympaattisin lukija ja sopii teokselle loistavasti. Tarina nyt on ihan höpöinen ja epäuskottava, mutta loppujen lopuksi aika hellyyttävä. Viihdyin kuten oli tarkoituskin.

E.L. Doctorow: Andrew's Brain (Whole Story Audio, 2014; kirja 2013. 3 h 52 min)

Andrew's Brain oli paniikkilaina HelMetin varannoista kun edellinen äänikirja pääsi loppumaan. Tässä kävi tosin sellainen sekaannus, että luulin lainaavani Cory Doctorow'n kirjoittaman kirjan ja kun kirjailija nyt tosiaan oli eri oli tarinakin jonkinmoinen yllätys. E.L. Doctorow lukee kirjan nauhalla itse.

Teos on Andrew'n jollekin näkymättömälle henkilölle kertoma lausunto hänen omasta elämästään ja sen epäonnisista sattumuksista, tragedioista jopa. Andrew on epäluotettava kertoja, hänen kerronnassaan ei ole minkäänlaista kronologiaa ja välillä tarina keskeytyy toden ja kuvitelman rajojen ja aivokemian pohdiskeluun.

Täytyy sanoa, että kuunneltavaksi tämä oli ihan hirvittävän haastava ja olin ison osan ajasta todella pihalla. Käteen ei jäänyt oikein mitään, luettuna olisi ollut ehkä helpompaa mutta en koe tällä hetkellä tarvetta antaa teokselle uutta mahdollisuutta.

HelMet-haasteessa tämä menee kohtaan kirjailijan viimeiseksi jäänyt kirja.

Pete Dexter: The Paper Boy (Blackstone Audiobooks, 2012; kirja 1995. 10 h 47 min)

The Paper Boysta tehtiin muutama vuosi sitten elokuva ja siitä tämä teos tuttu olikin, tosin vain nimeltä. Uteliaisuudesta siis tartuin tarvitessani seuraa marjapuskien perkaamiseen. Tarina oli tosin sen verran synkkä, että punaviinimarjojen kerääminen alkoi tuntua välillä harvinaisen masentavalta hommalta.

Moat Countyn sheriffi, ei kovin pidetty henkilö, löydetään tien vierestä suolistettuna. Paikallinen mies tuomitaan, mutta tapaus jää edelleen epäselväksi. Nuori nouseva journalistitähti Ward päättää palata kotikaupunkiinsa etsimään Tarinaa rikoksen takana ja pestaa paikoilleen jämähtäneen veljensä Jackin kuskikseen. Mukana heiluu myös Wardin toimittajatoveri ja tuomittuun mieheen palavasti rakastunut nainen, joka tahtoo auttaa paljastamaan totuuden.

Myönnetään, Sean Runnente lukee teoksen todella hyvin kiinnostavalla, elämään lannistuneesti suhtautuvalla äänellä. Tarina on kuitenkin niin harmaasävyinen ja ankea, että kuunnellessa minua lähinnä ahdisti ihmisten hirveys ja itsekkyys. Loppuun oli kuitenkin kuunneltava ja saatava tietää, miten lehtijutulle lopulta kävi.

Elena Ferrante: Loistava ystäväni (WSOY, 2016. L'amica geniale, 2011. 12 h 7 min)

Elena Ferranten Napoli-sarja on noussut jonkinlaiseksi kansainväliseksi sensaatioksi ja sitä myöten ensimmäinen osa suomennettiin tänä vuonna. Suoraan sanottuna kirja ei minua lähtökohtaisesti hirveästi kiinnostanut, mutta, kuten äänikirjojen kohdalla minulle usein käy, se sattui sopivasti kohdalle BookBeatissa ja klikkailin sen itselleni kuultavaksi.

Kirja alkaa kiinnostavasti. Elena Grecon puhelin soi ja hänelle ilmoitetaan, että hänen ystävänsä Lila on kadonnut jäljettömiin. Miten voi kadottaa itsensä kokonaan? Harmikseni kerronta siirtyy tästä hetkestä historiaan kuvaamaan Elenan eli Lenun ja Lilan lapsuutta. Napolin kaduilla tytöt leikkivät, rakastuvat, uhmaavat poikia ja isiään, opiskelevat, yrittävät kuumeisesti kasvaa upeiksi naisiksi. Pölyisillä kaduilla eteenpäin kulkeva elämä muuttuu Erja Manton sielukkaasti lukemana kiinnostavaksi kertomukseksi.

On kuitenkin myönnettävä, että en olisi ehkä jaksanut lukea tätä. Vaikka Ferranten tarina on kiehtova pikkutarkkuudessaan ja Helinä Kankaan suomennos soljuu rikkaana, en yksinkertaisesti usko jaksavani kahlata sivukaupalla läpi sitä ihmettelyä ja elämänhapuilua. Onneksi on äänikirjat, voin kuunnella seuraavan osan suomennoksen tullessa jos Erja Manto lukee senkin.

3 x äänikirja

Äänikirjojen kuuntelu onnistuu myös pihatöiden lomassa.

Työpaikka vaihtui tässä vuoden alussa ja samalla lisääntyi äänikirjojen kuuntelu, sillä osa työmatkasta tulee suoritettua kävellen. Audiblesta on tullut hankittua jos jonkinlaista kuunneltavaa ja sattumoisin tulin kuunnelleeksi peräkkäin kolme teosta, joista kaikista on myös tehty elokuva.

Frank W. Abagnale (Stan Reddingin kanssa): Catch Me If You Can

Frank Abagnale Jr:n tarina lienee monille tuttu Leonardo DiCaprion tähdittämästä elokuvasta, joka siis pohjautuu tähän kirjaan. Omaelämäkerrassaan tämä huijarimies kertoo, miten lähti nuorena kotoa ja päätyi yhdeksi jahdatuimmista konnista ikinä. Eikä ihme, sillä Abagnale onnistui loppupeleissä varsin lyhyen uransa aikana esiintymään uskottavasti muun muassa lääkärinä, lakimiehenä ja, ehkä tunnetuimmin, Pan Amin pilottina.

Nykypäivänä Abagnalen jäljittäminen olisi ehkä ollut helpompaa, sillä dokumenttien ja shekkien väärentäminen on ainakin käsittääkseni tullut vaikeammaksi (ja osin nimenomaan Abagnalen ansiosta). En voi silti olla ihailematta Abagnalen kekseliäisyyttä ja ennen kaikkea pokkaa, jota huijausten suorittaminen on vaatinut. Toisaalta ketkuilusta sai myös maksaa. Abagnalen aika ranskalaisessa vankilassa on harvinaisen karua kuultavaa ja vaikka sieltä sitten päästiin pois ja loppupeleissä taas vapaalle jalalle, saatiin Abagnale lopulta kiinni. Kirja tosin jättää lopullisen kiinnijäämisen kertomatta, mikä tavallaan oli vähän harmillista.

Kirjan lukijana toiminut Barrett Whitener oli aivan loistava ja piti omalta osaltaan yllä kiinnostusta teokseen. Elävästi luettu ja juuri sopivasti eläydytty, tykkään. Kuuntelin äsken muistinvirkistykseksi pienen pätkän ja melkein teki mieli alkaa kuunnella kirjaa uudelleen. Suosittelen siis lämpimästi, jos tosielämän huijaritarinat kiinnostavat.

Christopher Priest: The Prestige

The Prestige valikoitui kuunneltavaksi puhtaasti sillä perusteella, että pidin tavattomasti samannimisestä, Hugh Jackmanin ja Christian Balen tähdittämästä elokuvasta. Pääosa tarinasta sijoittuu 1800-luvun loppuun ja 1900-luvun alkuun, jossa kaksi taikuria päätyvät toistensa verivihollisiksi ja yrittävät kaikin tavoin sabotoida toistensa työtä. Olinkin varsin hämmentynyt, kun kirjaversio alkoikin jostain nykyajan tienoilta.

Kerronnaltaan kirja siis poikkeaa elokuvasta paljonkin, sillä Robert Angier'n ja Alfred Bordenin tarina kuullaan päiväkirjamerkintöjen kautta ja niiden avulla pyritään ratkaisemaan nykyajassa vielä kytevää päähenkilön sukuun liittyvää mysteeriä. Päiväkirjamuotoinen teksti ei ollut kuunneltavana sitä mielenkiintoisinta ja kun vielä luulin muistaneeni kaikki olennaiset käänteet, oli kirjan ensimmäinen puolisko melkoista takkuamista ja kuuntelu hidasta.

Jossain puolivälin tienoilla sitten tajusin ja muistin, että tarina olikin monimutkaisempi ja innostuin teoksesta uudelleen. Aivan yhtä lennokkaisiin fiiliksiin en päässyt kuin elokuvan kanssa, mutta pidin tästä kaikesta huolimatta kovasti. Lavataikuruus, petokset ja juonittelu pitivät otteessaan ja Simon Vancen luentaa oli mukava kuunnella.

Sophie Kinsella: Confessions of a Shopaholic

Sophie Kinsellan Himoshoppaaja-sarjan aloitusosa oli tämän äänikirjakolmikon suurin yllättäjä. Nappasin kirjan jostain kampanjasta toisen kylkiäisenä ja ajattelin, että olisihan se kiva välillä kuunnella jotain leppoisampaa. Mutta ehei, tämähän oli harvinaisen laadukasta ja koukuttavaa chick littiä, jota kuuntelin aivan onnessani.

Becky on töissä sijoitusneuvoja jakavassa lehdessä, mutta on oman finanssielämänsä suhteen aivan jumissa. Alennusmyynneissä on pakko juosta, paha olo korjataan shoppaamalla ja merkkihuivi on ostettava vaikka tilinylitys on ollut realiteetti jo jonkin aikaa. Pankki alkaa hengittää kannoilla ja Becky yrittää epätoivoisesti korjata tilannettaan, mutta homma ei ole niin yksinkertainen. Soppaa hämmentävät sympaattiset vanhemmat, varakkaampi ystävä ja komeat miehet.

Pelkällä juonikuvauksella en tästä olisi uskonut kiinnostuvani, mutta eloisa kerronta ja Emily Grayn loistava lukuääni veivät heti mennessään. Työmatkoilla saatoin aiheuttaa hämmennystä puhistessani ääneen Beckyn edesottamuksille ja jupistessani, kun täydellisiin tilaisuuksiin ei osattu tarttua. Onneksi kyseessä on kuitenkin chick lit ja loppuun osasi odottaa onnellisempaa loppua. Huh. Ovatko ne loputkin Himoshoppaajat hyviä, kannattaisiko hankkia?

Tällä triolla kuittaan HelMet-haasteesta kohdan kirja, josta on tehty elokuva.

Frank W. Abagnale: Catch Me If You Can
Blackstone Audio, 2002. 8 h 36 min.
Lukija: Barrett Whitener

Christopher Priest: The Prestige
Blackstone Audio, 2006. 12 h 9 min.
Lukija: Simon Vance

Sophie Kinsella: Confessions of a Shopaholic
Recorded Books, 2003. 11 h 44 min.
Lukija: Emily Gray

Sophie Kinsella: Twenties Girl

Meriharakoiden levottomuuden jälkeen kaipasin jotain rentouttavampaa tänne tenttien ja aukinaisten aikataulujen seassa luovimiseen, joten jatkoin brittihaastettani vielä yhdellä chick lit - opuksella.

En ole lukenut Sophie Kinsellaa aikaisemmin, vaikka toki Himoshoppaaja - sarja on nimenä tuttu. Ei vain ole tullut luettua. Alunperin minun itse asiassa oli tarkoitus aloittaa Himoshoppaaja - sarjan ensimmäisestä osasta, mutta koska sen hankkimiseen olisi pitänyt nähdä enemmän vaivaa, päädyin tähän Twenties Girliin (2009; suom. Kevytkenkäinen kummitus, WSOY, 2010) sen sijaan.

I can't quite move. My eyes are flicking madly from the girl in front of me to the wizened, candyfloss-haired old woman in the Polaroid, and then back again to the girl. I'm hallucinating my dead, 105-year-old great-aunt?

Tarinan keskiössä on Lara, headhunter-uraansa aloitteleva nuori nainen jolla on, yllätys yllätys, ongelmia elämässään. Ihana poikaystävä on jättänyt Laran tuntemattomasta syystä. Lisäksi vastaperustetun headhunting-firman toinen osapuoli, Laran hyvä ystävä Natalie, on jäänyt Goalle lomailemaan tietämättömäksi ajaksi ja jättänyt firman oman onnensa nojaan Laran huomaan.

Tämä ei kuitenkaan vielä riitä, sillä kohtalolla on vielä pari temppua takataskussaan. Lara on perheineen etäisen 105-vuotiaan isotädin hautajaisissa, kun tapahtuu kummia. Isotädin haamu ilmestyy Laralle, ja vaatii häntä etsimään kadoksissa olevan kaulakorunsa. Ilman sitä isotäti ei ilmeisesti kykene jatkamaan matkaansa tuonpuoleiseen. Ja haamu on siis isotädin 23-vuotiaassa hahmossa suoraan luvulta 1927 flapper dresseineen ja kevytkenkäisine tapoineen. Tally-ho!


Lara, jota koko muu suku luulee nyt hermoromahduksen saaneeksi, alkaa siis laittaa kummituksen asioita kuntoon ja rukkailee samalla omaa elämäänsä takaisin raiteilleen. Laran ja isotäti Sadien suhde ei tosin ala kovin ruusuisesti, sillä Sadie on itsepäinen ja turhauttava.. kunnes Lara tajuaa että Sadiesta voisi olla hyötyä myös hänelle. Sadie nimittäin pystyy vaikuttamaan jossain määrin toisten ihmisten mieliin huutamalla heille. Tähän kummalliseen kaulakorun etsintään saadaan mahdutettua niin vaivaannuttavia vierailuja poliisilaitokselle, treffeille haluavia kummituksia, huimien juonien paljastelua, Charleston-tunteja, vintageshoppailua, taikatemppuja ja tietysti vähän romantiikkaakin mm. Mr American Frownin astuessa kuvioihin.

I'm wearing the flapper dress from the shop, which I only just managed to zip up. Clearly they didn't go for boobs in the twenties. My feet are squished into the dancing slippers. Six long bead necklaces are jangling round my neck. Circling my head is a black headband with jet, and sticking out of that is a feather. A feather.

Twenties Girl oli minulle vähän siinä rajoilla että oliko se hyvä vai ei. Juoni oli varsin menevä, Sadie melkoisen hurmaava vaikkakin toisinaan ärsyttävä hahmo ja Mr American Frownissa eli Ed Harrisonissa oli jotain hyvin Mr Darcymaista (mikä tietenkin sulatti sydämeni). Larasta sen sijaan en pitänyt kovin paljon, ja se varmaan onkin syynä siihen että Twenties Girl jäi minulle melko keskinkertaiseksi lukukokemukseksi. Sanottakoon Laran ansioksi kuitenkin se, että hän paransi kirjan loppua kohden miellyttävyyttään mutta sekään ei ihan riittänyt.

En ole Twenties Girlin perusteella täysin vakuuttunut siitä, onko Sophie Kinsella minulle se oikea chick lit - kirjailija. Saatan kuitenkin jossain vaiheessa kokeilla Himoshoppaaja - sarjaa ihan varmuuden vuoksi, sillä Kinsellan tyylissä on silti jotain mistä pidän (ja hän osaa luoda varsin herkullisia ärsyttäviä sivuhahmoja). Sen verran tosin täytyy sanoa, että jos Twenties Girlistä tehdään elokuva sopivilla näyttelijöillä niin katsoisin sen ehdottomasti. Viihdyttäväksi Hollywood-elokuvaksi tässä käsikirjoituksessa olisi kyllä potentiaalia.

Suosittelen Twenties Girliä kevyeksi lukemiseksi vaikkapa välipalana tai aivojen nollaamiseksi kiireiden keskellä tahi lomalla.

Luettu osana Totally British: Chick lit - haastetta.